Kunnioittakaa kilvan toinen toistanne

Olin viime viikolla mukana kunnioittavan keskustelun illassa Launeen kirkolla. Aiheena oli paljon kirkkoakin eri suuntiin repinyt tasa-arvoinen avioliittolaki. Illan tarkoitus oli tulla yhteen ja keskustella aiheesta kunnioittavasti. Mielessäni oli etukäteen turhautumista ja suruakin siitä, että tähän asti keskustelu aiheesta oli ollut niin repivää. Miten minä pystyisin kuuntelemaan toisella tavalla ajattelevia? Pystyisinkö antamaan toisille tilaa kertoa omista ajatuksistaan ilman omia ennakkoluuloja ja halua tuomita?

Kun olimme saman pöydän ääressä, eri tavalla ajattelevat ihmiset, jouduimme kohtaamaan toisen ihmisen, aidosti. Oli oltava valmis dialogiin eli vuoropuheluun toisen kanssa. Dialogi ei ole väittelyä vaan pyrkii yhteyteen ja ymmärrykseen. Kun antaudumme vuoropuheluun, joudumme myös itse katsomaan peiliin: mitä minä oikeasti ajattelen, miltä minusta tuntuu. Olenko valmis avaamaan mieleni ja sydämeni erilaisuudelle ja erilaisille mielipiteille ja näkemyksille?

Illan jälkeen tunsin helpotusta ja iloa. Helpotusta siitä, että olin uskaltanut sanoa pienryhmässä omia ajatuksiani ääneen. Iloinen siitä, että keskustelu sujui kunnioittavassa ja arvostavassa hengessä. Tarkoituksena ei ollut saavuttaa aiheesta yksimielisyyttä tai painostaa ketään toista ajattelemaan samalla tavalla kuin itse ajattelen. Keskustelussa vallitsi vapauden ja kunnioituksen ilmapiiri. Ehkä jopa pieni ymmärryksen siemen jäi itämään omaan sydämeeni. Uusin silmin palasin tuttuun roomalaiskirjeen jakeeseen ja erityisesti kirkkoraamatun vanhaan käännökseen (Room.12:10):

Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *