Mummot ja mammat yhdessä

Limpsin lampsin jalkapatikalla, patikalla joo…vai eikö? Ei, tällä kertaa tarvittiin autoa matkalla Sovituksenkirkolta Vesikansan seurakuntakodille. Mutta tämä laululeikki siellä raikui silti.

Vietin tiistai-iltapäivää Vesikansassa ”mummokerhon” ja vauvakerhon vieraana. Kaivoimme soittimet esiin ja lauloimme alkuun ja loppuun rytmin säestyksellä Kynttilänpäivän laulun Vanha vanha Simeon. Moni rohkeni ottamaan soittimen ja muut lauloivat reippaasti. Itseänikin innosti soittaa rytmimunaa taas pitkästä aikaa ja jammailla mukana.

Vauvojen syntymäpäiväkakun päälle ei ole sytytetty vielä yhtäkään kynttilää, kun taas Simeonin kynttilät oli jo kaikki sytytetty. Onneksi Vanhan Simeonin toive ehti täyttyä ja hän tapasi Jeesuksen viime hetkellä. Jumalan kirkkauden säteily jäi hänelle suureksi lahjaksi ja muistoksi. Hänestä tuli entistä onnellisempi mies.

Kerhossa näin paljon onnellisia ja hymyileviä kasvoja. Itkut ja murheet eivät tähän hetkeen ulottuneet. Ne oli hetkeksi pyyhitty pois. Voi kumpa näitä hetkiä olisi meillä kaikilla joka päivä? Eihän unohdeta hassuttelua ja hymyjä?

Eräs opiskelukaverini terveydenhoitajakoulusta kommentoi päivitystäni sosiaalisessa mediassa: ”On sulla ihana työ!”. Vastasin: ”On kyllä, luova ja monipuolinen. Ei kahta samanlaista päivää.

Elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten