Suomi – maailman viidenneksi onnellisin maa

Suomi on maailman viidenneksi onnellisin maa – näin ainakin tämän vuoden onnellisuusraportin mukaan. World Happiness Report on YK:n laatima raportti, joka julkaistaan kerran vuodessa. Onnellisuuden mittareina on käytetty taloutta, väestön terveyttä, elinajanodotetta, yksilönvapautta, sosiaalisia turvaverkkoja ja korruption vähäisyyttä. Tänä vuona voiton vei Norja – ja muiden Pohjoismaiden kärkiviisikkoon kiilasi ainoastaan Sveitsi (sijalle neljä).

Mielenkiintoista on se, että yksi mittarina käytetty asia oli anteliaisuus. Kärkikymmenikön maista Suomi on vähiten anteliain. Mistä se kertoo? Ainakin siitä, että suomalaiset lahjoittavat vähemmän rahaa hyväntekeväisyyteen kuin muut maailman onnellisimmat maat. Myös yhteiskunnan kehitysyhteistyövaroja on leikattu rajusti viimeisen vuoden aikana. Leikkausten vaikutus näkyy jo monissa kansalaisjärjestöissä. Ruohonjuuritasolla tehtävästä työstä nimenomaan vähemmän onnellisissa maissa on jouduttu vähentämään työvoimaa, resursseja ja jopa lakkauttamaan joitakin lupaavasti alkaneita hankkeita. 

Samaan aikaan YK:n kehitysjärjestö UNDP julkaisi oman inhimillisen kehityksen raporttinsa. Sen mukaan ihmisten elämänlaatu on kohentunut kaikilla elämänalueilla lähes joka puolella maailmaa. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä on vähentynyt lähes kolmannekseen siitä, mitä se oli vielä 27 vuotta sitten. Raportin riemua hillitsee kuitenkin se, että köyhyyden talttumiseen maailmassa on vielä pitkä matka. Joka yhdeksäs maailman ihminen kärsii yhä nälästä ja joka kolmas on aliravittu. Myös lapsikuolleisuus ja äideille kohtalokkaat synnytykset ovat arkipäivää monissa maailman maissa.

Huolestuttavaa on se, että myönteinen kehitys köyhyyden poistamiseen on hidastunut tällä vuosikymmenellä. Äärimmäinen köyhyys, korruptio, yksilönvapauden rajoittaminen, nälkä, aliravitsemus, lapsikuolleisuus ja äitien kuolemat synnytysten yhteydessä ovat kaikki tosiasioita niissä maissa, jotka sijoittuivat onnellisuustutkimuksessa häntäpäähän. Vähiten onnellisten maiden joukossa on paljon maita Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Kaikissa häntäpään maissa on myös epävakaa poliittinen tilanne tai sotatila.

 Olisiko meillä, maailman viidenneksi onnellisimmilla ihmisillä, peiliin katsomisen paikka? Yksi pieni teko on vain pisara. Mutta jos näitä pisaroita on paljon, kasvaa niistä valtameri. Jokainen teko on tärkeä, jokainen pisara arvokas. Sillä myös jokainen ihminen on arvokas.

Salitreeniä hiljaisuudessa

Käyn kuntosalilla pari kertaa viikossa. Useimmiten salilla pauhaa radio, jossa soitetaan tämän hetken kuumimpia hittejä. Puhetta ei juurikaan ole, ainoastaan mainoksia kappaleiden välillä. Minulla on mukanani myös oma soitin ja laitan kuulokkeet korviin silloin, kun haluan itse valita taustamusiikin treenien ajaksi.

Viimeksi salilla käydessäni oli aivan hiljaista. Oli unohtanut omat kuulokkeet kotiin eikä radiokaan ollut päällä. Ainoat äänet salilla olivat kuntolaitteiden kolke ja treenaavien naisten ähinä. Mitä lepoa korville tuo tunnin hiljaisuus olikaan! Treeni kulki ja satunnaiset ajatukset vaelsivat mielessä. Viereisellä laitteella olevan kuntosalikaverin kanssa totesimme, miten mukava olikaan kuntoilla ilman taustahälyä ja ärsyttäviä radiomainoksia.

Yksi tämän vuoden kasvava teknologiatrendi on häiriöttömyyden kaipuu. Se lähtee liikkeelle siitä, että ihmisen mieli pystyy ottamaan vastaan vain tietyn määrän erilaisten laitteiden hälyä ja piippauksia. Markkinoilla on jo laite, johon ihmiset voivat laittaa kännykkänsä ja elektroniset laitteensa lukon taakse tunnin ajaksi.

Onkin mielenkiintoista miettiä, mihin käyttäisin itse tuon ylimääräisen tunnin. Ehkä toiseen hiljaiseen salitreeniin, joka muuten sopii mitä parhaiten paastonaikaan. Olen tänä vuonna yrittänyt sitkeästi vähentää ihanasti koukuttavien nettisarjojen katselua. Ja niinä iltoina, kun olen siinä onnistunut, aikaa on jäänyt lehtien tai kirjojen lueskeluun, iltapalan syömiseen oman perheen kanssa tai nukkumiseen. Myös naamakirjan käytön vähentäminen on lisännyt omaa ilta-aikaa ja helpottanut unen tuloa.

Voisiko paastonaika olla juuri sitä, että yritän raivata elämästäni pois jotakin turhaa? Sellaista, joka sitoo aikaani ja vie voimiani. Tilalle voi tulla ehkä enemmän hiljaisuutta, aikaa levolle, tärkeille ihmisille ja asioille. Ja toivon mukaan myös Jumalalle.