Kun ikimetsä kaatui


 

 

 

 

Kuuntelen radiosta teologian tohtori Panu Pihkalan haastattelua ympäristöahdistuksesta. Tunne on itsellenikin tuttu. Läheinen pappa lapsuudestani kuoli tultuaan käymään kotimökillään, sillä mökin takametsä oli kaadettu. Ikimetsä.

Turvapaikka. Eläinten ja kasvien, ystävien paikka. Ahdistus aiheutti sydäninfarktin. Ehkä se olisi tullut muutenkin, mutta metsän kaataminen tuntui kauhistuttavalta. Ikimetsä oli tuhottu.

Suomessa riidellään metsänhoitoon liittyvistä kysymyksistä. Pitääkö kaikki vanhat metsät muuttaa talousmetsiksi, joissa puut saavat kasvaa suorina ja pitkinä? Vai pitäisikö vanhoille metsille antaa oikeus olemassaoloon? Talousmetsä ja ikimetsä ovat eri asioita, toisesta Suomi saa rahaa talouden pyörittämiseen, toinen tuo virkistystä ihmiselle sekä elintilaa monille uhanalaisille lajeille. Vanhojen metsien suojelu koituu Suomen ja koko maailman hyväksi.

Kun perusturvallisuuteen vaikuttavista asioista tulee riita, sovittelu on hankalaa. Tunteet nousevat pintaan, järki ei pysy mukana. Pian taistelevat tunteet, eikä asiat. Ja riidoissahan on aina tunteet mukana. Tunteilla on merkitystä, ei yksin järjellä.

Kiista suomalaisesta metsästä muistuttaa uskontoihin ja hengellisiin tulkintoihin liittyviä riitoja. Kummassakin maailmassa mennään syvälle perusturvallisuuden ytimiin. Uskonto vaikuttaa turvallisuuteen. Kun Helsingin yliopiston raamatuntutkijat esittelevät näkemyksiään ja tutkimuksen uusia tuloksia, moni hermostuu, sillä uudet tutkimukset saattavat uhata perusturvallisuuden tunnetta. Vievätkö nämä tutkijat pohjan koko kristinuskolta? Meneekö koko usko, jos Raamattu ei olekaan sanasta sanaan totta? Mitä tapahtuu, jos otan tutkijoiden ajatukset tosissaan? Entä, jos koko usko ei romahdakaan? Joka tapauksessa ajatuksiin, vakaumukseen ja maailmankatsomukseen liittyvät kriisit ovat monesti tuottaneet uutta hyvää ajattelua. Kriisit on hyvä ottaa tosissaan.

Onko minun uskoni vain kauniiden kertomusten varassa vai onko elämässäni syvempi perusta? Eikö mikään muu kuin oma totuuteni ei kelpaa minulle? Jos olen oman totuuteni vanki, en ole ymmärtänyt Jumalasta paljoakaan. Sillä Jumala ei suostu meidän käsitystemme ahtaisiin rajoihin, hän on aina koko maailman Jumala, kaikkeuden Jumala, josta kukaan ei omista totuutta. Jumala pitää totuuden itsellään.

Jumalan olemassaolo ei ole kiinni siitä, mitä raamatuntutkijat väittävät tai mitä mieltä meidän pitäisi olla eri raamatunkertomuksista. Jos Jumala on kaikkeuden ja olemassaolon ydin ja syvin lähde, kysymys on paljon suuremmista asioista, kuin minun tarpeestani olla oikeassa.

Joulun odotukseen liittyy monia kauniita kertomuksia. Ne luovat tunnelmaa, ilmapiiriä ja sävyjä. Kauniiden kertomusten takana on paljon viestiä syvemmistä kerroksista. Kauniit tarinat voivat olla tosia, vaikka ne eivät olisi historiallisesti joka kohdin faktaa. Osaanko lukea kauniiden kertomusten sanomaa?

Ympäristöuhkat eivät ole mitään kauniita kertomuksia eivätkä satua vaan täyttä totta. Ympäristötutkija Panu Pihkala auttaa ymmärtämään ympäristöasioihin liittyviä ulottuvuuksia. Hän toteaa myös, että toivoa, kunhan annamme sille mahdollisuuden. Toivoa on, sehän on kristinuskon sanoma.

Panu Pihkala, Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. 301s. Kirjapaja 2017.

 

Murtunut kehräsluu sai kipsin

Onneksi oli kypärä

Ajoin aivan liian kovaa pyörällä keskustassa. Tarkoituksenani oli nousta ajoradalta kanttikiven yli pyörätielle, mutta yritys epäonnistui ja etupyörä luiskahti ympäri. Lensin katuun, nilkka jäi alle ja sitten sattui. Huutohan siitä pääsi, ei sille mitään mahtanut. Arvasin, että jotakin särkyi enemmän tai vähemmän. Onneksi minulla oli kypärä, sillä vain nilkassa tuntui pahaa kipua.

Puolisoni tuli nopeasti paikalle ja soitti apua. Sitä odotellessamme saimme kumpikin todistaa, että lahtelaiset ihmiset välittävät toisistaan. Tai oikeastaan, mistä minä tiedän, olivatko he kotoisin Lahdesta vai täällä vain käymässä. Joka tapauksessa kaikki ohikulkijat kysyivät, tarvitsimmeko apua. Autoilijat pysäyttivät, lähes kaikki. Sain kylmäpakkauksen eräältä autoilijalta ja rohkaisuja kaikilta. Eräs nuori pari jäi varmistamaan, että pääsen turvallisesti auton kyytiin ja matkalle kohti sairaalaa. Kiitos, hyvät ihmiset!

Se tuntui äärettömän hyvältä. Kummasti usko ihmiseen ja tulevaisuuteen vahvistuu, kun saa itse kokea muilta ihmisiltä huolenpitoa ja myötätuntoa.

Sain myös Päijät-Hämeen keskussairaalassa erittäin nopeaa ja ammattitaitoista apua. Kuvat otettiin, jalkaa tutkittiin ja murtunut kehräsluu sai kipsin ympärilleen. Viimeiseksi sain myös hyvät neuvot keppien käyttämiseen. Kiitos Akuutti 24:n henkilökunnalle, teidän työnne on arvokasta!

Nyt opettelen kotona keppielämää. Tajuan, että tarvitsen apua toisilta ihmisiltä. Se on hyvä opetus, ei meistä kukaan täällä ihan yksin pärjää. Meidän kannattaa uskoa hyvään. Meidän on viisasta auttaa toisiamme ja tehdä hyvän ja kestävän kehityksen eteen lujasti töitä.

Vaikka joku jättäisi koko homman ja vetäytyisi vastuusta, on aina niitä, jotka haluavat laittaa oman kortensa kekoon hyvän asian puolesta. Aina joku tulee mukaan, kun apua tarvitaan. On oltava silmät nähdä ja korvat kuulla, missä on minun paikkani auttaa.

Ja aina voi kysyä, tarvitaanko täällä apua!