Suuri kysymys 1. Teinkö oikein ?

Teinkö oikein – kysymys tulee ihmiselle monesti mieleen päivän aikana. Mutta entäpä jos tuo kysymys pyörii saman aiheen ympärillä päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen ? Teinköhän silloin oikein ? Vastaus on enemmänkin kuin epäselvä ja vaikeasti selvitettävissä ainakin kohdallani.

Kysymys sai alkunsa kun viime kesän loppupuolen väsymyksen olotilat johdattivat minut viimein Keskussairaalan akuutin osaston kautta kardiologin kaveriksi. Sydämessä oli vajaatoimintaa ja vaurioita menneestä elämästä. Vielä käytyäni sepelvaltimoiden varjoainekuvauksessa kävi ilmi, että putkeni ei pitkään laskisi verta lävitse. Tuolloin ajattelin, että no niin nyt se on sitten edessä ja pääsen jatkamaan matkaani tuonpuoleiseen. Näinhän sen mieleni mukaan olisi pitänyt mennä etukäteen ajateltuna. Tunsin pientä pelonsekaista tyytyväisyyttä, että olin hommani jo maan päällä hoitanut ja lapset isoiksi saanut ja luotin Herraani ja hänen kykyynsä hoitaa loput.

”Et sinä voi noin ajatella.” ”On olemassa keinoja millä sinut saadaan kuntoon ja voit jatkaa elämääsi vielä monta vuotta.” Tämä oli tullut monen suusta, joskus varsin pitkillä perusteilla ja joidenkin kohdalla lyhyen toteamuksen jälkeen kun sinä vaan et voi tehdä noin. No kyllähän juttu pisti minut pohtimaan elämäni tarkoitusta ihan tosissaan. Halusinko jatkaa ihmiskeinojen kautta elämääni ja oliko se edes luonnollista ja minun kristillisen ajattelutapani mukaista. Mielestäni ihmiset muutenkin liikaa odottavat elävänsä vaikka kuinka kauan. Minä olisin kyllä valmis lähtemään. Sitten alkoi pohdinnan ensimmäinen erä, joka päätyi lukuisten ihmisten ohjeistukseen, että menet leikkaukseen ja sinut hoidetaan kuntoon, onhan se jälkipolvellesikin mukavaa saada vielä viettää aikaa kanssani. Yritin pysyä alkuperäisessä ajatuskannassani, mutta paine oli valtava. Tässä vaiheessa irroitin käteni rististä ja lopetin rukouksen oikean ratkaisun löytämiseksi ja annoin suostumukseni leikkaukseen. MUTTA…

Tilanne muuttuikin melko pian kiireiseksi, kun putkisto oli pahimmillaan 90 prosenttisesti tukossa. Olin siis näin lähellä, mutta en sitten perunnut päätöstäni vaan jatkoin menoa leikkaukseen. Koko ajan taustalla minua vaivasi ajatus miksi petän luojani asettaman elämänreitin. Itkin ja pohdin. Kyselin ja kuuntelin ja vain harvat olivat kanssani sitä mieltä, että leikkauksesta kieltäytyminen olisi minulle helpottava ratkaisu. Aika oli loppumassa ja Meilahden sairaalan sydänleikkausten osasto odotti potilastaan.

Koitti tammikuun maanantain aamu. Se aamu, jolloin menin kaverini kyydissä Meilahteen ottamaan vastaan potilaana kirurgien opittua leikkaustaitoa. Vastaanotto oli miellyttävä, vanhempi vapaaehtoistyöntekijänä toimiva potilasopas huolehti minut oikeaan paikkaan, ollen erittäin hyvin asiassa mukana tukemassa minua. Iso kiitos siitä hänelle. Tapasin sen jälkeen sairaanhoitajan, joka hoiteli minusta kokeita ym. ja sen jälkeen tapasin leikkaavan kirurgin. Rouva oli selkeästi asiansa osaava ja oli tehnyt sepelvaltimoistani hyvin suunnitellun leikkauskartan jonka mukaan toimenpide pyritään tekemään. Minä ihmettelin ja hämmästelin – olenkohan nyt tekemässä oikean ratkaisun. En ääneen sitä kuitenkaan kyseenalaistanut vaan matka jatkui. Pääsin lepäämään ja operaatio tehtäisiin seuraavana päivänä. Oliko tällä odottelulla kyse aikalisästä, jotta voisin lähteä pois paikalta. Kuitenkin rauhoituin illalla veljeni ja serkkuni seurassa ja jäin Helsinkiin.

Aamuherätys seuraavana päivänä oli yhtä tunteiden sekamelskaa ja pukeuduin leikkaukseen menoa varten kuin unessa. Ilmoittautuminen hoitajalle, ja sitten minua vietiin vauhdilla paikasta toiseen kunnes huomasin olevani sairaalan siirtosängyllä seljälläni filtin alla. Sitten en tiedäkään mitään. Mitään en muista seuraavan vuorokauden ajalta, mutta kun heräsin reilun 11 tunnin jälkeen rintani oli kipeä ja sattui kovasti, jalkani särkivät ja pää oli sekaisin. Jaloistani oli otettu jotain suonen pätkiä ja eheytetty sepelvaltimoita muualla. Nyt se oli tehty ja olin elossa. Teinkö oikein ? Teinkö Jumalan tahdon mukaisesti ? Tässä vaiheessa tuntui kipujen ja ja kolotusten olevan rangaistus väärästä päätöksestä. Odotan vastausta !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *