Jeesus

Jeesus antaa mielikuvan itsestään Pyhän Hengen temppelinä. Tällä tavalla voi ymmärtää jotakin tärkeää Hänestä. Jeesus käytti itse itsestään tätä vertauskuvaa , kun hän kiisteli juutalaisten kanssa Jerusalemin temppelissä:  Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: »Mikä oikeus sinulla on tehdä noin? ( Jeesus oli ajanut kauppiaita ja rahanvaihtajia pois Jerusalemin temppelistä) Millä tunnusteolla todistat meille oikeutesi?»Jeesus vastasi: »Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä.»  Silloin juutalaiset sanoivat: »Tätä temppeliä on rakennettu neljäkymmentäkuusi vuotta. Sinäkö pystyttäisit sen kolmessa päivässä?» Jeesus tarkoitti kuitenkin temppelillä omaa ruumistaan. Kun hän sitten oli noussut kuolleista, opetuslapset muistivat nämä hänen sanansa, ja he uskoivat kirjoituksiin ja siihen, mitä Jeesus oli puhunut. Johannes 2: 18-

Tämän kohdan rinnalla voi muistaa Jeesuksen kasteen. Kun Johannes Kastaja oli esteltyään kastanut Jeesuksen, nähtiin, kuinka Pyhä Henki kyyhkysen muodossa laskeutui Jeesuksen päälle. (Luukas 3) Tilanteen katsojille se oli näköhavainto, jota ei voi tieteellisesti teologiassa selittää, mutta sen seurauksia voi tarkkailla. Sen rinnalle voi asettaa vertailtavaksi samankaltaisen kokemuksen helluntaina (Apt 2), kun nähtiin tulenlieskoja, jotka laskeutuivat apostolien päälle. Tämänkin seurauksia tarkkaillaan ja Luukas kertoo ne niin tarkasti kuin osaa.

Mitä Jeesukselle kasteensa jälkeen tapahtui. Luukas kertoo, että Pyhää Henkeä täynnä ja Hengen johdattamana Hän menee erämaahan neljäksikymmeneksi päiväksi. Sinä aikana Paholainen kiusasi häntä. Ymmärrän, että tällaisen vaiheen läpikäyminen on ollut tärkeää. Jeesus kohtaa “maailman ruhtinaan” josta hän maallisen elämänvaiheensa lopussa toteaa, minuun hänellä ei ole mitään valtaa (Joh 14:30)

 

Tai lienee parempi painottaa kuvausta toisin päin. Paholainen kohtaa erämaassa Jeesuksen ja koettaa horjuttaa hänen kuuliaisuuttaan Jumalan ilmoittamia sanoja kohtaan ja tarjota sellaista, millä täällä ihmisen elinaikana hallitaan toisia ihmisiä tai käperrytään omaan itsekkyyteen. Tämä raamatunkohta on hengellisen maailman todellisuudesta.  Sitä on vaikea kenenkään selittää. Mutta merkillepantavaa on, että tämän  kenties sisäiseksi katsottavan ja mielessä erämaan yksinäisyydessä tapahtuneen konfliktin lainalaisuudet löytyvät Raamatusta. Asiat ratkaistaan Jumalan sanoilla.

Jeesuksen tuli nälkä. Silloin Paholainen sanoi hänelle: »Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske tämän kiven muuttua leiväksi.» Jeesus vastasi: »On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä.’» Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: »Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun.» Jeesus vastasi: »On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’» Paholainen vei Jeesuksen Jerusalemiin, asetti hänet temppelimuurin harjalle ja sanoi: »Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua.  He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’» Jeesus vastasi: »On myös sanottu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’» Kiusattuaan näin Jeesusta kaikin tavoin Paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan. Luukas 4

Tästä tulee se toteamus, että lukee kuin piru Raamattua. Paholainen ottaa  irrallisia lauseita, jotka voisivat olla sokeaa uskoa ohjaavia, jos ajattelisi yksioikoisesti, että tällaistakin on Raamatussa. Jeesus osoittaa, että niin ei voi tehdä. Pitää ymmärtää kokonaisuus ja miten Jumala on Pyhä ja ilmoittamansa takana. Ihmisen sisimmässä, jota Pyhän Hengen temppeli kuvaa, käydään tällaisia uskon ja epäuskon välisiä keskusteluja. Jeesus osoittaa tällä, että vain se uskonelämässä on luotettavaa, mikä perustuu Jumalan sanaan. Yhteydestään erotettuja ja  kokonaisuudesta irrotettuja ajatuksia ei kannata seurata. Ne vievät harhaan. Jotkut kokevat ongelmalliseksi Vanhan Testamentin käyttämisen. Vuorisaarnassa Jeesus näyttää sen oikean käytön. (Mt 5-7). Se saa mennä syvemmälle tekojemme ja valintojemme juuriin saakka ja niin näyttää lain täyttämisen mahdottomuuden.

Saddukeusten kompakysymykseen Jeesus vastasi :»Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Mt 22:29) Paholainen kulki tarkoituksella eksyksissä yrittäen eksyttää myös Jeesusta. Hän halveksii Jumalan voimaa joka on toisenlaista, kuin hänellä. Paholainen   pyrkii tekemään ihmisestä yli-ihmisen, jumalan Jumalan tilalle. Yli-ihminen osaa taitavasti käyttää toisia ihmisiä tarkoituksiinsa. Siihen päästäkseen pitää Kristinuskon Jumala kieltää. Tähän homo sapiens valjastaa järjen ja tieteensä sopivalla tavalla. Tarkoituksiinsa  päästäkseen tarvitaan filosofia vaikkapa Nietscheltä tai Marxilta, Hegeliltä tai Butlerilta. Kaiken tulee näyttää perustellusti älykkäältä. Ja yllätys, yllätys, myös teologiaa tehdään ateistisista filosofisista lähtökohdista käsin.

Jumalan voima tulee ilmi ihmisen heikkoudessa. Hän on Heikoissa väkevä. Tästä voi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että vuorisaarnan alussa oleva autuaitten kuvaus on näköala, kurkistus Pyhän Hengen temppeliin, ihmisen sisimpään. Siellä kaikki saa alkunsa ja voimansa Jumalalta. Se on Pyhän Hengen työtä.  »Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan. Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan. Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. (Mt 5)

Jaa teksti

2 Replies to “Jeesus”

  1. Blogisti päättelee: “vuorisaarnan alussa oleva autuaitten kuvaus on näköala, kurkistus Pyhän Hengen temppeliin, ihmisen sisimpään. ”

    Paavali ei epäröi vähääkään:
    1.Kor.6:19 “Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?” (KR 1938)

    Temppeliin yhdistyy väistämättä pyhyyden ja puhtauden vaatimus. Tämän sisältöä ja merkitystä sopii itsekunkin uskon tiellä kilvoittelevan mietiskellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *