Kohtaamattomuus

Aina puhutaan kohtaamisesta ja sen tärkeydestä. Toitotetaan yksinäisyyden lievittämisestä ja yhteisöllisyyden lisäämisestä. Tarjotaan tapoja kohtaamiseen ja yhteisiin hetkiin. Diakoniatyö on ihmisten kohtaamista. Kirkkolain mukaan niiden auttamista, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta. Tai voisi se olla niinkin, että niiden kohtaamista, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin kohdata.

Kohtaamattomuus

Mutta entä kohtaamattomuus? Siitä ei juuri lausuta ääneen tai kirjoiteta. Tai ainakaan ymmärretä ja uskalleta lausua ääneen ja vaikuttaa riittävän painokkaasti. Kohtaamattomuus leimaa niukentuneita resursseja, organisaatiomalleja, toimintakulttuureja ja lopulta väsymistä. Kohtaamattomuus ei ole kenenkään oma vika vaan tämän yhteiskunnan tuotosta.

Ajattelen tässä artikkelissani kohtaamattomuutta sisällöllisesti kolmen lyhyen esimerkin tavoin, joissa olen ollut tavalla tai toisella itse kuulolla. Kohtaamattomuus on mielestäni ainakin välinpitämättömyyttä, ammatillista pakenemista ja väärinymmärrystä.

Välinpitämättömyys

Kohtaamattomuutta on välinpitämättömyys. Asiakas saapuu vastaanotolle koko huolivyyhtinsä kanssa, missä sovitaankin vain aika seuraavalle käynnille. Siellä vasta käsitellään kyseessä olevaa asiaa. Ehkä kuitenkin yritetään kiirehtiä uuden ajan kanssa. Asiakas odottaa kysymystä ja myös tilaa vastata tähän kysymykseen: Mitä sinulle kuuluu ja miten menee?

Ammatillinen pakeneminen

Kohtaamattomuutta on olla paikallaan värähtämättä ja suojautua ammatilliseen kuoreen. Huoli iäkkään omaisen pärjäämisestä kotona sairaalajakson jälkeen on läheiselle suuri huolen aihe. Itku on herkässä ja tunteet pinnassa. Omainen odottaa työntekijältä lempeää katsetta ja ymmärrystä. Hän odottaa kysymystä: Miltä tämä kaikki sinusta tuntuu? Voimmeko löytää tähän yhdessä sopivan ratkaisun? Uskon, että vielä löydämme.

Väärinymmärrys

Kohtaamattomuutta on väärinymmärrys. Työtiimi odottaa tärkeän henkilön yhteydenottoa ja läsnäoloa. Toinen valitsee toisin. Työtiimi ajattelee, että he eivät ole tärkeitä henkilöitä vaan muut asiat menevät heidän asioidensa edelle. Työtiimi odottaa rohkaisevia sanoja: Seuraavalla kerralla olen paikalla. Vain tänään toinen asia meni edelle. Olette tärkeitä, voimia työhönne!

Kohtaaminen

Voimia sinunkin elämääsi. Lisäksi myös riittävästi hymyä ja hersyvää naurua! Ei lakaista kohtamaattomuudesta puhumista maton alle, vaan osataan myös vaatia sen esillä pitämistä. Diakoniatyössä ainakin pyritään rakentavasti vaikuttamaan sen puolesta, että kohtaamattomuus vähenisi. Kohdataan siis toinen toisemme aidosti läsnäollen.

Yhteinen iltapala järjestetään ensimmäisen kerran perjantaina 25.1. klo 18-19.30 Missiokammarilla, Rakentajantie 8, Hollolan Salpakangas. Tule yhteisen pöydän äärelle ja samalla ideoimaan uusia kohtaamisen keinoja ja tapoja. Tervetuloa!

Tieni diakoniatyöntekijäksi – Toivon asialla

Olen seurakunnan työntekijöiden tytär ja kasvanut omaan hengellisyyteeni kirkon varhaisnuorisotyön suojassa. Jo lapsena olin mukana vanhempieni ja sisarusteni kanssa rippileireillä, osallistuin pyhäkouluun ja tyttökerhoon. Myöhemmin kävin seurakunnan varhaisnuorisotyön leireillä ja toimin myös ohjaajana. Jossain vaiheessa tuurasin jo äitiäni leiriohjaajana. Kävin kerhonohjaajakokouksissa ja -koulutuksissa oppimassa uutta ja vahvistumassa tehtäviini.

Vapaaehtoistoiminta tuli siis tutuksi jo nuoresta iästä lähtien ja joskus toiminnasta sai myös pientä korvausta. Elettiin vielä lankapuhelinaikaa. Puhelin soi usein kotonamme ja siskojeni kanssa otimme ilmoittautumisia vastaan siinä missä vanhempanikin.

Juhannuksena ei koskaan tarvinnut miettiä, minne mökille lähtisimme, koska vanhempani järjestivät koko perheen juhannusjuhlia leirikeskuksessa. Jouluna tuli aina joulumieli, kun esiinnyimme jouluaaton hartauksissa ja jaoimme hyvää joulumieltä ihmisille musiikin keinoin. Hautajaisissa ja monenlaisissa tilaisuuksissa lauloimme ja soitimme siskojeni ja isäni kanssa. Välillä oli mukavaa, välillä ärsytti. Aina pääsiäisenä hiihdettiin ja lasketeltiin Lapissa seurakunnan retkillä. Kesällä käytiin valtakunnallisilla raittiusleireillä Partaharjulla, mistä on jäänyt mieleen monia hauskoja muistoja. Elämä ja arki oli rikasta, vaikka emme olleet rikkaita.

Kodin perintönä sain kristillisen opin arvokkaana ihmisenä kasvamiseen. Äitini kasvatti ahkeruuteen ja rohkeuteen. Isäni taas oli esimerkillinen ymmärtäjä ja myötäeläjä. Molemmat tukivat luovuudessa ja elämänilossa eteenpäin. Lapsuudenkodin perintö ja kristillinen kasvatus ovat tukeneet ammatinvalintaani vahvasti. Alun perin halusin hoitajaksi, mutta jo opintojeni aikana huomasin, että minun avujani oli jossain muuallakin kuin hoitamisessa. Halusin antaa itsestäni enemmän ihmisten kohtaajana ja tukijana, luovana ajattelijana, sanoittajana ja tekijänä sekä asioihin vaikuttajana ja kehittäjänä. Toisaalta myös seurakunnallisesta taustastani noussut turvallisuudentunne ja vapaus olla mitä olen, vahvisti ammatinvalintaani.

Ammatti-identiteettini on kasvanut ja kehittynyt urani aikana. Olen opiskellut koko ajan. Hetken kokeilin myös ohjaamista ja opettamista. Lähiesimiehenä olen toiminut jo yli kymmenen vuotta. En ole mikään pomo-tyyppi, mutta johtaminen ja kehittäminen ovat aina kiinnostaneet minua perustyön rinnalla. Pidän johtamisessa tärkeänä esimerkillisyyttä, tasa-arvoa ja toivoa. Haluan olla diakoniatyöntekijänä ja lähiesimiehenä sellainen ihminen itse, mitä odotan myös tiimini työntekijöiltä. Olen Toivon asialla.

 

Liike on lääke

Aurinko paistaa ja joukko vapaaehtoisia on kokoontunut Missiokammarin eteen syyskesän lämpimänä päivänä. Edessä on retki Pirunpesälle. Mukaan on voinut halutessaan ottaa omat makkarat ja eväät. Paikan päällä on luvassa kahvia ja juttuseuraa. Edellisenä päivänä oli tarjolla matalamman kynnyksen kävelylenkki Hollolan Pikkutiilijärven rantaan. Lenkin jälkeen oli mahdollista hengähtää kahvikupin ja tuoreen sämpylän äärellä. Sisätiloissa oli mukava jatkaa ajatustenvaihtoa vapaaehtoisten ja työntekijän kanssa.

Missiokammarin toiminta on monipuolistunut kaupan ja kahvilan yhdistymisen myötä. Erityisen kysytyksi on muotoutunut torstain keittolounas huokeaan hintaan. Myös muualla Hollolan seurakunnassa yhteisiä ruokailuhetkiä on viritelty. Kuhmoisissa ja Padasjoella kuukausittaiset arkilounaat ovat toimineet jo monta vuotta, Hämeenkosken Ystävänkulmassa on soppapäivä kerran kuukaudessa ja Kärkölässä saa nauttia aamupäiväpuuroa perjantaisin. Kaikissa näissä väkeä on riittänyt.

Yhteiset ateriahetket ovat jo alkukaikuja ensi vuoden yhteinen keittiö – toimintamallin jalkauttamiseen Hollolan seurakunnassa. Jotta toimintamalli toteutuu aidosti,  jokainen on tervetullut. Mukaan tarvitsee vain halun tehdä ruokaa tai leipoa yhdessä sekä istua yhteiselle aterialle toiminnan päätteeksi. Yhteinen keittiö – hanke on osa hallituksen Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta – kärkihanketta.

Liike on lääke! Todellakin. Tänä vuonna Missiokammarin oma työntekijä Maaria Lumiaho on ideoinut yhteisiä kävelylenkkejä. Taustalla on liikkuva seurakunta – toimintamalli, joka kannustaa niin työntekijöitä, seurakuntalaisia kuin asukkaita liikkumaan arjessaan enemmän pienillä valinnoilla. Tavoitteena yhteinen liike ja lämmin yhdessäolo. Lämmin jo senkin takia, että yleensä liikkuessa lämpö nousee terveellä tavalla.

Viime viikolla Lahdessa kokoontuneilla kirkon diakonianpäivillä julkaistun diakoniabarometrin mukaan lähes jokainen diakoniatyöntekijä kohtaa viikoittain yksinäisen vanhuksen ja joka toinen työntekijä kohtaa viikoittain yksinäisen työikäisen. Syyt yksinäisyyteen ovat moninaiset, mutta selvää on, että pitkittyessään yksinäisyys lisää huono-osaisuutta ja syrjäyttää.

Seuraava Missiokammarin yhteinen kävelylenkki on vanhustenviikolla torstaina 11.10. klo 10. Lähtö Missiokammarilta ja vauhti on levollisen leppoisa. Tule mukaan ehkäisemään yksinäisyyttä ja parantamaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Jo kymmenen minuuttia metsässä kohottaa tutkimusten mukaan myös mielialaa. Liikkeestä on lääkkeeksi moneen vaivaan!

Talven ihmemaa

Tulin tänne elämän väsyttämänä, tunturin kainaloon.  Vaelsin määrää vailla tunturilta toiselle, syvien kurujen kautta…

Yhteyttä ja ylittämistä

Maaliskuun toisella viikolla ryhmä seurakuntalaisia hyppäsi bussiin ja suuntasi hiihtämään Pyhätunturin kupeeseen Kairosmajalle. Kairosmaja on Kansan Raamattuseuran ylläpitämä leiri- ja kurssikeskus lähellä Pelkosenniemen kuntaa ja Kemijärven kaupunkia. Bussissa tutustuttiin toisimme ja suunniteltiin tulevia päiviä. Yhdessä todettiin, että meitä oli kiva porukka matkalla kohti yhteisiä pohjoisen hetkiä.

Heti ensimmäisenä hiihtopäivänä kiinnitimme sukset jalkaan ja hiihdimme jokainen voimiemme ja taitojemme mukaan. Tervaliisteri tarttui suksen pohjiin eikä luisto ollut paras mahdollinen. Keli oli lisäksi lumisen pehmeä ja sää pilvinen. Alku oli kankeaa, mutta silti kaikki ylittivät itsensä. Samalla kasvatimme asennetta jatkaa hiihtoviikkoa eteenpäin hyvillä mielin.

Samosin päivästä päivään ja hämärästä  hämärään kohtaamatta ketään. Mustat kekäleet nuotiopaikalla vain…

Hiihtonautintoja ja vaihtoehtoja

Seuraavat päivät saimme nauttia aurinkoisista hiihto- ja ulkoilupäivistä. Osa teki pitkiä lenkkejä, osa taas tyytyi hiihtelemään hiljakseen majan lähistöllä tai käveli luontokeskus Naavaan. Tiistain lumikenkäretki oli viikon ainoa pilvisempi ja tuulisempi. Sekään retki ei sujunut ilman alun kommelluksia. Rovastiltamme irtosi kenkä ja itseltäni sompa. Hiljainen lumikenkäretki vaihtui siis äänekkäämpään keskusteluun ja ongelmien ratkaisuun.  Onneksi Karhunjuomalammen nuotio lämmitti jäisiä sormia ja varpaita. Selvisimme loppujen lopuksi hienosti ja kokemus lumikenkäilystä ei varmasti jäänyt kenellekään viimeiseksi.

Syttyivät nuotion puut. Liekkien leikkiä pitkään katsomaan jäin. Monien hämäräin tullessa pitkään katsomaan jäin…

Luonnon kauneutta ja mielen maisemia

Luonto puhutteli. Tykkylumipuut, puhtaan sininen taivas ja auringon kirkas valo hellivät meitä lähes koko hiihtoviikon ajan. Erityisesti tunturissa koki olevansa talven ihmemaassa ja elävänsä täyttä elämää. Luonto oli kaunis kuin sadussa ja mieli lepäsi. Maailma oli kaunis juuri sillä hetkellä. Ajattelen, että maailma on oikeasti kaunis ja hyvä elää sekä olla. Erityisesti luonnossa tämän voi tuntea. Jumalan luomakunta on siellä todella lähellä ja läsnä. Se pitää vaan itse kokea.

Toisinaan savusta silmäni kyyneltyi. Toisinaan itkin omaa tuskaani vain. Toisinaan rinteellä ylistin Jumalaa – oli lähellä hän…

Kairoshetkiä ja kiitollisuutta

Kun päivisin ammensimme enemmän ruumiin voimaa niin aamuisin sekä iltaisin saimme hoitoa sieluillemme. Terve sielu lepäsi terveessä ruumiissa. Elimme koko viikon ajan kairoshetkien lumoissa. Koimme jokainen nämä hetket omalla tavallamme ja haimme vireyttä sekä rauhaa arkeemme. Unohtamatta virkistävää avantoa!

Suuri kiitos Kairosmajan henkilökunnalle ja muilla vapaaehtoisille!

Lähtisitkö sinä ensi vuonna mukaan?

Sain elää Jumalan hetken – kairoksen – koin paranemisen.

Katkelmat Erkki Lemisen käsialaa

Elämänmakuinen matka jatkuu myös talven ihmemaan jälkeen. Kevät, tervetuloa!

Harrastaa, ei harrasta

Liikkuvat lapset menestyvät koulussa, musisoivilla lapsilla on parempi keskittymiskyky, harrastukset tuottavat onnistumisenkokemuksia, kuorolaulu pidentää ikää, liikkuminen edistää terveyttä ja lukeminen sanavarastoa, aktiivinen harrastaminen vie aikaa kauppakeskuksissa notkumiselta jne. Jes!

Kehittävä vapaa-aika

Alussa luettelin niin tutkittua kuin todettuakin asiaa. Tiedämme, että lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen yksi kulmakivi ovat hyvät ja voimaannuttavat vapaa-ajan toiminnot. Monilla perheillä on tänä päivänä varaa ja mahdollisuuksia tukea lapsiaan harrastuksissa. Toisaalta osa perheistä sitkuttelee säästäen viimeisetkin toimeentulonsa lasten harrastuksiin. Ja sitten on valitettavasti niitä perheitä, joissa maksullisista harrastuksista vain unelmoidaan.

Harrastusmaksut

Harrastusmaksut vaihtelevat lajin ja taitojen mukaan. Harrastukset voivat ovat ilmaisia tai lähes ilmaisia. Toisessa ääripäässä on harrastuksia, joiden kausimaksut kipuavat sietämättömän suuriksi. Kausimaksun lisäksi harrastajalle on hankittava muun muassa lisenssit, vakuutukset, vaatteet, varusteet, treenileirit, bussikortit, kisavaatteet ja kisamatkat. Ja pitää myös syödä, että jaksaa.

Iso perhe, isot menot

Esimerkkini on kahdeksanlapsinen perhe, jossa kymmenvuotiaat kaksoset harrastavat palloilulajia. Kausimaksu on kahdelta harrastajalta yli kahdeksansataa euroa ja lisäksi tulevat kaikki yllämainitut muut kulut. Mitään vapaapaikkoja ja maksuvapautuksia seurassa ei tunneta. Perheen vanhemmat haluavat silti tukea lapsiaan harrastuksissa ja venyvät muista menoista sekä tietysti ylittävät maksukykynsä. Myös perheen muut lapset harrastavat pienimpiä lukuunottamatta.

Vapaapaikat

Mitä asialle voi ja pitää tehdä? Ajattelen niin, että parhaimmassa tapauksessa seurojen sisällä muutamalla perheellä on vuosittain ”vapaapaikka” harrastajalleen. Sitä anotaan aina kauden alkaessa. Lisäksi moniin hyväntekeväisyysjärjestöihin voi lähettää vapaamuotoisen hakemuksen perusteluineen. Myös tietoisuuden levittäminen on tärkeää. Kaikki eivät vielä tiedä, mistä apua voi hakea.

Auttajatahot

Kirkossa seurakuntien diakoniatyö voi tulla vastaan pienemmissä avustuksissa yhteistyössä hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Kirkon diakoniarahastolta voi taas hakea avustusta isompiin tarpeisiin yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa. Kirkon diakoniarahaston tukikummit auttavat nimenomaan lapsia ja nuoria.

Lapsi ja nuori keskiöön

Harrastamista ei tarvitse lopettaa vaan etsiä eri vaihtoehtoja ja tukitoimia. Vaihtoehtona voi olla edullisempi harrastus tai avun hakeminen ja saaminen. Tärkeintä on antaa lapselle ja nuorelle mahdollisuus kerätä hyviä kokemuksia ja kasvattaa tervettä itsetuntoa. Eli palataan artikkelini alkuun ja todetaan, että tätä me juuri halutaan!

 

Tarina kohtaamisesta

Oli taas se aamu, kun painoin summeriasi ja tiesin, että joudun odottamaan pitkään. Mutta uskoin, että vastaat. Avaan oven, nousen portaat ylös ja havaitsen, että ovi on jo auki. Sinä kurkkaat sieltä. Kerron jo ovensuusta sinulle, kuka on tulossa. Tunnistat ääneni, havaitset hahmoni, vaikka kunnolla et enää näe. Mutta toivotat tervetulleeksi, omalla valoisalla tyylilläsi ja sanoillasi: ”Meille ovat kaikki aina tervetulleita!” Kotihoidontyöntekijä on lähtenyt hetki sitten, tärkeimmät asiat on hoidettu. Olet saanut lämmintä puuroa, lääkkeet, tiskit on tiskattu, roskat viety ja hiukset kammattu.

Sinulla on nyt kaikki hyvin, vähän vain väsyttää. Olit juuri lepäämässä makuuhuoneessa. Lepää vain lisää, kehotan, ole vain rauhassa. Mennään istumaan olohuoneeseen, kutsut. Tietysti, jos vain jaksat istua ja jaksathan sinä, vaikka ikää on jo liki 100 v. Mitä kuuluu tänä aamuna, miten voit, kysyn. Ihan hyvin, rauhallisesti, vastaat. Muisti ei oikein enää toimi, mutta toimii riittävästi. Kerrot, että jaksat liikkua hyvin rollaattorin kanssa sisällä. Jalat nousevat ja koukistuvat, mutta vähän huimaa. Huomautan, että sinun pitää liikkua varovaisesti.

Toistat yhä uudestaan ja uudestaan, kuinka kiva oli, kun tulit käymään. Mutta kerrot, että käy sinulla täällä muitakin. Se on suuri rikkaus. Et vain aina jaksa muistaa, kuka on käynyt. Yksi käy laulamassa, ainakin kolme virttä. Toinen lukee. Joku on sieltä seurakunnastakin, taitaa olla se vapaaehtoinen lähimmäinen? Omaiset tuovat ruokaa ja soittavat joka aamu klo 9. Kerrot, että ei sinulla hätää ole, mutta yksin ei ole hyvä olla. On niin paljon asiaa ja kerrottavaa, paljon sanoja ja ajatuksia. Olet ollut aikanaan niin monessa mukana, vapaaehtoistyössä ja seurakunnan toiminnassa. Päässäsi on niin paljon muistoja, taivaskaipuutakin.

Koska oikein on minun aikana lähteä, kysyt? Niin, kun sitä ei tiedä, vastaan, kukaan ei tiedä, paitsi Taivaan Isä. Pyydät, että lauletaan taas se tuttu virsi ennen kuin lähdet. Se Päivä vain ja hetki kerrallansa.  Ovella muistutat minua, että tulisin taas käymään. Vaikka tiedät, että tulen.

Autolle kävellessäni ajattelin, että tulenhan minä. Tulen siihen saakka, kunnes et enää avaa oveasi. Ja sen jälkeen elät minussa kauniina muistona.

Yksikin ihminen on tärkeä, yksikin elämä on tärkeä. Terhokodin johtaja, lääkäri Juha Hänninen, luennoi muutama vuosi sitten Saattohoidon seminaarissa Lahdessa, että saattohoito on parhaimmillaan kohtaamista ja vuorovaikutusta. Se on ihmisen tyynnyttelyä, vakuuttamista ja turvaamista. Siis arvokkaan ihmiselämän turvaamista hyvään loppuun saakka.

Ajattelen, että ikäihmisen kohtaamisessa on paljon samoja piirteitä kuin saattohoidossa, saattotyössä tai sairaalasielunhoidossa. Kohtaamista, vuorovaikutusta, kuulemista ja tyynnyttelyä. Eli hyvän ja turvallisen ilmapiirin luomista.

Muistetaan kohdata toisiamme ja elää tänäänkin kuin viimeistä päivää.

Hyvää uutta vuotta 2018!

Omalla äänellä

Jokainen laulaa omalla äänellä. Varmaan kaikille tuttu sanonta, joka voi myös ärsyttää. Jos ei osaa laulaa, niin ei osaa. Vaikka nykyään on laulamattomillekin omat kuoronsa.

Omalla äänellä? Mitä minä teen omalla äänelläni päivittäin? Ainakin puhun, huudan, itken, nauran, laulan, kuiskaan, vaikutan ja joskus myös äänestän. Oma ääneni on osa persoonaani. Se kuulostaa äänitettynä oudolta, mutta se on minun ääneni. Se on myös vaikuttamiskanavani.

Mitä, jos en saa käyttää omaa ääntäni? Mitä, jos minua ei huomata, ei nähdä, ei ymmärretä, ei arvosteta eikä kunnioiteta? Ei pidetä minään, vaan kiusataan, halveksitaan, syrjitään, pidetään nälässä, hyväksikäytetään ja tuotetaan kärsimystä. Silloin minun ääneni vaikenee. Silloin minulla ei ole enää voimia edes kuiskata.

Tällä viikolla vietetään kirkkojen ja kristillisten järjestöjen ekumeenista vastuuviikkoa. Vastuuviikko on ihmisoikeuskampanja, jossa eri tahot toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Tänä vuonna teemana on omalla äänellä. Teema nostaa esiin naisten ja tyttöjen tasa-arvoisen kohtelun. Katseet kohdistuvat erityisesti niihin naisiin ja tyttöihin, jotka elävät köyhyyden ja sotien keskellä. Sellaisessa maailmassa, jossa mahdollisuudet tulla kuulluksi ovat erityisen heikot.

Jokainen meistä voi luoda naisille ja tytöille mahdollisuuksia saada ääntään kuuluviin. Seurakunnan toiminnassa, kouluissa, työpaikoilla ja sosiaalisessa mediassa on valtavasti myönteisiä toimintamalleja, jos ne vaan halutaan ottaa käyttöön. Voimme kuunnella ja tukea tuttuja tyttöjä tai naisia heidän asioissaan tai kiinnostua kehitysmaiden naisten kokemuksista ja liittyä halutessamme kummeiksi.

Hollolan seurakunnassa ekumeeninen vastuuviikko avattiin Padasjoella. Tilaisuuden pääesiintyjänä toimi Anja Luoma Malawin kummeista. Mieleeni jäi erityisesti Anjan intohimoinen työote, halu auttaa sekä tinkimätön tasa-arvoinen kohtelu. Anja kertoi esimerkin työn palkitsemisesta. Kun kylän asukas kantoi kaksi maissisäkillistä kuorma-autolta varastoon, hän sai palkaksi koko lautasellisen maissipuuroa. Naiset ihmettelivät, että hekö myös? Eikö vain puolikkaan eli niin sanotun naisten lautasellisen, niin kuin aina ennenkin? Ei, jokainen, joka teki työnsä, sai koko lautasellisen ruokaa sukupuolestaan riippumatta. Ja kaikki tekivät työnsä iloiten.

Muutos voi tapahtua jo tänään. Sano tyttärellesi, että rakastat, soita mummollesi, mitä kuuluu ja hymyile työkaverillesi, kun tapaatte. Kuuntele aidosti hetki ja helpota toisen oloa läsnäolollasi. Laita whatsup-viesti tai facebook-message. Voit myös ottaa yhteyttä eri kummijärjestöihin ja liittyä mukaan toimintaan. Sinä päätät, miten ja millä tavalla. Sinä voit tehdä sen omalla äänelläsi lähimmäisen puolesta.

”Laula arkipäivän ihmeistä, laula ilosta, itkemättömistä itkuista, laula väreistä, laula valosta, särkyneitä sanoja. Laula siellä, missä kukaan muu ei uskalla, laula viimeisellä rajalla. Missä sulkeutuu, portti ainoa, laula toivon lauluja!”

Pekka Simojoki – kertosäe laulusta Arkipäivän ihmeitä

Enkelin kohtaaminen

 

Eräs ihminen kertoi enkelikohtaamisistaan. Hän ei ylihengellistänyt kokemuksiaan vaan kertoi rehellisesti ja realistisesti, kuinka on kohdannut ”enkelin” monta kertaa. Toisaalta hän on myös itse saanut olla enkelinä toiselle. Joskus ihan yllättäen ja joskus taas enemmän suunnitellusti.

Nainen oli kaupan kassalla huomannut, että rahat eivät aivan riitä. Kahvipaketti, talouspaperi ja hoitoaine oli ainakin jätettävä tällä kertaa pois ostoksista. Takana oleva asiakas oli sen huomannut ja tokaissut, että hän voi kyllä maksaa ne. Ja näin myös kävi.

Vielä yllättävämpää oli, kun eräs henkilö maksoi tuttuni kokonaisen ostoskärryn. Tämä enkeli oli ollut jonossa vasta viimeisenä, mutta kuullut pitkälle jonoon hämmentävästä tilanteesta. Jonoenkeli riensi  apuun. Tuntuu käsittämättömältä, mutta totta joka sana. Enkeliasiakkaita on olemassa.

Tämä nainen auttaa usein myös itse muita kanssakulkijoita. Hän käy ostoksilla puolesta ja vie lahjoitusruokaa huonojalkaisille. Hänen oppinsa on: Iloista antajaa Jumala rakastaa. Itse lisäisin tähän vielä, että  antaessaan saa. Antaessaan saa vähintäänkin hyvän mielen ja hymyn kasvoille. Antaessaan saa kohtaamisen ja välittämisen tunteen. Ja antaessaan saa siunauksen.

Oletko sinä joskus kohdannut enkelin tai oletko itse ollut toiselle enkeli? Miltä se on sinusta tuntunut?

1.10. vietämme enkelien sunnuntaita eli Mikkelinpäivää. Enkelien tehtävänä on opastaa meitä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Eli antaessaan saa ja iloista antajaa Jumala rakastaa.

Diakonia voi auttaa myös opinnoissa

Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus ja velvollisuus itsensä monipuoliseen kehittämiseen ja opiskeluun. Valitettavasti yli 100 000 suomalaislasta elää perheissä,  joissa on varattomuutta ja suoranaista köyhyyttä.  Alkusyksystä monissa perheissä kipuillaan, miten saadaan hankittua nuorelle kaikki välttämättömät opiskelutarvikkeet. Monissa opinnoissa vaaditaan myös tietokone.

Pelastakaa lapset ry on näyttänyt mallia muun muassa Lahden seudulla, kuinka varoja ohjataan ajankohtaisiin tarpeisiin kampanjalla ”Yhtäkään lasta ei jätetä”. Tänä keväänä Lahdessa on autettu viittätoista lasta ja nuorta opiskelutarvikkeiden hankinnoissa.

Hollolan seurakunnan diakoniatyössä haimme tästä toiminnasta mallia viime vuoden puolella ja  varasimme kuluvan vuoden määrärahoihin pienen pesämunan. Keväällä hollolalaiset  hyväntekeväisyysjärjestöt lahjoittivat lisäksi osan talkootuotoistaan diakoniatyölle samaan kohteeseen.

Yhdessä diakoniatyö ja hyväntekeväisyysjärjestöt voivat nyt auttaa lapsia ja nuoria kokemaan itsensä arvostetuiksi ja pääsemään elämässä eteenpäin. Jos olet itse tämä perhe tai tiedät perheen, jossa on opiskelevia hollolalaisia nuoria lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa, ota rohkeasti yhteyttä tai kerro tästä pienestä kädenojennuksesta. Mietitään yhdessä, mitä voimme tehdä.

Yhtäkään lasta tai nuorta ei haluta jättää ulkopuolelle lähimmäisenrakkauden puolesta. Diakonia voi auttaa myös opinnoissa.

 

Lasten lomamuistot

Lasten lomamuistot

Mistä on parhaat lomat tehty?

Vietin suurimman osan kesäkuuta lomaillen tyttärieni kanssa. Jo varhaisessa vaiheessa keväällä kyselin heidän kesälomatoiveitaan. Ehkä hieman yllätyin, kun en saanutkaan vastaukseksi risteilyä tai automatkaa johonkin pidemmälle. Edes etelän lomakohde ei noussut pistesijoille lievän lentopelon takia.

Mitä ne toiveet sitten olivat? Ollaan vaan kotona. Tehdään jotain kivaa yhdessä ja leikitään kavereiden kanssa. Asia selvä. Eräs minua viisaampi oli sitä mieltä, että kaikessa ei pidä mennä lasten ehdoilla, lomallakaan, mutta tänä kesänä minä päätin toimia toisin. Lasten ehdoilla. En tiedä, teinkö oikein vai väärin, mutta tein minulle sopivimmalla tavalla.

Kahdella ensimmäisellä viikolla lapset kävivät liikuntakerhossa ja tapasivat kavereitaan. Itse sain tehtyä paljon kodin rästihommia ja kesään kuuluvia askareita. Mikäs sitä oli tehdessä, kun sää ei liiemmin rannalle houkutellut? Seuraavat viikot teimme sitten enemmän sitä ”jotain kivaa yhdessä”. Ykkösiksi nousivat vesipuisto, hoplop, trampoliinipuisto, järviuinti, mummolassa käynnit, serkkupoikien tapaamiset ja yhdessä tehty mansikkakakku. Näistä jälkimmäiset olivat lähes ilmaisia iloja, jotka ovat suurimmalle osalle perheistä mahdollisia. Kolme ensimmäistä ”iloa” sitä vastoin maksavat jotain.

Useat kesätekemiset ovat maksullisia, mutta mikä kesälomassa silti eniten kuluttaa rahapussia? Mielestäni ruoka. Lapset syövät kaksi kertaa päivässä lämpimän aterian ja päivän retkillä tulee ostettua ylimääräisiä jätskejä, herkkuja ja juomia. Vähän liiankin hövelisti.

Joku kirjoitti osuvasti siitä, kuinka vanhempien on hyvä miettiä ennen lomalle jäämistään, mistä ovat kesälomalla oikeasti lomalla? Ei kotiaskareet, pihan kunnostus, remontit, ruoanlaitot, saati oma perhe ja lapset mihinkään katoa lomallakaan. Lomalla ollaan lomalla palkallisesta työstä. Ajatukset pitäisi olla muualla, lepäämässä niistä asioista, joiden äärelle palaa loman päättyessä.

Mitä muistoja meidän yhteisestä lomastamme jäi? Ajattelen, että ehkä niitä kaikkein arvokkaimpia. Yhdessä olemista ja yhdessä kokemista. Nuorempi tyttäreni kertoi Heinolan lintutarhassa käydessämme, että muistaa olleensa samassa paikassa noin kolmevuotiaana mummon ja papan kanssa. Muisto on seitsemän vuoden takaa, mutta edelleen hyvin kirkkaana mielessä. Kolmevuotiaan tytön mielestä oli kiva pysähtyä kotimatkalla lintuja katsomaan ja jäätelöä syömään. Uskon, että tämä pysäkki oli koko porukalle virkistävä kokemus. Sitä se oli tänäkin kesänä.

On hyvä muistaa, että kesätekemiset ovat usein helppoja ja yksinkertaisia, mutta muistot rikkaita ja moninkertaisia.