Kohtaamattomuus

Aina puhutaan kohtaamisesta ja sen tärkeydestä. Toitotetaan yksinäisyyden lievittämisestä ja yhteisöllisyyden lisäämisestä. Tarjotaan tapoja kohtaamiseen ja yhteisiin hetkiin. Diakoniatyö on ihmisten kohtaamista. Kirkkolain mukaan niiden auttamista, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta. Tai voisi se olla niinkin, että niiden kohtaamista, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin kohdata.

Kohtaamattomuus

Mutta entä kohtaamattomuus? Siitä ei juuri lausuta ääneen tai kirjoiteta. Tai ainakaan ymmärretä ja uskalleta lausua ääneen ja vaikuttaa riittävän painokkaasti. Kohtaamattomuus leimaa niukentuneita resursseja, organisaatiomalleja, toimintakulttuureja ja lopulta väsymistä. Kohtaamattomuus ei ole kenenkään oma vika vaan tämän yhteiskunnan tuotosta.

Ajattelen tässä artikkelissani kohtaamattomuutta sisällöllisesti kolmen lyhyen esimerkin tavoin, joissa olen ollut tavalla tai toisella itse kuulolla. Kohtaamattomuus on mielestäni ainakin välinpitämättömyyttä, ammatillista pakenemista ja väärinymmärrystä.

Välinpitämättömyys

Kohtaamattomuutta on välinpitämättömyys. Asiakas saapuu vastaanotolle koko huolivyyhtinsä kanssa, missä sovitaankin vain aika seuraavalle käynnille. Siellä vasta käsitellään kyseessä olevaa asiaa. Ehkä kuitenkin yritetään kiirehtiä uuden ajan kanssa. Asiakas odottaa kysymystä ja myös tilaa vastata tähän kysymykseen: Mitä sinulle kuuluu ja miten menee?

Ammatillinen pakeneminen

Kohtaamattomuutta on olla paikallaan värähtämättä ja suojautua ammatilliseen kuoreen. Huoli iäkkään omaisen pärjäämisestä kotona sairaalajakson jälkeen on läheiselle suuri huolen aihe. Itku on herkässä ja tunteet pinnassa. Omainen odottaa työntekijältä lempeää katsetta ja ymmärrystä. Hän odottaa kysymystä: Miltä tämä kaikki sinusta tuntuu? Voimmeko löytää tähän yhdessä sopivan ratkaisun? Uskon, että vielä löydämme.

Väärinymmärrys

Kohtaamattomuutta on väärinymmärrys. Työtiimi odottaa tärkeän henkilön yhteydenottoa ja läsnäoloa. Toinen valitsee toisin. Työtiimi ajattelee, että he eivät ole tärkeitä henkilöitä vaan muut asiat menevät heidän asioidensa edelle. Työtiimi odottaa rohkaisevia sanoja: Seuraavalla kerralla olen paikalla. Vain tänään toinen asia meni edelle. Olette tärkeitä, voimia työhönne!

Kohtaaminen

Voimia sinunkin elämääsi. Lisäksi myös riittävästi hymyä ja hersyvää naurua! Ei lakaista kohtamaattomuudesta puhumista maton alle, vaan osataan myös vaatia sen esillä pitämistä. Diakoniatyössä ainakin pyritään rakentavasti vaikuttamaan sen puolesta, että kohtaamattomuus vähenisi. Kohdataan siis toinen toisemme aidosti läsnäollen.

Yhteinen iltapala järjestetään ensimmäisen kerran perjantaina 25.1. klo 18-19.30 Missiokammarilla, Rakentajantie 8, Hollolan Salpakangas. Tule yhteisen pöydän äärelle ja samalla ideoimaan uusia kohtaamisen keinoja ja tapoja. Tervetuloa!

Tarina kohtaamisesta

Oli taas se aamu, kun painoin summeriasi ja tiesin, että joudun odottamaan pitkään. Mutta uskoin, että vastaat. Avaan oven, nousen portaat ylös ja havaitsen, että ovi on jo auki. Sinä kurkkaat sieltä. Kerron jo ovensuusta sinulle, kuka on tulossa. Tunnistat ääneni, havaitset hahmoni, vaikka kunnolla et enää näe. Mutta toivotat tervetulleeksi, omalla valoisalla tyylilläsi ja sanoillasi: ”Meille ovat kaikki aina tervetulleita!” Kotihoidontyöntekijä on lähtenyt hetki sitten, tärkeimmät asiat on hoidettu. Olet saanut lämmintä puuroa, lääkkeet, tiskit on tiskattu, roskat viety ja hiukset kammattu.

Sinulla on nyt kaikki hyvin, vähän vain väsyttää. Olit juuri lepäämässä makuuhuoneessa. Lepää vain lisää, kehotan, ole vain rauhassa. Mennään istumaan olohuoneeseen, kutsut. Tietysti, jos vain jaksat istua ja jaksathan sinä, vaikka ikää on jo liki 100 v. Mitä kuuluu tänä aamuna, miten voit, kysyn. Ihan hyvin, rauhallisesti, vastaat. Muisti ei oikein enää toimi, mutta toimii riittävästi. Kerrot, että jaksat liikkua hyvin rollaattorin kanssa sisällä. Jalat nousevat ja koukistuvat, mutta vähän huimaa. Huomautan, että sinun pitää liikkua varovaisesti.

Toistat yhä uudestaan ja uudestaan, kuinka kiva oli, kun tulit käymään. Mutta kerrot, että käy sinulla täällä muitakin. Se on suuri rikkaus. Et vain aina jaksa muistaa, kuka on käynyt. Yksi käy laulamassa, ainakin kolme virttä. Toinen lukee. Joku on sieltä seurakunnastakin, taitaa olla se vapaaehtoinen lähimmäinen? Omaiset tuovat ruokaa ja soittavat joka aamu klo 9. Kerrot, että ei sinulla hätää ole, mutta yksin ei ole hyvä olla. On niin paljon asiaa ja kerrottavaa, paljon sanoja ja ajatuksia. Olet ollut aikanaan niin monessa mukana, vapaaehtoistyössä ja seurakunnan toiminnassa. Päässäsi on niin paljon muistoja, taivaskaipuutakin.

Koska oikein on minun aikana lähteä, kysyt? Niin, kun sitä ei tiedä, vastaan, kukaan ei tiedä, paitsi Taivaan Isä. Pyydät, että lauletaan taas se tuttu virsi ennen kuin lähdet. Se Päivä vain ja hetki kerrallansa.  Ovella muistutat minua, että tulisin taas käymään. Vaikka tiedät, että tulen.

Autolle kävellessäni ajattelin, että tulenhan minä. Tulen siihen saakka, kunnes et enää avaa oveasi. Ja sen jälkeen elät minussa kauniina muistona.

Yksikin ihminen on tärkeä, yksikin elämä on tärkeä. Terhokodin johtaja, lääkäri Juha Hänninen, luennoi muutama vuosi sitten Saattohoidon seminaarissa Lahdessa, että saattohoito on parhaimmillaan kohtaamista ja vuorovaikutusta. Se on ihmisen tyynnyttelyä, vakuuttamista ja turvaamista. Siis arvokkaan ihmiselämän turvaamista hyvään loppuun saakka.

Ajattelen, että ikäihmisen kohtaamisessa on paljon samoja piirteitä kuin saattohoidossa, saattotyössä tai sairaalasielunhoidossa. Kohtaamista, vuorovaikutusta, kuulemista ja tyynnyttelyä. Eli hyvän ja turvallisen ilmapiirin luomista.

Muistetaan kohdata toisiamme ja elää tänäänkin kuin viimeistä päivää.

Hyvää uutta vuotta 2018!

Enkelin kohtaaminen

 

Eräs ihminen kertoi enkelikohtaamisistaan. Hän ei ylihengellistänyt kokemuksiaan vaan kertoi rehellisesti ja realistisesti, kuinka on kohdannut “enkelin” monta kertaa. Toisaalta hän on myös itse saanut olla enkelinä toiselle. Joskus ihan yllättäen ja joskus taas enemmän suunnitellusti.

Nainen oli kaupan kassalla huomannut, että rahat eivät aivan riitä. Kahvipaketti, talouspaperi ja hoitoaine oli ainakin jätettävä tällä kertaa pois ostoksista. Takana oleva asiakas oli sen huomannut ja tokaissut, että hän voi kyllä maksaa ne. Ja näin myös kävi.

Vielä yllättävämpää oli, kun eräs henkilö maksoi tuttuni kokonaisen ostoskärryn. Tämä enkeli oli ollut jonossa vasta viimeisenä, mutta kuullut pitkälle jonoon hämmentävästä tilanteesta. Jonoenkeli riensi  apuun. Tuntuu käsittämättömältä, mutta totta joka sana. Enkeliasiakkaita on olemassa.

Tämä nainen auttaa usein myös itse muita kanssakulkijoita. Hän käy ostoksilla puolesta ja vie lahjoitusruokaa huonojalkaisille. Hänen oppinsa on: Iloista antajaa Jumala rakastaa. Itse lisäisin tähän vielä, että  antaessaan saa. Antaessaan saa vähintäänkin hyvän mielen ja hymyn kasvoille. Antaessaan saa kohtaamisen ja välittämisen tunteen. Ja antaessaan saa siunauksen.

Oletko sinä joskus kohdannut enkelin tai oletko itse ollut toiselle enkeli? Miltä se on sinusta tuntunut?

1.10. vietämme enkelien sunnuntaita eli Mikkelinpäivää. Enkelien tehtävänä on opastaa meitä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Eli antaessaan saa ja iloista antajaa Jumala rakastaa.