Unelmana metsä

Yläilmoissa puiden oksillä käy vilske, kun tiaiset, punatulkut, käpytikka ja oravat valmistautuvat tulevaan kevääseen.

Tulin lenkiltä tulevan ohikulkutien paikoilta. Käyn usein Porvoonjoen varrella katselemassa lintuja ja seuraamassa vuodenaikojen vaihtelua ja luonnontapahtumia. 

Käpytikka nakutti puussa, tiaiset ja punatulkut pitivät seuraa. Porvoonjoki on jäässä vedenpuhdistuslaitoksen yläjuoksulla, mutta tuon laitoksen jälkeen joki on sulana. Sula vesi houkuttelee lintuja. Viime keväänä siellä oli pulmusparvi levähtämässä matkalla pohjoiseen. Nyt lumessa näkyi kauriin jälkiä ja papanoita.

Mutta pian tässä on asfalttia. Väitetään, että uusi tie on parempi pohjaveden kannalta, sillä nykyinen valtatie 12 kulkee juuri pohjavesialueen päältä. Pitää myös päästä liikkumaan, liikenteen on sujuttava.

Milloin asfalttia on kylliksi?

Kumpi on parempi, vanha vai uusi tie? Mitä yhä tiheämpi Etelä-Suome n tieverkosto aiheuttaa ilmastolle, maalle, vesistölle? Voisiko Suomessa määritellä ylärajan asfaltille? Mikä olisi asfaltin enimmäismäärä? Milloin Etelä-Suomessa on teitä tarpeeksi?

Jos tarvitaan uusi tie, voisiko jonkun vanhan asfaltin purkaa ja antaa tilaa luonnolle? Vai onko tämäkin haihattelua?

Toisaalta mikään ei korvaa luontoa, viheralueita, metsiä, joenvarsia. Etelä-Suomessa ei ole liikaa metsiä ja liian vähän moottoriteitä. Jotain kertoo sekin, että aivan Lapakiston luonnonsuojelualueen vierestä on metsä hakattu paljaaksi. Oliko pakko?

Mistä unelmoit?

Jo pieni pyrähdys metsässä parantaa oloa, sillä on hyvä vaikutus terveyteen. Serkkuni sairastui syöpään. Kun tauti eteni ja elämän rajat alkoivat hahmottua, serkkuni alkoi kertoa toiveistaan. Ne eivät olleet maailmanympärimatkoja tai muuta mullistavaa. Serkkuni tahoi sienimetsään, sillä tuolloin oli syyskesä. Ehdin viedä hänet kaksi kertaa metsään. Hän hengitti kaikkea sitä. Metsää, puita, pensaita, lintuja, eläinten jälkiä, sammalta, kanervikkoa, kiviä, kallioita, muurahaisia. Hän sai koriinsa kivan kasan sieniä, rouskuja, vahveroita, suppiloita, torvisieniä.

Sen jälkeen olo alkoi huonontua ja ennen joulua tuli hänen aikansa täyteen. Lähimmät perheenjäsenet saattelivat serkkuni tästä elämästä. En voi tietää, mitä itse mahdan toivoa vastaavassa tilanteessa, mutta retki luonnohelmaan ei kuulosta hullummalta.

 

Syrjittyjä lintuja kaupungissa

Sepelkyyhkyä on kutsuttu myös toukomettiseksi, kuten lauletaan virressä 105, 3. säkeistössä.

Jos olisit lintu, mikä lintu olisit? En ainakaan pulu, en ehkä varpunenkaan. Pulu ja varpunen ovat olleet vähän syrjittyjä lintuja. Lapsuuteni Helsingissä pulut pesivät kerrostalomme räystään alla ja likasivat tietenkin talon seinän. Erään kaverini suuhunkin pulu pääsi pudottamaan jätöksensä, koska tyttö seurasi taivaan tapahtumia tuijottaen yläspäin suu auki.

Varpusia tirskutti joka puolella. Ne olivat lintumaailman mustia lampaita. Puluja tai varpusia ei arvostettu, kunnes alettiin puhua varpusten vähenemisestä. Puluja ei arvosteta vieläkään. Mutta ei herätä kovin suurta ihastusta, jos kerron nähneeni pulun tai varpusen. Niitähän nyt on.  Pulujen touhua on silti hupaisaa seurata. Niilläkin on omat omituiset tapansa, kuten meillä kaikilla.

Nimet uusiksi

Isääni moinen aliarvostaminen harmitti. Hän tunsi paljon lintuja, kasveja ja eläimiä eikä hänen mielestään toinen ollut toista vähäarvoisempi. Niinpä hän antoi uudet nimet puluille eli kesykyyhkyille sekä varpusille.

Koska pulut pesivät räystäiden alla ja varpuset mekastivat pensasaidoissa, isäni nimitti pulun isoksi räystäslinnuksi ja varpusen pieneksi pensasaitalinnuksi. Minulle nämä nimitykset ovat hyvin kelvanneet. Uudet nimet muuttivat asennettani näihin lintuihin. Isot räystäslinnut ja pienet pensasaitalinnut ovat oppineet sopeutumaan elämään kaupungeissa.

Pulu sairaalassa

Olin Lahden kaupunginsairaalan ala-aulassa eräänä aamuna, kun avoimista ovista tupsahti pulu sisälle. Aika rennon oloisena se tepasteli vahtimestarin luukulle. Siellä se tutki ihmisten kenkiä ja etsi lattialta ehkä murusia. Ei tuntunut pululla olevan hätäpäivää. Mutta me ihmiset toki kauhistuimme, pulu sairaalassa!  Pulu ei antanut ottaa itseään kiinni, kai se halusi tutkia uutta olinpaikkaansa.

Silloin eräs topakka nainen tuli, johdatti pulun kulmaukseen ja otti sen rennosti syliinsä tottuneesti ja hellävaroen mutta napakasti. Pulu pääsi sairaalasta ulos helposti. Tapahtuma oli sympaattinen, pulu, jonka napakka nainen johdatti ulos.

Jotenkin näihin lintumaailman reppanoihin on alkanut itselläni kehittyä uusi suhde. Iso räystäslintu (pulu) ja pieni pensasaitalintu (varpunen)ovat lajinsa vähemmän arvostettua porukkaa. Enpä minäkään nyt mikään kuningaskalastaja tunne olevani, helpompi on samastua varpuseen. Tai jos pitää valita, olisinko kotka vai kesykyyhky, niin en ainakaan koe olevani kotka.

Jokaisella on paikkansa, niin kotkilla ja kuningaskalastajilla kuin isoilla räystäslinnuilla ja pienillä pensasaitalinnuillakin.