Raamatun käännökset ovat puhuneet

Olen ottanut Raamatun vakavasti niin kauan kuin olen ollut kirkon kanssa tekemisissä. Jo nuoren seurakunnan toiminnassa meitä kehotettiin olemaan kriittisiä erilaisia ajatuksia kohtaan. Siitä lähtien olen lukenut Raamattuni tarkkaan, niin tarkkaan, että olen halunnut ottaa selvää myös Raamatun tekstien taustoista. Uskon, että sillä tavalla voi päästä lähemmäs kirjoittajien tarkoitusperiä.

En siis usko, että Raamattu on Jumalan kirjaimellista ilmoitusta, vaan se on ihmisten kirjoittama kirja heidän kokemuksistaan Jumalasta tietyssä ajassa ja paikassa. Jos se olisi Jumalan suoraa ilmoitusta, meillä olisi vain yksi Raamatun käsikirjoitus , eivätkä Raamatun käännökset muuttuisi historian aikana.

Mutta näin ei ole. Raamatun kirjat on koottu löydetyistä tuhansista eri käsikirjoitusten palasista. Sen lisäksi, että meillä on lukemattomia erilaisia pienistä tekstin osista koottuja Raamatun käsikirjoituksia, myös Raamatun käännökset ovat muuttuneet ajan myötä.

Lapsien hyväksikäyttäjistä homoseksuaaleiksi

Yksi erikoinen muutos koskee niitä tekstejä, joissa puhutaan miesten välisestä seksistä. Yllättävä tieto monille voi olla se, että ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa kreikankielinen sana ”arsenokoites”, jolla Raamatun teksteissä kuvailtiin miesten keskistä eroottista toiminta, käännettiin sanalla homoseksuaali vuonna 1946.

Luettuani erikielisistä vanhoista raamatun käännöksistä, joissa nuo sanat oli käännetty toisin, aloin tutkia suomenkielisiä Raamatun käännöksiä ja huomasin, että vuoden 1548 Uuden testamentin käännöksessä ja 1642 kirkkoraamatun Vanhan testamentin teksteissä tosiaankin puhutaan lapsiin kohdistuvasta hyväksi käyttämisestä, ei siis homoseksuaalisuudesta.

 

 

 

 

 

 

Tässä kyseiset kohdat:

3. Moos 18:22Ei sinun pidä miehenpuolen cansa macaman/ nijncuin waimon cansa: sillä se on cauhistus.”

3. Moos 20:13Jos jocu miehen puolen cansa maca/ nijncuin jongun waimon cansa/ he owat cauhistuxen tehnet/ heidän pitä molemmat totisest cuoleman/ heidän werens olcon heidän päälläns.”

1. Kor 6:10 ”Elkette andaco teiden wietelle/ Eikä Salawoteiset/ eikä Epeiumalden Palueliat/ eikä Hoorintekiet/ eikä Heikurit/ eikä ne iotca Piltien cansa macauat/ eikä Warcat/ eikä Ahneet/ eikä Joomarit/ eikä pilcaijat/ eikä Röuerit pidhe Jumalan waldakunda perimen.”

1. Tim 1:10 ”Isäns tappaille ja äitins tappaille/ miehentappaille ja salawuoteisille/ poicain macajille/ ihmisten warcaille/ walehteljille/ walapattoisille/ ja mitä muuta sencaltaista sitä terwellistä oppia wastan on.”

Room 1: 27 on ainoa kohta, jossa ei erikseen mainita lapsia hyväksikäytön kohteina: ”Nijn myös miehet owat ylönandanet waimoin luonnollisen pitämisen/ ja owat toinen toisens puoleen himoisans palainnet/ ja miehet owat miesten cansa riettauden tehnet/ ja owat saanet/ nijncuin pitikin/ exymisens palcan idze heisäns.”

Miesten puolien tai pilttien kanssa harrastettu seksi ei viittaa homoseksuaalisuuteen, vaan antiikin ajan pedetrastiseen käytäntöön, jossa aikuiseen ikään kasvanut mies opasti nuorta teini-iässä olevaa poikaa yhteisönsä tavoille. Tähän suhteeseen liittyi monissa kulttuureissa eroottinen ulottuvuus, jossa vanhempi mies käytti teini-ikäistä poikaa hyväkseen seksuaalisesti.

Vasta 1800 -luvun loppupuolelta, jolloin tutkijat kiinnostuivat homoseksuaalisesta käyttäytymisen tutkimisesta, homoseksuaalisuus -käsite otetiin käyttöön kertomaan samaa sukupuolta olevien välisistä eroottisista suhteista. Tämän tutkimuksen pohjalta se on löytänyt tiensä myös Raamatun käännöksiin.

Johtopäätökset

Raamatun käännökset kertovat siitä, miten eri aikoina Raamatun alkuperäiskielen tekstejä on tulkittu. Tosiasia on, että me emme pysty vääntämään 1500-luvun tekstejä puhumaan homoseksuaalisuudesta siinä merkityksessä kuin me sen nyt ymmärrämme. Niinpä olisi ehkä aika tehdä käännösten pohjalta johtopäätöksiä ja lopettaa homoseksuaalien tuomitseminen sellaisten tekstien avulla, jotka eivät kerro mitään homoseksuaalisuudesta.

Jos edelleen jollekin homous on iljettävää, on aika etsiä sille toiset perustelut.

Vielä kerran homoerotiikasta

Olen päässyt – vihdoin ja viimein – käsittelemään kahta viimeistä homoerotiikkaa käsittelevää tekstiä, jotka löytyvät Paavalin 1. kirjeestä Korintilaisille ja toinen 1. kirjeestä Timoteukselle. Näiden tekstien käsittelyn lisäksi on aika tehdä yhteenveto kaikista käsittelemistäni homoeroottista käyttäytymistä käsittelevistä raamatunkohdista.

 1. Kor 6: 6-11

Veli siis käy oikeutta veljeään vastaan, ja vielä epäuskoisten edessä!  Jo se, että yleensä käräjöitte keskenänne, on teille tappioksi. Miksi ette ennemmin kärsi vääryyttä? Miksi ette ennemmin anna riistää itseltänne?  Ei, te itse teette vääryyttä ja riistätte muilta, jopa omilta veljiltänne.

Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet,  eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.

 1. Tim 1: 8-10

Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti.  Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien,  siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu.

Paheluettelot

Käsittelyssä olevat tekstit ovat paheluetteloita, joita käytettiin niin kreikkalaisessa kuin roomalaisessakin kirjallisuudessa. Hellenististen, eli kreikkalaisten synagogien kautta ne levisivät myös Paavalille ja hänen koulukunnalleen. Paheluetteloille on tyypillistä, että niissä kootaan samanlaisia asioita yhteen, ajattelematta välttämättä asioiden alkuperäistä kontekstia. Tärkeämpää oli saada lueteltua kaikkea pahaa, mitä ihminen voi tehdä.

Paavali kirjoittaa 1. Korintilaiskirjeessä kolme eri paheluetteloa. Kyseinen luettelo on kolmas ja pisin. Näyttää siltä, että hän on tarkoituksellisesti kirjoittanut aina pidempiä luetteloita. Ensimmäisessä on neljä pahetta, toisessa kuusi ja viimeisessä yhdeksän. Vaikuttaa siltä, että Paavali pyrkii retoriseen huipentumaan kasvattaessaan listoja jatkuvasti. Tämän viimeisen paheluettelon kohdalla on merkittävää, että Paavali oikeastaan vertaa Korintin seurakunnan jäsenien keskinäistä käräjöintiä paheluettelossa oleviin paheisiin. Tekstin tarkoitus ei ole puhua vain ihmisten paheista, vaan siitä, miten korintilaisten käyttäytyminen voisi olla yksi paheluettelon toista.

Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle – joka yleisesti katsotaan kirjoitetun Paavalin oppilaiden toimesta – oleva paheluettelo rakentuu toisin. Se nimittäin rakentuu lähes kokonaan kymmenen käskyn varaan: ”Lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten (1. käsky), rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden (2. ja 3. käsky), isän- ja äidinmurhaajien (4. käsky), tappajien (5. käsky), siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten (6. käsky), ihmisten sieppaajien (7. käsky), valehtelijoiden (8. käsky), valapattojen (2./8. käsky) ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia.”

1. Kor. 6: 6-16 ja  Tim 1:8-11 ovat kumpikin esimerkkejä ihmisen toisiaan kohtaan harjoittamasta vääryydestä ja riistosta. Tämä on se tulkinnallinen horisontti, jota vasten paheluetteloiden yksittäiset asiat on luettava. Havainnollistaakseen sanojaan Paavali käyttää luetteloa, jonka hän katsoo parhaiten kuvaamaan erilaisia vääryyden tekemisen tapoja. 1. Timoteuskirjeen kirjoittaja on ottanut miesten makaajat esimerkiksi kymmenen käskyn rikkomisesta.

 

Yhteenveto

Homoerotiikkaan käsitteleviä raamatuntekstejä lukiessa ei voi väistää sitä tosiasiaa, että juutalaisuudessa on kautta vuosituhansien suhtauduttu homoeroottiseen toimintaan kielteisesti. Jos nuo Raamatun kohdat otetaan sellaisinaan oman elämän ohjeeksi, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsekin suhtautua kielteisesti homosuhteisiin.

Näitä Raamatun tekstejä lukiessa, niin kuin yleensäkin Raamattua lukiessa, on kuitenkin pidettävä mielessä, milloin ne on kirjoitettu ja millaisena tekstejä kirjoittaneet ihmiset ovat todellisuuden nähneet. Jokainen kirjoitettu teksti, on se sitten Raamatun syntyajoilta tai 2000 luvulta, on tulkittava oman aikansa käsitysten mukaisesti.

Raamatun homoerotiikkaa koskevat tekstit puhuvat homoerotiikasta, joka liittyi eri kansojen uskonnollisiin rituaaleihin, eri heimojen toisiaan kohtaan tuntemaan epäluuloon ja vihaan, antiikin ajan juutalaisten tavoista eroaviin kulttuureiden käytänteisiin. Jokaisessa käsittelemässäni tekstissä on ollut kyse roolien ottamisesta ja toisten ihmisten alistamisesta. Mikään teksteistä ei puhu homoseksuaalisista suhteista samassa merkityksessä kuin tänä päivä ne lääketieteellisesti ymmärretään.

Näissä teksteissä tapahtuvaa toisten ihmisten alistamista voi tapahtua niin hetero- kuin homosuhteissa, ne eivät ole tänä päivänä liitoksissa seksuaaliseen suuntautumiseen. Siksi mitään niistä ei voi myöskään mielestäni käyttää homoseksuaalisten suhteiden tuomitsemiseen.

Homoseksuaalisuus Raamatussa? Osa I

 

Seksuaalivähemmistöjen oikeudet puhuttavat laajalti niin puolesta kuin vastaan. Kirkon piirissä heteroseksuaalisesta suuntautumisesta poikkeaminen on ollut kuuma peruna jo pitkään. Yhteiskunnan tekemä päätös tasa-arvoisesta avioliitosta sai lainvoiman viime keväänä.

Kirkon piirissä tämä päätös on aiheuttanut hyvin tunnepitoista ja vahvaa keskustelua. Kirkon tulee lähitulevaisuudessa tehdä itse päätös , miten suhtautua  tasa-arvoiseen avioliittoon. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tekee kirkko minkä päätöksen tahansa, kirkosta tulee taas eroamaan ihmisiä.

Seksuaalisuus menee kirjaimellisesti meillä ihmisillä ihon alle, eikä kukaan jää kylmäksi, kun puhutaan seksuaalisuudesta. Kristillisissä piireissä homoutta on vastustettu kahden käden sormin laskettavilla raamatunkohdalla. Niiden käyttäjät uskovat, että ne osoittavat selvästi homouden olevan syntiä.

Raamattua voi tulkita hyvin monella tavalla. Siten kuin homoseksuaalit tuomitsevat sitä lukevat tai siten kuin homoseksuaalien puolella olevat sitä tulkitsevat. Vastustajat ovat tuoneet selvästi esille oman kantansa ja perustelleet sen selkeästi.

Itse kuulun niihin, jotka eivät tuomitse ihmisiä heidän seksuaalisen suuntautumisensa mukaan, varsinkaan Raamatussa olevat homoeroottisten tekstien perusteella.

Tulen tässä ja seuraavissa blogeissa käsittelemään Raamatusta löytyviä homoeroottisia tekstejä niiden historiallisessa tekstiyhteydessään. Käyn läpi, mihin historiallisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin tekstit on kirjoitettu ja mitä niillä on haluttu niiden syntyaikana sanoa.

 


 

Ensimmäiset kaksi tekstiä löytyvät 3. Mooseksen kirjasta. Laitan tekstit esille osana niiden asiayhteyttä, jotta niiden tarkoitus tulisi paremmin selville. Keskustelussa käytetyt tekstikohdat on lihavoitu.

3. Moos. 18:22,  . . . 19. “Älä yhdy naiseen, joka on kuukautistilansa vuoksi epäpuhdas. 20. Älä makaa toisen miehen vaimon kanssa, ettet tulisi saastaiseksi. 21. Älä uhraa lastasi Molokille, sillä jos niin teet, häpäiset oman Jumalasi nimen. 22. Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. 23. Älä yhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi. Älköön kukaan nainen paritelko eläimen kanssa, sillä sellainen on luonnonvastaista.”

3. Moos 20:13, . . . 11″Jos mies häpäisee oman isänsä makaamalla hänen vaimonsa kanssa, molemmat syylliset on surmattava; he ovat itse ansainneet kuolemansa. 12. Jos mies makaa miniänsä kanssa, heidät on molemmat surmattava. He ovat tehneet luonnottoman teon ja ovat itse ansainneet kuolemansa. 13. Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa. 14. Jos joku ottaa vaimokseen naisen ja hänen äitinsä tai naisen ja hänen tyttärensä, se on törkeä teko, jonka vuoksi sekä mies että molemmat naiset on poltettava. Sen kaltaista törkeyttä ei saa sallia teidän keskuudessanne.”

 

Kyseiset raamatunkohdat kuuluvat israelilaisten Pyhyyslakiin, joka sisältää 3. Mooseksen kirjan luvut 17-26. 3. Mooseksen kirja on lakikokoelma, jossa israelilaisille annetaan ohjeita eri elämäntilanteisiin. Yksi erityinen osa-alue laissa on israelilaisten erottautuminen muista kansoista. Tästä aiheesta puhutaan kirjan luvuissa 18 ja 20. Luku 18 sisältää suoria, perusteltuja kieltoja. 20. luku taas koostuu tapauskohtaisista määräyksistä, joihin liittyy rangaistusseuraamuksia.

Kumpikin yllä olevista teksteistä kuuluu pitkään seksuaalirikosten luetteloon. Samassa luettelossa mainitaan insesti, kuukautisten aikainen yhdyntä, aviorikos, eläimiin sekaantuminen, lapsien uhraaminen ”Molokille” ja vainaja- ja tietäjähenkiin turvautuminen.

 

Näiden kieltojen merkitys avautuu pyyhyyslaille tyypillisistä niitä kehystävistä saarnoista:

Moos 18: 3-5, 3. Älkää noudattako entisen asuinmaanne Egyptin tapoja älkääkä ruvetko seuraamaan niitä tapoja, joita noudatetaan Kanaanin maassa, minne minä teidät vien. Älkää eläkö vieraiden kansojen tapojen mukaan. 4. Noudattakaa minun lakejani, pitäkää minun käskyni ja eläkää niiden mukaan. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. 5. Pitäkää minun lakini ja käskyni. Jokaiselle, joka niitä noudattaa, ne antavat elämän. Minä olen Herra.

Moos 18: 24-28, 24. “Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajan pois teidän tieltänne, 25. ja myös se maa on tullut saastaiseksi. Siksi minä panen sen maan vastaamaan näistä pahoista teoista, ja se oksentaa ulos asukkaansa. 26. Pitäkää sen tähden minun lakini ja käskyni. Älköön kukaan teistä, olipa hän pysyvä asukas tai teidän keskuudessanne asuva siirtolainen, tehkö mitään näistä iljettävistä teoista. 27. Kaikkia näitä iljetyksiä ovat sen maan entiset asukkaat tehneet, ja näin he ovat saastuttaneet maansa. 28. Älkää te siis teoillanne saastuttako maata, ettei se oksentaisi pois teitäkin, niin kuin se oksentaa entiset asukkaansa.

 Moos 20: 7-8,  7.  ”Olkaa puhtaat ja pyhät, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne. 8. Pitäkää kaikki minun lakini ja noudattakaa niitä. Minä Herra, olen pyhittänyt teidät omaksi kansakseni.”

Moos 20: 23, 26,  23. Älkää omaksuko niiden kansojen tapoja, jotka minä ajan pois teidän tieltänne. Ne kansat ovat tehneet kaikkia näitä tekoja ja herättäneet minun inhoni. 26. Pysykää aina minulle pyhitettyinä, sillä minä, Herra, olen pyhä, ja minä olen tehnyt eron teidän ja muiden kansojen välillä ja ottanut teidät omaksi kansakseni.

 


 

Kielto maata miesten kanssa näyttää siis liittyvän ennen muuta Israelin ja naapurikansojen kulttiin ja sen seksuaalisiin ilmenemismuotoihin. Lapsiuhrien ja vainajahenkien ja  mainitseminen keskellä seksuaalirikosten sarjaa vahvistaa määräysten kultillista käyttötarkoitusta.

Jos näitä kahta tekstiä lukee niiden alkuperäisessä tekstiyhteydessään, niissä ei puhuta mitään homoseksuaalisuudesta siinä merkityksessä kuin me sen tänä päivänä tunnemme. Voiko näitä tekstejä käyttää homoseksuaalisuuden tuomitsemiseen? Minun mielestäni ei.

Kun Raamatussa ei olekaan kerrottu historiallista totuutta

”Jos Raamattu on väärässä yhdessä asiassa, siihen ei voi luottaa enää ollenkaan.”. Tämä on monien kristittyjen kannattama näkemys. He lukevat Raamattua asettamiensa ehtojen mukaan ja odottavat Raamatun täyttävän ne. Raamattu on joko totta tai satuja, ei ole muuta vaihtoehtoa.

Mutta mitä jos Raamatun tekstit eivät todellakaan kerro asioita niin kuin ne tapahtuivat? Tässä muutama esimerkki. Miten Abraham pystyi olemaan kamelien paimentaja, kun kamelit kesytettiin vasta useita vuosisatoja hänen jälkeensä? Entä lähtikö kaksi miljoonaa israelilaista Egyptistä jättämättä siellä olostaan mitään todisteita tai kuoliko Jeesus pääsiäispäivänä, niin kuin Markuksen evankeliumi kertoo vai pääsiäisen valmistuspäivänä, niin kuin Johanneksen evankeliumissa kerrotaan?

Mielestäni Abraham -kertomusten takana on historiallinen ydin, mutta hän luultavasti paimensi aaseja. Abrahamin kerrotaan olleen kamelien paimentaja, koska Abraham – kertomukset on kirjoitettu aikana, jolloin kamelit oli jo kesytetty.

Uskon pakkosiirtolaisuudesta vapautumiskertomuksen historialliseen ytimeen. Kertomusta lukiessa pitää kuitenkin muistaa, että antiikin aikaan käytettiin lukujen liioittelemista korostamaan tapahtumien merkitystä. Heprealaiset siis kyllä lähtivät Egyptistä, mutta heitä oli paljon vähemmän.

Lähi-idän antiikissa historia nähtiin eri tavoin kuin nykyään. Tosiasioiden luetteloimisen sijaan ihmiset käyttivät historiaa opetuksellisiin tarkoituksiin. Siten historiallisella totuudella ei ollut niin suurta merkitystä kuin tänä päivänä.

Entäpä sitten Jeesuksen kuolinpäivä? Jeesuksen kuolema saa erilaisen merkityksen riippuen siitä, minä päivänä hänen kerrotaan kuolleen. Markuksen evankeliumin kirjoittajalle Jeesuksen kuolema oli todennäköisesti uuden pakkosiirtolaisuudesta vapautumisen alku, jonka avulla ihmisiä johdatettiin uuteen Jumalan tahdon mukaisen elämään. Siksi Jeesus kuolee Markuksen kärsimyskertomuksessa pääsiäispäivänä. Johanneksen evankeliumin kirjoittajalle Jeesus taas oli ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” ja siksi hän kuoli pääsiäisien valmistuspäivänä.

“Mikä tässä tarinassa on kirjoittamisen arvoista?”

 

Raamatun kirjojen kirjoittajien käsitys maailmasta ei sovi kovin usein yhteen valistuksen jälkeisen ajan ihmisen ajatteluun. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Raamatun voisi heittää romukoppaan. Se tarkoittaa, että meidän tulee vaihtaa kysymyksenasetteluamme. Sen sijaan, että kysyisimme, ”onko tämä todella tapahtunut?”, meidän pitäisikin kysyä ”mitä tässä tarinassa on ollut kirjoittamisen arvoista?”

Yksi parhaista esimerkeistä tästä lähestymistavasta on pitkäperjantaihin liitetty kertomus Barabbaasta ja Jeesuksesta. Mark 15:6-15 kertoo, miten maaherralla oli pääsiäisen aikaan tapana vapauttaa yksi vanki. Kertomuksessa Pilatus antoi kansalle kaksi vaihtoehtoa, toinen oli Jeesus ja toinen oli Barabbas, murhaaja ja kapinallinen.

Usein teksti luetaan ajatellen, että syyllinen mies pääsee vapaaksi samalla, kun syytön Jeesus tuomitaan kuolemaan. Tämä tulkinta liittää meidät Barabbaaseen: vaikka olemmekin syyllisiä, me pääsemme vapaaksi, koska Jeesus uhrattiin meidän puolestamme. Tämä on kaunis ja vahva tulkintatapa, ja erittäin tärkeä monille ihmisille. Kirjoittaja on tuskin kuitenkaan tarkoittanut tätä.

 

“Kertomuksella on siis oltava jokin toinen tähtäyspiste.”

 

Tutkimuksissa on nimittäin käynyt ilmi, ettei roomalaisviranomaisilla ollut vuosittaista tapaa vapauttaa vankia pääsiäisenä. Kertomuksella on siis oltava jokin toinen tähtäyspiste.

Markuksen evankeliumi on luultavasti kirjoitettu vuosina 66 jKr.- 70 jKr. Tämä on merkittävä tieto, sillä vuoden 66 aikana juutalainen seloottien lahko käynnisti kapinan Rooman valtakunnassa, toivoen sysäävänsä roomalaiset pois juutalaisten alueilta. Heillä oli sodassa lyhyellä aikavälillä menestystä, mutta lopulta vuonna 70 jKr. Rooman sotavoimat tuhosivat Jerusalemin temppelin taistelussa, joka vaati monien juutalaisten hengen.

Markuksen evankeliumi on siis kirjoitettu kansannousun aikaan ja konfliktin laajentuessa Jeesuksen seuraajat ymmärsivät, että väkivalta synnyttää ainoastaan väkivaltaa. Markuksen evankeliumin kirjoittaja panee paljon vaivaa asettaakseen Pilatuksen Jeesuksen puolella. Kertomuksessa Pilatus yrittää vapauttaa Jeesusta, mutta väkijoukko vaatii murhaajaa vapaaksi.

Näiden taustatietojen varassa voisi ajatella, että Markuksen evankeliumin kirjoittaja halusi kertoa Barabbaasta ja Jeesuksesta, jotta lukijat ymmärtäisivät, miten he olivat valinneet väkivallan ja hylänneet Jeesuksen osoittaman rauhan tien.

Evankeliumin kirjoittaja lisäsi tämän omana aikanaan tapahtuneen tapahtuman evankeliumiinsa kertomuksen muodossa. Näin tehdessään hän myös antoi lukijoilleen ajatonta viisautta. Kun päättää vastata väkivaltaan väkivallalla, hylkää Jeesuksen osoittaman tien.

“Jos pitäydyn kirjaimellisessa lukutavassa, en anna Raamatun itse kertoa itsestään.”

 

Pohtiessani edellä käsiteltyjä raamatunkohtia, muistan menneiltä vuosilta monia hetkiä, jolloin mietin, voinko minä pappina ottaa Raamatun historiallisuuden esille, kun ympärillä ajatellaan aivan toisella tavalla. Samalla kuitenkin käsitin, etten voi enää lukea Raamattua kirjaimellisena historia, kun historiallinen tutkimus on osoittanut tapahtumien kulun toisenlaiseksi. Jos pitäydyn kirjaimellisessa lukutavassa, en anna Raamatun itse kertoa itsestään.

Ovatko kaikki Raamatussa kerrottu tapahtunut historiallisesti juuri niin kuin on kirjoitettu? En usko niin. Entä, kertovatko ne meille silti jotain totta? Kyllä, aivan varmasti. Löytääksemme kirjoittajien tarkoittaman totuuden meidän pitäisi haastaa Raamattuun liittyvät ennakkoasenteemme. Meidän pitää päästää irti kirjaimellisuuden kahleista ja antaa Raamatun kertoa, mitä sillä on kerrottavaa. Näin tehdessämme me voimme kuulla Raamatun syntyhistorian ajan ihmisten äänen ja kohdata Jumalan pyhän kirjamme sivuilla.

Raamattua lukemassa

Unelma toteutui. Kymmenen vuotta olen miettinyt keinoja saada ihmisiä kokoon Raamatun äärelle ja nyt se on totta!

Löysin yhteistyökumppanin kirjastosta ja pyörät lähtivät pyörimään. Pidimme kevään aikana Lahden pääkirjastolla viisi kokoontumiskertaa sisältäneen Raamattu – lukupiirin. Ajatuksenamme oli koota Raamatusta kiinnostuneita ihmisiä yhteen, puhua Raamatun tekstien syntyhistoriasta ja kaunokirjallisesta merkityksestä. Ja paikalle tuli ensimmäisellä kerralla 25 kiinnostunutta.

 

Aloitimme yhteistyökumppanini kanssa pohdiskelun keskustelemalla ensin kahden kesken omasta raamatuntulkinnastamme. Sen jälkeen olimme valmiit lisäämään keskustelijoiden määrää.

Lähtökohtana oli tarkastella Raamattua kirjana, jossa ihmiset kertovat kokemuksiaan Jumalasta. Pohdimme, millä tavalla Raamattu on Jumalan sanaa, jos se on ihmisten kirjoittama. Peruslähtökohtana keskusteluissa oli tieteellisen tutkimuksen tulokset Raamatusta, sen syntyhistoriasta ja sen tekstien sosiaalisesta taustasta. Lähdimme siitä, että Raamattu ei ole sinänsä jumalallinen kirja, mutta kristilliselle kirkolle se on sitä. Taustalla oli ajatus, että Raamatulla on sakramentaalinen merkitys, se osoittaa kohti uskon kohdetta, Jumalaa.

Paikalle tuli niittä, joille perinteinen raamatuntulkinta oli se oma tapa lukea Raamattua, niittä jotka olivat Raamattua lukiessaan törmänneet erilaisiin ongelmallisiin teksteihin ja halusivat saada selvyyttä niistää.

Ryhmässä oli mukana myös kirjallisuudesta laajemminkin kiinnostuneita ihmisiä, joten yhdellä kerralla me lähestyimme Raamattua kaunokirjallisena teoksena. Esimerkkitekstinä meillä oli Joonan kirja. Pohdimme, mitä Joonan kirjan kirjoittaja on halunnut teoksellaan sanoa ja onko kirjaimellisuus oikea tapa lähestyä kirjaa.

Ensimmäisellä keralla oli tullut toive, että käsittelisimme kristillisen uskon peruskäsitteitä Raamatun tekstien valossa. Kevään aikana pohdimmekin, mitä Raamatussa sanotaan uskota, pelastuksesta ja uudestisyntymisestä. Monille oli yllätys, että Raamatussa tekstit määrittelevät kristillisiä käsitteitä hyvin eri lailla kuin kirkossa on perinteisesti opetettu.

Viimeiselle kerralla keskityimme Jeesukseen. Pyrimme selvittämään monien evankeliumien tekstien kautta, millainen kuva evankelistoilla oli Jeesuksesta. Monille oli yllätys, miten radikaalin kuvan evankelistat loppujen lopuksi maalaavat Jeesuksesta. Evankeliumeiden lisäksi esittelimme Jeesuksesta kertovia helppolukuisia tieteelliselle pohjalle perustuvia kirjoja ja Jeesuksesta kertovaa kaunokirjallista kirjallisuutta.

Olimme parini kanssa innostuneita heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Ihmiset kertoivat avoimesti omista ajatuksistaan ja mielenkiinnon kohteistaan. Minulle itselleni keskustelusarja vahvisti ajatustani: ihmiset ovat edelleen kiinnostuneita Raamatusta muutenkin kuin vain perinteisen kristillisen tulkinnan pohjalta.

Raamatusta voi siis tulla ihmisille merkittävä kirja, jos raamattuopetuksessa otetaan vakavasti Raamatun kirjojen ja tekstien syntyhistoria ja avataan ihmisille Raamatun ajan historiallisista ja sosiaalista todellisuutta.

Monien raamattulukupiiriin osallistujat olivat yllättyneitä, miten inhimillisiä ja syvällisiä aiheita eri tekstit pitivät sisällään, kun ne liitetään niiden omaan sosiaaliseen ja historialliseen asiayhteytensä.

 

Ja jatkoa on tulossa. Olemme jatkamassa kokoontumisia pääkirjastolla. Tarkoitus on keskittyä erilaisiin aiheisiin, mitä Raamatun kirjoissa puhutaan esimerkiksi luonnosta, väkivallasta, homoudesta, rauhasta ja erilaisista ihmiselämän kysymyksistä.

Syksyn ensimmäinen kokoontuminen on sovittu Lahden pääkirjastolle 13.9. klo 18.00. Tervetuloa mukaan.

Miksi meitä on niin moneksi?

 

Kävimme seurakuntayhtymän työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa kunnioittavaa keskustelua tasa-arvoisesta avioliitosta. Niin kuin moni tietää, tasa-arvoinen avioliitto jakaa mielipiteitä.

Kunnioittavalla keskustelun mallin avulla pyritään opettelemaan toisten kuuntelemista. Se on yritys ymmärtää, miksi toinen ajattelee ja uskoon niin kuin ajattelee ja uskoo

Omassa ryhmässäni mietimme kysymystä, miten Raamattua voi lukea niin monella ja ristiriitaisella tavalla kuin menneinä vuosina ja kuukausina on nähty. Jokaisella näyttää olevan oma totuutensa, eikä yhteistä ymmärrystä tunnu löytyvän millään.


Olen joutunut tuon kysymyksen eteen useasti viimeisten vuosien aikana. Miksi toiset eivät voi ajatella niin kuin minä ajattelen? Olisihan elämä silloin paljon helpompaa!

Minulle tulee mieleen kaksi kokemusta, jotka ovat antaneet ymmärrystä tuon kysymyksen edessä. Ensimmäinen on 1990 -luvulta, jolloin kävin raamattuteologian pastoraalikurssia. (Pastoraalitutkinto on kirkon järjestämä lisäkoulutus papeille.)

Emeritus piispa Wille Riekkinen toimi silloin kirkon koulutuskeskuksen opettajana ja oli kouluttajamme. Yhtenä päivänä hän esitteli erilaisia tapoja tulkita Raamattua. Hän kertoi, miten Raamattua voi lukea mm. kirjaimellista, eksistentiaalista, pelastushistoriallista ja fundamentaalista tulkintaa. Minut, Uutta testamenttia pääaineenaan opiskelleen ja eksegetiikan pauloissa olevan papin pysäytti Riekkisen lause, että yksikään näistä ei kerro lopullista totuutta Raamatusta.

Toinen pysähtymisen paikka minulle tuli viime vuoden lopulla. Kaikki alkoi noin kymmen vuotta sitten, kun jouduin pysähtymään miettimään omaa uskontulkintaani. Pysähtyminen oli tarpeen, sillä koin, että kirkon julistama tulkinta ei enää elä minulle.

Pysähtyessäni miettimään omaa uskoani huomasin, etten ole yksin kysymykseni kanssa, vaan monet ihmiset ovat kokeneet kirkon julistuksen itsellensä vieraaksi. He ovat tehneet omat ratkaisunsa ja jättäneet kirkon. Minä jouduin kymmenen vuotta sitten osaltani etsimään vastausta tuohon kysymykseen. Mietin monesti olisiko minulla edessä alan vaihto?

Onneksi on ystäviä, jotka auttavat miestä mäessä. Yhden tällaisen avulla löysin toisenlaisen tavan elää kristittynä. Tämän minulle uuden uskontulkinnan kautta sain myös uuden näkökulman kunnioittavan keskustelun ryhmässä nousseeseen kysymykseen.

Uskon nimittäin nyt, että jokainen sana Jumalasta on likiarvo. Oikeastaan jokainen sana, minkä sanomme, on likiarvo, sillä sanat, joita käytämme saa merkityksensä meidän elämämme ja kokemustemme kautta. Ilman lukijaa sanat ovat vain kirjainjonoja. Samalla tavalla kuin me luomme kuvan todellisuudesta oman elämänkokemuksemme kautta, me luomme myös kuvan Jumalasta.

Tästä syystä en usko, että kenelläkään voisi olla lopullista tietoa Jumalan todellisuudesta, ei edes minulla, vaikka se oikealta minusta tuntuukin. Koska ajattelen näin, en voi myöskään arvottaa omaa uskontulkintaani toisia paremmaksi, olemmehan me kaikki samassa veneessä.


Näiden kahden kokemuksen kautta olen tullut siihen lopputulokseen, että uskontulkintojen oikeellisuudesta ei kannata tapella. Ne ovat asioita, joiden totuudellisuutta ei voi mitata objektiivisesti. Jokainen uskoo, niin kuin uskoo. Toisen päätä ei voi kääntää järkisyin, ei historiallisin tai muin todistein!

Olen tajunnut, että ihminen muuttaa käsitystään todellisuudesta vasta silloin, kun hän huomaa, että hänen ajatuksensa ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa. Ristiriidan huomatessaan on hänen päätettävä, elääkö hän mieluummin ristiriidan keskellä vai ottaako hän askeleen kohti tuntematonta, mutta eheämpää todellisuutta.

Me ihmiset olemme erilaisia ja koemme todellisuuden eri tavalla. En usko, että me tulemme me koskaan ymmärtämään toisella tavalla ajattelevia ihmisiä. Minusta perimmäinen kysymys on, pystymmekö me elämään tämä tosiasian kanssa.