Kirkkoa muuttamaan!

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on käyty vaaleja. On valittu piispoja Helsinkiin ja arkkihiippakuntaan. Oulun hiippakunnan piispanvaaliasettelut ovat käynnissä ja kohta valitaan myös Espoon hiippakunnalle uusi piispa.

Piispan vaalit eivät taida kovin montaa suomalaista kiinnostaa. On piispana kuka tahansa, kirkko näyttäytyy seurakunnissa samana menneitä muistelevana ja täysin tästä elämästä irrallaan olevia asioita pohtivana instituutiona.

 

 

 

 

 

Ensi syksynä kuitenkin pidetään vaalit, jolla on todellista merkitystä kirkolle. Ensi syksynä pidetään nimittäin seurakuntavaalit, jossa valitaan edustajat kirkon luottamuselimiin, paikallisseurakuntatasolta kirkolliskokoukseen asti.

Kirkon tulevaisuuden linja on kiinni näiden vaalien tuloksesta. Säilyykö sama meno vai saadaanko kirkon päättäviin elimiin ihmisiä, jotka haluavat tehdä kirkosta todella kaikkien ihmisten kirkon?

Vuosien mittaan on seurakuntavaalien äänestysprosentti pienentynyt pienentymistään. Viime kirkkovaaleissa vuonna 2014 äänesti noin 15 prosenttia äänioikeutetuista seurakunnan jäsenistä, joita ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet kirkon konfirmoidut jäsenet. Parantamisen varaa siis on.

Jos sinusta kirkko tuntuu elävän menneen talven lumilla, ei ole reilua kritisoida kirkon toimintaa, tekemättä mitään kirkon muutoksen eteen.

Kirkon suunta on kiinni siis siitä, millaisia luottamushenkilöitä seurakunnissa ja kirkolliskokouksessa on. Vain lähtemällä tekemään itse muutosta, sen voi saada aikaan. Seurakuntaneuvostoissa ja kirkkoneuvostoissa tehdään yksittäisiä seurakuntia koskevat päätökset. Sinne tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat muutosta ja sitoutuvat tekemään työtä sen eteen.

Jos siis koet, että kirkon pitäisi muuttaa suuntaa, niin nyt olisi tuhannen taalan paikka. Ei kannata kritisoida kirkon toimintaa, kun siihen kerran on mahdollisuus vaikuttaa. Jos siis täytät tänä vuonna 18 vuotta ennen 18.11. ja olet kirkon konfirmoitu jäsen ennen 17.9., voit asettua ehdokkaaksi. Jos olet yli 16 –vuotias kirkon konfirmoitu jäsen voit äänestää vaaleissa.

Yksi asia kannattaa muistaa. Seurakuntavaalilistoja on erilaisia. Jos haluat uudistaa kirkkoa kannattaa hakea lista, jonka tavoitteena on kirkon uudistaminen, muuten äänesi voivat mennä eri tavalla ajatteleville. Etsi siis kaltaisiasi ja liity joukkoon. Kirkon piirissä uudistusta hakevia ryhmiä ovat esimerkiksi Tulkaa kaikki –yhteisö ja Yhteys liike. Vaikka edellä mainitut yhteisöt ajavatkin avoimesti seksuaalivähemmistöjen asiaa, ne pitävät myös esillä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja kaikkien ihmisten välistä tasa-arvoa.

 

Jos haluat tehdä velvollisuutesi kirkon jäsenenä ja saada kirkon elämään tätä aikaa, ryhdy ehdokkaaksi, käy äänestämässä ja houkuttele kaverisikin mukaan äänestämään. Ehdokkuus ja äänestäminen seurakuntavaaleissa ovat ainoita tapoja vaikuttaa tulevaisuuden kirkkoon. Kaiken lisäksi äänestysprosentin alhaisuudesta johtuen läpi pääsemiseen ei tarvita suuria äänivyöryjä.

Tehdään syksyn seurakuntavaaleista 18.11.18 kaikkien kirkon jäsenten vaali!

Miksi meitä on niin moneksi?

 

Kävimme seurakuntayhtymän työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa kunnioittavaa keskustelua tasa-arvoisesta avioliitosta. Niin kuin moni tietää, tasa-arvoinen avioliitto jakaa mielipiteitä.

Kunnioittavalla keskustelun mallin avulla pyritään opettelemaan toisten kuuntelemista. Se on yritys ymmärtää, miksi toinen ajattelee ja uskoon niin kuin ajattelee ja uskoo

Omassa ryhmässäni mietimme kysymystä, miten Raamattua voi lukea niin monella ja ristiriitaisella tavalla kuin menneinä vuosina ja kuukausina on nähty. Jokaisella näyttää olevan oma totuutensa, eikä yhteistä ymmärrystä tunnu löytyvän millään.


Olen joutunut tuon kysymyksen eteen useasti viimeisten vuosien aikana. Miksi toiset eivät voi ajatella niin kuin minä ajattelen? Olisihan elämä silloin paljon helpompaa!

Minulle tulee mieleen kaksi kokemusta, jotka ovat antaneet ymmärrystä tuon kysymyksen edessä. Ensimmäinen on 1990 -luvulta, jolloin kävin raamattuteologian pastoraalikurssia. (Pastoraalitutkinto on kirkon järjestämä lisäkoulutus papeille.)

Emeritus piispa Wille Riekkinen toimi silloin kirkon koulutuskeskuksen opettajana ja oli kouluttajamme. Yhtenä päivänä hän esitteli erilaisia tapoja tulkita Raamattua. Hän kertoi, miten Raamattua voi lukea mm. kirjaimellista, eksistentiaalista, pelastushistoriallista ja fundamentaalista tulkintaa. Minut, Uutta testamenttia pääaineenaan opiskelleen ja eksegetiikan pauloissa olevan papin pysäytti Riekkisen lause, että yksikään näistä ei kerro lopullista totuutta Raamatusta.

Toinen pysähtymisen paikka minulle tuli viime vuoden lopulla. Kaikki alkoi noin kymmen vuotta sitten, kun jouduin pysähtymään miettimään omaa uskontulkintaani. Pysähtyminen oli tarpeen, sillä koin, että kirkon julistama tulkinta ei enää elä minulle.

Pysähtyessäni miettimään omaa uskoani huomasin, etten ole yksin kysymykseni kanssa, vaan monet ihmiset ovat kokeneet kirkon julistuksen itsellensä vieraaksi. He ovat tehneet omat ratkaisunsa ja jättäneet kirkon. Minä jouduin kymmenen vuotta sitten osaltani etsimään vastausta tuohon kysymykseen. Mietin monesti olisiko minulla edessä alan vaihto?

Onneksi on ystäviä, jotka auttavat miestä mäessä. Yhden tällaisen avulla löysin toisenlaisen tavan elää kristittynä. Tämän minulle uuden uskontulkinnan kautta sain myös uuden näkökulman kunnioittavan keskustelun ryhmässä nousseeseen kysymykseen.

Uskon nimittäin nyt, että jokainen sana Jumalasta on likiarvo. Oikeastaan jokainen sana, minkä sanomme, on likiarvo, sillä sanat, joita käytämme saa merkityksensä meidän elämämme ja kokemustemme kautta. Ilman lukijaa sanat ovat vain kirjainjonoja. Samalla tavalla kuin me luomme kuvan todellisuudesta oman elämänkokemuksemme kautta, me luomme myös kuvan Jumalasta.

Tästä syystä en usko, että kenelläkään voisi olla lopullista tietoa Jumalan todellisuudesta, ei edes minulla, vaikka se oikealta minusta tuntuukin. Koska ajattelen näin, en voi myöskään arvottaa omaa uskontulkintaani toisia paremmaksi, olemmehan me kaikki samassa veneessä.


Näiden kahden kokemuksen kautta olen tullut siihen lopputulokseen, että uskontulkintojen oikeellisuudesta ei kannata tapella. Ne ovat asioita, joiden totuudellisuutta ei voi mitata objektiivisesti. Jokainen uskoo, niin kuin uskoo. Toisen päätä ei voi kääntää järkisyin, ei historiallisin tai muin todistein!

Olen tajunnut, että ihminen muuttaa käsitystään todellisuudesta vasta silloin, kun hän huomaa, että hänen ajatuksensa ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa. Ristiriidan huomatessaan on hänen päätettävä, elääkö hän mieluummin ristiriidan keskellä vai ottaako hän askeleen kohti tuntematonta, mutta eheämpää todellisuutta.

Me ihmiset olemme erilaisia ja koemme todellisuuden eri tavalla. En usko, että me tulemme me koskaan ymmärtämään toisella tavalla ajattelevia ihmisiä. Minusta perimmäinen kysymys on, pystymmekö me elämään tämä tosiasian kanssa.