Kun hätä on suurin

Nälkä

Monella ihmisellä on oikeasti tänä päivänä nälkä. Perheillä ei ole riittävästi varaa terveelliseen ja monipuoliseen ruokaan, jokapäiväisiin pesuaineisiin tai käyttövaatteisiin eli perustoimeentulosta tingitään. Leipäjonot kasvavat ja eri yhteisöjen ja seurakuntien ruoanjakopäivät on kysyttyjä.

Mikä ilmiö?

Tästä huolimatta keskustelin tänään työtoverini kanssa siitä, kuinka diakoniatyössämme näkyy alkuvuoden ruuhkan jälkeen taloudellisen avun kysynnän notkahdus. Mistä se johtuu ja mikä tämä ilmiö on?  Ihmisten hätä ei ole poistunut, sen me kyllä tiedämme muun avun tarpeen kautta. Työtä riittää muun muassa yksinäisyyden, sairauksien, ihmissuhdemurheiden ja surun kanssa kamppailevien ihmisten parissa. Avustuksia ei silti ole haettu enää yhtä paljon kuin esimerkiksi viime vuonna.

Laaja perustehtävä

Ensimmäisenä tuli mieleemme, että ennen sosiaalitoimen kautta ohjautui asiakkaita diakoniatyön vastaanotolle. Nyt Kela hoitaa perustoimeentulotuen päätökset. Ehkä Kelan henkilöstö ei ole vielä riittävän tietoinen diakoniatyön taloudellisen avustamisen mahdollisuudesta? Vai onko kyse siitä, että olemme itse sanoittaneet perustehtävämme painopistettä enemmän sielunhoidolliseen kohtaamiseen, tukemiseen ja ohjaamiseen. Perustehtävämme on laaja. Se kattaa henkisen, hengellisen ja aineellisen avun. Ja tarkoituksena on kokonaisvaltainen ja kristillisen humaani auttaminen ja tukeminen.

Huoli ihmisistä

Suunta ei ole huono näinkään, mutta huoli herää. Näitä ihmisiä on. Missä  he ovat, ketkä oikeasti tarvitsisivat aineellista tukea? Ne, ketkä eivät ole osanneet hakea toimeentulotukea, eivät ole jaksaneet hakea, eivät ole oikeutettuja hakemaan tai ovat saaneet kielteisiä päätöksiä?

Kun hätä on suurin

Sinä, joka luet tätä, vietkö viestiä eteenpäin diakoniatyön Kirkkojärjestyksessä täsmennetystä taloudellisen avustamisen auttamismenetelmästä. Se on edelleen olemassa niitä varten, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin riittävästi auteta.

 

PYSÄKKIPAIKKA

Odottamista

Hakemuspaperit ovat hävinneet, päätös on viivästynyt, jonotusta on takana yli kolme tuntia ja puhelinyhteydet ovat jumissa…

Vastaanotolleni on hakeutunut tänä talvena entistä enemmän juuri niitä ihmisiä, jotka ovat aiemmin olleet diakonian avun piirissä ja nyt sinnitelleet pienellä perustoimeentulotuella. Toimeentulotuen muutos Kelaan ei ole sujunut suunnitelmien mukaan ja nyt monet ihmiset odottavat jopa yli kuukauden omaa perustoimeentuloaan.

Juttelin tänään kahden perheen äidin kanssa. Toisella oli kokemusta yli kolmen tunnin jonottamisesta ja hakemuspapereiden häviämisestä sekä toisella päätöksen odottamista kolme ja puoli viikkoa. Molemmilla on perustoimeentulona väliaikaisesti toimeentulotuki. Puolisot ovat sairaseläkkeellä ja osa-aikatyössä. Lapset ovat joko pieniä tai tukea tarvitsevia alakoululaisia.

Voimattomuutta

Nämä perheet ovat kyenneet itse täyttämään paperinsa, mutta sitten on myös niitä, jotka eivät jostain syystä tähän pysty. Ei ole näköä, kuuloa, tietokonetta, tulostinta, osaamista, tietoa, taitoa, terveyttä tai edes voimia hoitaa hankalia paperiasioita. Näitä ihmisiä olen kannustanut kysymään apua läheisiltä, tutuilta ja sosiaalitoimelta. Olen myös tarjoutunut tulostamaan monisivuisen hakemuksen tai mahdollisuuksien mukaan jopa täyttämään sitä heidän apunaan.

Palvelua

Diakoniatyössä budjetti on pieni eikä avustaminen ole samalla tavalla lakisääteistä kuin yhteiskunnan tukimuodot. Perustehtävämme on kohdata ja tukea eri elämäntilanteissa eläviä ihmisiä ja perheitä sekä pitää tarjolla hengellisyyttä. Palvelu pitää sisällään erityisesti niiden auttamisen, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta riittävästi. Tämä lupaus tulee Kirkkolaista, jota Kirkkojärjestys täsmentää. Diakoniatyön kautta voi avustushakemuksen perusteella saada ostoluvan ruokakauppaan tai akuutissa tilanteessa lääkkeeseen tai pieneen laskuun. Tuemme myös mielellämme seurakunnan retki- ja leiritoimintaan osallistumista sekä teemme Kirkon diakoniarahaston ja tukikummien hakemuksia.

Pysäkkipaikka

Merkittävänä työssäni pidän välittämisen kokemuksen saavuttamista, mikä syntyy yhdenkin ihmisen aidossa kohtaamisessa. Diakoniatyöntekijänä pysähdyn, kuuntelen, otan todesta ja osoitan myötätuntoa. Olen samalla myös rehellinen ja realistinen. Muistan myös sen, että saan olla johdatetusti Toivon Asialla omalla pysäkilläni.