Kirkon kupeessa kasvanut

 

 

Tervehdys teille lukijat. Olen Kirkonseudun bloggari, ja poikkean lehden muista bloggareista, että en ole virassa missään seurakunnassa. Virattomaksi en kuitenkaan itseäni seurakuntatyössä tunne, vaan aina tällaiselle puuhaajalle virka löytyy vapaaehtoistyöstä

Jospa lyhykäisesti kerron itsestäni ja suhteesta kirkkoomme.

Olen saanut äidiltäni vahvan uskon Korkeimman voimaan ja anteeksiantoon. Enhän minä sillä ylpeilemään ole päässyt, ja helpostihan ne äidinkin opit ovat vuosien varrella tilanteesta johtuen laitettu sivummalle. On se kumma miten helposti sitä Pietari kieltää Herransa, vaikka ei satuta sillä kuin itseään.

Lapsuuden haaveeni oli tulla papiksi, mutta jo keskikoulussa havaitsin, etten ole lukumiehiä. Oli sitten katsottava jotain muuta työtä tulevaisuuden täyttämiseksi.

No sitten kävi niin, että pääsin ”saarnaamaan” virkatyönä ihmisille heidän avuksi ja ohjeeksi laillisuuden teille. Nyt on poliisihommat taakse jäänyttä elämää ja viides eläkevuosi antaa minulle aikaa olla kaiken muun minulle tärkeiden asioiden parissa, kuten lähimmäisteni.

Eläkkeellä ollessani olen alkanut miettimään oman kirkkoni tarkoitusta minulle. Olen huomannut sen olevan vain entistä enemmän tärkeämpänä ajatuksissani.

Niin ei minua se, mitä kirkon ympärillä tai sen sisällä kuhistaan ja suhistaan, anna suhteelleni Kirkkoon oikeastaan mitään. Minulle on paljon tärkeämpää kirkon antama vapaus uskoa johonkin sitä johtavaan Voimaan. Minulla ei ole tarvetta arvioida kuka on oikeutetumpi sanomaan kenellä on oikeus olla jotain mieltä. Minulle riittää kirkko ja sen raamatullinen sisältö.

Kirkon tarjoama mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä on yksi hienoimmista lahjoista kirkolta ihmiselle. Siinä saa uusia ystäviä, kokee mukavia yhdessäolon hetkiä ja unikin tulee helpommin illalla. Kyllä myöntää täytyy, että elämäni ilman kirkon suomia mahdollisuuksia olisi melko rauhatonta ja mielenrauhan kannalta negatiivista. Saamani lohtu hankalissakin asioissa ja vastaavasti lohduttamalla läheisiäni näissä vapaaehtoistyö kuvioissa on sellainen lottovoitto pääkopan sisälle, ettei sitä ihan aina muista kiittää tarpeeksi.

Tällä hetkellä minulla on Yhteisvastuu-keräys asiat ykkös-asiana vapaaehtoistyössäni. Ikäväkseni vain olen saanut huomata tämän yhä enemmän kyynistyvän ja kylmenevän ihmismielen sulkevan toisen ihmisen hädän ja avuntarpeen pois ajatuksista.

Toinen tärkeä mieleni rauhoittaja on lauluporukkamme ”Sopivat”. Sopivasti laulamalla ja asioista keskustelemalla on harjoituksistamme tullut varsin mahtava tilaisuus puhaltaa ja puhista ulos aiemmin sisälle kasautuneet ahdistuksen täsmäpommit. Kun harjoitusten jälkeen on lähtenyt kotiin, niin mieli on niin rauhallinen ja valtava hyvän olon tunne on vallannut koko ukkelin.

Eli lyhykäisesti esiteltynä tällainen seurakuntalainen minä olen tässä Suuressa seurakunnassa.

Asko Raita

2 Replies to “Kirkon kupeessa kasvanut”

  1. Kiitos Asko ja hienoa, että tulit mukaan bloggaaja-joukkoomme. Olet tärkeä kumppanimme ja kaikki te, jotka teette vapaaehtoistyötä. Hyvä mieli moninkertaistuu yhdessä tekemällä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *