Millaista on olla nuori vaikuttaja seurakunnassa ja kirkossa?

Heippa kaikki siellä ruudun toisella puolella!

Pitkä aika on vierähtänyt viimeisestä tekstistä, sillä elämässä on tapahtunut paljon ja aikaa kirjoittamiselle ei ole liiemmin irronnut. Olen myös ollut ehkä hieman hukassa siitä mitä kirjoittaisin, mutta nyt aion törhistäytyä ja alkaa taas enemmän kirjoittamaan, sillä aiheita riittää sekä varmasti matkan varrella tulee aina mieleen jotain uutta. Kiitos tsempeistä ja kommenteistanne!

Alku oli hankalaa

Minusta tuli 19-vuotiaana eli todella nuorena Nastolan silloisen kirkkovaltuusto jäsen ja olin nuorin seurakuntamme päätöksenteossa. Samoin nuoriso- ja rippikoulutyön vastuuryhmän puheenjohtajan saappaat tuntuivat isoilta täytettäväksi.

Teemani vuoden 2014 Seurakuntavaaleissa liittyivät enemmän ehkä kirkon oppikysymyksiin kuin seurakunnan päätöksentekoon. Kannatinhan kaikille avointa kirkkoa ja tasa-arvoista avioliittoa sekä tasavertaista jäsenyyttä. Toki samalla halusin edistää seurakunnassa nuorten toimintaa ja vähentää syrjäytymisriskiä alueellamme.

Olin alkuun erittäin pihalla mitä kokouskäytännöt ovat, mistä päätämme ja mihin voimme vaikuttaa. Silti sisälläni kyti kova vaikuttamisen palo ”miksi erota kirkosta, kun paremmin voi asioihin vaikuttaa sisältä päin?” Valitettavasti alkuun myös tuntui, että kun oli nuori, kokematon ja tuntematon niin kaikki eivät ottaneet minua ihan tosissaan ja en osannut perustella mielipiteitäni niin kuin olisi pitänyt. Ensimmäinen puoli vuotta meni kokouksia melko hiljaa seuraten ennen kuin uskalsin alkaa kokouksissa puhumaan ja vaikuttamaan. Avoimuus ja muihin kirkkovaltuuston jäseniin tutustuminen auttoi siinä, että uskaltauduin vihdoin olemaan oma itseni mielipiteineni. Kukaan ei lopulta tyrmännyt tai ollut ilkeä, vaan oman pääni sisällä ajatukset olivat kasvaneet pelon myötä liian suuriksi. Alku oli hankalaa, mutta jostain on aina aloitettava ja rohkaistuttava tekemään asioita, jotka eivät välttämättä ole omalla mukavuusalueella.

Tekemällä oppii

Pari vuotta myöhemmin olin jo kokeneempi ja rohkeampi vaikuttaja. Samoihin aikoihin Nastolan seurakunta liittyi Lahden seurakuntayhtymään ja sain muutaman pestin lisää. Ensin minusta tuli yhtymän yhteisen kirkkovaltuuston varajäsen ja sen jälkeen viestintätoimikunnan varapuheenjohtaja.

Pääsin toisinaan vaikuttamaan yhteisessä kirkkovaltuustossa, joka jännitti alkuun ihan yhtä paljon kuin aiemmin kirkkovaltuuston nyk. seurakuntaneuvoston kokoukset, vaikka kokemusta oli jo huomattavasti enemmän vaikuttamisesta. Uskalsin kuitenkin jo ottaa puheenvuoroja ja puhua asioista, joihin halusin vaikuttaa -mikä ihmeellisintä kukaan ei tuominnut tai ihmetellyt, mitä tuo nuori puhuu, vaikka edelleen pääni sisällä kummitteli, että mitä muut ajattelevat minusta tai mielipiteistäni.

Jouduimpa myös kerran varajäsenenä pitämään alkuhartauden ennen yhteisen kirkkovaltuuston kokousta. Voin sanoa rehellisesti, että tämäkään ei ollut omaa mukavuusaluettani ja siltä kolahdettiin ulkopuolelle. Mietin mitä minulla on annettavaa ja miten hartauksia pidetään, sillä en ollut aiemmin joutunut tilanteeseen, jossa puhun suurelle yleisölle arkielämästä ja uskon asioista. Pidin tuolloin hartauden omasta näkökulmasta -odotetaanko nuorilta liikaa yhteiskunnassa  ja kuinka nuoret suorittavat elämäänsä sekä loppuunpalavat. Pitäisikö yhteiskunnan olla armollisempia nuorille?

Viestintätoimikunnan varapuheenjohtajuus taas oli jo itsevarmemmaksi kasvaneelle nuorelle saavutus. On ollut hienoa olla pienemmässä ryhmässä pohtimassa, miten seurakuntayhtymän viestintää tulee kehittää ja miten se on kaikkien saavutettavissa. Viestintätoimikunnassa myös pääsi ja pääsee edelleen näkemään nopeasti päätöksenteon vaikutukset, jotka kiinnostavat toisinaan niin malttamatonta nuorta.

Vuotta myöhemmin olin jo vaikuttajana taas hieman kokeneempi ja itsevarmempi, kun lähdin edustamaan Nastolan seurakuntaa Kirkkopalvelut ry:n vuosikokoukseen Turkuun Kirkkopäiville. Tuossa kokouksessa valittiin edustajat hiippakunnittain Kirkkopalvelut ry:n valtuustoon. Päätin lähteä vaaliin mukaan ja suureksi yllätyksekseni minut valittiin edustamaan Tampereen hiippakuntaa seuraavalle toimikaudelle. Myös näitä kokouksia stressailin, mutta turhaan.

Millaista se vaikuttaminen sitten on?

Nyt viitisen vuotta myöhemmin nuoruuden epävarmuuteni ja itseluottamukseni puute hieman huvittaa, sillä seurakunnan ja kirkon päätöksenteosta on tullut minulle erittäin miellyttävää, mukavaa ja jopa rakasta, josta en hevillä luovu.

Itse asiassa ennen viime vuoden Seurakuntavaaleja stressasin todella paljon siitä, että oliko vaikuttajaurani seurakunnassa sekä seurakuntayhtymässä nyt tässä, neljän vuoden jaksossa. Koin tuolloin, että minulla on vielä paljon potentiaalia ja paukkuja annettavana päätöksentekoon, mutta luottavatko seurakuntalaiset minuun, saanko tarpeeksi ääniä ja pääsenkö läpi sekä jatkamaan työtäni. Tein osittain jo viimeisissä kokouksissa sisälläni omanlaista surutyötä ja luopumista, sillä en ollut varma, että menisin läpi. No viidettä vuotta nyt vaikuttajana keikun ja olen kaikille minua äänestäneille todella kiitollinen, että luotitte.

Nuorena vaikuttajana toimiminen seurakunnan sekä kirkon päätöksenteossa on oikeasti todella mukavaa, ihmiset suhtautuvat hyvin nuoriin ja kokousten sekä erinäisten tapaamisten kautta saa jopa elinikäisiä ystäviä iästä tai mielipiteistä riippumatta.

Kokouksissa pystytään keskustelemaan asioista asioina ja ilmapiiri on avoin. Omalla vaikuttamisuralla vastaan ei ole tullut tilannetta, jossa ihmiset riitelisivät, vaan asiat toisinaan riitelevät ja vaikka olisin jonkun kanssa eri mieltä asioista, eikä päätös miellytä niin siitä eivät henkilökemiat tai ystävyyssuhteet kärsi. Henkilökohtaisesti seurakunnan ja kirkon kokoukset ovat olleet miellyttävimpiä sekä voimauttavimpia kokemuksia -ja kokouksissa olen muuallakin istunut pienen ikäni.

Seurakunnassa ja kirkossa vaikuttaminen on vienyt minut myös sellaisiin paikkoihin, jonne tuskin koskaan olisin päätynyt ilman luottamushenkilötaustaani. Olen päässyt vierailemaan erilaisissa kokouksissa seurakuntani edustajana, seurakunnissa, leirikeskuksissa ja tapahtumissa. On ollut kivaa nähdä erilaisia paikkoja. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että Nastolan seurakunta on luottanut ja antanut minun edustaa niin monessa paikassa seurakuntaamme.

Entä, jos vaikuttamisesta tuleekin ammatti?

Näin viidettä vuotta seurakunnassa ja kirkossa vaikuttajana tuntuu epätodelliselta kirjoittaa tätä, mutta seurakunnasta ja kirkosta on vuosien varrella tullut koti, jossa haluan olla, työskennellä sekä vaikuttaa. Olinhan tuolloin 19-vuotiaana eroamassa kirkosta, mutta päätinkin lähteä vaikuttamaan asioihin.

Kolmisen vuotta sitten nuorena seurakuntaneuvoston jäsenenä olin aiempien opintojeni kautta lyhyessä vaihdossa Pietarissa näihin aikoihin, syksyllä ja sain siellä suuren kutsumuksen ihmisläheisempää, ehkä teologin ammattia kohtaan istuessani sängyn reunalla asunnossamme.

Pari kertaa hain teologiseen tiedekuntaan tämän kutsumuksen jälkeen Helsinkiin sekä Joensuuhun, mutta en päässyt sisään. Sen jälkeen päätin suorittaa plan B:n ja hakea kirkon nuorisotyöntekijän koulutukseen, mutta sekään ei napannut kiinni. Päädyinkin plan C vaihtoehtoa opiskelemaan ja tänä keväänä päätin vielä kerran kokeilla pääsisinkö teologiseen sisään. No edellisten opintojen ollessa vaiheessa tein sydän verellä päätöksen, että tänäkään keväänä ei mennä sisään teologiseen, sillä en pysty mitenkään keskittymään pääsykokeisiin.

Onhan vanha sanonta, että kolmas kerta toden sanoo ja todennäköisesti taivaan isänkin johdatusta oli mukana. Täällä mä nyt Joensuun kodissa istun ja näpyttelen tätä tekstiä tuoreena fuksina, teologian ylioppilaana. Olen pari viikkoa opiskellut täällä Itä-Suomen yliopistolla filosofisessa tiedekunnassa teologian laitoksella läntistä teologiaa. Opinnot sujuu hyvin, eikä kreikankaan opiskelu ahdista toistaiseksi. Opiskelu täällä tuntuu siltä, että olen nyt löytänyt paikkani maailmassa ja aiheet ovat just, eikä melkein mielenkiintoisia. Pakko sanoa myös, että niin vanhat kuin uudet opiskelutoverit teologisessa ovat aivan mahtavia ja meillä on ihanan avoin sekä välittävä yhteisö, jossa kukaan ei jätä pulaan, jos apua tarvitsee.

Voin todeta, että minulle seurakunnan ja kirkon päätöksenteko on mahdollistanut ammatin, mitä en koskaan aiemmin edes tullut miettineeksi, vaikka sitä ehdoteltiinkin jo hyvin nuorena perhepiirissämme. Ehkä isona olen asiantuntija, pappi tai tutkija. Elämä sekä taivaan isä johdattaa ja yllättää!

Mitä haluan sanoa?

Nuori, älä epäröi! Lähde mukaan vaikuttamaan seurakunnassa, vaikka työryhmässä tai lähde ehdolle Seurakuntavaaleissa. Jos et löydä ammattia sitä kautta niin ei se mitään, koska tämä on hieman epätavallisempaa varmasti monelle. Saat silti hyvää kokemusta ja uusia näkökulmia maailmaan, yhteiskuntaan, kirkkoon sekä CV:hen hyvän merkinnän, mitä työnantajat arvostavat. Lisäksi voit saada elinikäisiä ystäviä ja itsevarmuutta sekä päästä vierailemaan paikoissa, jonne et muuten ikinä päätyisi.

Ja me ”kalkkikset” mielellään autetaan, neuvotaan ja kuunnellaan teitä nuoria, koska tuotte aina mukananne raikkaan tuulahduksen sekä uusia näkökulmia just teidän elämästänne ja ajatuksistanne. Vetäkää vaan rohkeasti hihasta ja tulkaa juttelemaan!

 

Ympäri mennään, yhteen tullaan!

Kesällä 2017 the Tall Ships Racessa Itämerellä

Heipparallaa kaikki Kirkonseudun lukijat! Olen uusi bloggaaja täällä. Kieltämättä jouduin hetken pohtimaan bloggaajaksi ryhtymistä, sillä en tiennyt onko minulla mitään sanottavaa ja vähän jännitti liittyä porukkaan mukaan, koska bloggaajakollegani ovat oman alansa rautaisia ammattilaisia, joilla on erittäin mielenkiintoisia tekstejä.

Poiketen muista bloggaajista olen melko nuori ja Raidan Askon rinnalla toinen maallikko kirjoittaja, joka ei ole palvelussuhteessa seurakuntaan. Tosin toimeton en minäkään seurakunnassani ole, vaan mielekästä tekemistä kyllä vapaa-ajalle löytyy sopivasti.

Kuka olen ja millaisia yhteyksiä minulla on seurakuntaan?

Sukuni historia ja esi-isät ylettyvät Viipurin piispaan asti. Piispan lisäksi esi-isissäni vilisee kirkkoherroja, rovasteja, kappalaisia, lukkareita ja kirkkojen rakennusmestareita. Maailma on ollut näiden kirkonmiesten aikaan hyvin erilainen. On jopa hieman outoa ajatella, että lähes 400 vuotta myöhemmin tulen kirjoittamaan teille mahdollisesti samoista aiheista kuin mitä esi-isäni ovat oman aikalaiskäsityksensä mukaan käsitelleet seurakuntalaistensa parissa. Maailma on myös muuttunut näiden vuosisatojen kuluessa, sillä tuskin olisin nuorena, ”kouluttamattomana” naisena saanut ottaa kantaa uskon asioihin tai ainakin sitä olisi paheksuttu ja olisin joutunut jalkapuuhun kirkonmäelle.

Olen kristitystä perheestä ja koko elämäni kuulunut kirkkoon. Perheeni on tyypillinen suomalainen tapakristitty perhe, joka käyttää seurakunnan palveluita lähinnä elämäntilanteisiin liittyvissä iloissa sekä suruissa. Toki niin monta perheenjäsentä kuin perheeseeni kuuluu on tapoja uskoa ja harjoittaa omaa uskoaan. Perheeni on ollut aina hyvin avoin ja suvaitsevainen -meillä on saanut keskustella uskonnoista, uskomisesta sekä muodostaa omanlaista maailmankuvaa hyvin vapaasti.

Ensimmäisen kosketuksen kotiseurakuntaani sekä kristinuskoon olen ottanut muutaman kuukauden ikäisenä, kun kastejuhlaani on vietetty Nastolan kirkossa. Lapsuudessani kävin pyhäkoulua ja harrastin partiota. Rippikouluiässä hetken kuuluin Keski-Lahden seurakuntaan ja rippikoulun kävin hieman epätyypillisesti Vierumäellä jääkiekkoriparilla.

Rippikouluiässä en kokenut mullistavaa uskoon tulemista. Silti olin hyvin kiinnostunut uskonnoista ja eri maailmankatsomuksista -jopa niin kiinnostunut, että halusin lukiossa opiskella evankelisluterilaisen uskonnon lisäksi Islamia ja elämänkatsomustietoa.

Aikuisuuden kynnyksellä etsin edelleenkin itseäni ja omaa uskoani. Pohdin jopa kirkosta eroamista, koska en tuntenut kuuluvani joukkoon ja kaikki arvot eivät ole linjassa omaan arvomaailmaani. Toisaalta koin, että en voi vaikuttaa seurakuntani sekä sitä kautta koko kirkon toimintaan, jos eroaisin.

Missä olen nyt?

Melko pian eroaatoksien jälkeen tuli Seurakuntavaalit ja päätin asettua ehdolle, sillä koin edustavani seurakunnassani suurta, hiljaista ”tapakristittyjen” joukkoa sekä nuoria liberaalisti ajattelevia seurakuntalaisia.

Menin ensikertalaisena melko suurella äänimäärällä Nastolan seurakunnan kirkkovaltuustoon (nyk. seurakuntaneuvosto) läpi. Samalla sain kotiseurakunnassani rippikoulu- ja nuoristyön vastuuryhmän puheenjohtajuuden sekä viestintätyön vastuuryhmän jäsenyyden.

Näiden toimielinten lisäksi toimin Lahden seurakuntayhtymän viestintätoimikunnan varapuheenjohtajana ja Tampereen hiippakunnan edustajana Kirkkopalvelut ry:n valtuustossa.

Kolme vuotta seurakunnan luottamuselimissä on kasvattanut paljon niin ihmisenä kuin vaikuttajana. Olen päässyt varmasti näkemään ja kokemaan paljon sellaista, mitä en olisi muualla kokenut. Koen, että olen päässyt luomaan avoimempaa keskusteluympäristöä ja uudistamaan niin omaa seurakuntaa kuin laajemminkin koko yhteisöä.

Reilu parikymppisenä koin myös uskoon tulemisen ja sitä kautta sain enemmän rohkeutta elämääni sekä valintoihini. Aloin opiskelemaan päätoimisten opintojeni ohessa avoimessa yliopistossa teologiaa. Löysin samalla kutsumusammattini, joka on pappi. Suurin unelma olisi olla sotilaspappi. Katsotaan minne tie vie ja päädynkö jossain vaiheessa kutsumus- sekä unelma-ammattiini.

Tulen kirjoittamaan teille nuoren vaikuttajan näkökulmasta asioita elämästä ja kirkon ajankohtaisista aiheista. Olen avoin, pohdiskeleva ja rohkea, joten tulen varmasti ottamaan kantaa erilaisiin aiheisiin sekä kertomaan omasta uskonelämästäni.

Tervetuloa lukemaan blogiani!