Eipä näissä asioissa ole mitään mieltä, ellei kaipaa taivaaseen…

Peilaan tällä kertaa Korintin seurakunnan ja Paavalin yhteisiä kokemuksia. Me tiedämme tuosta kokonaisuudesta apostolien teoista ja kahdesta säilyneestä korinttilaiskirjeestä. Niistä voi päätellä, mitä siellä muutaman vuoden sisällä tapahtui. Alku oli jäänyt vahvasti kaikkien heidän mieliinsä. Paavali muisteli: ” Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana. Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.”1 Kor 2.

Uudesta testamentista  saa käsityksen, että Paavali vietti Korintissa yhteen menoon ainakin 1,5 vuotta. Kaupungin väkiluvun on arvioitu olleen silloin yli 100 000, eli se oli asukasmäärältään kuin Lahti. Sinne syntynyt seurakunta koostui monenlaisista ihmisistä synagogan esimiehistä orjiin ja sataman ilotyttöihin. Oli kreikkalaisia ja juutalaisia  ja varmasti muitakin, koska Korintti oli kansainvälisen merireitin varrella. Paavali teki paljon työtä hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Armolahjat toimivat, Paavali opetti niistä heille tärkeimmät asiat ja samalla myös meille. Hänen kirjeissään tulee siellä näkyväksi uskovien hengellinen kehitys tai kehittymättömyys, oikeaan uskoon ohjaaminen ja harhoihin joutuneiden ojentaminen.

 Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen. Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte. ”2 Kor 11

Kolme tärkeää asiaa. Oikea Jeesus, oikea Henki ja oikea evankeliumi. Ilman niitä harhaannutaan. Siitä oikeasta evankeliumista Paavali oli kirjoittanut jo aiemmassa kirjeessään:

– Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt. Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani.”1 Kor 15

Tämä kokonaisuus on oikea evankeliumi. Oikea Jeesus kuoli meidän puolestamme. Sillä on yhteys Vanhaan Testamenttiin. Se kaikki tapahtui kirjoitusten mukaan. Jeesuksen kuolema oli todellinen. Hänen ylösnousemuksensa oli todellinen. Ylösnousemuksella on todistajansa. Paavali itse oli yksi heistä. Ylösnousemus tarkoittaa sitä, että Jeesus on nyt. Tämän todellisuuden Pyhä Henki avaa ihmissydämelle. Syntyy vilpitön ja puhdas suhde Jeesukseen. Jeesus tietää minun suhteeni häneen. Että minä voisin olla siinä rehellinen, minun ainoa mahdollisuuteni on uskoa aito evankeliumi. Ja ottaa vastaan Jumalan armo.

Ja tässä kaikessa ei ole mieltä, ellei kaipaa taivaaseen. Ei ole muuta taivasta kuin Jeesus. Tämä oikea Jeesus. Hän on omiaan vastassa ihmisen viimeisen rajan takana.  Evankeliumi. Ja pohjimmiltaan on aina kysymys lopulta Jumalan armosta, joka tekee varsinaisen työ ihmisen sielussa. Siitä ei kukaan seurakunnan työntekijä voi ottaa kunniaa itselleen. Paavali tunnusti aina sen että Jumala tekee työn ihmisen sydämessä. Sen hän tunnisti myös itsessään. Hän oli Jumalan armosta se joka hän oli. Kun hän toteaa itsestään, ettei Jumalan armo ollut mennyt hänessä hukkaan – hän tunnistaa myös  hyvin tuntemansa toisen todellisuuden. Joidenkin ihmisten kohdalla Armo menee hukkaan.

Kaikki ovat omassa uskonelämässään liikkeellä. Joko mennään syvemmälle, poljetaan paikoillaan tai taannutaan. Kulkeeko Jumalan sana sydämen läpi vaikuttaen ja minkä jäljen se jättää. Miten se elää. Kirjain kuolettaa mutta Pyhä Henki tekee eläväksi. Johanneksen evankeliumi ei turhaan ala ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme”. Isolla ässällä Sana on Jeesus ja Johanneksen evankeliumin kokonaisuus on kertomus siitä mikä Sana on. Se on Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan toiminta ja vaikutus historiassa ja nykyhetkessä.  Raamatussa ei ole ilmaistu varsinaisesti kolminaisuusoppia sanoin, mutta se  sisältää ne ajatukset, joista seuraa vääjäämättä kolminaisuusoppi.

Paavalin kirjeissä on toiminnassa kaikki se, mikä kerrotaan evankeliumeissa: Esimerkiksi Jeesuksen opetus: ” Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa. Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen.”Joh 16

Miksi evankeliumeiden sisältö on sisään kirjoitettuna Paavalin kirjeissä? Niiden, samoin kuin evankeliumeiden arvon arvioinnissa on käytetty usein kirjoitusajankohtaa. Aiemmin kirjoitettu olisi alkuperäisempi kuin myöhemmin kirjoitettu. Jollain tavalla harhaan johtaa myös Uuden Testamentin järjestys. Kirjeiden arvo olisi toissijainen, koska ne tulevat evankeliumeiden jälkeen. Tämä ajattelutapa sivuuttaa tosiasian, että kaikki kirjoitettu on tiivistelmää siitä, mikä suullisesti eli  alkukirkossa. Evankeliumit saivat kirjallisen muotonsa vasta Paavalin kuoleman jälkeen. Paavalin seurakunnat elivät suullisten evankeliumeiden aikaa. Hänen kirjeissään uskonelämän ratkaisut ja ohjeet nousevat niistä ja linja on samanlainen kuin Vanhan Testamentin Jumalan miesten, profeettojen sanomassa Jumalan yhteydessä elämisestä. Tästä syystä Paavalin kirjeissä evankeliumit ovat kaiken pohjana. Tämän pohjan päällä on kuin kuvainnollisesti käyttökerros. Näin tämä kaikki toimii elävässä elämässä. Minä koen usein lukevani Johanneksen evankeliumia Paavalin kirjeiden käyttökerroksen alta. Siellä se on,  tuo tutkijoiden viimeiseksi ajoittama evankeliumikin. Ja on myös hyvä ajatella, että lääkäri Luukas, elävä evankeliumikirja kulki Paavalin mukana. Missä vaiheessa matkaa hän kirjoitti sen kaiken papyrykselle tai pergamentille? lienee varsin yhdentekevää.

Kun uskoyhteisö elää elämäänsä yhdessä, kanssamme on monenlaisissa vaiheissa eläviä. Hyvä yhteisö antaa tilaa uskossaan kasvaville, innokkaille, tarkkailijoille, mutta myös väärin ymmärtäneille mahdollisuuden korjata näkemyksiään ja varoittaa asioista, jotka saattavat uskon haaksirikkoon. On myös niitä, jotka ovat uskosta luopumassa ja sen jättämässä, ovat pettyneitä ja katkeria. On niitä, jotka tuntevat omissa taisteluissaan sisäisesti aina häviävänsä, eivätkä saa tukea riittävästi. Samalla yhteisö on aina riippuvainen julistajistaan ja siitä mitä näiden hengellistä vastuuta kantavien ihmisten sydämissä on meneillään.

Kumpaa kuuntelisit tarkemmin: Loistavaa puhujaa, joka on maistanut uskon hyviä asioita ja niistä innostuneena taitavasti maalaa auringonpaisteisen päivän kuulijan mieleen vai syvien vesien ja pimeitten päivien läpi kulkenutta elämän raadollisuutta kaihtamatonta vaatimattomuutta, jonka ulosanti ei ole parhaasta päästä.

Tämä on Paavalin maisema Korintissa. Pelkkää menestystä lupaavat julistajat olivat ongelma . Mutta heitäkin Paavali halusi kohdella oikein ohjaten eikä hyläten. Jokaisen julistajankin täytyy kulkea oma tie, jolla usko syvenee ja pelkkä kaunopuheisuus häviää. On tietenkin mahdollista, että joku jää vain kaunopuheisuuteen. Vastuunsa on myös kuulijalla. Vain pimeän tunteva tunnistaa oikean päivänpaisteen. Paistattelija hukkaa helposti pääasian. Aurinko on pilvien ja synkän myrskynkin takana, vaikkakin kätkössä. Sen kokemuksen Paavali uskosta jakoi päivänpaisteuskoon luottavien kanssa.

He ovat Kristuksen palvelijoita? Minä vielä enemmän – puhun kuin järjetön. Olen saanut raataa kovemmin kuin he, olen ollut enemmän vankeudessa, minua on ruoskittu ylen määrin, monesti olen ollut kuolemanvaarassa. … Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa. Kaikkien näiden hankaluuksien lisäksi minua joka päivä painaa huoli kaikista seurakunnista. Jos joku on heikko, niin minäkin olen heikko. Jos joku lankeaa, se polttaa minua. Jos on pakko kerskailla, kerskun heikkoudestani. Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ikuisesti ylistetty, tietää etten valehtele …

Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. Tästä miehestä minä kerskailen, itsestäni en, paitsi heikkoudestani. Vaikka tahtoisinkin ylpeillä, en olisi mieletön, sillä puheeni on totta. Sitä en kuitenkaan tee, jottei kukaan ajattelisi minusta enempää kuin hän minusta näkee tai kuulee. Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. 2 Kor 11 ja 12

On selvää, että Paavali puhuu koko ajan itsestään. Joku toinen julistaja oli kerskaillut näyillään ja ilmestyksillään. Voi arvata, että ne olivat nousseet pääasiaksi asianomaisella, jolloin nousee kysymys myös siitä, minkä hengen ohjaama henkilö oli. Kysymys ei tietenkään ollut vain hänestä, vaan kaikista jotka ihaillen kuuntelivat ja samalla kiinnittyivät enemmän julistajaan kuin Kristukseen. Tätä ilmiötä näemme koko ajan. On erittäin vaarallista julistajalle ja hänen kuulijalleen, jos heidän Jeesuksensa on enemmän tunnistettavissa ilmestyksistä kuin sanasta. Tai julistajan työ irrottaa kuulijoita Raamatusta kun terve kristillinen julistus aina liittää kuulijan Raamattuun. Paavali ei kerro ilmestystensä sisältöjä – arvaan että juuri tästä syystä. Hän kertookin sen sijaan asian, joka on hänelle hyvin ikävä, kuin terävä, pistävä piikki. Jumalan vastaus on että hänen pitää elää sen kanssa. Silti ilmestyksillä on suuri merkitys niin kuin kaikilla armolahjoilla. Myös niistä johtuen Paavalilla oli Korintissa koko ajan ensimmäisenä mielessä ristiinnaulittu Jeesus.

”  Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta. Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea.” 2Kor 1

Pimeissä elävälle on lohdutuksen Jumala. Ahdingossa voi Häneltä saada lohdutuksen josta nousee kokemus, jonka kautta voi lohduttaa toisia ahdingossa olevia. Heikkona voimakas – ei ole heikkouden ihannoimista. Se on heikkouden todellisuuden tunnustamista. Me   olemme heikkoja verrattuna siihen voimaan, joka Jeesuksella on. Heikkous on Jeesuksen suuruuden tunnustamista.

 Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme. Meissä siis tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä. Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: ”Minä uskon, ja siksi puhun.” Niin mekin puhumme, koska uskomme. Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättää Jeesuksen tullessa meidätkin ja tuo meidät eteensä yhdessä teidän kanssanne. Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enenevä armo synnyttäisi yhä useammissa runsasta kiitollisuutta Jumalan kunniaksi. Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti. 2Kor 4

Näissä asioissa on mieli siinä, että kaipaus taivaaseen saa vastauksen.

 

Jaa teksti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *