Kieli ja kokemus

Tämä blogini on vastaus Erkki Suhosen kirjoittamaan blogiin Uskon kompastuskiviä – järkeisusko. On hyvä, että keskustelua pidetään yllä. Näin jokainen joutuu miettimään, miten saa esitettyä asiansa vieläkin selvemmin. Itse huomasin Suhosen blogia lukiessani jättäneeni joltain osin oman näkökulmani perustelematta. Tässä muutama selvennys.

Kielipelit

Yksi huomioin arvoinen näkökulma koskee käyttämäämme kieltä. Itävaltalais-englantilainen filosofi Ludwig Wittgenstein kehitti teorian kielipeleistä. Wittgenstein huomasi, miten sanat saavat merkityksen vain niitä käyttävän yhteisön kautta. Hän esitteli ”kielipelin” käsitteen selventääkseen sitä, miten eri yhteisöillä on taipumus antaa sanoille erilaisia merkityksiä.

Arkisena esimerkkinä erilaisten merkitysten antamisesta käy pesäpallojoukkue. Pesäpalloa pelatessa ”palo” tarkoittaa aivan eri asiaa kuin pelastuslaitoksen työntekijöiden kesken käydyssä keskustelussa. Samoin ”haava” tarkoittaa jotain aivan muuta kuin terveydenhoidon ammattilaisten keskusteluissa.

Kristillinen yhteisö on myös kehittänyt oman kielensä, jonka kautta se pystyy kertomaan, mihin se uskoo. Yhteisön ulkopuolisille kristillinen kieli on vaikeaa ymmärtää, sillä sanoilla on kristillisessä kielipelissä oma merkityksensä. Kun tavalliselle suomalaiselle puhuu sovituksesta, hyvin monille tulee mieleen ensimmäisenä vaatteiden sovittaminen. Kun puhutaan lunastuksesta, mieleen tulee monille vakuutusyhtiön toimet auto-onnettomuuden jälkeen. Kristillistä termistöä miettiessä pitää muistaa myös kristillisen kirkon sisällä olevat erilaiset tulkinnat näistä sanoista.

 

Copyright Pertti Jarla / PIB

Kristillinen kieli

Kristillisen opin kieli on syntynyt ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana juutalaisessa ja kreikkalaisessa kulttuurissa. Kumpainenkin kulttuuri on vierasta meidän aikamme ihmisille. Siksi tänä päivänä on vaikeaa ymmärtää, mitä eri sanoilla ja termeillä on haluttu niiden kirjoitusaikaan sanoa.

Kirjoittaessani kristillisen uskon kompastuskivistä, puhun eri kielipelien välisistä ristiriidoista. Kristillisen kirkon käyttämä kieli on yksi kielipeli muiden joukossa. Vaikka se joistakin tuntuisikin hyvin tutulta ja omalta, sitä ei voi yleistää kertomaan kaikkia ihmisiä koskevasta todellisuudesta.

Wittgensteinin kielipeleihin liittyvät myös edellisessä blogissani esille tuomani ajatukset avoimesta ja suljetusta universumista. Monilla uskonnoilla ja uskonnollisilla liikkeillä näyttää olevan taipumus rakentaa opistaan suljettu universumi. Näin on myös kristillisen kirkon laita. Kirkko on aikojen saatossa kehittänyt suljetun oppirakennelman, joka on looginen kokonaisuus ja oli myös länsimaisten ihmisten todellisuutta melkein 2000 vuoden ajan.

Kirkon oppi oli melkein 2000 vuotta yleisesti hyväksytty käsitys todellisuudesta , mutta nyt tilanne on toinen. Empiirisiin perusteluihin tottuneille ihmisille se ei enää näytäkään loogiselta, enemminkin se näyttää naurettavalta.

Pyrkiessään saamaan ihmiset uskomaan antiikin aikana kehitettyihin oppeihin, kirkko pyrkii saamaan ihmiset uskomaan todeksi jotain sellaista, mikä ei kuulu ihmisten käsitykseen todellisuudesta. Tämä on yksi syy, miksi ihmiset eivät enää halua olla kirkon piirissä. Yhdysvaltalaisen emeritus piispa John Shelby Spongin sanoin: ”Olen vakuuttunut, että Jumala, jonka mieli kieltää, ei voi koskaan olla rakastettu ja palvottu jumala.”

Kieli ja kokemus

Ajan myötä kieli muuttuu, yhteiskunnat muuttuvat ja näkemys maailmasta muuttuu, mutta inhimilliset kokemukset ovat olleet yhteisiä kaikille aikakausille läpi ihmisen vuosituhantisen historian. Esimerkiksi kokemukset rakkaudesta, armosta, hyväksynnästä, hylätyksi tulemisesta ja syyllisyydestä ovat koko ihmiskunnalle yhteistä. Samat kokemukset saavat erilaisia sanoituksia eri puolilla maailmaa, mikä voi olla toiselle rikkaus ja toiselle hämmennystä tuottava asia.

”Ajan myötä kieli muuttuu, mutta inhimilliset kokemukset ovat olleet yhteisiä kaikille aikakausille läpi ihmisen vuosituhantisen historian”.

Oma kieli tuntuu kaikkein tutuimmalta ja siksi ihmiset alkavat monesti vähätellä toisten käyttämää kieltä. Tästä inhimillisestä luonteenpiirteestä ovat alkaneet monet sodat ja riidat. Sanat muokkaavat todellisuutta. Mutta on hyvä pitää mielessä, että sanat ovat tulkintaa todellisuudesta, yhteisöjen tapoja puhua kokemuksista, eivät tosiasiallista kerrontaa todellisuudesta. Siksi pitää muistaa, että oma usko jokin asian todellisuuteen, ei välttämättä tee siitä totta kaikille.

Kompastuskivien anti

Olen kirjoittanut ja tulen edelleen kirjoittamaan kristillisen uskon kompastuskivistä, koska tämän ajan tavallisen suomalaisen on vaikeaa ymmärtää antiikin ja keskiajan vuosisatoina kehitettyä kieltä. Ymmärtämisen vaikeus nousee yksinkertaisesti siitä, että tämän ajan ihmiset näkevät maailman erilaisena kuin vuosituhansia sitten nähtiin.

Minun kysymykseni kirkolle ja sen tämän hetkistä kristillistä  tulkintaa vaaliville kristityille on, kumpi on parempi vaihtoehto kirkon elinvoimaisuuden kannalta. Onko parempi unohtaa kirkosta vieraantunut enemmistö elämään omaa elämäänsä vai miettiä, miten sanottaisimme ensimmäisten kristittyjen kokemusta niin, että myös tämän päivän tavallinen kirkosta vieraantunut suomalainen voisi ne allekirjoittaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *