Sakramentaalista hiustenhoitoa

Lahden seurakuntien painopiste vuodelle 2019 AD on ”Kaste kannattaa”. Tavoitteena on kastettavien ihmisjälkeläisten määrän lisääntyminen useilla prosenteilla. Älkää kuitenkaan peljästykö tahi hämmästykö säikähtäin: tavoitteeseen ei ole tarkoitus päästä sen enempää kristillisiä rusettiluisteluita järjestämällä kuin kirkollista Tinderiä perustamallakaan. Valtiovalta saakoon yksinoikeuden kansan hidastuvan porsimistahdin voivotteluun. Kirkkoisien tupeeta harmaannuttaa enemmänkin alati aleneva lasten kastamisprosentti. Lahdessa toivotaan, että mahdollisimman moni vauva saa tänä vuonna sakramentaalisen hiushoidon, syntyi lapsia sitten kymmenen, sata tai montakytykstuhatta.

Hetkeä ennen kuin Jeesus sai nousuluvan Öljymäen lennonjohdolta, hän käski seuraajiensa mennä kaikkialle maailmaan ja kastaa ihmisiä. Jos kristillisessä hierarkiassa kohtuullisen korkeaa arvostusta nauttiva auktoriteetti – kuten Jumala – käskee kastamaan ihmisiä, on varsin perusteltua sisällyttää tällainen toiminta osaksi kirkon doktriinia. Jeesus olisi voinut viimeisinä vokaalisina äännähdyksinään Telluksen pinnalla käskeä myös jotain muuta tärkeää, kuten hankkia ympäristösertifikaatin, harrastaa liikuntaa 2-3 kertaa viikossa tai äänestämään europarlamenttivaaleissa. Vaan ei käskenyt. Jeesus käski kastaa.

Monet vanhemmat pulittavat itsensä kipeiksi lastensa harrastusten tähden – lämivät nämä sitten lätkää tai vinguttavat viulua. Jos raha ei muuten riitä, he leipovat unelmatorttuja sun muita paakelseja seuramyyjäisiin kaupattavaksi. Voisi siis luulla, että kun lapselle tarjotaan ilmaista jäsenyyttä organisaatioon, joka käyttää lapsiin miljoonia euroja vuodessa, tarjoaa monenlaista toimintaa ja yleisesti hyväksyttäviin arvoihin perustuvaa kasvatustyötä, vanhemmat hyppisivät tasajalkaa riemusta ja tanssisivat pylly vasten pyllyä –tanssia aamusta iltaan. Mutta inte ja nej. Yhä useampi pariskunta jättää kirkon lahjakortin käyttämättä, vaikka Pisa-testien perusteella täältä pohjantähden alta pitäisi löytyä likipitäen planeetan loogisin kansakunta.

Ihmiset lähtevät usein muoti-ilmiöiden matkaan. Lapsilla on ollut kaiken maailman pyöriviä Fidget spinnereitä, Coca cola jojoja ja superpalloja. Tämän hetken nuorten aikuisten superspinnerijojo on nimiäiset – siis nimenantamisjuhlat. On muotia jättää papilla höystetyt ristiäiset pitämättä ja juhlia mieluummin omalla porukalla sitä, että Pentistä on tullut Pentti tai Irmelistä Irmeli. Mutta mikä tässä nimispinnerijojossa on niin ihastuttavaa, että yhä useampi haluaa siinä lastansa roikottaa?

On ymmärrettävää, että lisääntyväiset, jotka eivät itse kuulu kirkkoon, jättävät lapsensa hiuskuontalon sliippaamatta siunatulla vedellä. Hämmästyttävää on kuitenkin se, kuinka monet kirkon jäsenet, jopa tunnustavat sellaiset, jättävät liittämättä lapsensa seurakuntaan. Kyselyiden mukaan yleisin syy vauvan kastamatta jättämiselle on halu antaa lapselle mahdollisuus itse myöhemmin päättää, haluaako tämä olla kirkon jäsen vai ei. Tällainen ajatuksen juoksu on hyvää tarkoittavaa ja voi ensi kuulemalta tuntua peräti järkevältä, mutta tosiasiassa perustelu on kristikunnan kehnojen perustelujen historiassa – joka ei ole vähäinen – eräs kehnoimmista.

Vanhempien päätös jättää lapsi kastamatta on aivan yhtä lailla vauvan puolesta tehty päätös kuin on kastaminenkin. Ilman omaa tahtoaan lapsi jää koko lapsuudekseen kasteen ja seurakuntayhteyden ulkopuolelle. Päätös johtaa useimmiten myös siihen, että lapsi ei aikuisenakaan liity kirkkoon. Vanhempien kastepäätöksessä onkin kyse erityisesti siitä, tahtovatko he, että heidän lapsensa kasvaa kristittynä ja osana kristillistä yhteisöä vai eivätkö he halua. He tekevät sen päätöksen lapsensa puolesta suuntaan tai toiseen.

Vauvoilla ja pienillä lapsilla ei ole valinnanvapautta missään asiassa, ei edes Kokoomuksen SOTE:ssa. Vanhempien velvollisuus on tehdä lapsen puolesta kaikki tärkeät päätökset. Heidän tehtävä on myös ohjata ja kasvattaa poikastaan alusta asti siihen, mitä pitää oikeana ja hyvänä. Lapsi ei saa valita meneekö hän kouluun saati sitä, mitä hänelle siellä opetetaan. Hänet kasvatetaan, liki pitäen pakotetaan kannattamaan demokratiaa, sananvapautta ja tasa-arvoa, vaalimaan luontoa ja rakastamaan isänmaataan, harrastamaan liikuntaa ja niin edelleen. Teemme näin, koska koemme sen oikeaksi ja tärkeäksi. Emme ajattele, että annamme lapsellemme aikuisena mahdollisuuden päättää haluaako hän syödä terveellisesti vai ei, vaan tungemme ruokaympyrän hänen kurkustaan alas, koska tiedämme sen olevan hänelle parhaaksi. Tätä kaikkea lapsen puolesta valitsemista kutsutaan myös lapsen rakastamiseksi.

Kastepäätöksessä on kyse samasta. Kristityn äidin ja isän kannattaa liittää lapsensa kasteessa seurakuntaan, koska se on lapselle hyväksi. Oikeammin sanottuna se on parasta, mitä vanhemmat voivat lapselleen antaa. Kristittyjen vanhempien velvollisuus on ohjata jälkikasvunsa seurakunnan ja Jumalan yhteyteen kasteen kautta. Jos lapsi siitä huolimatta aikuisena päättää lähteä omalle jotokselleen ja jättää sen yhteyden, on hänellä siihen täysi oikeus ja mahdollisuus. Vanhempien on hyväksyttävä lastensa päätös, samoin kuin lapsen on hyväksyttävä, että hänen päänsä on joskus dipattu kastemaljassa. Tieto siitä, että omaa päänahkaa on uitettu ensimmäisinä elinkuukausina kastevedessä tuskin aiheuttaa ihmisyksilölle suunnatonta kärsimystä, vaikka hänestä tulisi isona Kärpäsenmäen vapaa-ajattelijaloosin kunniapuheenjohtaja.

Jokainen mamma ja pappa saa tietysti päättää aivan itse juhlistetaanko oman lapsen syntymää kastejuhlalla, nimenantojuhlalla vaiko vaikkapa onnekkaan ovulaation vuosipäiväfestivaalilla. Siihen oikeuteen ei kirkko tai kukaan muukaan halua millään tavalla kajota. Seurakuntien pitää kuitenkin tarjota kasteen lahjaa annettavaksi jokaiselle lapselle, joka sen toiminta-alueella syntyy. Kirkolla on antaa syntymälahjaksi maailman paras tuote ja se pitää saada vanhemmat ymmärtämään, koska kaikkia isiä ja äitejä heidän vakaumuksestaan riippumatta yhdistää se, että he haluavat antaa lapsilleen parasta.

Kastamattomat lapset ovat aivan yhtä arvokkaita kuin kastetut lapset, eivätkä ne aikuiset, jotka jättävät lapsensa kastamatta, ole sen huonompia vanhempia kuin muutkaan. Seurakunnan tehtävä on tukea näitä kaikkia perheitä. Osa siitä tuesta on kertominen aktiivisesti kirkon jäsenyyden hyödyistä ja kasteen merkityksestä. Siitä että kaste kannattaa. Ristiäiset ja nimiäiset nimittäin päättyvät siihen, kun viimeisten vieraiden perävalot katoavat mutkan taakse, mutta kasteen voima jatkuu vielä silloinkin, kun voileipäkakkuja imuroidaan sakokaivosta loka-auton hellään huomaan.

Kaste kannattaa läpi elämän – ja vielä sen jälkeenkin.

3 Replies to “Sakramentaalista hiustenhoitoa”

  1. Mehukasta sanan käyttöä.
    Kaste mukava juhla. Nykyisin on vain niin kovin epämuodikasta olla kirkon kanssa missään tekemisissä pl. Häät.
    Ne on edelleen IN.

  2. Silloin kun mitään ei onää ole , kasteen lahja kantaa yli kuoleman rajan. Onneksi kaste on liittänyt hänet Jumalan lapseksi . Puhun omasta kokemuksestani .Minun lapsen,jota ei enää ole täällä. Sai kasteen perhekirkossa 11.1 1981. Se oli Jeesuksen kasteen muistopäivä. Vasta nyt tajuan asian vakavuuden. Ei todellakaan ole sama nimetäänkö vai kastetaanko.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *