Valo, Armo ja Totuus

Johanneksen evankeliumi  alkaa ajatuksella : Alussa oli Sana. Sana on puhetta. Raamatun alussa on Jumalan ensimmäinen sana meidän maailmaamme liittyen. Se on Tulkoon valo. Se on maailmamme alku.

Evankeliumeissa on Jumalan viimeinen sana meidän maailmaamme liittyen. Se on Jeesus. Tämä Sana on myös valo. Tämä Sana on viimeinen siksi, ettei ole tarpeen enää sanoa mitään tämän jälkeen. Jumalalle hänen luomansa maailma on eheä silloin, kun se sisältää hänen luomalleen ihmiselle mahdollisuuden päästä kotiin. Kirkkauden kotimaahan. Siihen suureen ja iankaikkiseen. Tämän puheensa Jumala tahtoo tehdä meille jokaiselle eläväksi.

Tämä ( Johanneksen evankeliumi)on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus Jumalan Poika ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.”( Joh 20:31) Näin tiivistyy se, mikä oli voimallisesti opetuslapsi Johanneksen seurakunnan jäsenten mielissä. Se eli Johanneksen kokeman kautta – näkökulma joka liittyy hänen elämänsä matkaan. Se on osa kokonaisuutta, joka on talletettu kaikkiin evankeliumeihin. Juutalaisten toteuttama vaino hajotti alkuseurakunnan. Jeesuksen oppilaiden joukko karkotettiin Jerusalemista. Mutta heidän kokemaansa ei voinut poistaa heidän sydämistään ja mielistään. Johannes oli nojannut Jeesuksen rintaan ehtoollisen asettamisen ilta-aterialla. ” Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava” Joh 21:24 . Muistettu siirtyi myös kirjoitetuksi. Ja kirjoitettu siirtyy edelleen muistetuksi. Muistetusta Pyhä Henki tekee elävää uskoa. 

Johanneksen sydämessä evankeliumi eli uskontunnustuksena. Olemme sisimmän maisemassa, syvällä ihmismielessä . Uskontunnustuksesta kasvaa syy elää, tavoitteet ja päämäärä. Se on kirkon oma samalla kuin se on hyvin henkilökohtainen. Tämä minua kuljettaa. 

Johanneksen evankeliumin kertomat tapahtumat voi ymmärtää vain Kolmiyhteisen Jumalan toimintana. Mutta ainoastaan samalla tavalla voi ymmärtää uskon, jonka Jumala synnyttää ihmissydämeen. Jeesus tuli omaan maailmaansa, jonka hän tunsi. Hän tunsi sen koska ”Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman Häntä” (Joh1:3)Näin on ilmaistu miten Jeesus oli mukana luomisessa.” Ja – ..hän tiesi itse, mitä ihmisessä on” (Joh 2:25) kertoo että hän tuli langenneen ihmisen luo. Langennut ei tuntenut häntä eikä ottanut häntä vastaan. Kun ilmaistaan, että ” Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan ” se sisältää kaikki ihmiset, ei ainoastaan juutalaisia. Tässä on Jumalan näkökulma. Hän katsoo jokaista omanaan. Hän tietää luomansa ihmisen voivan hyvin vain Hänen yhteydessään.

Evankeliumissa on pian myös vastaus siihen, miksi Jeesusta ei otettu vastaan. Se on sama vastaus, joka on jo Raamatun alussa. ” Nainen, jonka annoit minulle, antoi kielletyn puun hedelmän , jonka söin oli Aadamin vastaus Jumalalle. Eeva sanoi: ” Käärme petti minut” . Tekojensa takia he eivät olleet enää rehellisiä puhuessaan omasta vastuustaan ja valinnastaan. Ihminen on sellainen, että hän vaikenee niistä asioista, joissa tietää tehneensä väärin. Jeesus tiesi, mitä ihmisessä on. ” Valo on tullut maailmaan mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen sijasta pimeyden. Se joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen pahat tekonsa paljastuisi.” Voisi yksinkertaistaa. Raamattu puhuu kahdesta Jumalan luomasta valosta ja kahdesta pimeydestä. Ensimmäinen valo oli tämän maailmamme alku. Se voitti ensimmäisen pimeyden. Toinen pimeys laskeutui ihmisen olemukseen syntiinlankeemuksessa. Toinen valo voittaa tämän pimeyden ja luo uutta elämää. 

Kun Johannes on puhunut evankeliumissaan ensin Jumalasta, hän nostaa esiin kaksi ihmistä: Johannes Kastajan ja Nikodemuksen. 

Johannes Kastaja oli Valon todistaja , joka tiesi paikkansa. Hän kastoi vedellä ihmisiä parannukseen. Kastamisen jälkeen ihmiset lupasivat elää paremmin Jumalan lain ( Mooseksen ja profeettojen) mukaan. Mutta Johannes tiesi Jumalan Hengen vaikutuksesta, että Jeesus kastaa Hengellä. Se on aivan toisenlaista. Ihminen saa silloin sisimpäänsä elävän Puolustajan. Hengen vaikutuksesta hän myös sanoi Jeesuksesta : ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” ( Joh 1:29) Hän tiesi tämän niin todeksi, että suostui itse vähenemään ja antamaan tilan Jeesukselle. ” Hän joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: Se jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä”( Joh 1:33)

Johannes ymmärsi valon, joka on ihmisten elämä, valon, joka loistaa pimeydessä, valon, jota pimeys ei ole saanut valtaansa ( Joh 1: 4-5). Jeesus on valo. Jumalan viimeinen sana on myös tulkoon valo. Tämä valo loistaa ihmisen sisimmän pimeyteen. Johannes puhui, mitä Jumala oli sanonut profeettojen kautta. Hän oli pitämässä kiinni Jumalan laista elämän suojelemiseksi. Hän puhui siitä oppimansa mukaan. Mutta Jeesus puhui omastaan, siitä minkä Isä itse hänelle antoi. Se oli hänessä. Sitä oppineet ihmettelivät kuunnelleessa 12 vuotiasta Jeesusta Jerusalemin temppelissä. Sitä Jeesuksen seurassa kulkeneet kuuntelivat joka hetki. Hän oli yhtä Isän kanssa. Kun Jeesus puhuu silloin Jumala puhuu. Totta !

Johannes Kastaja oli hyvä apu langenneelle. Miten paljon hän kuuntelikaan ihmisten pimeää puolta ja oli mukana henkilökohtaisissa prosesseissa, jossa haluttiin nousta vääristyneestä elämästä takaisin hyvän omantunnon ihmiseksi. Hän tunsi varmasti myös monia, jotka tulivat yhä uudestaan saman asian kanssa. Hän tunsi ihmisten sisäisiä taisteluita. Hän oli luotettava myös siinä, että hän ei ollut enempää kuin oli. Häneltä kysyttiin : ” Kuka olet”. Ja hän vastasi ”Olen ääni, joka huutaa autiomaassa: Tasoittakaa Herralle tie! Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut… Sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.” (Joh 1: 24-31) Johanneksen opetuslapsia lähti Jeesuksen oppilaiksi Johanneksen kehotuksesta. Johannes koki itsensä suhteessa Jeesukseen sulhasen ystäväksi. Siinä hän ajatteli voimakasta vertauskuvaa, jossa seurakunta on Kristuksen morsian. Johannes Kastaja tunnisti Jeesuksen Jumalan Pojaksi. Sen jälkeen hän ei voinut muuta kuin näyttää: Menkää eteenpäin. Uskokaa Jeesukseen.

Fariseus Nikodemus oli juutalaisten neuvoston jäsen. Häntä voisi ajatella hyvällä tavalla hurskaaksi juutalaiseksi. Hänellä ei ollut tarvetta mennä Johannes Kastajan luokse sielunhoitoon. Mutta hänellä oli tarve mennä Jeesuksen luo. Hän tiesi tunnusteoista, että Jeesus oli Jumalan lähettämä.

Hänelle Jeesus opetti että ihmisen pitää syntyä uudesti. ”Jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan” (Joh3 :5) . Lihasta syntyy lihaa, voisi olla vastaus myös siihen, mitä hyötyä Johannes Kastajan kastamisesta oli. Liha on ihmistä itseään, meistä syntyy omin voimin vain kurinalaista ponnistelua. Sitä Johannes Kastaja tuki. Hengestä syntyy henkeä. Se on toisenlaista. Jumalan tuuli puhaltaa missä tahtoo, kuulet sen huminan, et sinä sitä hallitse. Se johdattaa syvemmälle totuuteen. Niin syvälle, että et selviä ilman armoa. Jotta Nikodemus olisi ymmärtänyt, Jeesus muistutti hänelle tutusta tapahtumasta olennaisen. Israelin kansa oli matkalla Egyptin orjuudesta luvattuun maahan. Matkalla myrkkykäärmeen pureman saaneet pelastuivat ja paranivat kun katsoivat Mooseksen näkyville nostamaan vaskesta tehtyyn käärmeeseen. ( 4 Moos 21: 4 )Muulla tavoin he eivät voineet itseään pelastaa. Näin he saivat uuden elämän, jatkoajan. Samalla tavalla Jeesus korotettiin koko maailman nähtäväksi ja uskottavaksi ristille. Jokainen joka katsoo tätä Jumalan Karitsaa, joka ottaa pois maailman synnin, pelastuu. Syvimmän totuuden paljastaman ihmisen sovitus on tämä armo. Tässä on iankaikkinen jatkoaika. Ja juuri Nikodemukselle, lain taitajalle ja tuntijalle Jeesus sanoi ne sanat, jota kutsumme pienoisevankeliumiksi. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh 3:16)Näin valo on tullut maailmaan. Ilman tätä valoa, jonka Pyhä Henki kirkastaa – Nikodemuskin oli hukassa. 

Kun yhdistää sen, mitä on edellä, voi päätellä: Usko on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen lahja. Siinä on valo, jossa on armo ja totuus. Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta. Reformaation juhlavuotena minua vaivasi kirkkomme teemavalinta: Armoa 2017. Armoa ei ole ilman totuutta. Ilman totuutta on halpaa ja arvotonta, merkityksetöntä armoa. Armo ilman totuutta on synnin hyväksymistä. Luther löysi uudelleen kadotetun armon kohdatessaan totuuden omasta itsestään. Olen siitä kirkkoisällemme kiitollinen.

Jos jokin kohta Johanneksen evankeliumin alussa on avain kokonaisuuteen – se on valo jonka sisältö on armo ja totuus. Siitä todistivat Johannes Kastaja ja Nikodemus. Kun lukee evankeliumia eteenpäin , Johannes kertoo lisäksi perusteellisemmin vain kuudesta henkilöstä. He ovat kuin esimerkkeinä siitä, miten he kohtasivat valon, armon ja totuuden. 

Samarialaisen naisen nimeä emme tiedä. Mutta armoa Jeesuksen kohtaamisessa oli jo se, että Jeesus keskusteli hänen kanssaan. Ja Jeesus tiesi mitä tässäkin ihmisessä oli. Hän tunsi naisen rikkinäisen menneisyyden. Läsnä oli totuus. Nainen koki valon. Hän löysi Messiaansa. Ja hänestä tuli todistaja, joka johdatti muitakin Jeesuksen luo valoon. Tästä kohtaamisesta olemme oppineet, että todelliset rukoilijat rukoilevat Hengessä ja totuudessa. 

Kuninkaan virkamies on samoin nimetön. Hän sai armon uskoessaan sairaan poikansa Jeesuksen huolenpitoon. Poika parani. Totuus kosketti häntä ja koko perhettä. Hekin uskoivat valoon.

Liikuntakyvytön mies Betesdan altaalla sai armon ja parani ihmeellisesti. Totuus tuli häntä vielä vastaan tavatessaan Jeesuksen. ”Älä enää syntiä tee, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” oli Jeesuksen henkilökohtainen sana hänelle. 

Aviorikoksesta tavatun naisen toivat fariseukset ja lainopettajat Jeesuksen luo. Totuus kulki ennen armoa. Joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Jeesuskaan ei naista tuominnut. Nainen lähti jatkamaan elämäänsä totuuden kanssa: ” Mene, äläkä enää syntiä tee!” Ole uskollinen.

Sokeana syntynyt sai ensin kokea luonnollisen valon. Armo oli ensin näkökyvyn saaminen. Mutta hänestä, ennen sokeasta tuli myös näkevä sisäisillä silmillään. Aukeni uskon silmä katsomaan totuutta. Jeesusta. Jeesus sanoi: Olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: Sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita. 

Kuudes on tuttu Lasarus. Jeesuksen ystävä. Hän sai armon, elämän jatkoajan. Samalla tietysti saivat armon sisarukset Martta ja Maria. Läsnä oli siinä hetkessä myös totuus, jota oli siinä vielä vaikea ymmärtää. Jeesus sanoi: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään joka uskoo minuun, ikinä kuole. ” (Joh 11: 25) Kun armo ja totuus johdattavat siihen valoon, joka on maailman luomisesta asti ollut, silloin toteutuu Jumalan suunnitelma meidän elämässämme. Jeesus sanoi ” Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo”. (Joh 8:12). 

Edellä kuvatulla tavalla Johannes kertoo mainiten evankeliumissaan kahdeksasta todistajasta. Hän ajatteli, että se oli riittävästi. Nämä esimerkit riittävät kertomaan valosta, jossa armo ja totuus kohtaavat ihmisen” Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa.” (Joh 20: 30.) Johannes kirjoitti. Pyhä Henki ohjasi hänet valitsemaan nämä puhuttelemaan tulevia kristittyjen sukupolvia.

.

Jaa teksti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *