Kun Raamatussa ei olekaan kerrottu historiallista totuutta

”Jos Raamattu on väärässä yhdessä asiassa, siihen ei voi luottaa enää ollenkaan.”. Tämä on monien kristittyjen kannattama näkemys. He lukevat Raamattua asettamiensa ehtojen mukaan ja odottavat Raamatun täyttävän ne. Raamattu on joko totta tai satuja, ei ole muuta vaihtoehtoa.

Mutta mitä jos Raamatun tekstit eivät todellakaan kerro asioita niin kuin ne tapahtuivat? Tässä muutama esimerkki. Miten Abraham pystyi olemaan kamelien paimentaja, kun kamelit kesytettiin vasta useita vuosisatoja hänen jälkeensä? Entä lähtikö kaksi miljoonaa israelilaista Egyptistä jättämättä siellä olostaan mitään todisteita tai kuoliko Jeesus pääsiäispäivänä, niin kuin Markuksen evankeliumi kertoo vai pääsiäisen valmistuspäivänä, niin kuin Johanneksen evankeliumissa kerrotaan?

Mielestäni Abraham -kertomusten takana on historiallinen ydin, mutta hän luultavasti paimensi aaseja. Abrahamin kerrotaan olleen kamelien paimentaja, koska Abraham – kertomukset on kirjoitettu aikana, jolloin kamelit oli jo kesytetty.

Uskon pakkosiirtolaisuudesta vapautumiskertomuksen historialliseen ytimeen. Kertomusta lukiessa pitää kuitenkin muistaa, että antiikin aikaan käytettiin lukujen liioittelemista korostamaan tapahtumien merkitystä. Heprealaiset siis kyllä lähtivät Egyptistä, mutta heitä oli paljon vähemmän.

Lähi-idän antiikissa historia nähtiin eri tavoin kuin nykyään. Tosiasioiden luetteloimisen sijaan ihmiset käyttivät historiaa opetuksellisiin tarkoituksiin. Siten historiallisella totuudella ei ollut niin suurta merkitystä kuin tänä päivänä.

Entäpä sitten Jeesuksen kuolinpäivä? Jeesuksen kuolema saa erilaisen merkityksen riippuen siitä, minä päivänä hänen kerrotaan kuolleen. Markuksen evankeliumin kirjoittajalle Jeesuksen kuolema oli todennäköisesti uuden pakkosiirtolaisuudesta vapautumisen alku, jonka avulla ihmisiä johdatettiin uuteen Jumalan tahdon mukaisen elämään. Siksi Jeesus kuolee Markuksen kärsimyskertomuksessa pääsiäispäivänä. Johanneksen evankeliumin kirjoittajalle Jeesus taas oli ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” ja siksi hän kuoli pääsiäisien valmistuspäivänä.

“Mikä tässä tarinassa on kirjoittamisen arvoista?”

 

Raamatun kirjojen kirjoittajien käsitys maailmasta ei sovi kovin usein yhteen valistuksen jälkeisen ajan ihmisen ajatteluun. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Raamatun voisi heittää romukoppaan. Se tarkoittaa, että meidän tulee vaihtaa kysymyksenasetteluamme. Sen sijaan, että kysyisimme, ”onko tämä todella tapahtunut?”, meidän pitäisikin kysyä ”mitä tässä tarinassa on ollut kirjoittamisen arvoista?”

Yksi parhaista esimerkeistä tästä lähestymistavasta on pitkäperjantaihin liitetty kertomus Barabbaasta ja Jeesuksesta. Mark 15:6-15 kertoo, miten maaherralla oli pääsiäisen aikaan tapana vapauttaa yksi vanki. Kertomuksessa Pilatus antoi kansalle kaksi vaihtoehtoa, toinen oli Jeesus ja toinen oli Barabbas, murhaaja ja kapinallinen.

Usein teksti luetaan ajatellen, että syyllinen mies pääsee vapaaksi samalla, kun syytön Jeesus tuomitaan kuolemaan. Tämä tulkinta liittää meidät Barabbaaseen: vaikka olemmekin syyllisiä, me pääsemme vapaaksi, koska Jeesus uhrattiin meidän puolestamme. Tämä on kaunis ja vahva tulkintatapa, ja erittäin tärkeä monille ihmisille. Kirjoittaja on tuskin kuitenkaan tarkoittanut tätä.

 

“Kertomuksella on siis oltava jokin toinen tähtäyspiste.”

 

Tutkimuksissa on nimittäin käynyt ilmi, ettei roomalaisviranomaisilla ollut vuosittaista tapaa vapauttaa vankia pääsiäisenä. Kertomuksella on siis oltava jokin toinen tähtäyspiste.

Markuksen evankeliumi on luultavasti kirjoitettu vuosina 66 jKr.- 70 jKr. Tämä on merkittävä tieto, sillä vuoden 66 aikana juutalainen seloottien lahko käynnisti kapinan Rooman valtakunnassa, toivoen sysäävänsä roomalaiset pois juutalaisten alueilta. Heillä oli sodassa lyhyellä aikavälillä menestystä, mutta lopulta vuonna 70 jKr. Rooman sotavoimat tuhosivat Jerusalemin temppelin taistelussa, joka vaati monien juutalaisten hengen.

Markuksen evankeliumi on siis kirjoitettu kansannousun aikaan ja konfliktin laajentuessa Jeesuksen seuraajat ymmärsivät, että väkivalta synnyttää ainoastaan väkivaltaa. Markuksen evankeliumin kirjoittaja panee paljon vaivaa asettaakseen Pilatuksen Jeesuksen puolella. Kertomuksessa Pilatus yrittää vapauttaa Jeesusta, mutta väkijoukko vaatii murhaajaa vapaaksi.

Näiden taustatietojen varassa voisi ajatella, että Markuksen evankeliumin kirjoittaja halusi kertoa Barabbaasta ja Jeesuksesta, jotta lukijat ymmärtäisivät, miten he olivat valinneet väkivallan ja hylänneet Jeesuksen osoittaman rauhan tien.

Evankeliumin kirjoittaja lisäsi tämän omana aikanaan tapahtuneen tapahtuman evankeliumiinsa kertomuksen muodossa. Näin tehdessään hän myös antoi lukijoilleen ajatonta viisautta. Kun päättää vastata väkivaltaan väkivallalla, hylkää Jeesuksen osoittaman tien.

“Jos pitäydyn kirjaimellisessa lukutavassa, en anna Raamatun itse kertoa itsestään.”

 

Pohtiessani edellä käsiteltyjä raamatunkohtia, muistan menneiltä vuosilta monia hetkiä, jolloin mietin, voinko minä pappina ottaa Raamatun historiallisuuden esille, kun ympärillä ajatellaan aivan toisella tavalla. Samalla kuitenkin käsitin, etten voi enää lukea Raamattua kirjaimellisena historia, kun historiallinen tutkimus on osoittanut tapahtumien kulun toisenlaiseksi. Jos pitäydyn kirjaimellisessa lukutavassa, en anna Raamatun itse kertoa itsestään.

Ovatko kaikki Raamatussa kerrottu tapahtunut historiallisesti juuri niin kuin on kirjoitettu? En usko niin. Entä, kertovatko ne meille silti jotain totta? Kyllä, aivan varmasti. Löytääksemme kirjoittajien tarkoittaman totuuden meidän pitäisi haastaa Raamattuun liittyvät ennakkoasenteemme. Meidän pitää päästää irti kirjaimellisuuden kahleista ja antaa Raamatun kertoa, mitä sillä on kerrottavaa. Näin tehdessämme me voimme kuulla Raamatun syntyhistorian ajan ihmisten äänen ja kohdata Jumalan pyhän kirjamme sivuilla.

Tylsä Raamattu

Rippikoulu on taas takana ja monet oppitunnit pidetty. Tänä kesänä mieleen rippikoulusta jäi erityisesti se, että nuoret kuvasivat oppituntejani tylsiksi. Itse olin innostunut opettamisesta, varsinkin Raamattuun liittyvistä aiheista. Näin jälkikäteen minulle valkeni, miksi tuntini olivat nuorten mielestä tylsiä. Siihen on luultavasti kaksi syytä, ensinnäkin minä luennoin paljon ja toiseksi he eivät ymmärtäneet, mistä puhuin.

Eihän sitä sitten sen enempää tylsään oppituntiin tarvitakaan. Mutta toisaalta, jos Raamattua lukee vähänkään enemmän, en yhtään ihmettele, että se tuntuu tylsältä ja sekavalta. Meille suomalaisille on opetettu pyhäkoulusta alkaen, että kaikki Raamatussa kerrottu on historiallisesti totta, ja jos haluaa pitää itseään kristittynä, sen historiallisuutta ei saa kyseenalaistaa.

 

Minä olen myös suomalaisena oppinut ottamaan Raamatun tekstit totena, siis historiallisina tapahtumina. Jossain vaiheessa kuitenkin ajauduin tilanteeseen, jossa en vain enää voinut tehdä niin. Kun ristiriita Raamatun tekstien ja ympäröivän kristillisen yhteisön tulkinnan välillä kasvoi minulle kestämättömäksi, minun oli tehtävä valinta. Joko lähden tutkimaan Raamattua uudesta näkökulmasta tai jatkan Raamatun murjomista kristilliseen perinteeseen sopivaksi.

Ja niin minä lähdin. Lähdin ottamaan selvää, mitä Raamatun teksteillä oikein alun perin haluttiin sanoa. Ratkaisuni oli unohtaa, mitä minulle on opetettu ja tutkia, mitä Raamatun kirjat itse kertovat itsestään.

Vuosien varrella jouduin useamman kerran pysähtymään erilaisia raamattututkimuksista lukemieni ajatusten edessä miettimään, voinko minä kirkon pappina puhua ääneen lukemiani asioita. Pikkuhiljaa kuitenkin kasvoin luterilaiseksi. Opettihan Lutherkin, että Raamattu on ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava. Oppia ja kristillistä elämää pitää siis katsoa Raamatusta käsin, ei päinvastoin.

Aloin ymmärtää raamattututkimuksen apukeinona Raamatun salaisuuksien avaamiseen. Ajattelin, että jos pystyn löytämään tietoa Raamatun kirjojen synnystä ja niiden kirjoittajien tarkoitusperistä, on niistä puhuminen paljon tärkeämpää kuin historian aikana syntyneiden oppien mukaisen raamattutulkinnan seuraaminen.

 

Tästä ajatusprosessista syntyi kuitenkin ongelma, joka näkyi tänäkin kesänä rippikoulussa ja näkyy monissa saarnoissani ja kirjoituksissani. Miten voin kertoa omasta uskostani siten, etten tylsistytä kuulijoitani sillä tiedolla, jota ilman he eivät voi ymmärtää minua?

 

Raamattu on kuin täytekakku

 

Olen suuri täytekakkujen ystävä. Olen unelma-ammatissa, sillä papin työssä saa maistella jatkuvasti toinen toistaan hienompia ja maukkaampia kakkuja. Hyvin kosteutetut hedelmillä tai marjoilla täytetyt kermakakut ovat ehdottomia suosikkejani.

Täytekakku näyttää ennen ensimmäisen palan leikkaamista yhtenäiseltä ja kauniilta kokonaisuudelta. Kakun tekijä on peittänyt kakkupohjan ja täytteet esimerkiksi marjoilla, suklaalla tai kinuskilla ja kermavaahdolla. Kakku näyttää kauniilta, mutta sen täyteistä ei voi tietää mitään.

Tilanne muuttuu, kun kakusta leikkaa ensimmäisen palasen. Kakun sisältä paljastuu erilaisia kerroksia. Siitä erottuvat kakkupohjan osat ja niiden väleihin laitetut täytteet, kermavaahto, hillo ja marjat tai hedelmät.

Jos haluaa tutkia kakun sisältöä tarkemmin, voi ottaa täytteen kerrallaan erityistarkastelun kohteeksi. Esimerkiksi voi maistella, mitä punainen hillo on. Hilloa maistamalla selviää onko kyseessä vadelma- vai mansikkahillo. Samoin selviää, onko täytteessä oleva tumma marja mustikkaa vai mustaviinimarjaa.

Jos haluaa saada tietää vieläkin enemmän kakkuun käytetyistä aineosista, voi tutkia kakun tuoteselostetta tai sitten voi ottaa keittokirjan esille ja lukea, millaisia aineita kakkupohjan ja täytteen tekemiseen ehdotetaan käytettäväksi. Keittokirjan ohjeista selviää myös käytettävien aineiden suhteet.

Kakun koostumuksen tutkiminen ei pilaa kakkua. Sen maku ei muutu mitenkään, vaikka saisimmekin tietää, mistä aineosista se on tehty. Ennemminkin tieto, mistä osista kakku on tehnyt, voi tehdä kakusta vieläkin maukkaamman, sillä maistellessaan kakkua voi mietiskellä, miten eri aineosat sopivat yhteen.


Miksi kerron täytekakusta ja sen rakenteen selvittämisestä? Siksi, että Raamattu on kuin täytekakku. Inhimillisenä, pitkän ajan kuluessa syntyneenä kirjana se koostuu monista kerroksista, joita tutkimalla päästää selvittämään, mitä milläkin Raamatun tekstillä on haluttu sitä kirjoitettaessa sanoa.

Raamatun tutkijoita eli ekegeettejä on syytetty siitä, että he repivät Raamatun tutkimuksillaan. Eksegetiikan eli tieteellisen raamattututkimuksen tarkoituksena on katsottu olevan Raamatun sisällön hajottaminen pieniin osiin, niin että siitä ei enää välity sen oikea sanoma.

Minä, monien muiden eksegeettien tavoin ymmärrän asian toisin. Minusta raamattututkimuksen tarkoituksena on tutkia, millaisista osista Raamatun kirjat koostuvat. Eksegeettisten metodien avulla ei edes pystytä repimään Raamattua. Ne eivät ole sorkkarautoja tai puskutraktoreita, vaan suurennuslaseja, joiden avulla voidaan selvittää Raamatun tekstien monikerroksisuutta. Niiden käyttäminen ei vaikuta mitenkään Raamatun sisältöön. Ainoa asia, mihin se voi vaikuttaa, on Raamatun alkutekstien sanamuotoihin ja sitä kautta seuraavan Raamatun käännökseen.

Monet kristityt näkevät Raamatun harmonisena ja kauniina kokonaisuutena kuin leikkaamaton täytekakku. Sitä on hyvä katsella, sillä se on virheetön ja kauniisti koristeltu. Kun eksegeetti lähtee pohdiskelemaan Raamatun tekstien yhtenäisyyttä ja sisäisiä suhteita, hän toimii kuin täytekakun ensimmäisen palan leikkaaja. Nähdessään kakun sisälle, hän alkaa pohtia, mitä eri täytteitä leipuri on kakkuun oikein laittanut. Samalla tavalla tutkiessaan tekstejä eksegeetti pääsee katsomaan, minkälaisista lähteistä tekstit ovat koostuneet. Hän voi löytää samasta tekstistä eri aikakausilta olevia osia tai hän voi huomata, miten kirjoittaja on käyttänyt jotain lähdettä toisin kuin toinen samasta aiheesta kirjoittanut.

Jos Raamatusta luetaan vain sen lopullista kirjallista muotoa, me toimimme kuin ihmiset, jotka ihastelevat täytekakun ulkoista kauneutta. Kukaan ei raaski ottaa ensimmäistä palaa, koska kaunis kakku särkyy. Ottamalla ensimmäinen palan päästään selvittämään eri tekstien syntyhistoriaa ja rakennetta ja sitten kun lähdetään keskustelemaan, mitä milläkin Raamatun tekstillä tarkoitetaan, päästään niihin makukysymyksiin.