Raamatun käännökset ovat puhuneet

Olen ottanut Raamatun vakavasti niin kauan kuin olen ollut kirkon kanssa tekemisissä. Jo nuoren seurakunnan toiminnassa meitä kehotettiin olemaan kriittisiä erilaisia ajatuksia kohtaan. Siitä lähtien olen lukenut Raamattuni tarkkaan, niin tarkkaan, että olen halunnut ottaa selvää myös Raamatun tekstien taustoista. Uskon, että sillä tavalla voi päästä lähemmäs kirjoittajien tarkoitusperiä.

En siis usko, että Raamattu on Jumalan kirjaimellista ilmoitusta, vaan se on ihmisten kirjoittama kirja heidän kokemuksistaan Jumalasta tietyssä ajassa ja paikassa. Jos se olisi Jumalan suoraa ilmoitusta, meillä olisi vain yksi Raamatun käsikirjoitus , eivätkä Raamatun käännökset muuttuisi historian aikana.

Mutta näin ei ole. Raamatun kirjat on koottu löydetyistä tuhansista eri käsikirjoitusten palasista. Sen lisäksi, että meillä on lukemattomia erilaisia pienistä tekstin osista koottuja Raamatun käsikirjoituksia, myös Raamatun käännökset ovat muuttuneet ajan myötä.

Lapsien hyväksikäyttäjistä homoseksuaaleiksi

Yksi erikoinen muutos koskee niitä tekstejä, joissa puhutaan miesten välisestä seksistä. Yllättävä tieto monille voi olla se, että ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa kreikankielinen sana ”arsenokoites”, jolla Raamatun teksteissä kuvailtiin miesten keskistä eroottista toiminta, käännettiin sanalla homoseksuaali vuonna 1946.

Luettuani erikielisistä vanhoista raamatun käännöksistä, joissa nuo sanat oli käännetty toisin, aloin tutkia suomenkielisiä Raamatun käännöksiä ja huomasin, että vuoden 1548 Uuden testamentin käännöksessä ja 1642 kirkkoraamatun Vanhan testamentin teksteissä tosiaankin puhutaan lapsiin kohdistuvasta hyväksi käyttämisestä, ei siis homoseksuaalisuudesta.

 

 

 

 

 

 

Tässä kyseiset kohdat:

3. Moos 18:22Ei sinun pidä miehenpuolen cansa macaman/ nijncuin waimon cansa: sillä se on cauhistus.”

3. Moos 20:13Jos jocu miehen puolen cansa maca/ nijncuin jongun waimon cansa/ he owat cauhistuxen tehnet/ heidän pitä molemmat totisest cuoleman/ heidän werens olcon heidän päälläns.”

1. Kor 6:10 ”Elkette andaco teiden wietelle/ Eikä Salawoteiset/ eikä Epeiumalden Palueliat/ eikä Hoorintekiet/ eikä Heikurit/ eikä ne iotca Piltien cansa macauat/ eikä Warcat/ eikä Ahneet/ eikä Joomarit/ eikä pilcaijat/ eikä Röuerit pidhe Jumalan waldakunda perimen.”

1. Tim 1:10 ”Isäns tappaille ja äitins tappaille/ miehentappaille ja salawuoteisille/ poicain macajille/ ihmisten warcaille/ walehteljille/ walapattoisille/ ja mitä muuta sencaltaista sitä terwellistä oppia wastan on.”

Room 1: 27 on ainoa kohta, jossa ei erikseen mainita lapsia hyväksikäytön kohteina: ”Nijn myös miehet owat ylönandanet waimoin luonnollisen pitämisen/ ja owat toinen toisens puoleen himoisans palainnet/ ja miehet owat miesten cansa riettauden tehnet/ ja owat saanet/ nijncuin pitikin/ exymisens palcan idze heisäns.”

Miesten puolien tai pilttien kanssa harrastettu seksi ei viittaa homoseksuaalisuuteen, vaan antiikin ajan pedetrastiseen käytäntöön, jossa aikuiseen ikään kasvanut mies opasti nuorta teini-iässä olevaa poikaa yhteisönsä tavoille. Tähän suhteeseen liittyi monissa kulttuureissa eroottinen ulottuvuus, jossa vanhempi mies käytti teini-ikäistä poikaa hyväkseen seksuaalisesti.

Vasta 1800 -luvun loppupuolelta, jolloin tutkijat kiinnostuivat homoseksuaalisesta käyttäytymisen tutkimisesta, homoseksuaalisuus -käsite otetiin käyttöön kertomaan samaa sukupuolta olevien välisistä eroottisista suhteista. Tämän tutkimuksen pohjalta se on löytänyt tiensä myös Raamatun käännöksiin.

Johtopäätökset

Raamatun käännökset kertovat siitä, miten eri aikoina Raamatun alkuperäiskielen tekstejä on tulkittu. Tosiasia on, että me emme pysty vääntämään 1500-luvun tekstejä puhumaan homoseksuaalisuudesta siinä merkityksessä kuin me sen nyt ymmärrämme. Niinpä olisi ehkä aika tehdä käännösten pohjalta johtopäätöksiä ja lopettaa homoseksuaalien tuomitseminen sellaisten tekstien avulla, jotka eivät kerro mitään homoseksuaalisuudesta.

Jos edelleen jollekin homous on iljettävää, on aika etsiä sille toiset perustelut.

Kristillisen uskon kompastuskiviä IV – Ihmeet

”Olen vakuuttunut, että Jumala, jonka mieli kieltää, ei voi koskaan olla rakastettu ja palvottu jumala.”

Näin kirjoittaa yhdysvaltalainen episkopaalisen kirkon piispa John Shelpy Spong kirjassaan ”Jesus for Non-Religious”. Piispa Spongin ajatus nostaa esiin tämän päivän hyvin merkittävän kristillisen kompastuskiven. Miten pitäisi suhtautua Raamatussa kerrottuihin tapahtumiin, jotka eivät noudata tämän päivän tutkimuksen selvittämiä luonnonlakeja? Viimeisten 350 vuoden ajan perinteisesti ajattelevat kristityt ovat ottaneet Raamatussa kerrotut ihmeet historiallisina tosiasioina, mutta tänä päivänä monilla ihmisellä on suuria vaikeuksia allekirjoittaa ajatusta.

 

Tämän päivän ongelmat

Toinen, myös yhdysvaltalainen tutkija, John Dominic Crossan esittelee omassa kirjassaan The Birth of Christianity viisi näkökulmaa, jotka vaikeuttavat tämän päivän ihmisen uskoa raamatullisiin ihmeisiin. Näitä ovat:

Teologinen näkökulma, joka liittyy yleisesti uskonnollisten väitteiden totuusarvoon. Usko ihmeiden historiallisuuteen ei tee väitettä yleisellä tasolla todeksi. Niihin joko uskoo tai sitten ei.

Tekstien tulkinta, joka liittyy lukijan ymmärrykseen kirjoittajan motiiveista. Mistä lukija voi tietää, onko ihmekertomuksen kirjoittaja kirjoittanut historiallisesti tapahtuneesta tapahtumasta vai ovatko tekstissä kerrotut ihmeet kirjoittajan käyttämää kielikuvallista kerrontaa?

Tieto-opillinen näkökulma on kaikkein vaikein havaita, sillä se liittyy lukijan omaan tapaa nähdä todellisuus.

Jos uskoo suljetun universuminen malliin, jossa nykyinen ”me” tietää kaiken, mitä voi tapahtua ja mikä on normaalia ja luonnollista, silloin myös ihmeet voivat olla osa tämän universumin todellisuutta.

Kuitenkin niin kauan, kun uskomme elävämme avoimessa universumissa, missä meidän salaisimmatkin tietomme perustuvat omaan tulkintaamme todellisuudesta, on vaikeaa yleisellä tasolla erottaa normaaliin elämään kuuluvaa tapahtumaa ihmeestä.

Historiallisuuden näkökulma, jossa on yksinkertaisuudessaan kysymys siitä, onko jokin kerrottu ihme todella tapahtunut vai ei.

Eettinen näkökulma, joka on myös tulkinnallinen. Kyse on siitä, onko eettisesti oikein sanoa, että Jeesus tekemät ihmeet on otettava todesta, mutta muiden, joko antiikin tai oman aikamme tehtyjä ihmetekoja ei tarvitse?

Raamatun ihmekertomukset

Yleisesti pidetään itsestään selvyytenä, että Raamattu on täynnä ihmekertomuksia. Näin ei kuitenkaan tarkemman tarkastelun perusteella ole. Patriarkkakertomusten lisäksi Raamatun ihmekertomukset ovat kasaantuneet kolmen ihmisen ympärille.

Suurempina kokonaisuuksina ihmekertomuksia löytyy Raamatusta Vanhasta testamentista patriarkkakertomusten (1. Mooseksen kirja) lisäksi vain Mooseksesta ja hänen seuraajastaan Joosuasta (2. Mooseksen kirja) sekä Eliasta ja hänen seuraajastaan Elisasta (1. ja 2. Kuningastenkirja).  Uuden testamentin ihmeitä kerrotaan Jeesuksesta ja hänen opetuslastaan. Vanhan testamentin osalta kertomukset keskittyvät ajanjaksolle 1500 eKr., 1200 eKr. sekä 800 eKr. Näiden kertomusryppäiden väleissä ei ihmeistä paljon kerrota.

Mooseksesta ja Eliasta kertovilla ihmekertomuksilla on selvä yhteys. Se, mitä kerrottiin Mooseksen tehneen, kerrotaan myös Eliasta. Kun tähän lisää tosiasian, että kertomukset ovat saaneet kirjallisen muotonsa vasta 500 eKr., näyttää hyvin todennäköiseltä, että näillä kertomuksilla on jokin muu merkitys kuin historiallisten tapahtumien kuvaaminen.

Uuden testamentin ihmekertomukset ovat kerääntyneet Jeesuksen ja hänen opetuslastensa ympärille. Jeesuksen kohdalla on myös merkittävää huomata, että hänen tekemänsä ihmeteot ovat hyvin lähellä Mooseksen ja Eliaan tekemiä ihmeitä. Inhimillisen kerrontatavan mukaisesti ihmetekojen määrä ja muodot lisääntyvät siirryttäessä Mooseksesta kohti Jeesusta.

Mitä ihmeistä pitäisi oikein ajatella?

Me kristityt elämme antiikin ajan maailman ja Galilein ja Newtonin jälkeisen maailman ristiriidan keskellä. Pyhä kirjamme kertoo elämästä ja Jumalasta antiikin ajan ihmisen ymmärryksellä, mutta 1600 –luvulta alkaneen maailmankuvan murroksen jälkeen kehittynyt tutkimus löytää yhä edelleen selityksiä aikaisemmin selittämättömille ilmiöille.

Miten meidän pitäisi ajatella ihmeistä, jos haluamme ottaa Raamatun todesta? Meillä on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on sulkea silmät antiikin ajan ja Newtonin jälkeisen ajan väliseltä ristiriidalta ja ottaa Raamatun ihmeet tosina historian tapahtumina. Näin me hyväksymme monien kristittyjen väitteen että, usko ihmeiden todellisuuteen on edellytys kutsua itseään kristityksi.

Toinen vaihtoehto on ottaa ristiriita todesta ja pysähtyä miettimään, millaisesta kokemuksesta ihmekertomukset ovat syntyneet? Mitä näillä kertomuksilla, Mooseksesta, Eliasta ja Jeesuksesta on haluttu sanoa? Kokemuksen todellisuutta ei voi kieltää, mutta se ei merkitse, että kokemuksesta kerrotut tarinatkin pitäisi ottaa todesta.

Vaihtoehdot kumpuavat erilaisista todellisuuskuvasta. Riippuen siitä, uskooko suljettuun vai avoimeen maailmaan, ihmeet saavat erilaisen merkityksen. Alussa siteeraamani piispa Spongin ajatusta mukaillen, kuvamme Jumalasta muokkautuu sen mukaan, millaisena me maailman näemme.

 

Kristillisen uskon kompastuskiviä, osa III – Neitseestä syntyminen

Tiedän sohaisevani ampiaispesää, kun otan seuraavan kristillisen uskon kompastuskiven käsittelyyn. Uskontunnustuksen maininta Jeesuksen neitseellisestä sikiämisestä ja oppi Jeesuksen jumalallisesta ja inhimillisestä luonnosta ovat hyvin tärkeitä monille kristityille. Perinteinen kristinusko on pitänyt näitä  kahta Jeesuksen jumaluuden ehtoina ja uskoa Jeesuksen neitseelliseen sikiämisen historiallisuuteen ehtona pitää itseään kristittynä.

Meidän aikanamme tilanne ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, vaan Jeesuksen neitseellisestä sikiämisestä on tullut yksi kristinuskon kompastuskivistä. Antiikin ajan käsitykset biologiasta ja Uudesta testamentista löydettävien tekstien valossa neitseestä syntymistä on tänä päivänä vaikeaa ymmärtää  historiallisena tapahtumana.

Biologia

Tänä päivänä yleisesti tiedetty biologinen tosiasia on, että ihmisen sikiämiseen tarvitaan mies ja nainen. Antiikin aikana ajateltiin, että nainen on kuin pesä, johon mies laskee ihmisen alun naisen haudottavaksi. Naisella ei siis katsottu olevan vaikutusta siihen, millainen lapsesta tulee. Näin kertomukset jumalallisesta sikiämisestäkin ovat olleet tuon ajan ihmisille hyvinkin ymmärrettäviä. Toinen asia tietenkin on, onko näitä kertomuksia luettu kirjoituksina historiallisista tapahtumista vai kertomuksina kirjoituksissa kerrottujen ihmisten merkityksestä.

Jeesus ei ole antiikin ajan ainoa ihminen, jonka kerrotaan saaneen alkunsa Jumalan avulla. Rooman keisari Augustuksesta nimittäin on kirjoitettu hyvin samanlainen tarina 50 vuotta aiemmin. Jos näitä kertomuksia vertaa toisiinsa näyttää siltä, että varsinkin evankelista Luukas ovat käyttäneet omassa evankeliumissaan hyväkseen keisari Augustuksen syntymästä kertovaa kirjallisuutta.

Jeesuksen syntymä Uudessa testamentissa

Jokainen meistä on nähnyt useitakin erilaisia joulukuvaelmia. Kuvaelmissa on ollut mukana mm. tähti, tietäjät, paimenet ja enkelit, seimi ja eläimet sen ympärillä. Mutta kuka pystyy sanomaan tuosta vaan, mistä evankeliumista mikäkin yksityiskohta on kotoisin. Matteus ja Luukas ovat ainoat Uuden testamentin kirjoittajat, jotka kertovat Jeesuksen syntymästä. He kertovat toisistaan poikkeavan kertomuksen ja joulukuvaelmissa nämä menevät iloisesti sekaisin.

Kertomukset ovat keskenään niin ristiriitaisia, että on vaikeaa sovittaa niitä yhteen. Tämä pitäisi olla mahdollista, jotta voisi hyväksyä tulkintatavan, jossa evankelistat kertovat kyllä samoista tapahtumista, mutta he eivät vain ole tienneet kaikkea. – Jeesuksen perhe asui joko Nasaretissa tai Betlehemissä ja he lähtivät Betlehemistä joko karkumatkalle Egyptiin tai takaisin kotiin Nasaretiin.

 

Apostoli Paavali ja evankelista  Markus ovat ensimmäisiä kristillisiä kirjoittajia. Heillä ei näytä kuitenkaan olleen mitään tietoa Jeesuksen neitseellisestä syntymästä.

Paavali mainitsee Jeesuksen syntymästä kahdesti. Ensimmäinen on 50 – luvun alussa kirjoitetussa kirjeessä galatalaisille, ”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi”. (Gal 4: 4). Toinen on kirjeessä roomalaisille: ”Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme.” (Room. 1:2-4).

Markus, joka kirjoitti ensimmäisen evankeliumin noin vuonna 70, ei myöskään kerro mitään Jeesuksen lapsuudesta, vaan aloittaa kertomuksensa Jeesuksen aikuisiällä tapahtuneesta kasteesta. Markuksen evankeliumissa on myös yllättävä kertomus, jossa Jeesuksen omaiset tulevat hakemaan Jeesusta kotiin, koska he ”luulivat, että hän oli poissa tolaltaan” (Mark 3: 21). Äiti, jolle on kerrottu, että hänen poikansa on Jumalan lähettämä Pelastaja tuskin olisi toiminut näin.

Kertomus Jeesuksen neitseellisestä sikiämisestä esiintyy ensimmäisen ja viimeisen kerran 80 ja 90 –luvuilla, jolloin Matteus ja Luukas kirjoittavat omat evankeliuminsa. Johannes, joka on kirjoittanut oman evankeliuminsa 10-20 vuotta Matteuksen ja Luukkaan jälkeen, ei mainitse asiasta yhtään mitään. Itseasiassa Jeesuksen ihmeellistä syntymää ei mainita Matteuksen ja Luukkaan lapsuuskertomuksia lukuun ottamatta missään muuallakaan Raamatussa.

Kertomusten merkitys

Edellä mainitusta syystä kertomusten historiallisuuden pohtimisen sijaan olisi hedelmällisempää miettiä, mitä näillä kertomuksilla on haluttu sanoa.

Tällä lyhyellä Uuden testamentin tekstien tutkimisen perusteella parhaaksi vaihtoehdoksi  nousee ajatus, että neitseestäsyntymiskertomukset on kirjoitettu evankeliumien esipuheiksi antamaan lukijoille tietoa, millainen kirjan päähenkilö on. Jos asia on näin,  niitä ei ole tarkoitettu alun perinkään historiallisiksi kertomuksiksi. Lukiessaan Jeesuksen lapsuuskertomusta evankeliumin alusta, antiikinajan ihmiset ovat muistaneet Augustuksesta kirjoitetut kertomukset ja heille on tullut selväksi, että kirjan päähenkilö ei ole mikään Matti Meikäläinen.

 

Kristillisen uskon kompastuskiviä, osa 1

Yksi kompastuskivi kristillisessä uskossa tämän päivän ihmisille on puhe Jumalasta persoonallisena olentona. Monille on mahdotonta ajatella, että Jumala todella olisi taivaassa asuva olento, jolla olisi oma tietoisuus ja kyky puuttua maailman kulkuun.

Antiinkin käsityksen mukaan Jumala eli taivaankannen yläpuolella taivaassa ja vaikutti sieltä maapallon tapahtumiin. Tänä päivänä tiedetään, että taivas ei ole Jumalan asuinpaikka. Nykytiede on todistanut, että maailmankaikkeus on miljardien valovuosien laajuinen tila, eikä sen reunoja olla vieläkään löydetty.

Kristillinen perinne määrittelee persoonallisen Jumalan myös kaiken tapahtuvan syyksi. Antiikinajan ihmiset uskoivat, että sääilmiöt, sairaudet ja kansojen kohtalot olivat jumalien määräämiä. Aikamme tieteellinen tutkimus on ampunut alas joka ikisen antiikin ajan käsityksen. Fysiikan eri ilmiöille on löydettävissä luonnollinen selitys.

Kopernikaanisesta vallankumouksesta Newtonin aloittamaan fysiikan tutkimukseen ja evoluutioteoriasta psykologisen tutkimuksen tuloksiin kertovat ihmisille maailman tapahtumiin vaikuttavan Jumalan kuolemasta. Suurimmalle osalle länsimaisista ihmisistä on mahdotonta uskoa kristilliseen Jumalaan juuri edellä mainituista syistä.

 

On hyvä huomata, ettei aikamme pyrkimys etsiä kristillisestä perinteestä eroavaa tapaa puhua Jumalasta ole vain omaan aikamme kysymys. Jo Raamatun lehdiltä löytyy erilaisia kielikuvia Jumalasta.

Esittelen kaksi raamatunkohtaa, jotka kummatkin puhuvat Jumalasta ei persoonallisena todellisuutena. Vanhassa ja Uudessa testamentissa on nimittäin kohtia, jotka kertovat Jumalasta todellisuutena, joka tulee näkyväksi inhimillisyydessä.

 

”Kaikki saavat katsella Herran kunniaa, meidän Jumalamme ihanuutta. Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: “Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät.” Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot arolla.” (Jesaja 35: 3-6)

Ensimmäinen teksti on Jesajan kirja luvusta 35. Jesaja vastaa siinä ihmisten kysymykseen, miten he tietävät, että Jumalan valtakunta on lähellä, eli sen milloin Jumala pelastaa heidät. Jesaja ei vastaa puhuen messiaasta tai miten ihmisillä on mahdollisuus palata Paratiisiin.

Jesaja puhuu uudistuvasta inhimillisestä todellisuudesta, jonka yhteys Jumalaan tekee kokonaiseksi ja ehjäksi. Jesajalle Jumala ei ole persoonallinen olentona, vaan maailmassa vaikuttava voima, joka muuttaa todellisuutta  ihmisten keskellä. Jesaja kertoo siis Jumalasta, joka tulee näkyväksi inhimillisessä todellisuudessa. Kaikki voivat nähdä Jumalan, sillä hän tulee näkyväksi ja todeksi ihmisten elämässä.

 

Toinen raamatunkohta, jonka haluan ottaa esille, on Matteuksen evankeliumista tuttu vertaus viimeisestä tuomiosta (Matt 25: 31-46). Sen kautta voi huomata, miten osa Jeesuksen seuraajistakin kokivat Jumalan olevan läsnä juuri inhimillisessä todellisuudessa.

Vertauksessa Ihmisen Poika tulee tuomitsemaan maailman ja jakaa ihmiset lampaisiin ja vuohiin. Lampaat kutsutaan elämään Jumalan läheisyydessä, vuohet taas tuomitaan pimeyteen.

Lampaat ovat niitä, jotka huomaamattaan auttoivat Jumalaa, kun taas vuohet jättivät huomaamattaan auttamatta. Ruokkiessaan nälkäisiä, vaatettaessa alastomia, vieraillessaan vankilassa, lampaat kohtasivat Jumalan. Vuohet, jotka eivät auttaneet ketään, kulkivat Jumalan ohi.

 

 

 

 

 

 

Vertauksen sanoma on siinä, että Jumalaa ei voi erottaa inhimillisestä. Jos et näe Jumalaa nälkäisenä, janoisena, alastomana tai vankina olevana ihmisenä, et voi nähdä Jumalaa ollenkaan. Jumala ei ole olento muiden joukossa, vaan hän on kaikissa ihmisissä, varsinkin vähimmissä veljissämme ja sisarissamme.

Huomioitavaa vertauksessa on, että lampailta ja vuohilta ei kysytty, ovatko he ovatko he ottaneet Jeesuksen henkilökohtaiseksi vapahtajaksesi tai uskovatko he uskontunnustukseen kirjaimellisena totuutena tai käyvätkö he kirkossa. Heiltä kysyttiin vain, ovatko he nähneet ihmisissä läsnä olevan Jumalan.

 

Onko Jumala siis persoonallinen olento vai inhimillisessä todellisuudessa kohdattava voima? Raamatusta löytyy tekstejä kumpaakin suuntaan. Kristillinen kirkko on tehnyt aikanaan oman valintansa, mutta se ei tarkoita, että kirkon valitsema tie olisi ainoa raamatullinen vaihtoehto.

Antiikin ajan kielellä atomiajan ihmiselle

Ihmisten valinta jättää kirkon jäsenyys herättää yhä enemmän keskustelua kirkon piirissä. Kastettujen lasten määrä pieneen pienenemistään ja kirkollisten vihkimisten osuus on romahtanut. Miksi ihmiset eivät halua enää kuulua kirkkoon, eivätkä halua kirkon palveluja?

Kysymykseen on kaksi vaihtoehtoista vastausta. Joko tässä ajassa elävät ihmiset eivät ole enää kiinnostuneita uskonnosta tai sitten kirkon julistus ei enää kohtaa tavallisten ihmisten todellisuutta. Olen miettinyt näitä molempia vaihtoehtoja ja tullut siihen tulokseen, että tuo jälkimmäinen on lähempänä totuutta.

Tutkimukset osoittavat, että ihmisten uskonnollisuuden kaipuu ei ole muuttunut mihinkään. Tästä on yhtenä esimerkkinä suurta kannatusta saanut enkeliusko. Samoin erilaisiin henkisiin elämänhallintakursseihin on tunkua aina enemmän ja enemmän.

Onko kristillisen kirkon sanoma siis väljähtänyt tai menettänyt merkityksiensä? Minusta ei, mutta kirkon tapa puhua siitä on. Kirkon julistus toistaa antiikin ajan maailmankuvasta nousevia totuuksia, mutta kirkossa ei huomata, että tavallisten länsimaisen ihmisten elämäntodellisuus rakentuu aivan muista rakennusaineista.

Valistuksen ajan tieteellinen vallankumous on muuttanut maailmaa enemmän kuin monet ymmärtävätkään. Ei ole kyse vain luonnontieteiden kautta saatavasta tiedosta, vaan on kyse myös siitä, miten tuo tieto vaikuttaa ymmärrykseen Jumalasta.

Raamatusta tuttu kolmitasoinen maailmankuva (tuonela, maa, taivas) ei enää vastaa ihmisten käsitystä maailmankaikkeudesta. Kaukoputket eivät ole tavoittaneet Jumalaa taivaalta. Universumi on osoittautunut paljon ihmisymmärrystä suuremmaksi.

Jos taivaassa asuva jumalolento on menettänyt merkityksensä, mitä tilalle? Ainoa keino on etsiä Jumalaa tästä ajasta, tästä todellisuudesta. Nykyihminen etsii Jumalaa luonnosta, ihmisten välisistä suhteista, elämän murroshetkistä, syntymästä ja kuolemasta.

Kirkon puhuessa antiikin ja keskiajan kielikuvin, se puhuu ihmisten ohi. Ei siis ole ihme, etteivät kirkon penkit täyty, eikä kirkon sanoma kiinnosta. Ihmiset elävät jossain aivan muussa todellisuudessa.

Kristillisen kirkon tulevaisuus lepää sen varassa, onko sillä rohkeutta laskea irti menneen maailman tavasta nähdä todellisuus ja alkaa kertoa Kristuksesta enemmistön kokemasta todellisuudesta käsin. Raamatun lehdiltä ja kristillisestä perinteestä löytyy kyllä sanat liittyä tähän todellisuuteen, jos se vain halutaan kohdata.

Tulen jatkossa esittelemään tämän ajan länsimaisen ihmisen edessä olevia kristillisen uskon kompastuskiviä. Niiden kautta voi huomata, ettei kristinuskon opit ole ihmisille helppoja nieltäviä, mutta onneksi nekin voi sanoa toisin.

Homoseksuaalisuus Raamatussa? Osa I

 

Seksuaalivähemmistöjen oikeudet puhuttavat laajalti niin puolesta kuin vastaan. Kirkon piirissä heteroseksuaalisesta suuntautumisesta poikkeaminen on ollut kuuma peruna jo pitkään. Yhteiskunnan tekemä päätös tasa-arvoisesta avioliitosta sai lainvoiman viime keväänä.

Kirkon piirissä tämä päätös on aiheuttanut hyvin tunnepitoista ja vahvaa keskustelua. Kirkon tulee lähitulevaisuudessa tehdä itse päätös , miten suhtautua  tasa-arvoiseen avioliittoon. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tekee kirkko minkä päätöksen tahansa, kirkosta tulee taas eroamaan ihmisiä.

Seksuaalisuus menee kirjaimellisesti meillä ihmisillä ihon alle, eikä kukaan jää kylmäksi, kun puhutaan seksuaalisuudesta. Kristillisissä piireissä homoutta on vastustettu kahden käden sormin laskettavilla raamatunkohdalla. Niiden käyttäjät uskovat, että ne osoittavat selvästi homouden olevan syntiä.

Raamattua voi tulkita hyvin monella tavalla. Siten kuin homoseksuaalit tuomitsevat sitä lukevat tai siten kuin homoseksuaalien puolella olevat sitä tulkitsevat. Vastustajat ovat tuoneet selvästi esille oman kantansa ja perustelleet sen selkeästi.

Itse kuulun niihin, jotka eivät tuomitse ihmisiä heidän seksuaalisen suuntautumisensa mukaan, varsinkaan Raamatussa olevat homoeroottisten tekstien perusteella.

Tulen tässä ja seuraavissa blogeissa käsittelemään Raamatusta löytyviä homoeroottisia tekstejä niiden historiallisessa tekstiyhteydessään. Käyn läpi, mihin historiallisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin tekstit on kirjoitettu ja mitä niillä on haluttu niiden syntyaikana sanoa.

 


 

Ensimmäiset kaksi tekstiä löytyvät 3. Mooseksen kirjasta. Laitan tekstit esille osana niiden asiayhteyttä, jotta niiden tarkoitus tulisi paremmin selville. Keskustelussa käytetyt tekstikohdat on lihavoitu.

3. Moos. 18:22,  . . . 19. “Älä yhdy naiseen, joka on kuukautistilansa vuoksi epäpuhdas. 20. Älä makaa toisen miehen vaimon kanssa, ettet tulisi saastaiseksi. 21. Älä uhraa lastasi Molokille, sillä jos niin teet, häpäiset oman Jumalasi nimen. 22. Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. 23. Älä yhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi. Älköön kukaan nainen paritelko eläimen kanssa, sillä sellainen on luonnonvastaista.”

3. Moos 20:13, . . . 11″Jos mies häpäisee oman isänsä makaamalla hänen vaimonsa kanssa, molemmat syylliset on surmattava; he ovat itse ansainneet kuolemansa. 12. Jos mies makaa miniänsä kanssa, heidät on molemmat surmattava. He ovat tehneet luonnottoman teon ja ovat itse ansainneet kuolemansa. 13. Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa. 14. Jos joku ottaa vaimokseen naisen ja hänen äitinsä tai naisen ja hänen tyttärensä, se on törkeä teko, jonka vuoksi sekä mies että molemmat naiset on poltettava. Sen kaltaista törkeyttä ei saa sallia teidän keskuudessanne.”

 

Kyseiset raamatunkohdat kuuluvat israelilaisten Pyhyyslakiin, joka sisältää 3. Mooseksen kirjan luvut 17-26. 3. Mooseksen kirja on lakikokoelma, jossa israelilaisille annetaan ohjeita eri elämäntilanteisiin. Yksi erityinen osa-alue laissa on israelilaisten erottautuminen muista kansoista. Tästä aiheesta puhutaan kirjan luvuissa 18 ja 20. Luku 18 sisältää suoria, perusteltuja kieltoja. 20. luku taas koostuu tapauskohtaisista määräyksistä, joihin liittyy rangaistusseuraamuksia.

Kumpikin yllä olevista teksteistä kuuluu pitkään seksuaalirikosten luetteloon. Samassa luettelossa mainitaan insesti, kuukautisten aikainen yhdyntä, aviorikos, eläimiin sekaantuminen, lapsien uhraaminen ”Molokille” ja vainaja- ja tietäjähenkiin turvautuminen.

 

Näiden kieltojen merkitys avautuu pyyhyyslaille tyypillisistä niitä kehystävistä saarnoista:

Moos 18: 3-5, 3. Älkää noudattako entisen asuinmaanne Egyptin tapoja älkääkä ruvetko seuraamaan niitä tapoja, joita noudatetaan Kanaanin maassa, minne minä teidät vien. Älkää eläkö vieraiden kansojen tapojen mukaan. 4. Noudattakaa minun lakejani, pitäkää minun käskyni ja eläkää niiden mukaan. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. 5. Pitäkää minun lakini ja käskyni. Jokaiselle, joka niitä noudattaa, ne antavat elämän. Minä olen Herra.

Moos 18: 24-28, 24. “Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajan pois teidän tieltänne, 25. ja myös se maa on tullut saastaiseksi. Siksi minä panen sen maan vastaamaan näistä pahoista teoista, ja se oksentaa ulos asukkaansa. 26. Pitäkää sen tähden minun lakini ja käskyni. Älköön kukaan teistä, olipa hän pysyvä asukas tai teidän keskuudessanne asuva siirtolainen, tehkö mitään näistä iljettävistä teoista. 27. Kaikkia näitä iljetyksiä ovat sen maan entiset asukkaat tehneet, ja näin he ovat saastuttaneet maansa. 28. Älkää te siis teoillanne saastuttako maata, ettei se oksentaisi pois teitäkin, niin kuin se oksentaa entiset asukkaansa.

 Moos 20: 7-8,  7.  ”Olkaa puhtaat ja pyhät, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne. 8. Pitäkää kaikki minun lakini ja noudattakaa niitä. Minä Herra, olen pyhittänyt teidät omaksi kansakseni.”

Moos 20: 23, 26,  23. Älkää omaksuko niiden kansojen tapoja, jotka minä ajan pois teidän tieltänne. Ne kansat ovat tehneet kaikkia näitä tekoja ja herättäneet minun inhoni. 26. Pysykää aina minulle pyhitettyinä, sillä minä, Herra, olen pyhä, ja minä olen tehnyt eron teidän ja muiden kansojen välillä ja ottanut teidät omaksi kansakseni.

 


 

Kielto maata miesten kanssa näyttää siis liittyvän ennen muuta Israelin ja naapurikansojen kulttiin ja sen seksuaalisiin ilmenemismuotoihin. Lapsiuhrien ja vainajahenkien ja  mainitseminen keskellä seksuaalirikosten sarjaa vahvistaa määräysten kultillista käyttötarkoitusta.

Jos näitä kahta tekstiä lukee niiden alkuperäisessä tekstiyhteydessään, niissä ei puhuta mitään homoseksuaalisuudesta siinä merkityksessä kuin me sen tänä päivänä tunnemme. Voiko näitä tekstejä käyttää homoseksuaalisuuden tuomitsemiseen? Minun mielestäni ei.

Raamattu -lukupiiri kaupungin kirjastossa

Syksy saapuu ja Raamattu –lukupiiri kokoontuu jälleen pääkirjastolle. Edellisestä blogistani voi saada esimakua, millä tavalla lukupiirissä Raamattuun tutustutaan.

Lukupiirissä otetaan todesta Raamatun historiallinen luonne. Se on ihmisten kirjoittama kirja ja siksi se liittyy myös tiettyyn aikaan ja tiettyyn kulttuuriin. Mitä enemmän tietää kyseisestä ajasta sen aikaisen maailman tapahtumista ja ihmisten elämästä, sitä syvemmälle pystyy Raamatun kirjoituksiin sukeltamaan.

Lukupiirissä keskitytään miettimään Raamatun syntyhistoriaa ja ajan tapoja, joihin Raamatun tekstit liittyvät. Historiallisista lähtökohdista käsin mietimme, mitä tekstien kirjoittajat ovat halunneet kirjoituksillaan sanoa. Todennäköisesti sivuamme myös kirkon erilaisten tulkintojen kirjoa, mutta päähuomio on siinä, mitä Raamatulla itsellään on kerrottavaa.

Viime kevään lukupiirissä käyneistä monet ihmettelivät sitä, miten paljon kirkon oma tulkinta Raamatun eri teksteistä eroaa tieteellisen tutkimuksen tuloksista. Itse painiskelin reilun kymmenen vuotta sitten tämän eron kanssa. Enemmän asiaa tutkittuani tajusin, miten kirkon 2000 vuotinen historia on kulkenut omaa tietänsä, eikä Raamatun ajan historia ja kulttuurin mukainen tulkinta ole aina ollut teologien pääasiallisena huolenaiheena.

Lukupiirin lähestymiskulma Raamattuun ei millään tavalla pyri tyhjentämään koko pajatsoa. Raamatussa on paljon muitakin puolia, joita lukupiirissä ei käsitellä. Raamattu on kristittyjen pyhä kirja ja siten sen luonne on sakramentaalinen. Raamattu johdattaa meitä kohti pyhää, vaikkei varsinaisesti pyhä olekaan. Raamatun tekstien kautta meille avautuu se, miten ihmiset ovat Raamatun kirjojen aikana kokeneet pyhän läsnäolon elämässään. Voi olla, että tänä päivänä kokemus voi olla hyvin samanlainen, mutta se voi olla myös hyvin erilainen.

Osallistumisessa on hyödyksi ennakkoluuloton ja kyselevä mieli. Tervetuloa kyselemään ja etsimään. Jos edellä esitetyn kaltainen lähestyminen Raamattuun kiinnostaa sinua, tervetuloa mukaan.

Lukupiiri kokoontuu Lahden pääkirjaston toisessa kerroksessa 13.9, 27.9., 11.10., 8.11. sekä 22.11. klo 18.00.

 

Kun Raamatussa ei olekaan kerrottu historiallista totuutta

”Jos Raamattu on väärässä yhdessä asiassa, siihen ei voi luottaa enää ollenkaan.”. Tämä on monien kristittyjen kannattama näkemys. He lukevat Raamattua asettamiensa ehtojen mukaan ja odottavat Raamatun täyttävän ne. Raamattu on joko totta tai satuja, ei ole muuta vaihtoehtoa.

Mutta mitä jos Raamatun tekstit eivät todellakaan kerro asioita niin kuin ne tapahtuivat? Tässä muutama esimerkki. Miten Abraham pystyi olemaan kamelien paimentaja, kun kamelit kesytettiin vasta useita vuosisatoja hänen jälkeensä? Entä lähtikö kaksi miljoonaa israelilaista Egyptistä jättämättä siellä olostaan mitään todisteita tai kuoliko Jeesus pääsiäispäivänä, niin kuin Markuksen evankeliumi kertoo vai pääsiäisen valmistuspäivänä, niin kuin Johanneksen evankeliumissa kerrotaan?

Mielestäni Abraham -kertomusten takana on historiallinen ydin, mutta hän luultavasti paimensi aaseja. Abrahamin kerrotaan olleen kamelien paimentaja, koska Abraham – kertomukset on kirjoitettu aikana, jolloin kamelit oli jo kesytetty.

Uskon pakkosiirtolaisuudesta vapautumiskertomuksen historialliseen ytimeen. Kertomusta lukiessa pitää kuitenkin muistaa, että antiikin aikaan käytettiin lukujen liioittelemista korostamaan tapahtumien merkitystä. Heprealaiset siis kyllä lähtivät Egyptistä, mutta heitä oli paljon vähemmän.

Lähi-idän antiikissa historia nähtiin eri tavoin kuin nykyään. Tosiasioiden luetteloimisen sijaan ihmiset käyttivät historiaa opetuksellisiin tarkoituksiin. Siten historiallisella totuudella ei ollut niin suurta merkitystä kuin tänä päivänä.

Entäpä sitten Jeesuksen kuolinpäivä? Jeesuksen kuolema saa erilaisen merkityksen riippuen siitä, minä päivänä hänen kerrotaan kuolleen. Markuksen evankeliumin kirjoittajalle Jeesuksen kuolema oli todennäköisesti uuden pakkosiirtolaisuudesta vapautumisen alku, jonka avulla ihmisiä johdatettiin uuteen Jumalan tahdon mukaisen elämään. Siksi Jeesus kuolee Markuksen kärsimyskertomuksessa pääsiäispäivänä. Johanneksen evankeliumin kirjoittajalle Jeesus taas oli ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” ja siksi hän kuoli pääsiäisien valmistuspäivänä.

“Mikä tässä tarinassa on kirjoittamisen arvoista?”

 

Raamatun kirjojen kirjoittajien käsitys maailmasta ei sovi kovin usein yhteen valistuksen jälkeisen ajan ihmisen ajatteluun. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Raamatun voisi heittää romukoppaan. Se tarkoittaa, että meidän tulee vaihtaa kysymyksenasetteluamme. Sen sijaan, että kysyisimme, ”onko tämä todella tapahtunut?”, meidän pitäisikin kysyä ”mitä tässä tarinassa on ollut kirjoittamisen arvoista?”

Yksi parhaista esimerkeistä tästä lähestymistavasta on pitkäperjantaihin liitetty kertomus Barabbaasta ja Jeesuksesta. Mark 15:6-15 kertoo, miten maaherralla oli pääsiäisen aikaan tapana vapauttaa yksi vanki. Kertomuksessa Pilatus antoi kansalle kaksi vaihtoehtoa, toinen oli Jeesus ja toinen oli Barabbas, murhaaja ja kapinallinen.

Usein teksti luetaan ajatellen, että syyllinen mies pääsee vapaaksi samalla, kun syytön Jeesus tuomitaan kuolemaan. Tämä tulkinta liittää meidät Barabbaaseen: vaikka olemmekin syyllisiä, me pääsemme vapaaksi, koska Jeesus uhrattiin meidän puolestamme. Tämä on kaunis ja vahva tulkintatapa, ja erittäin tärkeä monille ihmisille. Kirjoittaja on tuskin kuitenkaan tarkoittanut tätä.

 

“Kertomuksella on siis oltava jokin toinen tähtäyspiste.”

 

Tutkimuksissa on nimittäin käynyt ilmi, ettei roomalaisviranomaisilla ollut vuosittaista tapaa vapauttaa vankia pääsiäisenä. Kertomuksella on siis oltava jokin toinen tähtäyspiste.

Markuksen evankeliumi on luultavasti kirjoitettu vuosina 66 jKr.- 70 jKr. Tämä on merkittävä tieto, sillä vuoden 66 aikana juutalainen seloottien lahko käynnisti kapinan Rooman valtakunnassa, toivoen sysäävänsä roomalaiset pois juutalaisten alueilta. Heillä oli sodassa lyhyellä aikavälillä menestystä, mutta lopulta vuonna 70 jKr. Rooman sotavoimat tuhosivat Jerusalemin temppelin taistelussa, joka vaati monien juutalaisten hengen.

Markuksen evankeliumi on siis kirjoitettu kansannousun aikaan ja konfliktin laajentuessa Jeesuksen seuraajat ymmärsivät, että väkivalta synnyttää ainoastaan väkivaltaa. Markuksen evankeliumin kirjoittaja panee paljon vaivaa asettaakseen Pilatuksen Jeesuksen puolella. Kertomuksessa Pilatus yrittää vapauttaa Jeesusta, mutta väkijoukko vaatii murhaajaa vapaaksi.

Näiden taustatietojen varassa voisi ajatella, että Markuksen evankeliumin kirjoittaja halusi kertoa Barabbaasta ja Jeesuksesta, jotta lukijat ymmärtäisivät, miten he olivat valinneet väkivallan ja hylänneet Jeesuksen osoittaman rauhan tien.

Evankeliumin kirjoittaja lisäsi tämän omana aikanaan tapahtuneen tapahtuman evankeliumiinsa kertomuksen muodossa. Näin tehdessään hän myös antoi lukijoilleen ajatonta viisautta. Kun päättää vastata väkivaltaan väkivallalla, hylkää Jeesuksen osoittaman tien.

“Jos pitäydyn kirjaimellisessa lukutavassa, en anna Raamatun itse kertoa itsestään.”

 

Pohtiessani edellä käsiteltyjä raamatunkohtia, muistan menneiltä vuosilta monia hetkiä, jolloin mietin, voinko minä pappina ottaa Raamatun historiallisuuden esille, kun ympärillä ajatellaan aivan toisella tavalla. Samalla kuitenkin käsitin, etten voi enää lukea Raamattua kirjaimellisena historia, kun historiallinen tutkimus on osoittanut tapahtumien kulun toisenlaiseksi. Jos pitäydyn kirjaimellisessa lukutavassa, en anna Raamatun itse kertoa itsestään.

Ovatko kaikki Raamatussa kerrottu tapahtunut historiallisesti juuri niin kuin on kirjoitettu? En usko niin. Entä, kertovatko ne meille silti jotain totta? Kyllä, aivan varmasti. Löytääksemme kirjoittajien tarkoittaman totuuden meidän pitäisi haastaa Raamattuun liittyvät ennakkoasenteemme. Meidän pitää päästää irti kirjaimellisuuden kahleista ja antaa Raamatun kertoa, mitä sillä on kerrottavaa. Näin tehdessämme me voimme kuulla Raamatun syntyhistorian ajan ihmisten äänen ja kohdata Jumalan pyhän kirjamme sivuilla.

Tylsä Raamattu

Rippikoulu on taas takana ja monet oppitunnit pidetty. Tänä kesänä mieleen rippikoulusta jäi erityisesti se, että nuoret kuvasivat oppituntejani tylsiksi. Itse olin innostunut opettamisesta, varsinkin Raamattuun liittyvistä aiheista. Näin jälkikäteen minulle valkeni, miksi tuntini olivat nuorten mielestä tylsiä. Siihen on luultavasti kaksi syytä, ensinnäkin minä luennoin paljon ja toiseksi he eivät ymmärtäneet, mistä puhuin.

Eihän sitä sitten sen enempää tylsään oppituntiin tarvitakaan. Mutta toisaalta, jos Raamattua lukee vähänkään enemmän, en yhtään ihmettele, että se tuntuu tylsältä ja sekavalta. Meille suomalaisille on opetettu pyhäkoulusta alkaen, että kaikki Raamatussa kerrottu on historiallisesti totta, ja jos haluaa pitää itseään kristittynä, sen historiallisuutta ei saa kyseenalaistaa.

 

Minä olen myös suomalaisena oppinut ottamaan Raamatun tekstit totena, siis historiallisina tapahtumina. Jossain vaiheessa kuitenkin ajauduin tilanteeseen, jossa en vain enää voinut tehdä niin. Kun ristiriita Raamatun tekstien ja ympäröivän kristillisen yhteisön tulkinnan välillä kasvoi minulle kestämättömäksi, minun oli tehtävä valinta. Joko lähden tutkimaan Raamattua uudesta näkökulmasta tai jatkan Raamatun murjomista kristilliseen perinteeseen sopivaksi.

Ja niin minä lähdin. Lähdin ottamaan selvää, mitä Raamatun teksteillä oikein alun perin haluttiin sanoa. Ratkaisuni oli unohtaa, mitä minulle on opetettu ja tutkia, mitä Raamatun kirjat itse kertovat itsestään.

Vuosien varrella jouduin useamman kerran pysähtymään erilaisia raamattututkimuksista lukemieni ajatusten edessä miettimään, voinko minä kirkon pappina puhua ääneen lukemiani asioita. Pikkuhiljaa kuitenkin kasvoin luterilaiseksi. Opettihan Lutherkin, että Raamattu on ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava. Oppia ja kristillistä elämää pitää siis katsoa Raamatusta käsin, ei päinvastoin.

Aloin ymmärtää raamattututkimuksen apukeinona Raamatun salaisuuksien avaamiseen. Ajattelin, että jos pystyn löytämään tietoa Raamatun kirjojen synnystä ja niiden kirjoittajien tarkoitusperistä, on niistä puhuminen paljon tärkeämpää kuin historian aikana syntyneiden oppien mukaisen raamattutulkinnan seuraaminen.

 

Tästä ajatusprosessista syntyi kuitenkin ongelma, joka näkyi tänäkin kesänä rippikoulussa ja näkyy monissa saarnoissani ja kirjoituksissani. Miten voin kertoa omasta uskostani siten, etten tylsistytä kuulijoitani sillä tiedolla, jota ilman he eivät voi ymmärtää minua?

 

Raamattu on kuin täytekakku

 

Olen suuri täytekakkujen ystävä. Olen unelma-ammatissa, sillä papin työssä saa maistella jatkuvasti toinen toistaan hienompia ja maukkaampia kakkuja. Hyvin kosteutetut hedelmillä tai marjoilla täytetyt kermakakut ovat ehdottomia suosikkejani.

Täytekakku näyttää ennen ensimmäisen palan leikkaamista yhtenäiseltä ja kauniilta kokonaisuudelta. Kakun tekijä on peittänyt kakkupohjan ja täytteet esimerkiksi marjoilla, suklaalla tai kinuskilla ja kermavaahdolla. Kakku näyttää kauniilta, mutta sen täyteistä ei voi tietää mitään.

Tilanne muuttuu, kun kakusta leikkaa ensimmäisen palasen. Kakun sisältä paljastuu erilaisia kerroksia. Siitä erottuvat kakkupohjan osat ja niiden väleihin laitetut täytteet, kermavaahto, hillo ja marjat tai hedelmät.

Jos haluaa tutkia kakun sisältöä tarkemmin, voi ottaa täytteen kerrallaan erityistarkastelun kohteeksi. Esimerkiksi voi maistella, mitä punainen hillo on. Hilloa maistamalla selviää onko kyseessä vadelma- vai mansikkahillo. Samoin selviää, onko täytteessä oleva tumma marja mustikkaa vai mustaviinimarjaa.

Jos haluaa saada tietää vieläkin enemmän kakkuun käytetyistä aineosista, voi tutkia kakun tuoteselostetta tai sitten voi ottaa keittokirjan esille ja lukea, millaisia aineita kakkupohjan ja täytteen tekemiseen ehdotetaan käytettäväksi. Keittokirjan ohjeista selviää myös käytettävien aineiden suhteet.

Kakun koostumuksen tutkiminen ei pilaa kakkua. Sen maku ei muutu mitenkään, vaikka saisimmekin tietää, mistä aineosista se on tehty. Ennemminkin tieto, mistä osista kakku on tehnyt, voi tehdä kakusta vieläkin maukkaamman, sillä maistellessaan kakkua voi mietiskellä, miten eri aineosat sopivat yhteen.


Miksi kerron täytekakusta ja sen rakenteen selvittämisestä? Siksi, että Raamattu on kuin täytekakku. Inhimillisenä, pitkän ajan kuluessa syntyneenä kirjana se koostuu monista kerroksista, joita tutkimalla päästää selvittämään, mitä milläkin Raamatun tekstillä on haluttu sitä kirjoitettaessa sanoa.

Raamatun tutkijoita eli ekegeettejä on syytetty siitä, että he repivät Raamatun tutkimuksillaan. Eksegetiikan eli tieteellisen raamattututkimuksen tarkoituksena on katsottu olevan Raamatun sisällön hajottaminen pieniin osiin, niin että siitä ei enää välity sen oikea sanoma.

Minä, monien muiden eksegeettien tavoin ymmärrän asian toisin. Minusta raamattututkimuksen tarkoituksena on tutkia, millaisista osista Raamatun kirjat koostuvat. Eksegeettisten metodien avulla ei edes pystytä repimään Raamattua. Ne eivät ole sorkkarautoja tai puskutraktoreita, vaan suurennuslaseja, joiden avulla voidaan selvittää Raamatun tekstien monikerroksisuutta. Niiden käyttäminen ei vaikuta mitenkään Raamatun sisältöön. Ainoa asia, mihin se voi vaikuttaa, on Raamatun alkutekstien sanamuotoihin ja sitä kautta seuraavan Raamatun käännökseen.

Monet kristityt näkevät Raamatun harmonisena ja kauniina kokonaisuutena kuin leikkaamaton täytekakku. Sitä on hyvä katsella, sillä se on virheetön ja kauniisti koristeltu. Kun eksegeetti lähtee pohdiskelemaan Raamatun tekstien yhtenäisyyttä ja sisäisiä suhteita, hän toimii kuin täytekakun ensimmäisen palan leikkaaja. Nähdessään kakun sisälle, hän alkaa pohtia, mitä eri täytteitä leipuri on kakkuun oikein laittanut. Samalla tavalla tutkiessaan tekstejä eksegeetti pääsee katsomaan, minkälaisista lähteistä tekstit ovat koostuneet. Hän voi löytää samasta tekstistä eri aikakausilta olevia osia tai hän voi huomata, miten kirjoittaja on käyttänyt jotain lähdettä toisin kuin toinen samasta aiheesta kirjoittanut.

Jos Raamatusta luetaan vain sen lopullista kirjallista muotoa, me toimimme kuin ihmiset, jotka ihastelevat täytekakun ulkoista kauneutta. Kukaan ei raaski ottaa ensimmäistä palaa, koska kaunis kakku särkyy. Ottamalla ensimmäinen palan päästään selvittämään eri tekstien syntyhistoriaa ja rakennetta ja sitten kun lähdetään keskustelemaan, mitä milläkin Raamatun tekstillä tarkoitetaan, päästään niihin makukysymyksiin.