Usko

Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

Usko on varmuutta siitä mitä toivomme, vakaumus, että näkymättömät ovat todellisuutta.

Näin alkaa heprealaiskirjeen 11 luku. Jokin näistä alkutekstin suomennoksista on ehkä  tuttu. Ensimmäisen olen itsekin ensi kerran painanut mieleeni pyhäkoulun tai poikakerhon muistolauseena.  Alkutekstissä usko on määritelty neljän  sisällyksekkään sanan avulla. Kreikan kielessä on enemmän ilmaisuvoimaa kuin suomen kielessä. Siksi suomenkielessä tarvitaan  enemmän sanoja saman asian ilmaisemiseen. Kääntämisen vaikeus  näkyy noissa käännöslauseissa, mutta niissä kuuluu myös kääntäjän oma näkökulma. Jokaisessa on oikeaa sisältöä, mutta samalla jotain jää puuttumaan. Yhdessä ne tuovat esiin olennaista kokonaisuudesta. Mutta usko ei mahdu yhden lauseen tiiviiseen ajatukseen. Rehellisesti todeten tässä on vain osa kokonaisuutta, mutta iskevästi sanottuna.

Usko ei ole tunne. Se ei ole toiveajattelua. Usko on täynnä toivoa. Usko auttaa ratkaisujen teossa.  Heprealaiskirjeessä tuodaan esille esimerkeillä pitkät linjat. Ilman niitä ei uskoa voi ymmärtää saati kuvata. Usko on jatkuvaa, ihanteenamme on kestävyys.  Usko on samanlaista kuin Abrahamin usko. Se ojentautui sen mukaan, mikä ei näkynyt. Välillä se oli heikkoakin. Näkymättömät olivat kuitenkin Abrahamin uskon todellisuutta hänen koko elämänsä ajan.  Mooseksella oli luja luottamus siihen, mitä toivottiin. Toivo laittoi hänet matkalle Israelin kansan kanssa. Toivolla oli tarkka sisältö. Luvattu maa, oma isänmaa oli Egyptissä koetun pitkän orjuuden ajan vastakohta. Matka sinne kesti 40 vuotta. Jos kuvittelee matkalle lähteneen nuoren aikuisen, hän pääsi perille vasta, kun elämä oli jo eletty. Suurimmat ongelmat matkalla tulivat siitä, että hukkasi toivon, siitä luopuen ei uskonut päämäärään. Monen matka jäi siitä syystä kesken.

Heprealaiskirje käyttää paljon Vanhan Testamentin kuvauksia eri ihmisistä. Heidän uskostaan on esillä ajaton esimerkillisyys  elämän monien vaikeuksien keskellä. He ovat todistajien joukko, joiden elämänvaiheista voi löytää rohkaisua omissa uskonkysymyksissä. (Hepr 11) Heidän kokemuksissaan ja ratkaisuissaan näkyy heidän kulkemansa sisäinen tie.

Jos sisäisen haluaisi määritellä osuvasti, siihen sopisi sananlaskuista (4) tämä : Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni.  Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään; sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa. Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee. Mitä tulee esimerkin seuraamiseen, tässä on vahva ajatus siitä, että jokaisella meistä on oma tiemme. Kuuntelemalla Jumalan puhetta osaamme kulkea oikein.

Miksi mielikuvien valinta on erityisesti Israelin kansan matkan vaiheissa Egyptin orjuudesta luvattuun maahan? Kristityn elämän saattoi ja edelleen voi nähdä juuri tuossa vanhatestamentillisessa katkelmassa. Se sisältää 10 käskyn lain saamisen tapahtuman kuvauksen ja kertoo, miten Jumalalle pyhitetty telttatemppeli kulkee kansan matkalla mukana. Teltan kaikkein pyhimmässä huoneessa on arkussa Jumalan antamat lain taulut. Sen ääressä kerran vuodessa ylimmäinen pappi suoritti uhrin, jolla pyydettiin anteeksi ja sovitettiin kansan tahattomat synnit. Tahalliset sovitettiin uhraten aina , kun omatunto niin ohjasi.

Pelkistäen: Jumala on matkalla mukana , jokaiselle päivälle on elämää suojelevat ohjeet ja käytäntö, miten toimitaan kun ohjeita ei ole noudatettu. Ohjeet, kymmenen käskyä suojelevat muita ja itseä. Ne ovat luotettavat hyvän ihmiselämän rakennusaineet. Tämän kaiken takana on Jumalan hyvä tahto ja tarkoitus antaa ihmiselle elämä, jossa toteutuu Jumalan. lähimmäisen ja itsensä rakastaminen.  Sisäinen tasapaino.

Kristitty elää pyhän Jumalan edessä. Käskyt ovat osa Jumalan pyhyyttä. Vuorisaarnassa (Matteus 5-7) Jeesus opettaa katsomaan Jumalaa lain, käskyjen taakse. Hän ohjaa pinnallisesta syvälliseen uskon ymmärtämiseen. Kun heprealaiskirjeessä muistetaan Israelin vaellusta luvattuun maahan, tapahtuman takana nähdään Jumala. Hänellä on omalle kansalleen päämäärä elämän matkalle. He kulkevat kohti isänmaata, jossa he eivät vielä koskaan ole olleet. Tämä mielikuva auttaa ymmärtämään kristityn toivoa. Iäisestä isänmaasta, taivaan kodista tiedämme yhtä vajavaisesti, kuin Israelin kansamatkallaan  luvatusta maastaan. Silti riittävästi. Tietomme ei ole yksityiskohdissa, vaan siinä, että meillä on Jumala.

Lain taakse Jumalaan katsotaan heprealaiskirjeessä näin: Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi. Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä? Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä. Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä. (10. luvun alussa)

Oma tunnustettu sisäinen todellisuus oli syy uhrata sovitusuhri oman sisäisen elämänsä puhdistamiseksi. Siinä poistuivat samalla esteet yhteydeltä Jumalaan.  Vanhan testamentin ajassa temppeleissä oltiin Jumalan todellisuudesta  kertovien kuvien äärellä. Heprealaiskirjeen ajatus on, että Jeesuksen uhrikuolema ei ole kuva, vaan kertakaikkinen uhri meidän puolestamme. Se on Jumalan lahja minulle ja sillä on voima puhdistaa minun todellisuuteni.  Saan syntini anteeksi, koska Jumala uhrasi oman Poikansa rakentaen uhrialttarinsa Golgatan kummulle. Se ei ollut mielikuva, vaan todellisuus, joka ulottuu myös minun jokapäiväiseen tarpeeseeni saada syntini anteeksi. Meidän kristittyjen kuvamme ristiinnaulitusta Jeesuksesta vaikkapa kaulaketjun ristissä vievät jokainen juuri tuohon tapahtumaan.   Kun tämä on sydämessäni minulla on yhteys Jumalaan. Olen samanlainen ihmisenä kuin Israelin kanssa  vaelluksellaan luvattuun maahan. Tarvitsen Jumalan anteeksiantamusta joka päivä. Suomalaisen kristillisyyden kulkemasta tiestä on rohkaisuna ytimekäs: Joka aamu on armo uus. Se on syntisyytensä tuntevan ja tietävän nöyrä asenne. Ja minun on kuljettava oma tieni.

Ja muistan vielä Jumalan kansan erämaamatkaa. Sieltä uudistetaan muistuma kokemuksesta, älkää tehkö niin, kuin  he tekivät. Vaan “Tänä päivänä, jos kuulette Hänen (Jumalan) äänensä, älkää paaduttako sydäntänne”. Jumala puhuu edelleen käskyissään ilmaisemansa tahtonsa mukaisesti sydämissämme. Hän haluaa meille sen tien, jolla olemme turvassa elämämme jokaisena päivänä. Oikea rakkaus osaa myös varottaa, kun elämä on menossa vaaralliselle harhapolulle. Oikealla rakkaudella on myös oikea armo, joka uudistaa ja nostaa takaisin tielle.

.

 

Pääsiäinen

Raamattu sisältää pelastushistorian.  Ensimmäisestä sivusta viimeiseen asti  on  Jumalan ja ihmisen maailma kuvattu sisäkkäin. Tämän historian suurin tapahtuma on, kun  Jumala mursi oman kansansa jäsenyyden rajan. Kun raja murtui, myös pakanat saivat omistaa Jumalan todellisuuden, jossa Hän johdattaa omiaan. (Pakanat on raamatun ajan nimi niille, jotka eivät ole juutalaisia, josta se on peritty merkitsemään myös rajaa, joka erottaa kristityt kaikista muista uskonnoista edelleen). Vain juutalaisille tarkoitetut Jumalan sanat, neuvot ja ohjeet  tulevat kaikille  mahdollisiksi ja omiksi. Ja myös elävän Jumalan läheisyys.  Tämä merkitys sisältyy myös pääsiäisen viettoon.

Rajan murtumisesta on seurannut kaksi näkökulmaa, jotka voi tunnistaa  uudessa Testamentissa. Juutalaiskristittyjen ja pakanakristittyjen maailmoissa  kysymykset kristittyinä elämisestä ovat erilaisia. Jumalan vastaus yhdistää molemmat yhdeksi kansaksi. Nämä kaksi näkökulmaa riittävät edelleen.  Kristinusko on juutalaisuuden ja kaikkien muiden uskontojen välissä. Sitä ei voi yhdistää mihinkään muuhun väärentämättä alkuperäistä.

 

Meille kristityille  Vanha Testamentti  avautuu Jeesuksen sovitustyöstä. Laki, elämän kymmenen suojaavaa käskyä pysyy. Niiden rikkomisen korjaaminen eli  syntien  sovittaminen on toisenlaista kuin Vanhassa Testamentissa. Muutosvaiheessa  Jeesus sanoi  kohtaamilleen ihmisille, sinun syntisi annetaan anteeksi. Juutalaisessa ajattelussa nousi vahva kysymys. Kuinka hän voi tehdä niin? Vain Jumala voi tehdä niin. Kuinka voi sivuuttaa Jumalan antaman ja määräämän tavan sovittaa omat synnit uhraamalla Jerusalemin temppelissä. Se oli Jeesuksen aikalaisten kysymys.

Heprealaiskirje on kirjoitettu juutalaisista lähtökohdista. Siinä vertaillaan syntien sovittamista ennen juutalaisuudessa ja nyt, kristillisessä seurakunnassa. On siirrytty seremoniallisesta , ulkoisesta uhraamisesta ihmisen sisimmän puhdistamisen kysymyksiin. “Lahjoja ja uhreja kyllä tuodaan, mutta jumalanpalvelukseen osallistuvan omatunto ei niistä puhdistu, ne eivät tee häntä täydelliseksi… Ajatus syvennetään sitten vertaamalla Jeesusta juutalaisten ylipappiin, joka  uhrasi kerran vuodessa arvokkaan uhrin kansan tahattomien syntien sovitukseksi. Tässä mielikuvassa muistellaan Israelin kansan ensimmäistä pyhäkkötelttaa, jota he kuljettivat mukanaan erämaavaelluksellaan Egyptistä luvattuun maahansa. “ Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on kuitenkin jo tullut. Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, jota ei ole tehty ihmiskäsin ja joka siis ei kuulu tähän luomakuntaan. Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkein pyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen. Jos jo pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava hiehon tuhka puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvolliseksi,  kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.” Hepr 9 Tässä on taas ilmaistuna myös pääsiäisen ydinsisältö.

Jeesus kutsui pinnallisesta syvempään, sinne missä ihminen on avoimena Jumalan edessä. Heprealaiskirjeessä se on kristittyjen tunnustama normaali hengellinen todellisuus. Jeesuksen  syvemmälle vievät sanat voin lukea vaikkapa vuorisaarnasta. Kymmenen käskyn lain pinnallisesta ymmärtämisestä Jeesus johdatti siinäkin ajattelemaan ihmisen omia motiiveja  ja  sitä mikä on tekojen ja ratkaisujen takana. Tällä tavalla kaikista tulee syntisiä hyvin henkilökohtaisella tasolla.  Kukaan ei ole toista parempi. Paavali kirjoitti: Olihan synti maailmassa ennen lain antamistakin, mutta missä lakia ei ole, siellä ei synneistä pidetä kirjaa Room5:13. Missä lakia ei tunnusteta, sielläkään ei syntiä tunnisteta. Näin tuo on sovellettavissa tänäkin aikana..

Kaikki lähtee sydämestä. Siihen liittyen Jeesus haastoi syvemmälle uskoon.  Tie sinne lisää oman itsensä ja syntiensä ymmärtämistä. Ne eivät ole vain tekoja, vaan monesti monimutkaisia riippuvuuksia, jotka  jatkavat johdonmukaisesti jossakin kohtaa tehtyä oman elämän väärää valintaa. Ne voivat olla myös keskinkertaisia , jopa hyviä valintoja, jotka  estävät parhaimman. Elämä ei ole mustavalkoista, vaan täynnä kaikkia sävyjä. Tällaisesta synnin orjuudesta Jeesus opetti: Niille juutalaisille, jotka nyt uskoivat häneen, Jeesus sanoi: »Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.» He vastasivat hänelle: »Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?» Jeesus vastasi: »Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.  Joh 8

Tuossa tilanteessa läsnä olleet eivät pitäneet tuollaisesta  puheesta, jonka mukaan he eivät tunteneet totuutta ja että he eivät olleet vapaita.  Heitä loukkasi, kun he ymmärsivät olevansa orjia. Varmasti myös se, kun Jeesus  lupasi vapauttaa synnin orjuudesta. Tuli vahva torjunta, joka puolustautui leimaamisella. Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: »Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?» Jeesus vastasi: »Ei minussa ole pahaa henkeä. Minä kunnioitan Isääni, mutta te häpäisette minua. Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee. Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.» Joh 8

Jos ei tiedä ja tunne Jeesuksen sanoja, hänen opetustaan, ei pääse syvemmälle. Raamatun lukeminen tai kuunteleminen on siksi tärkeää. Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta Sanasta joka Jumalan suusta lähtee. Niistä kristitty saa ravintoa, joka vahvistaa ja kasvattaa häntä sisäisesti.  Salattu puoli tässä on, että Jumala on sanansa kanssa, siinä aina mukana.Se vaikuttaa elävällä tavalla.  Se haavoittaa mutta myös parantaa. Jumalan lapsi luottaa Jumalan sanaan ja läheisyyteen. Elämän matka on aina kohdassa: vielä ei ole tullut ilmi mitä meistä tulee. Suunta tiedetään. Vielä enemmän sellaisiksi, jotka turvautuvat Jeesuksen sovitustyöhön. Päämäärä on taivaassa. Se muuttaa  myös tätä maallista elämää. Pääsiäistä eletään joka päivä.

Rukous

Herra Jeesus Kristus, minun Vapahtajani, minä muistelen niitä väittelyitä, joita minulla on ollut Sinun kanssasi. Sinä pysäytit minut tielläni, kun minä harhailin kaukana sinusta, ja kysyit: “Missä sinä olet? Minä olen tullut sinua etsimään. 

 Herrani, minä sanoin sinulle, että  en pysty  täyttämään itse Jumalan vaatimuksia. Mutta sinä vastasit, että olet tullut täyttämään kaiken minun puolestani. 

Herrani, minä sanoin,  että sinun lakisi uhkaa minua  ja sinun Isäsi vanhurskaus on suuttunut minuun. Mutta sinä vastasit, että sinä olet tullut vastataksesi lain uhkauksista ja  kantamaan kaiken Jumalan vanhurskaan vihan. 

Herrani, minä sanoin, etten minä voi tehdä parannusta  niinkuin minä tahtoisin. Mutta sinä vastasit, että sinä olet tullut antamaan voimaa parannukseen  ja  että sinä julistat syntien anteeksiantamista.

Herrani, minä sanoin sinulle, että minä en voi uskoa sinuun , niinkuin  minä tahtoisin.  Mutta sinä vastasit, ettet sinä murra särkynyttä ruokoa, etkä sammuta suitsevaa kynttilän sydäntä.

Herrani, minä sanoin, että minä olen tehnyt liian paljon syntiä voidakseni toivoa anteeksiantamusta. Mutta sinä vastasit, että sinä olet tullut tuomaan toivoa toivottomille syntisille.

Ja nyt minä en enää väittele sinun kanssasi, vaan minä antaudun sinulle ja ylistän sinun vapahtajanimeäsi nyt ja iankaikkisesti. (Charles Haddon Spurgeon)

 

 

Muisto

Muistan nuoruusvuosiltani 1960-luvulta seurakuntani nuorten suurimman projektin. Jaoimme kutsuja sinne postilaatikoihin ja henkilökohtaisesti baareissa ja torin kulmilla. Se  oli pitkäperjantaina kärsimysjuhla Pohjanlinnan hotelliravintolan juhlasalissa Kankaanpäässä. Siellä tuskin oli ennen tällaista tilaisuutta ollut. Näyttämön yleisölle näkymättömillä seinillä oli liimattuina vanhoja Punaisen myllyn mainoksia. Punainen Mylly oli jatke sisäministerin lakkauttamalle Iloiselle teatterille, jonka Ossi Elstelä ja Reino “Palle” Hirviseppä perustivat vuonna 1945. Kommunistiministeri Yrjö Leino kielsi Iloisen teatterin esitykset ulkopoliittisesti arkaluontoisina. Epäpoliittisempaan viihteeseen suuntautuneessa Punaisessa Myllyssä esiintyivät monet sodanjälkeisen viihteen keskeiset nimet, kuten Teijo Joutsela, Einari Ketola, Juliska Koka, Kauko Käyhkö, Lulu Paasipuro, Arttu Suuntala, Henry Theel ja  Olavi Virta.  Pohjanlinnan rakennus  on myöhemmin tuhoutunut tulipalossa. Meidän näytelmämme oli aika tavalla vastakohta sille, mitä Pohjanlinnan salissa normaalisti esitettiin. Voi olla, että tuo kärsimysnäytelmän esittäminen oli silloin lajissaan ainoa, vasta 40 vuotta myöhemmin seurakunnat alkoivat järjestää sellaisia. Virikkeenä tuolle kaikelle oli Oberammergaun kärsimysnäytelmä, joka mustavalkoisena rainana ja sitten myös värillisenä oli seurakunnissa ahkerassa käytössä. Ne olivat kauniita  ja koskettavia kuvia Jeesuksen sovitustyöstä.

1633 30-vuotisen sodan aikana rutto oli saapunut Oberammergaun kylään ja suuri osa asukkaista menehtyi. Hädissään ihmiset tekivät pyhän lupauksen, että jos he säästyisivät kulkutaudilta, he tulisivat esittämään Jeesuksen elämän viimeiset vaiheet kärsimysnäytelmänä joka 10. vuosi. Lupauksen jälkeen ei enää kukaan kyläläisistä menehtynyt ruttoon. He pelastuivat  jatkamaan tätä elämää. Nykyään kaikille 2000 osallistujille, esiintyminen näytelmässä on suuri kunnia. Puherooleja on 124, 65-henkinen orkesteri ja 48-henkinen kuoro ja satojen avustajien joukko on mukana kohtauksissa ja taustajoukoissa. Oberammergaun kärsimysnäytelmä oli tarkoitus esittää tänä vuonna 42. kerran. Koronaepidemian takia se on siirretty vuoteen 2022.

Blogini kuvat ovat Asikkalan pääsiäisnäytelmästä 2012. Se herätti silloin myös tässä kertomani muiston eläväksi. Mukanaolo kärsimysnäytelmässä on vaikuttava kokemus.

Meidän esityksemme pohjana oli katkelma Mika Waltarin romaanista Valtakunnan salaisuus. Sen ideahan on se, että roomalainen ylimys kiinnostuu kuultuaan Jeesuksesta ja haluaa tavata hänet, mutta myöhästyy ja näkee vain Jeesuksen kuoleman Golgatalla. Tuon jakso oli luettu magnetofoninauhalle, ujutimme siihen myös sopivan musiikin taustalle. Kelanauhurit olivat silloin äänentoiston huippua ja samalla uusinta uutta.  Nuoret näyttelivät tapahtuman pantomiimina, vuorosanoja oli vähän. Vaikutelma synnytettiin taustanauhan efekteillä kovaäänisistä, erilaisilla valoilla ja suurella vanhalla krusifiksillä, joka löytyi Kankaanpään kirkon ullakolta. Oli oma taitonsa saada se näytelmän keskellä nousemaan näyttämöllä näkyviin. Muistan maanjäristyksen äänen, kun kalliot halkesivat. Se oli esityksessä huippukohta. Waltarin teksti  kulki siinä kohtaa näin:

Sitten tuli täydellinen hiljaisuus maan ylle, kunnes tieltä alkoi kuulua liekansa katkaisseitten juhtien kavioiden kopinaa. Taivas selkeni hitaasti, tuli verraten valoisaa ja ihmiset kömpivät jaloilleen  maasta puistellen vaatteitaan. Ristit olivat pystyssä, mutta Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas, retkotti kiusattuna  ja kärsineenä käsivarsiensa varassa , eikä hengittänyt enää. Myös sotilaat nousivat maasta ja  kerääntyivät katselemaan häntä ihmeissään ja peloissaan  supatellen keskenään. Luullakseni sadanpäämies tulkitsi heidän tunteensa sanoessaan pelottomasti : Tämä oli hurskas mies. Tuijottaessaan pelästyneitä juutalaisia , hän suuttui heihin, vihasi omaa virkaansa ja huusi: Totisesti hän oli Jumalan Poika!

Meidän näytelmässämme  myös joku huusi  tuon sadanpäällikön  lauseen: Totisesti hän oli Jumalan Poika.  Muistan kuinka koko katsomo vavahti. Se oli kaikkinensa hyvin vaikuttavaa. Olen sitten myöhemmin lukenut Valtakunnan salaisuuden monta kertaa ja sen jatkot, Ihmiskunnan viholliset. Sen olennainen sanoma ei ole kuolema, vaan elämä ylösnousseen Jeesuksen seuraajana. Todellinen tarina vasta alkaa ristin juurelta. Waltari kuvitteli romaanihenkilöidensä elämän Paavalin  kuvaamassa todellisuudessa:

Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: – Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.  Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.  Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. 1 Kor 15.

Tässä todellisuudessa tämä maallinen ja Jumalan lupaama iankaikkinen elämä ovat sisäkkäin ja rinnakkain, monille se on ollut ja edelleen on suuri löytö. Armon osallisuus vie joka päivä ristin juurelle, lähtökohtaan. Syntisenä tarvitsen jokaisena uutena aamuna tuon saman armon. Iankaikkista elämää varten.

 

Vaarini

Vaarini syntyi 1898. Hänellä oli silloin 12 ja 8-vuotiaat isot veljet. Pikkuveli syntyi, kun hän oli 3 vuotias.  Hän meni naimisiin vuotta nuoremman  mummuni kanssa 19 vuotiaana, sinä vuonna Suomi itsenäistyi. Seuraavana vuonna hän meni armeijaan, sinä aikana syntyi ensimmäinen lapsista, äitini. Häntä houkuteltiin jäämään kouluttajaksi, mutta maanviljelys voitti. Samaan aikaan vaarin nuorin veli kuoli 21-vuotiaana. Vaari otti hoitoonsa vaimonsa kototilan Etelä-Pohjanmaalla. Samalla hänelle tulee syytingistä huolehtimisen vastuu vaimonsa vanhemmille. Vaarin oma isä kuolee ,kun  vaari on  27-vuotias. Kun 1930-luku alkaa, perheessä on 7 lasta  1-vuotiaasta 11-vuotiaaseen äitiini.

Vaarini tallukoiden teko kurssilla 1920-luvulla. Hän istuu vasemmalla vinorivissä kolmantena oikealle.

1930-luvun alussa vaarin  vanhimman  veljen  esikoistytär kuolee kurkkumätään 19-vuotiaana. Toiseksi nuorin Vaarin veljistä jää  poliisiauton alle ja häntä saatetaan haudan lepoon 1936.  1938 eletään surujen vuotta. Vaari on kantamassa hautaan vanhinta veljeään, joka jäi  sorakuopan sortuman alle. Vaarin äiti kuolee saman vuoden lopulla. Kun talvisota alkaa, tulee perheisiin uudet surut. Yksi tyttäristä kuolee aivoverenvuotoon juuri ennen talvisotaa.  Pari viikkoa siitä eteenpäin ja veljenpoika on kaatunut Ilomantsissa tarkkampujan luotiin.  Vaari on niin vanha, että ei joudu rintamalle, mutta on talvi- ja jatkosodan ajan tykistön kouluttajana. Pojista  vanhin lähtee rintamalle ja on vielä Lapin sodassa. Toiseksi vanhin ei ehdi enää sotatoimiin. Kaikki saavat palata kotiin.

Tyttären hautajaiset 1939 talvisodan syttyessä. Miehet jo rintamalla, sisaret kantamassa arkun pääpuolella.

1950-luvun alussa lapset menevät naimisiin, yksi tyttäristä jää kotiin. Minäkin synnyin. Toiseksi vanhin pojista ottaa kotitilan viljeltäväkseen, toinen asettuu asumaan lähelle. Muut lapset ovat muuttaneet kauemmas. Rakennetaan vaarin ja mummon tupa  lähelle vanhaa pihapiiriä.

1960-luvulla nuorin pojista ei ehdi olla monta vuotta naimisissa, kun hänen vaimonsa kuolee äkillisesti. Muutaman vuoden päästä tulee uusi suru, kun kotitilaa hoitanut poika kuolee.  Mummu sairastuu vakavasti ja joutuu vuoteen omaksi. Sairasvuoteellaan hän kuuntelee mielellään, kun hänelle luetaan Raamattua. Hän oli harras uskossaan koko elämänsä.  Vaari hoitaa häntä, nostelee ja pesee, toinen puoli on halvaantunut. Jälkeenpäin hän sanoo, että ei toivo kenellekään sellaista kovaa aikaa.

Muistan mummolan sunnuntait. Kirkko oli kaukana, eikä sinne ollut usein mahdollisuutta. Mummo ja vaari pukeutuivat pyhävaatteisiin. Mummu istui tuvan pöydän ääressä ja vaari vastapäätä, toisella puolen keinutuolissa. Radiosta kuunneltiin jumalanpalvelus, vaari lauloi mukana. Kaikki lapset tiesimme, tämä on pyhä hetki. Jos luikahdettiin tupaan, olimme hiljaa mukana.

Vaari oli monta kertaa uskottuna miehenä. Häneen luotettiin. Hän oli vakava, mutta hänestä löytyi leikkisyys ja lämmin sydän. Kun lapsi oli onnistunut jossakin asiassa hyvin, vaari antoi hänelle  helposti kultamuurahaisen, sanallisen tunnustuksen.  Se lämmitti lapsen mieltä ja tuntui todelliselta kunnialta ja ansiolta. Kultamuurahainen oli jotenkin elävä. Mukavaa mielikuvitusta. Niitä saattoi kerätä. Vaari oli turvallinen isähahmo.

Elämänsä lopulla hän alkoi menettää näköään. Hän pystyi kuitenkin liikkumaan. Viimeisen matkan hän polki  peltovainioiden keskitse  kylätietä naapuriin. Sinne piti voimien huvetessa istahtaa. Siihen matka päättyi 86 vuoden iässä. Olin silloin Asikkalan kappalaisena  ja sain siunata hänet  ja olla laskemassa synnyinmaan multiin.

Vaari kertausharjoituksissa Kiteellä 1920-luvulla. Hän oli hevoskauden mies, jolle eläin oli tärkeä ja rakas. Tunsivat toisensa.

Minulle jäi muistot. Nyt olen koonnut niiden vierelle vaarin elämän kulun.  Se on ollut täynnä haasteita, joista oli selviydyttävä. Kaiken tuon jälkeen hän oli elämänmyönteinen mies. Uskollinen kaikille rakkailleen.

Jäi minulle vielä muutakin: Vaarin virsi, jota hän veisasi. Osaan kuvitella hänet laulamassa ja pystyn palauttamaan mieleen hänen lauluäänensä. Kun ajattelen virren sanoja, ymmärrän, että siinä on hänenkin elämänsä matka. Siksi valinta on ollut tämä. Vaarin hengellinen testamentti. Virsi 297.

Mun hyvään Herraani mä panen toivoni.
Hän murheen, tuskan säällä
on auttajani täällä. Jos kova onni kohtaa,
hän parhaaksi sen johtaa.

Vaan minä syntinen niin usein hätäilen.
Saan Vapahtajaan luottaa,
hän pelastuksen tuottaa. Eläissä, kuollessani
on turva Herrassani.

Kun elän Herrassa, saan voiton kuollessa.
On Kristus elämäni
myös lähtöhetkelläni. Hän pitää, milloin kuolen,
näin sielustani huolen.

Oi Jeesus, Herrani, annoithan henkesi
ja astuit ristin vaivaan
periäkseni taivaan. Autuuteen minut kanna,
iäinen rauha anna.

Rukoilen hartaasti, nyt kuule pyyntöni:
Oi Jeesus, kuollessani
olethan turvanani! Kun täältä kohta lähden,
suo voitto ristin tähden.

Suojele kotini, perheeni, sukuni.
Myös siunaa seurakuntaa,
Jumalan perikuntaa. Näin siipiesi suojaan
me jäämme hyvään huomaan.

Ja kun on kuolema pois meidät kutsuva,
vie taivaan kartanoihin,
rauhasi asuntoihin, niin että kaikki sinne
taas yhteen pääsisimme.

Herraani luottaen nyt sanon aamenen.
Saan, Jeesus, armostasi
pysyä omanasi. Yhdessä kerran saamme
me kiittää auttajaamme

 

 

 

 

 

Virta

Jeesus liitti meidät kaikki siihen Jumalan todellisuuteen, joka oli hänen juutalaisen kansansa omaisuudeksi katsottu asia. Hän mursi ja rikkoi Jumalan suunnitelman mukaan  sen rajan, joka oli ylittämätön pakanoille Jerusalemin temppelissä.

Pakanoilla oli oma piha-alueensa, josta ei ollut pääsyä varsinaiselle temppelin alueelle. Paljon merkittävämpi oli raja  ihmisten mielissä. Se vaikutti suhtautumisena ihmisen arvoon.  Se vaikutti arkiseen elämään.  Juutalainen vältti menemästä pakanallisiin kaupunkeihin. Samariaa vältettiin. Jos oli pakko kulkea alueen läpi, pidettiin huoli, ettei tullut kontakteja alueen ihmisiin.  Oma elämä eristettiin vääriltä vaikutteilta.

Monessa tilanteessa Jeesus murtaa rajaa, ja antaa  kaikille luvan uskoa.  Jeesus  ihailee uskoa ihmisillä, jotka juutalainen ympäristö torjui. Sellainen on esimerkiksi roomalainen sadanpäällikkö, joka uskoo niin, että ei tarvitse  Jeesusta edes paikalle parantamaan palvelijaansa. Hän luottaa Jeesuksen sanaan. Jeesus toteaa tuossa yhteydessä:  Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mt 8

Oliko roomalainen sotilas  päättänyt vain kokeilla vielä yhtä mahdollisuutta. Emme tiedä hänestä oikeastaan mitään. Mutta tuon tilanteen jälkeen ei ole vaikea päätellä, että hänen elämänsä oli  toisenlaista sisäisesti. Hän oli saanut kokea Jumalan todellisuuden murtautumisen omaan elämäänsä. Tai se oli olemassa jo ennen tapahtumaa. Jumala oli herättänyt uskon , joka sai etsimään Jeesuksen ja pyytämään  häneltä apua. Näinhän se meni:

…muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: »Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.»  Jeesus sanoi: »Minä tulen ja parannan hänet.» Mutta sadanpäällikkö vastasi: »Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee

En voi olla ajattelematta sadanpäällikköä esirukoilijana. Hän ymmärsi olennaisen. Jumalan apu ei ole sidottu siihen, onko joku rukoilemassa paikalla. Jumalan maailmassa kaikki ihmiset ovat aina Hänelle paikalla, Jumalan tiedossa, Hänen silmiensä alla.

Hän tajusi jotain valtavasta Jumalan voiman virrasta, josta ihmiset ovat saaneet ammentaa . Se on kuvattu Raamatun kokonaisuudessa. Sitä Jeesus väläytti myös Samariassa asuvalle naiselle sanoessaan: joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.» Ei ole siis väärin ajatella, että  se on samaa vettä, joka ilmestyskirjan mukaan  kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.

Samarialainen nainen sai Jumalan virran elävästä vedestä  herätyksen, elämäänsä uuden alun Jumalan kanssa. Sitähän  herätys käytännössä on. Myös hänen lähipiirilleen kävi samoin. (Joh 4) Sadanpäällikkö sai uskolleen vahvistuksen ja palvelijalleen avun. Millainen usko hänellä ennen olikin, se tuossa tilanteessa uudistui vielä syvemmäksi.

Näiden kolmen  Raamatun esimerkkihenkilön kohdalla virrasta tuli elämää Jumalan sanan välittämänä. Jumalan voiman virta on Hänen sanoissaan. Mieleeni painunut ja uskooni liittyvä raamatunkohta on osanani suuresta virrasta. Mitä enemmän niitä on, sitä enemmän virtaa hengellistä vahvistumista. Emme voi sitä itse tehdä. Mutta voimme pyytää. Ja voimme pyytää sitä myös kaikille läheisillemme, jotka ovat nyt meistä erotettuja syystä tai toisesta. Rukouksen maailma toimii edelleen samalla tavalla.

Tällainen oli Jumalan ikiaikainen suunnitelma, joka meidän Herramme Kristuksen Jeesuksen oli määrä toteuttaa. Kristuksen omina ja häneen uskoen voimme rohkeasti ja luottavaisina lähestyä Jumalaa. Siksi pyydän teitä olemaan lannistumatta, vaikka minä saan teidän tähtenne kärsiä vainoa. Se koituu teidän kunniaksenne. Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät. Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen. Ef 3

Henkilökohtaista

Jatkan vielä teemaa, joka ei vielä loppunutkaan: Kristitty on tarkoitettu Pyhän Hengen temppeliksi. Tähän liittyy Jeesuksen sana: Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä. Tässä on uskon henkilökohtainen taso. Tiedollisesti se sisältää ne asiat, jotka ovat tulleet itselle todellisiksi. Olen lähestynyt tätä asiaa miettien, miten paksu Raamattu oli Abrahamilla, jota pidetään uskon isänä. Siinä ei ollut monta lukua. Se sisälsi asioina Jumalan kehotuksen lähteä omasta maasta ja seurata tuon matkan varrella johdatusta. Hän piti saamiaan asioita ja ohjeita  luotettavina. Hän kuuli Jumalan äänen, ja oli sille uskollinen.

Miten paksu Raamattu on minulla. Se on juuri niin paksu, kuin on asioita, jotka ovat auenneet Raamatusta  sydämessäni. Ne ovat aina mukanani. Pyhän Hengen työtä on, että saan niitä lisää. Tajuan enemmän suurta kokonaisuutta. Siihen liittyy myös suhteeni Vanhaan Testamenttiin, josta viime aikoina paljon keskustellaan. Abrahamilla oli sanat, jotka hän oli saanut ja kokemus, joka oli osoittanut sanat luotettaviksi. Kokonaisuus ei ole vain elämää ohjaavaa tietoa, vaan samalla sen takana oleva elävä Pyhän Hengen todellisuus. Ilman Raamatun lukemista minulla ei sitä ole. Raamattu on Pyhän Hengen keskustelualusta.

 

Ensimmäisenä helluntaina Jeesuksen ylösnousemuksen kokeneet opetuslapset saivat siitä vahvan kokemuksen. Kun ympärillä olevat  ihmiset katselivat sitä, he olivat ymmällä ja yhdistivät sen omiin kokemuksiinsa.

Silloin Pietari astui esiin, ja muut yksitoista hänen kanssaan. Hän alkoi puhua kuuluvalla äänellä: »Kuulkaa minua, juutalaiset, te kaikki, jotka asutte Jerusalemissa! Tietäkää tämä: Eivät nämä miehet ole juovuksissa, niin kuin te luulette – nythän on vasta aamu, päivän kolmas tunti. Tämä on sitä, mikä profeetta Joelin suulla on ilmoitettu: – Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin. Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaiset näkevät näkyjä ja vanhukset ennusunia. Näin teen: palvelijoihini ja palvelijattariini minä vuodatan Henkeni niinä päivinä, ja he profetoivat. Minä näytän ihmeitä ylhäällä taivaalla, merkkejä alhaalla maan päällä: verta, tulta ja suitsevaa savua. Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen, ennen kuin koittaa Herran päivä, suuri ja häikäisevä. Mutta joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu. »Israelilaiset, kuulkaa mitä teille sanon! Jeesus Nasaretilainen oli Jumalan teitä varten valitsema mies. Sen Jumala osoitti niillä voimateoilla, merkeillä ja ihmeillä, joita Jeesus hänen lähettämänään teki teidän keskuudessanne, niin kuin tiedätte. Tämän Jeesuksen te surmasitte. Te panitte lakia tuntemattomat pakanat naulitsemaan hänet ristiin, kun hänet oli annettu teidän käsiinne niin kuin Jumala oli suunnitellut ja ennalta nähnyt. Mutta Jumala herätti hänet, päästi hänet kuoleman kidasta. Eihän edes ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää häntä vallassaan. Apt 2

Jeesuksen opetuslapset olivat olleet yhdessä jossakin Jerusalemin talossa, jossa Pyhä Henki oli heitä voimallisesti koskettanut. Se oli havaittu ympäristössä. Ilmeisesti he olivat sen jälkeen hoiperrelleet ulos ja olivat sitten heti keskellä sitä suurta kansainvälistä ihmisjoukkoa, joka virtana kulki ympäröivistä maista Jerusalemin temppeliin. Pietarin puheesta, jonka alkuosa lainaus on, ei voi todeta muuta kuin että se on spontaani, nousee juuri koetusta, mutta samalla myös siitä “Raamatusta”, joka oli hänen mielessään. Enkä voi olla ajattelematta, että siihen aikaan elettiin Raamatun suhteen muistin varassa. Kaikki juutalaiset tunsivat ja tiesivät kirjoituksensa toisin kuin me. Oma mielenkiintoinen kysymyksensä tietysti on, miten tuollaiseen hetkeen valikoituu tuo Joelin kirjan lainaus.

Mutta minua puhuttelee tämän puheen globaali ja samalla yli aikojen ulottuva näkökulma. Enkä voi olla ajattelematta, että tässä on se sama Pietari, joka elää kaikissa evankeliumeissa varsin ahtaissa ja pienissä ympyröissä. Nyt hänellä on yhtäkkiä puheensa taustana sellainen näkökulma, missä Jumala katsoo koko maailmaa ja ihmistä. Läsnä on elämä ja kuolema, aika ja iankaikkisuus. Tässä on syvyyttä, jonka voi tavoittaa myös niissä hetkissä, kun ” Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.” Hepr 1:1 Katselen näissä sanoissa sitä kokonaisuutta, johon omakin uskoni asettuu. Samalla tämä kertoo, mitä tapahtuu, kun jumala vuodattaa Henkensä ihmiseen. Syntyy Pyhän Hengen temppeli.

Sen merkitystä ympäristössä eläville ihmisille avasi jo profeetta Jesaja. Ennen sitä voi muistaa Jeesuksen sanat opetuslapsilleen : Niinpä minä annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut. Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa. Luukas 22:29 Tämä kuninkaallinen valta on toisenlaista kuin maallinen. Jesaja luonnehti tämän vallan käyttäjiä näin:  Silloin jokainen heistä on kuin turvapaikka myrskyn tullen, kuin suoja rankkasateen puhjetessa, kuin virvoittava vesi aavikolla, kuin kallionjärkäleen varjo helteen uuvuttamassa maassa. Sellainen on kristitty, joka on Pyhän Hengen temppeli.  Ja Jesaja avasi sitä vielä näinkin:  ... meihin tulee korkeudesta henki. Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja tarhat ovat laajoja kuin metsät. Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä. Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti. Minun kansani saa asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla. Metsää kaatuu lakoon, kaupunkeja sortuu maahan, mutta te onnelliset, te saatte kylvää kaikkialle, missä vesi kostuttaa maan, saatte päästää härkänne ja aasinne vapaasti kulkemaan laitumilla. Jesaja 32

Mitä nyt vielä voisi sanoa, kun kristitty on Pyhän Hengen temppeli. Tässä ajassa Jumalan Sana Raamatussa koetaan joittenkin mielissä niin vaaralliseksi, että yhteiskunta halutaan puhdistaa uskontoneutraaliksi tyhjiöksi. Mutta vuosikymmeniä saarnanneena ja näistä puhuneena voin todeta. Kukaan ei voi antaa uskoa toiselle, vaikka kuinka haluaisi. Vaaraa ei ole. Voi vain antaa aineksia, joita toinen voi itsenäisesti arvioida. Paavali sanoi sen kansanomaisesti korinttilaisille näin: Te itse olette meidän suosituskirjeemme, joka on kirjoitettu meidän sydämiimme kaikkien ihmisten nähtäväksi ja luettavaksi. Olettehan te selvästi Kristuksen kirje, jonka kirjoittamisen hän uskoi meille. Tätä kirjettä ei ole kirjoitettu musteella vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin vaan ihmissydämiin. 2 Kor 3

Pyhän Hengen temppelissä  vallitsevat Jumalan asettamat hyvät rajat. Siellä on siis kymmenen käskyn laki ja sen Takana Jumala itse. Voi ajatella, että herkkä omatunto on tämän seurausta. Kristitty elää elämäänsä Jumalan silmien alla. Pyhä Henki vahvistaa elämää näissä rajoissa, ei niiden ulkopuolella. Hän voi myös suoraan puuttua ihmisen elämään puhuttelemalla erityisenä etsikkoaikana. Hän palauttaa turvallisten rajojen suojaan. Hengellisesti ja henkisesti ajatellen mitään muuta turvallista yliluonnollista ei ole. Pyhän Hengen toimiessa yliluonnollista on. Se ei ole mitä tahansa. Mutta ainakin se on seuraavanlaista:

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta. Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea. Me luotamme lujasti siihen, että te kestätte. Tiedämmehän, että niin kuin te saatte osanne kärsimyksistä, saatte myös lohdutuksesta osanne. 2 Kor 1

Katsokaa taivaan lintuja…

 

 

Lahjojen antaja

Tarkastelen kristityn sisäistä matkaa Pyhän Hengen temppeliksi.  Tämä seuraava on kuvaus  tapahtumista, joissa Jeesus oppilaitaan koulutti.

Ne seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina ja sanoivat: »Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi.» Jeesus sanoi heille: »Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.» Jeesus ylistää Jumalaa. Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: »Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. »Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Ei kukaan muu kuin Isä tiedä, kuka Poika on. Eikä sitä, kuka Isä on, tiedä kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.» Jeesus kääntyi opetuslastensa puoleen ja sanoi heille erikseen: »Autuaat ne silmät, jotka näkevät sen, mitä te näette! Minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat halunneet nähdä sen, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla sen, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.» (Luukas 10: 17)

Hengellisen maailman todellisuus on enemmän kuin lain noudattamista. Tässä  näytetään, miten siihen sisältyy vapautuminen.  Pahat henget väistyvät.  Ihmiset pääsevät irti riippuvuuksistaan, sisäisistä taakoistaan ja saavat eheytyä.  Kun Jeesus kuuli oppilaitten rukouksiin tulleen Jumalan vastauksia, hän iloitsi. Luukas käyttää tätä kuvatessaan kreikan kielen sanaa, jota ei käytetty tavallisessa yleiskielessä. Se on käännetty tässä raamatunkäännöksessä ilmaisulla täytti  riemulla”. Sana oli muodostettu käännettäessä  Vanhaa Testamenttia  kreikankieliseksi septuagintaksi. Se oli tehty yhdistäen kaksi hepreankielistä verbiä, jotka suomeksi olivat iloita ja huutaa riemusta.  Se ilmaisee voimakasta  hengellistä haltioitumisen tilaa. Tätä sanaa  käytetään erityisestä ilosta ja kreikankieltä käyttävälle se erottui täysin tavallisesta ilosta.  Samaa sanaa käytetään, kun Johannes Kastaja hypähti ilosta äitinsä kohdussa, Maria kuvaa riemuaan ylistysvirressään, Jeesus kehottaa vuorisaarnassa  hänen tähtensä vainottuja riemuitsemaan ja sitä käytetään myös ilmestyskirjassa ilosta taivaassa. Muutoin käytetään tavallista iloa tarkoittavaa sanaa. Ehkäpä tähän liittyy Paavalin toteamus: Nyt näemme kuin kuvastimesta, sen ajan himmeästä metallipeilistä, silloin kasvoista kasvoihin.  Näissä näin ilmaistuissa  ilon hetkissä on  jotain siitä, mitä tarkoittaa kasvoista kasvoihin. Taivaassa on täydellinen ilo, Siellä nähdään kasvoista kasvoihin sama todellisuus, joka oli läsnä Luukkaan kertomassa tapahtumassa.

Matka Pyhän Hengen temppeliksi  on annettu ja saatu. Ei ponnistettu, eikä hankittu. Sitä kuvaa Jeesuksen opetus rukouksesta. »Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytää saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.» (Lk11:9-)v

Kuulen tässä hengellisen elämän  ydinasian. Pyydä lahjojen antajaa. Lahjat tulevat sen seurauksena. Ihminen on tarkoitettu Pyhän Hengen temppeliksi.

Tämä tulee ilmi  myös  suuremmassa kertomuskokonaisuudessa. Äskeisessä Luukkaan kohdassa jää kuin vastaamatta kysymys – mitä tapahtuu, kun Jumala antaa Pyhän Hengen. Mutta kun lukee ja ajattelee Luukkaan kirjoittamaa kokonaisuutta, evankeliumia ja Apostolien tekoja, vastaus on niissä. Ne kokonaisuutena kertovat samalla sen,  miten usko on Pyhän Hengen työ. Se sisältyy tapahtumakokonaisuuteen, ajallisesti  ehkäpä noin 60 ajanlaskumme ensimmäiseen vuoteen.

Jeesuksen opetuslapset olivat nähneet ihmeellisiä asioita saarnatessaan  ja rukoillessaan ihmisille ja heidän puolestaan. Luukkaan kuvauksessa evankeliumissa kerrotuissa tapahtumissa he ovat kuitenkin silti koko ajan ymmällä, kuin ulkopuolella. Vaikka he ovat ja elävät Jeesuksen kanssa, kuuntelevat hänen opetustaan ja seuraavat hänen tunnustekojaan, niiden tarkoitus ja merkitys ovat heillä hukassa. Ajattelen monen kristityn kohdalla mahdolliseksi tunnistaa omassa elämässään tällaisen vaiheen.

Mutta sitten kun Jeesus lähettää Pyhän Hengen, siitä kaikki lähtee vyörynä eteenpäin. Kun ylösnoussut Jeesus kulkee muutaman oppilaansa kanssa Emmauksen tiellä, Jeesus avaa heidän ymmärryksensä. Siinäkin syntyvä usko on pelkästään Jumalan työtä ja vaikutusta. Sitten kun Jeesuksen lupaus ja samalla Jumalan Vanhassa testamentissa antama lupaus Pyhän Hengen vuodattamisesta  helluntaina tulee todeksi he saavat sen, mikä vielä puuttui. Pyhän Hengen  sydämiinsä, omaan temppeliinsä kirkastamaan, tekemään Jeesuksen todelliseksi ja myös uskon lahjaksi, josta kumpuaa iankaikkisen elämän vettä. Lähde, josta muutkin voivat ammentaa.

Seppo Löytty kirjoitti kirjassaan kunnes kasvosi näen: Hengellinen uudistuminen  edellyttää olennaiseen keskittymistä. Nyt on sen aika. Suostummeko avautumaan Jumalan edessä.  Olemmeko valmiit kuuntelemaan, kun hän puhuttelee meitä. Uudistumisen, uusien voimien löytymisen tie on hiljentymisen, kuuntelemisen, avautumisen ja tottelemisen tie. Olemmeko valmiit siihen, että Jumala polttaa meistä esteet ja vapauttaa meissä liikkeelle uutta luovat voimansa. Ne vain odottavat esiin puhkeamista?Jumala ei ole meistä kaukana. “Hän on lähempänä meitä kuin itse olemme” on sanottu. Hän on antanut meille Henkensä (Jaak 4:5. Meissä asuva Jumalan Henki suorastaan pyrkii toimintaan. Elävän veden jano, kaipauksemme löytää uutta ja halumme uudistua on jo tätä Jumalan voiman esiin puhkeamista.

Jeesus

Jeesus antaa mielikuvan itsestään Pyhän Hengen temppelinä. Tällä tavalla voi ymmärtää jotakin tärkeää Hänestä. Jeesus käytti itse itsestään tätä vertauskuvaa , kun hän kiisteli juutalaisten kanssa Jerusalemin temppelissä:  Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: »Mikä oikeus sinulla on tehdä noin? ( Jeesus oli ajanut kauppiaita ja rahanvaihtajia pois Jerusalemin temppelistä) Millä tunnusteolla todistat meille oikeutesi?»Jeesus vastasi: »Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä.»  Silloin juutalaiset sanoivat: »Tätä temppeliä on rakennettu neljäkymmentäkuusi vuotta. Sinäkö pystyttäisit sen kolmessa päivässä?» Jeesus tarkoitti kuitenkin temppelillä omaa ruumistaan. Kun hän sitten oli noussut kuolleista, opetuslapset muistivat nämä hänen sanansa, ja he uskoivat kirjoituksiin ja siihen, mitä Jeesus oli puhunut. Johannes 2: 18-

Tämän kohdan rinnalla voi muistaa Jeesuksen kasteen. Kun Johannes Kastaja oli esteltyään kastanut Jeesuksen, nähtiin, kuinka Pyhä Henki kyyhkysen muodossa laskeutui Jeesuksen päälle. (Luukas 3) Tilanteen katsojille se oli näköhavainto, jota ei voi tieteellisesti teologiassa selittää, mutta sen seurauksia voi tarkkailla. Sen rinnalle voi asettaa vertailtavaksi samankaltaisen kokemuksen helluntaina (Apt 2), kun nähtiin tulenlieskoja, jotka laskeutuivat apostolien päälle. Tämänkin seurauksia tarkkaillaan ja Luukas kertoo ne niin tarkasti kuin osaa.

Mitä Jeesukselle kasteensa jälkeen tapahtui. Luukas kertoo, että Pyhää Henkeä täynnä ja Hengen johdattamana Hän menee erämaahan neljäksikymmeneksi päiväksi. Sinä aikana Paholainen kiusasi häntä. Ymmärrän, että tällaisen vaiheen läpikäyminen on ollut tärkeää. Jeesus kohtaa “maailman ruhtinaan” josta hän maallisen elämänvaiheensa lopussa toteaa, minuun hänellä ei ole mitään valtaa (Joh 14:30)

 

Tai lienee parempi painottaa kuvausta toisin päin. Paholainen kohtaa erämaassa Jeesuksen ja koettaa horjuttaa hänen kuuliaisuuttaan Jumalan ilmoittamia sanoja kohtaan ja tarjota sellaista, millä täällä ihmisen elinaikana hallitaan toisia ihmisiä tai käperrytään omaan itsekkyyteen. Tämä raamatunkohta on hengellisen maailman todellisuudesta.  Sitä on vaikea kenenkään selittää. Mutta merkillepantavaa on, että tämän  kenties sisäiseksi katsottavan ja mielessä erämaan yksinäisyydessä tapahtuneen konfliktin lainalaisuudet löytyvät Raamatusta. Asiat ratkaistaan Jumalan sanoilla.

Jeesuksen tuli nälkä. Silloin Paholainen sanoi hänelle: »Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske tämän kiven muuttua leiväksi.» Jeesus vastasi: »On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä.’» Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: »Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun.» Jeesus vastasi: »On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’» Paholainen vei Jeesuksen Jerusalemiin, asetti hänet temppelimuurin harjalle ja sanoi: »Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua.  He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’» Jeesus vastasi: »On myös sanottu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’» Kiusattuaan näin Jeesusta kaikin tavoin Paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan. Luukas 4

Tästä tulee se toteamus, että lukee kuin piru Raamattua. Paholainen ottaa  irrallisia lauseita, jotka voisivat olla sokeaa uskoa ohjaavia, jos ajattelisi yksioikoisesti, että tällaistakin on Raamatussa. Jeesus osoittaa, että niin ei voi tehdä. Pitää ymmärtää kokonaisuus ja miten Jumala on Pyhä ja ilmoittamansa takana. Ihmisen sisimmässä, jota Pyhän Hengen temppeli kuvaa, käydään tällaisia uskon ja epäuskon välisiä keskusteluja. Jeesus osoittaa tällä, että vain se uskonelämässä on luotettavaa, mikä perustuu Jumalan sanaan. Yhteydestään erotettuja ja  kokonaisuudesta irrotettuja ajatuksia ei kannata seurata. Ne vievät harhaan. Jotkut kokevat ongelmalliseksi Vanhan Testamentin käyttämisen. Vuorisaarnassa Jeesus näyttää sen oikean käytön. (Mt 5-7). Se saa mennä syvemmälle tekojemme ja valintojemme juuriin saakka ja niin näyttää lain täyttämisen mahdottomuuden.

Saddukeusten kompakysymykseen Jeesus vastasi :»Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Mt 22:29) Paholainen kulki tarkoituksella eksyksissä yrittäen eksyttää myös Jeesusta. Hän halveksii Jumalan voimaa joka on toisenlaista, kuin hänellä. Paholainen   pyrkii tekemään ihmisestä yli-ihmisen, jumalan Jumalan tilalle. Yli-ihminen osaa taitavasti käyttää toisia ihmisiä tarkoituksiinsa. Siihen päästäkseen pitää Kristinuskon Jumala kieltää. Tähän homo sapiens valjastaa järjen ja tieteensä sopivalla tavalla. Tarkoituksiinsa  päästäkseen tarvitaan filosofia vaikkapa Nietscheltä tai Marxilta, Hegeliltä tai Butlerilta. Kaiken tulee näyttää perustellusti älykkäältä. Ja yllätys, yllätys, myös teologiaa tehdään ateistisista filosofisista lähtökohdista käsin.

Jumalan voima tulee ilmi ihmisen heikkoudessa. Hän on Heikoissa väkevä. Tästä voi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että vuorisaarnan alussa oleva autuaitten kuvaus on näköala, kurkistus Pyhän Hengen temppeliin, ihmisen sisimpään. Siellä kaikki saa alkunsa ja voimansa Jumalalta. Se on Pyhän Hengen työtä.  »Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan. Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan. Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. (Mt 5)

Hengestä syntynyt

Paavali kuvaa kristityn uskonelämää mielikuvalla, jossa kristitty on Pyhän Hengen temppeli. Hän on siis kuin  tila, jossa vaikuttaa  Jumalan Pyhä Henki, joka kirkastaa ja tekee todellisiksi Jeesuksen sanat, opetukset ja läsnäolon. Tätä ei  voi pitää kovin opillisena  määrittelynä. Se ei aukene dogmaattisilla  pelkistetyillä periaatteilla. Sitä ei voi tyhjentävästi  selittää, mutta sitä voi katsella. Siinä on ymmärrettäviä osia ja samaan aikaan yli ymmärryksen ulottuvaa todellisuutta.  Ilman muuta Pyhän Hengen temppeliin ihmisen sisällä kuuluu kaikki rukouselämä.  Silti kaikkea ei voi määritellä sisäiseksi, koska tässä temppelissä elävä suhde Pyhään Henkeen  saa koko ihmisen toimimaan.  Tämän Paavali  on ilmaissut esimerkiksi näin

Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne,1 Tessa 5:23

Jeesuksen, apostolien ja Paavalin maailma oli täynnä temppeleitä. Antiikin aika oli kyllästetty lukemattomilla  jumalilla. Temppeleissä oli keskeisenä jumalkuva, ja tällä jumalalla oli oma papistonsa, joka auttoi ihmisiä palvomaan juuri tätä jumalaa.  Jumalan kuva saattoi olla valtavan suuruinen ja tehty sen ajan kalleimmista raaka-aineista, siinä oli kultaa ja norsunluuta muun muassa. Jo kalleudellaan se herätti kunnioitusta, ja varmasti myös kauneudellaan. Siihen oli keskitetty valtava omaisuusarvo ja parhaitten kuvanveistäjien ja käsityöläisten taito. Kyllähän sellainen kokonaisuus puhutteli.

Jerusalemin temppeli oli toisenlainen.  Siellä ei ollut Jumalan kuvaa. Pyhin huone temppelissä oli vain pimeä, ikkunaton Jumalan kohtaamisen paikka. Sen merkityskin erosi  muiden uskontojen pyhiksi koetuista asioista.  Juutalaisina apostolit ja Paavali  olivat sisäistäneet Jerusalemin temppelin kaikkein pyhimmän huoneen kansan väärien tekojen, syntien sovittamisen  paikaksi. Sovittaminen oli ylimmäisen papin tehtävänä eläinuhrilla  koko kansan puolesta kerran vuodessa. Hän teki sen arkun ääressä. Arkussa oli Jumalan antama laki, joka asetti ihmisen vastuulliseksi kaikista teoistaan. Mutta samalla laissa on elämää suojelevat rajat jotka johtavat turvalliseen elämään ja oikeaan jumalasuhteeseen. Me tunnemme lain kymmenestä käskystä.  Kun ihmisestä tulee Pyhän Hengen temppeli, nämä asiat ovat olemassa, mutta sovitukseksi tulee ainutkertainen Jeesuksen uhrikuolema.

 

 

Te olette Pyhän Hengen temppeli. Antiikin ihminen ymmärsi siis meitä paremmin tätä ilmaisua. Mutta ilmaisu irrotti uskon myös tietystä maantieteellisestä palvontapaikasta , kun se siirtyi ihmisen sisimpään. Jos muutosta miettii, niin se on ulkoisesta rituaalisesta palvelemisesta Jumalan sisäiseen palvelemiseen. Tästä on tullut meille kristityille hengellisen elämän peruskuvaus. Kaikki liittyy Pyhän Hengen vaikuttamana  Isään ja Jeesukseen. Pyhän Hengen temppelissä on näkymättömän Jumalan läsnäolo. Tätä Jeesus tarkoitti puhuessaan Jaakobin kaivolla samarialaisen naisen kanssa.

Nainen sanoi: Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.» Jeesus vastasi: »Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo.  Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.»Johannes 4: 20

Hengessä ja totuudessa on kahdella sanalla ilmaistu käsite “hengellinen”. Sen sisällä totuus on ankkuroituna Raamatun sanaan. Luukkaan evankeliumissa tämä hengellinen todellisuus  kuvataan tilanne- ja henkilökuvauksella Jeesuksen  elämän alussa.  Jeesus-lasta siunaamaan tulleet Iäkkäät Simeon ja Hanna  ovat jo Pyhän Hengen temppeleitä.  Pyhä Henki tuo heidät Jeesus-lapsen luo. He ymmärtävät  ihmeellisellä tavalla koko Jeesuksen elämän ja tulevaisuuden ja sen, että Hän on Jumalan Poika.  Joskus ajattelemme, että Pyhä Henki alkoi toimia vasta  kun apostoleihin vuodatettiin helluntaina Pyhä Henki. Se on liian ahdas näkökulma, yhden dogmaattisen sinänsä hyvän määritelmän seuraus.  Vanha testamentti puhuu Jumalan, Herran Hengestä, ymmärrämme, että hän on ollut alusta alkaen. “Herran Henki liikkui vetten päällä” on osa luomiskertomusta.

Dogmaattiset  määrittelyt ovat Jumalasta puhuttaessa karkeita likiarvoja, joilla kuitenkin on myös merkitystä. Ne avaavat osaa näkymättömästä todellisuudesta. Arvostetut dogmaatikot ovat kristillisen kirkon historiassa pyrkineet kirjoittamaan täydellisen päättelyn Jumalasta ja suhteesta Häneen. Katolisen kirkon suuresti kunnioittama Tuomas Akvinolainen kirjoitti  1200 luvulla  teoksen “Teologian summa”, se on yksi parhaista, kooltaan kahdeksan viisisataasivuista kirjaa. Vaikka yhtäkkiä tuntuisi, että siinähän olisi kaikki, niin silti sitä, tai jonkun toisen kirjoittamaa dogmatiikkaa ei kuitenkaan voi asettaa Raamatun tilalle.

Tuomas Akvinolainen sovelsi Aristoteleen filosofiaa teoksessaan. Aristoteles oli elänyt  reilut 300 vuotta ennen Jeesusta, 1500 vuotta ennen Tuomasta. Hänellä oli siis monen mielestä kestävää filosofista ajattelua. Kuitenkaan ilman Raamattua millään dogmatiikan kirjalla ei ole arvoa. Kun dogmatiikka yhdistyy johonkin vallitsevaan filosofiseen suuntaukseen, se voi  jalostaa ajatukset pahimmillaan niin, että  Raamatun lähtökohta häviää ja jäljelle jää vain tekijän mielifilosofia. Dogmatiikat on kirjoitettu vilpittömästi  siitä ihmisen uteliaisuudesta, joka tahtoo tietää, miten jumalalliset asiat toimivat. Ne ovat järkeviä rakennelmia, vaikka niissä ei ole sitä uutta luovaa, elävää voimaa, mikä Raamatussa on. Näin on edelleen olemassa järkeviä pyrkimyksiä ymmärtää uskon todellisuutta ja sitten se varsinainen hengellinen elävä todellisuus, joka pakenee tutkimusta.

Tästä kaikesta Jeesus sanoi kuvaavasti: »Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: ’Teidän täytyy syntyä uudesti.’  Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.» Joh 3: 5-

Hengestä syntyneestä tulee Pyhän Hengen temppeli. Tästä aiheesta lisää tulossa seuraavassa blogissani.

Tänä keväänä emme kokoonnu Sanan ja Rukouksen iltoihimme Mukkulan kirkossa koronavirusepidemian aikana. Otimme 12.3. kirkkohallituksen antaman ohjeen heti tosissamme. Illassamme  on paljon riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä.

Huipulta näkee

Ensimmäistä Korinttilaiskirjettä voi ajatella matkana. Siinä kuljetaan asioitten tiheässä kasvustossa, ympäröivän maailman ja vihamielisen kulttuurin keskellä. Monet asiat kuin tarrautuvat kiinni, koettavat hidastaa, jopa estää matkantekoa. On vaikea nähdä eteenpäin. Jotta suunta säilyisi, välillä on noustava mäelle, josta voi katsoa eteenpäin ja löytää uusi rohkeus ja voima. Kirjeen alussa kuvattui Pyhän Hengen aikaansaama hengellinen elämän todellisuus (2:9-16) on kuin yksi mäen harjanne, jolta voi katsella edessä olevaa asioitten sekavaa , tiheää pensaikkoa, mutta voi nähdä jo niiden takana kohoavan huipun, josta voi katsella kaikkiin suuntiin ja ymmärtää tärkeimmän. Se on tuo verrattomasti parempi tie seuraavassa lainatussa kappaleessa:

Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja! Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.  Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. 1 Kor 12: 27-

Ratkaisut löytyvät ytimestä, kun katsotaan kuin korkeammalta  arkisessa elämässä olevia uskon soveltamisongelmia. Kreikkalainen Korinttilaiskirjeen kiinnitti huomionsa rakkaudesta käytettävään sanaan agape. Hän ei aluksi tuntenut sen sisältöä, Hänen täytyi oppia se. Mutta hän tuli tietämään, ketä se tarkoitti.

Tässä Paavalin rakkauden ylistykseksi kutsutussa kohdassa  rakkaus on Jeesus Kristus. Hänet voi laittaa jokaisen rakkaus agape-sanan tilalle .  Tuo rakkaus on inhimillisesti omin voimin saavuttamatonta. Sen ovat kristityt aina myöntäneet. ” Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme.

Voisinko laittaa itseni tuon agape-rakkaus sanan tilalle? Olisin silloin ymmärtänyt tämän niin, että tämä rakkaus on minulle tehtävä, joka pitää ratkaista ja suorittaa. Viimeistään silloin luovun ajatuksesta, kun tällä tavalla kirjoittaisin uusiksi “minä en koskaan katoa

Tämä kohta ei ole luonteeltaan tehtävä, joka pitää suorittaa. Tämä on kuvaus Jumalan rakkaudesta, lyhyt kuvaus Jeesuksen työstä ylösnousseena vapahtajana kristityn elämässä. Nyt ja kaikkina aikoina. Näin Jeesus vaikuttaa. Tämän rakkauden Pyhä Henki kirkastaa ja tekee todelliseksi. Tämä raamatunkohta on ikkuna hengelliseen todellisuuteen. Se vastaa  kysymykseen, miten Jumalan rakkaus kantaa ja johdattaa ja auttaa elämän henkisissä ja vaikeakulkuisissa  asiatiheiköissä. Täällä ajassa me tarvitsemme koko ajan anteeksiantamusta. Rakkauden ylistys ylistää sitä, mihin anteeksiantamuksemme, joka aamuinen uusi Jumalan armo perustuu.

Usko toivo ja rakkaus syntyvät  Jumalan armossa elämisessä. Kun saadaan rukousvastauksia ja koetaan armolahjoja, ne ovat  Jumalan avun ja todellisuuden murtautumisia  tähän meidän elämäämme .Ja kun niiden aika herätyksen edetessä menee ohi, terveessä tapahtumakulussa jää ihmiselle usko, toivo ja rakkaus.

Kokemukset ja niiden muisto ovat menneitä hetkiä, jotka ovat näyttäneet tietä ja liittäneet Sanaan. Usko toivo ja rakkaus ovat  perusta. Ne pitävät kiinni Jeesuksessa ja hänen sovitustyössään. Eivätkä ne välttämättä edellytä Korinttilaiskirjeessä lueteltua armolahjoja, mutta Pyhän Hengen moninaisen työn ja vaikutuksen kyllä.

Muu katoaa  – karismaattisten herätysten ajat  – herätysliikkeiden ajat   – lahjat katoavat, mutta usko, toivo ja rakkaus pysyvät.  Lahjat ovat siltoja uskoon, toivoon ja rakkauteen.

Usko on armon osallisuutta – toivo syntyy siitä osallisuudesta  – mutta kumpaakaan ei ole ilman Jumalan rakkautta Jeesuksessa Sinua ja minua kohtaan. Siksi rakkaus on suurin. Siihen liittyy myös Paavalin seuraava rukous.

 Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät. Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen. Ef 3  14-

Voitte tajuta. Korinttilaiskirjeen rakkauden ylistyskohta on siis sama asia kuin: Näin Kristus asuu teidän sydämissänne.

1 Kor 13 on kuin hengellinen vuori. Sen sinne saa nousta se, jonka elämän perustana on  tämä rakkaus. Sieltä näkyy luvattu maa. Siellä voi katsoa jo täällä iankaikkista kirkkautta, joka odottaa niitä jotka katsovat sitä rakkauden kalliolta, jossa on Jeesuksen risti.

 

 

Koronaepidemia muutti suunnitelmamme ja 12.3. kirkkohallituksen ohjeen mukaan 13.3. ja 17.4. iltamme jätetään pitämättä. Esirukouspyyntöjä voi silti jättää oikealla olevan palstan sähköpostiin kaikuja……