Kristillisen uskon kompastuskiviä IV – Ihmeet

”Olen vakuuttunut, että Jumala, jonka mieli kieltää, ei voi koskaan olla rakastettu ja palvottu jumala.”

Näin kirjoittaa yhdysvaltalainen episkopaalisen kirkon piispa John Shelpy Spong kirjassaan ”Jesus for Non-Religious”. Piispa Spongin ajatus nostaa esiin tämän päivän hyvin merkittävän kristillisen kompastuskiven. Miten pitäisi suhtautua Raamatussa kerrottuihin tapahtumiin, jotka eivät noudata tämän päivän tutkimuksen selvittämiä luonnonlakeja? Viimeisten 350 vuoden ajan perinteisesti ajattelevat kristityt ovat ottaneet Raamatussa kerrotut ihmeet historiallisina tosiasioina, mutta tänä päivänä monilla ihmisellä on suuria vaikeuksia allekirjoittaa ajatusta.

 

Tämän päivän ongelmat

Toinen, myös yhdysvaltalainen tutkija, John Dominic Crossan esittelee omassa kirjassaan The Birth of Christianity viisi näkökulmaa, jotka vaikeuttavat tämän päivän ihmisen uskoa raamatullisiin ihmeisiin. Näitä ovat:

Teologinen näkökulma, joka liittyy yleisesti uskonnollisten väitteiden totuusarvoon. Usko ihmeiden historiallisuuteen ei tee väitettä yleisellä tasolla todeksi. Niihin joko uskoo tai sitten ei.

Tekstien tulkinta, joka liittyy lukijan ymmärrykseen kirjoittajan motiiveista. Mistä lukija voi tietää, onko ihmekertomuksen kirjoittaja kirjoittanut historiallisesti tapahtuneesta tapahtumasta vai ovatko tekstissä kerrotut ihmeet kirjoittajan käyttämää kielikuvallista kerrontaa?

Tieto-opillinen näkökulma on kaikkein vaikein havaita, sillä se liittyy lukijan omaan tapaa nähdä todellisuus.

Jos uskoo suljetun universuminen malliin, jossa nykyinen ”me” tietää kaiken, mitä voi tapahtua ja mikä on normaalia ja luonnollista, silloin myös ihmeet voivat olla osa tämän universumin todellisuutta.

Kuitenkin niin kauan, kun uskomme elävämme avoimessa universumissa, missä meidän salaisimmatkin tietomme perustuvat omaan tulkintaamme todellisuudesta, on vaikeaa yleisellä tasolla erottaa normaaliin elämään kuuluvaa tapahtumaa ihmeestä.

Historiallisuuden näkökulma, jossa on yksinkertaisuudessaan kysymys siitä, onko jokin kerrottu ihme todella tapahtunut vai ei.

Eettinen näkökulma, joka on myös tulkinnallinen. Kyse on siitä, onko eettisesti oikein sanoa, että Jeesus tekemät ihmeet on otettava todesta, mutta muiden, joko antiikin tai oman aikamme tehtyjä ihmetekoja ei tarvitse?

Raamatun ihmekertomukset

Yleisesti pidetään itsestään selvyytenä, että Raamattu on täynnä ihmekertomuksia. Näin ei kuitenkaan tarkemman tarkastelun perusteella ole. Patriarkkakertomusten lisäksi Raamatun ihmekertomukset ovat kasaantuneet kolmen ihmisen ympärille.

Suurempina kokonaisuuksina ihmekertomuksia löytyy Raamatusta Vanhasta testamentista patriarkkakertomusten (1. Mooseksen kirja) lisäksi vain Mooseksesta ja hänen seuraajastaan Joosuasta (2. Mooseksen kirja) sekä Eliasta ja hänen seuraajastaan Elisasta (1. ja 2. Kuningastenkirja).  Uuden testamentin ihmeitä kerrotaan Jeesuksesta ja hänen opetuslastaan. Vanhan testamentin osalta kertomukset keskittyvät ajanjaksolle 1500 eKr., 1200 eKr. sekä 800 eKr. Näiden kertomusryppäiden väleissä ei ihmeistä paljon kerrota.

Mooseksesta ja Eliasta kertovilla ihmekertomuksilla on selvä yhteys. Se, mitä kerrottiin Mooseksen tehneen, kerrotaan myös Eliasta. Kun tähän lisää tosiasian, että kertomukset ovat saaneet kirjallisen muotonsa vasta 500 eKr., näyttää hyvin todennäköiseltä, että näillä kertomuksilla on jokin muu merkitys kuin historiallisten tapahtumien kuvaaminen.

Uuden testamentin ihmekertomukset ovat kerääntyneet Jeesuksen ja hänen opetuslastensa ympärille. Jeesuksen kohdalla on myös merkittävää huomata, että hänen tekemänsä ihmeteot ovat hyvin lähellä Mooseksen ja Eliaan tekemiä ihmeitä. Inhimillisen kerrontatavan mukaisesti ihmetekojen määrä ja muodot lisääntyvät siirryttäessä Mooseksesta kohti Jeesusta.

Mitä ihmeistä pitäisi oikein ajatella?

Me kristityt elämme antiikin ajan maailman ja Galilein ja Newtonin jälkeisen maailman ristiriidan keskellä. Pyhä kirjamme kertoo elämästä ja Jumalasta antiikin ajan ihmisen ymmärryksellä, mutta 1600 –luvulta alkaneen maailmankuvan murroksen jälkeen kehittynyt tutkimus löytää yhä edelleen selityksiä aikaisemmin selittämättömille ilmiöille.

Miten meidän pitäisi ajatella ihmeistä, jos haluamme ottaa Raamatun todesta? Meillä on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on sulkea silmät antiikin ajan ja Newtonin jälkeisen ajan väliseltä ristiriidalta ja ottaa Raamatun ihmeet tosina historian tapahtumina. Näin me hyväksymme monien kristittyjen väitteen että, usko ihmeiden todellisuuteen on edellytys kutsua itseään kristityksi.

Toinen vaihtoehto on ottaa ristiriita todesta ja pysähtyä miettimään, millaisesta kokemuksesta ihmekertomukset ovat syntyneet? Mitä näillä kertomuksilla, Mooseksesta, Eliasta ja Jeesuksesta on haluttu sanoa? Kokemuksen todellisuutta ei voi kieltää, mutta se ei merkitse, että kokemuksesta kerrotut tarinatkin pitäisi ottaa todesta.

Vaihtoehdot kumpuavat erilaisista todellisuuskuvasta. Riippuen siitä, uskooko suljettuun vai avoimeen maailmaan, ihmeet saavat erilaisen merkityksen. Alussa siteeraamani piispa Spongin ajatusta mukaillen, kuvamme Jumalasta muokkautuu sen mukaan, millaisena me maailman näemme.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *