Kotiinpaluu

Kävin katsomassa elokuva Lion. Se on tarina intialaisesta Saroosta, joka viisivuotiaana joutuu eroon perheestään ja ajautuu tuhansien kilometrien päähän kotoaan. Monien vastoinkäymisten jälkeen pieni poika saa uuden kodin Australiasta. Monia vuosia myöhemmin Saroo alkaa etsiä omia juuriaan ja perhettään apunaan Google Earth.

Elokuva on taianomainen tarina ihmeestä yhden pienen ihmisen elämässä. Sitä voisi helposti pitää kliseisenä ja epäuskottavana, ellei se perustuisi toistarinaan Saroo Brierlyn elämästä. Sama tarina kerrotaan omaelämäkerrassa A Long Way Home.

Lion on kaunis elokuva. Erityisen koskettavaa oli katsella pienen Saroon selvitymistä Kalkutan suurkaupungissa, jossa kukaan ei pysähtynyt kadulla nukkuvan lapsen vierelle. Tarinassa kävi selväksi, miten vähän lapsella on arvoa isojen ja pahojen ihmisten maailmassa.

Saroolle kävi hyvin ja tarina päättyi onnellisesti. Kaikille maailman eri puolilla olevien kaupunkien kaduilla nukkuville lapsille ei käy yhtä hyvin. Sydäntä särkien itkin näiden lasten puolesta. Miten kukaan voi kävellä heidän ohitseen?

Maailman ja ihmisten pahuus voi helposti lamaannuttaa. Enhän minä voi tehdä mitään, olen vain pieni pisara suuressa ihmismeressä. Mutta eikö juuri yksi pieni teko, ojennettu käsi, ystävällinen sana, hymy voi olla toiselle pelastus?

Siksi tarvitaan myös onnellisia loppuja, tarinoita toivosta ja ihmeistä elämässä. Sillä niitäkin onneksi tapahtuu, joka päivä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *