Jumalallinen koronapedikyyri

Albert Edelfelt – Jesus tvår lärjungarnas fötter (1898).

Toisen maailmansodan aikana Haminassa valaistiin yöllä kaupungin edustalla olevia saaria erilaisin valoin, kun taas itse kaupunki pimennettiin. Näin haluttiin harhauttaa neuvostoliittolaisten pommikoneiden lentäjiä, jotta he pudottaisivat pomminsa asumattomiin saariin eivätkä kaupunkiin. Kun ilmahälytys alkoi, jotkut suomalaiset neuvostoliittomieliset ihmiset kiipesivät kaupungin talojen katoille heiluttelemaan lyhtyjä ja viittomaan koneille: ”Kaupunki on täällä! Älkää sinne lentäkö!”

Kaikista yhteiskunnista ja sukupolvista löytyy yksilöitä, jotka haluavat toimia juuri päinvastoin, kuin mikä olisi kaikkien yhteiseksi eduksi. Jos Suomesta on aikoinaan löytynyt moisia lyhdynheiluttajia, ei ole ihme, jos nyt myös löytyy niitä, jotka viittaavat kintaalla valtiojohdon ja viranomaisten koronamääräyksille ja -rajoituksille.

Kriisitilanteessa kansakunnan saumaton yhteistyö on sen selviytymisen elinehto. Koko ikämme meille on puhuttu talvisodan hengestä, joka pelasti maamme 80 vuotta sitten. Punikkien ja lahtarien lapset seisoivat yhdessä vitjassa neuvostoarmeijaa vastassa. Stalinin lentopommeissa ei ollut katuosoitteita sen mukaan, missä asui työväkeä ja missä porvareita. Eipä ole koronaviruksessakaan. Se iskee samalla lailla anarkistiin ja aristokraattiin. Siksi sen torjumiseen tarvitaan kaikkia ihmispyramidin kerroksia ja ikähaitarin jokaista kurttua.

Yksi Suomen menestyksen avaintekijöistä ovat olleet hyvät johtajat, jotka ovat antaneet voittopuolisesti hyviä ohjeita ja määräyksiä. Toinen avaintekijä ovat olleet kansalaiset, jotka ovat olleet hyvä noudattamaan saamiansa ohjeita ja määräyksiä. Jos jommassakummassa avaintekijässä tapahtuu muutos, alkaa tämän kansan pyllymäki hyvinvoinnin huipulta saman tien.

Suomi oli poikkeusoloissa viimeksi toisen maailmansodan aikaan. Tuolloin kenraalit Mannerheimin johdolla tekivät paitsi hyviä, myös lukuisia huonojakin ratkaisuja karttojensa äärellä. Kun vihollisen liikkeitä ei tiedetä ennakkoon, syntyy jälkiviisaudelle loputtomasti tilaa. Kuluttavien sotavuosienkin jälkeen sotajohtoon kuitenkin luotettiin ja vihollinen torjuttiin ratkaisutaisteluissa 1944. Vaikka kriisissä väärät ratkaisut kannettaan arkussa kirkkomaalle, on kansan kuuliaisuus auktoriteetteja kohtaan varmin tie ulos kriisistä kuin kriisistä. Ilman luottamusta esivaltaan olisi historiamme monessa kohtaa erilainen.

Koronasodassakin johtajat ja viranomaiset tekevät väistämättä myös jälkikäteen arvioiden vääriä ratkaisuja, koska heidän on tehtävä päätökset sillä tiedolla ja niihin arvioihin perustuen, mitkä kulloinkin ovat saatavissa. Näille virheille on oltava tilaa. Viimeinen asia, mitä poikkeusoloissa kaivataan, on poliitikkojen ja viranomaisten pelko tehdä rohkeita päätöksiä mahdollisten virheiden välttämiseksi. Tämä on jokaisen kansalaisen ja julkisen kirjoittajan ymmärrettävä – ja suurin osa näyttää ymmärtäneenkin. Nyt on aika mennä sinne, minne Saulin ja Sannan stetoskooppi viittaa. Historiaa ehditään kirjoittaa myöhemminkin.

Esimiesten antamien ohjeiden ja määräysten noudattaminen on luottamuksen ja kunnioituksen osoitus esimiestä kohtaan. Näitä asioita esimies alaisiltaan toivoo ja ne hän pyrkii ansaitsemaan. Jos alaisten luottamusta ja kunnioitusta ei ole, joutuu esimies turvautumaan pelolla johtamiseen ja antamaan rangaistuksia määräystensä rikkomisesta. Se ei ole koskaan pienimmän riesan tie sen enempää esimiehelle kuin alaisellekaan.

Kristitylle annettujen määräysten noudattamisen pitäisi olla itsestäänselvyys, koska Raamattukin edellyttää esivallan käskyjen noudattamista. Kristinuskon Jumalalle luonteenomaista on halu ohjata luomiensa ihmisten elämää ohjein, kehotuksin ja suoranaisin määräyksin. Yksi hänen tahtonsa ilmaus on käsky totella esivaltaa.

Myös Jumala ihmisten ylimpänä esimiehenä odottaa ihmisten osoittavan luottamusta ja kunnioitusta häntä kohtaan pyrkimällä noudattamaan hänen antamiaan ohjeita ja määräyksiä. Nämä normit Jumala on meille antanut valitsemiensa ihmisten kautta Raamatussa, ensin Vanhassa ja sitten Uudessa testamentissa.

Jumala loi ihmisen paratiisiin ja ihmiskunta onkin elänyt Jumalan silmissä poikkeusoloja siitä lähtien, kun Aatami ja Eeva heitettiin niskapyllyotteella Edenistä pihalle. Yksi sääntö kielletystä puusta monistui lukuisiksi säännöiksi, jotka testaavat meidän uskollisuuttamme, luottamustamme ja kunnioitustamme Jumalaa kohtaan. Ihminen ei Edenissä osoittautunut luottamuksen arvoiseksi eikä kovin korkeita pisteitä voi ihmiskunnalle antaa sen jälkeenkään. Herääkin kysymys, olemmeko antaneet Jumalalle mahdollisuutta johtaa meitä millään muulla keinolla kuin määräyksillä ja rangaistuksen uhalla?

Kirjoitan tätä tekstiä kiirastorstaina, jolloin muistelemme, kuinka Jeesus pesi opetuslastensa jalat. Kertomus on toiminut monille esimerkkinä siitä, kuinka meidän pitää olla toistemme palvelijoita. Jalkojen pesun tärkein opetus ei ole kuitenkaan toisten palveleminen, vaan sen myöntäminen, että juuri meidän varvasvälimme ovat täynnä multaa, kantapäät kurassa ja kynsien alla sammalta ja jäkälää. Sellaisilla jaloilla ei astella sisään edes Rakokiven Krouvin sivuovesta saatikka Paratiisin pääovesta. Tarvitaan jumalallinen pedikyyri ennen kuin saluunan ovet heilahtavat. ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani”, vastasi Jeesus Pietarille, kun tämä kielsi Jeesusta koskaan pesemästä hänen jalkojaan. Pietarista tuntui käsittämättömältä, että Jeesus hoitaisi orjille tarkoitetun tehtävän.

Jumala tiesi, etteivät ihmiset pysty noudattamaan hänen määräyksiään, mutta yhtä lailla hän tiesi, että ihmiskunnalle on parhaaksi, että määräykset ovat olemassa ja niitä noudatetaan. Jeesuksen ristin sovitustyö ja siitä seuraava syntien anteeksi antaminen olivat Jumalan keino mahdollistaa sekä määräykset että ihmisten pelastuminen. Vaikka ihmiset eivät aina noudattaisikaan hänen määräyksiään ja siten osoittaisi luottamusta ja kunnioitusta Jumalaa kohtaan, he voisivat välttää Jumalan rangaistuksen tunnustautumalla syntisiksi ja katumalla tekojaan. Pääsiäisen tapahtumat antavatkin paitsi ihmisille mahdollisuuden olla hyviä alaisia, myös Jumalalle mahdollisuuden olla hyvä esimies.

”Sodassa vaikeinta on pysyä ihmisenä”, on eräs sotaveteraani kirjoittanut. Poikkeusoloissa sekä ihmisten hyvät että huonot puolet pääsevät yleensä esille. Niin kauan kuin koronavirus etsii majapaikkaa keskuudessamme, onkin kaikkien suomalaisten keskityttävä näyttämään parasta puolta itsestään. Yksi niistä hyvistä puolista on valtiojohdon ja viranomaisten ohjeiden ja määräysten noudattaminen. Lyhdynheiluttajia ei kaivata täällä nyt yhtään.