Antiikin ajan kielellä atomiajan ihmiselle

Ihmisten valinta jättää kirkon jäsenyys herättää yhä enemmän keskustelua kirkon piirissä. Kastettujen lasten määrä pieneen pienenemistään ja kirkollisten vihkimisten osuus on romahtanut. Miksi ihmiset eivät halua enää kuulua kirkkoon, eivätkä halua kirkon palveluja?

Kysymykseen on kaksi vaihtoehtoista vastausta. Joko tässä ajassa elävät ihmiset eivät ole enää kiinnostuneita uskonnosta tai sitten kirkon julistus ei enää kohtaa tavallisten ihmisten todellisuutta. Olen miettinyt näitä molempia vaihtoehtoja ja tullut siihen tulokseen, että tuo jälkimmäinen on lähempänä totuutta.

Tutkimukset osoittavat, että ihmisten uskonnollisuuden kaipuu ei ole muuttunut mihinkään. Tästä on yhtenä esimerkkinä suurta kannatusta saanut enkeliusko. Samoin erilaisiin henkisiin elämänhallintakursseihin on tunkua aina enemmän ja enemmän.

Onko kristillisen kirkon sanoma siis väljähtänyt tai menettänyt merkityksiensä? Minusta ei, mutta kirkon tapa puhua siitä on. Kirkon julistus toistaa antiikin ajan maailmankuvasta nousevia totuuksia, mutta kirkossa ei huomata, että tavallisten länsimaisen ihmisten elämäntodellisuus rakentuu aivan muista rakennusaineista.

Valistuksen ajan tieteellinen vallankumous on muuttanut maailmaa enemmän kuin monet ymmärtävätkään. Ei ole kyse vain luonnontieteiden kautta saatavasta tiedosta, vaan on kyse myös siitä, miten tuo tieto vaikuttaa ymmärrykseen Jumalasta.

Raamatusta tuttu kolmitasoinen maailmankuva (tuonela, maa, taivas) ei enää vastaa ihmisten käsitystä maailmankaikkeudesta. Kaukoputket eivät ole tavoittaneet Jumalaa taivaalta. Universumi on osoittautunut paljon ihmisymmärrystä suuremmaksi.

Jos taivaassa asuva jumalolento on menettänyt merkityksensä, mitä tilalle? Ainoa keino on etsiä Jumalaa tästä ajasta, tästä todellisuudesta. Nykyihminen etsii Jumalaa luonnosta, ihmisten välisistä suhteista, elämän murroshetkistä, syntymästä ja kuolemasta.

Kirkon puhuessa antiikin ja keskiajan kielikuvin, se puhuu ihmisten ohi. Ei siis ole ihme, etteivät kirkon penkit täyty, eikä kirkon sanoma kiinnosta. Ihmiset elävät jossain aivan muussa todellisuudessa.

Kristillisen kirkon tulevaisuus lepää sen varassa, onko sillä rohkeutta laskea irti menneen maailman tavasta nähdä todellisuus ja alkaa kertoa Kristuksesta enemmistön kokemasta todellisuudesta käsin. Raamatun lehdiltä ja kristillisestä perinteestä löytyy kyllä sanat liittyä tähän todellisuuteen, jos se vain halutaan kohdata.

Tulen jatkossa esittelemään tämän ajan länsimaisen ihmisen edessä olevia kristillisen uskon kompastuskiviä. Niiden kautta voi huomata, ettei kristinuskon opit ole ihmisille helppoja nieltäviä, mutta onneksi nekin voi sanoa toisin.

Kirkkoa muuttamaan!

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on käyty vaaleja. On valittu piispoja Helsinkiin ja arkkihiippakuntaan. Oulun hiippakunnan piispanvaaliasettelut ovat käynnissä ja kohta valitaan myös Espoon hiippakunnalle uusi piispa.

Piispan vaalit eivät taida kovin montaa suomalaista kiinnostaa. On piispana kuka tahansa, kirkko näyttäytyy seurakunnissa samana menneitä muistelevana ja täysin tästä elämästä irrallaan olevia asioita pohtivana instituutiona.

 

 

 

 

 

Ensi syksynä kuitenkin pidetään vaalit, jolla on todellista merkitystä kirkolle. Ensi syksynä pidetään nimittäin seurakuntavaalit, jossa valitaan edustajat kirkon luottamuselimiin, paikallisseurakuntatasolta kirkolliskokoukseen asti.

Kirkon tulevaisuuden linja on kiinni näiden vaalien tuloksesta. Säilyykö sama meno vai saadaanko kirkon päättäviin elimiin ihmisiä, jotka haluavat tehdä kirkosta todella kaikkien ihmisten kirkon?

Vuosien mittaan on seurakuntavaalien äänestysprosentti pienentynyt pienentymistään. Viime kirkkovaaleissa vuonna 2014 äänesti noin 15 prosenttia äänioikeutetuista seurakunnan jäsenistä, joita ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet kirkon konfirmoidut jäsenet. Parantamisen varaa siis on.

Jos sinusta kirkko tuntuu elävän menneen talven lumilla, ei ole reilua kritisoida kirkon toimintaa, tekemättä mitään kirkon muutoksen eteen.

Kirkon suunta on kiinni siis siitä, millaisia luottamushenkilöitä seurakunnissa ja kirkolliskokouksessa on. Vain lähtemällä tekemään itse muutosta, sen voi saada aikaan. Seurakuntaneuvostoissa ja kirkkoneuvostoissa tehdään yksittäisiä seurakuntia koskevat päätökset. Sinne tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat muutosta ja sitoutuvat tekemään työtä sen eteen.

Jos siis koet, että kirkon pitäisi muuttaa suuntaa, niin nyt olisi tuhannen taalan paikka. Ei kannata kritisoida kirkon toimintaa, kun siihen kerran on mahdollisuus vaikuttaa. Jos siis täytät tänä vuonna 18 vuotta ennen 18.11. ja olet kirkon konfirmoitu jäsen ennen 17.9., voit asettua ehdokkaaksi. Jos olet yli 16 –vuotias kirkon konfirmoitu jäsen voit äänestää vaaleissa.

Yksi asia kannattaa muistaa. Seurakuntavaalilistoja on erilaisia. Jos haluat uudistaa kirkkoa kannattaa hakea lista, jonka tavoitteena on kirkon uudistaminen, muuten äänesi voivat mennä eri tavalla ajatteleville. Etsi siis kaltaisiasi ja liity joukkoon. Kirkon piirissä uudistusta hakevia ryhmiä ovat esimerkiksi Tulkaa kaikki –yhteisö ja Yhteys liike. Vaikka edellä mainitut yhteisöt ajavatkin avoimesti seksuaalivähemmistöjen asiaa, ne pitävät myös esillä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja kaikkien ihmisten välistä tasa-arvoa.

 

Jos haluat tehdä velvollisuutesi kirkon jäsenenä ja saada kirkon elämään tätä aikaa, ryhdy ehdokkaaksi, käy äänestämässä ja houkuttele kaverisikin mukaan äänestämään. Ehdokkuus ja äänestäminen seurakuntavaaleissa ovat ainoita tapoja vaikuttaa tulevaisuuden kirkkoon. Kaiken lisäksi äänestysprosentin alhaisuudesta johtuen läpi pääsemiseen ei tarvita suuria äänivyöryjä.

Tehdään syksyn seurakuntavaaleista 18.11.18 kaikkien kirkon jäsenten vaali!