Uusimmat blogit Kristillisen uskon kompastuskiviä, osa IIHannu Lehdeskoski18.6.2018Toinen kompastuskivi tänä päivänä ihmisille on kirkon julistama kertomus pelastuksesta. Puhe Jeesuksesta taivaasta tulleena Jumalan poikana, joka kuoli meidän syntiemme tähden, ei ole enää ymmärrettävä kertomus tämän päivän ihmisille. Kirkon kertoma pelastuskertomusta on kirjoitettu eri todellisuudesta kuin missä nykypäivän ihmiset elävät. Tänä päivänä ihmiset elävät tieteellisen tiedon todellisuudessa. Heille on totta se, mikä voidaan havainnoida ja todistaa. Tästä syystä antiikin ajan uskonnollisilla totuuksilla ei ole tilaa ihmisten mielessä. Kertomus taivaasta tulevasta pelastajasta herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Tämän päivän kristillisen tulkinnan mukainen kertomus kertoo ihmisen langenneen syntiin luomisen aamuhämärissä. Ensimmäiset ihmiset eivät totelleet Jumalan antamaa käskyä ja synti sai heistä otteen. Mutta yritettäessä ottaa selkoa, millainen ihminen on, tässä ajassa ei kuitenkaan oteta esiin Raamattua, vaan biologian kirja. Biologian kirjoista voi lukea, miten elämä on syntynyt maapallolle monien miljardien vuosien aikana. DNA –tutkimuksen mukaan kaikella tällä hetkellä olemassa olevalla elämällä, niin kasveilla kuin eläimilläkin on vähintään 1% DNA –vastaavuus ja ihmisen DNA on 99 prosenttisesti sama kuin suurilla apinoilla. Ihminen on siis yhtä kaiken muun luonnon kanssa. Itsesäilymisvietti Kaikki elämä on yhtä geneettisesti. Yhteinen piirre maapallolla olevalla elämällä on erityinen tarve säilyä hengissä. Sama itsesäilymisvietti löytyy niin kasveilta, eläimiltä kuin ihmiseltäkin. Muutama esimerkki kasvien ja eläinten selviytymisvietin toiminnasta. Ensimmäinen esimerkki tulee Australiasta. Maan länsiosissa kasvaa mangrovepuita, jotka elävät aivan mereen laskevan joen alasuistolla. Mangrovepuille on kehittynyt erityinen juuristo, jota ne käyttävät pysyäkseen hengissä suolaisessa vedessä. Puut ovat oppineet siirtämään vedessä olevan suolan puun valikoituneisiin lehtiin. Nämä lehdet kuolevat suolan yliannostukseen, mutta puu säilyy hengissä. Toinen esimerkki tulee Amazonin viidakosta. Siellä elää muurahaisia ja käärmeitä, jotka ovat kehittäneet tavan elää yhdessä ja samalla suojata itseään. Amazonissa on muurahaisista, jotka tekevät pesänsä puun alaoksille. Saman puun ylemmillä oksilla elää käärmeitä. Käärmeiden suurin uhka ovat armeijamuurahaiset, jotka söisivät pesään tullessaan käärmeiden munat. Muurahaiset eivät kuitenkaan kulje toisen muurahaispesän yli. Näin käärmeet ovat turvassa armeijamuurahaisilta. Puun alemmilla oksilla elävien muurahaisten suurin uhka taas on puissa asuvat muurahaiskarhut. Käärmeet kuitenkin pitävät muurahaiskarhut loitolla muurahaispesästä. Tämä järjestely auttaa siis muurahaisia kuin käärmeitäkin selviytymään hengissä. Vaikka käärmeet ja muurahaiset eivät osaa kommunikoida keskenään, mutta silti ne ovat löytäneet kummallekin suotuisan yhteiselämän tavan. Kyse on itsesäilytysvietistä. Ihmisen ennakkoluulo Entä, mitä saa selville, kun ottaa käteensä psykologian kirjan ja tutkii ihmismieltä? Ihmiskunta on osa luontoa ja siten se toimii samojen lainalaisuuksien mukaan. Ravintoketjun päässä ihmisen selviytymisongelmat eivät kuitenkaan ole fyysisiä, vaan enemmänkin henkisiä. Me emme mielellämme ota avosylin vastaan itsestämme poikkeavia ihmisiä. Me emme luota ihmisiin, jotka näyttävät erilaisilta, puhuvat eri kieltä, uskovat erilaiseen Jumalaan, koska me intuitiivisesti arvioimme heidän erilaisuutensa olevan meille vaaraksi. Ihmisen luonteeseen kuuluu olla ennakkoluuloinen. Tämä ennakkoluulo on biologinen tosiasia, ei seuraus jostain tapahtumasta historian aamuhämärissä. Me olemme kehittyneet ennakkoluuloisiksi. Me suhtaudumme varautuneesti eri roduista ja kansoista tuleviin ihmisiin, koska historian saatossa ihmiskunta on oppinut, että niin säilyy todennäköisemmin hengissä. Monissa elämäntilanteissa ihmisillä käynnistyy puolustusmekanismeja, vaikka tosiasiassa ei olisikaan mitään vaaraa, ainakaan hengenvaaraa. Nämä historian hämäristä tulleet inhimilliset tavat selvitä hengissä toimivat tänä päivänä siis alitajuntaisesti. Puolustusmekanismien kytkeytyessä päälle, tuntuukin kuin joku muu tekisi niitä tekoja, joita itse tekee. Usein käy vielä niin, että tekee sellaisia tekoja, joita ei tosiasiassa haluaisi tehdä. Juuri näillä sanoilla Paavali aikoinaan selitti synnin olemusta. ” Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.” (Room 7:18-20) Edellä mainitut inhimilliset tavat reagoida ovat osa universaalia inhimillistä kokemusta, jolle meidän esi-isämme ovat antaneet nimen synti. Kokemus on edelleen tosi, mutta selitys ei ole enää ymmärrettävä tässä ajassa. Olisiko aika jättää menneen ajan selitys taakse ja etsiä inhimilliselle kokemukselle tässä ajassa ymmärrettävä selitys?... Kristillisen uskon kompastuskiviä, osa 1Hannu Lehdeskoski20.5.2018Yksi kompastuskivi kristillisessä uskossa tämän päivän ihmisille on puhe Jumalasta persoonallisena olentona. Monille on mahdotonta ajatella, että Jumala todella olisi taivaassa asuva olento, jolla olisi oma tietoisuus ja kyky puuttua maailman kulkuun. Antiinkin käsityksen mukaan Jumala eli taivaankannen yläpuolella taivaassa ja vaikutti sieltä maapallon tapahtumiin. Tänä päivänä tiedetään, että taivas ei ole Jumalan asuinpaikka. Nykytiede on todistanut, että maailmankaikkeus on miljardien valovuosien laajuinen tila, eikä sen reunoja olla vieläkään löydetty. Kristillinen perinne määrittelee persoonallisen Jumalan myös kaiken tapahtuvan syyksi. Antiikinajan ihmiset uskoivat, että sääilmiöt, sairaudet ja kansojen kohtalot olivat jumalien määräämiä. Aikamme tieteellinen tutkimus on ampunut alas joka ikisen antiikin ajan käsityksen. Fysiikan eri ilmiöille on löydettävissä luonnollinen selitys. Kopernikaanisesta vallankumouksesta Newtonin aloittamaan fysiikan tutkimukseen ja evoluutioteoriasta psykologisen tutkimuksen tuloksiin kertovat ihmisille maailman tapahtumiin vaikuttavan Jumalan kuolemasta. Suurimmalle osalle länsimaisista ihmisistä on mahdotonta uskoa kristilliseen Jumalaan juuri edellä mainituista syistä. On hyvä huomata, ettei aikamme pyrkimys etsiä kristillisestä perinteestä eroavaa tapaa puhua Jumalasta ole vain omaan aikamme kysymys. Jo Raamatun lehdiltä löytyy erilaisia kielikuvia Jumalasta. Esittelen kaksi raamatunkohtaa, jotka kummatkin puhuvat Jumalasta ei persoonallisena todellisuutena. Vanhassa ja Uudessa testamentissa on nimittäin kohtia, jotka kertovat Jumalasta todellisuutena, joka tulee näkyväksi inhimillisyydessä. ”Kaikki saavat katsella Herran kunniaa, meidän Jumalamme ihanuutta. Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät.” Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot arolla.” (Jesaja 35: 3-6) Ensimmäinen teksti on Jesajan kirja luvusta 35. Jesaja vastaa siinä ihmisten kysymykseen, miten he tietävät, että Jumalan valtakunta on lähellä, eli sen milloin Jumala pelastaa heidät. Jesaja ei vastaa puhuen messiaasta tai miten ihmisillä on mahdollisuus palata Paratiisiin. Jesaja puhuu uudistuvasta inhimillisestä todellisuudesta, jonka yhteys Jumalaan tekee kokonaiseksi ja ehjäksi. Jesajalle Jumala ei ole persoonallinen olentona, vaan maailmassa vaikuttava voima, joka muuttaa todellisuutta ihmisten keskellä. Jesaja kertoo siis Jumalasta, joka tulee näkyväksi inhimillisessä todellisuudessa. Kaikki voivat nähdä Jumalan, sillä hän tulee näkyväksi ja todeksi ihmisten elämässä. Toinen raamatunkohta, jonka haluan ottaa esille, on Matteuksen evankeliumista tuttu vertaus viimeisestä tuomiosta (Matt 25: 31-46). Sen kautta voi huomata, miten osa Jeesuksen seuraajistakin kokivat Jumalan olevan läsnä juuri inhimillisessä todellisuudessa. Vertauksessa Ihmisen Poika tulee tuomitsemaan maailman ja jakaa ihmiset lampaisiin ja vuohiin. Lampaat kutsutaan elämään Jumalan läheisyydessä, vuohet taas tuomitaan pimeyteen. Lampaat ovat niitä, jotka huomaamattaan auttoivat Jumalaa, kun taas vuohet jättivät huomaamattaan auttamatta. Ruokkiessaan nälkäisiä, vaatettaessa alastomia, vieraillessaan vankilassa, lampaat kohtasivat Jumalan. Vuohet, jotka eivät auttaneet ketään, kulkivat Jumalan ohi. Vertauksen sanoma on siinä, että Jumalaa ei voi erottaa inhimillisestä. Jos et näe Jumalaa nälkäisenä, janoisena, alastomana tai vankina olevana ihmisenä, et voi nähdä Jumalaa ollenkaan. Jumala ei ole olento muiden joukossa, vaan hän on kaikissa ihmisissä, varsinkin vähimmissä veljissämme ja sisarissamme. Huomioitavaa vertauksessa on, että lampailta ja vuohilta ei kysytty, ovatko he ovatko he ottaneet Jeesuksen henkilökohtaiseksi vapahtajaksesi tai uskovatko he uskontunnustukseen kirjaimellisena totuutena tai käyvätkö he kirkossa. Heiltä kysyttiin vain, ovatko he nähneet ihmisissä läsnä olevan Jumalan. Onko Jumala siis persoonallinen olento vai inhimillisessä todellisuudessa kohdattava voima? Raamatusta löytyy tekstejä kumpaakin suuntaan. Kristillinen kirkko on tehnyt aikanaan oman valintansa, mutta se ei tarkoita, että kirkon valitsema tie olisi ainoa raamatullinen vaihtoehto.... Seurakuntani – Suuri mahdollisuuteni elää !Asko Raita12.5.2018Otsikon mukainen mahdollisuus on meillä kaikilla, jos vain itse näin haluamme ja olemme valmiita heittäytymään uskovaisen monipuoliseen maailmaan. Kohdallani kotiseurakuntani on hyvin suuri käsitteenä. Koen kaiken suomalaisen luterilaisen kirkkoelämän seurakunnakseni. En rajaa sitä muutoin kuin jos yhteiskunnallinen asia sitä edellyttää lakiin vedoten. Tästä suuresta seurakunnasta saan voimaa kulkea sitä tietä, jonka olen hyväksi todennut ja lapsuudesta asti turvanani saanut pitää. Varsinainen voima tulee sieltä korkealta taholta, joka on kaikkien johtajien ja neuvostojen, valtuustojen yläpuolella – kaikkivaltiaalta Jumalalta. Elämme tällä hetkellä varsin hajanaista ja uskovaiselle koettelevaa aikaa. Joka puolelta pullahtelee erillaisia ihmiselämään puuttumisia, ja todistellaan niiden olevan kaikille hyväksi. Ymmärrän kyllä näitä ihmisiä, mutta en missään nimessä hyväksy heidän vaateitaan suoralta käsin, etenkin jos ne ovat ristiriidassa suhteessani Jumalaan. Jos joku saa minut vakuuttuneeksi, että jokin on Jumalan tahto, niin hyväksyn asian kyllä. Varoitan kuitenkin, että olen melko jääräpää muuttamaan käsityksiäni. On ollut tällaiselle ihan tavalliselle sukankuluttajalle ihme, että meidän kirkossamme pidetään meteliä mitä erilaisimmista asioista. Tasa-arvo on sitä minun mielestäni, että olemme Jumalan silmien alla tasa-arvoisia, enkä minä tarvitse siihen mitään viranomaisselvityksiä sen enempää. Muistettava se on minunkin, etten loukkaa ketään näissä asioissa, koska silloin loukkaisin myös Ylintä Valvojaa. Muutoinkin seurakuntani antaa minulle tosi paljon mahdollisuuksia elämäni rikastamiseen. Hengellisen rikkauden lisäksi olen saanut ja saan vastaisuudessakin paljon ystäviä, joiden kanssa on kiva touhuta ja elää. Mikä onkaan parempaa sunnuntaipäivän puuhaa kuin messu. Ajatuksen selventämistapahtuma, ja yleensä messun toimittaa vielä henkilö tai henkilöt, joita itse haluat kuulla. Ai miten se on mahdollista ? No Lahdenkin alueella on monta kirkkoa missä on sunnuntaisin messu ja naapuriseurakuntien kirkot vielä lisäksi. Näistä tiedon saa Kirkon Seutu tiedotuslehdestä, joko kotiinkannettuna paperiversiona tai sitten tiedot voi onkia tietokoneelta. Aika usein kirkon kymmenyksien maksajalta kysytään syytä miksi hän kuuluu kirkkoon, ja vastauksena on aika usein saadut kirkon antamat sakramentit. No onhan sekin syy, mutta kyllä syitä on varmaan enemmänkin, Miettikää niitä kaikkia tapahtumia, palveluita, yhdessäoloa ja muuta. Kyllä minä mielestäni olen saanut kymmenyksille varsin hyvän vastineen. Yksi tärkeimmistä toiminnoista on seurakuntien musiikkielämä sen suuressa monipuolisuudessa, ja etenkin viimeaikoina saavutetut matalan kynnyksen lauluryhmät ja soitinryhmät ovat tuoneet vaan lisä’rikkautta seurakuntalaisilleen toimien terapeuttisina työn vastapainoina. Itse olen saanut laulaa monessakin tilaisuudessa eri lauluryhmissä. Kun tästä asiasta keskustellaan, minulta kysytään osaanko minä laulaa ? Rehellisyyden nimissä vastaan aina, että en osaa, mutta uskallan laulaa. Se on eri asia, sillä rohkeus laulaa kiitollisuudesta ja ylistyksestä antaa hyvää vahvistuksen tunnetta rintaan ja lämmittää mukavasti. Olen nyt ylistänyt kovasti sitä runsautta jota kirkosta on mahdollista ammentaa. On kuitenkin asioita, jotka eivät mielestäni kuulu kirkolliselämään. Ei seurakuntaa tee vetovoimaisemmaksi se, että sen työntekijät ovat vain työaikanaan uskovaisia. Odotan heiltä sitoutumista hengellisesti myös vapaa-aikana. Ajatukseni tyrmätäään varmasti monenkin ihmisen taholta ja ajatellaan, että mitä se kenelekään kuuluu miten seurakunnantyöntekijä vapaa-aikaansa viettää. Henkilökohtaisesti se ei kuulukaan minulle, sinulle, meille tai heille, mutta se on pystyttävä kohtaamaan kasvoista kasvoihin Hänelle, jonka sanaa levität ja kerrot meille sen olevan Jumalan sanan. Voinko vaatia näin, – mielestäni kyllä. Nämä asiat toimivat molempiin suuntiin. Kohta takana on varsin vilkas kirkollinen talvi ja siirrymme nauttimaan Luojan antamasta lämmöstä ja kesän rikkauksista. Monet seurakunnan toiminnoista pyörivät myös kesällä, joten ollaan aktiivisia niin vapaaehtoisrintamalla kuin työntekijöidenkin työsaralla. Siunattua alkavaa kesää kaikille !... Synnin vastakohtaheikkiheinola9.5.2018Galatalaiskirjeen saajat olivat pakanoista, juutalaisuuteen kääntyneistä ja juutalaisista koostuva yhteisö. Heillä oli siis valtavasti oman menneisyytensä lähtökohtia. Paavalin kirjeessä galatalaisille ei olisi mitään mieltä ellei heillä kaikilla olisi ollut kiinnostusta yhteen asiaan. Oikea hyvä elämä kiinnosti heitä. Sen voi sanoa yksinkertaisesti: Miten välttää syntiä? Jos voit välttää, niin olet vanhurskas joka kelpaa Jumalalle. Sinulla on mahdollisuus siirtyä ajasta iäiseen iloon. Kirjoitan tätä, koska sama asia on aina ollut minullekin tärkeä. Luther koetti välttää syntiä ja elää oikein. Hän todella pyrki munkkina puhdistamaan sisäisen elämänsä tekemällä hyviä töitä, paastoamalla ja piiskaamalla itseään. Hän luki kuitenkin myös Raamattua kunnes oivalsi jotain mm Galatalaiskirjeen äärellä. Hän saattoi oivaltaa vain, koska Saulus Tarsolainen oli koettanut kaikin tavoin välttää syntiä fariseuksena ja juutalaisten perinnäissääntöjen noudattajana ja kiihkoilemalla niiden puolesta. Jumala tuli lopulta heille suuremmaksi kuin uskonnollinen yhteisö, jonka jäseniä he olivat. Kysymys poltti siihen saakka, kunnes he löysivät oikean vastauksen. Kun vastaus löytyi, nyt se vuorostaan täytti heidät ja poltti heidän mielessään. Ei voinut elää jakamatta sitä muille. Mutta täytyy miettiä ennen etenemistä: Mikä on synnin vastakohta. Onko se: en tee syntiä. Takana on kysymys laista joka sen määrittää. Vai onko se: Teen vain Jumalalle kelpaavia hyviä tekoja. Mikä on hyvä teko? Muistanet tilanteen, jossa Jeesus keskustelee rikkaan nuorukaisen kanssa laista ja sen noudattamisesta. Siinä kymmenen käskyä tiivistyy kahteen olennaiseen: Rakasta Jumalaa yli kaiken( 1.- 3. käsky, lain ensimmäinen taulu) ja lähimmäistä niin kuin itseäsi ( 4.- 10. käsky, laintoinen taulu). Lähimmäisyys selittyy syvemmin Jeesuksen tämän keskustelun jälkeen kertomassa vertauksessa laupias samarialainen. Yleensä ajattelemme sen kohdalla lähimmäisenrakkauden rajattomuutta ja ( lain toisen taulun) ihmiselämän hyviä rajoja määrittävien käskyjen tiivistelmää. Mutta vertauksessa samaan aikaan (lain ensimmäisen taulun ) jumalasuhteeseen liittyvien käskyjen takia pappi ja temppelipalvelija eli leviitta kulkivat ohi. Saulus kulki Damaskoon samassa mielentilassa täynnä Jumalan pyhyyttä ja palvelupuhtautta, kuin vertauksen pappi ja leviitta . Ajattelen, että hän oli sisäisesti ihmisen oikealta tieltä ojaan suistunut, niin kuin on jokainen täynnä murhanhimoa elävä ihminen. Tarkoitus ei todellakaan pyhitä keinoja! Sitten hän sokeutui Jumalan kirkkauden suuressa valossa. Hän kohtasi laupiaan samarialaisen – Jeesuksen. Jeesus on suuri laupias samarialainen jokaiselle joka etsii sisäistä puhtautta. Siinä kohdassa Sauluksen eli Paavalin elämää hänelle selvisi: Synnin vastakohta ei ole lain noudattaminen. Synnin vastakohta on usko Jeesukseen. Se on galatalaiskirjeenkin ydinsanoma. Paavali alkoi elää vanhurskasta elämää. Se oli aivan toisenlaista kuin ennen. Se on seurausta evankeliumista. Rikas nuorukainenkin sai mahdollisuuden. Luovu omastasi ja seuraa minua. Ratkaisevaa olisi ollut SEURAA! Galatalaiskirjeen alussa Paavali kertoo kuinka evankeliumi tuli hänen elämäänsä. ”Minä Paavali, apostoli, joka en ole saanut virkaani ihmisiltä enkä kenenkään ihmisen välityksellä vaan jonka ovat apostoliksi asettaneet Jeesus Kristus ja Isä Jumala, joka herätti hänet kuolleista…Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle.” Apostolien tekojen 9. luku kertoo edellä olevan ilmestyksen tapahtumista. Fariseus Saulille ( Paavalille) aiheutui Jeesuksen kirkkaudesta sokeus ja näkemättä hänet talutettiin Damaskoon. Jumala lähetti Ananiaan auttamaan ja taas hän näki. Mutta tärkeintä, sisäisen näkökyvyn saamista ei kai voikaan kuvata. Siitä Paavali yllä kirjoitti. Galatalaiskirjeen alussa Paavali kuvaa tuon elämänvaiheensa. Miten on mahdollista tulla Jeesukseen uskovaksi niin, että hänen ei tarvinnut tavata Jeesuksen opetuslapsia?Paavali muistaa: Ei tarvinnut kysyä lihalta ja vereltä, eli ihmisiltä, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa. Hän ei tarvinnut opetusta. 3 vuotta hän oli Arabiassa ja palasi Damaskoon. Sitten hän vietti 14 päivää Keefaan , eli Pietarin kanssa.Sen jälkeen kului 14 vuotta Syyriassa ja Kilikiassa ja sitten hän meni Jerusalemiin ilmestyksen takia. Kun siellä oli keskusteltu yhdessä apostolien kanssa, heistä mainitaan Jaakob, Pietari ja Johannes, todetaan: heillä oli yhteinen evankeliumi. Vanha opetus on, että pitää erottaa laki ja evankeliumi toisistaan. Mutta miten sen voi ymmärtää. Selitys on tapahtumissa sydämen tasolla. Laupiaan samarialaisen vertaus kiinnitti huomion lain noudattamiseen. Se kuvasi pyhyyden pahuuden ja pahuuden korjaamisen pyhyyden, mutta oikein vastaus on kuitenkin Jeesuksen seuraamisessa. Se on evankeliumi. Paavali tunnistaa sen koko elämässään. Hän tiesi olevansa Jumalan valitsema jo äidin kohdusta saakka. Damaskon tiellä Paavalin sydämeen tuli lain tilalle evankeliumi. Sen muut apostolit olivat tunnistaneet. Nyt galatalaisten sydämeen oli tunkeutumassa laki Jeesuksen rinnalle. Pietarikin oli Antiokiassa antanut huonon esimerkin vahvistaen epävarmuutta, joka kyseli: Riittääkö yksin Jeesus. Kun Jeesuksen rinnalle tulee jotakin muuta, evankeliumi ei ole enää sama. Evankeliumi on elävä Jeesus. Se ei siis ole Jeesuksen elämänkerta ja opetukset. Evankeliumissa on Jeesus joka tuli ihmiseksi taivaan todellisuudesta ja ylösnoustuaan on elävä ja todellinen. Hän ei ole kuollut henkilö, jonka opetuksia pidetään arvossa ja noudatetaan. Paavalin sydämeen tuli lain tilalle evankeliumi – Jeesus. Ja mikä onkin erityisen ihmeellistä ? Tämä kaikki on suoraan Viinipuuvertauksen(Johannes 15) sovellusta. Paavalista tuli oksa jota puhdistettiin ja karsittiin kantamaan hedelmää sen varassa, mitä Kristus-rungosta häneen virtasi. Hänelle oli selvää se, mitä Jeesus opetti Johanneksen evankeliumissa viinipuusta ja sen oksista sekä Pyhästä Hengestä. Tapahtuiko se Damaskon tien hetkessä vaiko seuraavan kolmen vuoden aikana, lopputuloksena voi vain päätellä: Pyhä Henki teki työnsä hänessä. Jumalaa ei voi analysoida tai erotella. Kolminaisuus on käsittämätön salaisuus. Johannes 14 : 7. Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu. Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Synnin vastakohta on usko Jeesukseen. Evankeliumiin. Jeesuksen kanssa usko ilmestyi Gal 2: 15 Me olemme syntyperältämme juutalaisia, emme syntisiä pakanoita. Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii. Gal 3 21. Onko laki siis ristiriidassa Jumalan lupausten kanssa? Ei toki! Jos olisi annettu laki, joka pystyy tekemään eläväksi, silloin vanhurskaus todella perustuisi lain noudattamiseen. Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin vankilaan sitä varten, että se, mitä on luvattu, annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen. Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi. Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta. Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia. Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Tarkoitus on tulla vanhurskaiksi ja eläviksi. Se on ollut mahdollista uskon ilmestyttyä! Tässä ajatellaan aikaa Raamatun alusta Paavalin aikaan asti. Ajatus on, että kauan sitten saatiin laki. Sen mukaan etsittiin vanhurskautta. Mitä on synnitön elämä. Uhrattiin syntiuhreja temppelissä. Jeesuksen tullessa usko ilmestyi. Joihannes 3 : 17. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. 19. Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta. Tässä on Jeesuksen usko. Monet ihmiset ajattelevat, että Jeesuksen usko on lähimmäisen rakastaminen. Niin monen kuuntelemani saarnan loppupäätelmä on ollut :”rakastatko lähimmäistä – et ole rakastanut riittävästi – rakasta enemmän. Meidän tulee toteuttaa lähimmäisenrakkauden periaatetta.” Palaan vielä Jeesuksen ja rikkaan nuorukaisen kohtaamiseen. Lähimmäisenrakkaus on lain toisen taulun nerokas tiivistelmä. Se on siis lakia. Tämän päivän kristityt ovat monesti tämän lain vartioimia ja vankeja. Kun usko tuli, emme ole enää tämänkään lain alaisia. Mikä usko piti Paavalin liikkeellä. Usko Jeesukseen. Hän on sanoman – evankeliumin sisältö. Ristiinnaulittuna. Jos vanhurskaus voidaan saavuttaa lain avulla, silloin Kristus on kuollut turhaan. Evankeliumi oli sana , jolle kristityt antoivat uuden sisällön. Tätä ennen sitä käytettiin, kun taistelukentältä tuotiin voitonsanoma – evankeliumi. Kaikki Rooman keisarin käskyt ja vaatimukset oli esitetty evankeliumeina. En häpeä evankeliumia – oli saanut kristittyjen keskuudessa uuden sisällön. Se on Kristuksen pahuuden valloista ristillä saaman voiton sanoma, jonka takana on elävä Jumala taivaan todellisuudesta. Laista ei katoa pieninkään piirto. Kaikki laki uskon tulon jälkeen on ajamassa ihmistä turvautumaan Jeesukseen. Myös käsky rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä. Jos ja kun laki lähimmäisenrakkaudesta ohittaa evankeliumin, ei tunnu missään kun lähetystyö vaivihkaa muuttuu tunnustuksettomaksi kehitysyhteistyöksi. Sitä kaikesta tunnustuksellisuudesta vapaaksi haluava yhteiskuntamme tukee. Suomen valtion viesti valitettavasti usein on :Tuemme, jos siellä ei julisteta evankeliumia. Evankeliumista elävä usko Evankeliumi on suuri sana. Ilosanoma on laiha kuvaamaan sitä. Kun uskon evankeliumin, uskon Jeesuksen. Evankeliumi ei ole lain käskyjä, filosofiaa, ei uskonnon suorittamista. Se tekee kristityn vanhurskaaksi ja eläväksi. Se sisältää sen, mitä Jumala on tehnyt ja tekee hyväksemme. Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. .. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää”. Evankeliumi saa aikaan uskoa. Se johtaa syvempään uskoon. Uskosta uskoon. Se johtaa uskoon, rukoukseen ja kilvoitukseen. Se on Jeesuksen kuvaama viiniköynnös, jonka oksina ovat elävät kristityt. Jeesus antaa heille elämän. Paavali kuvaa uskonvanhurskauden niin että sen sisällä on Jeesuksen opetus Pyhästä Hengestä, eläväksi tekijästä ( Johannes 14 – 17). Saitteko Hengen galatalaiset lakia noudattamalla? Ei ! Saitte sen uskomalla evankeliumin. Järjestys on: evankeliumi ensin – lähimmäisen rakkaus sitten. Uskon vanhurskaus on Pyhän Hengen työtä. Se saa minut rukoilemaan , huutamaan Abba, Isä. Näin saan lapsen aseman. Minusta tulee ja olen taivaan perillinen. Olen lupauksen lapsi samalla tavalla kuin Aabrahamin poika Iisak. Taivaallinen Jerusalem on äitimme. Koska olemme saaneet Hengen odotamme että saavuttaisimme uskonvanhurskauden. Pelastusvarmuutemme ei koskaan voi perustua itseemme tai tunteeseemme – ainoastaan Jeesukseen. Emme ole koskaan valmiita. Olemme aina matkalla. Evankeliumissa on voima . Paavali näkee siinä Jumalan toiminnan. Hän näkee Isän Kristuksessa ja Pyhän Hengen tekemässä sen eläväksi. Hän tiesi sen itsessään. Hän näki sen muissa, joita varten hänet oli lähetetty saarnaamaan evankeliumia. Jeesus pelastaa pahuudesta mutta myös pyhyydestä. Kun Pyhä Henki ohjaa syntyvät hedelmät. Aikanaan. Lähimmäisenrakkauttakin – kyllä. Hedelmistä ei synny puuta. Mutta puu tuottaa hedelmät. Joh 15: ”Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.... Parasta etsimässäheikkiheinola28.4.20181992 tuli nyt käytössä oleva raamatunkäännös. Se oli suuri muutos entiseen. Sanamukaisuudesta luovuttiin. Periaatteeksi tuli dynaaminen vastaavuus. Siinä on olennaista merkityksen ensisijaisuus tekstin ilmaisutapaan nähden. Yksittäisiä sanoja tärkeämpää on sujuva suomenkieli, joka tuo esille tekstin sisällön. Kun ajattelen tätä periaatetta, jään väkisinkin miettimään, mikä on tärkeämpää. Sujuvuus vaiko asia. Sujuvuus pakottaa valitsemaan yhden tulkinnan alkutekstistä, kun se on monimerkityksellinen tai vaikea. Tämä on tietysti tehty Raamatun lukijan parasta ajatellen, Helppous! Mutta samalla myös kääntäjien valinnan mukaisesti. Sanamukainen käännös säilyttää ja näyttää tekstin vaikeuden, kenties myös monimerkityksellisyyden ja haastaa tutkimaan enemmän. ( kielen kääntäminen ei ole helppoa, ja sanojen merkitysten erilaisuus eri kielissä asettaa haasteensa, katso vaikka edellisen blogini alkua rakkaus-sana esimerkkinä). Juutalainen tarkastelutapa heille tärkeiden Tooran ( Mooseksen kirjat) kohdalla oli kirjoittaa selitykset eri kirjoihin tekstin eri kohdista. Keskustelut niistä päätyivät toisinaan sanaan tejku (” jääköön ratkaisematta”). Parempi niin, jos ratkaisumahdollisuuksia on monia, kuin valita väärin. Tämä kertoo Jumalan ja Hänen sanansa kunnioittamisesta. Se antaa myös mahdollisuuden tuoda esiin selliasta, mitä ei ole ennen havaittu, mutta joka on aina ollut olemassa. Tämä asenne on minusta erinomainen myös meille kristityille! 1992 ilmestyneen raamatunkäännöksen jälkeen syntyi nopeasti monien tarpeeseen raamattupainos, jossa vanha sananmukaisempi 1938 ja dynaaminen 1992 käännös ovat samalla aukeamalla. Niitä on siinä helppo vertailla. Vielä vanhemmillakin raamatunkäännöksillä on edelleen käyttäjänsä. Kansanlähetys teki myös 1992 Jumalan kansan pyhä Raamattu – käännöksen, joka perustuu 1938 käännökseen korjaten sen joitakin virheitä. 1992 virallinen käännös ei siis vastannutkaan kaikkien odotuksiin luotettavasta tarkkuudesta. Raamattu ei ole helppo kirja luettavaksi saatikka käännettäväksi. Siksi kuljen tässä tutkistelussa osittain sanamukaisemman 1938 käännöksen sanoissa. Paavalin rukous Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta, kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka, varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka. Ja oikein onkin, että minä näin ajattelen teitä kaikkia, koska te olette minun sydämessäni, te, jotka sekä ollessani kahleissa että evankeliumia puolustaessani ja vahvistaessani olette kaikki minun kanssani armosta osalliset. Sillä Jumala on minun todistajani, kuinka minä teitä kaikkia ikävöitsen Kristuksen Jeesuksen sydämellisellä rakkaudella. Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi, täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi. Fil 1 Tässä rukouksessa on yksi perustavanlaatuinen hengellinen asia. Osallisuus evankeliumiin. Kun sitä puolustetaan, ollaan osallisia samasta Jumalan armosta kaikkien kristittyjen kanssa. 1992 käännös samasta asiasta: mukana evankeliumin levitystyössä ( = osallisuus ), siinä ei tule esiin evankeliumin sisäinen merkitys. Vain tämän evankeliumin ja armon sisällä tapahtuu Jumalan hyvä työ. Ihmisen kannalta se on rakkauden syvenemistä ja kasvamista hänessä. Kun niin tapahtuu, hänessä voi tulla esiin paras ja hän voi tuottaa vanhurskauden hedelmää elämällään. Evankeliumi on iso käsite. Se ei ole sama kuin evankeliumin nimellä kulkevat Uuden Testamentin kirjat. Se on kuin suuri väkevä teema, joka liikuttaa kaikkia uskonsa tuntevia kristittyjä. Se on Jumalan ilmoitus messiaasta profeetoille, se on opetuslasten elinaikanaan tuntema Jeesus, joka vaikuttaa edelleen ylösnousseen todellisuudesta Pyhän Hengen kautta. Evankeliumin takia on olemassa Uuden Testamentin kirjoitukset. Ne rajaavat terveesti hengelliset kokemukset . Armo perustuu evankeliumiin. Se on armoa, että ihminen saa sydämeensä evankeliumin voimakseen tälle maiselle matkalleen. Edellä oleva Paavalin rukous perustuu Jeesuksen opetukseen kristittynä elämisestä. Se kiinnittyy ajatukseen Jumalan tekemästä hyvästä työstä ihmisessä. Rukous sanoo toisilla sanoilla saman, minkä Jeesus opetti viinipuun ja sen oksien avulla. ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi. (Johannes 15) Armosta ja evankeliumista osalliset on sama asia kuin oksan yhteys viinipuun runkoon Jeesukseen. Rakkaus syvenee ja kasvaa siinä yhteydessä ja elämässä löytyy paras ( 1992 käännöksessä: mikä on tärkeää – mikä huikaiseva ero!)Tässä rukouksessa on sanottu mitä on käytännössä se, että Jumala karsii ja puhdistaa. Vain sillä tavalla paras tulee tärkeimmäksi. Se on Jumalan hyvä työ, joka ihmisen kannalta saattaa olla hänelle myös kipeää työtä. Ihmisen rakkaus toisia ihmisiä kohtaan on alisteinen Jumalan hyvälle työlle – seuraus siitä. Jos toiselle osoitettu rakkaus on Jumalan hyvästä työstä irrallaan – se muuttuu itsensä irvikuvaksi. Paras tuottaa vanhurskauden hedelmää – jonka Kristus aikaan saa – viinipuu oksat ja runko ja Jumala sitä hoitamassa – on paljon sisältävä ja selittävä mielikuva . Vanhurskauden hedelmässä näkyy aina sen aikaansaaja. Jumala tulee ylistetyksi. Hedelmä vahvistaa hedelmän saajien uskoa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Vanhurskauden hedelmä on enemmän kuin lähimmäisenrakkauden hyvä teko. Vanhurskaus selitetään usein Jumalan mielen mukaisesti elämiseksi. Jumalan mielenmukaisuus on siinä, että Pyhä Henki näyttää vanhurskauden. Jeesus selitti: Vanhurskaus on siinä, että minä Jeesus menen Isän tykö. Tämä äkkiseltään vaikeasti hahmotettava asia vie minut hetkeksi Stefanoksen kivittämisen tapahtumapaikalle (Apt 7). Pyhä Henki vaikutti , mitä Stefanos puhui syyttäjiensä edessä. Sitten Pyhä Henki näytti hänelle: Hän näki taivaaseen Jeesuksen istumassa Isän oikealla puolella. Se oli hänen viimeinen näkynsä , joka sinetöi hänen marttyyrikuolemansa. Mutta samalla tästä hetkestä taivaan todellisuuden kokemuksesta tuli myös hänen hengellinen testamenttinsa meille kaikille. Onko minulla tämä sama näky. Se on evankeliumi. Se on vanhurskaus. Tästä kokonaisuudesta kasvaa – älkää murehtiko – Jumala pitää huolen . Paavalin kirje filippiläisille päättyy ajatuksiin ( Fil 4 :6-) ” Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” Vuorisaarnan kokonaisuuden lopussa on Jeesuksen sanat kedon kukista ja taivaan linnuista. Jumalalla on huolenpitonsa. Kun katselen niin kuin moni ennen minua vuorisaarnan kokonaisuutta , tunnen miten koskettavasti Jeesus syventää käskyjen sisällön ja merkityksen. Maailman mittakaavassa siinä on laajalti tunnustettu syvä ja hyvä moraali, etiikka ohje ihmiselämälle. Se lain ja ohjeitten näkökulmasta. Mutta toinen näkökulma on tämä Se paljastaa ihmisen – jaa erityisesti uskonnollisen ihmisen itsepetoksen . Hänen joka haluaa elää ohjeita soveltaen ( lakia noudattaen) ilman Kristusta. Se haluaa siis yhteensä sanoa: Tärkeää ei ole se miltä näyttää, vaan se minkä hedelmän elämällään tuottaa. Puu tunnetaan hedelmistään. Tässä on suora yhteys viinipuuhun, jonka elämänneste on Jumalasta. Autuaat – lain syventäminen – itsepetoksen näkeminen – Pakko turvautua Jeesukseen Kristukseen. Ei hyvä, ei tärkeä vaan paras. Jeesuksen rakkaus. Tässä ei ole minun puuni vaan Kristus puu. Filippiläiskirjeen Paavali kirjoitti vankilassa. Emme tarkkaan tiedä, missä. Hän oli monta kertaa vankina. Vahvin arvelu on Rooma. Tälle kirjeelle voisi ajatella teeman: Olemme matkalla itsepetoksesta parhaaseen. Paavali tiesi että kaikki ovat tällä matkalla, millä hän itsekin koko ajan edelleen on ! Minua puhuttelee, ettei hän vankinakaan kadottanut elämänsä tarkoitusta. Hän koki itsensä tarpeelliseksi Jumalan yhteydessä. Yhteys katsoo koko ajan iäisyyteen. Tarkoitus ja päämäärä liittyvät aina toisiinsa. Elämä on minulle Kristus, kuolema on voitto. Hän kertoo rivien välissä ristiriidoista kristityiksi tulleiden keskuudessa. Kaikkien motiivit eivät ole terveitä. Toiselle Jeesus on opettaja toiselle Vapahtaja. Joku on ristin vihollinen – ei voi ymmärtää ristinkuoleman merkitystä. Se oli häpeä. Mutta Paavali sietää keskeneräisyyttä. Hän sietää vastustusta. Hän muistaa oman historiansa. Hän tietää että Jumala kuljettaa ihmisiä omia teitään. Hänen sydämensä keskuksena on Jumala. Jumala voi muuttaa. Pitää olla ymmärrystä sille, että itsepetoksesta totuuteen kulkemiseen on pitkä ja kivulias matka. – Vuorisaarna Tärkeintä Kristuksen tunteminen – Paavalilla oli paljon omaa, mutta kaikki roskana pois !( on kahdeksantena päivänä ympärileikattu, olen syntyperäinen israelilainen, Benjaminin heimoa,heprealainen heprealaisista vanhemmista. Lain noudattajana olin fariseus, intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton.) Kaikki oma osoittautui tappioksi kalliin – parhaan rinnalla. Emme luota mihinkään omaamme. Palvelemme Jumalaa Pyhän Hengen ohjaamina. Fil 3 :13 – Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.Näin meidän on siis ajateltava, jos kerran olemme täydellisiä. Jos jossakin kohden ehkä ajattelette toisin, Jumala on ilmoittava teille, kuinka asia on. Meidän on vain jatkettava eteenpäin siitä, mihin olemme päässeet. Paavali kirjoittaa Jumalan muodosta Kristuksessa Sen keskus on ristissä – kaikki polvet notkistuvat – taivaassa ja maan päällä. Ihmisten polvet – Enkelien polvet, millaiset ne sitten ovatkin… ( Fil 2: 6-) Katso kokonaisuutta. Jeesus teki ja se on sama että Jumala teki oharin : Ohi kaikkien odotusten. Yhdet säännöt pysyvät. Laista ei katoa pieninkään piirto. Jumalan rakkaus ei tingi elämää suojelevista rajoistaan. Vuorisaarna syventää lain sen pinnalta sydämen, ajatusten ja aikomusten tasoille. Rakkaus ei irtaudu totuudesta. Rakkaus täytti lain syytetyn puolesta. Syytetty saa rakkauden tunnustamalla .Elämän sana on esillä kun Kristus on esillä. Siinä te loistatte kuin tähdet kieroutuneen ja nurjan sukupolven keskellä. Paavalin kirjeessä tuosta tulee muistuma Pietarin puheeseen helluntaina: antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana. Taustalla siinä on kielillä puhuminen , jonka sisältö on evankeliumi täynnä Jumalan suuria tekoja. Kaikki kuulivat sen puheen omalla kielellään vaikka puhujat eivät tuota kieltä osanneetkaan, saatikka ymmärtäneet, mitä sanoivat. Jumala puhui suoraan käyttäen apostolien äänihuulia. Elämän sana – Pyhän Hengen kirkastama ja opettama, selittämä sana sai heissä, kuulijoissa aikaan uskon. Antakaa pelastaa itsenne, puhuu Pietari helluntain epistolassa. Viinipuuvertaus antaa ymmärtää, että se ei ole kertaluonteista vaan jatkuvaa. Jumalan mylly jauhaa. Ollaan Jumalan pihdeissä, joitten välissä olevaa sydäntä täyttää suuri hengellinen köyhyys ja kutsuu käsittämätön vanhurskaus. Mikä merkillinen hengellinen todellisuus. Hengessä köyhyys vie Kristuksen luo. Kristus puhuttelee hengellään kuljettaen puhdistuksen ja karsimisen tietä parasta kohti. Paras on kristityllä aina edessäpäin. Niin ajallinen kuin iankaikkinenkin. Toisenlaista se on kuin maallinen menestys. Tämä on vuorisaarnan alun köyhyyden ja hurskauden pihtien välissä. Tässä tulee todeksi ihmisen ainutlaatuinen identiteetti. Olet nimeltä kutsuttu, tulemaan sellaiseksi kuin syvimmältään olet. Tämä vie vielä hetkeksi ajatuksen Damaskon tielle. Kuulen kuinka Jeesus puhuttelee kulkijaa: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua”. Saul – Paavali oli nimeltä kutsuttu. Niin olet sinäkin. ”Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.” Matteus 5 Kangasvuokko, äärimmäisen varjeltava kevään paras ja kaunein ? kukka!... Rakkaudestaheikkiheinola21.4.2018Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun karitsoitani.” Sitten hän kysyi toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Kaitse minun lampaitani.” Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”, ja hän vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun lampaitani. Johannes 21 tämä tapahtui Gennesaretin järven rannalla. Pietari, Tuomas, Natanael, Jaakob, Johannes ja kaksi muuta olivat kalastamassa. Mies rannalta neuvoi verkoille paikan, josta tuli valtaisa saalis. Johannes tunnisti miehen -Jeesus. Pietari ei ehtinyt olla hitaasti verkkoja hinaavassa veneessä vaan ui edeltä rantaan. Syötiin. Oli valmista kalaa ja leipää. Ja sitten tuo keskustelu, jonka muut kuulivat. 7 miestä ja Jeesus. Nyt on pakko mennä kreikankielisen alkutekstin rakastaa sanoihin. Rakastatko enemmän – agapas– Jeesus kysyy kaksi kertaa ja Pietari vastaa fileo. Kolmannella kerralla Jeesus kysyy fileis ja Pietari vastaa filo Fileo sana ilmaisee ystävyyteen, sukulaisuuteen, sydämelliseen välittämiseen liittyvää rakkautta Agapao oli klassisessa kreikassa neutraali sana, vähän käytetty. Siitä tuli kristillisen rakkauden ilmaisemisen sana, joka ei liittynyt ajan uskonnolliseen kielenkäyttöön hellenistisessä kulttuurissa.Se on sana, jota käytetään pienoisevankeliumissa: Niin on Jumala maailmaa rakastanut. Joh 3: 16 , ja – Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme 1 Joh 3:16. Me rakastamme, sillä hän on rakastanut ensin meitä 1 Joh 4:19. Uusi Testamentti on kokonaisuudessaan tämän agapeo – rakkauden sisällöstä kertova sanakirja. Hellenistisessä uskonharjoituksessa jumaluuteen yhtymisestä käytettiin sanaa erao. Joidenkin jumalten kultteihin kuului temppeliprostituutio. Kreikkalaisten rakkaudenjumala oli Eros. Eroottinen- sana tulee täältä meillekin. Merkitys on intohimoinen, aistillinen rakkaus joka haluaa toisen itselleen, erityisesti miehen ja naisen suhteessa. Filosofiassa kreikkalaiset käyttivät myös tätä sanaa kun pyrittiin kohti viisautta, oikeamielisyyttä ja kuolemattomuutta. Uudessa Testamentissa sanaa ei käytetä. Tästä voi päätellä että käyttämällä agapao sanaa rakastamisesta tehtiin selvä ero rakkauskäsitysten välille. Kristillinen rakkaus on aivan omanlaistaan. Kreikan kielessä oli vielä sana stergo, joka ilmaisee luonnollista rakkautta toisilleen läheisten, vanhempien ja lasten tai hallitsijan ja alamaisten kesken. Suomen kielessä on vain yksi sana. Silti nuo erilaiset merkitykset kulkevat sen sisällä. Meille tärkeää on ymmärtää, mitä Jumalan ja Jeesuksen rakkaus on. Gennesaretin järven rannalla – palaan – Jeesuksen ja Pietarin keskusteluun ja kysymykseni on, oliko Pietari kuin riisuttuna rehellisyyteen Jeesuksen edessä, joka tiesi kaiken!? Aiemmin Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi. ”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.” Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.” Luukas 7 Kolmen henkilön draama on tässä aterialle osallistuvien seurattavana. Erotiikan alueella syntinen nainen kantaa syyllisyyttä, se vaivaa häntä, muttei miehiä, jotka tähän myös tietysti liittyvät. Hän itkee menetetyn maineen ja häpäistyn elämän kyyneliä. Hän on syvästi nöyrtyneenä ja kumartuneena lattialla Jeesuksen jalkopäässä. Kunnollinen mies on ateriapöydässä isännän paikalla. Hän on fariseuksien herätysliikkeessä käyttäytymisellään saanut näyttää muille kunnollisuuttaan. Hän arvottaa Jeesuksen sen perustella, ettei Jeesus ymmärrä välttää tuon naisen kosketusta. Ehkä mieleesi jäi Pietarille osoitetusta kysymyksestä: Rakastatko enemmän? Nyt tässä ihmiskolmiossa kysymys on samanlainen. Kumpi rakastaa enemmän. Kun rakastamisesta puhutaan tässäkin sanalla agapao, on hyvä miettiä tämän kertomuksen hellenistisessä maailmassa elävää kuuntelijaa. Hän kuulee rakkaudesta toisen sanan, kuin mitä hän itse käyttää. Hän ymmärtää, että tämä on toisenlaista kuin eroottinen rakkaus, joka kiihtyessään syvään hallitsemattomaan intohimoon rikkoo rajat ja samalla rajoja ylittävän ihmisen. Ja toisenlaista myös kuin rakkaus kreikkalaiseen viisauteen ja jumalamaailmaan. Kristillinen rakkaus, jota Jeesus naiselle ja myös fariseukselle osoitti, asettaa elämän kohdalleen turvallisiin rajoihin. Se näkyy myös suhtautumisessa avioliittoon. ”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta” Ef 5: 25. Tässä on kristillisen avioliiton olemus. Molemmat sanat rakkaudesta ovat tässä agapao verbillä ilmaistut. Tämän rakkauden sisällä myös eroottinen rakkaus on turvallisissa rajoissa. Ja kun tuo kehoitus toteutuu arjen elämässä, on vaimolla varmasti hyvä olla. Mutta oliko Pietari rehellinen Jeesuksen kysymyksen edessä. Rakastatko enemmän… Tähän voi muistaa toisen aiemman hetken ehtoollisen vieton jälkeen vähän ennen Jeesuksen vangitsemista. Ehkäpä noin kaksi, kolme viikkoa ennen kohtaamista Gennesaretin rannalla: Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Tänä yönä te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: ’Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle.’ Mutta kuolleista noustuani menen teidän edellänne Galileaan.” Pietari keskeytti hänet ja sanoi: ”Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu.” Jeesus vastasi: ”Totisesti: tänä yönä, ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” Pietari sanoi: ”Vaikka minun pitäisi kuolla kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä.” Samaa vakuuttivat muutkin opetuslapset. Matteus 26: 30 – Gennesaretin rannalla riisuttu rehellisyys on Pietarin sanoissa: Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”, ja hän vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas. ” Olisiko hän voinut vastata mitään muuta. Kreikankielinen teksti näyttää, että tässä ollaan fileo-rakkauden tasolla, Pietarilla ei ole rehellisyydessään mahdollista käyttää agapao – rakastaa sanaa. Jeesuskin kysyy kolmannella kerralla käyttäen fileo sanaa tullen Pietaria vastaan. Ja kyllä ajattelen kolmeen kysymykseen kätkeytyvän Pietarin kolme Jeesuksen kieltämistä. Tässä tilanteessa Pietari saa myös anteeksi. Ja ymmärtää lisää Jumalan rakkaudesta. Rehellistä on tunnustaa, että me olemme koko elämämme vain oppimassa Jumalan rakkaudesta, jonka täydellisyys ei mahdu meidän vajavuuteemme. Agapao – sanalla ilmaistu rakastaminen on siis elämänpituinen haaste. Joka päivä yhtä uusi haastaen toteuttamaan sitä ihmissuhteissamme. Miksi Jeesus kysyi Pietarilta rakastamisesta. Siksi että se on myös tärkein paimenen ominaisuus . Ilman sitä ei voi olla Paimen. Ja kun Jeesus kysyy – se on sama asia kuin että Jumala kysyy kysymyksen: Rakastatko Jumalaa yli kaiken. Gennesaretin rannalla puhuttiin kuvainnollisesti karitsoista ja lampaista merkillisessä välitilassa. Siinä ollaan yhtäaikaa ihmiselämän ajan viimeisellä rannalla ja tulevan iankaikkisuuden kristallinkirkkaan lasimeren rannalla ( Ilmestyskirjan kielikuvaa käyttäen Ilm4:6). Pietari ja muut siinä muistivat varmasti, miten Jeesus oli kuvannut itsensä Hyvänä Paimenena. Tässä oli paimentamisen tehtävään lähettäminen. Ylösnoussut Jeesus lähetti samassa hengessä kuin antaessaan lähetyskäskyn. Oikeasti oli kysymys kaikkien ihmisten hengellisen nälän ja etsinnän tyydyttämisestä ja kristityn auttamisesta hänen uskonkysymyksissään maisella matkalla päämääränä taivaan kirkkaus. Paljon anteeksisaanut rakastaa paljon. Se on yhteistä naisen ja Pietarin elämässä. Paljon ja Paljon! Sen saa aikaan rakkaus, josta käytetään kreikan sanaa agape. Paavali oli samanlainen, paljon anteeksisaanut. Tämä rakkaus on vuorisaarnan taustalla ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää? Tai käärmettä, kun hän pyytää kalaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät. ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat. ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen! Matt 7: 10 Tässä on Raamatussa usein korostettu kultainen sääntö. Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tämä on ote vuorisaarnasta. Huomaa että kehotus seuraa suoraan toteamusta, että Taivaallinen Isä antaa hyvää elämään. Tämä on edellytys kultaiselle toisen ihmisen kohtelemisen säännölle. Ymmärrän, että siitä seuraa, että voi tehdä hyvää muille! Kun Jeesus asetti kultaisen säännön vuorisaarnan yhteyteen, Taivaallisen Isän antama hyvä elämä on ilmaistu vuorisaarnan kokonaisuudesta. Kristittyinä emme saa irroittaa sitä tästä kokonaisuudesta. Vuorisaarnassa ilmaistusta rakkaudesta! Monesti yksinkertaistetaan asioita näkemyksellä, että kultainen sääntö olisi kristinuskon moraalin ydin. Ja että aivan sama löytyy muistakin uskonnoista, niin kuin tunnustuksettomassa uskonnonopetuksessa maassamme esitetään. Sen uskontoja katsovalla matalalla tasolla kaikki uskonnot näyttävät aika samanlaisilta teiltä Jumalan luo. Tässä ajatuksessa on myös se epärehellisyys, että kaikki uskonnot johtaisivat saman jumalan luo. Jeesus on tarkka, ettei Jumala sekoiteta muiden uskontojen jumaliin. Uskonnon valintamyymälästä – niin on joku omaa aikaamme luonnehtinut – monet ottavat omaan käyttöönsä yhden asian täältä, toisen taas tuolta, kolmannen taas muualta lisäksi omaan sekoitukseensa. Uskonnoista puhutaan käyttäen likiarvoja jotka eivät vastaa niiden todellisuutta. Se ei ole valitettavasti rehellistä. Jokainen uskonto ammentaa omasta sisällöstään merkityksen kultaiselle säännölle. Olen surullinen, että pyrkimyksellään neutraaliuteen yhteiskuntamme valitsee koko ajan yhä ateistisempia käytäntöjä. Kristinuskon ytimessä on vihollisrakkauden haaste. Vieläkin enemmän siellä on. Täydellisyyden haaste, joka haastaa ihmisen rakkauden toimimaan samalla tavalla kuin Jumalan rakkaus toimii! Kristinuskon ytimessä ei ole laki, joka auttaa tekemään elämässä oikeita ratkaisuja, VAIKKA… Vuorisaarna on Jeesuksen saarna kymmenestä käskystä ja niiden antajasta. Sen lähtökohta on: Jumalan antamasta laista ei katoa pieninkään piirto, kaikki on voimassa. Jeesus tarkentaa, mitä pienimmillä piirroilla tarkoitetaan. Teille on opetettu, mutta minä sanon teille – sanoilla Jeesus terävöittää opetuksensa kaikille tärkeistä elämän alueista. Suhtautuminen toisiin ihmisiin, miehen ja naisen uskollisen avioliiton merkitys heille itselleen ja lapsilleen, rakkaus joka ulottuu viholliseen, hengellisen elämän hoitaminen ja vaaliminen Jumalan kasvojen edessä muut ihmiset unohtaen ja anteeksiantaminen, ovat kuin asetettuina eteen pöydälle tarkasteltaviksi. Usein ja kenties olemme oppineet rippikouluopetuksestakin johtuen ajattelemaan, että elämä rakennetaan hyvien käskyjen ja ohjeiden mukaan, kuin rakennussarja. Tee palasista kokonaisuus! Siihen käskykeskeinen kristillinen opetus on meitä valmentanut. Me näemme vuorisaarnassa erittäin korkean ja arvostetun moraaliopetuksen. Kun Jeesus vie käskyjen ymmärtämisen syvemmälle pinnallisesta ihmisen sisimpään, se on monesti koettu sellaiseksi, että se tekee jokaisesta ihmisestä yhä syntisemmän, koska vuorisaarnan käskyjen täyttäminen on mahdotonta. Se on ahdistavaa. Jeesus puhuu tässä yhteydessä myös helvetistä. Mittoja ei kukaan voi täyttää. Mutta et voi myöskään elää ilman lakia, koska jos sitä ei ole, et tiedä mikä on väärää. Jos haluat noudattaa elämässäsi sääntöjä, valinnet parhaat, jotka tiedät. Vuorisaarnassa ne ovat. Silti moni asia menee elämässämme kantapään kautta. Täydellisyyden vaatimuksen edessä ratkaisee Jumalan rakkaus syntistä kohtaan. Rakkaus on suurempi Voi ajatella, että juuri tähän suuntaan opastaa vuorisaarnan alussa autuaaksi julistamiset. Hengessä köyhät, murheelliset, kärsivälliset, vanhurskauden nälkäiset ja janoiset, armahtavat, puhdassydämiset, rauhantekijät, vanhurskauden tähden vainotut, Jeesuksen tähden herjatut ja vainotut turvautuvat suureen rakkauteen. Rakkauden tähden Jeesus opettaa juuri vuorisaarnan tavalla. Jumala rakastaa maailmaa asettamalla rajat, jotka suojelevat kaikkea ihmiselämää. Vuorisaarnassa Jumala neuvoessaan meitä elämään elämäämme ei voi puhua muulla tavalla. Hän katsoo kokonaisuutta. Siinä ei ole vain sinä ja lähimmäinen. Siinä ovat lähimmäisen lähimmäiset ja lapsien lapset, naapurit ja kylät ja kaupungit ja kansalaisyhteiskunnat, terveet, sairaat – koko maailma! Kun sitä kaikkea Jumala katsoo rakkaudella, Hän asettaa vuorisaarnan rajat tavoiteltaviksi. Jeesus katsoo maailmaa Isänsä silmin. Kaikkien, myös vihamielisesti suhtautuvien parhaaksi. Ja koska hän rakastaa koko maailmaa, hän myös lähetti tekemään kaikki kansat Jeesuksen opetuslapsiksi. Tämä rakkaus edellyttää lähetystyön. Kun lähetystyö loppuu kirkon elämästä, se merkitsee myös luopumista rakkaudesta. Kristityn sydän putoaa taivaasta maan päälle. Päämäärä ei olekaan enää kristallinkirkaan virran rannalla iankaikkisuudessa. Kristitty ei pääse koskaan opetuslasta viisaammaksi. Jumalan rakkaus meidän teoissamme ei tule kokonaan koskaan toteutumaan mutta silti hänen päämääränsä on hänen rakkautensa vaikuttamassa meissä. Se rakkaus riisui Pietarin oman rakkaudentaidon kuvitelmista rehellisyyteen. Totuus! Me kaikki olemme oppimassa elämämme loppuun asti. Tällä matkallamme me olemme vajavaisia. Mutta ajatelkaamme ja sielumme silmin katsokaamme rakkautta, joka on myös hyvyydessään asettanut Jumalan lain rajat elämämme suojelemiseksi. Paavali teki niin, koska hän on kirjoittanut: Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. 1 Kor 13 Maalauskuvat valokuvattu kirjasta Jeesus Nasarealainen Hänen elämänsä ja vaelluksensa. 80 William Holen maalausta.WSOY 1930.... Antiikin ajan kielellä atomiajan ihmiselleHannu Lehdeskoski19.4.2018Ihmisten valinta jättää kirkon jäsenyys herättää yhä enemmän keskustelua kirkon piirissä. Kastettujen lasten määrä pieneen pienenemistään ja kirkollisten vihkimisten osuus on romahtanut. Miksi ihmiset eivät halua enää kuulua kirkkoon, eivätkä halua kirkon palveluja? Kysymykseen on kaksi vaihtoehtoista vastausta. Joko tässä ajassa elävät ihmiset eivät ole enää kiinnostuneita uskonnosta tai sitten kirkon julistus ei enää kohtaa tavallisten ihmisten todellisuutta. Olen miettinyt näitä molempia vaihtoehtoja ja tullut siihen tulokseen, että tuo jälkimmäinen on lähempänä totuutta. Tutkimukset osoittavat, että ihmisten uskonnollisuuden kaipuu ei ole muuttunut mihinkään. Tästä on yhtenä esimerkkinä suurta kannatusta saanut enkeliusko. Samoin erilaisiin henkisiin elämänhallintakursseihin on tunkua aina enemmän ja enemmän. Onko kristillisen kirkon sanoma siis väljähtänyt tai menettänyt merkityksiensä? Minusta ei, mutta kirkon tapa puhua siitä on. Kirkon julistus toistaa antiikin ajan maailmankuvasta nousevia totuuksia, mutta kirkossa ei huomata, että tavallisten länsimaisen ihmisten elämäntodellisuus rakentuu aivan muista rakennusaineista. Valistuksen ajan tieteellinen vallankumous on muuttanut maailmaa enemmän kuin monet ymmärtävätkään. Ei ole kyse vain luonnontieteiden kautta saatavasta tiedosta, vaan on kyse myös siitä, miten tuo tieto vaikuttaa ymmärrykseen Jumalasta. Raamatusta tuttu kolmitasoinen maailmankuva (tuonela, maa, taivas) ei enää vastaa ihmisten käsitystä maailmankaikkeudesta. Kaukoputket eivät ole tavoittaneet Jumalaa taivaalta. Universumi on osoittautunut paljon ihmisymmärrystä suuremmaksi. Jos taivaassa asuva jumalolento on menettänyt merkityksensä, mitä tilalle? Ainoa keino on etsiä Jumalaa tästä ajasta, tästä todellisuudesta. Nykyihminen etsii Jumalaa luonnosta, ihmisten välisistä suhteista, elämän murroshetkistä, syntymästä ja kuolemasta. Kirkon puhuessa antiikin ja keskiajan kielikuvin, se puhuu ihmisten ohi. Ei siis ole ihme, etteivät kirkon penkit täyty, eikä kirkon sanoma kiinnosta. Ihmiset elävät jossain aivan muussa todellisuudessa. Kristillisen kirkon tulevaisuus lepää sen varassa, onko sillä rohkeutta laskea irti menneen maailman tavasta nähdä todellisuus ja alkaa kertoa Kristuksesta enemmistön kokemasta todellisuudesta käsin. Raamatun lehdiltä ja kristillisestä perinteestä löytyy kyllä sanat liittyä tähän todellisuuteen, jos se vain halutaan kohdata. Tulen jatkossa esittelemään tämän ajan länsimaisen ihmisen edessä olevia kristillisen uskon kompastuskiviä. Niiden kautta voi huomata, ettei kristinuskon opit ole ihmisille helppoja nieltäviä, mutta onneksi nekin voi sanoa toisin.... Ilo jota ei voi ottaa poisheikkiheinola15.4.2018Olen aina miettinyt Johanneksen evankeliumin alussa olevaa kohtaa: ” Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan hän antoi oikeuden/voiman tulla Jumalan lapsiksi”. Siinä minua kiinnostaa erityisesti kreikankielinen sana ( eksousia) joka on käännetty kahdessa viimeisessä raamatunkäännöksessä sanoilla oikeus ( nykyisessä) ja voima (edellisessä). Kreikka – englanti vertailussa löytyy laaja kirjo sanan sisältöä kuvaamaan: authority, right, liberty, ability, capability, supernatural power, ruling power, government, official, jurisdiction. Raamatussa on paljon asioita, jotka eivät avaudu sanakirjan avulla. Ymmärrän sen, kun koetan hetken olla Johanneksen kanssa kun hän kirjoitti evankeliumiaan. Uudelle uskontodellisuudelle ei ollut selittäviä sanoja. Oli luotava uusia käsitteitä, joita juutalaiset ja pakanat voisivat ymmärtää. Tässä mielessä Johanneksen evankeliumi on kuin sanakirja. Alussa tuodaan esiin silloin uusia käsitteitä – kristillisiä ennen tuntemattomia käsitteitä – ja kaikki muu on noiden käsitteiden avaamista. Sillä mielellä olen nyt Jumalan sanan äärellä. Oikeus/voima käsite saa sisältönsä siitä mitä kerrotaan evankeliumissa myöhemmin. Oikeus/voima ei milloinkaan irtaudu yhteydestä Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan. Sisältö ei ole vain yksi sana. Se on pitkä selitys. Raamattu selittää itse itseään. Heti alussa näkee että oikeus/voima on seurauksena Jeesuksen syntymisestä meidän maailmaamme. Ei jää epäselväksi, että Jeesuksesta puhutaan Jumalana. Jumala voi puhutella ihmistä sisimmän tasolla. Hän voi näyttää oikean elämän. Hän on luonut tämän kaiken. Hän tulee omaan maailmaansa. Hän on täynnä kirkkautta, joka on täynnä armoa ja totuutta. Näin Johanneksen evankeliumi – kuin sanakirja asettaa alussa selitettäväkseen lukijoilleen uusia asioita: Jeesuksen Kristuksen, armon, totuuden ja kirkkauden. Jumalan! Saimme katsella Hänen – Jeesuksen – kirkkauttaan, Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Armon ja totuuden ymmärtämisen avain on kirkkaudessa. Kirkkaus liittyy ajatuksissamme valoon. Tässä se ei ole kuitenkaan näkyvää valoa, vaan se on yhteydessä Jeesuksen kuvaukseen itsestään: Minä olen maailman valkeus, joka seuraa minua, ei vaella elämäänsä pimeydessä. Valo ja pimeys ihmisen sisimmässä on kuin kenttä, jolla selittyy kirkkauden merkitys. Usein kirkkaus on tajuttavissa tummempaa taustaa vasten. Yksi taustoista olemme me Johannes 12:41 kertoo, että profeetta Jesaja näki Kristuksen kirkkauden noin 400 vuotta ennen Jeesuksen aikaa. Hän sai kuulla Jumalalta jotain, mitä ei silloin voinut ymmärtää, mutta hän kirjoitti sen odottamaan merkitystään tulevaisuuteen. Jesaja 53 ” Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. Luther kirjoitti Galatalaiskirjeen selitykseen : ”Suloista ja lohdullista on oppia tuntemaan Kristus juuri tällaisena: Hänet on kirottu meidän puolestamme, jotta hän lunastaisi meidät lain kirouksesta. Sen lohdun meiltä riistävät sofistit – ihmiset, jotka eristävät Kristuksen synneistä ja syntisistä ja esittelevät hänet meille ainoastaan seurattavana esikuvana. Niin he tekevät Kristuksesta meille hyödyttömän ja asettavat hänet tyranniksi ja tuomariksi, joka vihastuu synneistä ja tuomitsee syntiset. Mutta meidän on käärittävä Kristus lihaan ja vereen ja tunnettava hänet sellaisena. Hänet on siis kiedottu myös meidän synteihimme, kiroukseemme, kuolemaamme ja kaikkeen pahaan, mitä meillä on.” Pysäyttävä ajatus on, että jos Jeesus on minulle vain esikuva, jota seurata eli jonka periaatteita yritän kaikessa noudattaa ( Mitä Jeesus tekisi nyt ) , hänestä tulee minun tuomarini. Se ei ole kirkkaus eikä valo. Kirkkaus on siinä, että Jeesus vapahtaa meidät synneistämme. Me olemme tälle kirkkaudelle tumma tausta. Kirkkauden toisena taustana on kuolema Se kerrotaan pitempänä jaksona ,jossa on kuin esinäytöksenä tapahtuma Lasaruksen haudalla. Matkalla kuolleen ja haudatun veljen luo Jeesus sanoo Lasaruksen sisar Martalle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden” . Lasarus herää vielä eloon ja saa jatkoajan. Aivan kohta Jeesus ratsastaa aasilla ihmisten huutaessa Hoosiannaa Jerusalemiin. Johannes 12. Jerusalemiin ratsastuksen jälkeen Jerusalemiin juhlille tulleet kreikkalaiset ovat kysymässä mahdollisuutta tavata Jeesusta Filippuksen ja Andreaan kautta. Mutta Jeesus sanoo: ”HETKI on tullut – Ihmisen poika kirkastetaan – jos vehnänä jyvä ei ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. … nyt olen järkyttynyt, Mitä sanoisin. Isä, pelasta minut tästä hetkestä, Ei juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä kirkasta nimesi! Silloin kuului taivaasta ääni: Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen …kuuluu kuin ukkosen jyrähdys. Ääni kuului teidän tähtenne ( teitä, ei minua varten, Jeesus selventää). nyt Tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.”Tästä johdattuu seuraava tausta. Kolmantena taustana on Saatana Johannes 13 – Pimeä yö. Jeesus ja opetuslapset ovat yläsalissa aterialla, joka on ensimmäinen ehtoollinen. ” Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen.” Pimeys laskeutuu Juudas Iskariotin sydämeen. Se on persoonallisen Pahan synkkä todellisuus. Sen takia ystävä pettää. Ja Jeesus kokoaan ajatuksiin tuon hetken merkityksen. Nyt kohta kirkastuu. Ja Jumala tekee sen aivan pian. Minä olen tie totuus ja elämä. Taivas on varmasti teillekin. Jeesuksen Todellisuus josta Jeesus tuli. Minussa paholaisella ei ole mitään, mistä saisi kiinni, että voisi ohjata. Näin Jeesus toteaa. Kolmantena taustana on Isä Johannes 14. ISÄN kirkkaus tulee julki Pojassa. Se on asia joka todetaan. Neljäntenä taustana on totuus Johannes 16. Pyhä Henki kirkastaa minut – Jeesus kertoo, miten Jumala toimii meidän suhteemme. Viinipuuvertaus kertoo miten kirkkaus tulee meihin Johannes 15: Viinipuulla/ viiniköynnöksellä Jeesus kertoo miten voima/oikeus/ kirkkaus tulee ihmiseen. Nuo kolme sanaa kertovat samasta asiasta. Meille kristityille se on elämää keskellä jatkuvaa tapahtumista. Rukousyhteyttä Jumalan kanssa. Ja voiko sitä millään muulla tavalla kuvata. Jos ajattelen vanhemman raamatunkäännöksen äärellä lausetta ” Te saatte voiman ” – niin se ei tarkoita yhtä hetkellistä tapahtumaa. Se ei ole puff! Se on jatkuvaa. Sen ymmärtää kun Jeesus puhuu miten me olemme kuin oksia, joiden elämä ja sadon tuottaminen on mahdollista vain rungosta tulevan elämän nesteen avulla. Eli leikkisästi vielä kerran: se ei ole puff – kerran yksi sykäys nestettä oksaan, vaan se on enemmän pulipuli – jatkuva elämän virta. Elämä tulee rungosta, joka on Jeesus Kristus. Usko on luottamista siihen, että elämä tulee rungosta, Usko on elämän vastaanottamista. Voima on elävää – siinä mielessä vanhempi käännös tekee paremmin oikeutta Johanneksen evankeliumin sisällölle. Se sisältää myös ajatuksen riippuvuudesta, jossa suostutaan Jumalan ohjaukseen. Luonnollinen oksa itsessään innostuu kasvamaan joka suuntaan. Sitä pitää puhdistaa ja karsia, jotta se tuottaisi enemmän satoa. Jumala sen tekee. Opetuslapsilleen Jeesus totesi: Olette jo puhtaat sen sanan perusteella, jonka olen puhunut. Ajattelen sen merkitsevän sitä, että Jeesuksen sanat olivat osa heitä, ne elivät heissä niin, että meillä on luettavissa ne evankeliumeissa ja myös nähtävissä noiden sanojen vaikutus ja suhde ihmisen elämään muualla Uuden Testamentin kirjoituksissa. Ja niiden sanojen ydin on siinä elävässä todellisuudessa, jonka Pyhä Henki jatkuvasti kirkastaa Jeesuksen sanaan luottavalle kristitylle. Ei ole kristittyä ilman Raamatun lukemista! Jeesuksen kehoitus: ”Pysykää rakkaudessani” on elämänneste – kirkkaus kirkastuu kirkkaudessa on käsittämätön ja ihmeellinen kokonaisuus, jossa meidän elämäämme koskettaa yhtä aikaa ristinkuolema ja taivaan todellisuus. Viinipuun mielikuviin yhteydestä Jeesus liittää ystävyyden. Te olette ystäviä, ette palvelijoita. Tässä uskonelämän kokonaisuudessa ei ansaita palvelemalla. Motiivina on ystävyys. Miten kiitollinen saankaan olla elämästä, joka virtaa minuun rakkaalta Jeesukseltani. Syntyy ilo – tuonpuoleinen on jo läsnä tämän puoleisessa. Sydän on taivaassa. Maailma vihaa, mutta ilo elää vihan keskellä. Jumala on täynnä armoa ja totuutta. Filippus kysyi Jeesukselta : Näytä meille Isä. Kun Isä näkyy, hänet tuntee, on lapsi. Jospa ajattelen uudemman raamatunkäänöksen valintaa :Kaikille jotka ottivat hänet vastaan hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapseksi. Lapsen oikeus näyttää seuraavan Jeesuksen vastaanottamisesta omaan sydämeen. Sitten on elämässä edessä jatkuva matka totuuteen. Elävää oksaa karsitaan ja puhdistetaan tällä maisella matkalla. Koko ajan on totta, että ilman elämän nestettä rungosta kristittynä ei voi olla. Olen painottanut, sitä, että olemme elävän tapahtuman keskellä. Jeesus hahmotti sen tällä tavalla: Minä menen – Ihminen. Hän tulee – Henki, Jumalan Henki, Kristuksen Henki, joka lähtee Isästä ja Pojasta, niin kuin uskontunnustus tiivistää. Tämän takia Jeesus sanoi opetuslapsilleen siinä yhdessäolon hetkessä, että ette voi tätä kaikkea nyt ymmärtää. Mutta kun Pyhä Henki tulee se on sitten mahdollista. Hän opettaa koko totuuden. He kysyivät myös: Miksi vain meille? Jeesuksen vastaus on Hyvä paimen vertauksessa. Vain omat tuntevat Jeesuksen äänen. Totuus tekee myös kipeää. Johannes 6 kertoo joukkoloukkaantumisesta – niin tuttua tästäkin päivästä. Jeesus kysyi jäljelle jääneiltä: Tahdotteko tekin mennä pois…. sitä ennen hänellä oli aiheenaan katoava ja katoamaton ruoka. Jeesus on Elämän leipä. Joka syö minun ruumiini ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet… Opetuslapset tunsivat Jeesuksen äänen. He eivät menneet pois. Sinä olet Kristus – elävän Jumalan Poika. Siinä Heillä oli puolustaja tuossa hetkessä, nyt Jeesus lähettää toisen sisäisiin taisteluihin. Mitä tapahtuu kuulijan sydämessä kun on puolustaja.Puolustaja paljastaa synnin. On vain yksi synti – ei uskota Jeesukseen. Miten paljon se sisältää. Ajattele! Se sulkee pois omat teot ja ansiot. Niin kuin viinipuuvertaus! Hyvä syntyy Jeesuksen ystävyydestä ei ansiomielestä. On vain yksi Parannus ja tästä ainoasta yhdestä synnistä. Monet ajattelevat, että se on uskoontulo. Se taas on kuin matkaanlähtö.Se on enemmän . Opetuslapsetkin joutivat tekemään parannuksen juuri Jeesuksen seuraamisen keskellä. Se oli tuo edellä mainittu hetki jossa Pietari lausui : Sinä olet Kristus… Nyt taas Puolustaja on meidän kanssamme. Parannuksessa on myös vallanvaihto – ja kristityn elämässä on valtataistelua: vanha vihollinen yrittää valtaansa takaisin. Tuo vanha vainooja, kavala kauhea, on kivas kiukkuinen ja ja julma hirmuinen vain Herra hänet voittaa… Luther lauloi. Puolustaja paljastaa vanhurskauden. Jeesus meni Isän tykö tehtävänsä tehneenä ja kärsimyksen kantaneena, niin kuin Jesaja näki. Hän kulki kuoleman ja ylösnousemuksen kautta kirkkauteen. Tässä on kaiken ihmisen hurskauden lähtökohta – jos tämä ei ole keskeistä, millään muullakaan ei ole arvoa. Puolustaja paljastaa tuomion. On vain yksi tuomio. Tämän maailman ruhtinas on tuomittu. Kun tämä kaikki on kirkastunut ei ole enää kysymyksiä. Ollaan kuin Gennessaretin , Tiberiaan järven rannalla ylösnousemuksen jälkeen. Jeesus on heidän kanssaan. Heillä on ilo jota ei voi ottaa pois. Tämä ei pääty vaan jatkuu. Siinä kysytään ystävän kysymys ystävälle. Rakastatko minua? Johannes 17: 10 ja 22 Rukoilen heidän puolestaan jotka olet minulle antanut. Kaikki mikä on minun on sinun ja mikä on sinun on minun ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä. Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle , olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä niin kuin me olemme yhtä. Katsopa, miten Paavali sanoo nämä Johanneksen evankeliumin keskeiset asiat: 2 Kor 4: 5- Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä. Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme. Paavali tunsi voiman! ... Jumalan sydämestä saatuaheikkiheinola9.4.2018Johanneksen evankeliumin ääressä en voi unohtaa, että se on ystävän, Jeesuksen rakkaimman opetuslapsen kirjoittama . Voin aistia tuon kuunnellessani – olen näitä tekstejä kirjoittaessani kuunnellut evankeliumia luettuna uudestaan ja uudestaan. Kuunnellessa kiinnittää huomiota toisenlaisiin asioihin kuin lukiessa. Kuulen kuinka messiastodellisuus on kristittyjen uskon ytimessä. Jeesus on Kristus. Siitä saattoi silloin käydä keskustelua vain juutalaisuuden – juutalaisten kanssa. Sitä keskustelua Johanneksen evankeliumi on täynnä. Se on luonnollista, koska uskomme juuret ovat juutalaisuudessa. Kristittynä tunnistan saman Jumalan juutalaisuuden kanssa – koska Hän on Jeesuksen Isä, joka lähetti tänne Jeesuksen. (Missään muussa uskonnossa en voi samaa Jumalaa tunnistaa. Hän on ilmoittanut itsensä vain Vanhan ja Uuden testamentin kirjoituksissa, ei missään muissa kirjoissa ). Messiaasta käydyt keskustelut ovat voimakkaasti Jeesuksen rakkaimman opetuslapsen, Johanneksen sydämessä. Onko tuo keskustelu vihamielistä? On siinä paljon vihaa Jeesusta ja häneen uskovia kohtaan. Silti ensimmäisissä kristityissä oli paljon juutalaisia. Jeesus ei vihannut omaa juutalaista kansaansa. Jeesuksen suhde heihin sisältää rakkauden ja totuuden. Johannes sanoittaa sen niin kauniisti verratessaan Jeesusta valoon, joka on tullut maailmaan. Jeesus on maailman valo – kulkee ajatuksena koko evankeliumin läpi käsittämättömän nerokkaasti. Välillä se on taustalla vaikuttaen pulpahtaakseen taas näkyville. Se ei ole valo ainoastaan juutalaisille. Se on valo koko maailmalle. Johannes on kirjoittanut evankeliumiinsa Jeesuksen kohtaamat suosion huiput, mutta myös laaksonpohjat perinpohjin. Parantumisista kasvaneen maineen houkuttamat ihmiset liikkuivat kansanliikkeenä Gennesaretin järven ympärillä. Tuhannet kulkivat Jeesuksen perässä. Tyhjästä tullut ravitseva siunattu leipä ja kalat olisivat kokemuksena olleet edelleen tavoittelemisen arvoisia. Ymmärrettävää, että sen makuun päässeet pettyivät, kun leivän siunaaja sanoikin olevansa itse tuo leipä. Niin oli tuhansia pettyneitä ja yhtä monta mielipidettä. Ja sitten tuo hetki. Vain kaksitoista oli enää jäljellä, nuo seuraamaan kutsutut vastakkain Jeesuksen kanssa. ”Vain sinulla on iankaikkisen elämän sanat!” Oliko se kuin yhden vaiheen päätös, kun Johannes muistaa Jeesuksen viettäneen hetken lapsuuden kodissaan veljiensä kanssa. Uusi alku aallonpohjan jälkeen kuvataan Johanneksen evankeliumin 7 luvussa. Sen kysymys keskittyy messiaan, Vanhassa Testamentissa ennustetun Jumalan lupaaman ja lähettämän ihmisen arvoitukseen. Onko hän tämä Jeesus Jumalan lupaama messias monien samannimisten Jeesuksien joukosta. Kysymyksen kovassa ytimessä oli Jeesuksen ainutlaatuinen sanoma. Jeesus tunsi ja tiesi Vanhan Testamentin kirjoitusten syvimmän olemuksen ja tarkoituksen. Hän teki todelliseksi sen, miten Mooseksen ja profeettojen julistus tuli Jumalan sydämeltä. Hahmotan sitä yksinkertaisesti näin kolmella tasolla: 1. Jumalan sydämessä on rakkaus ja totuus 2. Jumalan sydämeltä Moosekses ja profeetat saivat tekstit, joissa on Jumalan asia kansalleen 3. Jumalan kansan opetus ( Lainopettajat, kirjanoppineet, papit) näiden tekstien perusteella ohjaa Jumalan kansan elämää. Tärkein kysymys tässä on, löytyykö opetuksesta 1. taso, Jumalan sydän. Tässä on myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon kohtalonkysymys. Se jonka perusteella on helppo yhtyä käskyyn: Rakasta Jumalaa yli kaiken. Sananen lainopettajan elämästä. 15 vuotiaana alkoi 12 vuotinen opiskelu. 27 vuotiaana ei ollut vielä kuitenkaan valmis vaan piti kypsyä ymmärtämään elämää ja vasta 40 vuotiaana sai valtuutuksen opettaa muita. Näille lainopettajille Jeesus oli oppimaton. Miten he olisivatkaan voineet hyväksyä, että mies joka oli toiminut ainakin 12 vuotta puuseppänä ja rakentajana ja osasi asentaa kulmakivet pitämään rakennuksen koossa, hallitsi suoraan syvemmin kirjoitusten olemuksen. Jumalan Sydämen. Kansan mielipiteet jakautuivat. Jeesus oli joko hyvä mies tai kansanvillitsijä. Näitä mielipiteitä ei uskaltanut julkisesti esittää. Aallonpohjan jälkeen Jeesus on kotonaan. Veljet ovat lähdössä lehtimajan viikon kestävään juhlaan Jerusalemiin. Siellä muistettiin Israelin kansan 40-vuotista erämaavaellusta. ”Lähde juhlaan ja näytä siellä miten osaat parantaa ja tehdä ihmeitä…” Voivatko veljet tehokkaammin halveksia veljeään Jeesusta suosion romahtamisen jälkeen. He näyttivät näin oman mielipiteensä. Jeesus lähti myöhemmin juhlille ja saapui sinne puolivälissä viikkoa. Ja alkoi opettaa temppelissä. ” Miten voi olla että hän saa opettaa vapaasti?” Miksei siihen puututa. Kun ei puututa, onkohan hän hallitusmiesten mielestä messias. ” Tokkopa messias tullessaan tekee enemmän tunnustekoja kuin Jeesus on jo tehnyt!” ”Vähän aikaa minä vielä olen teidän luonanne. Sitten menen Hänen luokseen, joka on minut lähettänyt. Silloin te etsitte minua mutta ette löydä, ettekä pääse sinne missä minä olen”, Jeesus viittasi aikaan, jolloin hänen hautansa on tyhjä eikä osata selittää minne hän oli mennyt. Mutta siinä hetkessä arveltiin, onko hänen kenties menossa opettamaan kreikkalaisia. Jotkut ajattelivat, että Jeesus on messias. Mutta hankaluutena oli, että Galileasta ei voi tulla messiasta. Ylin neuvosto halusi tuomita hänet, mutta Nikodemus koetti vaiennettuna sanoa, ettei ketään voi tuomita, ennen kuin on tutkittu. Tuomittiin silti. Sitten lähetettiin joukko miehiä pidättämään Jeesusta. He palasivat keskenään takaisin, kun eivät voineet ottaa kiinni miestä sillä: ”Yksikään ihminen ei ole puhunut sillä tavalla kuin hän. Rehelliset miehet eivät voineet tehdä sellaista, mikä soti väkevästi heidän oikeudentajuaan vastaan. Ja tämän kaiken keskellä Jeesus puhuu Jumalan sydämeltä: ” Minun oppini on hänen, joka on minut lähettänyt !” Tämän voi arvioida jokainen noudattamalla Jeesuksen oppia. Se todistaa itse itsessään että lähtökohta on Jumalassa. Lehtimajanjuhlan päätöspäivänä Jeesus huutaa: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elämän veden virrat.” Johannes selittää Jeesuksen puhuvan näin Pyhästä Hengestä. Miksi? Syystä jonka Luther ilmaisi näin: ”Minä uskon, etten minä oman järkeni voimasta voi Herraani Jeesukseen Kristukseen uskoa eli hänen tykönsä tulla, vaan Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumilla, valaissut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minut oikeassa uskossa. Samoin hän kutsuu koko kristikuntaa maan päällä, kokoaa, valaisee, pyhittää ja varjelee sitä ainoan oikean uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa. Tässä kristikunnassa hän joka päivä runsain määrin antaa minulle ja kaikille uskoville kaikki synnit anteeksi, ja herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet sekä antaa minulle ja kaikille Kristukseen uskoville iankaikkisen elämän.” Kun Jeesus seuraavaksi sanoi: ” Minä olen maailman valo”, mietin milloin pimeys laskeutui. Raamatun alussa se kerrotaan. Aatami ja Eeva kätkeytyivät rikottuaan Jumalan antaman helpon rajan. He kätkeytyivät Jumalan katseen ulottumattomiin. ( Ikään kuin se olisi ollut mahdollista!) Johannes kertoo evankeliumissaan miten avioliitossa oleva nainen vaali suhdettaan piilossa toisen miehen kanssa, kunnes paljastuivat. Lainopettajat ja fariseukset tuovat naisen, mutta eivät miestä Jeesuksen luo kivitettäväksi. ” Joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven!” Nainen – vaan eivät miehet – jää ainoana syntisten joukosta Jeesuksen kanssa. ” En minäkään sinua tuomitse, mene äläkä enää syntiä tee!” Maailman valo paljasti ja valaisi syvimpään saakka. ” Joka seuraa minua, ei vaella pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo!” Ja Jeesus analysoi tilanteen: te olette alhaalta, minä olen ylhäältä. Koko ajan Isän Jumalan tahto on mukana Jeesuksen teoissa ja sanoissa. Tästä tulee peruste sille, että Jeesusta sanotaan uudeksi Aatamiksi. Vanha Aatami Eevan kanssa särki ja hylkäsi yhteyden. Uusi Aatami, Jeesus oli ja eli koko ajan yhteyttä saumattomasti Isän kanssa. Hän ei tuomitse. Tuomiovalta on Isällä, eikä tähän ole tullut muutosta. Laista ei häviä pieninkään piirto. Sen edessä oli nainen, miehet ja Jeesus itsekin. Jeesus katseli heitä Jumalan mittapuulla ja näki miten tuomittavat tuomitsivat tuomittavia.” Te kuolette synteihinne, ellette usko, että minä olen se joka olen – te kuolette synteihinne!” Eikä Johannes jättänyt kertomatta, että myös opetuslapset kuuluivat tähän joukkoon. Sokeana syntyneen kohdalla he kysyivät Jeesukselta: Kuka teki synnin, tämä itsekö vaiko hänen vanhempansa – sokeus seurauksena. Jeesus avasi todellisuutta toiseen suuntaan: ” Niin on tapahtunut, että Jumalan teot tulisivat hänessä ilmi!” Jeesuksen läheisyys voi vaikuttaa ristikkäisin tavoin. Sokeista voi tulla näkeviä ja näkevistä sokeita. Mutta on tie ulos olemassa. Valoon pimeydestä, joka laskeutuu ihmisten maisemissa syntien seurauksena. Pimeyden ytimessä on orjuus. Siinä menettää liikkumavaransa. Ei minusta ole. Olen kasvoni menettänyt. Joutuu tyytymään vähempään elämään. On puskapiilossa kuin Aatami ja Eeva. Jeesus sanoo joukolle, jonka valo paljasti syntisiksi: ”Jos pysytte uskollisina sanalleni, tulette tuntemaan totuuden ja totuus tekee teidät vapaiksi”! Tästä voi kasvaa tärkeä oivallus! Ratkaisu on yhteydessä. Noudattamalla Jeesuksen oppia löytää Jumalan ja vapauden kaikesta mikä sitoo. Jeesus kuvasi yhteyden Hyvän Paimenen hahmolla. Profeetta Jesajan kirjassa on jo hänen kuvansa: ” Harhailimme eksyneinä kuin lampaat. Jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan Hänen kannettavakseen.” – Te kuolette synteihinne, ellette usko tätä. Kun pelkistää, meille kristittyinä on tärkeintä Jeesuksen Hyvän Paimenen äänen kuuleminen ja tunteminen. Sitä on yhteys häneen. Olemme kuin lampaat Jeesuksen aikaan täysin paimenen varassa. Ilman häntä vaarassa, ilman häntä vailla ruokaa. ( Ihminen – iankaikkisuusolento – ei elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta joka lähtee Jumalan suusta). Ja meidän paimenemme on juuri hän, joka etsii myös eksyneen kantaakseen hänet takaisin kotiin. ”Minun lampaani kuulevat ääneni ja minä tunnen ne ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta.” Jumalan sydän on täynnä armoa ja totuutta. Kuvat ovat tällä kertaa jäisiä abstraktioita.... Talven ihmemaaVirve Valkeavuori9.4.2018Tulin tänne elämän väsyttämänä, tunturin kainaloon. Vaelsin määrää vailla tunturilta toiselle, syvien kurujen kautta… Yhteyttä ja ylittämistä Maaliskuun toisella viikolla ryhmä seurakuntalaisia hyppäsi bussiin ja suuntasi hiihtämään Pyhätunturin kupeeseen Kairosmajalle. Kairosmaja on Kansan Raamattuseuran ylläpitämä leiri- ja kurssikeskus lähellä Pelkosenniemen kuntaa ja Kemijärven kaupunkia. Bussissa tutustuttiin toisimme ja suunniteltiin tulevia päiviä. Yhdessä todettiin, että meitä oli kiva porukka matkalla kohti yhteisiä pohjoisen hetkiä. Heti ensimmäisenä hiihtopäivänä kiinnitimme sukset jalkaan ja hiihdimme jokainen voimiemme ja taitojemme mukaan. Tervaliisteri tarttui suksen pohjiin eikä luisto ollut paras mahdollinen. Keli oli lisäksi lumisen pehmeä ja sää pilvinen. Alku oli kankeaa, mutta silti kaikki ylittivät itsensä. Samalla kasvatimme asennetta jatkaa hiihtoviikkoa eteenpäin hyvillä mielin. Samosin päivästä päivään ja hämärästä hämärään kohtaamatta ketään. Mustat kekäleet nuotiopaikalla vain… Hiihtonautintoja ja vaihtoehtoja Seuraavat päivät saimme nauttia aurinkoisista hiihto- ja ulkoilupäivistä. Osa teki pitkiä lenkkejä, osa taas tyytyi hiihtelemään hiljakseen majan lähistöllä tai käveli luontokeskus Naavaan. Tiistain lumikenkäretki oli viikon ainoa pilvisempi ja tuulisempi. Sekään retki ei sujunut ilman alun kommelluksia. Rovastiltamme irtosi kenkä ja itseltäni sompa. Hiljainen lumikenkäretki vaihtui siis äänekkäämpään keskusteluun ja ongelmien ratkaisuun. Onneksi Karhunjuomalammen nuotio lämmitti jäisiä sormia ja varpaita. Selvisimme loppujen lopuksi hienosti ja kokemus lumikenkäilystä ei varmasti jäänyt kenellekään viimeiseksi. Syttyivät nuotion puut. Liekkien leikkiä pitkään katsomaan jäin. Monien hämäräin tullessa pitkään katsomaan jäin… Luonnon kauneutta ja mielen maisemia Luonto puhutteli. Tykkylumipuut, puhtaan sininen taivas ja auringon kirkas valo hellivät meitä lähes koko hiihtoviikon ajan. Erityisesti tunturissa koki olevansa talven ihmemaassa ja elävänsä täyttä elämää. Luonto oli kaunis kuin sadussa ja mieli lepäsi. Maailma oli kaunis juuri sillä hetkellä. Ajattelen, että maailma on oikeasti kaunis ja hyvä elää sekä olla. Erityisesti luonnossa tämän voi tuntea. Jumalan luomakunta on siellä todella lähellä ja läsnä. Se pitää vaan itse kokea. Toisinaan savusta silmäni kyyneltyi. Toisinaan itkin omaa tuskaani vain. Toisinaan rinteellä ylistin Jumalaa – oli lähellä hän… Kairoshetkiä ja kiitollisuutta Kun päivisin ammensimme enemmän ruumiin voimaa niin aamuisin sekä iltaisin saimme hoitoa sieluillemme. Terve sielu lepäsi terveessä ruumiissa. Elimme koko viikon ajan kairoshetkien lumoissa. Koimme jokainen nämä hetket omalla tavallamme ja haimme vireyttä sekä rauhaa arkeemme. Unohtamatta virkistävää avantoa! Suuri kiitos Kairosmajan henkilökunnalle ja muilla vapaaehtoisille! Lähtisitkö sinä ensi vuonna mukaan? Sain elää Jumalan hetken – kairoksen – koin paranemisen. Katkelmat Erkki Lemisen käsialaa Elämänmakuinen matka jatkuu myös talven ihmemaan jälkeen. Kevät, tervetuloa!... Iankaikkisuus ratkaiseeheikkiheinola6.4.2018”Ei kukaan voi tulla luokseni ellei Isä sitä hänelle suo.” Jeesuksen sana oli loukkaava sitä kuunnelleille. Saattaa olla sitä myös meille. Eikö Jeesuksen seuraaminen olekaan omassa hallussani? Enkö voi siitä itse päättää? Loukkaantumisen seurauksena suuri joukko jätti Jeesuksen. Vain 12 uskollista jäi. Jeesus kysyi” Tahdotteko tekin mennä pois ” He vastasivat. ”Kenen luo me menisimme. Vain Sinulla on iankaikkisen elämän sanat. Mitä olivat iankaikkisen elämän sanat? Johanneksen 5. ja 6. luvut kertovat kaksi tapahtumaketjua. Molemmat johtavat ajatuksen elämän arjen ja vaikeuksien keskeltä iankaikkisen elämän todellisuuteen. Mikään muu ei samalla tavalla ruoki kristityn syvintä olemusta. Se onkin aivan toisella tavalla Betesdan lammikon äärellä parantumista 38 vuotta odottanut parani Jeesuksen sanalla. Oli myös muita parantuneita joista Johannes ei kerro, mutta edellyttää niiden olemassaolon. Niiden seurauksena syntyy kansanliike kulkemaan siellä missä Jeesus on. Ja Jeesus on paljon Genessaretin järven, tuon paikoin vuorten ympäröimän vähän Vesijärveä suuremman järven rantamilla. Siellä hänet etsitään ja löydetään. Tulee hetki kun on paljon väkeä koolla. Siunatut 5 leipää ja 2 kalaa muuttuvat ihmeellisesti viidelletuhannelle riittäväksi ravinnoksi ja vielä jää ylikin 12 korillista. Kuka sellaista ruokaa sai syödä, innostui vielä enemmän Jeesuksen seuraan hakeutumisesta – tietenkin. He halusivat tehdä Jeesuksesta kuninkaansa. Mutta Jeesus jätti heidät ja opetuslapsensa, joita oli jo suurempi joukko ja vetäytyi yksinäisyyteen. Hän kuin hävisi heiltä ja samalla otti etäisyyttä. Hän ei halunnut johdattaa seuraajiaan väärällä tavalla. Kun he sitten taas kohtaavat ihme on ohi. Te etsitte maallista mutta minun tehtäväni on antaa teille taivaallista! Jeesus kuin riisui ruokkimisihmeen kokemisen, mutta samalla Hän selitti tapahtunutta. Se oli Jumalan Isän ihme, ei hänen. Sen tarkoitus oli johtaa ajatukset todelliseen taivaan ruokaan. Sillä pääsee perille sinne mikä oli luvattu jo alussa Abrahamille. Luvattuun maahan, iankaikkiseen Kaanaanmaahan me olemme matkalla. Heprealaiskirjeen mukaan se oli jo alussa Abrahamin sydämessä. ”Jos heidän mielissään olisi ollut se maa josta he olivat lähteneet – he olisivat voineet palata sinne. Ei – he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata” Jeesus vahvisti tuon isänmaan todellisuuden. Sinne kuljettaessa tarvitaan aivan omanlaistaan ruokaa. 5 leivän ja 2 kalan riittoisuus oli vain johdanto asiaan. ”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa vaan katoamatonta, joka antaa iankaikkisen elämän.” Mitä me tekisimme että sen saisimme. Siinä oli kuulijoiden johdonmukainen kysymys. Mikä olisi sellainen Jumalalle kelpaava teko, että sen voisi sillä saada ja ansaita? Heidän elämänsä suhteen Jumalaan ratkaisi Jumalan laki, kaikki käskyt yhdessä. Jeesus vastasi: ” Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt – se on Jumalan teko, joka kelpaa Hänelle” ”Mitä teet, että uskomme sinua? Mooses antoi taivaasta mannaa – entä sinä. He olivat edelleen kiinnostuneita syömään ihmeellistä vähästä määrästä enenevää ravintoa. Jeesus ohitti oikealla tavalla Mooseksen. Ei Mooses vaan Isä, Jumala antoi kansalleen ruokaa ylhäältä. Ja sekin oli kuin silta siihen syvempään: ” Jumalan leipä tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle (Iankaikkisen) elämän. Minä – Jeesus – olen tämä elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta ja se joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole (iankaikkista) elämää… Ja voiko suoremmin enää ilmaista, että vain Jeesuksen uhri on ainoa tie taivaaseen, kun hän sanoo: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni – on todellinen ruoka ja juoma ” joka vaikuttaa niin että : 1. Sillä ihmisellä on iankaikkinen elämä 2. Sen ihmisen Jeesus herättää viimeisenä päivänä 3. Se ihminen pysyy Jeesuksessa ja Jeesus pysyy hänessä Tämä oli kuulijoille sietämätön puhe. Heidän selkäytimessään oli että on tehtävä oikeat teot ja täytettävä laki itse. Jeesuksen vastaus oikeasta teosta käänsi kaiken toisenlaiseksi. Tekojen tie on mahdoton. Tuomiovallasta 38 vuotta sairastaneen miehen parantamisesta alkanut tapahtuma laajenee ja syvenee kysymykseksi tuomiovallasta. Parantamisen takia juutalaiset tuomitsevat Jeesuksen sapattilain rikkomisen takia ja katsovat Jeesuksen toiminnallaan asettuvan Jumalan veroiseksi. He alkavat vainota häntä. Mutta Jeesuskin on käyttänyt tuomiovaltaa vapauttaessaan miehen sairaudesta, joka on ollut synnin seurausta. Älä enää tee syntiä, ettei kävisi pahemmin, Jeesus vielä varoittaa. ”Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo… Joka kuulee sanani, uskoo lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän – eikä joudu tuomittavaksi.” Tämän ajatuksen taustalla soi kuin valtavana lauluna : ” Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei kukaan hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän!” Näin Jeesus katsoo yli ja läpi ajan mittakaavanaan iankaikkisuus. Näitä asioita ei teologia tieteenä tutki, koska ne ovat tieteen ulottumattomissa. Jeesus näki ja näkee ihmiselämän keston, meidän kunkin aikamme lopun, ajan jossa olemme odottamassa kuolemamme jälkeen ja kuolleiden ylösnousemuksen, jossa myös me olemme mukana – niin kuin myös 38 vuotta sairastanut mieskin. Tässä on vahva kuva sinun ja minun – meidän elämästämme. Tässä kaikessa Jeesus korostaa: Kaikessa mitä hän tekee, on Isä mukana. Se on täydellisesti Isän tahdon mukaista. Kaikessa Jumala itse tekee työtään. On kuin Jeesuksen läpi voisi nähdä Jumalan. Jeesuksessa kuuluu Jumalan ääni tähän maailmaan. Juutalaisille Jeesus sanoi: ” Te ette kuule Jumalan ääntä”. Toisin kuin oli ollut tarkoitus, Jumalan laista oli tullut este nähdä itseään Lain antajaa. Mooseksella ei estettä ollut. Hän kuuli Jumalan äänen. Jeesus puuttui samaan asiaan, kuin Jumalan lähettämän profeetat. Ihmisten äänet ja mielipiteet olivat tulleet Jumalan äänen kuulemisen esteeksi. Jeesus riisui heidät paljaiksi sisäisesti: Te ette rakasta Jumalaa. Kahteen asiaan tiivistetyn Jumalan lain tärkein oli laiminlyöty. Rakasta Jumalaa yli kaiken… Ilman tätä lain mukaan eläminen on kuollutta elämää. Ilman muuta Jeesus tarkoitti myös tällä tavalla lakiin kuolleita puhuessaan kuolleitten herättämisestä. Kun tässä ajattelen Johanneksen 5. ja 6. lukuja kokonaisuutena evankeliumin sisällä huomaan tämän jakson lopulla sanan: ”Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä.” Liha tarkoittaa ihmistä itseään itsekkäänä olentona. Itsekäs ihminen ajattelee myös voivansa itse olla Jumalan lain täyttäjä. Olen riittävän hyvä kun en ole kovinkaan paha. Jeesus kuvasi tätä hyvin vertauksessaan, jossa temppelissä hurskas fariseus ja syntinen publikaani olivat puhumassa elämästään Jumalalle eli rukoilemassa. Henki yksin tekee eläväksi! Nikodemukselle Jeesus neuvoi: Tulee syntyä uudesti vedestä ja Hengestä. Samarialaiselle naiselle Jeesus opetti: Todelliset rukoilijat rukoilevat Hengessä ja totuudessa. Kun on kuolleista nousemisen aika, ollaan joko elämän tai tuomion ylösnousemuksessa. Hyvää tehneet pääsevät elämän ylösnousemukseen. Juutalaiset kysyivät Jeesukselta, mikä on se oikea Jumalan teko? Ja Jeesus vastasi: Se että uskotte Minuun joka olen elämän leipä. Ja niille 12 ikuisen elämän sanoista kiinnostuneille hän opetti: Pyhä Henki näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Synti on se, ettei uskota Jeesukseen minun syntieni ainoana mahdollisena sovittajana, vanhurskaus siinä että Jeesus on ottamassa vastaan meitä taivaassa iankaikkisuudessa, ja tuomio siinä että tämän maailman ruhtinas Saatana on tuomittu ja kaikki hänen seuraajansa hänen kanssaan. Kattomaalaukset Kankaanpään kirkon katosta. Katselin niitä paljon pienenä poikana kun istuin siellä usein. Syöpyivät mieleeni. Muut kuvat Varsinais-suomalaisten kirkkojen seiniltä. Seuraava Sanan ja rukouksen ilta Mukkulan kirkossa on 20.4. perjantaina klo 18. Tervetuloa!... Kirkkoa muuttamaan!Hannu Lehdeskoski5.4.2018Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on käyty vaaleja. On valittu piispoja Helsinkiin ja arkkihiippakuntaan. Oulun hiippakunnan piispanvaaliasettelut ovat käynnissä ja kohta valitaan myös Espoon hiippakunnalle uusi piispa. Piispan vaalit eivät taida kovin montaa suomalaista kiinnostaa. On piispana kuka tahansa, kirkko näyttäytyy seurakunnissa samana menneitä muistelevana ja täysin tästä elämästä irrallaan olevia asioita pohtivana instituutiona. Ensi syksynä kuitenkin pidetään vaalit, jolla on todellista merkitystä kirkolle. Ensi syksynä pidetään nimittäin seurakuntavaalit, jossa valitaan edustajat kirkon luottamuselimiin, paikallisseurakuntatasolta kirkolliskokoukseen asti. Kirkon tulevaisuuden linja on kiinni näiden vaalien tuloksesta. Säilyykö sama meno vai saadaanko kirkon päättäviin elimiin ihmisiä, jotka haluavat tehdä kirkosta todella kaikkien ihmisten kirkon? Vuosien mittaan on seurakuntavaalien äänestysprosentti pienentynyt pienentymistään. Viime kirkkovaaleissa vuonna 2014 äänesti noin 15 prosenttia äänioikeutetuista seurakunnan jäsenistä, joita ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet kirkon konfirmoidut jäsenet. Parantamisen varaa siis on. Jos sinusta kirkko tuntuu elävän menneen talven lumilla, ei ole reilua kritisoida kirkon toimintaa, tekemättä mitään kirkon muutoksen eteen. Kirkon suunta on kiinni siis siitä, millaisia luottamushenkilöitä seurakunnissa ja kirkolliskokouksessa on. Vain lähtemällä tekemään itse muutosta, sen voi saada aikaan. Seurakuntaneuvostoissa ja kirkkoneuvostoissa tehdään yksittäisiä seurakuntia koskevat päätökset. Sinne tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat muutosta ja sitoutuvat tekemään työtä sen eteen. Jos siis koet, että kirkon pitäisi muuttaa suuntaa, niin nyt olisi tuhannen taalan paikka. Ei kannata kritisoida kirkon toimintaa, kun siihen kerran on mahdollisuus vaikuttaa. Jos siis täytät tänä vuonna 18 vuotta ennen 18.11. ja olet kirkon konfirmoitu jäsen ennen 17.9., voit asettua ehdokkaaksi. Jos olet yli 16 –vuotias kirkon konfirmoitu jäsen voit äänestää vaaleissa. Yksi asia kannattaa muistaa. Seurakuntavaalilistoja on erilaisia. Jos haluat uudistaa kirkkoa kannattaa hakea lista, jonka tavoitteena on kirkon uudistaminen, muuten äänesi voivat mennä eri tavalla ajatteleville. Etsi siis kaltaisiasi ja liity joukkoon. Kirkon piirissä uudistusta hakevia ryhmiä ovat esimerkiksi Tulkaa kaikki –yhteisö ja Yhteys liike. Vaikka edellä mainitut yhteisöt ajavatkin avoimesti seksuaalivähemmistöjen asiaa, ne pitävät myös esillä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja kaikkien ihmisten välistä tasa-arvoa. Jos haluat tehdä velvollisuutesi kirkon jäsenenä ja saada kirkon elämään tätä aikaa, ryhdy ehdokkaaksi, käy äänestämässä ja houkuttele kaverisikin mukaan äänestämään. Ehdokkuus ja äänestäminen seurakuntavaaleissa ovat ainoita tapoja vaikuttaa tulevaisuuden kirkkoon. Kaiken lisäksi äänestysprosentin alhaisuudesta johtuen läpi pääsemiseen ei tarvita suuria äänivyöryjä. Tehdään syksyn seurakuntavaaleista 18.11.18 kaikkien kirkon jäsenten vaali!... Sen tien kulkijatheikkiheinola28.3.2018Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla – olkaamme siis suomalaisia. Kansallisen herättäjän A.I. Arvidssonin nimissä kulkeva lentävä lause oli tärkeä suomalaisuuden itsetunnon syntymisessä. Jeesuksen sanat: Minä olen tie totuus ja elämä – oli tärkeä kristittyjen itsetunnon perusta. Jeesuksen seuraajat nimittivät itseään alussa ”sen tien kulkijoiksi”. Näen siinä kaksi linjaa, jotka voisi kuvata vaikka näin: Juutalaisia emme enää ole – olkaamme siis kristittyjä! Toiseksi! Pakanoita emme enää ole. Juutalaisiksikaan emme voi tulla. Olkaamme kristittyjä. Me olemme sen tien kulkijoita. He olivat löytäneet taivasten valtakunnan aarteen, jota Jeesus kuvaili peltoon kätkettynä ja kallisarvoisena helmenä. Sen tien kulkijat olivat sen halunneet ja tajunneet sen suunnattoman arvon. Raamattua lukiessa evankeliumien tapahtumat kuvataan juutalaisuuden keskellä. Helposti mieleen tulee Jerusalem ja sen valtava temppeli. Vähemmälle jää sen tajuaminen, että kaupunki on yhteen kokoava paikka koko Rooman valtakunnan alueelle vuosisatojen aikana hajautuneille juutalaisille. Pääsiäisjuhlan vietto Jerusalemissa oli erityisen tärkeä myös heille. Juutalaiset muistelivat pääsiäisjuhlassaan vapautusta Egyptin orjuudesta, kun Jeesus ristiinaulittiin. Mutta oli heillä mielissään myös ne vaikeat historian vaiheet, joita suuret valloittajat Assyria, Babylonia, Persia, Makedonia tai oikeastaan Kreikka ja Rooma 700 vuoden aikana olivat aiheuttaneet. Kansaa oli viety monta kertaa pakkosiirtolaisuuteen. Osa palasi mutta kaikki eivät koskaan palanneet. He jäivät tai siirtyivät eteenpäin. Osa oli välttänyt kovan kohtalon pakenemalla muualle. Vuoteen 200 eKr mennessä juutalaisia asui Marokossa asti. Kun Babylonia tuhosi Jerusalemin temppelin 586 eKr, jumalanpalveluksia alettiin pitämään synagogissa. Juutalaiset rakensivat niitä kokoontumispaikoikseen sinne, minne olivatkin joutuneet muuttamaan. Kun temppeli uudelleen rakennettiin ja sai Herodes Suuren (47-4 eKr) rakennuttamana loisteliaan ulkoasunsa (Meidän mielikuviemme temppeli, josta piirrettyjä kuvia ja pienoismalleja voimme nähdä vaikka täällä netissä, temppeli jossa Jeesus kävi) synagogat olivat rinnalla tärkeitä jumalanpalveluksen paikkoja. Jeesuskin kävi monesti synagogissa jumalanpalveluksissa. Siitä on evankeliumeissa paljon mainintoja. Kun apostolit lähtivät eri puolille Rooman valtakuntaa kertomaan Jeesuksen, messiaan ylösnousemisesta, he menivät ensimmäiseksi paikalliseen synagogaan. Paavali kirjoitti kirjeensä hajallaan asuvien juutalaisten ja pakanoiden parista kristityiksi tulleille. Kaikki juutalaisuus ei suinkaan ollut puhdasoppista. Pakanuudella oli hyvin monenkirjavat kasvot monenlaisine jumalineen. Oikeastaan on aika naseva ilmaus ”sen tien kulkijat”. Kun Makedonian kuningas Aleksanteri Suuri yhdisti ensin Kreikan ja valloitti sitten valtavat alueet, hän sulautti paikallista kulttuuria kreikkalaiseen kulttuuriin . Sitä on hellenismi. Hänen perustamansa Aleksandria (331 eKr) Egyptissä tuli juutalaisittain merkittäväksi paikaksi, koska siellä asunut juutalainen vähemmistö käänsi Vanhan Testamentin kreikaksi, koska ei osannut enää hepreaa, noin 200 vuotta eKr. Herodes Suuren (mm Jerusalemin temppelin rakennuttaja teki muuten myös teatterin ja amfiteatterin Jerusalemiin ) erimielisyys päätösvallasta 25-vuotiaana juutalaisten suuren neuvoston kanssa johti siihen, että osa neuvostosta surmattiin ja Herodes valitsi ylimmäiset papit Aleksandrian juutalaisista. Jerusalemissa oli myös kreikankielisiä synagogia. Juutalainen papisto, saddukeukset, myötäili hellenistisiä ja roomalaisia vallanpitäjiä. Israelissa oli hellenistisiä kaupunkeja, Sephoris lähellä Nasaretia ja Tiberias Genesaretin järven rannalla. Kunnon juutalaiset eivät käyneet niissä ja ilmeisesti siksi Sephoriksesta ei puhuta Uudessa Testamentissa mitään. Ei sitä ole useinkaan merkitty Raamatun takana oleviin karttoihinkaan! Jeesuksen aikana hellenismi oli jo vaikuttanut 300 vuotta. Roomassakin oli silloin juutalaisia lähes 50 000, enemmän kuin missään muualla Palestiinan ulkopuolella ja siellä oli yli 10 synagogaa. Tällainen on Uuden Testamentin kirjoitusajan maailma. Kristityt lukivat septuagintaa – kreikankielistä Vanhaa Testamenttia. Sieltä paljastui heille Kristus. Jeesuksen ylösnousemus oli tapahtunut vähän aikaa aikaisemmin ja Jeesuksen elämä tuli tutuksi silminnäkijöiden kokemusten kautta. Kun Paavali kirjoitti kirjeitään, hänen sydämellään oli hyvin erilaisista taustoista kristityiksi tulleita. Siksi tärkeintä oli aina sanoa keskeisintä terveen ja raittiin uskon ytimestä. Se ohjaa edelleen pätevästi meitäkin taivaan kotiin kirkkauden maahan. Kolossalaiskirje kertoo salaisuudesta, joka on ollut kätkössä aikojen alusta, sukupolvesta toiseen, mutta jonka Jumala nyt on paljastanut pyhilleen. Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo.( 1992 raamatunkäännös) tämän loppuosa sananmukaisemmalla 1938 käännöksellä: …ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. Kol 1 Pyhät tarkoittaa sen tien kulkijoita. Se mikä ennen oli heitä kuljettanut toisenlaisia teitä oli kohdannut heidän sydämissään voittajansa. He olivat saaneet mukaansa Hyvyyden ihmeellisen suojan, josta Bonhoeffer kirjoitti virtensä. Mutta miten naseva ja mieleenpainuva on ilmaisu: Kristus teissä – kirkkauden toivo. Siinä on ytimekkäästi ilmaistu elävän uskon perusta ja päämäärä. Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää. Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan. Kol Kristus on valtojen ja voimien pää. Kokemus ja tieto siitä tekee mahdolliseksi jättää taakse ennen hallinneet voimat ja vallat. Ei tarvinnut käännyttää. Toisten kristittyjen sisäisen maailman todistus vakuutti vapaudesta, jossa oli elämää kantava myönteinen riippuvuus Jumalasta, Isästä, jonka rakkauden Jeesus teoillaan, sanoillaan ja uhrillaan teki todelliseksi. Kristus meissä vaikutti sen että Kristus oli myös teissä. Kristuskeskeisyys on kristinuskon voima. Siihen johdatti Paavalin kolossalaiskirje, kun se muistutti kasteesta. Se oli heille sen tien alku. Käytännössä se oli aikuiskaste , ja samalla ymmärrettiin , että yksi kaste riittää. Sen jälkeen Jumala tuntee aina omansa.Näin on turvallista ajatella edelleenkin. Opettaminen ,harkinta ja oppiminen edelsivät kastetta, mutta olennaisinta oli ja on Pyhän Hengen työ ihmisen sisimmässä. Se voi olla rauhallista tai sitten nopeaa. Etiopilainen hoviherra sai uskon lahjan matkalla Jesajan kirjaa lukiessaan. Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: ”Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?” Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: ”Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?” Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet. (Apt 8) Mikä estää kastamasta? on kysymyksenä tilanteissa, joissa Jumala on jo tehnyt työnsä ihmisen sydämessä. Siitä Jumala jatkaa hyvää työtään ihmissydämessä. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen. Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa. Kol Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Gal3 Mikä aiheuttaa riisumisen ja pukemisen? Tarve ja halu uudistua koko ajan on houkuttelevaa. Elämä menee eteenpäin. Aikuistuminen on elämän monimutkaisuuden tunnustamista ja kokemus kasvattaa ymmärtämistä. Muutos on jatkuvaa. Uusissa haasteissa tarvitaan aina jatkuvaa uudistusta. Ihmisyyden ytimessä on kaipuu puhtaasta sydämestä. Minua kiehtoo ja puhuttelee Paavalin ajatus: Kristitty on tarkoitettu uudistumaan oppiakseen yhä paremmin tuntemaan luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen. Silloin Kristus on teissä! Riisuminen ja pukeminen kuvaa sisäistä kilvoitusta, elämän arviointia, taistelua niitä asioita vastaan, jotka pyrkivät yhä uudestaan valtaamaan elämämme sisällön väärällä tavalla. Paavali koki, en enää elä minä, vaan Kristus minussa. Kun Jeesus Kristus on ihmisen sydämessä, siellä on silloin hänen arvonsa ja puhtautensa. Siellä on myös Hänen suhtautumisensa meihin ihmisiin koko maailman Vapahtajana. Siinä rajat häviävät, eikä ole enää kreikkalaista(hellenismin mukaan elävää) eikä juutalaista, ei ympärileikattua (juutalaista) eikä ympärileikkaamatonta (pakanaa), ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, miestä eikä naista. Kaste merkitsee kristittyjen kesken tasa-arvoa, joka on jo paljon vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen. Paavali luetteli lähtökohdiltaan ääripäiden ihmisiä. He saivat yhteisen sydämensisäisen tekijän. Kristus on kaikki, hän on kaikissa. Niin erilaisista lähtökohdista kristityiksi tulleet ihmiset tunnistivat toistensa sydämissä asuvan Kristuksen. Näiden asioiden äärellä Luther kirjoitti katekismukseemme: Meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen ja että sen sijaan on noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa Iankaikkisen Jumalan edessä. Joka päivä on armo uus! Terve kirkko tervehdyttää koko yhteiskuntaa – Kristus teissä – kirkkauden toivo. Kirkkaus on tällä tavalla tämänpuoleista, mutta se on samalla myös tuonpuoleista. Sieltäkin puhuttelee mielikuva, jossa likaiset vaatteet on riisuttu ja puhtaat on puettu päälle! Ja tuossakin kuvassa vain Kristus on kirkkauden toivo! Näen sen seuraavassa Ilmestyskirjan näkytodellisuudessa: Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: – Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa! Kaikki enkelit seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan sanoen:- Aamen. Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen. Yksi vanhimmista kysyi minulta: ”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?” Minä vastasin: ”Herra, sinä sen tiedät.” Hän sanoi minulle: Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, ja hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen. Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet. Ilm 6 Vielä ajattelen Kristusta , kun Hän haluaa asua meissä kirkkauden toivona. Millainen hän on? ”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen. …Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. . Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. ” Johannes 10 Jeesuksella on maailmanlaajuinen rakastava sydän, johon mahtuvat juutalaisten lammastarha ja muut lampaat, eli kaikki muutkin kuin juutalaiset. Kun kristityt alkoivat puhua tästä rakkaudesta – he käyttivät sanaa agape.Tälle ennestään silloin vähemmän käytetylle, kreikankielen merkityksettömälle sanalle annettiin uusi, syvä merkitys. Kieltä kääntäessä katsotaan ensin sanakirjaa. Tämä toimii kuitenkin toisin. Raamattu on tämän agape-sanalla ilmaistun rakkauden vivahteikas sanakirja. Sanaan liittyy monta kuvaa – yksi niistä on Hyvä Paimen. Tiivistän mielikuvassani Hänet muutamaan sanaan: Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Etsin kadonneen ja tuon sen takaisin laumaani. Ja lampaat tuntevat paimenensa ja seuraavat. Paavali kirjoitti: Kaikki on roskaa Vapahtajani Jeesuksen Kristuksen tuntemisen rinnalla. Tunnen . Hän tuntee. Seuraan. Luotan. Tämä on uskoni. Sen tien kulkijan taipale. Piirroskuvat kirjasta Jeesus Nasaretilainen. Hänen elämänsä ja vaelluksensa. Kahdeksankymmentä William Holen maalausta. WSOY 1930 Seuraava sanan ja rukouksen ilta on Mukkulan kirkossa perjantaina 20.4. klo 18. Tervetuloa!... Miksi Jeesus kuoli?Hannu Lehdeskoski27.3.2018Miksi Jeesus kuoli? Historiallisesti katsottuna siksi, että juutalaiset johtajat eivät sietäneet heidän arvovaltansa kritiikkiä ja roomalaiset halusivat kitkeä ympäriltään kaiken puheen mistään juutalaisten valtakunnasta. Paljon muuta ei maalta kotoisin olevan parantajan teloittamiseen tarvittukaan. Jeesuksen kuolema tuli hänen seuraajilleen yllätyksenä. Heille oli suuri järkytys, että roomalaiset teloittivat heidän kunnioittamansa opettajan. Unelmat uudesta maailmasta ja rakkaudesta murenivat ristin juurella. Jeesus teloitettiin ja hänen seuraajansa joutuivat pysähtymään ja etsimään tapahtuneelle jonkin järkeen käyvän selityksen. Näitä selityksiä löytyy Uuden testamentin sivuilta viisi erilaista. Yksi tulkintatavoista on lähellä historiallisia tapahtumien kulkua. Sen mukaan Jeesuksen kuolema kertoo siitä, miten juutalaiset ja roomalaiset johtajat hylkäsivät Jeesuksen ja siitä, että vaikka maalliset johtajat hylkäsivätkin hänet, Jumala ei hylännyt. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus oli siis juutalaisten ja roomalaisten johtajien ei ja Jumalan kyllä Jeesukselle. (Mark 8: 31-33, Mark 9: 30-32, Mark 10: 32-34. Apt. 2: 36) Toinen tapa tulkita Jeesuksen kuolema oli nähdä se voittona maailmassa vaikuttavien voimien vallasta. Roomalaiset ja juutalaiset johtajat eivät tämän ajattelun mukaan olleet vastuussa Jeesuksen kuolemasta, vaan ne voimat, joita he edustivat. Yhteiskunnallinen pahuus siis piti Rooman ja juutalaisten hallintoa valassaan ja tämä ihmiskunnassa oleva pahuus ristiinnaulitsi Jeesuksen. Se, mikä näytti maailman voitolta, osoittautuikin olevan tappio, sillä kuolemalla ei ollut otetta Jeesukseen. (Kol. 2:15). Kolmas Uudesta testamentista löytyvä tulkinta on nähdä Jeesuksen elämä ja kuolema ilmoituksena Tiestä. Tie nähtiin kahdella eri tavalla. Toinen näkökulma otti tien konkreettisesti. Kristityn tie oli sen mukaan kulkea Jeesuksen jalanjäljissä ristille kuolemaan. Risti merkitsi Uuden testamentin kirjoitusaikaan aina kuolemaa. ”Jokainen ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” oli kehotus kulkea Jeesusta seuraten Jumalan valtakunnan tietä, vaikka se johtaisikin lopulta kuolemaan (Mark 8: 34). Toinen tapa nähdä Jesuksen kuolema tienä oli tarkastella Jeesuksen elämää ja kuolemaa kielikuvina Jeesuksen seuraajien elämästä. Paavali puhui Jeesuksen kuolemasta ja elämästä esimerkkinä kristityn sisäisestä tiestä hengelliseen uudistumiseen. (Gal 2: 19b-20a). Tie oli hänelle kuva ihmisen uudistumisesta ja muuttumisesta. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus olivat kuvia vanhan minän kuolemasta ja uuden, Kristuksessa elettävän elämän syntymisestä. Neljäs tapa tulkita Jeesuksen kuolema oli puhua siitä ilmoituksena Jumalan rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Varsinkin Johanneksen evankeliumissa ja Johanneksen kirjeissä tuodaan esillä tätä ajatusta. Tämän tulkinnan mukaan Jeesus ei ollut vain julistaja ja parantaja, vaan myös Jumalan poika, jonka Jumala lähetti maailmaan tekemään hänen rakkautensa näkyväksi. (Joh 3:16). Tässä tulkintavassa on löydettävissä myös siemen Jeesuksen kaksi luonto-oppiin, siis siihen, että Jeesus oli samalla hetkellä 100 % ihminen ja 100% Jumala. Ajattelun ottaminen kirjaimellisesti jättää usein kuitenkin Jeesuksen inhimillisen puolen jumalallisen varjoon. Viides tapa tulkita Jeesuksen kuolema oli puhua Jeesuksen kuolleen kaikkien ihmisten syntien tähden. Tulkinnan mukaan kertomusta Jeesuksesta on luettava juutalaisen temppelikertomuksen näkökulmasta. (Room 5: 2-8. 1 Tim 2: 5-6, Tit.2: 13-15) Juutalainen uskonto oli Jeesuksen aikaan uhriuskonto. Temppelin papistolla oli viimeinen sana kaikkea syntiin, syyllisyyteen, epäpuhtauteen ja anteeksiantamiseen liittyvään. He kertoivat kansalle, millaisia uhreja mistäkin rikkeestä tarvitsi suorittaa. Heillä oli omat uhrimääräyksensä kaikkeen mahdolliseen. Oli uhrit erilaisiin rikkomuksiin ja kiitoksen aiheisiin. Uhrin suuruus mitattiin tekojen mukaan niin hyvässä kuin pahassa. Jeesuksen seuraajat tulkitsivat Jeesus olleen Jumalan lähettämä uhri, joka oli kaikkia temppeliuhreja täydellisempi ja siksi mitään muita uhreja ei enää tarvita. Tarkennukseksi sanottakoon vielä, ettei juutalaisuudessa uhrilla ole ollut missään vaiheessa tarkoitettu sijaisuhria siinä mielessä kuin mitä sillä kirkossa tällä hetkellä ajatellaan.... Valo, Armo ja Totuusheikkiheinola18.3.2018Johanneksen evankeliumi alkaa ajatuksella : Alussa oli Sana. Sana on puhetta. Raamatun alussa on Jumalan ensimmäinen sana meidän maailmaamme liittyen. Se on Tulkoon valo. Se on maailmamme alku. Evankeliumeissa on Jumalan viimeinen sana meidän maailmaamme liittyen. Se on Jeesus. Tämä Sana on myös valo. Tämä Sana on viimeinen siksi, ettei ole tarpeen enää sanoa mitään tämän jälkeen. Jumalalle hänen luomansa maailma on eheä silloin, kun se sisältää hänen luomalleen ihmiselle mahdollisuuden päästä kotiin. Kirkkauden kotimaahan. Siihen suureen ja iankaikkiseen. Tämän puheensa Jumala tahtoo tehdä meille jokaiselle eläväksi. ” Tämä ( Johanneksen evankeliumi)on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus Jumalan Poika ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.”( Joh 20:31) Näin tiivistyy se, mikä oli voimallisesti opetuslapsi Johanneksen seurakunnan jäsenten mielissä. Se eli Johanneksen kokeman kautta – näkökulma joka liittyy hänen elämänsä matkaan. Se on osa kokonaisuutta, joka on talletettu kaikkiin evankeliumeihin. Juutalaisten toteuttama vaino hajotti alkuseurakunnan. Jeesuksen oppilaiden joukko karkotettiin Jerusalemista. Mutta heidän kokemaansa ei voinut poistaa heidän sydämistään ja mielistään. Johannes oli nojannut Jeesuksen rintaan ehtoollisen asettamisen ilta-aterialla. ” Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava” Joh 21:24 . Muistettu siirtyi myös kirjoitetuksi. Ja kirjoitettu siirtyy edelleen muistetuksi. Muistetusta Pyhä Henki tekee elävää uskoa. Johanneksen sydämessä evankeliumi eli uskontunnustuksena. Olemme sisimmän maisemassa, syvällä ihmismielessä . Uskontunnustuksesta kasvaa syy elää, tavoitteet ja päämäärä. Se on kirkon oma samalla kuin se on hyvin henkilökohtainen. Tämä minua kuljettaa. Johanneksen evankeliumin kertomat tapahtumat voi ymmärtää vain Kolmiyhteisen Jumalan toimintana. Mutta ainoastaan samalla tavalla voi ymmärtää uskon, jonka Jumala synnyttää ihmissydämeen. Jeesus tuli omaan maailmaansa, jonka hän tunsi. Hän tunsi sen koska ”Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman Häntä” (Joh1:3)Näin on ilmaistu miten Jeesus oli mukana luomisessa.” Ja – ..hän tiesi itse, mitä ihmisessä on” (Joh 2:25) kertoo että hän tuli langenneen ihmisen luo. Langennut ei tuntenut häntä eikä ottanut häntä vastaan. Kun ilmaistaan, että ” Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan ” se sisältää kaikki ihmiset, ei ainoastaan juutalaisia. Tässä on Jumalan näkökulma. Hän katsoo jokaista omanaan. Hän tietää luomansa ihmisen voivan hyvin vain Hänen yhteydessään. Evankeliumissa on pian myös vastaus siihen, miksi Jeesusta ei otettu vastaan. Se on sama vastaus, joka on jo Raamatun alussa. ” Nainen, jonka annoit minulle, antoi kielletyn puun hedelmän , jonka söin oli Aadamin vastaus Jumalalle. Eeva sanoi: ” Käärme petti minut” . Tekojensa takia he eivät olleet enää rehellisiä puhuessaan omasta vastuustaan ja valinnastaan. Ihminen on sellainen, että hän vaikenee niistä asioista, joissa tietää tehneensä väärin. Jeesus tiesi, mitä ihmisessä on. ” Valo on tullut maailmaan mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen sijasta pimeyden. Se joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen pahat tekonsa paljastuisi.” Voisi yksinkertaistaa. Raamattu puhuu kahdesta Jumalan luomasta valosta ja kahdesta pimeydestä. Ensimmäinen valo oli tämän maailmamme alku. Se voitti ensimmäisen pimeyden. Toinen pimeys laskeutui ihmisen olemukseen syntiinlankeemuksessa. Toinen valo voittaa tämän pimeyden ja luo uutta elämää. Kun Johannes on puhunut evankeliumissaan ensin Jumalasta, hän nostaa esiin kaksi ihmistä: Johannes Kastajan ja Nikodemuksen. Johannes Kastaja oli Valon todistaja , joka tiesi paikkansa. Hän kastoi vedellä ihmisiä parannukseen. Kastamisen jälkeen ihmiset lupasivat elää paremmin Jumalan lain ( Mooseksen ja profeettojen) mukaan. Mutta Johannes tiesi Jumalan Hengen vaikutuksesta, että Jeesus kastaa Hengellä. Se on aivan toisenlaista. Ihminen saa silloin sisimpäänsä elävän Puolustajan. Hengen vaikutuksesta hän myös sanoi Jeesuksesta : ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” ( Joh 1:29) Hän tiesi tämän niin todeksi, että suostui itse vähenemään ja antamaan tilan Jeesukselle. ” Hän joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: Se jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä”( Joh 1:33) Johannes ymmärsi valon, joka on ihmisten elämä, valon, joka loistaa pimeydessä, valon, jota pimeys ei ole saanut valtaansa ( Joh 1: 4-5). Jeesus on valo. Jumalan viimeinen sana on myös tulkoon valo. Tämä valo loistaa ihmisen sisimmän pimeyteen. Johannes puhui, mitä Jumala oli sanonut profeettojen kautta. Hän oli pitämässä kiinni Jumalan laista elämän suojelemiseksi. Hän puhui siitä oppimansa mukaan. Mutta Jeesus puhui omastaan, siitä minkä Isä itse hänelle antoi. Se oli hänessä. Sitä oppineet ihmettelivät kuunnelleessa 12 vuotiasta Jeesusta Jerusalemin temppelissä. Sitä Jeesuksen seurassa kulkeneet kuuntelivat joka hetki. Hän oli yhtä Isän kanssa. Kun Jeesus puhuu silloin Jumala puhuu. Totta ! Johannes Kastaja oli hyvä apu langenneelle. Miten paljon hän kuuntelikaan ihmisten pimeää puolta ja oli mukana henkilökohtaisissa prosesseissa, jossa haluttiin nousta vääristyneestä elämästä takaisin hyvän omantunnon ihmiseksi. Hän tunsi varmasti myös monia, jotka tulivat yhä uudestaan saman asian kanssa. Hän tunsi ihmisten sisäisiä taisteluita. Hän oli luotettava myös siinä, että hän ei ollut enempää kuin oli. Häneltä kysyttiin : ” Kuka olet”. Ja hän vastasi ”Olen ääni, joka huutaa autiomaassa: Tasoittakaa Herralle tie! Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut… Sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.” (Joh 1: 24-31) Johanneksen opetuslapsia lähti Jeesuksen oppilaiksi Johanneksen kehotuksesta. Johannes koki itsensä suhteessa Jeesukseen sulhasen ystäväksi. Siinä hän ajatteli voimakasta vertauskuvaa, jossa seurakunta on Kristuksen morsian. Johannes Kastaja tunnisti Jeesuksen Jumalan Pojaksi. Sen jälkeen hän ei voinut muuta kuin näyttää: Menkää eteenpäin. Uskokaa Jeesukseen. Fariseus Nikodemus oli juutalaisten neuvoston jäsen. Häntä voisi ajatella hyvällä tavalla hurskaaksi juutalaiseksi. Hänellä ei ollut tarvetta mennä Johannes Kastajan luokse sielunhoitoon. Mutta hänellä oli tarve mennä Jeesuksen luo. Hän tiesi tunnusteoista, että Jeesus oli Jumalan lähettämä. Hänelle Jeesus opetti että ihmisen pitää syntyä uudesti. ”Jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan” (Joh3 :5) . Lihasta syntyy lihaa, voisi olla vastaus myös siihen, mitä hyötyä Johannes Kastajan kastamisesta oli. Liha on ihmistä itseään, meistä syntyy omin voimin vain kurinalaista ponnistelua. Sitä Johannes Kastaja tuki. Hengestä syntyy henkeä. Se on toisenlaista. Jumalan tuuli puhaltaa missä tahtoo, kuulet sen huminan, et sinä sitä hallitse. Se johdattaa syvemmälle totuuteen. Niin syvälle, että et selviä ilman armoa. Jotta Nikodemus olisi ymmärtänyt, Jeesus muistutti hänelle tutusta tapahtumasta olennaisen. Israelin kansa oli matkalla Egyptin orjuudesta luvattuun maahan. Matkalla myrkkykäärmeen pureman saaneet pelastuivat ja paranivat kun katsoivat Mooseksen näkyville nostamaan vaskesta tehtyyn käärmeeseen. ( 4 Moos 21: 4 )Muulla tavoin he eivät voineet itseään pelastaa. Näin he saivat uuden elämän, jatkoajan. Samalla tavalla Jeesus korotettiin koko maailman nähtäväksi ja uskottavaksi ristille. Jokainen joka katsoo tätä Jumalan Karitsaa, joka ottaa pois maailman synnin, pelastuu. Syvimmän totuuden paljastaman ihmisen sovitus on tämä armo. Tässä on iankaikkinen jatkoaika. Ja juuri Nikodemukselle, lain taitajalle ja tuntijalle Jeesus sanoi ne sanat, jota kutsumme pienoisevankeliumiksi. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh 3:16)Näin valo on tullut maailmaan. Ilman tätä valoa, jonka Pyhä Henki kirkastaa – Nikodemuskin oli hukassa. Kun yhdistää sen, mitä on edellä, voi päätellä: Usko on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen lahja. Siinä on valo, jossa on armo ja totuus. Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta. Reformaation juhlavuotena minua vaivasi kirkkomme teemavalinta: Armoa 2017. Armoa ei ole ilman totuutta. Ilman totuutta on halpaa ja arvotonta, merkityksetöntä armoa. Armo ilman totuutta on synnin hyväksymistä. Luther löysi uudelleen kadotetun armon kohdatessaan totuuden omasta itsestään. Olen siitä kirkkoisällemme kiitollinen. Jos jokin kohta Johanneksen evankeliumin alussa on avain kokonaisuuteen – se on valo jonka sisältö on armo ja totuus. Siitä todistivat Johannes Kastaja ja Nikodemus. Kun lukee evankeliumia eteenpäin , Johannes kertoo lisäksi perusteellisemmin vain kuudesta henkilöstä. He ovat kuin esimerkkeinä siitä, miten he kohtasivat valon, armon ja totuuden. Samarialaisen naisen nimeä emme tiedä. Mutta armoa Jeesuksen kohtaamisessa oli jo se, että Jeesus keskusteli hänen kanssaan. Ja Jeesus tiesi mitä tässäkin ihmisessä oli. Hän tunsi naisen rikkinäisen menneisyyden. Läsnä oli totuus. Nainen koki valon. Hän löysi Messiaansa. Ja hänestä tuli todistaja, joka johdatti muitakin Jeesuksen luo valoon. Tästä kohtaamisesta olemme oppineet, että todelliset rukoilijat rukoilevat Hengessä ja totuudessa. Kuninkaan virkamies on samoin nimetön. Hän sai armon uskoessaan sairaan poikansa Jeesuksen huolenpitoon. Poika parani. Totuus kosketti häntä ja koko perhettä. Hekin uskoivat valoon. Liikuntakyvytön mies Betesdan altaalla sai armon ja parani ihmeellisesti. Totuus tuli häntä vielä vastaan tavatessaan Jeesuksen. ”Älä enää syntiä tee, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” oli Jeesuksen henkilökohtainen sana hänelle. Aviorikoksesta tavatun naisen toivat fariseukset ja lainopettajat Jeesuksen luo. Totuus kulki ennen armoa. Joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Jeesuskaan ei naista tuominnut. Nainen lähti jatkamaan elämäänsä totuuden kanssa: ” Mene, äläkä enää syntiä tee!” Ole uskollinen. Sokeana syntynyt sai ensin kokea luonnollisen valon. Armo oli ensin näkökyvyn saaminen. Mutta hänestä, ennen sokeasta tuli myös näkevä sisäisillä silmillään. Aukeni uskon silmä katsomaan totuutta. Jeesusta. Jeesus sanoi: Olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: Sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita. Kuudes on tuttu Lasarus. Jeesuksen ystävä. Hän sai armon, elämän jatkoajan. Samalla tietysti saivat armon sisarukset Martta ja Maria. Läsnä oli siinä hetkessä myös totuus, jota oli siinä vielä vaikea ymmärtää. Jeesus sanoi: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään joka uskoo minuun, ikinä kuole. ” (Joh 11: 25) Kun armo ja totuus johdattavat siihen valoon, joka on maailman luomisesta asti ollut, silloin toteutuu Jumalan suunnitelma meidän elämässämme. Jeesus sanoi ” Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo”. (Joh 8:12). Edellä kuvatulla tavalla Johannes kertoo mainiten evankeliumissaan kahdeksasta todistajasta. Hän ajatteli, että se oli riittävästi. Nämä esimerkit riittävät kertomaan valosta, jossa armo ja totuus kohtaavat ihmisen” Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa.” (Joh 20: 30.) Johannes kirjoitti. Pyhä Henki ohjasi hänet valitsemaan nämä puhuttelemaan tulevia kristittyjen sukupolvia. .... Eipä näissä asioissa ole mitään mieltä, ellei kaipaa taivaaseen…heikkiheinola11.3.2018Peilaan tällä kertaa Korintin seurakunnan ja Paavalin yhteisiä kokemuksia. Me tiedämme tuosta kokonaisuudesta apostolien teoista ja kahdesta säilyneestä korinttilaiskirjeestä. Niistä voi päätellä, mitä siellä muutaman vuoden sisällä tapahtui. Alku oli jäänyt vahvasti kaikkien heidän mieliinsä. Paavali muisteli: ” Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana. Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.”1 Kor 2. Uudesta testamentista saa käsityksen, että Paavali vietti Korintissa yhteen menoon ainakin 1,5 vuotta. Kaupungin väkiluvun on arvioitu olleen silloin yli 100 000, eli se oli asukasmäärältään kuin Lahti. Sinne syntynyt seurakunta koostui monenlaisista ihmisistä synagogan esimiehistä orjiin ja sataman ilotyttöihin. Oli kreikkalaisia ja juutalaisia ja varmasti muitakin, koska Korintti oli kansainvälisen merireitin varrella. Paavali teki paljon työtä hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Armolahjat toimivat, Paavali opetti niistä heille tärkeimmät asiat ja samalla myös meille. Hänen kirjeissään tulee siellä näkyväksi uskovien hengellinen kehitys tai kehittymättömyys, oikeaan uskoon ohjaaminen ja harhoihin joutuneiden ojentaminen. ” Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen. Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte. ”2 Kor 11 Kolme tärkeää asiaa. Oikea Jeesus, oikea Henki ja oikea evankeliumi. Ilman niitä harhaannutaan. Siitä oikeasta evankeliumista Paavali oli kirjoittanut jo aiemmassa kirjeessään: ” – Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt. Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani.”1 Kor 15 Tämä kokonaisuus on oikea evankeliumi. Oikea Jeesus kuoli meidän puolestamme. Sillä on yhteys Vanhaan Testamenttiin. Se kaikki tapahtui kirjoitusten mukaan. Jeesuksen kuolema oli todellinen. Hänen ylösnousemuksensa oli todellinen. Ylösnousemuksella on todistajansa. Paavali itse oli yksi heistä. Ylösnousemus tarkoittaa sitä, että Jeesus on nyt. Tämän todellisuuden Pyhä Henki avaa ihmissydämelle. Syntyy vilpitön ja puhdas suhde Jeesukseen. Jeesus tietää minun suhteeni häneen. Että minä voisin olla siinä rehellinen, minun ainoa mahdollisuuteni on uskoa aito evankeliumi. Ja ottaa vastaan Jumalan armo. Ja tässä kaikessa ei ole mieltä, ellei kaipaa taivaaseen. Ei ole muuta taivasta kuin Jeesus. Tämä oikea Jeesus. Hän on omiaan vastassa ihmisen viimeisen rajan takana. Evankeliumi. Ja pohjimmiltaan on aina kysymys lopulta Jumalan armosta, joka tekee varsinaisen työ ihmisen sielussa. Siitä ei kukaan seurakunnan työntekijä voi ottaa kunniaa itselleen. Paavali tunnusti aina sen että Jumala tekee työn ihmisen sydämessä. Sen hän tunnisti myös itsessään. Hän oli Jumalan armosta se joka hän oli. Kun hän toteaa itsestään, ettei Jumalan armo ollut mennyt hänessä hukkaan – hän tunnistaa myös hyvin tuntemansa toisen todellisuuden. Joidenkin ihmisten kohdalla Armo menee hukkaan. Kaikki ovat omassa uskonelämässään liikkeellä. Joko mennään syvemmälle, poljetaan paikoillaan tai taannutaan. Kulkeeko Jumalan sana sydämen läpi vaikuttaen ja minkä jäljen se jättää. Miten se elää. Kirjain kuolettaa mutta Pyhä Henki tekee eläväksi. Johanneksen evankeliumi ei turhaan ala ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme”. Isolla ässällä Sana on Jeesus ja Johanneksen evankeliumin kokonaisuus on kertomus siitä mikä Sana on. Se on Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan toiminta ja vaikutus historiassa ja nykyhetkessä. Raamatussa ei ole ilmaistu varsinaisesti kolminaisuusoppia sanoin, mutta se sisältää ne ajatukset, joista seuraa vääjäämättä kolminaisuusoppi. Paavalin kirjeissä on toiminnassa kaikki se, mikä kerrotaan evankeliumeissa: Esimerkiksi Jeesuksen opetus: ” Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa. Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen.”Joh 16 Miksi evankeliumeiden sisältö on sisään kirjoitettuna Paavalin kirjeissä? Niiden, samoin kuin evankeliumeiden arvon arvioinnissa on käytetty usein kirjoitusajankohtaa. Aiemmin kirjoitettu olisi alkuperäisempi kuin myöhemmin kirjoitettu. Jollain tavalla harhaan johtaa myös Uuden Testamentin järjestys. Kirjeiden arvo olisi toissijainen, koska ne tulevat evankeliumeiden jälkeen. Tämä ajattelutapa sivuuttaa tosiasian, että kaikki kirjoitettu on tiivistelmää siitä, mikä suullisesti eli alkukirkossa. Evankeliumit saivat kirjallisen muotonsa vasta Paavalin kuoleman jälkeen. Paavalin seurakunnat elivät suullisten evankeliumeiden aikaa. Hänen kirjeissään uskonelämän ratkaisut ja ohjeet nousevat niistä ja linja on samanlainen kuin Vanhan Testamentin Jumalan miesten, profeettojen sanomassa Jumalan yhteydessä elämisestä. Tästä syystä Paavalin kirjeissä evankeliumit ovat kaiken pohjana. Tämän pohjan päällä on kuin kuvainnollisesti käyttökerros. Näin tämä kaikki toimii elävässä elämässä. Minä koen usein lukevani Johanneksen evankeliumia Paavalin kirjeiden käyttökerroksen alta. Siellä se on, tuo tutkijoiden viimeiseksi ajoittama evankeliumikin. Ja on myös hyvä ajatella, että lääkäri Luukas, elävä evankeliumikirja kulki Paavalin mukana. Missä vaiheessa matkaa hän kirjoitti sen kaiken papyrykselle tai pergamentille? lienee varsin yhdentekevää. Kun uskoyhteisö elää elämäänsä yhdessä, kanssamme on monenlaisissa vaiheissa eläviä. Hyvä yhteisö antaa tilaa uskossaan kasvaville, innokkaille, tarkkailijoille, mutta myös väärin ymmärtäneille mahdollisuuden korjata näkemyksiään ja varoittaa asioista, jotka saattavat uskon haaksirikkoon. On myös niitä, jotka ovat uskosta luopumassa ja sen jättämässä, ovat pettyneitä ja katkeria. On niitä, jotka tuntevat omissa taisteluissaan sisäisesti aina häviävänsä, eivätkä saa tukea riittävästi. Samalla yhteisö on aina riippuvainen julistajistaan ja siitä mitä näiden hengellistä vastuuta kantavien ihmisten sydämissä on meneillään. Kumpaa kuuntelisit tarkemmin: Loistavaa puhujaa, joka on maistanut uskon hyviä asioita ja niistä innostuneena taitavasti maalaa auringonpaisteisen päivän kuulijan mieleen vai syvien vesien ja pimeitten päivien läpi kulkenutta elämän raadollisuutta kaihtamatonta vaatimattomuutta, jonka ulosanti ei ole parhaasta päästä. Tämä on Paavalin maisema Korintissa. Pelkkää menestystä lupaavat julistajat olivat ongelma . Mutta heitäkin Paavali halusi kohdella oikein ohjaten eikä hyläten. Jokaisen julistajankin täytyy kulkea oma tie, jolla usko syvenee ja pelkkä kaunopuheisuus häviää. On tietenkin mahdollista, että joku jää vain kaunopuheisuuteen. Vastuunsa on myös kuulijalla. Vain pimeän tunteva tunnistaa oikean päivänpaisteen. Paistattelija hukkaa helposti pääasian. Aurinko on pilvien ja synkän myrskynkin takana, vaikkakin kätkössä. Sen kokemuksen Paavali uskosta jakoi päivänpaisteuskoon luottavien kanssa. He ovat Kristuksen palvelijoita? Minä vielä enemmän – puhun kuin järjetön. Olen saanut raataa kovemmin kuin he, olen ollut enemmän vankeudessa, minua on ruoskittu ylen määrin, monesti olen ollut kuolemanvaarassa. … Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa. Kaikkien näiden hankaluuksien lisäksi minua joka päivä painaa huoli kaikista seurakunnista. Jos joku on heikko, niin minäkin olen heikko. Jos joku lankeaa, se polttaa minua. Jos on pakko kerskailla, kerskun heikkoudestani. Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ikuisesti ylistetty, tietää etten valehtele … Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. Tästä miehestä minä kerskailen, itsestäni en, paitsi heikkoudestani. Vaikka tahtoisinkin ylpeillä, en olisi mieletön, sillä puheeni on totta. Sitä en kuitenkaan tee, jottei kukaan ajattelisi minusta enempää kuin hän minusta näkee tai kuulee. Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. 2 Kor 11 ja 12 On selvää, että Paavali puhuu koko ajan itsestään. Joku toinen julistaja oli kerskaillut näyillään ja ilmestyksillään. Voi arvata, että ne olivat nousseet pääasiaksi asianomaisella, jolloin nousee kysymys myös siitä, minkä hengen ohjaama henkilö oli. Kysymys ei tietenkään ollut vain hänestä, vaan kaikista jotka ihaillen kuuntelivat ja samalla kiinnittyivät enemmän julistajaan kuin Kristukseen. Tätä ilmiötä näemme koko ajan. On erittäin vaarallista julistajalle ja hänen kuulijalleen, jos heidän Jeesuksensa on enemmän tunnistettavissa ilmestyksistä kuin sanasta. Tai julistajan työ irrottaa kuulijoita Raamatusta kun terve kristillinen julistus aina liittää kuulijan Raamattuun. Paavali ei kerro ilmestystensä sisältöjä – arvaan että juuri tästä syystä. Hän kertookin sen sijaan asian, joka on hänelle hyvin ikävä, kuin terävä, pistävä piikki. Jumalan vastaus on että hänen pitää elää sen kanssa. Silti ilmestyksillä on suuri merkitys niin kuin kaikilla armolahjoilla. Myös niistä johtuen Paavalilla oli Korintissa koko ajan ensimmäisenä mielessä ristiinnaulittu Jeesus. ” Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta. Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea.” 2Kor 1 Pimeissä elävälle on lohdutuksen Jumala. Ahdingossa voi Häneltä saada lohdutuksen josta nousee kokemus, jonka kautta voi lohduttaa toisia ahdingossa olevia. Heikkona voimakas – ei ole heikkouden ihannoimista. Se on heikkouden todellisuuden tunnustamista. Me olemme heikkoja verrattuna siihen voimaan, joka Jeesuksella on. Heikkous on Jeesuksen suuruuden tunnustamista. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme. Meissä siis tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä. Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: ”Minä uskon, ja siksi puhun.” Niin mekin puhumme, koska uskomme. Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättää Jeesuksen tullessa meidätkin ja tuo meidät eteensä yhdessä teidän kanssanne. Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enenevä armo synnyttäisi yhä useammissa runsasta kiitollisuutta Jumalan kunniaksi. Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti. 2Kor 4 Näissä asioissa on mieli siinä, että kaipaus taivaaseen saa vastauksen. ... Taivasta maan päälleheikkiheinola7.3.2018Efesolaiskirje on Jumalan maailmasta. Se – kuin valtava maisema – on yhtä aikaa koko ajassa, menneisyydessä, nykyhetkessä ja tulevaisuudessa ( Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti Hepr 13:8). Ymmärrän Jumalan maailmaa vajavaisesti – en osaa yhdistää kokonaan omaa todellisuuttani Jumalan aikaan, jonka aikaulottuvuudet ovat toiset. Olen itse joka sekunnin vanki. Jumalan suunnitelma tapahtuu hänen ajassaan. Ja aika on vain yksi suuri meille käsittämätön ulottuvuus Jumalan maailmassa. Paavalilla oli sydämessään Jumalan koko suunnitelma. Rajallisuutemme on iäisyyden kokonaisuudessa. Hän kunnioitti sitä. ”Nyt näemme kuin peilistä, kuvastimesta – kerran kasvoista kasvoihin” Paavalin ajan peili oli kiillotettu metallilevy – kaukana meidän aikamme kirkkaista peileistä. Paavali avasi meille sitä, miten Jumalan todellisuudessa Kristuksen rakkaus ylittää kaiken tiedon. Suunnitelma on ollut olemassa jo ennen maailman luomista. Mikä on tuo enkelien ja näkymättömien todellisuuksien kokonaisuus – emme tiedä. Mutta se on kuitenkin samalla alueella kuin ihmisen sisin. Se näkyy heti Raamatun alun syntiinlankeemuskertomuksessa. Jumalan rakkaudessaan ihmiselle antama vapaus antaa mahdollisuuden kapinointiinkin. Näkymätön maailma määrää ihmisen sisimmän sisällön. Paavalin kirjeissä näkyy kristillinen usko juutalaista taustaa vasten. Edellinen Raamatunkäännös käytti tässä yhteydessä käsitettä armotalous joka tarkoittaa samaa kuin paljastunut Jumalan salaisuus. Se on Raamatun läpikäyvä tapahtumasarja, joka tapahtuu Jumalan ajassa. Salaisuuden ja armotalouden ensimmäinen vihje on syntiinlankeemuksen seurausten selvittelyssä. 1 Moos 3: ”Silloin Herra Jumala sanoi naiselle: ”Mitä oletkaan tehnyt!” Nainen vastasi: ”Käärme minut petti, ja minä söin.” Herra Jumala sanoi käärmeelle: – Koska tämän teit, olet kirottu. Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät. . Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän.” Tätä sanotaan alkuevankeliumiksi. Se kertoo että Jumalalla oli heti suunnitelma langenneen ihmisen pelastamiseksi siitä vallasta, jonka alaisuuteen ihminen oli lähtenyt vapaasta tahdostaan. Kapinan keskellä Jumalalla oli suunnitelma tuoda taivasta uudestaan maan päälle. Totta on että Jumala vihaa kapinaa – syntiä ihmisessä. Samalla on totta, että ihminen on Jumalan – Jumalalla on omistusoikeus luomaansa. Ja todella : Jumala rakastaa ihmistä itseään. Syntiinlankeemuksen taustan voi nähdä varkautena. Saatana halusi omistusoikeuden ihmiseen. Siihen hän käytti ja käyttää syntiä. Vastuu ei ole sillä, joka houkuttelee vaan sillä joka lähtee houkutuksen mukaan. Tästä syystä Jeesus ja apostolit puhuvat vapaudesta. Gal 5: 1 : Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen. Vapaus on vapautta synnistä. Efesolaiskirjeen 3. luvussa Paavali avaa tätä maisemaa: ” Olettehan kuulleet siitä Jumalan suunnitelmasta, jonka hän armossaan on ilmoittanut minulle, teidän parhaaksenne. Minulle on ilmestyksessä annettu tiedoksi tämä salaisuus, niin kuin olen edellä ( Efesolaiskirjeen 1. luvussa) lyhyesti kirjoittanut. Tätä lukiessanne voitte huomata, kuinka hyvin minä olen perillä Kristuksen salaisuudesta. Sitä ei menneiden sukupolvien aikana annettu ihmisten tietoon, mutta nyt Henki on ilmoittanut sen Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille: muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen. Tämän evankeliumin palvelija minusta on tullut sen armolahjan perusteella, jonka Jumala on voimassaan minulle suonut.Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja ilmoittaa sen pyhän suunnitelman, jonka Jumala, kaiken luoja, on ikiajoista asti pitänyt salaisuutenaan. Näin myös avaruuden henkivallat ja voimat tulevat seurakunnan välityksellä tuntemaan Jumalan viisauden kaikessa moninaisuudessaan. Tällainen oli Jumalan ikiaikainen suunnitelma, joka meidän Herramme Kristuksen Jeesuksen oli määrä toteuttaa. Kristuksen omina ja häneen uskoen voimme rohkeasti ja luottavaisina lähestyä Jumalaa.” Suunnitelma on ilmoitettu Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille. Paavalille se selvisi ilmestyksessä. Apostolit – eli Jeesuksen opetuslapset eivät ymmärtäneet suunnitelmasta mitään kulkiessaan Jeesuksen kanssa, vaikka Jeesus puhui monesti siitä, miten Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Se asiantila on voimakkaasti kuvattu evankeliumeissa. On siellä silti yksi kirkas kohta. ”Kenen ihmiset sanovat minun olevan?” Tuohon Jeesuksen kysymykseen Pietari vastasi:” Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika!” Jeesus antoi ymmärtää, että se oli Jumalan vaikuttama vastaus Pietarin sydämeen. Tästä huolimatta Pietari edelleen toimi, kuin tätä vastausta ei olisi ollut olemassa Jeesuksen maallisen elämän loppuun saakka. Puuttui Pyhän Hengen puolustava työ. Mutta sitten Jumala todella ilmoitti suunnitelmansa (Apt 2). Helluntaina toteutui Jeesuksen lupaama Pyhän Hengen, Puolustajan mukaan tulo. Ilman Pyhän Hengen toimintaa ei olisi olemassa mitään kristinuskoa. Helluntaipäivästä alkaen Jumalan suunnitelma avattiin apostoleille. Kun he alkoivat puhua Hengen vaikutuksesta, he puhuivat eri kielillä Jumalan suurista teoista. Muut ymmärsivät, he itse eivät. Mutta noiden puheiden sisältö oli Jumalan suunnitelma, siihen asti salaisuus, joka tuli ilmi. Siitä hetkestä lähtien se oli Pietarin sydämessä. Sen jälkeen hän ei enää kieltänyt. Eikä pelännyt. Sinä päivänä uskovien joukkoon tuli lisää 3000 henkeä. He tiesivät nyt, että Jumala rakastaa kaikkia luomiaan ihmisiä. Jeesuksen ristinkuolema on sovitus jokaiselle. Tästä kaikesta voi myös päätellä, että oikea Pyhän Hengen vaikuttama profetia ( jollainen apostoleiden puhe helluntaina eri kansoihin kuuluville ihmisille oli) johtaa uskoon, rukoukseen ja kilvoitukseen. Se on Raamatun mukaista. Siinä on Herran Jeesuksen rakkaudellinen olemus, jota ei voi yhdistää minkään synnin tai Jumalaan kohdistuvan kapinan kanssa. Kaikki profetiat, jotka eivät johda Kristuksen sisäisen tuntemuksen vahvistumiseen, ovat arveluttavia ja vaarallisia. Efesolaiskirjeen kokonaisuuden taustalla on koko ajan Jumalan Hengen, Pyhän Hengen toiminta. Kirje kertoo oikeastaan Pyhän Hengen vaikutuksesta – ei vain silloin vaan myös nyt. Sen pohjana ovat Jeesuksen opetukset Johanneksen evankeliumissa luvuissa 14 – 17. Sen takia efesolaiskirjeen sisältämät rukoukset pyytävät Jumalan Hengen vaikutusta omaan elämään: Sillä Pyhä Henki tekee uskon eläväksi kirkastamalla synnin, vanhurskauden ja tuomion. (Joh 16:8) Synti on siinä, ettei uskota Jeesukseen. Hänen ohitseen ei ole toista tietää taivaaseen. Vain hän tuo taivaan maan päälle. Samalla aina ihminen joutuu kohtaamaan ja tunnustamaan syntinsä. Vain syntinen tarvitsee Jeesusta. Vanhurskaus on siinä , että Jeesus on mennyt taivaaseen. Ylösnousemus on totta. Jumalan suunnitelma, salaisuus on totta. Jeesus ei ole taivaassa toimeton. Paavali oli sen kokenut monta kertaa. Ensimmäiseksi, kun Jeesus pysäytti hänet vainomatkallaan Damaskokseen ja ilmaisi itsensä. Sitten oli monta muuta kertaa. Paavali kirjoitti Kristuksen olemuksen näin (Ef 4) ” Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan. Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.” Tuo äskeinen sisälsi myös sen mitä vanhurskaus tarkoittaa: noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen. Näin taivasta laskeutuu maan päälle. Kristuksen ruumiin, seurakunnan rakentaminen jatkuu. Tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu. Kapinan alulle panija, syntiinlankeemukseen houkuttelija on tuomittu. Jumalalta ei varasteta. Hän tahtoo luopuneet sydämet takaisin. Ne ovat hänen. Näyttää siltä, että Jumalan ja Saatanan maailmat kohtaavat vain ihmissydänten, sisinten alueella. Muutoin ne ovat äärettömyyden päässä toisistaan – ei mitään yhteistä. ( Joh 14: 30. Paljon en kanssanne enää puhu, sillä tämän maailman ruhtinas on jo tulossa. Mitään valtaa ei hänellä minuun ole, 31. mutta tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä. ” ) Kun Jeesus pelastaa syntisen, kun Pyhä Henki herättää uskon se on samalla aina hetki jossa ” Näin myös avaruuden henkivallat ja voimat tulevat seurakunnan välityksellä tuntemaan Jumalan viisauden kaikessa moninaisuudessaan”. Tämä valottaa myös sitä monen kokemusta, miten usko on sisäistä taistelua. Sen takia Efesolaiskirjeen lopussa on rohkaisu ja ohje: ”vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.” On pahoja päiviä. Sisäisissä taisteluissa koemme häviöitä. Mutta on taisteluvarustus. Siihen pukeudutaan rukoillen. Totuus on kristittyä suurempi. Pyhä Henki johdattaa totuuteen. Vanhurskaus on Jeesus kanssamme tässä ja yhtä aikaa taivaassa. Rauhan evankeliumi on se rauha jonka Jeesus antaa sydämeen, se on toisenlainen, kuin minkä maailma antaa. Uskon kilpi suojaa, kun uskon perustana ovat Raamatun kertomat tosiasiat meidän pelastumisestamme. Kilpi on toisessa kädessä ja miekka toisessa. Miekka on Pyhän Hengen aukaisema huikaiseva sydämesi läpi kulkeva ja vaikuttava Jumalan sana. Pelastuksen kypärän asettaa Jeesus ja ainoastaan Jeesus syntisen päähineeksi. Yhä uudestaan monta kertaa Paavali käyttää mielikuvaa: Pukekaa yllenne Jeesus Kristus. Hän tuntee antamassaan vaatteessa kulkevat tässä ajassa ja iankaikkisuudessa tämän matkan jälkeen. Pukemisen ja riisumisen mielikuvalla kuvataan muutosta, jossa on vapaus. Riisukaa yltänne vanha ihminen, joka on pukeutunut Aatamin kapinavaatteeseen. Kun puetaan uusi ylle – Kristuksen sovitustyön täsmäpuku, alkaa uusi aika, jossa on vapaus valita uudelleen paremmin. Kun synnit on annettu anteeksi, saa alkaa uuden luvun elämässään. Ef 2: ”Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä. Heidän joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin. Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. Pelastus ei perustu ihmisen tekoihin. Suorittamisen merkitys kuin kauppatavarana Jumalan kanssa on hyödytöntä. Kukaan ei voi ostaa mitään. Vanhurskas eli Jumalalle kelpaava elää vain uskosta. Luther löysi uudelleen vanhan totuuden, kun oli ensin yrittänyt munkkielämän hengellisten suoritusten avulla löytää sisäisen rauhan. Miten pahalta tuntuivatkaan siinä ajassa aneet, joilla suoritus korvattiin kirkolle maksetulla rahalla. Uskonelämä, yhteys Jeesukseen on hänen sovituksessaan elämistä. Jatkuvasti joudun turvautumaan syntien anteeksisaamiseen Jeesuksen tähden. Siinä syvenee Jumalan teko meissä, vanha ihminen kuolee ja uusi saa tulla tilalle. Uusi saa tehdä Jeesuksen yhteydessä tehdä niitä tekoja, joita Jumala on meidän tarkoittanut tekemään vapaudessa. Luukas 17:10. Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’” Jeesuksen sana on tässä taustana. Paavali hahmottaa vapaudessa elämistä: Älkää antako Paholaiselle tilaisuutta. Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle. Antakaa hänen näyttää teille syvemmin synti, vanhurskaus ja tuomio Ef 4 Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan hänen rakkaita lapsiaan. Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle. Silti taivas ei tule maan päälle. Mutta sen voi nähdä ja se vaikuttaa jokaisessa, joka saa sen nähdä. Ja sitä saa rukoilla itselleen ja muille. Sen Paavali oli oppinut ja sitä hän opettaa . Ef 1:17. Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa. Kuvat Inarilta, Päijänteeltä, Vesijärveltä ja Hattulan vanhasta kirkosta.... Suuri kysymys 2. Vastausta odotellessaAsko Raita4.3.2018Aikaa leikkauksesta on kulunut nyt seitsemän viikkoa ja 5 päivää. Olenko saanut vastauksen suureen kysymykseeni teinkö oikein – en ole saanut. Olen ns. toipumisjaksolla, jonka kesto on n. kolmisen kuukautta. Toipumiseeni kuuluu myös henkisen tasapainoni saavuttaminen mieltä askarruttavissa asioissa. Olen puolessa välissä arvioitua toipumisajanjaksoa ja fyysinen korjaantuminen on todella hyvin edistynyt. Henkinen toipuminen on ollut sellaista ajatusten vuoristorataa, johon olen saanut tukea todella paljon. Mutta tyhjentävää vastausta kysymykseeni, – huijasinko Jumalaani ja hänen tahtoaan, en ole saanut. Joten odotan edelleen. Luotan vastauksen tulevan muodossa tai toisessa ennemmin tai myöhemmin. Tehty operaatio, viisi ohitusta oli osoitus siitä kuinka koulutetut ja asialleen vihkiintyneet ihmiset osaavat tehdä uskomattomia lääketieteellisiä suorituksia. Meilahden liukuhihna leikkaamon jälkeen olin pari yötä toipumassa heidän tarkkailuosastolla. He pitivät suunnattoman hyvää huolta minusta. Samoin minua kävi ilahduttamassa ja piristämässä läheisiäni, jotka ovat aina tärkeitä näissä tilanteissa. Sain keskustella heidän kanssaan myös minua kovasti askarruttavasta kysymyksestä. En kuitenkaan ruuhkauttanut Metropolin sydänosastoa pidempään vaan sain siirron kotiseudulle keskussairaalan sydänosastolle. Hyvä hoitoni jatkui siellä ja tuttuja naamoja kävi sängyn vierellä seurustelemassa. Tuntuikin, että olisin valmis siirtymään kolmanteen vaiheeseen, eli ottamaan kotisängyn patjan selkääni. Tässäkään vaiheessa ei suuri kysymykseni ollut vielä ratkenut. Mutta silti nokka kohti kotia. Liikuin vaihtelevalla innolla päivittäin ja ryhdyin kohottamaan kuntoa. Kävelyretket muuttuivat bussi-retkiksi kaupungille. Perheenjäsenet ja tuttavani kuskasivat minua moniin eri tilaisuuksiin. Elämä alkoi taas olla hitaassa uomassaan elettäväksi. Monissa paikoissa ja tilaisuuksissa vointiani kyseltiin ja kerroin olevani parantumaan päin hyvää vauhtia. Tosin tavatessani niitä ihmisiä, joille arvelin suuren kysymykseni olevan ymmärrettävissä, kerroin ajatusteni vuoristoradasta ja henkisestä petturuuden tunteesta. Hyviä ja tukevia vastauksia tuli osakseni, ja suurin osa heistä tuki ratkaisuani leikkaukseen ryhtymisestäni. Ajatusmaailmani oli jo kuitenkin niin paljon prosessoinut kysymystäni, että päätin olla hetken ajattelematta sitä kokonaan. Aluksi ratkaisu tuntui hyvältä, mutta kun olen sellainen jääräpää halusin löytää vastauksen. Voimaa tähän sain paljon tilaisuuksista missä kävin ja ehdoton ykköstapaus oli kun pääsin oman lauluryhmäni ”Sopivien ” kanssa laulamaan harjoituksiin ja turisemaan heidän kanssaan. Ryhmän jäseniltä tuli myös mielipiteitä kysymykseeni, mutta sieltä tuli myös se tunne, että tässä asiassa ei ole maanpäällistä vastausta. Minun oli saatava vastaus suoraan Isältäni, ja se olisi oleva minulle lopullinen vastaus- Miksi siis kiusaisin muita sillä. Olen ajatellut asian olevan monellekin hankala ja kun siitä olemme jutelleet on se ollut kovin vaikea selvittää muillekin. Meitä kaikkia varmaan yhdistää se asia, että emme uskalla ottaa päätösvaltaa itsellemme asian oikeuteuksesta. Silloin kun Jeesus paransi sairaita, oli hänellä Isänsä valtuutus, joten asiaa ei tarvinut enemmälti pohtia. No missä on meidän Jeesus, joka auttaisi meitä. Parhaan selvityksen sain siitä, että Jeesus parantaa edelleen meitä, mutta keinot ovat toiset ja he käyttävät siihen nykyaikaista lääketiedettä. Ajatus ei ole mielestäni kovinkaan pielessä. Mutta se päätös olenko parantamisen arvoinen, jäi sillä kerralla selvittämättä. Uskon ja luotan kuitenkin Kaikkivaltiaan osaavan tehdä päätökset siinäkin asiassa. Viikon päästä saan lääkärin antaman kortittomuuskauden päätökseen ja pääsen kulkemaan pidempiä matkoja, vaikka täytyy myöntää ihastuneeni Lahden seudun bussimatkoihin. Niissä on ollut kiva kulkea. Pakkanen haittaa vielä vähän hengitystä, mutta sekin varmaan tulee kuntoon kun säät lämpiävät. Kaikin puolin leikkaukseni ja sen psyykkiset ja fyysiset johdannaiset häiritsevät minua päivä päivältä vähemmin. Nykyisin kävelen lähimmälle bussipysäkille lepäämättä välillä n. 200 m. Terve kiukuttelu kesän ja pikkuhommien odottelusta on ohittanut suuren syyllisyyden tunteeni poislähdön huijjaamisessa. Nyt hyväksyn sen tosiasian, että tehty mikä tehty, sekin on vaan Jumalan tahto, ja jos tein väärin, kai minua sitten siitä rangaistaan tavalla tai toisella. Olen seuraavan kuukauden mahdollisimman paljon ulkona ja odotan kevään tuloa. Nautin siitä täysin rinnoin kiitollisena, että saan vielä nähdä sen…toivottavasti. TEENKÖHÄN OIKEIN... Särkynyt yhteysheikkiheinola4.3.2018Sisäpiirijuttu Johanneksen 8 luvun lopulla on sisäpiirijuttu. Siinä on keskustelu juutalaisten kanssa, jotka Jeesuksen kanssa kokemansa jälkeen uskoivat Jeesukseen. He olivat siis samalla puolella? Tapahtumakokonaisuuden alku on aviorikoksesta kiinni otetun naisen kohtaamisessa. Hänet oli tuotu Jeesuksen luo, että Jeesus tuomitsisi hänet lain mukaan kivitettäväksi.Mutta – ”Joka teistä ei ole tehnyt syntiä – heittäköön ensimmäisen kiven ” Jeesus sanoi jännittyneen tilanteen huipentuessa. Kukaan ei heittänyt. He kaikki tunsivat omanelämänsä. Ja Jeesus sanoi naiselle: En minäkään sinua tuomitse – Mene äläkä enää tee syntiä. – Eli on raja, joka on. Ja kun sen ylittää, mikään ei ole enää niin kuin ennen.. Mutta rajan jälkeen voi korjata elämäänsä. Miten mukavaa olla siellä, missä ei tuomita. Ehkä se oli mieluinen asia siinä Jeesusta kuunnelleille ihmisille. Mutta Jeesus menee pitemmälle. ”Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Aviorikoksesta toisten ihmisten toimesta kiinni otettu nainen tunsi Jeesuksen edessä niin valon kuin pimeyden. Mene, äläkä enää syntiä tee – ohjasi häntä elämään taas valossa. Vertauskuvallisen valopuheen Jeesus selitti vielä paremmin: ”Te opitte tuntemaan totuuden ja totuus tekee teistä vapaita!” Totuus on siis meitä suurempi. Tämä ärsytti. Kuulijat toivat selvästi esiin oman näkemyksensä. ”Mehän olemme jo totuuden tuntijoita – emme tarvitse enempää. Olemme Abrahamin lapsia.” Mutta Abrahamin lasten tulisi jakaa hänen sisäisen uskonelämänsä. Abrahamissa oli ainutlaatuista muihin verrattuna se, että hän kuuli Jumalan äänen sydämessään. Ja siksi Jeesus sanoi: Jos olisitte Abrahamin lapsia, tekisitte Abrahamin tekoja. ”Te haluatte tappaa miehen, joka sanoo totuuden, jonka Jumalalta kuullut: Niin ei Abraham tehnyt. Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. En edes päättänyt tulostani itse vaan hän lähetti minut.” Jeesuksen kuulijoilla oli särkynyt yhteys Jumalaan. Jeesuksella oli täydellinen yhteys Isään kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan luojaan. Tämä on oikeaa luomisen teologiaa! Synti on tästä särkynyt yhteys. Me synnymme särkyneessä yhteydessä elävien ihmisten keskelle. Meillä on itsellämme särkynyt yhteys olemuksessamme. Jeesus jatkoi ajatusta edelleen selventäen heille jotka nyt uskoivat Jeesukseen mutta ärsyyntyivät: ”Te olette lähtöisin saatanasta. Hän on teidän isänne ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan sillä hän on valehtelija ja valheen isä.” Onhan se kärjistys. Mutta samalla se on herättämään pyrkivä puhe. Eikä mitenkään paha sellaiselle ihmiselle, joka tuntee hyvin Raamatun alun jossa kerrotaan. että särkyneen yhteyden takana on kysymys vallasta. Kuka käyttää valtaa elämässäni. Aatamilla ja Eevalla oli vain yksi raja, jota ei saanut ylittää. Oli vain yksi puu, josta ei saanut syödä. Oli vain yksi sääntö, mutta sen noudattaminen kertoi yhteyden ja elämän antajan kunnioituksesta ja hänen sääntöjensä hyväksymisestä. Aatami ja Eeva. Vain yksi puu tuhansien joukossa . Heidän mieleensä laitettiin soimaan – Onko Jumala todella sanonut. Tämän epäilyksen virittäjä ei kunnioittanut vaan vastusti Jumalaa. Eikä hän kantanut vastuuta ehdotuksestaan. Aatami ja Eeva olivat vapaita valitsemaan, ketä uskoa. Väärä johdatus vei mukanaan.Synti oli kapina. Kapina oli synti. Kapina hylkää yhteyden. Jeesus puhuu suoraan kapinallisesta Saatanasta. Rajat ovat tarkat. Kun ylittää rajan, mikään ei ole enää niin kuin ennen. Yksi sana tai teko tuhoaa yhteyden. Yhteys on osa luottamusta. Kun ei ole luottamusta ,ei ole yhteyttä. Tässä on ihmiselämän suuret ja merkittävät murhenäytelmät kiteytettynä kaikilla elämän alueilla, kun ne tapahtuvat ihmisten, Jumalan kuvien kesken tai ihmisen ja Jumalan kesken. Menetetty paratiisi on elämää yksin ilman johdatusta. Ei kuulu enää Jumalan ääntä. Mutta silti Jumala muistaa luomaansa. Iankaikkisuus on sydämissämme. (Saarnaaja 3 : 10-13) Toisenlainen sisäpiirijuttu Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään ja oikeaympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki vaan Henki.Tällainen juutalainen saa kiitoksen Jumalalta, ei ihmisiltä. (Rm 2:29). Otetaan esimerkiksi oikea Juutalainen ja kunnioitettu kuningas Daavid. Monen syvällisen hengellisen psalmin kirjoittaja . Hän tunsi lain. Valvoi itse lakia kuninkaana. Hän oli Jumalan valitsema kuningas, koska Jumala valitessaan hänet katsoi hänen sydämeensä. Ja kuitenkin Daavid rikkoi lain. Onko Jumala todella sanonut– tuli hänenkin kohdalleen. Sitten mikään ei ollut kuin ennen. Hän oli avion rikkojana salaisuutensa orja, miehen murhauttajana hän oli pian myös paatunut , kyyninen ja tunnoton kiiltävän ja kauniin julkisivun takana. Vanhan liiton kuninkaan kuva sopii myös meidän aikamme valtakuntien johtajiin. Ihminen on eksyksissä kun ei kuule omassatunnossaan Jumalan ääntä. Daavid ei olisi ymmärtänyt tilaansa, ellei Jumala olisi ottanut häntä kiinni. Jumala näytti profeettansa Naatanin kautta todellisuuden. Daavidin oikeudenmukaisuus toisten tuomarina närkästyi syvästi, kun alamaisen silmän roska kuohutti .Taas hänen omassa silmässään törrötti tukki Jeesuksen vertauskuvallista puhetta käyttäen. Mutta Jumala otti kiinni ja Pyhä Henki johdatti totuuteen, jota laki ei voinut aukaista paatumisen tähden. Ihmisen matka paatumiseen on Jumalan rajojen ylittämistä. Jossain vaiheessa Jumala irrottaa otteensa ihmisestä. Hän kohtelee meitä vapaina. Me saamme rauhassa olla himojemme ja itsekkyytemme ja syntiemme vallassa. Rajan jälkeen kaikki on toisenlaista. Vieras maa kehittää omat selviytymiskeinonsa. Paratiisin ulkopuolella aukeaa erämaat ja otsa on hiessä leipää syödessä. Daavidin elämä on kuninkaasta kertovan historian lisäksi sisäinen kertomus ihmisen matkasta eroon Jumalasta ja taas takaisin Jumalan yhteyteen. Se kertoo myös sen, Että Jumala välittää ja kantaa huolta ihmisen väärästä tiestä silloinkin kun ihminen on jo pitkälle paatunut. Tämä on tärkeää jokaiselle, joka etsii Raamatusta hengellistä todellisuutta. Daavidin Psalmi 51 on menetetystä yhteydestä ja yhteyden rikkoutumisesta ” Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani ja anna lankeemukseni anteeksi. Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni. Sinua, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Oikein teet, kun minua nuhtelet, ja syystä sinä minut tuomitset. Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden – ilmoita siis minulle viisautesi! Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta valkeammaksi. Suo minun kuulla ilon ja riemun sana, elvytä mieli, jonka olet murtanut. Käännä katseesi pois synneistäni ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki. Älä karkota minua kasvojesi edestä, älä ota minulta pois pyhää henkeäsi. Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata, niin opetan tiesi sinusta luopuneille, ja he palaavat sinun luoksesi. Jumala, pelastajani, päästä minut verivelasta, niin minä riemuiten ylistän hyvyyttäsi. Herra, avaa minun huuleni, niin suuni julistaa sinun kunniaasi. Jos toisin sinulle teurasuhrin, se ei sinua miellytä, polttouhriakaan et huoli. Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala. Jumala luo minuun puhdas sydän ja anna uusi vahva henki. Jumala kohtasi syntisiä. Jeesus kohtasi syntisiä. Mene äläkä enää syntiä tee. Rajat ovat. Kaksi tai kolme puolustajaa Johannes 14: 15 – 31. Jeesus puhuu toisesta puolustajasta. Siitä voi päätellä, että meillä on kaksi puolustajaa. Jeesus puolustaja on Isän luona. Pyhä Henki on puolustajana täällä ajassa. Linja on sama kuin oli Jeesukseen uskovien juutalaisten kohdalla. Sama kuin Daavidin kohdalla. Jumala oli sittenkin myös paatuneen Daavidin puolella. Pyhä Henki puolustaja on totuuden henki. Totuus on meitä suurempi niin kuin se kuin oli Jeesukseen uskovien juutalaisten ja Daavidin kohdalla. Tästä syystä ihmisen mahdollisuus on olla vain syntisenä vanhurskas . Ainoa vanhurskaus on uskoa elävään Kristukseen. Totuudessa pysyminen tarvitsee puolustajaa meidän sisäiseen maailmaamme. Jeesus sanoi: ”Opitte tuntemaan totuuden ja totuus tekee teidät vapaiksi”. Pyhä Henki on tämän totuuden Henki, Jumalan Henki. Jeesus liittää tähän hänen käskyjensä noudattamisen. Ottaa vastaan, noudattaa käskyjä on rakastaa Jeesusta. Noudattaa sanaa joka on Isän sana – Jeesus on Isän lähettämä. Tämä on paluuta paratiisiin. Jumala on todella sanonut. Kunnioitan sitä. En halveksi yhteyttä Jumalan puhtaaseen maailmaan. Sinä päivänä te ymmärrätte – Mikä päivä on tuo Jeesuksen mainitsema päivä. Se on tämä: Pyhä Henki opettaa ja palauttaa mieleen. Daavid tarvitsi mieleen palauttamista. Me tarvitsemme Raamatun avautumista ymmärrettäväksi. Me tarvitsemme sitä, että Jumala koskettaa sydäntämme. Raamatun sisältä Jumala tulee todelliseksi ja toteutuu se sana: Jeesus Kristus on sama eilen tänään ja iankaikkisesti. Pyhä Henki on yhteys. Siinä yhteydessä voi kuulla Jumalan äänen omassatunnossaan. Puolustajat ovat. Jeesus Kristus on syntiemme sovittaja. Pyhä Henki kirkastaa sen ja tekee sen todelliseksi ja johdattaa kaikkeen totuuteen elämässä. Jeesus sanoo: En anna niin, kuin maailma antaa. Annan rauhani. Se perustuu totuuteen ja kahteen puolustajaan. Siinä on Yhteyden perusta. Mutta voi ajatella myös näin: Kolme on ihmisen puolella. Jeesus, Pyhä Henki ja totuus joka on meitä suurempi. Kuvat taivaan linnuista on otettu Asikkalassa ja taideteokset Viron kansallismuseossaTartossa.... Osaatko nauttia elämästä?Anna-Mari Kopo26.2.2018Paine näyttää terveeltä, kauniilta ja onnelliselta on monelle liikaa. Ei koko ajan jaksa millään näyttää täydelliseltä, mutta silti pitäisi. Näitä paineita on sekä aikuisilla että nuorisolla, ehkä jopa lapsilla. Et osaa nauttia elämästä, jos et pidä trendituotteista. Ai enkö? Liike-elämän hermokeskuksessa Euroopassa suunnitellaan, minkälaisista väreistä minun tulee tykätä vuonna 2020. Jossain muualla rahavirrassa mietitään, minkälaiset ruoat ovat trendikkäitä tai minkälaisia harrastusvälineitä jokaisella kuuluu olla parin vuoden kuluttua. Jos et nauti näistä, olet luuseri. Jos näiden sijaan nautit vaikkapa vanhojen kirjojen lueskelusta, päiväkirjaan kirjoittelusta tai halkojen hakkuusta, olet vähän outo. Osaatko nauttia elämästä? Olen aina ollut huono erilaisissa pyörivissä vempaimissa. Nautin kyllä kiipeilystä, tanssimisesta, juoksemisesta ja lumisodasta, mutta en oikein kestä hurjimpia huvipuiston laitteita. Kävin kuitenkin nuorena kavereideni kanssa mielelläni Linnanmäellä jo tunnelman ja hattaroiden tuoksun takia. Minulle vuoristorata oli huippusuoritus, sen hurjempia vauhteja en kaivannut. Kun kaverit pyysivät minua esimerkiksi Enterprise –nimiseen pyörittäjään, kieltäydyin aina uudestaan. Kerran erehdyin siihen enkä toista kertaa halunnut moista kauhukokemusta. Tätä kieltäytymistäni ei kuitenkaan ymmärretty. Minulle vastattiin, että Anna-Mari, sinä et osaa nauttia elämästä! Onneksi jo silloin ymmärsin, että onnellisuudella ja Linnanmäen laitteilla on iso ero. En täyttänyt mittaa. En ole koskaan oppinut nauttimaan pyörittävistä laitteista huvipuistoissa. Mutta on muita asioita, joista jo nuorena pidin kovasti. Ne eivät tosin olleet silloin kovin muodinmukaisia. Varsinkaan, kun näihin harrastuksiin ei sisältynyt kalliita varusteita. Rakastin nimittäin puissa kiipeilyä, metsässä tarpomista, uimista, lukemista, laulamista… Useimmissa harrastuksissani kulahtaneet vaatteet olivat parhaimmat. Joukosta pitäisi osata erottua oikealla tavalla. On osattava erottua trendikkäällä tavalla joukosta. Silloin et ole outo. Väärällä tavalla erottuvaa pidetään vähän kummallisena. Tämä ihmetyttää minua, koska jokainen erottuu joukosta joka tapauksessa. Jokaisella on omat oudot piirteensä, jokaisella on omat erityiset ominaisuutensa. Väärällä tavalla erottuva jää helposti yksin Yksinäisyyttä on montaa sorttia. Joku on yksinäinen poikkeavan piirteen takia, toinen ujoutensa tähden, kolmas on jäänyt yksin muiden muutettua pois. Joku on jättänyt, toinen on jätetty. Jätetyn ahdistus on niin valtava, että ei jää jäljelle voimia ottaa yhteyttä. Puoliso jättänyt, läheinen on kuollut, ystävät hylänneet, terveys rakoilee, uupumus kaataa. Poikkean väärällä tavalla joukosta. Yksinäisyyden pahimmasta päästä on huomiota vaille jättäminen. Että jätetään huomiotta, työkaverit eivät puhu, ei tervehditä, olet kuin ilmaa, se vaurioittaa. Olen outo lintu, väärä, en oikea ihminen. Vielä vuosien kuluttua olen miettinyt tällaisia kokemuksia. Kannattaisiko ottaa riski ja osoittaa välittämistä yksinäiseltä vaikuttavalle ihmiselle? Ehkä kaksi yksinäistä voi jopa löytää toisensa. Yksinäisyydestä kärsinyt ihminen eristäytyy helposti, sillä hän ei halua enää yhtään hylätyksi tulemisen kokemusta. Ei jää rannalle, kun ei lähde kenenkään mukaan. Mutta mitä, jos osoittaisimme pieniä ystävällisiä eleitä? Sellaisia, jotka eivät uhkaa, eivätkä pelota? Sinä olet ihminen niin kuin minäkin. Meitä on monta, jotka olemme kärsineet yksinäisyydestä joskus. Ylpeä yksinäinen? Yksinäisyyttä pelkäävä saattaa olla kiusaaja tai kiusattu. Uhri tai alistaja. Yksinäisyys, se muodostaa muurin, joka vaikuttaa uhkaavalta ja pelottavalta. Meillä Suomessa yksinäisyyden auran ympäröimää ihmistä on moitittu ylpeäksi. Mutta onkohan näin? Kuinka moni yksinäinen on ylpeä? Olisiko takana ylpeyden sijasta kuitenkin pelko tai häpeä? Puhutaan edes yksinäisyydestä. Puhutaan edes vapaudesta olla oma itsensä, joka ei osaa nauttia elämästä. Tai nauttii siitä omalla tavallaan.... Suuri kysymys 1. Teinkö oikein ?Asko Raita23.2.2018Teinkö oikein – kysymys tulee ihmiselle monesti mieleen päivän aikana. Mutta entäpä jos tuo kysymys pyörii saman aiheen ympärillä päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen ? Teinköhän silloin oikein ? Vastaus on enemmänkin kuin epäselvä ja vaikeasti selvitettävissä ainakin kohdallani. Kysymys sai alkunsa kun viime kesän loppupuolen väsymyksen olotilat johdattivat minut viimein Keskussairaalan akuutin osaston kautta kardiologin kaveriksi. Sydämessä oli vajaatoimintaa ja vaurioita menneestä elämästä. Vielä käytyäni sepelvaltimoiden varjoainekuvauksessa kävi ilmi, että putkeni ei pitkään laskisi verta lävitse. Tuolloin ajattelin, että no niin nyt se on sitten edessä ja pääsen jatkamaan matkaani tuonpuoleiseen. Näinhän sen mieleni mukaan olisi pitänyt mennä etukäteen ajateltuna. Tunsin pientä pelonsekaista tyytyväisyyttä, että olin hommani jo maan päällä hoitanut ja lapset isoiksi saanut ja luotin Herraani ja hänen kykyynsä hoitaa loput. ”Et sinä voi noin ajatella.” ”On olemassa keinoja millä sinut saadaan kuntoon ja voit jatkaa elämääsi vielä monta vuotta.” Tämä oli tullut monen suusta, joskus varsin pitkillä perusteilla ja joidenkin kohdalla lyhyen toteamuksen jälkeen kun sinä vaan et voi tehdä noin. No kyllähän juttu pisti minut pohtimaan elämäni tarkoitusta ihan tosissaan. Halusinko jatkaa ihmiskeinojen kautta elämääni ja oliko se edes luonnollista ja minun kristillisen ajattelutapani mukaista. Mielestäni ihmiset muutenkin liikaa odottavat elävänsä vaikka kuinka kauan. Minä olisin kyllä valmis lähtemään. Sitten alkoi pohdinnan ensimmäinen erä, joka päätyi lukuisten ihmisten ohjeistukseen, että menet leikkaukseen ja sinut hoidetaan kuntoon, onhan se jälkipolvellesikin mukavaa saada vielä viettää aikaa kanssani. Yritin pysyä alkuperäisessä ajatuskannassani, mutta paine oli valtava. Tässä vaiheessa irroitin käteni rististä ja lopetin rukouksen oikean ratkaisun löytämiseksi ja annoin suostumukseni leikkaukseen. MUTTA… Tilanne muuttuikin melko pian kiireiseksi, kun putkisto oli pahimmillaan 90 prosenttisesti tukossa. Olin siis näin lähellä, mutta en sitten perunnut päätöstäni vaan jatkoin menoa leikkaukseen. Koko ajan taustalla minua vaivasi ajatus miksi petän luojani asettaman elämänreitin. Itkin ja pohdin. Kyselin ja kuuntelin ja vain harvat olivat kanssani sitä mieltä, että leikkauksesta kieltäytyminen olisi minulle helpottava ratkaisu. Aika oli loppumassa ja Meilahden sairaalan sydänleikkausten osasto odotti potilastaan. Koitti tammikuun maanantain aamu. Se aamu, jolloin menin kaverini kyydissä Meilahteen ottamaan vastaan potilaana kirurgien opittua leikkaustaitoa. Vastaanotto oli miellyttävä, vanhempi vapaaehtoistyöntekijänä toimiva potilasopas huolehti minut oikeaan paikkaan, ollen erittäin hyvin asiassa mukana tukemassa minua. Iso kiitos siitä hänelle. Tapasin sen jälkeen sairaanhoitajan, joka hoiteli minusta kokeita ym. ja sen jälkeen tapasin leikkaavan kirurgin. Rouva oli selkeästi asiansa osaava ja oli tehnyt sepelvaltimoistani hyvin suunnitellun leikkauskartan jonka mukaan toimenpide pyritään tekemään. Minä ihmettelin ja hämmästelin – olenkohan nyt tekemässä oikean ratkaisun. En ääneen sitä kuitenkaan kyseenalaistanut vaan matka jatkui. Pääsin lepäämään ja operaatio tehtäisiin seuraavana päivänä. Oliko tällä odottelulla kyse aikalisästä, jotta voisin lähteä pois paikalta. Kuitenkin rauhoituin illalla veljeni ja serkkuni seurassa ja jäin Helsinkiin. Aamuherätys seuraavana päivänä oli yhtä tunteiden sekamelskaa ja pukeuduin leikkaukseen menoa varten kuin unessa. Ilmoittautuminen hoitajalle, ja sitten minua vietiin vauhdilla paikasta toiseen kunnes huomasin olevani sairaalan siirtosängyllä seljälläni filtin alla. Sitten en tiedäkään mitään. Mitään en muista seuraavan vuorokauden ajalta, mutta kun heräsin reilun 11 tunnin jälkeen rintani oli kipeä ja sattui kovasti, jalkani särkivät ja pää oli sekaisin. Jaloistani oli otettu jotain suonen pätkiä ja eheytetty sepelvaltimoita muualla. Nyt se oli tehty ja olin elossa. Teinkö oikein ? Teinkö Jumalan tahdon mukaisesti ? Tässä vaiheessa tuntui kipujen ja ja kolotusten olevan rangaistus väärästä päätöksestä. Odotan vastausta !... Elämän kiitorataheikkiheinola22.2.2018Sellaiseksi voi kuvata Paavalin iskevän tiivistyksen elämästä filippiläis-kirjeessä: Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Elämä (Kristus)ilmestyi Paavalille Damaskon tiellä. Hän tutkisteli sitä 3 vuotta ja sitten hän teki lähetysmatkat Kristuksen Hengen johdattamana. Esimerkiksi Korintossa Herra sanoi yöllä näyssä Paavalille: ”Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene, sillä minä olen sinun kanssasi, eikä kukaan ole ryhtyvä sinuun tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa”. Siihen elämään kuului matka vankeuteen. Pyhä Henki ilmoitti hyvissä ajoin: kahleet odottavat. Oli vaikea merimatka, haaksirikko Maltalle.Kerrotaan miten siellä Paavali kokosi kasan risuja, ja kun hän pani ne nuotioon, tuli kyykäärme kuumuuden tähden esiin ja kävi kiinni hänen käteensä. Kun asukkaat näkivät tuon elukan riippuvan kiinni hänen kädessään, sanoivat he toisilleen: ”Varmaan tuo mies on murhaaja, koska kostotar ei sallinut hänen elää, vaikka hän pelastuikin merestä”. Mutta hän pudisti elukan tuleen, eikä hänelle tullut mitään vahinkoa. Ja he odottivat hänen ajettuvan tai äkisti kaatuvan kuolleena maahan. Mutta kun he olivat kauan odottaneet ja näkivät, ettei hänelle mitään pahaa tapahtunut, muuttivat he mielensä ja sanoivat hänen olevan jumalan. Lähellä sitä paikkaa oli saaren ensimmäisellä miehellä, jonka nimi oli Publius, maatiloja. Hän otti meidät vastaan ja piti meitä ystävällisesti kolme päivää vierainansa. Ja Publiuksen isä makasi sairaana kuumeessa ja punataudissa; ja Paavali meni hänen luoksensa, rukoili ja pani kätensä hänen päälleen ja paransi hänet. Kun tämä oli tapahtunut, tulivat muutkin sairaat, mitä saarella oli, ja heidät parannettiin.” Sitten Paavali oli vankina Roomassa ja sieltä hän kirjoittin kirjeen Filippiin. Sen täyttää motto: Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. ”Veljet, tahdon teidän tietävän, että se, mitä minulle on tapahtunut, onkin ollut eduksi evankeliumille. Koko henkivartiostolle ja kaikille muillekin on käynyt selväksi, että olen vangittuna Kristuksen tähden. Useimmat täkäläiset veljet ovat Herraan luottaen saaneet minun kahleistani lisää rohkeutta ja julistavat Herran sanaa entistä pelottomammin. Sellainen oli Paavalin elämä . Elämä on Kristus kokonaan ja kuolema on voitto. Oliko se ulkoinen menestys? Missä oli Jumalan hyvä työ hänen kohdallaan, josta hän kirjeissään kirjoitti ja varmasti puhui monta kertaa. Ymmärrän sen olleen kokonaan hänen sisimpänsä alueella. Katson ulkoisia puitteita ja ne eivät houkuta. Mutta sisäinen. Tuon haluan minäkin. Onko sisäistä ilman ulkoista? Vanhan ihmisen täytyy minussa kuolla ja joka päivä nousta tilalle uuden ihmisen. Luen Paavalin asenteesta: Olen antanut elämäni Kristuksen käsiin. Ja minulla on luottamus siihen, että Jumala tekee hyvän työnsä minussa Kristuksen päivään mennessä. Joillekin alkuseurakunnan jäsenille Kristuksen päivä tuli pian. Niin kuin Stefanoksolle:”Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan.Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: ”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!” Silloin he alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat hänet ulos kaupungista kivittääkseen hänet, ja todistajat jättivät viittansa Saul-nimisen nuoren miehen huostaan. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.” Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Sen sanottuaan hän nukkui pois. Siinä on Saul, josta kohta tuli Paavali, mutta tässä hän hyväksyi sen että Stefanos surmattiin. Ennen kuin Paavalille ilmestyi elämä ( Kristus), hän näki sivustakatsojana tällä tavalla ensimmäisen kerran Kristuksen päivän, joka on Jumalan päivä samaan aikaan – Stefanoksen kuolemassa. Kaanaanmaan kaiut muuttuivat todellisuudeksi. Kiitoradalta noustiin iäiseen lentoon… Paavali ja filippiläiset. Maantieteellisesti heillä oli etäisyyttä linnuntietä 1000 kilometriä. Mutta rukousyhteys oli välitön. Jumala oli lähellä Paavalia ja heitä. Salamannopea rukousvastaus voi tulla samalla hetkellä kun rukoillaan. Jumala pitää koko maailmaa kädessään. Rukousyhteys on kaksisuuntainen. 1000 kilometrin päässä rukoiltu on vaikuttavaa: Teidän rukoustenne ja Jumalan Hengen avulla tämä kääntyy parhaakseni! Sama merkitys on myös Paavalin rukouksella heidän puolestaan.Ja hän rukoili: Iloitsen, että olette olleet ja edelleen olette mukana evankeliumin työssä: Sen levittäminen on ykkösasia. Näin enenevästi tulee Ilmi, että Kristus on Vapahtaja. Elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Ja siinä matkalla Jumala tekee teissä hyvää työtään. Paljon se on kesken. Mutta se on valmis Kristuksen päivään mennessä. Tämä on edelleen tärkeä rukousaihe. Jumalan lapsi ja Jeesuksenseuraaja ymmärtää aina keskeneräisyytensä. Niin Paavalikin ja se näkyy filippiläiskirjeessäkin monessa kohtaa. En usko rukoukseen, mutta uskon Häneen, jota rukoilen. Hän on Jeesus ja hän rakastaa hellästi. Siinä rakkaudessa Paavali koki syvästi elävänsä. Hän kirjoittaa rakastavansa hellästi , niin kuin Kristus rakastaa. Hän ei erottele filippiläisissä seurakuntalaisia tässä asiassa erilleen. Hän rukoilee heidän kaikkien puolestaan varsin hyvin tietäen että siellä on osa, joka toimii rakkaudesta vilpittömin mielin ja toinen osa joka käyttää uskonasioita omaksi edukseen ja puhuu Jeesuksesta riidanhalusta tai kateudesta. Ihminen haluaa aina valtaa. Silloin ja nyt vaikuttaa sama asia . On halu käyttää hengellistä valtaa toisiin ihmisiin. Sellaista oli Filippin seurakunnassa. Sellaista on seurakunnissamme myös nyt. Näen Paavalin tässä noitten seurakunnan sisäisten asioiden yläpuolella. Minulle elämä on Kristus. Kaikille erilaisille on vastaus rakkaudessa. Sitä hän rukoilee: ”Rukoilen myös, että teidän rakkautenne kasvaisi ja yltäisi yhä parempaan ymmärrykseen ja harkintaan, niin että osaisitte erottaa, mikä on tärkeää, säilyisitte puhtaina ja moitteettomina odottaessanne Kristuksen päivää ja tuottaisitte Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi runsain mitoin hyvää hedelmää, jonka saa aikaan Jeesus Kristus.” Miten syntyy hyvää hedelmää.Suostun Jumalan hyvään työhön joka jatkuu minussa ja sinussa. Ja on läsnä myös viimeisissä kiusauksissa. Kunnes Kristuksen päivä koittaa.Ja kiitorata on rullattu loppuun… Paavalilla on esirukouksessaan kolme ajatonta kristitylle elintärkeää asiaa: 1. Yhteys Kristukseen rohkaisee 2. Rakkaus suo lohdutusta 3. Pyhä Henki yhdistää Jos nuo kolme ovat todellisuutta, silloin seurakunnalla on toivo tulevaisuudesta. Silloin siinä toimii kuin kone, jonka voima tulee muualta. Siinä on kuin kolme työtahtia jotka toimivat samaa päämäärää kohti. Kun Pyhä Henki yhdistää, Hän yhdistää Kristukseen ja Kristus rohkaisee rakkaudellaan, jossa on tila jokaiselle syntiselle ihmiselle. Siinä on lohdutus. Leikkisesti voisi sanoa, että nämä kolme on Jumalan hyvän työn kone ihmisessä. Ja se muokkaa maailmaa siihen mielenlaatuun joka Jeesuksella Kristuksella oli. Uskon että filippiläiset silloin lauloivat seuraavia sanoja tuhannen kilometrin päässä Paavalista ja Paavali lauloi tätä vankilassaan. Tämä oli silloin uusi laulu. ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ”Jeesus Kristus on Herra.” Tämän laulun alkuperä on Taivaassa ja sen ytimessä on Isän sydän, jossa on suuri rakkaus jokaista ihmistä kohtaan. Paavali määrittää todellisen kristillisyyden seuraavasti 1. Palvelemme Jumalaa Hengen johdattamina 2. Ylpeilemme Kristuksesta 3. Emme luota mihinkään omaamme Oma tarkoittaa uskonnollisia saavutuksiaan. Lakiuskonnossa luetellaan saavutuksia. Todellisessa kristillisyydessä ylpeillään elävästä ja sydämessä vaikuttavasta Kristuksesta. Huomaan ettei Paavali luettele matkojensa tuloksia, uskoon tulleiden määrää tai sitä, missä hän mielessään eilen onnistui. Eilisen johdatuksesta ei ole tämän päivän Jumalaksi. Usko perustuu Häneen, joka antaa tänään Jokapäiväisen leivän. Eilisen leipä on syöty ja tehtävänsä tehnyt. Siksi – Palvelemme Pyhä Hengen johdattamina. Ja se on tervettä aina, kun se vie syvemmälle Jeesuksen tuntemiseen. Herran Jeesuksen Kristuksen tunteminen on arvokkaampaa kuin mikään muu! Arvokkain on, että kuulun Hänelle. Ja silti olen vielä matkalla. Miten armollista, että Paavalikin sen on kirjoittanut kun ei voinut olla kirjoittamatta. ”En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. Näin meidänon siis ajateltava, jos kerran olemme täydellisiä. Jos jossakin kohden ehkä ajattelette toisin, Jumala on ilmoittava teille, kuinka asia on. Meidän on vain jatkettava eteenpäin siitä, mihin olemme päässeet. Jumalalla on vain yhden päivän ikäisiä lapsia. He elävät Jumalan hyvän työn kohteena kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Kun hyvä työ tulee päätökseen tulee Kristuksen päivä. Silloin on aika nousta kiitoradalta kirkkauteen.... Säilyttäjät ja uudistajatHannu Lehdeskoski13.2.2018 Kävin muutama vuosi sitten erään kokeneen teologin luona mentorikeskusteluja. Pohdimme erilaisia tapoja puhua Jumalasta ja nähdä ympäröivää todellisuutta. Yhdellä kerralla hän piirsi minulle nykytilannetta kuvaavan kaavion kahdesta vastakkaista olevasta mallista. Kaksi näkökulmaa Toinen hänen esittelemistään tulkintamalleista pitää oikeaa uskoa lähtökohtana todellisuuden hahmottamiseksi ja toisen lähtökohtana on avoin kristillisyys. Näitä voisi kutsua uskosta ja toiminnasta lähteviksi tavoiksi hahmottaa maailmaa. Oikea usko ammentaa sisältönsä kristillisestä perinnöstä, kirjaimellisesta Raamatun ja uskontunnustusten tulkinnasta. Ajattelutavalle on tärkeää, että kristillistä perintöä ja Raamattua opetetaan samalla tavalla ajasta riippumatta. Oikean uskon kannattajat saavat teologiset näkökulmansa klassisesta kristinuskosta. ”Avoin kristillisyys painottaa kokemusta, sitä miten ihmiset kokevat Jumalan olemassaolon maailmassa” Avoimen kristillisyyden lähtökohtana on usko aina jatkuvana kertomuksena. Ihmiset tulevat elämänsä aikana mukaan keskusteluun ja antavat siihen oman panoksensa, ennen kuin taas seuraavat sukupolvet astuvat heidän tilalleen. Näin keskustelu Jumalasta ja todellisuudesta on jatkuvassa muutoksessa oleva prosessi. Kukin sukupolvi antaa kristilliselle uskolle omat erityispainotuksensa ja näin kristinuskon tulkinta saa uusia näkökulmia, riippuen ajassa liikkuvista ajatuksista. Avoin kristillisyys painottaa kokemusta, sitä miten ihmiset kokevat Jumalan olemassaolon maailmassa. Heidän mielestään Jumalaa määriteltäessä ei pidä jäädä johonkin historiassa syntyneisiin käsityksiin, vaan jokaisen ajan peilattava Raamatun teksteistä nousevia käsityksiä oman ajan kokemuksiin Jumalasta. ”Oikean uskon kannattajille Raamattu on kirjaimellista Jumalan sanaa, jota voidaan lukea ilman erityistä tulkinnallista näkökulmaa” Raamatullisuus Kummallekin ajattelutavalle Raamattu on hyvin tärkeä. He vain tulkitsevat sitä eri tavoin. Oikean uskon puolustajat sanovat olevansa raamatullisia, mutta niin voisivat sanoa myös avoimen kristillisyyden kannattavat. Heille on myös tärkeää, että usko nousee raamatulliselta pohjalta. – tietenkin he tekevät sen toisista lähtökohdista käsin. Oikean uskon kannattajille Raamattu on kirjaimellista Jumalan sanaa, jota voidaan lukea ilman erityistä tulkinnallista näkökulmaa, sillä se on Jumalan ilmoitusta. Samoin kristillisen historian aikana syntyneet uskontunnustukset otetaan Jumalan ilmoituksena. Raamatusta ja tunnustuksista voidaan siis saada selville suoraan, mikä on Jumalan tahto. Avointa kristillisyyttä korostaville Raamattu ja tunnustukset ovat ihmisten puhetta Jumalasta ja inhimillisyydessään se ohjaa lukijoita kohti Jumalaa. Heille on tärkeää tutkia, mitä eri kirjoituksilla on sanottu niitä kirjoitettaessa ja sitä kautta he miettivät, mikä Raamatussa ja tunnustuksissa on oleellista tänä päivänä. Sama pätee Raamatusta löytyviin eettisiin sääntöihin, paljon. Ne ovat vuosituhansia sitten juutalaisen ja kristillisen yhteisön kirjoittamia sääntöjä, jotka eivät välttämättä ole enää ajankohtaisia tänä päivänä. Mihin minä uskon? Kristinuskon piirissä on aina ollut ihmisiä, jotka ovat nähneet uskon pysyvänä suureena ja ihmisiä, joille se on jatkuva prosessi. Nämä kaksi tapaa nähdä todellisuus ovat olleet kristillisessä historiassa vastakkain varsinkin silloin, kun maailma on elänyt muutoksen aikoja. Erilaisia uskontulkintoja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Ne ovat vain kaksi erilaista tapaa nähdä todellisuus. Tietenkin jokainen yksittäinen kristitty ottaa kantaa näihin ääripäihin omalla elämällään. Tärkeintä on kuitenkin löytää omat perustelut kannalleen. Silloin tietää, ettei vain ajaudu yleisen mielipiteen vietävänä, vaan on todella sitoutunut uskoonsa. ... Samanlainen valoheikkiheinola8.2.2018” Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”(Joh 8:12) Tämä Jeesuksessa oleva valo valaisee ihmisen sisintä. Se ei ole vertauskuva, vaan osa uskontodellisuutta. Kirjeessään Johannes avaa tätä lisää: ”Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”(1Joh 1:7) Tällainen valo on samanlaista samaan aikaan täällä maan päällä ja taivaan kirkkaudessa. Profeetta Jesaja sai nähdä sen, kun hänet temmattiin Jumalan valtaistuimen eteen tuohon käsittämättömään normaalisti näkymättömään todellisuuteen. ”Minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät. Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: ”Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa”. Ja kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla. Niin minä sanoin: ”Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.” Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, ja kosketti sillä minun suutani sanoen: ”Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu”.Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: ”Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?” Minä sanoin: ”Katso, tässä minä olen, lähetä minut”.(Jesaja 6) Profeetta Jesaja välittää tarkan, hyvin todellisen tunteen. Siinä on Pyhän tajua ja musertavaa Jumalan suuruutta. Hän näki sen, kuuli ja häntä myös kosketettiin. Hän näki mahdottomuutensa tuohon kirkkauteen. Hän tunsi omat saastaiset huulensa. Hänen puheensa ja ajatuksensa olivat avoimet tuossa valossa. Mutta lähetettynä hän sai julistaa siitä näin: ”Katso Siionia, juhliemme kaupunkia. Sinun silmäsi näkevät Jerusalemin, rauhaisan asuinsijan, telttamajan, jota ei muuteta, jonka vaarnoja ei ikinä reväistä irti, jonka köysistä ei yhtäkään katkaista. Sillä voimallinen on meillä siellä Herra, siellä on joet, on virrat, leveät rannasta toiseen, joita ei kulje soutualus, joiden poikki ei pääse uljas laiva. Sillä Herra on meidän tuomarimme, Herra on johdattajamme, Herra on meidän kuninkaamme; hän pelastaa meidät. Eikä yksikään asukas sano: ”Minä olen vaivanalainen”. Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi.(Jesaja 33)Tämä on viesti taivaallisesta Jerusalemista. Tai yksinkertaisesti vain Taivaasta. Tämä kuuluu sarjaan kaikuja Kaanaanmaasta. Hyppään Jesajan ajasta eteenpäin. Asia on tässä aivan sama: ”Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: ”Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.” Tähän Simon vastasi: ”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.” Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon vallassa…”(Luukas 5). Simon Pietarille avautui uskontodellisuus. Maailman valo valaisi hänen sisimpänsä. Ei ollut kyse vain kalansaaliista vaan kokonaisvaltaisesta Jeesuksen läheisyyden kokemisesta. Kuvainnollisesti uskonsilmät aukenivat katsomaan valoa! Taas muutama vuosikymmen myöhemmin Johannes sai myös katsoa taivaaseen: ”Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ”Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta”. Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen ja kumartaen rukoilivat Jumalaa, sanoen: ”Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!” Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: ”Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?” Ja minä sanoin hänelle: ”Herrani, sinä tiedät sen”. Ja hän sanoi minulle: ”Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikkin kyyneleet heidän silmistänsä.” (Johanneksen ilmestys 7) .Taivaan todellisuudesta voi puhua vain näin. Se joka on saanut sen nähdä, kertoo kokemansa omilla sanoillaan. Ihmisenä voin nähdä erityisesti näiden kokemusten ytimessä Jeesuksen. Jesaja näki lupauksen syntien sovituksesta. Pietari koki , mitä on elää Jeesuksen seurassa. Jeesus on erilainen. Hän on valo, jonka lähellä ihmisen sisin paljastuu. Sellaista oli elää ihmisen, veljeksemme tuleen Jumalan pojan kanssa, joka oli synnitön. Puhtauden lähellä lika korostuu. Taivas on äärettömän puhdas. Sitähän nämä raamatunkohdat korostavat peilatessaan näkymätöntä todellisuutta ihmisen sisimmän todellisuuteen. Sillä alueella vallitsevasta puhtaudesta tässä puhutaan! Kun Johannes katseli Jeesusta, Karitsaa, taivaassa, hän näki sen mikä nytkin on. Uskontodellisuuden fakta on, että meidän ihmisten puhtaus siellä perustuu ainoastaan Jeesukseen. Ennustettu, eletty ja nyt se on näin. Uskon. .... Jumalan rakkauden päämäärä on Sinussa ja meissä kaikissaheikkiheinola1.2.2018”Siinä on rakkaus — ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.” ( 1 Johannes 4: 10- ) Tässä on taustalla kirkkaana Jeesuksen uusi käsky: ”Rakastakaa toisianne. niin kuin minä olen rakastanut teitä”(Johannes 14:14).Jeesus sanoi sen mieleenpainuvasti niissä hetkissä, joita hän vietti oppilaidensa kanssa ennen kiinniottamistaan. Se täytti opetuslapsi Johanneksen olemuksen syvästi. Häntä ei turhaan ole myöhemmin luonnehdittu rakkauden apostoliksi. Lause on painokkaimpia ihmisten lausumien viimeisten sanojen joukossa. Se ilmaisi ja lausui ennakolta pääsiäisen tapahtumien syvimmän sisällön. Se on samalla ihmisen elämän kallioperusta (Olen rakastanut) ja tehtävä (Rakastakaa niin kuin minä) tässä maailmassa. Apostoli Johannes oli kulkenut Jeesuksen kanssa pitkän matkan Galileassa ja Juudeassa. Maantieteellisesti se ei ollut paljon, mutta ihmisen sisimmässä erittäin merkittävää. Ja olihan se kestänyt 3 vuotta. Joskus olen leikkinyt ajatuksella: Mitä jos Raamatusta puuttuisi Johanneksen evankeliumi ja kirjeet. Puuttuisi paljon avaimia uskomme ymmärtämiseen. Kun alkaa lukea Raamattua, ensimmäisenä valitaan joku evankeliumeista. Rippikoulussa se on ollut Markus, koska se on lyhyt. Voisi sanoa: katsotaan kristinuskoa tästä Markuksen ikkunasta sisälle ”suureen taloon”, jossa on valtavan suuri ja koskettava asia. Mielikuvahan tämä on. Mutta tätä käyttäen huomaan aikaisemmin katsoneeni vahvasti Matteuksen ikkunasta, mutta nykyään enemmän ja enemmän Johanneksen ikkunasta. Luukkaan ikkunasta näkyy aina sen kanssa Apostolien teot – joka onkin samaa ikkunaa. Miksi Matteus? Vuorisaarnan vaikutus moraaliin on suuri. Voi olla myös, että Lutherin katekismus painottaessaan kymmentä käskyä ja vuorisaarnaa niiden selittäjänä ja syventäjänä on ohjannut katselemaan Matteuksen ikkunasta. Mutta joka ikkunasta katsellaan samaa asiaa. Ja pitää muistaa, että Jeesuksen elämä ja opetukset muistettiin pitkään suusta suuhun kerrottuina, ennen kuin oli se kirjallinen muoto, jota me luemme. Minulla on vieläkin tallella sentin paksu 4 senttiä leveä ja 6 korkea muovilehtinen Johanneksen evankeliumi. Niitä salakuljetettiin Neuvostoliittoon aikana, jolloin Raamattu piti pitää piilossa kommunistihallinnolta. Se mahtui hyvin pieneenkin taskuun tai vaatteen laskokseen. Tiukassa tilanteessa sen saattoi kätkeä kuralätäkön pohjalle. Sieltä nostettuna se oli kuin vesilintu, joka hetkessä on ravistellut kaiken veden pois itsestään. Miksi Johannes vaan ei Matteus? Kyllä Johanneksella on enemmän asioita, joita vainotut kristityt tarvitsevat. Sen painotus on muita evankeliumeita myöhemmin koottuna vuosikymmenten aikana syntyneessä tajussa, mitä vielä pitää muistaa Jeesuksesta. Ja miten Pyhä Henki kirkastaa hänet Kristukseksi. Ja että kaiken lähtökohtana on Jumalan isänrakkaus. Johannes nojasi Jeesuksen rintaa vasten heidän viettäessään ensimmäistä ehtoollista , hän oli ristin juurella, hän oli ylösnousemuksen todistaja , joka on käsin koskettanut – ja kirjeessään joka on täynnä Jeesusta ,ylösnoussutta hän kirjoittaa: ”Täydellinen rakkaus karkottaa kaiken pelon (1 Joh 4: 18).” Sitä he olivat katselleet, nähneet ja käsin koskettaneet. Mutta ehkäpä erityisesti vasta niissä hetkissä, kun apostolit olivat Jeesuksen tyhjällä haudalla tai ylösnousseen Jeesuksen kanssa Genesaretin järven rannalla (Johannes 21), alkoi sisäinen prosessi joka antoi kokemuksen varmuuden kirjoittaa kirjeeseen tämänkin Jumalan rakkauden merkityksen. Se ei ollut heidän oma prosessinsa, jossa pohtimalla tai ajattelemalla syntyy vakaumuksellinen rohkeus, Vaan: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki.”(Joh 14:15)…”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” Joh 14: 26) Pyhä Henki oli ja on kristityn uskon vaikuttajana. Hän ohjaa sydämen niin monelle uskonnolle yhteisen kultaisen säännön yli. Tai itse asiassa itsensä rakastamisen mitan käyttämisestä lähimmäisen rakastamisessa uuden käskyn tehtävänantoon. Ihanteemme on rakastaa niin kuin Jeesus rakasti ja rakastaa.... Hengellisen todellisuuden äärelläheikkiheinola31.1.2018Johanneksen evankeliumin 3. luvussa Jeesus opetti Nikodemosta:” Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt. ” Miksi tuuli on vertauskuvana osuva. Tuuli tuo usein mukanaan hyviä asioita: Sateen kuivaan maahan, viileyttä läkähdyttävään kuumuuteen tai raikkautta, parempaa ilmaa hengitettäväksi. Kun se tulee, se on kuin lahja monessa tilanteessa. Mutta siinä on myös paljon salaperäistä. Olisi vielä enemmän meillekin, jos eläisimme ilman säätiedotuksia, jotka nostavat meidät katsomaan virtuaalisia ilmavirtauksia maapallomme pinnalla. Olen varma, että Nikodemos oppineena Raamatun tuntijana yhdisti heti mielessään Jeesuksen ajatuksen profeetta Elian elämäntapahtumaan. Uskon taisteluissa uupuneena ja Jumalaan pettyneenä Elia oli syrjäisessä luolassa käpertyneenä itsesääliin. Tuli myrsky, maanjäristys ja tulta, jotka olivat vahvoja kokemuksia. Sitten tuli hiljainen tuulen hyminä. Elia tunnisti sen ja meni luolasta ulos. Jumala oli hiljaisessa tuulen hyminässä. Mitä sinä täällä teet. Lähde takaisin keskelle elämää. Tehtäväsi jatkuu(1 Kun 19). Näen tässä Jumalan opettavan Nikodemokselle ja Elialle: Hengellisen elämän alku ei ole sinussa, vaan Jumalassa. Johanneksen 1. kirjeen alussa on hieno tiivistys: ” Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen, ja siitä me todistamme. Me ilmoitamme teille iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille. Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Tämän me kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi.” Olemme kuulleet, nähneet, katselleet ja koskettaneet. Tiivistetysti ilmaistaan kokemus siitä, miten Johannes ja muut oppilaat olivat Jeesuksen kanssa. Niissä hetkissä Jeesukselta sai koko ajan. Hänen läsnäolonsa virkisti, rohkaisi, lohdutti ja toi turvallisuutta. Hän hallitsi tilanteet. Heillä ei ollut mitään omaa annettavaa siihen elämänsä vaiheeseen. Se oli Jeesuksen täyttämää. Kun Pietari pyrki välillä ohjaamaan, hän vei väärään suuntaan. Jeesus palautti hänet takaisin: Sinä et ajattele sitä mikä on Jumalan tahto ja suunnitelma – sinä ajattelet kuin ihminen joka etsii aina omaa etuaan. Tässä oli yksi Pietarin kasvunpaikoista. Johannes katsoo kirjeessään paljon kypsempänä suhdettaan Jeesukseen. ”Sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa”(1. Johanneksen kirje 4:4). Johanneksen ajatuksessa on mukana kokemus jossa pettymys Jeesuksen kuoltua ei ollutkaan kaiken loppu inhimillisesti , vaan olikin suurin voitto. Risti muuttui häpeästä portiksi iankaikkiseen elämään ja avasi maailmassamme vaiheen, jossa ylösnoussut Jeesus vaikuttaa Pyhän Hengen kautta sydämissä. Siitä lähtien on ”tuullut” aina välillä. Meillekin on mahdollista kuulla, nähdä, katsella ja jopa koskettaa. Vertauskuva on muuttunut todellisuudeksi. Tuulen laannuttua Jeesuksen sovitustyö on tullut omaksi monille. Se on tehnyt kristityistä erilaisia. Heistä tulee Jumalan tuulen puhaltaessa erilaisten yhteys. Kristus on heidän tasa-arvonsa. Tai paremminkin heidän arvonsa. Ajassa jälkeen Kristuksen syntymän on aina välillä tuullut. Täällä Suomessakin on ollut Pyhän Hengen aikaansaamia hengellisiä herätyksiä. Toivottavasti taas pian on! Johanneksella on kirjeessään syvälle sisäistetty uskon ydin. Jeesus on Kristus – Jumalan poika. Hän oli jo alussa – siinä alkuaikojen menneisyyden hämärässä ihmisen kannalta, jonne ihmisen tieteellinen tunkeutumiskyky ei yllä. Mutta samalla Hän on siinä kirkkaudessa, jonne meitä odotetaan. Lapsuudestani jäi jonnekin syvälle sydämeeni soimaan laulun kertosäe, jota äiti lauloi kirkkokuorossa. ”Oi Kaanaanmaa, oi kaunis maa , se maa , jossa Jeesus on. Sinne Jumalan lapset pääsevät iäisesti olemaan. Kiittäkää Herraa! Kiittäkää Herraa! Kiittäkää, kiittäkää, kiittäkää Herraa. Sinne Jumalan lapset pääsevät iäisesti olemaan.” (Siionin Kannel 534) Jukka Perko teki sävelmän 2002 ilmestyneellä levyllään Virtuosi di Kuhmon kanssa uudella tavalla kuunneltavaksi. Tunnen kuinka näissä, sanoissa ja sävelessä puhaltaa Jumalan tuuli, mutta myös viesti uskosta joka syntyi menneitten sukupolvien kokemuksista. Tästä on syntynyt tämän blogin nimi. Tämä blogi on seurausta Mukkulan kirkossa yhdessä Miehet Ankkurissa ryhmän kanssa pidetyistä Sanan ja rukouksen illoista. Nämä ovat osin samoja mutta myös jatkoajatuksia sille, mikä siellä on yhdessä Raamatun äärellä jaettu.... Harrastaa, ei harrastaVirve Valkeavuori22.1.2018Liikkuvat lapset menestyvät koulussa, musisoivilla lapsilla on parempi keskittymiskyky, harrastukset tuottavat onnistumisenkokemuksia, kuorolaulu pidentää ikää, liikkuminen edistää terveyttä ja lukeminen sanavarastoa, aktiivinen harrastaminen vie aikaa kauppakeskuksissa notkumiselta jne. Jes! Kehittävä vapaa-aika Alussa luettelin niin tutkittua kuin todettuakin asiaa. Tiedämme, että lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen yksi kulmakivi ovat hyvät ja voimaannuttavat vapaa-ajan toiminnot. Monilla perheillä on tänä päivänä varaa ja mahdollisuuksia tukea lapsiaan harrastuksissa. Toisaalta osa perheistä sitkuttelee säästäen viimeisetkin toimeentulonsa lasten harrastuksiin. Ja sitten on valitettavasti niitä perheitä, joissa maksullisista harrastuksista vain unelmoidaan. Harrastusmaksut Harrastusmaksut vaihtelevat lajin ja taitojen mukaan. Harrastukset voivat ovat ilmaisia tai lähes ilmaisia. Toisessa ääripäässä on harrastuksia, joiden kausimaksut kipuavat sietämättömän suuriksi. Kausimaksun lisäksi harrastajalle on hankittava muun muassa lisenssit, vakuutukset, vaatteet, varusteet, treenileirit, bussikortit, kisavaatteet ja kisamatkat. Ja pitää myös syödä, että jaksaa. Iso perhe, isot menot Esimerkkini on kahdeksanlapsinen perhe, jossa kymmenvuotiaat kaksoset harrastavat palloilulajia. Kausimaksu on kahdelta harrastajalta yli kahdeksansataa euroa ja lisäksi tulevat kaikki yllämainitut muut kulut. Mitään vapaapaikkoja ja maksuvapautuksia seurassa ei tunneta. Perheen vanhemmat haluavat silti tukea lapsiaan harrastuksissa ja venyvät muista menoista sekä tietysti ylittävät maksukykynsä. Myös perheen muut lapset harrastavat pienimpiä lukuunottamatta. Vapaapaikat Mitä asialle voi ja pitää tehdä? Ajattelen niin, että parhaimmassa tapauksessa seurojen sisällä muutamalla perheellä on vuosittain ”vapaapaikka” harrastajalleen. Sitä anotaan aina kauden alkaessa. Lisäksi moniin hyväntekeväisyysjärjestöihin voi lähettää vapaamuotoisen hakemuksen perusteluineen. Myös tietoisuuden levittäminen on tärkeää. Kaikki eivät vielä tiedä, mistä apua voi hakea. Auttajatahot Kirkossa seurakuntien diakoniatyö voi tulla vastaan pienemmissä avustuksissa yhteistyössä hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Kirkon diakoniarahastolta voi taas hakea avustusta isompiin tarpeisiin yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa. Kirkon diakoniarahaston tukikummit auttavat nimenomaan lapsia ja nuoria. Lapsi ja nuori keskiöön Harrastamista ei tarvitse lopettaa vaan etsiä eri vaihtoehtoja ja tukitoimia. Vaihtoehtona voi olla edullisempi harrastus tai avun hakeminen ja saaminen. Tärkeintä on antaa lapselle ja nuorelle mahdollisuus kerätä hyviä kokemuksia ja kasvattaa tervettä itsetuntoa. Eli palataan artikkelini alkuun ja todetaan, että tätä me juuri halutaan! ... Vielä kerran homoerotiikastaHannu Lehdeskoski13.1.2018Olen päässyt – vihdoin ja viimein – käsittelemään kahta viimeistä homoerotiikkaa käsittelevää tekstiä, jotka löytyvät Paavalin 1. kirjeestä Korintilaisille ja toinen 1. kirjeestä Timoteukselle. Näiden tekstien käsittelyn lisäksi on aika tehdä yhteenveto kaikista käsittelemistäni homoeroottista käyttäytymistä käsittelevistä raamatunkohdista. 1. Kor 6: 6-11 Veli siis käy oikeutta veljeään vastaan, ja vielä epäuskoisten edessä! Jo se, että yleensä käräjöitte keskenänne, on teille tappioksi. Miksi ette ennemmin kärsi vääryyttä? Miksi ette ennemmin anna riistää itseltänne? Ei, te itse teette vääryyttä ja riistätte muilta, jopa omilta veljiltänne. Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta. 1. Tim 1: 8-10 Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu. Paheluettelot Käsittelyssä olevat tekstit ovat paheluetteloita, joita käytettiin niin kreikkalaisessa kuin roomalaisessakin kirjallisuudessa. Hellenististen, eli kreikkalaisten synagogien kautta ne levisivät myös Paavalille ja hänen koulukunnalleen. Paheluetteloille on tyypillistä, että niissä kootaan samanlaisia asioita yhteen, ajattelematta välttämättä asioiden alkuperäistä kontekstia. Tärkeämpää oli saada lueteltua kaikkea pahaa, mitä ihminen voi tehdä. Paavali kirjoittaa 1. Korintilaiskirjeessä kolme eri paheluetteloa. Kyseinen luettelo on kolmas ja pisin. Näyttää siltä, että hän on tarkoituksellisesti kirjoittanut aina pidempiä luetteloita. Ensimmäisessä on neljä pahetta, toisessa kuusi ja viimeisessä yhdeksän. Vaikuttaa siltä, että Paavali pyrkii retoriseen huipentumaan kasvattaessaan listoja jatkuvasti. Tämän viimeisen paheluettelon kohdalla on merkittävää, että Paavali oikeastaan vertaa Korintin seurakunnan jäsenien keskinäistä käräjöintiä paheluettelossa oleviin paheisiin. Tekstin tarkoitus ei ole puhua vain ihmisten paheista, vaan siitä, miten korintilaisten käyttäytyminen voisi olla yksi paheluettelon toista. Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle – joka yleisesti katsotaan kirjoitetun Paavalin oppilaiden toimesta – oleva paheluettelo rakentuu toisin. Se nimittäin rakentuu lähes kokonaan kymmenen käskyn varaan: ”Lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten (1. käsky), rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden (2. ja 3. käsky), isän- ja äidinmurhaajien (4. käsky), tappajien (5. käsky), siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten (6. käsky), ihmisten sieppaajien (7. käsky), valehtelijoiden (8. käsky), valapattojen (2./8. käsky) ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia.” 1. Kor. 6: 6-16 ja Tim 1:8-11 ovat kumpikin esimerkkejä ihmisen toisiaan kohtaan harjoittamasta vääryydestä ja riistosta. Tämä on se tulkinnallinen horisontti, jota vasten paheluetteloiden yksittäiset asiat on luettava. Havainnollistaakseen sanojaan Paavali käyttää luetteloa, jonka hän katsoo parhaiten kuvaamaan erilaisia vääryyden tekemisen tapoja. 1. Timoteuskirjeen kirjoittaja on ottanut miesten makaajat esimerkiksi kymmenen käskyn rikkomisesta. Yhteenveto Homoerotiikkaan käsitteleviä raamatuntekstejä lukiessa ei voi väistää sitä tosiasiaa, että juutalaisuudessa on kautta vuosituhansien suhtauduttu homoeroottiseen toimintaan kielteisesti. Jos nuo Raamatun kohdat otetaan sellaisinaan oman elämän ohjeeksi, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsekin suhtautua kielteisesti homosuhteisiin. Näitä Raamatun tekstejä lukiessa, niin kuin yleensäkin Raamattua lukiessa, on kuitenkin pidettävä mielessä, milloin ne on kirjoitettu ja millaisena tekstejä kirjoittaneet ihmiset ovat todellisuuden nähneet. Jokainen kirjoitettu teksti, on se sitten Raamatun syntyajoilta tai 2000 luvulta, on tulkittava oman aikansa käsitysten mukaisesti. Raamatun homoerotiikkaa koskevat tekstit puhuvat homoerotiikasta, joka liittyi eri kansojen uskonnollisiin rituaaleihin, eri heimojen toisiaan kohtaan tuntemaan epäluuloon ja vihaan, antiikin ajan juutalaisten tavoista eroaviin kulttuureiden käytänteisiin. Jokaisessa käsittelemässäni tekstissä on ollut kyse roolien ottamisesta ja toisten ihmisten alistamisesta. Mikään teksteistä ei puhu homoseksuaalisista suhteista samassa merkityksessä kuin tänä päivä ne lääketieteellisesti ymmärretään. Näissä teksteissä tapahtuvaa toisten ihmisten alistamista voi tapahtua niin hetero- kuin homosuhteissa, ne eivät ole tänä päivänä liitoksissa seksuaaliseen suuntautumiseen. Siksi mitään niistä ei voi myöskään mielestäni käyttää homoseksuaalisten suhteiden tuomitsemiseen.... Lähimmäisen rakkauden kansanliike kutsuu !Asko Raita6.1.2018Vuosi vaihtui ja jätti taakseen historiaan paljon asioita joiden olisi toivonut menevän paremminkin. Ollaan kiitollisia kuitenkin menneestäkin vuodesta. Uusi vuosi ei varmastikaan tullessaan tuo mitään poikkeusta edelliseen, vaan odotettavissa on samoja elementtejä elämään, mitä on nähty vuosien saatoissa pidemmänkin jakson aikana; rauhaa ja rakkautta – sotaa ja sortoa, pyyteettömyyttä – itserakkautta, rikkautta köyhyyttä, kauneutta – rumuutta. terveyttä – sairautta, uutta elämää – vanhan hiipumista ynnä paljon muuta. Näiden kaikkien ja vielä luetteloimatta olevien asioiden keskellä on meidän lähimmäinen, josta olemme huolestuneina vastuussa. Yhteisvastuukeräys seurakunnissa on toimijana ollut lähimmäistämme varten vuosittain eri teeman ja kohteiden kautta, niin myös tänäkin vuonna. Tästä lähimmäisenrakkauden kansanliikkeen keräystuotosta menee 60 % kansainväliseen katastrofiapuun, Kirkon Ulkomaanavun ( KUA ) toimesta. Kirkon diakoniarahastolle keräyksestä annetaan jaettavaksi 20 % ja sama 20 % jää keräysseurakunnan itsensä harkitseman kohteen käyttöön. Näin nämä jako-osuudetkin ovat muuttuneet. Sain olla armoitetusti viimevuoden keräyksen päällikkönä Hollolan seurakunnassa, ja olin haltioitunut siitä valtavasta työmäärästä, tarmosta, lähimmäisen rakkaudesta mitä keräys piti sisällään lukuisten vapaaehtoisten ja seurakunnan työntekijöiden toimesta. Teidän kanssa oli todella mahtavaa tehdä tätä keräystä ja kiitän siitä vieläkin oikein isolla kirjaimella sinua ja Sinua rakas Isämme, joka annat uskoa työmme tarpeellisuudesta ja voimia sen suorittamiseksi. Kiitos myös lahjoittajille, jotka tunsivat lähimmäisenrakkautta myös maallisen hyvän muodossa. Tämän pohjatyön perustalta oli helppo luvata toimia vielä yksi vuosi keräyspäällikkönä. Lupaankin tehdä kaikkeni keräyksen onnistumiseksi, vaikkakin terveyteni vähän onkin erimieltä. Silloin kun asia on hyvä ja tarpeellinen ei edes tällaiset terveydelliset esteet haittaa keräystä, jos asialla on johdatus, niin se onnistuu. Tämän sain huomata kun sain tuuraamaan ja auttamaan jo aiemmin keräyspäällikkönä olleen Kauko Lindqvistin. Näin homma on hyvissä käsissä niin Ylhäällä kuin alhaallakin. Helmikuun 4 pnä sunnuntaina on keräyksen avausmessu ja siitä taas kaikki lähtee vyörymään useiden tapahtumien ja keräysten kautta kohti maalia. Ennen sitä, voit SINÄ tulla mukaan keräystoimintaan ja antaa oma panoksesi lähimmäisen auttamiseksi. Vapaaehtoisia ei ole koskaan liikaa, eikä puute hyvistä keräysideoista lopu koskaan. Ilmoittaudu mukaan vapaaehtoiseksi keräämään lähimmäisellesi parempaa olotilaa. Siinä Jumala meitä siunatkoon ja antakoon meille voimia viedä tämäkin yhteisvastuukeräys tuloksellisesti loppuun asti. Asko Raita Hollolan srk. 2018 Yhteisvastuu keräyspäällikkö... Tarina kohtaamisestaVirve Valkeavuori5.1.2018Oli taas se aamu, kun painoin summeriasi ja tiesin, että joudun odottamaan pitkään. Mutta uskoin, että vastaat. Avaan oven, nousen portaat ylös ja havaitsen, että ovi on jo auki. Sinä kurkkaat sieltä. Kerron jo ovensuusta sinulle, kuka on tulossa. Tunnistat ääneni, havaitset hahmoni, vaikka kunnolla et enää näe. Mutta toivotat tervetulleeksi, omalla valoisalla tyylilläsi ja sanoillasi: ”Meille ovat kaikki aina tervetulleita!” Kotihoidontyöntekijä on lähtenyt hetki sitten, tärkeimmät asiat on hoidettu. Olet saanut lämmintä puuroa, lääkkeet, tiskit on tiskattu, roskat viety ja hiukset kammattu. Sinulla on nyt kaikki hyvin, vähän vain väsyttää. Olit juuri lepäämässä makuuhuoneessa. Lepää vain lisää, kehotan, ole vain rauhassa. Mennään istumaan olohuoneeseen, kutsut. Tietysti, jos vain jaksat istua ja jaksathan sinä, vaikka ikää on jo liki 100 v. Mitä kuuluu tänä aamuna, miten voit, kysyn. Ihan hyvin, rauhallisesti, vastaat. Muisti ei oikein enää toimi, mutta toimii riittävästi. Kerrot, että jaksat liikkua hyvin rollaattorin kanssa sisällä. Jalat nousevat ja koukistuvat, mutta vähän huimaa. Huomautan, että sinun pitää liikkua varovaisesti. Toistat yhä uudestaan ja uudestaan, kuinka kiva oli, kun tulit käymään. Mutta kerrot, että käy sinulla täällä muitakin. Se on suuri rikkaus. Et vain aina jaksa muistaa, kuka on käynyt. Yksi käy laulamassa, ainakin kolme virttä. Toinen lukee. Joku on sieltä seurakunnastakin, taitaa olla se vapaaehtoinen lähimmäinen? Omaiset tuovat ruokaa ja soittavat joka aamu klo 9. Kerrot, että ei sinulla hätää ole, mutta yksin ei ole hyvä olla. On niin paljon asiaa ja kerrottavaa, paljon sanoja ja ajatuksia. Olet ollut aikanaan niin monessa mukana, vapaaehtoistyössä ja seurakunnan toiminnassa. Päässäsi on niin paljon muistoja, taivaskaipuutakin. Koska oikein on minun aikana lähteä, kysyt? Niin, kun sitä ei tiedä, vastaan, kukaan ei tiedä, paitsi Taivaan Isä. Pyydät, että lauletaan taas se tuttu virsi ennen kuin lähdet. Se Päivä vain ja hetki kerrallansa. Ovella muistutat minua, että tulisin taas käymään. Vaikka tiedät, että tulen. Autolle kävellessäni ajattelin, että tulenhan minä. Tulen siihen saakka, kunnes et enää avaa oveasi. Ja sen jälkeen elät minussa kauniina muistona. Yksikin ihminen on tärkeä, yksikin elämä on tärkeä. Terhokodin johtaja, lääkäri Juha Hänninen, luennoi muutama vuosi sitten Saattohoidon seminaarissa Lahdessa, että saattohoito on parhaimmillaan kohtaamista ja vuorovaikutusta. Se on ihmisen tyynnyttelyä, vakuuttamista ja turvaamista. Siis arvokkaan ihmiselämän turvaamista hyvään loppuun saakka. Ajattelen, että ikäihmisen kohtaamisessa on paljon samoja piirteitä kuin saattohoidossa, saattotyössä tai sairaalasielunhoidossa. Kohtaamista, vuorovaikutusta, kuulemista ja tyynnyttelyä. Eli hyvän ja turvallisen ilmapiirin luomista. Muistetaan kohdata toisiamme ja elää tänäänkin kuin viimeistä päivää. Hyvää uutta vuotta 2018!... Kaksi tarinaa, kaksi esipuhettaHannu Lehdeskoski15.12.2017Autoa ajellessani olen kuunnellut jouluradiota ja jälleen kerran, aikaisempien joulujen tavoin olen jäänyt miettimään monien joululaulujen sanoa. Niissä lauletaan lapsesta, seimestä, Betlehemistä, paimenista, enkeleistä, tähdestä, tietäjistä, Josefista ja Mariasta. Joskus lauluissa mainitaan myös aasi, matka Nasaretista Betlehemiin, Herodes ja pako Egyptiin. Jossain vaiheessa aloin pohtia, kumpaan Jeesuksen lapsuuskertomukseen mikin joululaulun teksti viittaa. Matteuksen evankeliumissa puhutaan Betlehemistä, Joosefista, Mariasta, Herodeksesta, tähdestä ja tietäjistä. Mutta siellä ei mainita kirjoittautumista veroluetteloon, ei matkaa Nasaretista Betlehemiin, ei majapaikan etsimistä, ei seimeä, paimenia eikä taivaallista sotajoukkoa. Nämä ovat tuttuja Luukkaan kertomuksesta. Evankeliumeista löytyy kaksi hyvin erilaista kertomusta Jeesuksen lapsuudesta. Ne ovat erilaisia niin juoneltaan kuin tunnelmaltaankin. Matteuksen kertomus kulkee synkissä tunnelmissa. Se on täynnä pelkoa ja vihaa, epätietoisuutta. Joosef pelkää eikä tiedä, mitä Marian kanssa tekisi, Herodes on raivoisaan eikä tiedä, mitä Jeesuksen kanssa tekisi eivätkä, tietäjät ovat ihmeissään eivätkä tiedä tietä Jeesuksen luo. Kertomus on kirjoitettu vahvoin värein hyvän ja pahan taisteluna. Luukkaan kertomukseen liittyy myös vahvoja tunteita, mutta ne ovat Matteuksesta poiketen tunnelmaltaan hyvin iloisia. Luukas sitoo Johannes kastajan syntymän Jeesuksen syntymään. Kumpainenkin kertomus on hyvin valoisa ja etten sanoisi riemukas. Luukkaan kertomuksessa Jeesuksen syntymästä puhutaan samoin sanoin ja samaan sävyyn kuin roomalaisissa kirjoituksissa keisareiden syntymästä. Meillä on siis kaksi erilaista kertomusta Jeesuksen syntymästä. Ne eroavat tapahtumiltaankin niin paljon, että on vaikeaa ajatella niiden olevan kertomusta samasta historiallisesta tapahtumasta. Siksi ajattelen monien Raamatun tutkijoiden tavoin, että Jeesuksen syntymäkertomusten tarkoituksena ei olekaan ollut kertoa päiväkirjamerkintöjä Jeesuksen syntymästä, vaan toimia evankeliumien esipuheina. Niiden tarkoituksena on kertoa, millaisen kirjan lukija on käteensä ottanut ja millaisesta päähenkilöstä kirjassa puhutaan. Jeesuksen syntymäkertomuksia pitää siis lukea yhteydessä evankelistojen kertomaan kertomukseen Jeesuksesta. Matteus esittelee Jeesuksen uutena Mooseksena, joka ilmoittaa Jumalan tahdon ihmisille. Tästä syystä Matteuksen esittämässä Jeesuksen lapsuuskertomuksessa on paljon viittauksia Mooseksen lapsuuteen. Luukkaan Jeesus on köyhien ystävä. Sen tähden kertomuksessa paimenilla on suuri rooli kertomuksessa. Luukkaan kertomuksen ylistyslauluissa, niin Sakariaan kiitosvirressä ja Marian kiitosvirressä kiitetään Jumalaa siitä, että hän on tuonut valon pimeydessä vaeltaville ja sysännyt vallanpitäjä pois Jumalan valtakunnasta. Yhteisinä aiheina Matteuksen ja Luukkaan kertomuksissa ovat enkelit ja valo. Enkelit olivat juutalaisille Jumalan sanansaattajia ja enkelien läsnäolo kertomuksissa merkitsi aina Jumalan läsnäoloa. Valo ja pimeys ovat läsnä Matteuksen kertomuksessa tähden ja Herodeksen roolissa. Kertomuksen yksi tähtäyspiste on kertoa, miten Jumala voittaa pahan. Herodeksella ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa Jumalan suunnitelmaan. Valo voittaa aina. Luukkaan kertomuksessa yöllä lampaitaan paimentavat paimenet näkevät valon. Vuorokauden pimeimpänä hetkenä yhteisön surkeimmassa asemassa olevat saavat kuulla Jumalan ilosanoman. Jumala lähettää valon niille, joilta muut ihmiset ovat sen kieltäneet. Niin Matteuksen kuin Luukkaankin kertomus avaa Ylösnousseen kohdanneiden kokemusta. He ovat kokeneet saaneensa elämäänsä valon Ylösnousseen kautta. Ilman uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen ja ilman seurakunnassa koettua rakkautta, Jeesuksesta ei olisi koskaan kirjoitettu tällaisia kertomuksia. Jeesuksen elämä, toiminta ja opetukset toivat Jumalan ihmisten keskelle. Hän oli seurakunnan keskellä ja valoi läsnäolollaan hyväksynnän ja rakkauden ilmapiiriä. Mitä muuta ihmiset olisivat voineet tehdä kuin kirjoittaa kertomuksia, joiden kautta lukijat pystyisivät ymmärtämään heidän kokemuksensa. Sitten onkin aivan eri asia pohtia, miten 2000 -luvun ihmiset pystyvät ymmärtämään Jeesuksen syntymäkertomukset alkuperäisellä tavalla, sillä niin paljon on noista ajoista ehtinyt vettä Jordanissa virtaamaan.... Ympäri mennään, yhteen tullaan!sallanatunen10.12.2017Heipparallaa kaikki Kirkonseudun lukijat! Olen uusi bloggaaja täällä. Kieltämättä jouduin hetken pohtimaan bloggaajaksi ryhtymistä, sillä en tiennyt onko minulla mitään sanottavaa ja vähän jännitti liittyä porukkaan mukaan, koska bloggaajakollegani ovat oman alansa rautaisia ammattilaisia, joilla on erittäin mielenkiintoisia tekstejä. Poiketen muista bloggaajista olen melko nuori ja Raidan Askon rinnalla toinen maallikko kirjoittaja, joka ei ole palvelussuhteessa seurakuntaan. Tosin toimeton en minäkään seurakunnassani ole, vaan mielekästä tekemistä kyllä vapaa-ajalle löytyy sopivasti. Kuka olen ja millaisia yhteyksiä minulla on seurakuntaan? Sukuni historia ja esi-isät ylettyvät Viipurin piispaan asti. Piispan lisäksi esi-isissäni vilisee kirkkoherroja, rovasteja, kappalaisia, lukkareita ja kirkkojen rakennusmestareita. Maailma on ollut näiden kirkonmiesten aikaan hyvin erilainen. On jopa hieman outoa ajatella, että lähes 400 vuotta myöhemmin tulen kirjoittamaan teille mahdollisesti samoista aiheista kuin mitä esi-isäni ovat oman aikalaiskäsityksensä mukaan käsitelleet seurakuntalaistensa parissa. Maailma on myös muuttunut näiden vuosisatojen kuluessa, sillä tuskin olisin nuorena, ”kouluttamattomana” naisena saanut ottaa kantaa uskon asioihin tai ainakin sitä olisi paheksuttu ja olisin joutunut jalkapuuhun kirkonmäelle. Olen kristitystä perheestä ja koko elämäni kuulunut kirkkoon. Perheeni on tyypillinen suomalainen tapakristitty perhe, joka käyttää seurakunnan palveluita lähinnä elämäntilanteisiin liittyvissä iloissa sekä suruissa. Toki niin monta perheenjäsentä kuin perheeseeni kuuluu on tapoja uskoa ja harjoittaa omaa uskoaan. Perheeni on ollut aina hyvin avoin ja suvaitsevainen -meillä on saanut keskustella uskonnoista, uskomisesta sekä muodostaa omanlaista maailmankuvaa hyvin vapaasti. Ensimmäisen kosketuksen kotiseurakuntaani sekä kristinuskoon olen ottanut muutaman kuukauden ikäisenä, kun kastejuhlaani on vietetty Nastolan kirkossa. Lapsuudessani kävin pyhäkoulua ja harrastin partiota. Rippikouluiässä hetken kuuluin Keski-Lahden seurakuntaan ja rippikoulun kävin hieman epätyypillisesti Vierumäellä jääkiekkoriparilla. Rippikouluiässä en kokenut mullistavaa uskoon tulemista. Silti olin hyvin kiinnostunut uskonnoista ja eri maailmankatsomuksista -jopa niin kiinnostunut, että halusin lukiossa opiskella evankelisluterilaisen uskonnon lisäksi Islamia ja elämänkatsomustietoa. Aikuisuuden kynnyksellä etsin edelleenkin itseäni ja omaa uskoani. Pohdin jopa kirkosta eroamista, koska en tuntenut kuuluvani joukkoon ja kaikki arvot eivät ole linjassa omaan arvomaailmaani. Toisaalta koin, että en voi vaikuttaa seurakuntani sekä sitä kautta koko kirkon toimintaan, jos eroaisin. Missä olen nyt? Melko pian eroaatoksien jälkeen tuli Seurakuntavaalit ja päätin asettua ehdolle, sillä koin edustavani seurakunnassani suurta, hiljaista ”tapakristittyjen” joukkoa sekä nuoria liberaalisti ajattelevia seurakuntalaisia. Menin ensikertalaisena melko suurella äänimäärällä Nastolan seurakunnan kirkkovaltuustoon (nyk. seurakuntaneuvosto) läpi. Samalla sain kotiseurakunnassani rippikoulu- ja nuoristyön vastuuryhmän puheenjohtajuuden sekä viestintätyön vastuuryhmän jäsenyyden. Näiden toimielinten lisäksi toimin Lahden seurakuntayhtymän viestintätoimikunnan varapuheenjohtajana ja Tampereen hiippakunnan edustajana Kirkkopalvelut ry:n valtuustossa. Kolme vuotta seurakunnan luottamuselimissä on kasvattanut paljon niin ihmisenä kuin vaikuttajana. Olen päässyt varmasti näkemään ja kokemaan paljon sellaista, mitä en olisi muualla kokenut. Koen, että olen päässyt luomaan avoimempaa keskusteluympäristöä ja uudistamaan niin omaa seurakuntaa kuin laajemminkin koko yhteisöä. Reilu parikymppisenä koin myös uskoon tulemisen ja sitä kautta sain enemmän rohkeutta elämääni sekä valintoihini. Aloin opiskelemaan päätoimisten opintojeni ohessa avoimessa yliopistossa teologiaa. Löysin samalla kutsumusammattini, joka on pappi. Suurin unelma olisi olla sotilaspappi. Katsotaan minne tie vie ja päädynkö jossain vaiheessa kutsumus- sekä unelma-ammattiini. Tulen kirjoittamaan teille nuoren vaikuttajan näkökulmasta asioita elämästä ja kirkon ajankohtaisista aiheista. Olen avoin, pohdiskeleva ja rohkea, joten tulen varmasti ottamaan kantaa erilaisiin aiheisiin sekä kertomaan omasta uskonelämästäni. Tervetuloa lukemaan blogiani! ... Onkohan seurakuntalaiselle varmasti annettu oikea kartta ja kompassi Mestarin seuraamiseen !Asko Raita4.12.2017Kun olen seuraillut viimeaikaista keskustelua ja kirjoittelua kirkkomme sisällä tapahtuvista asioista, niin minulle on eittämättä tullut mieleen, että käynnissä on evankelisluterilaisen kirkon suunnistuskilpailu ja kisan järjestäjänä toimii Maallisen Vaelluksen Liitto, joka tunnetaan paremmin em. kirkko instituutiona. Normaalisti suunnistuksessa luotetaan kompassiin, koska se on toimintaperiaatteeltaan luotettava ja muuttumaton. Näin pitäisi myös uskovan ihmisen kompassin – raamatun olevan. Kompassin toimintakyky perustuu luotettaviin faktoihin suunnasta, sen neula osoittaa aina pohjoiseen. Aivan kuten meidän uskon elämässäkin, nuoli näyttää aina ylös taivaaseen Isämme luokse. Tässä kirkon suunnanotossa on tällä hetkellä paljon eri variaatioita ja siinä ratamestarit yrittävät vakuutella rastien olevan aivan oikeilla paikoillaan niin kuin ne on karttaan merkitty ja täytyy vain uskoa, niin rasti löytyy. No me Jeesukseen luottavat ihmiset uskomme tietysti alkuperäiseen kirkon suunnistusohjeeseen – raamattuun. Senhän on meidän kipailujohtaja, Taivaan Isä antanut meille kartaksi ja kompassiksi vaeltaessamme reitillä kohtia maalia – Hänen luokseen. Näin minä olen asian ymmärtänyt ja haluan asian jatkossakin ymmärtää. En minä tee sellaisella kartalla mitään, jonka merkit muuttuvat alvariinsa ja nimikkeet ovat vääriä, ja rastitkin tuntuvat olevan väärillä paikoilla, riippuen ratamestarista. Kompassinakin toimii joku ihmeen älypuhelin, josta saatavat suunnat tuntuvat nykyään näyttävän murheellisen usein…ei mihinkään ilman- suuntaan vaan alaspäin, sielunvihollisen kellariin. Kyseinen uskomme suunnistusliitto hakee meille uutta johtajaa, ja mukaan on ilmoittettu jo muutamia ehdokkaita. Taivaallinen Johtaja on asettanut pätevyysvaatimukset, mutta maallinen oppinut väki yrittää kaikkensa muuttaa alkuperäisiä ja vanhakantaisiksi katsomiaan ohjeita. Ja jos ei ihan muuttaa, niin ainakin tulkita niitä oman mielensä mukaisesti. Apua haetaan jopa naapurimaiden Taivaan Vaellusliiton maanpäällisistä johtajista. Perusteluita on myös ollut monia ja monesta ikkunasta katsottuja. Harvat perustelut ovat olleet vanhan vaellusliiton kanssa samanlaisia vaan niitä on modernisoitu muka paremmiksi ja tätä päivää vastaaviksi. Oli miten oli, niin siitäkin huolimatta uskallan väittää, että kirkkomme ei sovi tehdä valintoja kenenkään maallisten halujen, käsitysten, tasa-arvon tai omasta mielestä fiksujen mielipiteiden perusteella, vaan niiden valittujen tulee noudattaa hyviksi todettuja kristinuskomme perusteita, jotka Jumala on meille antanut. Kun tähän kisan oheisohjelmaan on otettu mukaan paikalliset kisatapahtumat kaikkinen maallisine lisineen on seurakuntalaiset saatu hämilleen kovasti ja he kyselevät – missä mennään ? kuka nämä rastit on keksinyt. Mukana kaikessa touhussa on myös perinteisiä hyväksi todettuja toimintoja, joita ei halua jättää väliin, kuten messut, lähetystyö, diakonia ym. Kaikkeen tähän myydään vielä vapaaehtoisesti kaupaksi ohjelmia, toiminnan rahoittamiseksi. Niin ei se pakollista ole, mutta suositeltavaa. Monella jo nyt liikkuu mielessämme ovatko Herramme huoneet muuttuneet maallisiksi kirpputoreiksi. Kyllähän tämä kaikki sekamelska vielä jossain vaiheessa aiheuttaa tosi paljon harmaita hiuksia kirkollisille päättäjille. Minulle ei aiheuta, koska hiukseni ovat jo valkeiksi haalenneet, enkä ole päättäjä vaan olen sydämeni antanut Jeesukselle ja luvannut kulkea hänen suunnittelemaansa rataa, sillä vanhalla kartalla – raamatulla, odottaen joskus sitten pääseväni maaliin. Rukoilen johdatusta myös niille, joilla on tällä hetkellä kädessään väärä kartta tai ainakin karttamerkit on tulkittu maallisten hyvien hankkimiseksi. Jos me vaeltajat valitsemme väärän tien, on seurauksena hajaannus, ja osallistuvien suunnistajien väheneminen. Olen kuitenkin hyvilläni, että joulu ja sen luoma tunnelma on lähestymässä. Ehkä se antaa joillekin selvityksen vaellukselleenkin, miten ja miksi etsimme taivaan kotia Joulun Lasta seuraten. Joulua odotellen Paul Holm`in sanoin: Joulun ensimmäisen, mä olla tallissa härkien sain. Sinne tähtöset tuikkivat valkeuttaan, sinne saapuivat tietäjät maan. Sitä taas viettämään sinun kanssasi jään, sinun joulusi kauniiksi teen. Sinä huomata saat: surun laaksot ja maat voivat pettyä kirkkauteen. ... Kun ikimetsä kaatuiAnna-Mari Kopo1.12.2017 Kuuntelen radiosta teologian tohtori Panu Pihkalan haastattelua ympäristöahdistuksesta. Tunne on itsellenikin tuttu. Läheinen pappa lapsuudestani kuoli tultuaan käymään kotimökillään, sillä mökin takametsä oli kaadettu. Ikimetsä. Turvapaikka. Eläinten ja kasvien, ystävien paikka. Ahdistus aiheutti sydäninfarktin. Ehkä se olisi tullut muutenkin, mutta metsän kaataminen tuntui kauhistuttavalta. Ikimetsä oli tuhottu. Suomessa riidellään metsänhoitoon liittyvistä kysymyksistä. Pitääkö kaikki vanhat metsät muuttaa talousmetsiksi, joissa puut saavat kasvaa suorina ja pitkinä? Vai pitäisikö vanhoille metsille antaa oikeus olemassaoloon? Talousmetsä ja ikimetsä ovat eri asioita, toisesta Suomi saa rahaa talouden pyörittämiseen, toinen tuo virkistystä ihmiselle sekä elintilaa monille uhanalaisille lajeille. Vanhojen metsien suojelu koituu Suomen ja koko maailman hyväksi. Kun perusturvallisuuteen vaikuttavista asioista tulee riita, sovittelu on hankalaa. Tunteet nousevat pintaan, järki ei pysy mukana. Pian taistelevat tunteet, eikä asiat. Ja riidoissahan on aina tunteet mukana. Tunteilla on merkitystä, ei yksin järjellä. Kiista suomalaisesta metsästä muistuttaa uskontoihin ja hengellisiin tulkintoihin liittyviä riitoja. Kummassakin maailmassa mennään syvälle perusturvallisuuden ytimiin. Uskonto vaikuttaa turvallisuuteen. Kun Helsingin yliopiston raamatuntutkijat esittelevät näkemyksiään ja tutkimuksen uusia tuloksia, moni hermostuu, sillä uudet tutkimukset saattavat uhata perusturvallisuuden tunnetta. Vievätkö nämä tutkijat pohjan koko kristinuskolta? Meneekö koko usko, jos Raamattu ei olekaan sanasta sanaan totta? Mitä tapahtuu, jos otan tutkijoiden ajatukset tosissaan? Entä, jos koko usko ei romahdakaan? Joka tapauksessa ajatuksiin, vakaumukseen ja maailmankatsomukseen liittyvät kriisit ovat monesti tuottaneet uutta hyvää ajattelua. Kriisit on hyvä ottaa tosissaan. Onko minun uskoni vain kauniiden kertomusten varassa vai onko elämässäni syvempi perusta? Eikö mikään muu kuin oma totuuteni ei kelpaa minulle? Jos olen oman totuuteni vanki, en ole ymmärtänyt Jumalasta paljoakaan. Sillä Jumala ei suostu meidän käsitystemme ahtaisiin rajoihin, hän on aina koko maailman Jumala, kaikkeuden Jumala, josta kukaan ei omista totuutta. Jumala pitää totuuden itsellään. Jumalan olemassaolo ei ole kiinni siitä, mitä raamatuntutkijat väittävät tai mitä mieltä meidän pitäisi olla eri raamatunkertomuksista. Jos Jumala on kaikkeuden ja olemassaolon ydin ja syvin lähde, kysymys on paljon suuremmista asioista, kuin minun tarpeestani olla oikeassa. Joulun odotukseen liittyy monia kauniita kertomuksia. Ne luovat tunnelmaa, ilmapiiriä ja sävyjä. Kauniiden kertomusten takana on paljon viestiä syvemmistä kerroksista. Kauniit tarinat voivat olla tosia, vaikka ne eivät olisi historiallisesti joka kohdin faktaa. Osaanko lukea kauniiden kertomusten sanomaa? Ympäristöuhkat eivät ole mitään kauniita kertomuksia eivätkä satua vaan täyttä totta. Ympäristötutkija Panu Pihkala auttaa ymmärtämään ympäristöasioihin liittyviä ulottuvuuksia. Hän toteaa myös, että toivoa, kunhan annamme sille mahdollisuuden. Toivoa on, sehän on kristinuskon sanoma. Panu Pihkala, Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. 301s. Kirjapaja 2017. ... Paavali ja homoerotiikkaHannu Lehdeskoski29.11.2017Blogisarja Raamatun homoeroottisuuteen viittaavista Raamatun teksteistä jatkuu Uuden testamentin puolelle. Ensimmäinen teksti on Paavalin kirjeestä roomalaisille. Paavalilta löytyy vielä toinen mainita aiheesta, nimittäin 1. Korinttilaiskirjeestä. Kolmas aiheeseen liittyvä teksti on 1. kirjeessä Timoteukselle. Näistä myöhemmin. Paavali liittyy kirjeissään juutalaisuudessa olevaan homoerotiikan vastaisuuteen. Hän seuraa muiden juutalaisten, Josefuksen ja Filonin kirjoituksia tuomiten homoeroottisen käyttäytymisen. Juutalaisuudessa seksuaalisuus miellettiin suvunjatkamiseksi ja kaikki toiminta, missä miehessä oleva ihmisen siementä hukattiin, oli kiellettyä. Juutalaisuudessa miehen ja naisen roolit erotettiin vahvasti toisistaan. Miehen rooli oli olla aktiivinen ja naisen rooli oli olla passiivinen. Oli kyseessä sitten väkivaltainen miehen alistaminen seksuaaliseen homokontaktiin, pederastisen suhteen seksuaalisesta elämästä tai isännän ja orjan välisestä suhteesta, aina passiivisen roolissa oleva joutui häpeään, koska hän oli ottanut naisen rooli. Room 1:22-27 He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa – olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. Roomalaiskirjeen teksti tuntuu hyvin yksiselitteiseltä, mutta muutamaa termiä tarkastelemalla selviää, mitä Paavali Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa halusi sanoa. Nämä termit ovat vaihtaminen ja luonnollinen / luonnonvastainen. Näitä termejä tutkiessa on tärkeää muistaa, että antiikin ajan ihmiset eivät tienneet mitään seksuaali-identiteetistä, vaan kyse oli aina rooleista. Kun Paavali puhuu naisten vaihtaneen luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, kyse ei voi olla homoseksuaalisuudesta, niin kuin me siitä tänä päivänä puhumme. Kyse on ollut naiselle kuuluvan roolin vaihtamisesta luonnonvastaiseen. Paavali ajattelee siis hetero ihmisistä, jotka ovat ryhtyneet harrastamaan homoerotiikkaa. Käyttäessään sanoja luonnollinen ja luonnonvastainen, Paavali ei käytä niitä meidän ymmärtämässämme geneettis-biologisessa mielessä. Luonnollisella on tarkoitettu antiikin aikaan ihmiselle luonnostaan lankeavaa, tavanomaista tai syntyperäistä ominaisuutta tai ilmiasua. Tästä on hyvänä vertailukohtana 1. Kor. 11 alku, jonka alussa Paavali opettaa korintilaisia, miksi miehen tulee olla jumalanpalveluksessa avopäin, mutta naisten on peitettävä päänsä. Jakeissa14-16 Paavali sanoo ”Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi. Jos joku kuitenkin väittää vastaan, niin sanon hänelle, ettei meillä ole sellaista tapaa eikä yleensäkään Jumalan seurakunnilla.” Samoin kriteerein Paavalin ajan kreikkalaiset ja roomalaiset olisivat voineet opettaa homoseksuaalisuuden luonnonmukaisuutta. Heidän näkökulmastaan se ei ole epätavallista eikä yleisen moraalin vastaista. Paavalille homoeroottinen suhde merkitsi tahallista luomisjärjestyksen vaihtamista. Tästä käsin määräytyy myös Paavalin käsitys miehen ja naisen seksuaalisuudesta. Kyse ei ole vain sukupuolielinten rakenteesta ja käyttötarkoituksesta, joita tänä päivänä pidetään luomisjärjestyksen kriteereinä. Miehellä ja naisella oli oma paikkansa ja roolinsa, joiden vaihtaminen ei käynyt päinsä. Homosuhteen passiiviselle osapuolelle kuluva naisen rooli loukkasi miehen ja naisen roolirakennetta. Pakanoiden ja juutalaisten synnit Jotta saisi selville, mitä Paavali oikeastaan halusi kertoa puhuessaan seksuaalikäyttäytymisen vaihtamisesta, on tutkittava, miksi Paavali yleensä otti aiheen esille. Paavalin kritiikkiä ei pidä siis lukea irrallaan asiayhteydestä. Paavali luettelee Roomalaiskirjeessään pakanoiden syntejä juutalaisin sanakääntein, käyttäen näin juutalaisten omia aseita heitä vastaan. Roomalaiskirjeen ensimmäinen luku on johdantoa sille, mitä Paavali halusi sanoakoko kirjeellään . Luvuissa kaksi ja kolme Paavali nimittäin siirtyy puhumaan juutalaisista ja osoittaa, etteivät nämä ole pakanoita kummempia, kun kuvittelevat pelastuvansa lain ja ympärileikkauksen perusteella. ”Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka … koska sinä tuomitsija, teet samoja tekoja” (2:1). Paavalia olisi tuskin saatu hyväksymään tai edes ymmärtämään homoeroottisesti käyttäytyviä ihmisiä. Mutta homoerotiikan tuomitseminen ei ollut Paavalin pääsanoma Roomassa asuville juutalaisille, vaan se oli vain yksi perinteestä nostettu esimerkki, jolla hän havainnollistaa armoa tarvitsevan maailman tilaa. Jälleen kerran Raamatun tekstejä lukissa huomataan, että homoeroottisesta käyttäytymisestä puhuttaessa ei ole kyse samanlaisesta kahden ihmisen tasavertaisesta suhteesta kuin, mitä me tänä päivänä homoseksuaalisella suhteella ymmärrämme.... Teille on opetettu. . . . . mutta minä sanon teilleHannu Lehdeskoski23.11.2017”Teille on opetettu: ’Silmä silmästä, hammas hampaasta.’ Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. (Matt 5: 38-41) Näitä Jeesuksen sanoja on käytetty esimerkkinä oikeasta kristilliseksi tavasta joustaa ristiriitatilanteessa. Pitää antaa periksi, jottei synny lisää ongelmia. Kun Jeesuksen sanoja luetaan niiden alkuperäisessä sosiaalisessa asiayhteydessä, ne puhuvat jostain aivan muusta. Kannattaakin käydä Jeesuksen antamia esimerkit läpi yksitellen. Ensin näistä useimmin käytetty posken kääntäminen. Juutalainen vältti vasemman käden käyttöä, sillä vasen oli likainen. Lyödessään toista, hän siis käyttää oikean käden nyrkkiä. Jos nyrkin iskun saanut kääntää iskun saatuaan toisen posken eli vasemman, juutalaisen on lyötävä siihen oikean käden kämmenselällä. Juutalaisessa niin kuin oikeastaan kaikissa kulttuureissa kämmenselällä lyöminen on osoitus halveksunnasta ja toisen yläpuolella olemisesta. Kämmenselällä lyötiin juutalaisessa yhteisössä lapsia, naisia, palvelijoita tai orjia. Eli toisin sanoen, se joka lyö toista vasemmalle poskelle – oikean käden kämmenselällä – hän samalla osoittaa olevansa toisen yläpuolella. Kääntämällä vasemman posken lyöty kertoo lyöjälle oikealle poskelle lyömisen olleen väärin. Entä paidan antaminen. Jos, tai oikeastaan kun, köyhä maaseudun asukas jäi velkaa rikkaille, rikkailla oli mahdollisuus oikeusteitse vaatia saataviaan. Tällöin rikkaat pystyivät ottamaan köyhän viitan pantiksi. Viitta piti lain mukaan palauttaa omistajalleen yöksi. Paitaa ei kuitenkaan saanut milloinkaan ottaa keneltäkään. Silloin nimittäin jätti kyseisen ihmisen alasti. Mutta, mitä jos viitan luovuttanut antoi myös paitansa? Silloin viitan vaatija näyttäytyi sydämettömänä ja alasti jääneen häpeä tuli myös paidan ottajan osalle. Jeesuksen kolmas esimerkki liittyy roomalaissotilaiden oikeuteen pakottaa kuka tahansa vastaantulija kantamaan heidän varusteitaan. Sotilaat kulkivat suurta valtakuntaa ristiin rastiin ja tämä sääntö oli tehty sotilaiden matkanteon helpottamiseksi. Käytäntöä seurattiin tarkasti ja yli virstan matkalle pakottaminen oli ehdottomasti kielletty. Joskus yli virstan matkalle pakottamisesta oli seurannut kuolemanrangaistus. Jos sotilas pyysi jotakuta kantamaan varusteitaan sen sallitun virstan, kantamalla niitä kaksi kantaja osoitti sotilaalle, että jo yhden virstan matkalle pakottaminen oli liikaa. Sotilas jäi silloin pahaan välikäteen, sillä kukaan ei olisi uskonut häntä, jos hän sanoisi, että kantajaksi otettu kantoi varusteita vapaaehtoisesti kaksi virstaa. Jokaisessa Jeesuksen antamassa esimerkissä on kyse epäoikeudenmukaisuuden esille tuomisesta. Niin toisen posken kääntämisellä, paidan antamisella kuin kahden virstan kantamisella haluttiin asettaa väärintekijä tilanteeseen, jossa hänen täytyy myöntää tekemänsä vääryys. Kaikki Jeesuksen esimerkit olivat totta Palestiinan maaseudulla asuvien ihmisten elämässä. Näillä maaseudun köyhillä ei ollut mahdollisuuksia asettua heitä kohtaan tehtyjä vääryyksiä vastaan. Jeesus opetti heille, miten he pystyvät ainakin saattamaan vääryyden tekijät ja kaikki läsnäolijat huomaamaan köyhien kohtaaman epäoikeudenmukaisuuden. Käsittelemäni raamatunkohta tuli mieleen, kun luin viime viikonlopun keskustelua Maata näkyvissä festareiden miesvaltaisesta pappisedustuksesta alttaripalveluksessa. Festareilla olleet naiset julkaisivat somessa kuvia papinpaidat päällä saadakseen tapahtuman järjestäjät ja osallistujat ja meidät kaikki muut huomamaan syrjivän toimintansa. Julkaistut kuvat toimivat samalla tavalla kuin Jeesuksen antamat esimerkit juutalaisessa ja roomalaisessa kulttuurissa. Kääntämällä toinenkin poski, riisumalla itsensä alasti tai kantamalla sotilaiden varustuksia yli vaaditun matkan väärin tekijät joutuvat itse miettimään tekojaan. Viime viikonloppuna Turussa papin tehtävissä olleet miehet saivat näistä kuvista muistutuksen omasta valinnastaan, joka syrjii puolta Suomen pappiskunnasta. Toivottavasti kuvat laittavat nämä miehet pohtimaan asiaa.... Homoeroottisuus antiikin Kreikassa ja RoomassaHannu Lehdeskoski16.11.2017Seuraavat homoeroottisesta käyttäytymisestä puhuvat tekstit ovat Uuden testamentin puolella. Tästä syystä on hyvä tehdä pieni tutustumisretki kahden ajan laskun vaihteen Palestiinassa vaikuttaneen kulttuurin käsitykseen homoerotiikasta. Kreikka Antiikin Kreikassa miestenvälinen homoeroottinen suhde oli hyväksytty ja vuosisatojen ajan ylläpidetty tapa. Tästä suhteesta on totuttu käyttämään nimitystä pederastia, joka tarkoitta lapsirakastajaa. Sen perusmuoto oli aikuisen miehen ja nuoren pojan välinen seksuaalissosiaalinen suhde. Pederastia oli yleistä Ateenassa ja Spartalla. Myös Kreetalta on löydetty merkkejä vahvasta pederastisesta perinteestä. Toisaalta Kreikassa oli myös paikkoja, joissa pederastia oli kiellettyä. Kreikkalainen pederastinen perinne on ymmärretty seksuaalisuuden sosiaalisena ilmentymänä yhteiskunnassa. Pederastinen suhde oli paikoin hyvin olennainen osa nuorten miesten kasvamista yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Kyse oli initiaatioriitistä, jossa poika aikuisten opastuksella kasvoi mieheksi sekä seksuaalisessa että sosiaalisessa mielessä. Tavoitteena oli henkisen suorituskyvyn ja hyveellisyyden maksimointi. Pederastia yhdistettiin Ateenassa sivistysinstituutioon: filosofian, musiikin, taiteen, ruumiinharjoitusten esteettiseen ympäristöön. Spartassa ja muuallakin pederastia liittyi kiinteämmin sotilaskulttuuriin. Pederastiassa on olennaista roolirakenne. Pederastiaa ei voi ymmärtää, jos ei oivalla aktiivisen ja passiivisen roolin merkitystä. Poika, rakastettu oli passiivinen vastaanottava. Aikuinen oli rakastajana aktiivinen osapuoli, joka opetti ja kasvatti. Kasvatuksellisesti pederastinen suhde tähtäsi siihen, että nuorista pojista kasvoi rohkeita, yhteisöään miehuullisesti puolustavia ja sivistyneitä miehiä. Platon (428-347 eKr.) oli sitä mieltä, että pederastinen suhde oli ihmissuhteista jaloin ja edusti puhtainta rakkautta. Se oli kiinteä ja läheisempi suhde kuin avioliitto, koska siihen sisältyi sivistyksellinen tavoite, mikä avioliitosta puuttui. Miehen rooliin kuului olla ensin rakastettuna ja sitten initiaation läpikäytyään rakastajana. Pederastinen suhde johti parhaimmillaan elinikäiseen syvään ystävyyteen. Miehen ja pojan välisen suhteen lisäksi miehelle kuului avioliitto. Pederastia ei ollut biologinen, vaan sosiaalinen, pedagoginen ja eettinen ilmiö. Samalla siihen liittyi aimo annos mieskeskeisen yhteiskunnan epäluuloa naisten henkisen suorituskykyä kohtaan. Rooma Kreikkalaisille ja roomalaisille homoerotiikan perusrakenne oli sama. Kumpikin edellytti aktiivista ja passiivista osapuolta. Tavallisesti Roomassa oli kyse Kreikan tavoin aikuisen ja lapsen välisestä homoeroottisesta suhteesta. Ratkaiseva ero oli, että siinä, missä kreikkalaisille homoerotiikka kuului vapaiden miesten välille, roomalaisille se oli sallittua vain isännän ja orjan välillä. Kreikassa isännän ja orjan välinen suhde oli sopimaton. Kulttuurien ero selittyy Kreikan pederastisen perinteen kasvatuksellisista tavoitteista käsin. Roomassa ei tällaista kasvatuksellista tavoitetta ollut. Nuoria miesorjia saatettiin pitää rakastajina vakituisesti. Heille kuului tällöin aina passiivinen rooli. Vapaalle Rooman kansalaiselle passiivisen roolin ottaminen oli häpeäksi, sillä siihen alistuminen merkitsi miehuuden menettämistä. Vapaan miehen raiskausyrityksestä saattoi saada jopa kuolemantuomion. Tämä muistuttaa siitä, mitä Vanhan testamentin kirjoitusten kiellosta ottaa naisen roolia yhdynnässä. Roomalaisesta homoerotiikasta voi yleisesti sanoa, ettei se ollut periaatteessa kiellettyä, vaikkakaan sille ei annettu erityistä moraalista arvoa. Sallitulla homoerotiikalla oli kuitenkin rajansa. Niin kreikkalaisten kuin roomalaistenkin homoeroottiset suhteet olivat kahden eri arvoisen miehen välisiä suhteita. Niiden ei ollut tarkoitus olla kahden tasa-arvoisen ihmisen välisiä suhteita, vaan miesten oletettiin ottavan hänelle kuuluva passiivinen tai aktiivinen rooli. Näin ollen niitä ei voi verrata tämän päivän homoseksuaalisiin suhteisiin, jotka ovat kahden tasa-arvoisen ihmisen vapaaehtoinen suhde.... Omalla äänelläVirve Valkeavuori26.10.2017Jokainen laulaa omalla äänellä. Varmaan kaikille tuttu sanonta, joka voi myös ärsyttää. Jos ei osaa laulaa, niin ei osaa. Vaikka nykyään on laulamattomillekin omat kuoronsa. Omalla äänellä? Mitä minä teen omalla äänelläni päivittäin? Ainakin puhun, huudan, itken, nauran, laulan, kuiskaan, vaikutan ja joskus myös äänestän. Oma ääneni on osa persoonaani. Se kuulostaa äänitettynä oudolta, mutta se on minun ääneni. Se on myös vaikuttamiskanavani. Mitä, jos en saa käyttää omaa ääntäni? Mitä, jos minua ei huomata, ei nähdä, ei ymmärretä, ei arvosteta eikä kunnioiteta? Ei pidetä minään, vaan kiusataan, halveksitaan, syrjitään, pidetään nälässä, hyväksikäytetään ja tuotetaan kärsimystä. Silloin minun ääneni vaikenee. Silloin minulla ei ole enää voimia edes kuiskata. Tällä viikolla vietetään kirkkojen ja kristillisten järjestöjen ekumeenista vastuuviikkoa. Vastuuviikko on ihmisoikeuskampanja, jossa eri tahot toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Tänä vuonna teemana on omalla äänellä. Teema nostaa esiin naisten ja tyttöjen tasa-arvoisen kohtelun. Katseet kohdistuvat erityisesti niihin naisiin ja tyttöihin, jotka elävät köyhyyden ja sotien keskellä. Sellaisessa maailmassa, jossa mahdollisuudet tulla kuulluksi ovat erityisen heikot. Jokainen meistä voi luoda naisille ja tytöille mahdollisuuksia saada ääntään kuuluviin. Seurakunnan toiminnassa, kouluissa, työpaikoilla ja sosiaalisessa mediassa on valtavasti myönteisiä toimintamalleja, jos ne vaan halutaan ottaa käyttöön. Voimme kuunnella ja tukea tuttuja tyttöjä tai naisia heidän asioissaan tai kiinnostua kehitysmaiden naisten kokemuksista ja liittyä halutessamme kummeiksi. Hollolan seurakunnassa ekumeeninen vastuuviikko avattiin Padasjoella. Tilaisuuden pääesiintyjänä toimi Anja Luoma Malawin kummeista. Mieleeni jäi erityisesti Anjan intohimoinen työote, halu auttaa sekä tinkimätön tasa-arvoinen kohtelu. Anja kertoi esimerkin työn palkitsemisesta. Kun kylän asukas kantoi kaksi maissisäkillistä kuorma-autolta varastoon, hän sai palkaksi koko lautasellisen maissipuuroa. Naiset ihmettelivät, että hekö myös? Eikö vain puolikkaan eli niin sanotun naisten lautasellisen, niin kuin aina ennenkin? Ei, jokainen, joka teki työnsä, sai koko lautasellisen ruokaa sukupuolestaan riippumatta. Ja kaikki tekivät työnsä iloiten. Muutos voi tapahtua jo tänään. Sano tyttärellesi, että rakastat, soita mummollesi, mitä kuuluu ja hymyile työkaverillesi, kun tapaatte. Kuuntele aidosti hetki ja helpota toisen oloa läsnäolollasi. Laita whatsup-viesti tai facebook-message. Voit myös ottaa yhteyttä eri kummijärjestöihin ja liittyä mukaan toimintaan. Sinä päätät, miten ja millä tavalla. Sinä voit tehdä sen omalla äänelläsi lähimmäisen puolesta. ”Laula arkipäivän ihmeistä, laula ilosta, itkemättömistä itkuista, laula väreistä, laula valosta, särkyneitä sanoja. Laula siellä, missä kukaan muu ei uskalla, laula viimeisellä rajalla. Missä sulkeutuu, portti ainoa, laula toivon lauluja!” Pekka Simojoki – kertosäe laulusta Arkipäivän ihmeitä... Uskon tunnustus on vaikeaa ?Asko Raita16.10.2017Olen kovasti miettinyt mikä tekee ihmiselle vaikeaksi tunnustaa olevansa kristitty ja uskovansa meidän kolmiyhteiseen Jumalaan ? En ole löytänyt mitään järjellistä syytä asian vaikeuteen, mutta silti siihen törmään jokapäiväisessä elämässä, niin omissa ajatuksissa kuin toisten sanoissa ja teoissa. Miksi ihminen ei uskonsa janossa voi mennä kuuntelemaan messua kirkkoon tai osallistua hengelliseen tilaisuuteen. Mitä pelättävää siinä meillä olisi ? – Ei sitten mitään, mutta… Tämä päivä on tuonnut tullessaan ihmisille käsityksen, että jokaisen pitää kuulua johonkin ryhmään ja tulla siinä hyväksytyksi. No ei siinäkään mitään pahaa ole, mutta sinulla on ympärillä niin paljon erillaisia ryhmittymiä, erillaisilla ideologeilla ja ohjeilla varustautuneita, että se sekoittaa keskiverto ihmisen ajattelukeskuksen. Niinpä hän yrittää kuulua samanaikaisesti moneen eri ryhmään ja elää autuaan tietämättömänä siitä mitä oikein elämältään haluaa. En ala kuitenkaan erittelemään erillaisia ryhmiä vaan pysyn uskovaisten keskuudessa. Itse olen uskovainen ihminen ja olen iloinen siitä, että minulla on Isä, joka huolehtii ja ohjaa minua, joskus kovastikin. Uskallan sen näin julkisesti kertoa, enkä näe siinä mitään ongelmaa. Elämääni kuitenkin mahtuu ajanjaksoja, jolloin kaikki ei ollut niin selvää minullekaan suhteissani Yläkertaan, vaan rimpuilin vastaan ja hairahduin. Monet niistä kerroista johtui halusta kuulua johonkin uskovien ihmisten ulkopuolella olevien ryhmään. Onneksi en sulkenut ovia missään vaiheessa niin suurella voimalla, että se olisi jumittunut eikä olisi enään auennut. Siitä voin pitkälti olla kiitollinen ympärilläni oleville ihmisille, jotka jaksoivat olla tukenani elämässä., silloin kun minulla usko oli liian laiha ja muiden ihmisten tarve lihava. Tuskin olen elämäni aivoitusten kanssa yksin, vaan kaltaisiani on paljon. Suuresti ihailemani laulaja Lynda Randle kertoo laulussaan: – Jumala on yhä Jumala huonoina aikoina, ja päivän Jumala on yhä Jumala yössä. Näinhän se on, ja näin minä sen haluan myös nähdä. Tänään vaan turhan paljon nojataan raadolliseen tarpeeseen miellyttää kaikkia, ja tehdä omasta olosta liian vaikea. Työelämäni aikana huomasin kuinka paljon uskosta on apua. Uskovaisista hyvin harvat aiheuttivat meille töitä, ja niillekin joilta usko meidän Herraamme puuttui, antoi oma usko voimia auttaa häntä monissa tilanteissa. Kouluissakin laillisuuskasvatustunneilla, kuten myös vanhempain illoissa mainitsin ihmisen heräämisen ja uskoon tulemisen olevan yksi useista mahdollisuuksista päästä eroon päihteista, rikollisuudesta ym. ongelmia tuottavista asioista. En minä tuolloinkaan niissä tilaisuuksissa julistanut uskoon tuloa keinona onnellisempaan elämään, koska minulta olisi melko pian kielletty kouluihin meno kokonaan. Olisin ilmeisesti saattanut loukata jonkun muun ihmisen ajatusta tai oikeaksi katsomaansa elämän suuntaa. Mainitsin sen vain yhtenä mahdollisuutena epätoivoisessa tilanteessa olevalle ihmiselle. Yksityisesti, jos minulta on vastaavasta asiasta kyselty olen kovastikin suositellut syvällistä pohdintaa, miksi teen asioita väärin, miksi minulla on niin paha ollaa, onko olemassa sellaista tahoa mistä saisi apua. Sen jälkeen olen kertonut ne maalliset mahdollisuudet mitä tiedän ja sitten kerron Taivaan Isän tarjouksesta ottaa vastaan hänen armonsa ja ohjeensa elämään maan päällä. Ei siitä vielä kukaan ole suuttunut, ja jos suuttuu mitä sitten. Olenhan ainakin tuonnut mahdollisuuden esille. Ihan tosi – uskokaa vaan ! ... Sodoman syntiHannu Lehdeskoski13.10.2017Jatkan Raamatun homoerotiikkaa sisältäviä tekstejä esitteleviä blogejani. Seuraavaksi paneudun kertomukseen, joka on muovannut paljon kristillistä käsitystä homoseksuaalisuudesta. Vanhasta testamentista löytyy kaksi hyvin samankaltaista kertomusta. Vanhempi kertomuksista on kertomus enkelien vierailusta Sodomassa ja siitä, mitä Lootin perheelle sitten tapahtui (1. Moos 19: 1-11). Toinen kertomus on leeviläisestä miehestä, hänen matkastaan Betlehemiin hakemaan sivuvaimoaan takaisin ja matkalaisten yöpymisestä benjamilaisen heimolle kuuluvassa Gibean kaupungissa (Tuom 19). Kerron lyhyesti, mitä Sodomassa tapahtui. Kertomus leeviläisen miehen matkasta seuraa Sodoma -kertomuksen tapahtumia, joten sitä ei tarvitse käydä erikseen läpi. Teen muutaman huomion siitä jäljempänä. Abrahamin vieraina olleet enkelit lähtevät Sodomaan katsoakseen, onko kaupunki todella niin syntinen kuin siitä kerrotaan. Enkelit saapuvat Sodomaan ja Loot on valmiina kaupungin torilla odottamassa enkelien tuloa. Loot on ainoa, joka on valmis auttamaan enkeleitä, sillä hänellä on kokemusta, mitä on elää muualta tulleena Sodomassa. Hän pyytää heidät taloonsa, koska tietää heidän olevan vaarassa. Kaupungin miehet lähtevät samana iltana Lootin luo ja piirittävät hänen talonsa. Piirityksen luonne paljastuu lukijalle siitä, että kaikki kaupungin miehet, niin vanhat kuin nuoretkin ovat mukana. Talo on siis paikallisten miesten piirittämä ja he alkavat käyttäytyä uhkaavasti. He vaativat Lootia tuomaan miehet ulos, jotta he voisivat maata heidät. Loot kauhistuu vaatimusta ja tarjoaa omia koskemattomia tyttäriään vieraittensa sijasta. Miksi kaikki kaupungin miehet tulevat Lootin talolle ja haluavat maata siellä vieraina olleet miehet ja miksi Lootin tyttäret eivät kelpaa miehille? Tuskin kyse on homoseksuaalisesta halusta, sillä onhan miehen kanssa makaaminen syntiä. Mutta antiikin ajan sotilaiden toimintatapa sopii hyvin miesten motiiviksi. Antiikin aikana taistelun voittaneilla sotilailla oli nimittäin tapana raiskata taistelun häviäjät. Näin he lisäsivät hävinneiden häpeää, olihan juuri naisen roolin ottaminen toisen miehen kanssa kauhistuttava teko. Sinä iltana enkelit saivat kaipaamansa todisteet Sodoman syntisyydestä ja he antoivat Jumalan tuhota kaupungin. Syntisyyden syy ei kuitenkaan ollut homoseksuaalinen hurjastelu, vaan vihamielisyys kaupunkiin tulleita vieraita kohtaan. Tuomarien kirjan kertomus kulkee samalla tavalla. Gibean miehet halusivat maata leeviläisen kanssa häpäistäkseen hänet. Lootille kävi hyvin, olihan hänelle enkeleitä vieraanaan. Leeviläisen sivuvaimolle kävi huonommin. Gibean miehet raiskasivat leeviläisen sivuvaimon kuoliaaksi. Tuomarien kirjan kertomuksen tarkoitus selviää sen lopussa. Leeviläinen leikkaa kuolleen sivuvaimonsa ruumiin kahteentoista osaan ja lähettää ne ympäri Israelia. Luvun viimeisessä jakeessa kerrotaan miksi. ”Kaikki, jotka tämän näkevät, sanovat: ’Mitään tällaista ei ole tapahtunut eikä ole nähty milloinkaan sen jälkeen, kun israelilaiset lähtivät Egyptistä.’ Harkitkaa nyt tarkoin ja sanokaa, mitä on tehtävä.” (Tuom 19:30) Kumpikin kertomus viittaa kaupungeissa rehottavaan vihamielisyyteen vieraita kohtaan. Ne kertovat, että Gomorassa ja Gibeassa oli ihmisiä, jotka eivät suvainneet muukalaisia ja halusivat häpäistä heidät. Kertomuksilla ei ole ollut tarkoitus sanoa mitään homoseksuaalisesta käyttäytymisestä siinä mielessä kuin me sen tänään tunnemme. Tarinoilla on kritisoitu Israelin piirissä muukalaisiin kohdistuvaa vihamielistä seksuaalisesta aggressiivisuutta.... Onko epäoikeudenmukaisuus oikein?Anna-Mari Kopo21.9.2017Lapset ovat tarkkoja siitä, että heitä kohdellaan oikein. Mutta mikä on oikein? Olin kansakoulun neljännellä luokalla, kun jouduin opettajan hampaisiin. Hän ei nimittäin tykännyt tytöistä, hänestä pojat oli helpompi saada kuriin. Eräänä päivänä luokassa oli kova hälinä, sillä olimme juuri saaneet rokotukset käsivarsiimme. Vertasimme rokotusjälkiä ja puhuimme kovaäänisesti pakotuksesta olkavarressa. Jostain syystä siinä metakan keskellä opettaja raivostui minuun, joka olin vielä tuolloin melko ujo oppilas. Hän ajoi minut käytävään, koska olin käyttäytynyt hänen mielestään häiritsevästi. Olin pakahtua häpeään, kun luokkakaverit tirskuivat minun, ujoimmasta päästä olevan tytön, osakseni saamaa kohtelua: ”Hei, kato, toi ajetaan ulos!”. Minusta opettaja ei toiminut oikeudenmukaisesti, koska vain yhtä rangaistiin, vaikka koko luokka hälisi. Tänä päivänä ilmiselvää epäoikeudenmukaisuutta perustellaan oikeamielisenä toimintana. Onko epäoikeudenmukaisuus oikein? Mutta mitä oikeudenmukaisuus tarkoittaa? Tuleeko enemmistön saada enemmän, vain koska heitä on enemmän? Kenellä on oikeus työpaikkaan, kotimaahan, uskontoon? Kenellä on oikeus palkankorotukseen? Kuka taas irtisanotaan? Kenen olisi maksettava eniten veroa? Kuka saa tikkarin? Kenen kanssa leikitään, kuka heitetään ulos? Miksi eniten ansaitsevien tulot nousevat, kun taas vähiten ansaitsevien verotusta kiristetään? Oikeudenmukaisuus on askarruttanut minua aina. Mutta mitä pidemmälle ihmisoikeuksia, luomakunnan oikeuksia, vähemmistöjen oikeuksia, luonnonoikeuksia tai muita oikeuksia menee, sitä hankalammaksi käy. Mitä on oikeudenmukaisuus? Oikeudenmukaisuutta on antaa ihmiselle se, mikä hänelle kuuluu. Mutta kuka määrittelee, mitä kenellekin kuuluu? Ei oikeudenmukaisuutta ilman armollisuutta Oikeudenmukaisuus ja armollisuus kuuluvat yhteen. Ei ole toista ilman toista. Oikeudenmukaisuus ilman armoa kääntyy epäoikeudenmukaisuudeksi. Oikeudenmukaisuutta ja armollisuutta ei voida erottaa ilman, että toinen niistä vesitetään. Kun ajattelen oikeutta ja epäoikeutta maailmassa, edessä on vain ongelmia. Mitä ajattelen köyhimpien maiden naisten osasta? Mitä mieltä olen palestiinalaislasten kohtelusta Israelissa? Mitä mieltä olen juutalaisten kohtelusta viime vuosisadalla? Mitä mieltä olen metsien hakkuusta? Mitä ajattelen kerskakulutuksesta ja ahneudesta, joka on suistamassa maailmamme radaltaan? Onko minulla oikeus fleecepusakkaan tai körryytellä joka paikkaan autolla? On helppo tuomita diktaattorit ja syrjintää harrastavat. Mutta millä tavalla itse voisin vaikuttaa? Mitä ajattelisi Nasaretin mies? Nasaretin Jeesuksessa on kiinnostavaa juuri se, ettei hän puolusta omasta mielestään oikein ajattelevia ja vanhurskaina pidettyjä. Nasaretin Jeesus puolustaa julkisyntisiä, väärintekijöitä, pahoja, hyljeksittyjä, syrjittyjä. Hän puolustaa niitä, joiden maine on vähintään kyseenalainen. Minä haluaisin puolustaa ikimetsiä, suomalaista luontoa, sademetsiä, syrjittyjä lapsia, nuoria, joilla ei ole turvallista kotia, lapsia, joilta puuttuu leipä, lapsia, jotka viety väkisin orjatyöhön. Haluan puolustaa naisia, joiden ei anneta puhua. Haluan puolustaa muutakin kuin rahaa ja rahan valtaa. Mutta mitä olen oikeasti valmis tekemään? Mistä olen oikeasti valmis luopumaan? Jos Nasaretin mies olisi täällä, miten hän toimisi? Keiden luokse hän menisi? Kenen kanssa hän valmistaisi nyhtökaurapullia? Vai söisikö hän häränfilétä? Kulkisiko hän sähköautolla vai polkupyörällä? Lähtisikö hän vastustamaan arktista öljynporausta vai auttaisi kaltoinkohdeltuja väkivallan uhreja? Vai olisiko hän kansainvälisen öljy-yhtiön hallituksessa? Oikeudenmukaisuudesta on väitelty kautta historian. Aristoteleen ajatukset oikeudenmukaisuudesta leimaavat yhä ajatuksiamme. Mutta emme näytä edes täällä Suomessa olevan yhtä mieltä siitä, mikä on oikein. Silti on jokaisen tehtävä pyrkiä kohti oikeutta ja armollisuutta. Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille, Matt. 7: 12. ... Enkelin kohtaaminenVirve Valkeavuori19.9.2017 Eräs ihminen kertoi enkelikohtaamisistaan. Hän ei ylihengellistänyt kokemuksiaan vaan kertoi rehellisesti ja realistisesti, kuinka on kohdannut ”enkelin” monta kertaa. Toisaalta hän on myös itse saanut olla enkelinä toiselle. Joskus ihan yllättäen ja joskus taas enemmän suunnitellusti. Nainen oli kaupan kassalla huomannut, että rahat eivät aivan riitä. Kahvipaketti, talouspaperi ja hoitoaine oli ainakin jätettävä tällä kertaa pois ostoksista. Takana oleva asiakas oli sen huomannut ja tokaissut, että hän voi kyllä maksaa ne. Ja näin myös kävi. Vielä yllättävämpää oli, kun eräs henkilö maksoi tuttuni kokonaisen ostoskärryn. Tämä enkeli oli ollut jonossa vasta viimeisenä, mutta kuullut pitkälle jonoon hämmentävästä tilanteesta. Jonoenkeli riensi apuun. Tuntuu käsittämättömältä, mutta totta joka sana. Enkeliasiakkaita on olemassa. Tämä nainen auttaa usein myös itse muita kanssakulkijoita. Hän käy ostoksilla puolesta ja vie lahjoitusruokaa huonojalkaisille. Hänen oppinsa on: Iloista antajaa Jumala rakastaa. Itse lisäisin tähän vielä, että antaessaan saa. Antaessaan saa vähintäänkin hyvän mielen ja hymyn kasvoille. Antaessaan saa kohtaamisen ja välittämisen tunteen. Ja antaessaan saa siunauksen. Oletko sinä joskus kohdannut enkelin tai oletko itse ollut toiselle enkeli? Miltä se on sinusta tuntunut? 1.10. vietämme enkelien sunnuntaita eli Mikkelinpäivää. Enkelien tehtävänä on opastaa meitä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Eli antaessaan saa ja iloista antajaa Jumala rakastaa.... Homoseksuaalisuus Raamatussa? Osa IHannu Lehdeskoski13.9.2017 Seksuaalivähemmistöjen oikeudet puhuttavat laajalti niin puolesta kuin vastaan. Kirkon piirissä heteroseksuaalisesta suuntautumisesta poikkeaminen on ollut kuuma peruna jo pitkään. Yhteiskunnan tekemä päätös tasa-arvoisesta avioliitosta sai lainvoiman viime keväänä. Kirkon piirissä tämä päätös on aiheuttanut hyvin tunnepitoista ja vahvaa keskustelua. Kirkon tulee lähitulevaisuudessa tehdä itse päätös , miten suhtautua tasa-arvoiseen avioliittoon. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tekee kirkko minkä päätöksen tahansa, kirkosta tulee taas eroamaan ihmisiä. Seksuaalisuus menee kirjaimellisesti meillä ihmisillä ihon alle, eikä kukaan jää kylmäksi, kun puhutaan seksuaalisuudesta. Kristillisissä piireissä homoutta on vastustettu kahden käden sormin laskettavilla raamatunkohdalla. Niiden käyttäjät uskovat, että ne osoittavat selvästi homouden olevan syntiä. Raamattua voi tulkita hyvin monella tavalla. Siten kuin homoseksuaalit tuomitsevat sitä lukevat tai siten kuin homoseksuaalien puolella olevat sitä tulkitsevat. Vastustajat ovat tuoneet selvästi esille oman kantansa ja perustelleet sen selkeästi. Itse kuulun niihin, jotka eivät tuomitse ihmisiä heidän seksuaalisen suuntautumisensa mukaan, varsinkaan Raamatussa olevat homoeroottisten tekstien perusteella. Tulen tässä ja seuraavissa blogeissa käsittelemään Raamatusta löytyviä homoeroottisia tekstejä niiden historiallisessa tekstiyhteydessään. Käyn läpi, mihin historiallisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin tekstit on kirjoitettu ja mitä niillä on haluttu niiden syntyaikana sanoa. Ensimmäiset kaksi tekstiä löytyvät 3. Mooseksen kirjasta. Laitan tekstit esille osana niiden asiayhteyttä, jotta niiden tarkoitus tulisi paremmin selville. Keskustelussa käytetyt tekstikohdat on lihavoitu. 3. Moos. 18:22, . . . 19. ”Älä yhdy naiseen, joka on kuukautistilansa vuoksi epäpuhdas. 20. Älä makaa toisen miehen vaimon kanssa, ettet tulisi saastaiseksi. 21. Älä uhraa lastasi Molokille, sillä jos niin teet, häpäiset oman Jumalasi nimen. 22. Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. 23. Älä yhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi. Älköön kukaan nainen paritelko eläimen kanssa, sillä sellainen on luonnonvastaista.” 3. Moos 20:13, . . . 11″Jos mies häpäisee oman isänsä makaamalla hänen vaimonsa kanssa, molemmat syylliset on surmattava; he ovat itse ansainneet kuolemansa. 12. Jos mies makaa miniänsä kanssa, heidät on molemmat surmattava. He ovat tehneet luonnottoman teon ja ovat itse ansainneet kuolemansa. 13. Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa. 14. Jos joku ottaa vaimokseen naisen ja hänen äitinsä tai naisen ja hänen tyttärensä, se on törkeä teko, jonka vuoksi sekä mies että molemmat naiset on poltettava. Sen kaltaista törkeyttä ei saa sallia teidän keskuudessanne.” Kyseiset raamatunkohdat kuuluvat israelilaisten Pyhyyslakiin, joka sisältää 3. Mooseksen kirjan luvut 17-26. 3. Mooseksen kirja on lakikokoelma, jossa israelilaisille annetaan ohjeita eri elämäntilanteisiin. Yksi erityinen osa-alue laissa on israelilaisten erottautuminen muista kansoista. Tästä aiheesta puhutaan kirjan luvuissa 18 ja 20. Luku 18 sisältää suoria, perusteltuja kieltoja. 20. luku taas koostuu tapauskohtaisista määräyksistä, joihin liittyy rangaistusseuraamuksia. Kumpikin yllä olevista teksteistä kuuluu pitkään seksuaalirikosten luetteloon. Samassa luettelossa mainitaan insesti, kuukautisten aikainen yhdyntä, aviorikos, eläimiin sekaantuminen, lapsien uhraaminen ”Molokille” ja vainaja- ja tietäjähenkiin turvautuminen. Näiden kieltojen merkitys avautuu pyyhyyslaille tyypillisistä niitä kehystävistä saarnoista: Moos 18: 3-5, 3. Älkää noudattako entisen asuinmaanne Egyptin tapoja älkääkä ruvetko seuraamaan niitä tapoja, joita noudatetaan Kanaanin maassa, minne minä teidät vien. Älkää eläkö vieraiden kansojen tapojen mukaan. 4. Noudattakaa minun lakejani, pitäkää minun käskyni ja eläkää niiden mukaan. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. 5. Pitäkää minun lakini ja käskyni. Jokaiselle, joka niitä noudattaa, ne antavat elämän. Minä olen Herra. Moos 18: 24-28, 24. ”Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajan pois teidän tieltänne, 25. ja myös se maa on tullut saastaiseksi. Siksi minä panen sen maan vastaamaan näistä pahoista teoista, ja se oksentaa ulos asukkaansa. 26. Pitäkää sen tähden minun lakini ja käskyni. Älköön kukaan teistä, olipa hän pysyvä asukas tai teidän keskuudessanne asuva siirtolainen, tehkö mitään näistä iljettävistä teoista. 27. Kaikkia näitä iljetyksiä ovat sen maan entiset asukkaat tehneet, ja näin he ovat saastuttaneet maansa. 28. Älkää te siis teoillanne saastuttako maata, ettei se oksentaisi pois teitäkin, niin kuin se oksentaa entiset asukkaansa. Moos 20: 7-8, 7. ”Olkaa puhtaat ja pyhät, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne. 8. Pitäkää kaikki minun lakini ja noudattakaa niitä. Minä Herra, olen pyhittänyt teidät omaksi kansakseni.” Moos 20: 23, 26, 23. Älkää omaksuko niiden kansojen tapoja, jotka minä ajan pois teidän tieltänne. Ne kansat ovat tehneet kaikkia näitä tekoja ja herättäneet minun inhoni. 26. Pysykää aina minulle pyhitettyinä, sillä minä, Herra, olen pyhä, ja minä olen tehnyt eron teidän ja muiden kansojen välillä ja ottanut teidät omaksi kansakseni. Kielto maata miesten kanssa näyttää siis liittyvän ennen muuta Israelin ja naapurikansojen kulttiin ja sen seksuaalisiin ilmenemismuotoihin. Lapsiuhrien ja vainajahenkien ja mainitseminen keskellä seksuaalirikosten sarjaa vahvistaa määräysten kultillista käyttötarkoitusta. Jos näitä kahta tekstiä lukee niiden alkuperäisessä tekstiyhteydessään, niissä ei puhuta mitään homoseksuaalisuudesta siinä merkityksessä kuin me sen tänä päivänä tunnemme. Voiko näitä tekstejä käyttää homoseksuaalisuuden tuomitsemiseen? Minun mielestäni ei.... Raamattu -lukupiiri kaupungin kirjastossaHannu Lehdeskoski9.9.2017Syksy saapuu ja Raamattu –lukupiiri kokoontuu jälleen pääkirjastolle. Edellisestä blogistani voi saada esimakua, millä tavalla lukupiirissä Raamattuun tutustutaan. Lukupiirissä otetaan todesta Raamatun historiallinen luonne. Se on ihmisten kirjoittama kirja ja siksi se liittyy myös tiettyyn aikaan ja tiettyyn kulttuuriin. Mitä enemmän tietää kyseisestä ajasta sen aikaisen maailman tapahtumista ja ihmisten elämästä, sitä syvemmälle pystyy Raamatun kirjoituksiin sukeltamaan. Lukupiirissä keskitytään miettimään Raamatun syntyhistoriaa ja ajan tapoja, joihin Raamatun tekstit liittyvät. Historiallisista lähtökohdista käsin mietimme, mitä tekstien kirjoittajat ovat halunneet kirjoituksillaan sanoa. Todennäköisesti sivuamme myös kirkon erilaisten tulkintojen kirjoa, mutta päähuomio on siinä, mitä Raamatulla itsellään on kerrottavaa. Viime kevään lukupiirissä käyneistä monet ihmettelivät sitä, miten paljon kirkon oma tulkinta Raamatun eri teksteistä eroaa tieteellisen tutkimuksen tuloksista. Itse painiskelin reilun kymmenen vuotta sitten tämän eron kanssa. Enemmän asiaa tutkittuani tajusin, miten kirkon 2000 vuotinen historia on kulkenut omaa tietänsä, eikä Raamatun ajan historia ja kulttuurin mukainen tulkinta ole aina ollut teologien pääasiallisena huolenaiheena. Lukupiirin lähestymiskulma Raamattuun ei millään tavalla pyri tyhjentämään koko pajatsoa. Raamatussa on paljon muitakin puolia, joita lukupiirissä ei käsitellä. Raamattu on kristittyjen pyhä kirja ja siten sen luonne on sakramentaalinen. Raamattu johdattaa meitä kohti pyhää, vaikkei varsinaisesti pyhä olekaan. Raamatun tekstien kautta meille avautuu se, miten ihmiset ovat Raamatun kirjojen aikana kokeneet pyhän läsnäolon elämässään. Voi olla, että tänä päivänä kokemus voi olla hyvin samanlainen, mutta se voi olla myös hyvin erilainen. Osallistumisessa on hyödyksi ennakkoluuloton ja kyselevä mieli. Tervetuloa kyselemään ja etsimään. Jos edellä esitetyn kaltainen lähestyminen Raamattuun kiinnostaa sinua, tervetuloa mukaan. Lukupiiri kokoontuu Lahden pääkirjaston toisessa kerroksessa 13.9, 27.9., 11.10., 8.11. sekä 22.11. klo 18.00. ... Kun Raamatussa ei olekaan kerrottu historiallista totuuttaHannu Lehdeskoski30.8.2017”Jos Raamattu on väärässä yhdessä asiassa, siihen ei voi luottaa enää ollenkaan.”. Tämä on monien kristittyjen kannattama näkemys. He lukevat Raamattua asettamiensa ehtojen mukaan ja odottavat Raamatun täyttävän ne. Raamattu on joko totta tai satuja, ei ole muuta vaihtoehtoa. Mutta mitä jos Raamatun tekstit eivät todellakaan kerro asioita niin kuin ne tapahtuivat? Tässä muutama esimerkki. Miten Abraham pystyi olemaan kamelien paimentaja, kun kamelit kesytettiin vasta useita vuosisatoja hänen jälkeensä? Entä lähtikö kaksi miljoonaa israelilaista Egyptistä jättämättä siellä olostaan mitään todisteita tai kuoliko Jeesus pääsiäispäivänä, niin kuin Markuksen evankeliumi kertoo vai pääsiäisen valmistuspäivänä, niin kuin Johanneksen evankeliumissa kerrotaan? Mielestäni Abraham -kertomusten takana on historiallinen ydin, mutta hän luultavasti paimensi aaseja. Abrahamin kerrotaan olleen kamelien paimentaja, koska Abraham – kertomukset on kirjoitettu aikana, jolloin kamelit oli jo kesytetty. Uskon pakkosiirtolaisuudesta vapautumiskertomuksen historialliseen ytimeen. Kertomusta lukiessa pitää kuitenkin muistaa, että antiikin aikaan käytettiin lukujen liioittelemista korostamaan tapahtumien merkitystä. Heprealaiset siis kyllä lähtivät Egyptistä, mutta heitä oli paljon vähemmän. Lähi-idän antiikissa historia nähtiin eri tavoin kuin nykyään. Tosiasioiden luetteloimisen sijaan ihmiset käyttivät historiaa opetuksellisiin tarkoituksiin. Siten historiallisella totuudella ei ollut niin suurta merkitystä kuin tänä päivänä. Entäpä sitten Jeesuksen kuolinpäivä? Jeesuksen kuolema saa erilaisen merkityksen riippuen siitä, minä päivänä hänen kerrotaan kuolleen. Markuksen evankeliumin kirjoittajalle Jeesuksen kuolema oli todennäköisesti uuden pakkosiirtolaisuudesta vapautumisen alku, jonka avulla ihmisiä johdatettiin uuteen Jumalan tahdon mukaisen elämään. Siksi Jeesus kuolee Markuksen kärsimyskertomuksessa pääsiäispäivänä. Johanneksen evankeliumin kirjoittajalle Jeesus taas oli ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” ja siksi hän kuoli pääsiäisien valmistuspäivänä. ”Mikä tässä tarinassa on kirjoittamisen arvoista?” Raamatun kirjojen kirjoittajien käsitys maailmasta ei sovi kovin usein yhteen valistuksen jälkeisen ajan ihmisen ajatteluun. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Raamatun voisi heittää romukoppaan. Se tarkoittaa, että meidän tulee vaihtaa kysymyksenasetteluamme. Sen sijaan, että kysyisimme, ”onko tämä todella tapahtunut?”, meidän pitäisikin kysyä ”mitä tässä tarinassa on ollut kirjoittamisen arvoista?” Yksi parhaista esimerkeistä tästä lähestymistavasta on pitkäperjantaihin liitetty kertomus Barabbaasta ja Jeesuksesta. Mark 15:6-15 kertoo, miten maaherralla oli pääsiäisen aikaan tapana vapauttaa yksi vanki. Kertomuksessa Pilatus antoi kansalle kaksi vaihtoehtoa, toinen oli Jeesus ja toinen oli Barabbas, murhaaja ja kapinallinen. Usein teksti luetaan ajatellen, että syyllinen mies pääsee vapaaksi samalla, kun syytön Jeesus tuomitaan kuolemaan. Tämä tulkinta liittää meidät Barabbaaseen: vaikka olemmekin syyllisiä, me pääsemme vapaaksi, koska Jeesus uhrattiin meidän puolestamme. Tämä on kaunis ja vahva tulkintatapa, ja erittäin tärkeä monille ihmisille. Kirjoittaja on tuskin kuitenkaan tarkoittanut tätä. ”Kertomuksella on siis oltava jokin toinen tähtäyspiste.” Tutkimuksissa on nimittäin käynyt ilmi, ettei roomalaisviranomaisilla ollut vuosittaista tapaa vapauttaa vankia pääsiäisenä. Kertomuksella on siis oltava jokin toinen tähtäyspiste. Markuksen evankeliumi on luultavasti kirjoitettu vuosina 66 jKr.- 70 jKr. Tämä on merkittävä tieto, sillä vuoden 66 aikana juutalainen seloottien lahko käynnisti kapinan Rooman valtakunnassa, toivoen sysäävänsä roomalaiset pois juutalaisten alueilta. Heillä oli sodassa lyhyellä aikavälillä menestystä, mutta lopulta vuonna 70 jKr. Rooman sotavoimat tuhosivat Jerusalemin temppelin taistelussa, joka vaati monien juutalaisten hengen. Markuksen evankeliumi on siis kirjoitettu kansannousun aikaan ja konfliktin laajentuessa Jeesuksen seuraajat ymmärsivät, että väkivalta synnyttää ainoastaan väkivaltaa. Markuksen evankeliumin kirjoittaja panee paljon vaivaa asettaakseen Pilatuksen Jeesuksen puolella. Kertomuksessa Pilatus yrittää vapauttaa Jeesusta, mutta väkijoukko vaatii murhaajaa vapaaksi. Näiden taustatietojen varassa voisi ajatella, että Markuksen evankeliumin kirjoittaja halusi kertoa Barabbaasta ja Jeesuksesta, jotta lukijat ymmärtäisivät, miten he olivat valinneet väkivallan ja hylänneet Jeesuksen osoittaman rauhan tien. Evankeliumin kirjoittaja lisäsi tämän omana aikanaan tapahtuneen tapahtuman evankeliumiinsa kertomuksen muodossa. Näin tehdessään hän myös antoi lukijoilleen ajatonta viisautta. Kun päättää vastata väkivaltaan väkivallalla, hylkää Jeesuksen osoittaman tien. ”Jos pitäydyn kirjaimellisessa lukutavassa, en anna Raamatun itse kertoa itsestään.” Pohtiessani edellä käsiteltyjä raamatunkohtia, muistan menneiltä vuosilta monia hetkiä, jolloin mietin, voinko minä pappina ottaa Raamatun historiallisuuden esille, kun ympärillä ajatellaan aivan toisella tavalla. Samalla kuitenkin käsitin, etten voi enää lukea Raamattua kirjaimellisena historia, kun historiallinen tutkimus on osoittanut tapahtumien kulun toisenlaiseksi. Jos pitäydyn kirjaimellisessa lukutavassa, en anna Raamatun itse kertoa itsestään. Ovatko kaikki Raamatussa kerrottu tapahtunut historiallisesti juuri niin kuin on kirjoitettu? En usko niin. Entä, kertovatko ne meille silti jotain totta? Kyllä, aivan varmasti. Löytääksemme kirjoittajien tarkoittaman totuuden meidän pitäisi haastaa Raamattuun liittyvät ennakkoasenteemme. Meidän pitää päästää irti kirjaimellisuuden kahleista ja antaa Raamatun kertoa, mitä sillä on kerrottavaa. Näin tehdessämme me voimme kuulla Raamatun syntyhistorian ajan ihmisten äänen ja kohdata Jumalan pyhän kirjamme sivuilla.... Hei anna minulle rahaa !Asko Raita24.8.2017” Hei anna minulle rahaa ! ” Kuului takanani. Oliko pyyntö tarkoitettu minulle vai jollekin toiselle ? Se oli tarkoitettu minulle ! Olin hetkeä aiemmin poistunut bussista asumani talon lähistöllä ja lähdin kävelemään kotikatua pitkin kohti kotia. Siinä kävellessäni kiinnitin läheisen ison parkkipaikan keskellä kävelevään lapsi kolmikkoon. He olivat tuollaisia ensimmäisen luokan molemmin puolin olevia. Pienin heistä heitteli mennessään ”kärrinpyöriä”. Taitava – ajattelin. Sen pidempään en heidän touhuja seurannut kunnes… kuulin tuon pyynnön:” Hei, anna minulle rahaa”. Kun ymmärsin pyynnön olevan osoitetun minulle pysähdyin ja käännyin ja hämmästyin. Vieressäni seisoi pikkuinen pojanvesseli, iältään tuskin kuin 6 – 7 vuotias. Hei tämähän on sama poika, joka heitteli kärrinpyöriä aiemmin tuossa parkkipaikalla. En nähnyt kuitenkaan hänen kavereitaan. ”Miksi minun pitäisi antaa sinulle rahaa ?” kysyin uteliaana ja vanhanmiehen arvokkaalla basso-äänellä. Hänen sanomansa mukaan minun olisi annettava rahaa hänelle kun hän sitä tarvitsi. Olin hänen kanssaan eri mieltä ja kyselin perusteita, miksi juuri minun pitäisi antaa hänelle rahaa. Kuulema ihan muuten vaan. Selvitin hänelle, että ei noin vain aleta rahaa jakamaan kenellekään, vaan jos rahaa saa, se pitää ansaita. Kysyin oliko hän tehnyt jotain sellaista, miksi minun pitäisi hänet siitä palkita. Vastaus oli yllättävä, – hän oli siivonut huoneensa ja laittanut astioita ym kotiaskareita !!! Äitikin kuuleman mukaan antaa rahaa siitä, mutta nyt ei äidillä ollut rahaa. Minua harmitti pojan asenne, ja ryhdyin kertomaan, että kotiaskareet ym. tehtävät kuuluu hänen tehdä ilman palkkiovaatimusta. Jos äiti joskus antaa rahaa siitä, ei se ole mikään automaatti rahansaantihomma. Kerroin äidin antavan hänelle ruokaa, vaatteita, kodin, rakkauden ym, eikä hän siitä lapsiltaan vaadi rahaa palkaksi, vaan hän tekee sen, koska rakastaa sinua. ”No annatko sinä rahaa vai ei ?” Poika oli loppuun asti tavotteidensa mukaisesti mukana tilanteessa. Sanoin, etten anna vaan sinun täytyy odottaa, että äidillä on rahaa seuraavan kerran sen verran, että katsoo sopivaksi antaa sitä myös sinulle. Pyysin häntä kuitenkin, ettei vaatisi rahaa edes äidiltäkään saati sitten muiltakaan. ” No ei sitten, terve vaan”. Hän lähti pois sen kummemmin rahan perään enään kinumatta. Seurasin katseellani pojan loittonevaa selkää ja hänen ollessaan läheisen koulun nurkalla ne kaksi poikaa liittyivät hänen seuraansa. Matkaa oli kuitenkin sen verran välillämme, etten kuullut minkälaista keskustelua siinä tavatessa käytiin. Tapahtuma jäi vaivaamaan minua kovasti, ennen kaikkea mikä oli pojan rahanpyytämisen motiivi. Oliko ne kaksi muuta pikkupoikaa laittaneet itseään pienemmän asialle, oliko se pojan oma ajatus, jota on harjoittanut jo pidemmän aikaa vai mikä. Niin paljon se asia jäi minua vaivaamaan, että seurailen nyt näitä kotinurkkia, jos vaikka näkisin pojan uudestaan ja saisin hänet selvittämään asian. Seuraavan yönä heräsin ja poika tuli mieleeni – en jaksanut ryhtyä aprikoimaan asiaa enempää vaan pyysin, että Taivaan Isä antaisi hänelle enkelin auttamaan elämän vaikeissa kohdissa. Lupaan minäkin tehdä parhaani, jos vielä hänet näen ja yritän ohjata häntä niin kuin tilanne vaatii !... Bachia baanalleAnna-Mari Kopo24.8.2017Pääsin sunnuntaina 20.8. Lahden Ristinkirkkoon urkukonserttiin, jossa urkuri Henri Hersta soitti Buxtehudea ja Bachia. Musiikki soitti sielun säveliä. Tuntui, kuin sielu olisi käynyt kylvyssä. Sielun pesu se oli. Taustalla olivat Turun traagiset perjantai-illan 18.8. tapahtumat. Mitä tekemistä urkumusiikilla ja ihmisten pahoinvoinnilla on? Urkujen sointi kuvasti kaikkia ihmisen tunteita, koko elämää ja sen sävyjä. Bachia baanalle ja taidetta työmaille. Jostain syystä ajattelin, että juuri tällä tavalla pitäisi asioita hoitaa. Ajatus oli tietenkin ihan valmistelematon ja raakile, mutta siinä on ehkä jotain itua. Eli ihminen tarvitsee muutakin kuin selviytymistä. Voisimmeko ottaa taiteen keinot käyttöön? Taiteella hyvinvointia? Luovilla keinoilla pahoinvoinnin lähteille? Kun ihminen tallusteli ensimmäisiä kertoja maapallolla, hän maalasi luolien ja kallioiden seiniin, muovasi savesta kauniita astioita, ehkäpä lauloi ja tanssi. Tämä kaikki on tarpeen tänäänkin. Tanssi, soitto, laulu, draama, käsityöt, liikunnan keinot, kuvataide, maalaaminen, piirtäminen, vesivärit, puutyöt, kaikki tällainen auttaa meitä elämään toistemme kanssa sovussa. Käsitöiden ja taiteen avulla voimme löytää tien toistemme luokse, ymmärtämään vieraita kulttuureita, vierautta ja outoutta. Niiden avulla voimme riisua ennakkoluuloja ja tulla tutuiksi. Toivon, että tässä maassa riittää intoa ja voimia jakaa taiteen keinoja yhteiseksi hyväksi. Toivon, että taiteen ja luovien menetelmien käyttöön turvataan myös riittävät resurssit, sillä taide kuuluu ihmisen perustarpeisiin. Ihminen on selviytynyt järkyttävistä oloista luovan ilmaisun keinoin. Henri Herstan urkukonsertti oli uskonpuhdistuksen eli reformaation merkkivuoden yksi tapahtumista. Uudistusta on tarvittu ennenkin. Martti Luther oli uudistaja, reformaattori. Luther oli myös taiteen ystävä, musiikin rakastaja. Lutherin sanojen mukaan musiikki karkottaa paholaisen. Joka laulaa virsiä, rukoilee kahdesti, sävelin ja sanoin. Reformaation tuloksena syntyi kotikirkkomme. Se oli osa muuta uudistusta 1500-luvun Euroopassa. Taide oli silloinkin sydämen sivistystä. Se oli tuolloinkin keino oppia ymmärtämään elämää ja outoja asioita. ... Diakonia voi auttaa myös opinnoissaVirve Valkeavuori11.7.2017Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus ja velvollisuus itsensä monipuoliseen kehittämiseen ja opiskeluun. Valitettavasti yli 100 000 suomalaislasta elää perheissä, joissa on varattomuutta ja suoranaista köyhyyttä. Alkusyksystä monissa perheissä kipuillaan, miten saadaan hankittua nuorelle kaikki välttämättömät opiskelutarvikkeet. Monissa opinnoissa vaaditaan myös tietokone. Pelastakaa lapset ry on näyttänyt mallia muun muassa Lahden seudulla, kuinka varoja ohjataan ajankohtaisiin tarpeisiin kampanjalla ”Yhtäkään lasta ei jätetä”. Tänä keväänä Lahdessa on autettu viittätoista lasta ja nuorta opiskelutarvikkeiden hankinnoissa. Hollolan seurakunnan diakoniatyössä haimme tästä toiminnasta mallia viime vuoden puolella ja varasimme kuluvan vuoden määrärahoihin pienen pesämunan. Keväällä hollolalaiset hyväntekeväisyysjärjestöt lahjoittivat lisäksi osan talkootuotoistaan diakoniatyölle samaan kohteeseen. Yhdessä diakoniatyö ja hyväntekeväisyysjärjestöt voivat nyt auttaa lapsia ja nuoria kokemaan itsensä arvostetuiksi ja pääsemään elämässä eteenpäin. Jos olet itse tämä perhe tai tiedät perheen, jossa on opiskelevia hollolalaisia nuoria lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa, ota rohkeasti yhteyttä tai kerro tästä pienestä kädenojennuksesta. Mietitään yhdessä, mitä voimme tehdä. Yhtäkään lasta tai nuorta ei haluta jättää ulkopuolelle lähimmäisenrakkauden puolesta. Diakonia voi auttaa myös opinnoissa. ... Tylsä RaamattuHannu Lehdeskoski9.7.2017Rippikoulu on taas takana ja monet oppitunnit pidetty. Tänä kesänä mieleen rippikoulusta jäi erityisesti se, että nuoret kuvasivat oppituntejani tylsiksi. Itse olin innostunut opettamisesta, varsinkin Raamattuun liittyvistä aiheista. Näin jälkikäteen minulle valkeni, miksi tuntini olivat nuorten mielestä tylsiä. Siihen on luultavasti kaksi syytä, ensinnäkin minä luennoin paljon ja toiseksi he eivät ymmärtäneet, mistä puhuin. Eihän sitä sitten sen enempää tylsään oppituntiin tarvitakaan. Mutta toisaalta, jos Raamattua lukee vähänkään enemmän, en yhtään ihmettele, että se tuntuu tylsältä ja sekavalta. Meille suomalaisille on opetettu pyhäkoulusta alkaen, että kaikki Raamatussa kerrottu on historiallisesti totta, ja jos haluaa pitää itseään kristittynä, sen historiallisuutta ei saa kyseenalaistaa. Minä olen myös suomalaisena oppinut ottamaan Raamatun tekstit totena, siis historiallisina tapahtumina. Jossain vaiheessa kuitenkin ajauduin tilanteeseen, jossa en vain enää voinut tehdä niin. Kun ristiriita Raamatun tekstien ja ympäröivän kristillisen yhteisön tulkinnan välillä kasvoi minulle kestämättömäksi, minun oli tehtävä valinta. Joko lähden tutkimaan Raamattua uudesta näkökulmasta tai jatkan Raamatun murjomista kristilliseen perinteeseen sopivaksi. Ja niin minä lähdin. Lähdin ottamaan selvää, mitä Raamatun teksteillä oikein alun perin haluttiin sanoa. Ratkaisuni oli unohtaa, mitä minulle on opetettu ja tutkia, mitä Raamatun kirjat itse kertovat itsestään. Vuosien varrella jouduin useamman kerran pysähtymään erilaisia raamattututkimuksista lukemieni ajatusten edessä miettimään, voinko minä kirkon pappina puhua ääneen lukemiani asioita. Pikkuhiljaa kuitenkin kasvoin luterilaiseksi. Opettihan Lutherkin, että Raamattu on ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava. Oppia ja kristillistä elämää pitää siis katsoa Raamatusta käsin, ei päinvastoin. Aloin ymmärtää raamattututkimuksen apukeinona Raamatun salaisuuksien avaamiseen. Ajattelin, että jos pystyn löytämään tietoa Raamatun kirjojen synnystä ja niiden kirjoittajien tarkoitusperistä, on niistä puhuminen paljon tärkeämpää kuin historian aikana syntyneiden oppien mukaisen raamattutulkinnan seuraaminen. Tästä ajatusprosessista syntyi kuitenkin ongelma, joka näkyi tänäkin kesänä rippikoulussa ja näkyy monissa saarnoissani ja kirjoituksissani. Miten voin kertoa omasta uskostani siten, etten tylsistytä kuulijoitani sillä tiedolla, jota ilman he eivät voi ymmärtää minua? ... Lasten lomamuistotVirve Valkeavuori6.7.2017Lasten lomamuistot Mistä on parhaat lomat tehty? Vietin suurimman osan kesäkuuta lomaillen tyttärieni kanssa. Jo varhaisessa vaiheessa keväällä kyselin heidän kesälomatoiveitaan. Ehkä hieman yllätyin, kun en saanutkaan vastaukseksi risteilyä tai automatkaa johonkin pidemmälle. Edes etelän lomakohde ei noussut pistesijoille lievän lentopelon takia. Mitä ne toiveet sitten olivat? Ollaan vaan kotona. Tehdään jotain kivaa yhdessä ja leikitään kavereiden kanssa. Asia selvä. Eräs minua viisaampi oli sitä mieltä, että kaikessa ei pidä mennä lasten ehdoilla, lomallakaan, mutta tänä kesänä minä päätin toimia toisin. Lasten ehdoilla. En tiedä, teinkö oikein vai väärin, mutta tein minulle sopivimmalla tavalla. Kahdella ensimmäisellä viikolla lapset kävivät liikuntakerhossa ja tapasivat kavereitaan. Itse sain tehtyä paljon kodin rästihommia ja kesään kuuluvia askareita. Mikäs sitä oli tehdessä, kun sää ei liiemmin rannalle houkutellut? Seuraavat viikot teimme sitten enemmän sitä ”jotain kivaa yhdessä”. Ykkösiksi nousivat vesipuisto, hoplop, trampoliinipuisto, järviuinti, mummolassa käynnit, serkkupoikien tapaamiset ja yhdessä tehty mansikkakakku. Näistä jälkimmäiset olivat lähes ilmaisia iloja, jotka ovat suurimmalle osalle perheistä mahdollisia. Kolme ensimmäistä ”iloa” sitä vastoin maksavat jotain. Useat kesätekemiset ovat maksullisia, mutta mikä kesälomassa silti eniten kuluttaa rahapussia? Mielestäni ruoka. Lapset syövät kaksi kertaa päivässä lämpimän aterian ja päivän retkillä tulee ostettua ylimääräisiä jätskejä, herkkuja ja juomia. Vähän liiankin hövelisti. Joku kirjoitti osuvasti siitä, kuinka vanhempien on hyvä miettiä ennen lomalle jäämistään, mistä ovat kesälomalla oikeasti lomalla? Ei kotiaskareet, pihan kunnostus, remontit, ruoanlaitot, saati oma perhe ja lapset mihinkään katoa lomallakaan. Lomalla ollaan lomalla palkallisesta työstä. Ajatukset pitäisi olla muualla, lepäämässä niistä asioista, joiden äärelle palaa loman päättyessä. Mitä muistoja meidän yhteisestä lomastamme jäi? Ajattelen, että ehkä niitä kaikkein arvokkaimpia. Yhdessä olemista ja yhdessä kokemista. Nuorempi tyttäreni kertoi Heinolan lintutarhassa käydessämme, että muistaa olleensa samassa paikassa noin kolmevuotiaana mummon ja papan kanssa. Muisto on seitsemän vuoden takaa, mutta edelleen hyvin kirkkaana mielessä. Kolmevuotiaan tytön mielestä oli kiva pysähtyä kotimatkalla lintuja katsomaan ja jäätelöä syömään. Uskon, että tämä pysäkki oli koko porukalle virkistävä kokemus. Sitä se oli tänäkin kesänä. On hyvä muistaa, että kesätekemiset ovat usein helppoja ja yksinkertaisia, mutta muistot rikkaita ja moninkertaisia.... Raamattu on kuin täytekakkuHannu Lehdeskoski1.7.2017 Olen suuri täytekakkujen ystävä. Olen unelma-ammatissa, sillä papin työssä saa maistella jatkuvasti toinen toistaan hienompia ja maukkaampia kakkuja. Hyvin kosteutetut hedelmillä tai marjoilla täytetyt kermakakut ovat ehdottomia suosikkejani. Täytekakku näyttää ennen ensimmäisen palan leikkaamista yhtenäiseltä ja kauniilta kokonaisuudelta. Kakun tekijä on peittänyt kakkupohjan ja täytteet esimerkiksi marjoilla, suklaalla tai kinuskilla ja kermavaahdolla. Kakku näyttää kauniilta, mutta sen täyteistä ei voi tietää mitään. Tilanne muuttuu, kun kakusta leikkaa ensimmäisen palasen. Kakun sisältä paljastuu erilaisia kerroksia. Siitä erottuvat kakkupohjan osat ja niiden väleihin laitetut täytteet, kermavaahto, hillo ja marjat tai hedelmät. Jos haluaa tutkia kakun sisältöä tarkemmin, voi ottaa täytteen kerrallaan erityistarkastelun kohteeksi. Esimerkiksi voi maistella, mitä punainen hillo on. Hilloa maistamalla selviää onko kyseessä vadelma- vai mansikkahillo. Samoin selviää, onko täytteessä oleva tumma marja mustikkaa vai mustaviinimarjaa. Jos haluaa saada tietää vieläkin enemmän kakkuun käytetyistä aineosista, voi tutkia kakun tuoteselostetta tai sitten voi ottaa keittokirjan esille ja lukea, millaisia aineita kakkupohjan ja täytteen tekemiseen ehdotetaan käytettäväksi. Keittokirjan ohjeista selviää myös käytettävien aineiden suhteet. Kakun koostumuksen tutkiminen ei pilaa kakkua. Sen maku ei muutu mitenkään, vaikka saisimmekin tietää, mistä aineosista se on tehty. Ennemminkin tieto, mistä osista kakku on tehnyt, voi tehdä kakusta vieläkin maukkaamman, sillä maistellessaan kakkua voi mietiskellä, miten eri aineosat sopivat yhteen. Miksi kerron täytekakusta ja sen rakenteen selvittämisestä? Siksi, että Raamattu on kuin täytekakku. Inhimillisenä, pitkän ajan kuluessa syntyneenä kirjana se koostuu monista kerroksista, joita tutkimalla päästää selvittämään, mitä milläkin Raamatun tekstillä on haluttu sitä kirjoitettaessa sanoa. Raamatun tutkijoita eli ekegeettejä on syytetty siitä, että he repivät Raamatun tutkimuksillaan. Eksegetiikan eli tieteellisen raamattututkimuksen tarkoituksena on katsottu olevan Raamatun sisällön hajottaminen pieniin osiin, niin että siitä ei enää välity sen oikea sanoma. Minä, monien muiden eksegeettien tavoin ymmärrän asian toisin. Minusta raamattututkimuksen tarkoituksena on tutkia, millaisista osista Raamatun kirjat koostuvat. Eksegeettisten metodien avulla ei edes pystytä repimään Raamattua. Ne eivät ole sorkkarautoja tai puskutraktoreita, vaan suurennuslaseja, joiden avulla voidaan selvittää Raamatun tekstien monikerroksisuutta. Niiden käyttäminen ei vaikuta mitenkään Raamatun sisältöön. Ainoa asia, mihin se voi vaikuttaa, on Raamatun alkutekstien sanamuotoihin ja sitä kautta seuraavan Raamatun käännökseen. Monet kristityt näkevät Raamatun harmonisena ja kauniina kokonaisuutena kuin leikkaamaton täytekakku. Sitä on hyvä katsella, sillä se on virheetön ja kauniisti koristeltu. Kun eksegeetti lähtee pohdiskelemaan Raamatun tekstien yhtenäisyyttä ja sisäisiä suhteita, hän toimii kuin täytekakun ensimmäisen palan leikkaaja. Nähdessään kakun sisälle, hän alkaa pohtia, mitä eri täytteitä leipuri on kakkuun oikein laittanut. Samalla tavalla tutkiessaan tekstejä eksegeetti pääsee katsomaan, minkälaisista lähteistä tekstit ovat koostuneet. Hän voi löytää samasta tekstistä eri aikakausilta olevia osia tai hän voi huomata, miten kirjoittaja on käyttänyt jotain lähdettä toisin kuin toinen samasta aiheesta kirjoittanut. Jos Raamatusta luetaan vain sen lopullista kirjallista muotoa, me toimimme kuin ihmiset, jotka ihastelevat täytekakun ulkoista kauneutta. Kukaan ei raaski ottaa ensimmäistä palaa, koska kaunis kakku särkyy. Ottamalla ensimmäinen palan päästään selvittämään eri tekstien syntyhistoriaa ja rakennetta ja sitten kun lähdetään keskustelemaan, mitä milläkin Raamatun tekstillä tarkoitetaan, päästään niihin makukysymyksiin.... Maailma – kulhollinen salaattiaAnna-Mari Kopo8.6.2017Säilytettävä viileässä Vihersalaatti, pastasalaatti, kalasalaatti… Emännät ja isännät kantavat kesäisin monia herkullisia salaatteja pöytiin. Salaatti on hyvää tarjoiltavaa, se maistuu yleensä kevyeltä ja raikkaalta. Herkullisten salaattien kanssa sopii tuore leipä, jolle voisin levittää vaikka tuorejuustoa. Vähän ripottelisin mukaan ruohosipulia ja rouhisin mustapippuria päälle. Salaatin päälle vielä aimo annos vanhan ajan majoneesia, kyllä kelpaa. Päälle voisin hörppiä vaikka louhisaaren juomaa tai raparperisimaa. Nami. Mukavien juhlien jälkeen vieraat palailevat koteihinsa. Sitten alkaa tapahtua kummia. Itse kunkin vatsassa alkaa poreilla ja kuplia. Se salaatinkastike, olisiko se ehtinyt pilaantua kesähelteellä tarjoilupöydässä? Maailma on kuin kulhollinen salaattia. Joukossa on monenlaista herkkua, mutta kaikki eivät sovi kaikkien kanssa. Yksi pilaantunut herkku joukossa voi saada paljon pahaa aikaan. Maailma eroaa salaatista sikäli, että täällä annoksen pilaavia aineksia on hirvittävän paljon enemmän. Meidän ihmisten on tultava toimeen keskenään. Populistinen öykkä ei loppupelissä hyödytä ketään, sillä yleensä populismi vain pistää mutkat suoriksi ja vähättelee asioiden syvällistä pohtimista. Isot elämään liittyvät pulmat ovat monimutkaisia ja niihin on hyvä paneutua. Mutkat suoriksi -asenteella poljetaan vakavia asioita eikä mihinkään löydy ratkaisua . Kirkko ei ole yhtään erityisasemassa, sitä koskettavat aivan samat lainalaisuudet kuin muitakin instituutioita. Kirkossakin on yritettävä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. On väärin kuvitella, ettei mitään pahaa satu, kun vain uskoo Jumalaan. Onko Jumala antanut joskus tällaisen lupauksen? Ei kukaan ole saanut takeita helposta elämästä. Mutta olemme saaneet toinen toisemme. Pahaa on ollut olemassa aina, samoin kärsimystä. Mutta on myös hyvää, sitäkin on ollut aina olemassa. Maailma on kuin salaattikulho, salaatti on hyvä säilyttää viileässä ennen tarjolle laittamista. Pilaantunut aines salaatissa turmelee makunautinnon. Vihapuhe voi olla juuri tuota pilaantunutta majoneesia. Voin vaikuttaa, mikä on minun heijastukseni ympäristöön. Turvallisessa ympäristössä pahaa mieltä voi purkaa, jotta paineet pääsevät ulos. Mutta kannattaa miettiä, ennen kuin möläyttää, etenkin sosiaalisessa mediassa. Jos alan suoltaa vihapuhetta, olen kuin pilaantunut majoneesi salaatissa. Kesäsalaatti on herkullista, kunhan ainekset on pesty puhtaassa vedessä ja se on säilytetty viileässä. Kastikkeeksi majoneesin sijasta voisi lorauttaa vaikka tilkkasen omenaviinietikkaa. Ei pilaannu niin helposti. Nautitaan heti tuoreen leivän kera. ... Raamattua lukemassaHannu Lehdeskoski5.6.2017Unelma toteutui. Kymmenen vuotta olen miettinyt keinoja saada ihmisiä kokoon Raamatun äärelle ja nyt se on totta! Löysin yhteistyökumppanin kirjastosta ja pyörät lähtivät pyörimään. Pidimme kevään aikana Lahden pääkirjastolla viisi kokoontumiskertaa sisältäneen Raamattu – lukupiirin. Ajatuksenamme oli koota Raamatusta kiinnostuneita ihmisiä yhteen, puhua Raamatun tekstien syntyhistoriasta ja kaunokirjallisesta merkityksestä. Ja paikalle tuli ensimmäisellä kerralla 25 kiinnostunutta. Aloitimme yhteistyökumppanini kanssa pohdiskelun keskustelemalla ensin kahden kesken omasta raamatuntulkinnastamme. Sen jälkeen olimme valmiit lisäämään keskustelijoiden määrää. Lähtökohtana oli tarkastella Raamattua kirjana, jossa ihmiset kertovat kokemuksiaan Jumalasta. Pohdimme, millä tavalla Raamattu on Jumalan sanaa, jos se on ihmisten kirjoittama. Peruslähtökohtana keskusteluissa oli tieteellisen tutkimuksen tulokset Raamatusta, sen syntyhistoriasta ja sen tekstien sosiaalisesta taustasta. Lähdimme siitä, että Raamattu ei ole sinänsä jumalallinen kirja, mutta kristilliselle kirkolle se on sitä. Taustalla oli ajatus, että Raamatulla on sakramentaalinen merkitys, se osoittaa kohti uskon kohdetta, Jumalaa. Paikalle tuli niittä, joille perinteinen raamatuntulkinta oli se oma tapa lukea Raamattua, niittä jotka olivat Raamattua lukiessaan törmänneet erilaisiin ongelmallisiin teksteihin ja halusivat saada selvyyttä niistää. Ryhmässä oli mukana myös kirjallisuudesta laajemminkin kiinnostuneita ihmisiä, joten yhdellä kerralla me lähestyimme Raamattua kaunokirjallisena teoksena. Esimerkkitekstinä meillä oli Joonan kirja. Pohdimme, mitä Joonan kirjan kirjoittaja on halunnut teoksellaan sanoa ja onko kirjaimellisuus oikea tapa lähestyä kirjaa. Ensimmäisellä keralla oli tullut toive, että käsittelisimme kristillisen uskon peruskäsitteitä Raamatun tekstien valossa. Kevään aikana pohdimmekin, mitä Raamatussa sanotaan uskota, pelastuksesta ja uudestisyntymisestä. Monille oli yllätys, että Raamatussa tekstit määrittelevät kristillisiä käsitteitä hyvin eri lailla kuin kirkossa on perinteisesti opetettu. Viimeiselle kerralla keskityimme Jeesukseen. Pyrimme selvittämään monien evankeliumien tekstien kautta, millainen kuva evankelistoilla oli Jeesuksesta. Monille oli yllätys, miten radikaalin kuvan evankelistat loppujen lopuksi maalaavat Jeesuksesta. Evankeliumeiden lisäksi esittelimme Jeesuksesta kertovia helppolukuisia tieteelliselle pohjalle perustuvia kirjoja ja Jeesuksesta kertovaa kaunokirjallista kirjallisuutta. Olimme parini kanssa innostuneita heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Ihmiset kertoivat avoimesti omista ajatuksistaan ja mielenkiinnon kohteistaan. Minulle itselleni keskustelusarja vahvisti ajatustani: ihmiset ovat edelleen kiinnostuneita Raamatusta muutenkin kuin vain perinteisen kristillisen tulkinnan pohjalta. Raamatusta voi siis tulla ihmisille merkittävä kirja, jos raamattuopetuksessa otetaan vakavasti Raamatun kirjojen ja tekstien syntyhistoria ja avataan ihmisille Raamatun ajan historiallisista ja sosiaalista todellisuutta. Monien raamattulukupiiriin osallistujat olivat yllättyneitä, miten inhimillisiä ja syvällisiä aiheita eri tekstit pitivät sisällään, kun ne liitetään niiden omaan sosiaaliseen ja historialliseen asiayhteytensä. Ja jatkoa on tulossa. Olemme jatkamassa kokoontumisia pääkirjastolla. Tarkoitus on keskittyä erilaisiin aiheisiin, mitä Raamatun kirjoissa puhutaan esimerkiksi luonnosta, väkivallasta, homoudesta, rauhasta ja erilaisista ihmiselämän kysymyksistä. Syksyn ensimmäinen kokoontuminen on sovittu Lahden pääkirjastolle 13.9. klo 18.00. Tervetuloa mukaan.... Murtunut kehräsluu sai kipsinAnna-Mari Kopo2.6.2017Onneksi oli kypärä Ajoin aivan liian kovaa pyörällä keskustassa. Tarkoituksenani oli nousta ajoradalta kanttikiven yli pyörätielle, mutta yritys epäonnistui ja etupyörä luiskahti ympäri. Lensin katuun, nilkka jäi alle ja sitten sattui. Huutohan siitä pääsi, ei sille mitään mahtanut. Arvasin, että jotakin särkyi enemmän tai vähemmän. Onneksi minulla oli kypärä, sillä vain nilkassa tuntui pahaa kipua. Puolisoni tuli nopeasti paikalle ja soitti apua. Sitä odotellessamme saimme kumpikin todistaa, että lahtelaiset ihmiset välittävät toisistaan. Tai oikeastaan, mistä minä tiedän, olivatko he kotoisin Lahdesta vai täällä vain käymässä. Joka tapauksessa kaikki ohikulkijat kysyivät, tarvitsimmeko apua. Autoilijat pysäyttivät, lähes kaikki. Sain kylmäpakkauksen eräältä autoilijalta ja rohkaisuja kaikilta. Eräs nuori pari jäi varmistamaan, että pääsen turvallisesti auton kyytiin ja matkalle kohti sairaalaa. Kiitos, hyvät ihmiset! Se tuntui äärettömän hyvältä. Kummasti usko ihmiseen ja tulevaisuuteen vahvistuu, kun saa itse kokea muilta ihmisiltä huolenpitoa ja myötätuntoa. Sain myös Päijät-Hämeen keskussairaalassa erittäin nopeaa ja ammattitaitoista apua. Kuvat otettiin, jalkaa tutkittiin ja murtunut kehräsluu sai kipsin ympärilleen. Viimeiseksi sain myös hyvät neuvot keppien käyttämiseen. Kiitos Akuutti 24:n henkilökunnalle, teidän työnne on arvokasta! Nyt opettelen kotona keppielämää. Tajuan, että tarvitsen apua toisilta ihmisiltä. Se on hyvä opetus, ei meistä kukaan täällä ihan yksin pärjää. Meidän kannattaa uskoa hyvään. Meidän on viisasta auttaa toisiamme ja tehdä hyvän ja kestävän kehityksen eteen lujasti töitä. Vaikka joku jättäisi koko homman ja vetäytyisi vastuusta, on aina niitä, jotka haluavat laittaa oman kortensa kekoon hyvän asian puolesta. Aina joku tulee mukaan, kun apua tarvitaan. On oltava silmät nähdä ja korvat kuulla, missä on minun paikkani auttaa. Ja aina voi kysyä, tarvitaanko täällä apua!... Hän säät ja ilmat säätää..Asko Raita20.5.2017Luonto kaikkine ominaisuuksineen on aina viehättänyt minua. Sitä on vuosien saatossa oppinut ihailemaan, vähän pelkäämäänkin, mutta ennen kaikkea kunnioittamaan. Tämän päivän ihmiselle on kasautunut niin paljon muuta yhteiskunnan luomaa ja keräämää kuormaa, ettei aina muistakaan kuinka mahtava paikka onkaan keskellä metsää, ilman auton, ihmisen, koneiden ääniä, ilman keinotekoisia tuoksuja ja katukivetyksiä. Luulisi luonnon olevan paljon suuremmassa roolissa ihmisen elämässä kuin mitä se on. Televisiosta en juurikaan katsele kuin luonto-ohjelmia, mutta niistäkin suurin osa on jo pilattu ihmisen ahneella kaipuulla väkivallasta, ja vertailusta ihmisen omaan luonteeseen ja city-ihmisen tarpeeseen. Mukavalla ja aidolla tavalla lähestyttäviä luonto-ohjelmia on melkoisen pieni osuus verrattuna siihen massaan, missä ihminen luomakunnan kruununa asettaa eläimet varsin outoihin tilanteisiin ja antaa katsojalle kuvan niiden kamalasta tavasta aiheuttaa vahinkoa ihmiskunnalle. Kun näen luonnossa vanhan lahoamassa olevan kannon, näen sen monen eläimen kotina, ruokakomerona ja luonnon koristeena. Ei se ole mikään ongelma, mikä pitäisi äkkiä saada jyrsityksi ja maa tasoitetuksi, että luonto olisi kauniimpi. Kun näen kaukaisella metsäisellä järvellä Sinisorsa- pariskunnan poikasineen, näen niiden olevan osan alkuperäistä, tarkoituksenmukaista luontoa. Toiset pitävät poikkeuksellisena sitä ja kantavatkin läheiselle ihmisen muovaamalle sorsalammikolle ämpärikaupalla pullan ja leivän murusia ajattelematta kuinka paljon tuolla toiminnalla vaikutetaan normaaliinn luonnonkulkuun. Kun näen metsässä valkovuokkoja vieri vieressä kukkimassa, olen haltioitunut siitä luonnon kauneudesta, joka reitilleni on sillä kertaa osunut. Toiset näkevät kurttulehtiruusut kaupunkilähiön ostarin kukkapenkissä kauniina ja luonnonmukaisena, jotta ostari ei olisi niin karu. Kun näen suolla avonaisen lätäkön, keskellä tupasvilloja ja suopursuja, näen monen sammakon ja hyönteisen mahtavan kotilätäkön, josta heidän perilliset ponnistelevat maailmaan jatkamaan luonnon omaa alkuperäistä tarkoitustaan. Ne , jotka eivät sinne suolle uskalla tai eivät viitsi mennä, katsovat mieluimmin kotipihallaan betonikivistä tehtyä lammikkoa, minkä reunoille on istutettu joitain monivuotisia kukkia. Vinkkki niistä, on saatu lukuisista turhista puutarhaohjelmista. Kun näen vanhemman puoleisen miehen järvellä laskemassa verkkoaan veteen veneestään, jonka hän on sinne soutanut, tulee mieleen suoda hänelle hyvää kalaonnea. Kun sen sijaan ihmetyttää miksi sinne pitää mennä kamalan näköisillä, ja lujaa kulkevilla muovipursilla, johon on kiinnitetty valtava määrä vapoja, saadakseen yhden tai kaksi alamittaista kuhaa tai haukea. Jos täysimittaisia saavat, jotkut heistä heittävät ne takaisin, kun on kuuleman mukaan kivointa vaan saada se kala sieltä saaliiksi. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon, sillä kaikesta huolimatta ja valtavasta ihmisen luonnon vahingoittamiseksi tehdystä toiminnasta on luontoa vielä paljon jäljellä, sen kunnioittamista ja ihailua varten. Saa luontoa myös hyödyntääkin, jos se tehdään oikealla tavalla. Pelkkä ihmisen tahto: ”Minä haluan tehdä näin”, ei voi olla oikeutus Luojamme meille antaman lahjan vahingoittamiseksi ja hävittämiseksi. Kun näen lähes koskemattoman luonnon, minulle tulee heti mieleen virren 462 sanat, johon 1923 Ilta Koskimies lisäsi kolmannen säkeistön kiitoksena Herrallemme taivaassa.... Minulla on unelmaVirve Valkeavuori19.5.2017Minulla on unelma, sinulla on unelma ja meillä on unelmia. Unelmat ovat erilaisia ja samanlaisia, silti yhtä tärkeitä ja samanarvoisia. Unelmakuukausi Toukokuu on minulle töissä ”unelmakuukausi”. Rippikoulun diakoniapäivässä Sovituksenkirkossa kohtasin rippikoululaisia ja ikäihmisiä unelmarastilla. Unelmoimme oman ikämme ja elämäntilanteemme mukaisesti. Ikäihmisten unelmissa korostuivat terveys, läheiset ihmiset ja Lapin lumo. Nuoret toivoivat rahaa, musiikkiuralla etenemistä, opiskelupaikkaa ja hyvää ammattia. Itse unelmoin veteraaniurheilusta kasikymppisten sarjassa. Se voi olla hyvin epärealistinen unelma tällä vammahistorialla. Mutta uskon Juhani-papan sanoihin: ”Unelma pitää oikeasti laittaa toteen eikä vain jäädä unelmoimaan”. Viulisti-urani jäi unelmointiasteelle. Ikäihmisten syntymäpäivillä jatkoimme unelmateemalla. Kysyin ohjelmaa varten etukäteen unelmista kolmasluokkalaisilta. Unelmat olivat hellyttäviä. Erityisesti mieleeni jäivät toffeenvärinen pupu, kolme lasta, jotka eivät riitele ja tulla miljonääriksi. Unelmat on tehty toteutettaviksi, lukuunottamatta ehkä tätä viimeistä toivetta. Ellei sitten ”halua miljonääriksi”. Lapsuuden leikkikaverini eli naapurin poika halusi miljonääriksi, eikä tämän unelman saavuttaminen jäänyt hänellä edes kovin kaukaiseksi haaveeksi. Diakoniatyöntekijän unelma Diakoniatyössä kohtaan ihmisiä, joiden unelmat ovat usein hukassa tai piilossa. Ihmisillä ei ole voimia unelmoida, koska heidän elämässään on jo riittävästi haasteita ja huolia. Usein kyse on omanarvontunnosta ja hyväksytyksitulemisen tarpeesta. Ihmisellä on tunne, että hän ei ole riittävän hyvä, koska ei jaksa. Juuri siinä tilanteessa tehtäväni on kannustaa, kuulla ja kysyä. Eli rohkaista puhumaan, kuulla elämäntarinaa ja haastaa kysymyksillä: Mikä sinun elämässäsi on hyvin ja miten sinä voit vahvistaa tätä hyvää elämässäsi? Ja Jeesuksen sanoin: Mitä minä voisin sinulle tehdä? Tavoitteena on saada ihmiselle kokemus ihmisarvosta omana itsenään. Sellaiseksi kuin hänet on luotu. Diakoniatyöntekijänä minulla on unelma avoimesta, yhdenvertaisesta ja palvelevasta seurakunnasta. Mikä on sinun unelmasi?... Keväisen lämmin RomaniaErkki Suhonen11.5.2017Minulla oli juuri mahdollisuus olla mukana pienessä ryhmässä, joka vieraili muutamien päivien ajan Romaniassa. Kylmän ja lumisen talven jälkeen maahan oli tullut lämmin jakso toukokuun alkaessa ja tästä saimme käyntimme aikana nauttia. Matkan tarkoituksena oli tutustua Bukarestissa tapahtuvaan auttamistyöhön sekä ystävyysseurakuntamme toimintaan lähellä Brasovia. Bukarestissa tutustuimme erään hollantilaisen naisen jo 1990-luvun alussa aloittamaan työhön köyhien ja kodittomien parissa. Vierailimme romaaniperheiden luona, jotka asuivat kaupungin laitamilla. Olot olivat todella karut ja kodit rakennusjätteistä kyhättyjä asumuksia. Vietimme eräässä asunnossa lämminhenkisen hetken kuunnellen heidän lauluaan. He olivat viimeisen vuoden aikana opetelleet monia hengellisiä lauluja. Eräässä kodissa oli vaikeaa syöpää sairastava perheen isä. Elinaikaa hänellä ei ollut paljoakaan jäljellä, mutta hän ja hänen perheensä turvautuivat vahvasti kristilliseen uskoon. Tämä antoi heille toivoa tuossa inhimillisesti toivottomassa tilanteessa. Vierailu jätti paljon ajateltavaa. Miten paljon meille Suomessa onkaan annettu, josta voimme olla kiitollisia. Vierailu osoitti kuitenkin meille, että kiitollisuus ja ilo eivät ole riippuvaisia ympärillä olevista olosuhteista. Bukarestista lähdimme vuokraamallamme autolla vajaan kahdensadan kilometrin matkan päässä olevaan Brasovin kaupunkiin. Kaupungissa asuu kolmesataatuhatta ihmistä ja se on merkittävä matkailukaupunki. Brasovin vanha keskusta on todella kaunis ja lähialueella on mielenkiintoisia historiallisia paikkoja ja upeaa vuoristoluontoa. Talvisin hotellit täyttyvät laskettelijoista, sillä alueella on useita hiihtokeskuksia. Etelä-Karpaattien vuoret kohoavat yli kahteentuhanteen metriin ja lunta rinteillä talvisin riittää. Keski-Lahden seurakunnalla on 1990-luvun alkupuolelta asti ollut ystävyystoimintaa Zizinin luterilaisen seurakunnan kanssa. Yhteys syntyi, kun kymmenet lahtelaiset vapaaehtoiset olivat kunnostamassa Brasovissa toimivaa lasten tuberkuloosisairaalaa. Projekti oli Kirkon ulkomaanavun johtama ja kesti useita vuosia. Itsekin olin tuolloin yhtenä vapaaehtoisena mukana tässä kunnostustyössä ja tutustuin moniin paikallisiin ihmisiin. Muutaman heistä tapasin matkamme aikana. Joutjärven seurakunta solmi kirkkoherra Seppo Hämäläisen sekä Romanian luterilaisen kirkon piispan Dezsö Adorjanin tapaamisen jälkeen ystävyysseurakunta- sopimuksen Brasovin rovastikunnan seurakuntien kanssa. Tämä tapahtui 2000-luvun alkupuolella. Tatrangin ja Joutjärven seurakuntien välinen yhteys on sopimuksen syntymisestä alkaen ollut kiintein. Sukupolvet seurakunnissa olivat vaihtuneet ja vierailumme päätarkoitus olikin tutustua uusiin vastuuhenkilöihin sekä luoda pohjaa yhteistyölle tulevina vuosina. Romanian luterilaiset seurakunnat ovat unkarinkielisiä ja jäseniä yhteensä on noin kolmekymmentätuhatta. Kirkon resurssit ovat luonnollisesti omaan kirkkoomme verrattuna pienet, mutta toiminta näyttää olevan siitä huolimatta vahvaa. Tatrangin seurakunnassa on 1260 jäsentä ja kolme palkattua työntekijää. Toimintaa johtaa pappi Alpar Gödri yhdessä kirkkoneuvoston kanssa. Seurakunnalla on kaksisataa vuotta vanha kivikirkko ja sitä lähellä sijaitseva pappilakiinteistö, josta löytyvät hyvät tilat seurakunnan monipuoliselle toiminnalle. Rakennukset olivat hyväkuntoisia ja niiden ylläpidossa on ollut mukana paljon vapaaehtoisia seurakuntalaisia. Suunnitelmia uuden rakentamiseen ja kiinteistöjen kunnostamiseen on paljon. Kuvassa näkyvä lautatapuli kuvastaa tätä määrätietoista toimintaa. Seurakuntaan voi tutustua Facbook-sivujen kautta osoitteessa https://www.facebook.com/www.tevlek.ro/ Tatrangi Evangelikus Lutheranus Egyhazközseg. Toivomme matkamme tuottavan hyvää hedelmää sekä täällä Lahdessa, että Romaniassa. Suunnitelmissamme on saada uusia ystäviämme vierailulle Lahteen mahdollisesti jo ensi vuonna. Voimme oppia monessa toinen toisiltamme ja tukea rukouksin seurakuntiemme työtä. ... GospelridersVirve Valkeavuori7.5.2017”Jalat pidän mullassa maailman, katseellani pyöriä (=taivasta) tavoitan”… Moottoripyöräily – moottoripyörät En ole koskaan innostunut moottoripyöräilystä. En kyydissä kykkimisestä, saati sitten varsinaisesta ajamisesta, prätkän kovasta äänestä tai polttoaineen katkusta. Moottoripyöriä tykkään kyllä ihailla ja ihmetellä. Varsinkin Lahden sataman rantabulevardilla kauniina kesäpäivänä, lämpimässä tuulen vireessä ja pyörien kiiltäessä kilpaa auringon kanssa… Yhteisvastuun kiitosmessu Ei ne ajokit yhtään hullumman näköisiä olleet tänään Sovituksenkirkon pihassakaan. Ajajat olivat myös ystävällisiä ja lämminhenkisiä. Kukaan ei vaikuttanut pelottavalta, vaikka vaatetus oli karua ja mustaa. Kyseessä olivat Lahden gospelriders-kerholaiset. He olivat tulleet mukaan toteuttamaan yhteisvastuun kiitosmessua. Motoristipastori PeeTee osallistui myös saarnantekoon ja kertoi mielenkiintoisella tavalla ”ikkunoita” gospelridersien toiminnasta. Lähimmäisenrakkauden puolesta Mieleeni jäivät erityisesti kristittyjen motoristien kouluyhteistyö kiusaamista vastaan sekä lähimmäisen auttaminen kaikissa tilanteissa, erityisesti tien päällä. Motoristi ei koskaan jätä toista motoristia pulaan. Eikä myöskään toista ihmistä. He pyrkivät aina hyvään, eivätkä salli minkäänlaista eriarvoisuutta. Yhteisvastuun ihmiskaupan vastainen toiminta kulki heidän mutkaisilla teillään matkassa koko kampanjan ajan. Olin hyvin vaikuttunut ja suhtautumiseni motoristeja kohtaan nousi erittäin korkealle. Diakonia – Gospelriders Miten nämä liittyvät toisiinsa? Diakoniakaan ei erottele ihmisiä, ei kulje ohi, eikä arvostele. Se pyrkii aina riittävän hyvään. Diakonia on myös rohkeaa vaikuttamista yhteiskunnan heikoimpien äänitorvena. Eli se ottaa kyytiin, mutta ei aja puolesta. Diakonia on jatkuvaa matkalla olemista eli tiellä kulkemista. Tie ei ole tasainen eikä suora. Se on kuoppainen ja mutkikas. Suunta on kuitenkin sama ja selvä, oli kyseessä gospelriders –toiminta tai diakonia. ”Tiedän minne matkaani tehdä saan, olen motoristi (=kansalainen) kahden maan.” Niin ja pappapyörälläkin pääsee… ... Hiljaisen viikon tunnelmiaErkki Suhonen20.4.2017Asumme vaimoni vanhalla sukutilalla ja olemme harrastuksenamme pitäneet navettarakennuksessa muutamia kanoja ja alkuvuodesta hankimme sinne kaksi nuorehkoa suomenlammasta, Martti-pässin ja Taika-uuhen. Vaikka olimme osanneet asiaa jo aavistella, maanantaiaamuna meitä odotti iloinen yllätys, kun karsinaan oli ilmestynyt uusi asukas. Tulokas sai nimekseen Hilja, alkaneen hiljaisen viikon mukaan. Innokkaita vieraita on käynyt viikon aikana paljon tervehtimässä uutta asukasta. Eikä ihme, kun katsoo kuvan pienokaista! Raamatussa lampaat ja karitsat ovat monessa sen kohdassa esillä. Olihan lampaankasvatus tärkeä tuon ajan elinkeino, joka antoi villaa kankaisiin ja syötävää ruokapöytään. Juutalaisuuteen liittyi tunnetusti myös eläinuhrikäytäntö. Kristinuskossa puhutaan Jeesuksesta myös Karitsana. Kirkon hiljaiselle viikolle valitsemissa raamatunkohdissa kuvataan Jeesuksen viimeisten päivien tapahtumia. Luterilaisia on sanottu pitkäperjantaikristityiksi, koska kirkossamme on korostettu vanhastaan Golgatan tapahtumien keskeisyyttä, mutta pääsiäisaamun ilo ja toivo kuuluvat myös meille. Minulla oli seurakuntapappina mahdollisuus olla monessa tapahtumassa mukana viikon aikana. Oli laitoshartauksia ja iltakirkkoja. Ikimuistoista oli myös olla mukana lastenkirkkohetkissä, jossa seurakuntalaisten ja työntekijöiden muodostama näytelmäryhmä esitti kuvaelmaa hiljaisen viikon ja pääsiäisen tapahtumista. Kuvaelman edetessä laulettiin väliin tuttuja pääsiäisen ajan lastenlauluja. Erityisesti minua puhutteli se, kuinka hyvin lapset näyttivät elävän tapahtumien ja laulujen tunnelmissa mukana. Myös näytelmäryhmä oli suurella antaumuksella mukana, kun seitsemän esitystä vietiin yhdessä läpi. Minusta on hienoa, että meillä on mahdollisuus kerran vuodessa rukoillen miettiä näitä uskomme kaikkein tärkeimpiä tapahtumia. Niiden varassa on hyvä lähteä kohti kevättä ja kesää.... Olkaamme siis kuuliaisia !Asko Raita20.4.2017Meillä kaikilla on johtajamme, niin kotona, työpaikalla, vapaa-aikana, harrasteissa ym. Johtajalle tärkeä työkalu on annetut säännöt ja ohjeet, joiden kanssa hän pitää alaisistaan huolta. Näin on tarkoitettu. Minun elämässäni on ollut johtajia paljon. Heistä osa on jo siirtynyt johtotehtäviin kuuliaisempien joukkoon. Lapsesta asti on ollut selvä ykkösjohto kotona Äiti ja Isä, niin kuin on ”kymmenessä käskyssä” määrätty. Tietysti heidänkin yläpuolella on ollut koko ajan ja myöhemmin Ylijohtaja – Isä, Jumala – taivaan ja maan valtias. Tämä kolmikko oli minua varten, niin ja tietysti myös muitakin meidän kakaroita varten., Lapsena annettujen käskyjen ja ohjeiden noudattaminen oli joskus vaikeaa, ja aivan kun kokeeksi seuraamuksista huolimatta piti tehdä jotain ohi ohjeistuksen. No siitähän seurasi aina huono omatunto ja maalliset rangaistukset vanhemmilta. Lapsena sitä vaan on niin lapsellinen ja typerä, että tutkainta vastaan pitää kiukutella, vaikka ne säännöt ja ohjeet ovatkin meidän parhaaksi. Koulussa oli sama homma. Johtaja oli tietysti opettaja. Tuo viisas ja kaiken oppinut, jota katsottiin aina alhaalta päin ja kyseenalaistaminen hänen ohjeitaan vastaan ei olisi tullut kuuloonkaan. No siitäkin huolimatta rangaistuksen kärsien sitäkin tuli kokeiltua, – typerä ja lapsellinen kun olin. Elämän vaiheessa oli seuraavaksi teini-ikäisten elämän koulu, eli rippikoulu. Pappi-setä oli ehdoton auktoriteetti ja selvitti meille ripin hyvää vaikutusta elämänlaatuun, ym. hyödyllistä. Armeija-aika putkahti melkein rippikoulun perään. Kakaramainen 17 vuotias koulunsa lopettanut nuorukainen meni vapaa-ehtoisena sotaväkeen. Olin kuullut kyllä, että sielläkin on esimiehiä ja siellä sitä vasta pitääkin totella. No minähän tottelin, olinhan minä tehnyt sotilasvalan Jumalan nimeen, enkä siten esimiesteni käskyjä jättänyt noudattamatta. Tämä nuhteettomuus palkittiin sittemmin muutaman vuosikymmenen jälkeen ylennyksenä reservin korpraaliksi. Sen jälkeen ammatin haalintaa, – kokeilemalla ja kouluttautumalla. No poliisihan minusta tuli ja työpaikka puolisotilaallisessa organisaatiossa jatkoi siitä mihin jo olin tottunut. Esimiehiä oli jonossa ja Ykkös-Johtajan nimissä tein valan palvella laillista yhteiskuntajärjestelmää ja olla kuuliainen suomalainen poliisi. Ikää tuli koko ajan lisää ja sitä huomasi näiden maallisten johtajien olevan joskus väärässäkin. No harmittihan se, mutta ei siitä nyt kannattanut alkaa valtakunnallista kampanjaa järjestämään, saati mieltänsä osoittamaan Poliisiaseman etuovelle. No poliisiauton eteen olisi voinut mennä pitkälleen, kun se oli minunkin työväline. Onneksi ymmärsin, että ura olisi tyssännyt siihen, joten en tehnyt sitä. Opin elämäni aikana ennen kaikkea sen, että vaikka joku tekisi asian kuinka pieleen, se ei antanut minulle oikeutta ottaa asioita omiin käsiin, vaan se on laillisen yhteiskuntajärjestelmän tehtävä. Se voi tuntua liian hankalalta ja pitkäkestoiselta, mutta silti se on oikeudenmukaisin tie. Lopputulos tätäkin kautta saattaa olla väärä ja joidenkin mielipiteiden vastainen. Sekään ei silti anna meille oikeutta olla lakia ja yhteiskuntajärjestelmää vastaan. Toisin sanoen, me emme saa taantua takaisin pikkulapsen tasolle ja heittäytyä selälleen lattialle tai maahan ilmaisemaan vanhemmilleen ( johtajille ) mielipahaamme, vaan yritämme edelleen saada asiat kuntoon järjestelmän määräämällä tavalla. Tärkeää on myös hyväksyä, että meidän toimintamalli ei olekaan aina ja ainoa oikea ja hyväksyttävä, jolloin siitä tulisi luopua itsensäkin kohdalla. Nyt kun olen eläkkeellä, vanhempani ovat poissa johtamasta minua, olen heidän sijassaan omia lapsiani ja lapsenlapsiani kohtaan. En yritä olla heidän johtajansa vaan jonkun verran enemmän elämää kokenut vanhempi, joka ajattelee vain heidän parastaan. Kristinuskon kautta olen saanut siihen valtavasti apuja, ja olen siksi valtavan iloinen, että minulla on edelleen jäljellä yksi JOHTAJA, jolle haluan olla kuuliainen, vaikka se joskus vaikealta tuntuu. Raamattu on lakikirjani, johon myös ihmiskunnan laki perustuu. Olkaa siis kaikki kuuliaisia, vaikka kurittomuus tuntuukin olevan tänä päivänä suosiossa meidän yhteiskunnassa. ... Kristus on ylösnoussut – Totisesti ylösnoussutHannu Lehdeskoski16.4.2017 Jeesuksen kärsimys kuolema on sävyttänyt kristillistä pääsiäistä vuosisatoja ja sitä se tekee vieläkin. Minusta on monesti tuntunut, että hiljaisen viikon jälkeen pääsiäinen on juhlittu. Pitkänperjantain jälkeen ei enää löydy uutta vaihdetta päälle, vaikka pääsiäisyönä ilon pitäisi olla suurimmillaan. Hiljaista viikkoa ei seuraakaan juhla niin kuin pitäisi. Hiljaisen viikon tunnelmat pettymys, suru ja ahdistus avautuvat helpommin evankeliumeiden kertomuksista kuin ylösnousemuksen ilo. Varsinkin, kun evankeliumeissa ei hehkuteta ylösnousemusilolla, siitä on vaikea saada otetta. Evankeliumien ylösnousemuskertomusten vire on ilon sijaan pelokas ja hämmentynyt – lukuun ottamatta ehkä kertomusta Emmauksen kulkijoista. Mutta sitten tajusin, että ylösnousemuskertomuksia lukiessa on muistettava, että evankeliumit on kirjoitettu aikana, jolloin ylösnousemus oli jo todellisuutta. Tajusin, että osa evankeliumien kertomukset Jeesuksen ja ihmisten kohtaamisista ovat kertomuksia ihmisten ylösnousemuskokemuksista. Evankeliumeiden kertomukset kertovat siitä muutoksesta, jonka ylösnousseen kohtaaminen oli saanut aikaan. Evankeliumit ovat pullollaan parantumiskertomuksia ja kertomuksia ihmisten arkisen elämän muutoksesta. Evankelistat kertovat nimeltä esimerkiksi Sakkeuksesta, Martasta, Mariasta ja heidän veljestään Lasaruksesta, tullimies Matteuksesta sekä sokeasta Bartimaioksesta. Samoin he kertovat monista nimettömiksi jääneistä ihmisistä, kuten samarialaisesta naisesta Syykarin kaivolla, aviorikoksesta tavatusta naisesta ja ryöväristä ristillä. Näille kaikille ihmisille on yhteistä, että heidän elämänsä muuttui heidän kohdattuaan Jeesuksen. Sakkeus tajusi rahan kirouksen, Lasarus siskoineen sai kokea, että Jumala on kuolemaakin voimakkaampi, tullimies Matteus sai kokea, että hänet hyväksytään hänet ammatistaan huolimatta, sokea Bartimaios sai nähdä maailman kirjaimellisesti uudessa valossa. Nainen Syykarin kaivolla sai kokea, miten ihmisten asettamat rajat eivät ole Jumalan rajoja ja aviorikoksesta tavattu nainen sai konkreettisen oppitunnin armosta. Nämä kertomukset kertovat ilosta. Ne ovat kertomuksia toivosta, uudesta elämästä, myötätunnosta. Ne kertovat etsimisestä ja löytämisestä, ne kertovat eksyksissä olemisesta ja uuden suunnan löytämisestä, juuri niistä asioista, joita jokainen toivoisi omalle kohdalleen tulevan. Kertomusten ihmiset ovat kuin kuka tahansa meistä ilon hetkellä. Kaiken lisäksi nämä tunteet ovat yhtä tosia ja yhtä syviä kuin Jeesuksen seuraajien suru ja ahdistus heidän joutuessaan hautaamaan Mestarinsa. Ylösnousemuksessa Jeesuksen jakama myötätunto sai uuden muodon. Jeesuksen seuraajien kokema rakkaus kesti Mestarin kuoleman ja se alkoi elää uutta elämää Jeesuksen seuraajien keskellä. Tästä ulospäin suuntautuvasta rakkaudesta syntyi yhteisö, josta on kirjoitettu ihmetellen, miten he rakastavatkaan toisiaan. Evankeliumeissa elää samalla kertaa muisto Nasaretin Jeesuksen elämästä ja usko ylösnousseeseen Kristukseen ja juuri siksi evankeliumit ovat niin tärkeitä. Evankeliumeista huokuu Jeesuksen ihmisiä kohtaan tuntema myötätunto ja kokemukset, että tämä sama myötätunto eli Jeesuksen kuoltua seurakunnan keskellä. Jos halua löytää evankeliumeista ylösnousemusiloa, ei tarvitse siis muuta kuin kääntää muutama lehti hiljaisen viikon tapahtumista taaksepäin ja lukea ihmisten kokemuksista. Siinä on ylösnousemusiloa, vaikka muille jakaa! Kristus on ylösnoussut – totisesti ylösnoussut! ... Kodin siunaaminenVirve Valkeavuori12.4.2017Tiedän paikan armahan, rauhallisen ihanan. Jos on olo onnekas, elo tyyni suojakas. Kodin siunaaminen on ollut yksi harvinaisista työtehtävistä työurani aikana. Tänään sain olla toteuttamassa kodin siunaamista vasta toista tai kolmatta kertaa. Pitkäaikainen asiakkaani, seurakuntalainen, oli nähnyt erään seurakunnan esitteessä tarinaa kodin siunaamisesta. Hän on tosin asunut jo pitkään samassa kodissa, mutta koki nyt tarvetta vielä saada kodilleen siunausta. Hiljainen viikko sopi siunaamishetkelle täydellisesti. Oma kotini siunattiin muutama vuosi sitten. Koin sen erittäin merkityksellisenä tilaisuutena. Yhtä lailla koen, että kodin siunaaminen on perustehtävääni diakoniatyössä. Tätä toimitusta kysytään silti liian harvoin. Se ehkä mielletään enemmän papin toimittamaksi, vaikka yhtä lailla kuka tahansa seurakunnan työntekijä voi siunata kodin, jopa seurakuntalainen. Mietin yhdessä työtoverini kanssa, miten tämän ”palvelun” tietoisuutta voisi levittää ihmisille? Päädyimme siihen, että aina kun kuulemme asiakkaiden muutosaikeista ja muutoista, kerromme kodin siunaamisesta. Myös tämän blogin avulla toivon sanan leviävän. Millainen merkitys kodilla on sinulle? Onko sinun kotisi siunattu? Sinuaa Herra kotini, rauhan levon paikaksi. Anna armon valon loistaa, huolet, murheet täältä poistaa. Asu tässä kodissa, voimana ja valona. Virsi 831:1 Hyvää hiljaista viikkoa kodeissa ja matkoilla sekä siunattua pääsiäistä! ... Jeesus kärsi meidän puolestammeHannu Lehdeskoski12.4.2017Koska minulla ei ole tilaisuutta pitää hiljaisen viikon puhetta työtehtävien kautta, kirjoitan sen tänne. Hiljaisen viikon tapahtumat vievät meidät pohtimaan omaa suhdettamme toisiin ihmisiin mielenkiintoisella tavalla. Evankeliumien tapahtumissa ei mielestäni ole tärkeää, mitä Jeesukselle tapahtuu, vaan se, miten kertomuksessa olevat henkilöt kohtelevat Jeesusta. Voisimme passiivisen vastaanottajan sijasta asettua Jeesuksen pilkkaajien ja kuulustelijoiden rooliin. Hiljaisen viikon tapahtumia voi kokonaisuudessaan lähestyä siitä näkökulmasta, että Jeesus kärsi meidän puolestamme, jotta me pysähtyisimme Jeesuksen kärsimyksensä edessä ja katsoessamme hänen vangitsijoitaan ja teloittajiaan, näkisimme itsemme heidän tilallaan. Kristillisessä perinteessä on keskitytty hyvin paljon Jeesuksen kärsimykseen, mutta mitä, jos evankelistojen tarkoitus olikin saada lukija pohtimaan itseään ja omaa tapaansa toimia. Ehkä heidän tarkoituksensa olikin kertoa, että Jeesus kärsi meidän puolestamme, jotta me voisimme oppia jotain todellisesta ihmisyydestä. Näin ajatellen Jeesus kärsi meidän puolestamme, jotta me voisimme tunnistaa itsemme sotilaissa, jotka pilkkasivat Jeesusta. Jotta me huomaisimme ne tilanteet, jolloin me itse käyttäydymme ylimielisesti toisia ihmisiä kohtaan vain siksi, että meillä on valtaa tai mahdollisuus tehdä niin. Jeesus kärsi meidän puolestamme, jotta voisimme tunnistaa itsemme juutalaisissa johtajissa, jotka olivat jääneet omien ennakkoluulojensa vangeiksi. Onhan paljon helpompaa elää oman elämänsä kuplassa ja katsoa siitä käsin maailmaa kuin astua toisen ihmisen vierelle ja todella yrittää ymmärtää hänen elämäntilanteensa. Jeesus kärsi meidän puolestamme, jotta me huomaisimme, että me olemme Pilatuksen vierellä niitä, jotka eivät uskalla tehdä oikeudenmukaisia päätöksiä, vaan seuraavat massaa. On aivan eri asia seurata ulkoapäin tulevia ärsykkeitä kuin muodostaa oma mielipide ja pitää siitä kiinni loppuun asti. Jeesus kärsi meidän puolestamme, jotta me huomaisimme olevamme Herodeksen joukoissa viihdyttämässä itseämme toisten ihmisten kustannuksella. On paljon helpompaa nähdä toiset ihmiset oman toiminnan kohteina kuin oman elämänsä subjekteina. Jeesus kärsi, jotta me pysähtyisimme miettimään omaa toimintaamme. Jotta me huomaisimme oman julmuutemme ja rakkaudettomuutemme ja olisimme valmiit lähtemään sille tielle, jonka Jeesuskin kulki, tielle kohti todellista ihmisyyttä. Jeesus siis kärsi, jotta me oppisimme elämään ihmisiksi. Ihmisen ominaisuus on oppia virheistä, kantapään kautta. Kasvua ja kehitystä tapahtuu niissä hetkissä, jolloin me joudumme pysähtymään ja miettimään omaa elämäämme, toimintatapojamme ja vaikutteitamme. Meidän mahdollisuutemme kasvaa on niissä hetkissä, jolloin peilistä näkyy todellinen minä, sillä se kuva ei ole kaunis. Hiljainen viikko asettaa meidät selkä seinää vasten pohtimaan, kuka minä olen ja olenko minä sellainen kuin todellisuudessa haluaisin olla? Niin kauan kuin me emme pysty asettamaan itseämme toisen ihmisen paikalle, me olemme kuin nuo sotilaat, juutalaiset johtajat, Pilatus tai Herodes, jotka eivät pystyneet näkemään toista ihmistä ihmisenä. Havaitessamme ristiriidan, olemme oikealla tiellä. Tuhannen taalan kysymys on, mitä me tuolle ristiriidalle teemme. ... Mistä saan halvalla hyvää ja maukasta ruokaa?Virve Valkeavuori10.4.2017Kohtuullista mielihyvää Näin paastonajan lopussa ja hiljaisen viikon alkaessa on hyvä pohtia sitä, mikä on kohtuullista, mutta myös sitä, mikä tuottaa mielihyvää. Siis ruokaa. Ruoka ja syöminen on välttämätöntä kaikille elollisille, mutta tuottaa samalla myös paljon nautintoa. Ruoka ja tunteet Ruoka saa aikaan monenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Ruoka maistuu makealta tai suolaiselta, on rasvaista, terveellistä, piristävää ja täyttävää, lisää mielihaluja, antaa energiaa ja myös väsyttää. Syöminen on sosiaalista, juhlallista, arkista ja yksinäistä. Se on mussuttamista, mässyttämistä, rouskuttamista ja joskus nyrpistelyä. Hyvää, terveellistä ja maukasta? Mutta ruoka ei ole mikään itsestäänselvyys. Se ei ole tänä päivänä yhtään liian edullista. Siksi haastankin sinua miettimään seuraavaa kysymystä: Mistä saan halvalla hyvää ja maukasta ruokaa? Mikä on hyvää ja terveellistä, mutta samalla edullista? Teen työtä ihmisten parissa, jotka pohtivat usein sitä, miten hyvä ja terveellinen ruoka on kallista. Samaan aikaan he pohtivat myös sitä, että terveellinen ja halpa ruoka on ”pahaa”; Kaurapuuro yököttää, salaatti on pupun ruokaa, kasvissosekeitto ei maistu miltään ja jopa, että leivässä perunassa on liikaa hiilihydraatteja. Mistä siis saan halvalla hyvää ja maukasta ruokaa? Kommentoi rohkeasti ja auta samalla minua sekä lähimmäistäsi.... Seurakunnan laidalleVirve Valkeavuori4.4.2017Seurakunnan laidalle Työviikkoni käynnistyi maanantai-aamuna reissupäivällä. Ajelin tapaamaan Tarjaa. Hän on yksi diakoniatiimimme jäsen Kuhmoisissa eli Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunnassa. Matka oli yllättävän pitkä, varsinkin väli Padasjoelta Kuhmoisiin. Ajattelen lämmöllä Tarjaa ja kumppaneita, jotka ovat jo nyt ajelleet monia kertoja Hollolaan ja muihin Hollolan seurakunnan kappeleihin. Onneksi kimppakyydit ja puhelimet ovat arkipäivää ja skypet ja lyncit keksitty. Kuhmoisten raitilla Kuhmoisten seurakuntakoti on kaunis ja kirkko kohoaa somasti mäelle. Kävelimme myös kirpputorin ja EU-ruokajakopisteen ohi sekä poikkesimme satamassa lounaalla. Monelta vastaantulijalta saimme hymyjä ja tervehdyksiä. Työtoverini on tuttu ja ystävällinen näky Kuhmoisten raitilla. Poikkesimme myös seurakuntatoimistossa ja sain hyvästellä yhden työntekijämme uusiin haasteisiin. Hollolan seurakuntaa Päivä päättyi varsinaisen diakoniatyön äärelle. Tarja piti veteraanien päiväkahvilla pääsiäisaiheisen hartaushetken ja jutustelimme aiheesta sekä aiheen vierestä. Mieleeni jäi erityisesti iäkäs pariskunta, joka oli muutama vuosi sitten muuttanut Hollolan Heinäsuolta Kuhmoisiin, tutulle mökkipaikkakunnalleen. Asunto oli nyt Kuhmoisten keskustassa kerrostalossa, mutta mieli ja ajatukset vielä Hollolan Heinäsuolla. Siellä pariskunta oli käynyt ahkerasti Suojapirtin eläkeikäisten kerhossa ja muissa toiminnoissa. Nyt heistä oli jälleen tullut Hollolan seurakuntalaisia. Hymy oli herkässä ja itsellekin jäi hyvä mieli. Ehkä koimme kaikki kolme sillä hetkellä häivähdyksen yhteenkuuluvuutta?... Joen kertomusAnna-Mari Kopo4.4.2017Mitä, jos elämäni olisi joki? Millainen se olisi? Mistä se sai alkunsa? Millaisten maisemien ja vaiheiden läpi se on virrannut? Se oli ihan aluksi ehkä pieni puronen, osana muuta virtaa. Ehkä joki sai alkunsa pienestä tunturilähteestä tai pohjaveden maanalaisesta virrasta. Elämän lähteestä alkoi kuitenkin sen elämä ja joki alkoi virrata. Ensin se oli pienen pieni lillittävä puropahanen, joka ei edes itse tiennyt olevansa olemassa. Joki oli tyytyväisenä osa muuta isompaa virtaa. Vähitellen siitä alkoi kehittyä ihan oma virta, kun se haarautui isommasta uomasta. Joki sai uutta vettä ja se kasvoi. Se lähti kulkemaan omia reittejään. Välillä se virtasi iloisena pulputen. Sen rannalla kukkivat erilaiset kukat, kasvit, pensaat ja puut. Yhteiselämä sujuu ja elämä jatkuu. Joessa ui kaloja, sammakoita, vesikirppuja ja veden kasvit viihtyivät joen pohjassa. Joen kulku on ollut vaihtelevaa. Välillä se on juossut ja syöksynyt kallioiden lomista vaahtoavana koskena rauhoittuen taas. Se on ollut vähällä tyrehtyä omaan mahdottomuuteensa kuivien erämaiden keskellä. Mutta jostain joki on aina saanut uutta vettä uomaansa. Se on joutunut myös sulkuun, jossa on sekä edessä että takana portti, tiukasti lukittu. Suuntaa ei näy enempää eteen kuin taaksekaan päin. Mutta sitten sulkuportti aukeaa ja joki jatkaa matkaansa. Joen matkalla on ollut seisovia lammikoita, joissa joen vesi on alkanut haista. On myös kirkkaita tunturimaastoja, joissa joen vesi on huikaisevan kirkasta. Joen vettä voivat matkalaisetkin juoda. Jokeen on liittynyt toinen joki, siitä on lähtenyt omille teilleen puolestaan omia purosia. Jotkut joet ovat jo päätyneet meren suureen syliin. Ne ovat päässeet perille. Elämää voi kuvata jokena. Siitä voi piirtää kuvia, sen reittejä voi mielessään katsella, kuunnella, aistia matkan varrella tapahtuneita asioita. Joen tarina jatkuu, en tiedä miten. Ei tarvitsekaan. Sillä joki saa elämänsä muualta. Anna-Mari Kopo ... Kylmää kyynisyyttä, vai lämmintä lahjan antamista ?Asko Raita3.4.2017Toimiessani Yhteisvastuu-kerääjänä olen surukseni huomannut, että yhä enemmän aikuiset kuluttavat energiaa kiertääkseen kerääjän, ja hänen ajokoirailmeensä saadakseen lippaaseen edes muutaman kolikon kilahtamaan. Ja ne kerrotut syyt miksi ei auttava käsi ojennu on jotain ihan uskomattomia. Yleisin vastaus on, ettei ole käteistä rahaa. No se varmasti pitääkin useamman kohdalla paikkansa. Kun vaihtoehdoksi tarjoaa pankkisiirtoa, tulee vastauksiin mukaan jo muutakin selittelyä, joita en kehtaa tähän kirjoittaa. Miksi ei nämä kieltäytyjät vaan yksinkertaisesti sano: ”Ei kiitos tällä kertaa”. Ehkä siksi, että hänellä on jossain siellä sisällä jokin sisäinen tahto joka aiheuttaa pahan mielen, jos ei keksi riittävän hyvää tekosyytä. Uskon olevani melko avarakatseinen ja hyväksyn kyllä kieltäytymisen reilusti esitettynä, mutta kiertävä vilppi ei ole minuun makuuni. Avarakatseisuuteni sallii myös itseriitoiset kehut ihmiseltä kun hän väittää riittävästi hoitaneen yhteisvastuun elämänsä aikana. Näitäkin on muutama tullut vastaan, mutta annan anteeksi heidän ajatuksensa, koska tiedän ettei meistä kukaan ole riittävin määrin hoitanut yhteisvastuutaan. Joten annetaan heidän uskoa omaan erinomaisuuteensa. Miksi on niin vaikeata luopua jostain toisen hyväksi ? Siinäpä vasta kysymys. Meitä on Isossa Kirjassa opetettu antamaan vähästäkin, mutta nykyinen meno entistä enemmän kasvattaa ihmisiä eroon näistä jaloista raamatun opeista. Jos ihminen, jolla on vähemmän kuin autettavalla on valmis luopumaan vähäisestäänkin voidaan puhua pyyteettömästä auttajasta. ”Kun paljon antaa, niin paljon saa”. Näin sen vaan pitäisi mennä, mutta se unohdetaan helposti. Tunne siitä, että on pystynyt auttamaan jotain toista, on niin pistämättömän hyvä olotila, että sen vuoksi kannattaa toimia. Vaikka globaali maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana, jotkut asiat eivät muutu, – eli totuus. Omatunto on totuus ja sitä pitää ruokkia, ei ruoskia. Tähän meidän kannattaa satsata, ei kyyniseen kylmyyteen, ylimieliseen ylpeyteen. Tämän yhteisvastuukeräyksen yhden miellyttävimmän uhrauksista koin, kun Salpakankaan yhtenäiskoulun oppilaat pitivät myyjäiset koulussa ja vielä discohetken Uimahallin nuorisotiloissa. Saadun tuoton he ohjasivat Yhteisvastuukeräykseen, JA SE EI OLLUT MIKÄÄN PIENI RAHASUMMA. Kiitokset teille kaikille jotka olitte mukana tässä oppilaitten keräystempauksessa. Heidän ilostaan auttaa muita ihmisiä, pursuaa varmastikin voimaa muiden Yhteisvastuu-toimijoiden ylle. ... Kun hätä on suurinVirve Valkeavuori29.3.2017Nälkä Monella ihmisellä on oikeasti tänä päivänä nälkä. Perheillä ei ole riittävästi varaa terveelliseen ja monipuoliseen ruokaan, jokapäiväisiin pesuaineisiin tai käyttövaatteisiin eli perustoimeentulosta tingitään. Leipäjonot kasvavat ja eri yhteisöjen ja seurakuntien ruoanjakopäivät on kysyttyjä. Mikä ilmiö? Tästä huolimatta keskustelin tänään työtoverini kanssa siitä, kuinka diakoniatyössämme näkyy alkuvuoden ruuhkan jälkeen taloudellisen avun kysynnän notkahdus. Mistä se johtuu ja mikä tämä ilmiö on? Ihmisten hätä ei ole poistunut, sen me kyllä tiedämme muun avun tarpeen kautta. Työtä riittää muun muassa yksinäisyyden, sairauksien, ihmissuhdemurheiden ja surun kanssa kamppailevien ihmisten parissa. Avustuksia ei silti ole haettu enää yhtä paljon kuin esimerkiksi viime vuonna. Laaja perustehtävä Ensimmäisenä tuli mieleemme, että ennen sosiaalitoimen kautta ohjautui asiakkaita diakoniatyön vastaanotolle. Nyt Kela hoitaa perustoimeentulotuen päätökset. Ehkä Kelan henkilöstö ei ole vielä riittävän tietoinen diakoniatyön taloudellisen avustamisen mahdollisuudesta? Vai onko kyse siitä, että olemme itse sanoittaneet perustehtävämme painopistettä enemmän sielunhoidolliseen kohtaamiseen, tukemiseen ja ohjaamiseen. Perustehtävämme on laaja. Se kattaa henkisen, hengellisen ja aineellisen avun. Ja tarkoituksena on kokonaisvaltainen ja kristillisen humaani auttaminen ja tukeminen. Huoli ihmisistä Suunta ei ole huono näinkään, mutta huoli herää. Näitä ihmisiä on. Missä he ovat, ketkä oikeasti tarvitsisivat aineellista tukea? Ne, ketkä eivät ole osanneet hakea toimeentulotukea, eivät ole jaksaneet hakea, eivät ole oikeutettuja hakemaan tai ovat saaneet kielteisiä päätöksiä? Kun hätä on suurin Sinä, joka luet tätä, vietkö viestiä eteenpäin diakoniatyön Kirkkojärjestyksessä täsmennetystä taloudellisen avustamisen auttamismenetelmästä. Se on edelleen olemassa niitä varten, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin riittävästi auteta. ... Kirkko keskelle toriaVirve Valkeavuori28.3.2017Kammarilta torille Kammarilla on vilskettä jo heti aamusta. Maikki tekee omaehtoisesti leipiä, Erkki keittää kahvia ja työtoverini etsii kuumeisesti pahvimukeja sekä lusikoita. Itse asettelen kärryä tarjoilukuntoon ja riemuitsen aurinkoisesta säästä. Tänään Luoja muistaa meitä ulkotyöntekijöitä sekä torilla liikkuvaa kansaa. Alkamassa on Arvokärry-päivä. Mikä on arvokärry? Hollolan seurakunnan diakoniatyössä aloitettiin säännölliset arvokärry-päivät viime syksynä. Kärryn lahjoitti Lahden Diakonialaitos eli Dila, joka otti mallia Tukholman Santa Claran seurakunnan toiminnasta. Hollolan diakoniatiimikin sai olla mukana syksyllä vuonna 2012 tutustumassa Santa Claran kirkkoon ja diakoniseen seurakuntaan. Tukholman toreilla kärry liikkuu säännöllisesti ja sen ympärille kerääntyy ihmisiä kahvittelemaan, kuulemaan Sanaa ja laulamaan yhdessä. Oman toimintamme siemen kylvettiin jo matkalla itämään ja nyt sen sato saa kasvaa hiljalleen vakiintuneessa toiminnassamme. Ajattelen, että meidän työmme on matalankynnyksen diakoniaa eli tekoja ennen ja jälkeen sanojen. Elämän leipää Diakoniatyön tehtävä on mennä sinne missä ihmiset ovat, olla heidän rinnallaan ja myös ”etsiä” ihmisiä. Työn ydin on ihmisten kohtaaminen, kutsuminen ja Elämän leivän tarjolla pitäminen. Elämän leipä on sekä suussa maistuvaa että sielua lohduttavaa. Kärrypäivä mahdollistaa nämä kaikki ulottuvuudet. Kirkonseutulehdenkin voi napata mukaansa, jos se ei jostain syystä postilaatikkoon kolahtanut. Kärrypäivät torilla Seuraavat kärrypäivät Hollolan torilla ovat perjantaisin ennen puoltapäivää 28.4. ja 19.5. Jälkimmäinen päivä pidetään Hollolan Hyvä Fiilis – päivän yhteydessä. Tervetuloa mukaan ohikulkijana tai vapaaehtoisena! ... Suomi – maailman viidenneksi onnellisin maaPauliina Hatakka28.3.2017Suomi on maailman viidenneksi onnellisin maa – näin ainakin tämän vuoden onnellisuusraportin mukaan. World Happiness Report on YK:n laatima raportti, joka julkaistaan kerran vuodessa. Onnellisuuden mittareina on käytetty taloutta, väestön terveyttä, elinajanodotetta, yksilönvapautta, sosiaalisia turvaverkkoja ja korruption vähäisyyttä. Tänä vuona voiton vei Norja – ja muiden Pohjoismaiden kärkiviisikkoon kiilasi ainoastaan Sveitsi (sijalle neljä). Mielenkiintoista on se, että yksi mittarina käytetty asia oli anteliaisuus. Kärkikymmenikön maista Suomi on vähiten anteliain. Mistä se kertoo? Ainakin siitä, että suomalaiset lahjoittavat vähemmän rahaa hyväntekeväisyyteen kuin muut maailman onnellisimmat maat. Myös yhteiskunnan kehitysyhteistyövaroja on leikattu rajusti viimeisen vuoden aikana. Leikkausten vaikutus näkyy jo monissa kansalaisjärjestöissä. Ruohonjuuritasolla tehtävästä työstä nimenomaan vähemmän onnellisissa maissa on jouduttu vähentämään työvoimaa, resursseja ja jopa lakkauttamaan joitakin lupaavasti alkaneita hankkeita. Samaan aikaan YK:n kehitysjärjestö UNDP julkaisi oman inhimillisen kehityksen raporttinsa. Sen mukaan ihmisten elämänlaatu on kohentunut kaikilla elämänalueilla lähes joka puolella maailmaa. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä on vähentynyt lähes kolmannekseen siitä, mitä se oli vielä 27 vuotta sitten. Raportin riemua hillitsee kuitenkin se, että köyhyyden talttumiseen maailmassa on vielä pitkä matka. Joka yhdeksäs maailman ihminen kärsii yhä nälästä ja joka kolmas on aliravittu. Myös lapsikuolleisuus ja äideille kohtalokkaat synnytykset ovat arkipäivää monissa maailman maissa. Huolestuttavaa on se, että myönteinen kehitys köyhyyden poistamiseen on hidastunut tällä vuosikymmenellä. Äärimmäinen köyhyys, korruptio, yksilönvapauden rajoittaminen, nälkä, aliravitsemus, lapsikuolleisuus ja äitien kuolemat synnytysten yhteydessä ovat kaikki tosiasioita niissä maissa, jotka sijoittuivat onnellisuustutkimuksessa häntäpäähän. Vähiten onnellisten maiden joukossa on paljon maita Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Kaikissa häntäpään maissa on myös epävakaa poliittinen tilanne tai sotatila. Olisiko meillä, maailman viidenneksi onnellisimmilla ihmisillä, peiliin katsomisen paikka? Yksi pieni teko on vain pisara. Mutta jos näitä pisaroita on paljon, kasvaa niistä valtameri. Jokainen teko on tärkeä, jokainen pisara arvokas. Sillä myös jokainen ihminen on arvokas.... Kirkon kupeessa kasvanutAsko Raita26.3.2017 Tervehdys teille lukijat. Olen Kirkonseudun bloggari, ja poikkean lehden muista bloggareista, että en ole virassa missään seurakunnassa. Virattomaksi en kuitenkaan itseäni seurakuntatyössä tunne, vaan aina tällaiselle puuhaajalle virka löytyy vapaaehtoistyöstä Jospa lyhykäisesti kerron itsestäni ja suhteesta kirkkoomme. Olen saanut äidiltäni vahvan uskon Korkeimman voimaan ja anteeksiantoon. Enhän minä sillä ylpeilemään ole päässyt, ja helpostihan ne äidinkin opit ovat vuosien varrella tilanteesta johtuen laitettu sivummalle. On se kumma miten helposti sitä Pietari kieltää Herransa, vaikka ei satuta sillä kuin itseään. Lapsuuden haaveeni oli tulla papiksi, mutta jo keskikoulussa havaitsin, etten ole lukumiehiä. Oli sitten katsottava jotain muuta työtä tulevaisuuden täyttämiseksi. No sitten kävi niin, että pääsin ”saarnaamaan” virkatyönä ihmisille heidän avuksi ja ohjeeksi laillisuuden teille. Nyt on poliisihommat taakse jäänyttä elämää ja viides eläkevuosi antaa minulle aikaa olla kaiken muun minulle tärkeiden asioiden parissa, kuten lähimmäisteni. Eläkkeellä ollessani olen alkanut miettimään oman kirkkoni tarkoitusta minulle. Olen huomannut sen olevan vain entistä enemmän tärkeämpänä ajatuksissani. Niin ei minua se, mitä kirkon ympärillä tai sen sisällä kuhistaan ja suhistaan, anna suhteelleni Kirkkoon oikeastaan mitään. Minulle on paljon tärkeämpää kirkon antama vapaus uskoa johonkin sitä johtavaan Voimaan. Minulla ei ole tarvetta arvioida kuka on oikeutetumpi sanomaan kenellä on oikeus olla jotain mieltä. Minulle riittää kirkko ja sen raamatullinen sisältö. Kirkon tarjoama mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä on yksi hienoimmista lahjoista kirkolta ihmiselle. Siinä saa uusia ystäviä, kokee mukavia yhdessäolon hetkiä ja unikin tulee helpommin illalla. Kyllä myöntää täytyy, että elämäni ilman kirkon suomia mahdollisuuksia olisi melko rauhatonta ja mielenrauhan kannalta negatiivista. Saamani lohtu hankalissakin asioissa ja vastaavasti lohduttamalla läheisiäni näissä vapaaehtoistyö kuvioissa on sellainen lottovoitto pääkopan sisälle, ettei sitä ihan aina muista kiittää tarpeeksi. Tällä hetkellä minulla on Yhteisvastuu-keräys asiat ykkös-asiana vapaaehtoistyössäni. Ikäväkseni vain olen saanut huomata tämän yhä enemmän kyynistyvän ja kylmenevän ihmismielen sulkevan toisen ihmisen hädän ja avuntarpeen pois ajatuksista. Toinen tärkeä mieleni rauhoittaja on lauluporukkamme ”Sopivat”. Sopivasti laulamalla ja asioista keskustelemalla on harjoituksistamme tullut varsin mahtava tilaisuus puhaltaa ja puhista ulos aiemmin sisälle kasautuneet ahdistuksen täsmäpommit. Kun harjoitusten jälkeen on lähtenyt kotiin, niin mieli on niin rauhallinen ja valtava hyvän olon tunne on vallannut koko ukkelin. Eli lyhykäisesti esiteltynä tällainen seurakuntalainen minä olen tässä Suuressa seurakunnassa. Asko Raita... PYSÄKKIPAIKKAVirve Valkeavuori16.3.2017Odottamista Hakemuspaperit ovat hävinneet, päätös on viivästynyt, jonotusta on takana yli kolme tuntia ja puhelinyhteydet ovat jumissa… Vastaanotolleni on hakeutunut tänä talvena entistä enemmän juuri niitä ihmisiä, jotka ovat aiemmin olleet diakonian avun piirissä ja nyt sinnitelleet pienellä perustoimeentulotuella. Toimeentulotuen muutos Kelaan ei ole sujunut suunnitelmien mukaan ja nyt monet ihmiset odottavat jopa yli kuukauden omaa perustoimeentuloaan. Juttelin tänään kahden perheen äidin kanssa. Toisella oli kokemusta yli kolmen tunnin jonottamisesta ja hakemuspapereiden häviämisestä sekä toisella päätöksen odottamista kolme ja puoli viikkoa. Molemmilla on perustoimeentulona väliaikaisesti toimeentulotuki. Puolisot ovat sairaseläkkeellä ja osa-aikatyössä. Lapset ovat joko pieniä tai tukea tarvitsevia alakoululaisia. Voimattomuutta Nämä perheet ovat kyenneet itse täyttämään paperinsa, mutta sitten on myös niitä, jotka eivät jostain syystä tähän pysty. Ei ole näköä, kuuloa, tietokonetta, tulostinta, osaamista, tietoa, taitoa, terveyttä tai edes voimia hoitaa hankalia paperiasioita. Näitä ihmisiä olen kannustanut kysymään apua läheisiltä, tutuilta ja sosiaalitoimelta. Olen myös tarjoutunut tulostamaan monisivuisen hakemuksen tai mahdollisuuksien mukaan jopa täyttämään sitä heidän apunaan. Palvelua Diakoniatyössä budjetti on pieni eikä avustaminen ole samalla tavalla lakisääteistä kuin yhteiskunnan tukimuodot. Perustehtävämme on kohdata ja tukea eri elämäntilanteissa eläviä ihmisiä ja perheitä sekä pitää tarjolla hengellisyyttä. Palvelu pitää sisällään erityisesti niiden auttamisen, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta riittävästi. Tämä lupaus tulee Kirkkolaista, jota Kirkkojärjestys täsmentää. Diakoniatyön kautta voi avustushakemuksen perusteella saada ostoluvan ruokakauppaan tai akuutissa tilanteessa lääkkeeseen tai pieneen laskuun. Tuemme myös mielellämme seurakunnan retki- ja leiritoimintaan osallistumista sekä teemme Kirkon diakoniarahaston ja tukikummien hakemuksia. Pysäkkipaikka Merkittävänä työssäni pidän välittämisen kokemuksen saavuttamista, mikä syntyy yhdenkin ihmisen aidossa kohtaamisessa. Diakoniatyöntekijänä pysähdyn, kuuntelen, otan todesta ja osoitan myötätuntoa. Olen samalla myös rehellinen ja realistinen. Muistan myös sen, että saan olla johdatetusti Toivon Asialla omalla pysäkilläni.... Kaunis yksinkertaisuusVirve Valkeavuori13.3.2017 Sain viettää viime viikolla kolme päivää erityisryhmän leirillä Parinpellon leirikeskuksessa. Hälytys tuli nopeasti. Yhtä nopeasti kuin elämä välillä myös yllättää. Tässä työssä ei ole rutiineja muutenkaan. Kiitos myös kollegalle, joka teki yökön työt. Yhtä nopealla varoituksella. Turvallisuus oli näin taattu. Yhdessäoloa Parinpellossa nautimme yhdessäolosta, ulkoilusta, laulamisesta, hyvästä ruoasta ja saunan lämmöstä. Viimeisenä päivänä kyselimme ohjaajan kanssa, mikä oli leirissä parasta. Yllättävää kyllä, ensin vastattiin, että ulkona oleminen ja pilkkiminen. Heti perään mainittiin kotoa poissa oleminen, ystävät, hyvä olo ja sauna. Lopuksi muistettiin vielä maittava ruoka ja uudet tuttavuudet. Iloa ja riemua Olisitko sinä maininnut ensimmäiseksi perusulkoilun? Tai pilkkimisen? Entä kairaamisen? Tälle leiriväelle tärkeää oli kävellä järven jäällä ja kairata jäähän mahdollisimman monta reikää. Kaloja saimme vain yhden, mutta siitä yhdestäkin riemuitsimme. Ajattelen, että iloitsimme samalla tavoin kuin Jeesus iloitsi Raamatussa siitä yhdestä kadonneesta lampaasta, jonka hän löysi. Eli juuri sinusta ja minusta! Kaunista ja yksinkertaista Opin itse paljon tämän muutaman leiripäivän aikana. Koin, että elin leirillä merkittäviä hetkiä perusasioiden äärellä yksinkertaisen helposti, mutta samalla hyvin täydesti. Toivon myös, että me kaikki olemme toisillemme kauniin yksinkertaisesti jotain vähän enemmän. Sitä kautta voimme kokea asioita yksinkertaisen kaksinkertaisesti.... Salitreeniä hiljaisuudessaPauliina Hatakka13.3.2017Käyn kuntosalilla pari kertaa viikossa. Useimmiten salilla pauhaa radio, jossa soitetaan tämän hetken kuumimpia hittejä. Puhetta ei juurikaan ole, ainoastaan mainoksia kappaleiden välillä. Minulla on mukanani myös oma soitin ja laitan kuulokkeet korviin silloin, kun haluan itse valita taustamusiikin treenien ajaksi. Viimeksi salilla käydessäni oli aivan hiljaista. Oli unohtanut omat kuulokkeet kotiin eikä radiokaan ollut päällä. Ainoat äänet salilla olivat kuntolaitteiden kolke ja treenaavien naisten ähinä. Mitä lepoa korville tuo tunnin hiljaisuus olikaan! Treeni kulki ja satunnaiset ajatukset vaelsivat mielessä. Viereisellä laitteella olevan kuntosalikaverin kanssa totesimme, miten mukava olikaan kuntoilla ilman taustahälyä ja ärsyttäviä radiomainoksia. Yksi tämän vuoden kasvava teknologiatrendi on häiriöttömyyden kaipuu. Se lähtee liikkeelle siitä, että ihmisen mieli pystyy ottamaan vastaan vain tietyn määrän erilaisten laitteiden hälyä ja piippauksia. Markkinoilla on jo laite, johon ihmiset voivat laittaa kännykkänsä ja elektroniset laitteensa lukon taakse tunnin ajaksi. Onkin mielenkiintoista miettiä, mihin käyttäisin itse tuon ylimääräisen tunnin. Ehkä toiseen hiljaiseen salitreeniin, joka muuten sopii mitä parhaiten paastonaikaan. Olen tänä vuonna yrittänyt sitkeästi vähentää ihanasti koukuttavien nettisarjojen katselua. Ja niinä iltoina, kun olen siinä onnistunut, aikaa on jäänyt lehtien tai kirjojen lueskeluun, iltapalan syömiseen oman perheen kanssa tai nukkumiseen. Myös naamakirjan käytön vähentäminen on lisännyt omaa ilta-aikaa ja helpottanut unen tuloa. Voisiko paastonaika olla juuri sitä, että yritän raivata elämästäni pois jotakin turhaa? Sellaista, joka sitoo aikaani ja vie voimiani. Tilalle voi tulla ehkä enemmän hiljaisuutta, aikaa levolle, tärkeille ihmisille ja asioille. Ja toivon mukaan myös Jumalalle.... Onko peli jo menetetty?Päivi Pulakka3.3.2017Lahdessa on menossa hiihdon MM-kisat. Ihmiset jännittävät, kuinka oma maa pärjää kisoissa. Useissa lajeissa on niin, että jo ensimmäisten kisaminuuttien aikana pystyy arvioimaan, että, kuka kisan voittaa ja ketkä taas häviävät. Jo muutamassa sekunnissa voidaan sanoa, että tämän urheilijan peli on jo menetetty. Joskus tässä virassa kohtaa ihmisiä, joiden elämä on hyvin rikkinäistä ja särkynyttä. Joidenkin ihmisten elämä on ensi metreillä jo surua ja pelkoa täynnä. Määrittääkö ihmisen ensi metrit koko ihmisen? Onko peli jo menetetty? Kun pidän lasta sylissäni kasteen jälkeen näen hänessä Jumalan armon ja hyvän tahdon. Vaikka tämän pienen ihmisen elämä voi meidän silmin olla särkynyttä, niin Jumalan silmissä hän on suuri ihme. Vaikka meidän silmissä joku ihminen on häviäjä, rikkinäinen, menetetty, pelokas, surullinen, kaipaava, sairas tai syntinen, niin Jeesuksen silmissä on hän pelastettu, armahdettu ja rakastettu. Saksalainen teologi Dietrich Bonhoeffer on sanonut näin: ” Minussa on pimeyttä, mutta sinun kanssasi olen täynnä valoa. Olen yksin, mutta sinä et minua jätä. Sydämeni on arka, mutta sinä et minua jätä. Olen levoton, mutta sinun kanssasi, minulla on rauha. Minussa on katkeruutta, mutta sinun kanssasi saan uutta kärsivällisyyttä. Sinun tiesi käyvät yli ymmärryksen, mutta sinä tunnet minun tieni.” Tässä on mielestäni jotain äärimmäisen lohdullista. Minussakin on pimeyttä ja valoa yhtä aikaa, limittäin kuin sormet rukousasennossa. Minunkin peli olisi jo useasti ollut menetetty. Silti olen tässä levollisena ja armahdettuna. Minulla on toivoa. ... Uuden avioliittolain tultua voimaanHannu Lehdeskoski3.3.2017Sinä olet aina toinen. Sinä olet toinen, koska sinä et pysty ymmärtämään elämääni samalla tavalla kuin minä. Sinä olet toinen, koska tulkitsen sinua aina oman elämäni kautta. Kasvonpiirteesi, ihonvärisi, pukeutumistyylisi, ajattelusi ja puhetapasi saavat merkityksen aina aikaisemmin tapaamieni ihmisten kautta. Elämän aikana tapahtuneet kohtaamiset ja lapsuuden perheen vaikutus ohjaavat asennoitumistani muihin ihmisiin. Elämänkokemukset pettymyksineen ja epäonnistumisineen muovaavat koko ajan minua ja vievät minua kauemmas itsestäni. Mitä kauempana olen itsestäni, sitä vaikeampaa minun on asettua toisen viereen. On oikeastaan aika nurinkurista, että minun pitää lähteä tutustumisretkelle itseeni, voidakseni oppia tuntemaan muita ihmisiä. Eniten omaan suhtautumiseen toisiin ihmisiin vaikuttaa omien vanhempieni tapa elää kanssani. Olen imenyt vanhempieni asenteet itseensä ja näen todellisuuden vanhempieni silmien läpi. Todellisuus, jonka olen lapsena omaksunut, ei siis ole minun todellisuuteni, vaan se on vanhempieni todellisuus. Onneksi minulla on mahdollisuus kasvaa aikuiseksi ja ottaa elämäni omaan haltuuni. Helppoa se ei ole, sillä vanhempieni sieluuni painama jälki on vahva. (Onneksi on myös vanhempia, jotka ovat kyenneet antaneet lapsillensa tilaa kasvaa omaksi itsekseen jo lapsuuden ja nuoruuden aikana niin, ettei lasten tarvitse tehdä tätä matkaa aikuisena. Olen onnellinen niin näiden vanhempien kuin heidän lastensakin puolesta.) Toisaalta kehittymiseeni on vaikuttaa myös ne yhteisöt ja ryhmät, joiden jäsenenä olen ollut aikuistumiseni vuosina. Nuorten yhteisöt muokkaavat jäseniään ja siksi nuorten kanssa työtätekevillä on suuri vastuu nuorten tulevaisuudesta. Tutkimusmatkalla itseeni voin pikkuhiljaa päästä syvemmälle ja alkaa erottaa oman elämäni pelot, toiveet ja unelmat vanhempieni elämästä, heidän peloistaan, toiveistaan ja unelmistaan. Näin pystyn elämään aina täydemmin omaa elämääni, pelätä omia pelkojani ja unelmoida omia unelmiani. Oman itsensä löytämistä voisi kuvata uskonnollisella termillä uudestisyntyminen. Vanha minä kuolee, kun ulkoapäin asetetut toiveet ja tavoitteet menettävät otteen minusta. Samalla, kun alan tuntea itseäni, alan myös ymmärtää eron itseni ja toisten ihmisten välillä. En enää ajattele toista ihmistä omien elämänkokemusteni kautta, vaan alan ymmärtää, että toisilla ihmisillä on oma elämänsä. Minulla ei ole oikeutta aliarvioida niitä, vaan heidän täytyy saada elää elämäänsä, jotta hekin voisivat syntyä uudestaan. Sinä olet toinen ja vain sinä olet oman elämäsi asiantuntija, niin kuin minäkin olen oman elämäni asiatuntija. Kunnioittamalla sinun elämäsi ainutlaatuisuutta, voin löytää jotain ainutlaatuisuutta myös itsestäni ja antaessani sinulle tilaa olla oma itsesi, minustakin tulee täydellisempi minä. ... Tukikummit 10 vuotta!Virve Valkeavuori28.2.2017Miten poikani tai tyttäreni voi jatkaa harrastustaan? Hän on innoissaan ja edistynyt. Joukkueessa ja bändissä on syntynyt hyviä, saman henkisiä kaverisuhteita. Uusia turnauksia on tulossa ja konsertteja suunnitellaan. Keväällä on vuositutkinto ja kesällä kisoja. Vaan miten nämä kaikki kustannetaan? Varusteet, kausimaksut, esiintymisasut, kisamatkat… Harrastaminen on kallista Lasten harrastaminen on kallista. Harrastaminen ei ole kaikille mahdollista. Onneksi kivaa, maksutonta tai lähes maksutonta tekemistä on paljon tarjolla. Seurakunnat järjestävät kerho- ja leiritoimintaa, pulkkamäkiin on vapaa pääsy, kirjastossa saa viihtyä maksutta koko päivän ja ystävien kanssa voi viettää ilmaista aikaa. Perustoimeentulo? Monissa perheissä kipuillaan ruoan ja taloustarvikkeiden riittävyyden, laskujen ja lasten vaatteiden ostamisen kanssa. Ei ole varaa edes lapsen petivaatteisiin puhumattakaan hyvästä sängystä tai koulutuolista. Erilaiset kirpputorit ovat monesti suurena apuna, mutta ensin pitää olla käteistä, millä ostot voi saman tien maksaa. Tukikummit auttaa Kirkkohallituksen ylläpitämän Kirkon diakoniarahaston sisällä toimii tukikummit. Tukikummit ovat yksityisten lahjoittajien rahasto vähävaraisten perheiden tukemiseen kertaluonteisesti. Tukikummihakemuksen tekee paikallisseurakuntien kirkon diakoniatyöntekijä yhdessä asiakkaan ja perheen kanssa. Tukikummeilta voi anoa avustusta muun muassa lapsen harrastuksen kausimaksuihin, varusteisiin ja koulutarvikkeisiin. Avustus annetaan välineinä ja palveluna, ei rahana. Tukikummit ovat toimineet jo kymmenen vuotta Suomessa. Toivotaan ainakin yhtä monta vuotta vielä lisää!... Jumala löytyy maailmastaHannu Lehdeskoski27.2.2017 Tiedonhalu on Jumalan lahja ja avoimet kysymykset arvokkaampia kuin ehdottomat totuudet. Kaikille uskonnoille on ominaista, että niiden avulla etsitään vastauksia kysymyksiin, joihin ihmiset eivät ole muuten löytäneet vastauksia. Uskon avulla on kautta ihmiskunnan historian pyritty löytämään vastauksia esimerkiksi kysymyksiin kuolemasta ja kärsimyksestä. Uskontojen piiristä onkin löydetty vastauksia, mutta on huomattava, että eri aikakausina samankin uskonnon piirissä on vastattu samoihin kysymyksiin eri tavoin. Uskon kautta ihmiset etsineet vastauksia elämäänsä liittyviin kysymyksiin kertomalla kertomuksia elämästä. Kertomukset ja kielikuvat ovat uskon kieltä. Jumalasta, uskosta tai elämästä ei voi oikeastaan puhua millään muulla kielellä, sillä kenelläkään ei ole lopullista totuutta elämästä. Me länsimaiset ihmiset olemme modernin ajan lapsenlapsia, mikä merkitsee sitä, että yhteisömme on elänyt ajan, jolloin objektiivisen totuuden löytäminen kuviteltiin olevan mahdollista. Uskottiin, että tiede on keino saavuttaa kaikki lopullinen tieto maailmasta. Modernin ajan kuvaan kuului myös, että kaikki mahdollinen on tutkittavissa tieteen keinon. Tieteen vallankumous valistuksen aikana muutti ihmisten arkielämää teollistuneissa maissa. Uusien keinojen löytyminen ympäröivän maailman tutkimiseen on avannut näkymän maailmaan, josta aikaisemmin ei edes pystytty haaveilemaan. Uteliaisuus ympäristöään kohtaan on vienyt ihmisen nuotiotulilta kuuhun ja kansan yhteisestä tajunnasta yksittäisen ihmisen mielen syvyyksiin. Luterilaisuuden keskiössä on usko, että Jumala ilmoittaa itsestään Raamatussa, Jeesuksessa, luonnossa ja ihmiskunnan historiassa. Uskon, että tutkiessaan ympäristöään, maailmaa ja itseään, ihminen tutkii Jumalaa. Maailmassa ei ole paikkaa, josta Jumala ei löytyisi. Jumala näyttäytyy luonnossa ja ihmisten kohtaloissa. Jumalan todellisuus avautuu ihmiskunnan historiassa. Ihmiskunnan historia todistaa, että Jumalan todellisuus valtaa alaa. Rakkauden ja toisten ihmisten hyväksynnän ja kunnioittamisen lisääntyminen on osoitus Jumalan toiminnasta maailmassa. Jumala on siis koko maailmankaikkeuden kokoinen, eikä siinä vielä kaikki: Jumala on vielä maailmankaikkeutta äärettömästi suurempi. Jumalan äärettömyys merkitsee, ettei ihminen voi tietää lopullista totuutta Jumalasta. Varsinkin, kun vilkaisu maailmankartalle osoittaa, miten monin eri tavoin Jumalasta puhutaan eri puolilla maailmaa, kenelläkään ei ole oikeutta sanoa, että minun uskoni on ainoa oikea. Tähän ajatukseen liittyen ei siis pitäisi etsi lopullisia totuuksia, vaan ennemminkin erilaisia tapoja elää Jeesuksen opetuksia todeksi. Jos jonkin muun uskonnon piirissä opetetaan samoin kuin Jeesus opetti, heillä ei ole mitään syytä epäillä, etteikö Jumala olisi tavoitettavissa myös tämän uskonnon piirissä. Avoimuus Jumalan toiminnalle maailmassa on siis tärkeämpää kuin lopullisten totuuksien etsiminen. Ihmisen uteliaisuus ympärillä olevaa maailmaa kohtaan on Jumalan lahja. Jumala salaisuus avautuu tutkiessamme ympärillä olevaa todellisuutta. Totuuden sementointi antiikin ajalla kirjoitettuun kirjaan sementoi myös Jumalan antiikin aikaan. Mutta jos inhimillistä todellisuutta ollaan valmiita tutkia kaikilla mahdollisilla keinoilla, myös tässä ajassa läsnä olevan Jumalan todellisuus alkaa avautua. ... Diakonia?Virve Valkeavuori27.2.2017Mikä ihmeen diakonia ja mitä ihmeen diakoniatyötä kirkko tekee seurakunnissa? Olen tällä viikolla menossa keskustelemaan diakoniasta ja diakoniatyöstä päivärippikoululaisten kanssa. Viime vuosina olen pohtinut erityisen tarkkaan, mitä ja miten kerron diakoniasta nuorille. Mikä on riittävää ja mikä koskettaa juuri tämän päivän nuoria? Pidän tavoitteena sitä, että nuori tietää mitä diakonia tarkoittaa ja mitä on kirkon diakoniatyö. Vähemmän on enemmän. Tiedätkö sinä, mitä diakonia ja diakoniatyö on? Katsele ja kuuntele Korson seurakunnan video nuoren äänellä diakoniatyöstä ja diakoniatyöntekijän arjesta, niin tiedät vähän enemmän.... Kunnioittakaa kilvan toinen toistannePauliina Hatakka24.2.2017Olin viime viikolla mukana kunnioittavan keskustelun illassa Launeen kirkolla. Aiheena oli paljon kirkkoakin eri suuntiin repinyt tasa-arvoinen avioliittolaki. Illan tarkoitus oli tulla yhteen ja keskustella aiheesta kunnioittavasti. Mielessäni oli etukäteen turhautumista ja suruakin siitä, että tähän asti keskustelu aiheesta oli ollut niin repivää. Miten minä pystyisin kuuntelemaan toisella tavalla ajattelevia? Pystyisinkö antamaan toisille tilaa kertoa omista ajatuksistaan ilman omia ennakkoluuloja ja halua tuomita? Kun olimme saman pöydän ääressä, eri tavalla ajattelevat ihmiset, jouduimme kohtaamaan toisen ihmisen, aidosti. Oli oltava valmis dialogiin eli vuoropuheluun toisen kanssa. Dialogi ei ole väittelyä vaan pyrkii yhteyteen ja ymmärrykseen. Kun antaudumme vuoropuheluun, joudumme myös itse katsomaan peiliin: mitä minä oikeasti ajattelen, miltä minusta tuntuu. Olenko valmis avaamaan mieleni ja sydämeni erilaisuudelle ja erilaisille mielipiteille ja näkemyksille? Illan jälkeen tunsin helpotusta ja iloa. Helpotusta siitä, että olin uskaltanut sanoa pienryhmässä omia ajatuksiani ääneen. Iloinen siitä, että keskustelu sujui kunnioittavassa ja arvostavassa hengessä. Tarkoituksena ei ollut saavuttaa aiheesta yksimielisyyttä tai painostaa ketään toista ajattelemaan samalla tavalla kuin itse ajattelen. Keskustelussa vallitsi vapauden ja kunnioituksen ilmapiiri. Ehkä jopa pieni ymmärryksen siemen jäi itämään omaan sydämeeni. Uusin silmin palasin tuttuun roomalaiskirjeen jakeeseen ja erityisesti kirkkoraamatun vanhaan käännökseen (Room.12:10): ”Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.”... Lapset! OI lapset!Päivi Pulakka23.2.2017Onnea kaikki lapset ja lapsenmieliset! Lapsiin ja nuoriin panostamalla me rakennamme tulevaisuutta – kaikkialla maailmassa. Lapset on minun mielestäni niin mahtavia, että ajattelin kertoa teille muutamista hassuista sattumuksista työssäni lasten kanssa! CASE #1: Yhden kerran menin pitämään aamunavausta yhteen alakouluun. Koulun pihalla tuli vastaan pieni ja suloinen tokaluokkalainen poika. Näin eteni meidän keskustelumme. – ”Oletko sinä pappi?” – ”Joo, olen! Tulen pitämään teille aamunavausta!” – ”Sitten minä halaan sinua!” (Tämän jälkeen pieni poika halasi minua ja minä halasin takaisin.) – ”Sinähän olet ihana poika!” – (Pieni poika katsoo syvälle silmiin) ”Ja sinä ihana tyttö!” Sydämeni suli. CASE #2: Oli kahden pienen lapsen kastejuhlat. Minä olin pukeutunut albaan ja kastetut kastemekkoihin. Kastettujen isoveli huutaa kesken kastejuhlan. ”Äiti, katso meidän olohuoneessa on kolme enkeliä!” (Toisaalta olen myös kuullut, kuinka kastejuhlassa minua on kuvailtu möröksi tummissa vaatteissa ja albassa kummitukseksi.) 😀 CASE #3: Menin messun jälkeen seurakuntakeskukselle ja siellä oli haahuilemassa eräs kastejuhlan vieras, pieni ja tomera poika. Siinä sitten rupateltiin ja kerrottiin toisillemme unelmakodeistamme. Tämän veitikan unelmakodin katto olisi suklaakekseistä, ovet vohvelia, sohvat vaahtokarkkia ja lattia lakupötköjä. Isän tullessa etsimään poikaansa poika esitteli meikäläisen: ” Isi tässä on uusi ystäväni.” Ehkä nopein ystävyyssuhteeni ikinä. CASE #4: Vastaanottokeskuksessa olen tavannut pieni lapsia paljonkin. Ensimmäiset tulijat tulivat varvassandaaleissa ja sukatkin olivat aivan uusi tuttavuus. Nyt nämä veitikat kadulla kulkiessa vilkuttavat kovasti ja hymyilevät niin, että kaikki hampaat näkyvät. CASE #5: Kaupassa käydessäni eräs pieni koululainen halasi yllättäen ja sanoi: ”Hyvää iltaa rouva neiti pastori!” Samoin olen saanut paljon siunauksen toivotuksia juuri lapsilta kaupungilla kävellessäni! CASE #6: Koululaiskirkkojen jälkeen kävin lenkillä paikallsessa puistossa. Siellä koululaiset tulivat nykimään hihasta ja sanoivat: ”Päivi, et sä ole se pappi? Oot tosi kiva. Ja tänään oli kanssa tosi kivaa!” Hetken ajan leikimme puistossa erästä Nooa rakenna- leikkiä. CASE #7: Kastejuhlassa sanoin, että kastetun neljä vuotiaalla veljellä on tärkeä rooli isoveljenä. Siihen isoveli tomerasti: ”Minä lupaan pitää huolta!” Silloin taisi koko juhlaväki kyynelehtiä. Aitous. Sympaattisuus. Rakkaudenosoittaminen. Siinä olisi sanoja, joilla haluaisin, että itseänikin voisi välillä edes kuvailla.... Katso, kaunis sinä olet!Päivi Pulakka22.2.2017Olen keskellä Helsingin ruuhkaisinta tietä. Ihmiset juoksevat ratikoihin, kiirehtivät töistä kotiin, kodista töihin. Minä olen keskellä ihmisvilinää, ilman yhtäkään kohtaamista. Meille ihmisille on välillä vaikeaa kohdata toisiamme. Kohtaaminen tarkoittaa sitä, että avaamme silmämme ja hiukan sydäntämme ja annamme tilaa toiselle ihmiselle elämässäni – edes hetkeksi aikaa. Olen itse aika sosiaalinen ja puhelias ihminen, joka tarvitsee ihmisiä ympärilleen. Siksi muuttaminen Vantaalta Heinolaan papin viran perässä kolmisen vuotta sitten ei tuntunut ollenkaan hassummalta ajatukselta. Ihmiset moikkailevat kadulla, yksin ei tarvitse oikeastaan mennä minnekään ja saan työkseni kuunnella ihmisten tarinoita ja kertoa: ”Sinä olet äärimmäisen tärkeä. Sinun ei tarvitse jäädä yksin. Sinä olet kaunis!” Jokainen meistä on nähnyt elämässä pimeitä päiviä ja kokenut kärsimystä. Tärkeää elämässä jaksamisessa on se, ettei riipu pimeydessä vaan näkee elämän kauneuden sen pimeydenkin keskellä. Rakastamalla voi oikeasti parantaa maailmaa. Rakastamalla voi hetkeksi luoda valoa yhden ihmisen elämään. Minua voidaan pitää naiivina, mutta minä uskon, että maailmaa parannetaan enemmän hyvillä asioilla kuin huonoilla. Minä saan olla valonkantaja. (Joku nuori sanoisi tähän: peace!) Oikeastaan yksi kohtaaminen tulee mieleen ensimmäisestä syksystä pappina. Pehmeä, vanha nojatuoli kutsuu istumaan. Edessä on vastakeitettyä kahvia kermatilkalla ja vieressä istuu miehensä menettänyt leskirouva. Katse käy vuorotellen kyyneleiden kirkastamissa kasvoissa ja vuoroin lesken sylissä olleessa valokuva-albumissa. Lukemattomia muistoja- hymyileviä kasvoja- mustavalkokuvia, jotka sivujen jälkeen alkavat saada väriä. Pidän tämän rouvan kädestä kiinni ja yritän päästä kiinni tuon valokuvissa hymyilevän miehen elämänhistoriaan. ”Hyvin rakastettu ja rakastava ihminen.” Leski sanoi: ”Minä haluan olla hyvä niille ihmisille, jotka ovat lähelläni nyt. Ei minulla ole muuta- tämä koti, mutta paljon rakkautta. Minä sentään osaan vielä rakastaa.”... Miksi meitä on niin moneksi?Hannu Lehdeskoski22.2.2017 Kävimme seurakuntayhtymän työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa kunnioittavaa keskustelua tasa-arvoisesta avioliitosta. Niin kuin moni tietää, tasa-arvoinen avioliitto jakaa mielipiteitä. Kunnioittavalla keskustelun mallin avulla pyritään opettelemaan toisten kuuntelemista. Se on yritys ymmärtää, miksi toinen ajattelee ja uskoon niin kuin ajattelee ja uskoo Omassa ryhmässäni mietimme kysymystä, miten Raamattua voi lukea niin monella ja ristiriitaisella tavalla kuin menneinä vuosina ja kuukausina on nähty. Jokaisella näyttää olevan oma totuutensa, eikä yhteistä ymmärrystä tunnu löytyvän millään. Olen joutunut tuon kysymyksen eteen useasti viimeisten vuosien aikana. Miksi toiset eivät voi ajatella niin kuin minä ajattelen? Olisihan elämä silloin paljon helpompaa! Minulle tulee mieleen kaksi kokemusta, jotka ovat antaneet ymmärrystä tuon kysymyksen edessä. Ensimmäinen on 1990 -luvulta, jolloin kävin raamattuteologian pastoraalikurssia. (Pastoraalitutkinto on kirkon järjestämä lisäkoulutus papeille.) Emeritus piispa Wille Riekkinen toimi silloin kirkon koulutuskeskuksen opettajana ja oli kouluttajamme. Yhtenä päivänä hän esitteli erilaisia tapoja tulkita Raamattua. Hän kertoi, miten Raamattua voi lukea mm. kirjaimellista, eksistentiaalista, pelastushistoriallista ja fundamentaalista tulkintaa. Minut, Uutta testamenttia pääaineenaan opiskelleen ja eksegetiikan pauloissa olevan papin pysäytti Riekkisen lause, että yksikään näistä ei kerro lopullista totuutta Raamatusta. Toinen pysähtymisen paikka minulle tuli viime vuoden lopulla. Kaikki alkoi noin kymmen vuotta sitten, kun jouduin pysähtymään miettimään omaa uskontulkintaani. Pysähtyminen oli tarpeen, sillä koin, että kirkon julistama tulkinta ei enää elä minulle. Pysähtyessäni miettimään omaa uskoani huomasin, etten ole yksin kysymykseni kanssa, vaan monet ihmiset ovat kokeneet kirkon julistuksen itsellensä vieraaksi. He ovat tehneet omat ratkaisunsa ja jättäneet kirkon. Minä jouduin kymmenen vuotta sitten osaltani etsimään vastausta tuohon kysymykseen. Mietin monesti olisiko minulla edessä alan vaihto? Onneksi on ystäviä, jotka auttavat miestä mäessä. Yhden tällaisen avulla löysin toisenlaisen tavan elää kristittynä. Tämän minulle uuden uskontulkinnan kautta sain myös uuden näkökulman kunnioittavan keskustelun ryhmässä nousseeseen kysymykseen. Uskon nimittäin nyt, että jokainen sana Jumalasta on likiarvo. Oikeastaan jokainen sana, minkä sanomme, on likiarvo, sillä sanat, joita käytämme saa merkityksensä meidän elämämme ja kokemustemme kautta. Ilman lukijaa sanat ovat vain kirjainjonoja. Samalla tavalla kuin me luomme kuvan todellisuudesta oman elämänkokemuksemme kautta, me luomme myös kuvan Jumalasta. Tästä syystä en usko, että kenelläkään voisi olla lopullista tietoa Jumalan todellisuudesta, ei edes minulla, vaikka se oikealta minusta tuntuukin. Koska ajattelen näin, en voi myöskään arvottaa omaa uskontulkintaani toisia paremmaksi, olemmehan me kaikki samassa veneessä. Näiden kahden kokemuksen kautta olen tullut siihen lopputulokseen, että uskontulkintojen oikeellisuudesta ei kannata tapella. Ne ovat asioita, joiden totuudellisuutta ei voi mitata objektiivisesti. Jokainen uskoo, niin kuin uskoo. Toisen päätä ei voi kääntää järkisyin, ei historiallisin tai muin todistein! Olen tajunnut, että ihminen muuttaa käsitystään todellisuudesta vasta silloin, kun hän huomaa, että hänen ajatuksensa ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa. Ristiriidan huomatessaan on hänen päätettävä, elääkö hän mieluummin ristiriidan keskellä vai ottaako hän askeleen kohti tuntematonta, mutta eheämpää todellisuutta. Me ihmiset olemme erilaisia ja koemme todellisuuden eri tavalla. En usko, että me tulemme me koskaan ymmärtämään toisella tavalla ajattelevia ihmisiä. Minusta perimmäinen kysymys on, pystymmekö me elämään tämä tosiasian kanssa.... Unelmana metsäAnna-Mari Kopo21.2.2017Tulin lenkiltä tulevan ohikulkutien paikoilta. Käyn usein Porvoonjoen varrella katselemassa lintuja ja seuraamassa vuodenaikojen vaihtelua ja luonnontapahtumia. Käpytikka nakutti puussa, tiaiset ja punatulkut pitivät seuraa. Porvoonjoki on jäässä vedenpuhdistuslaitoksen yläjuoksulla, mutta tuon laitoksen jälkeen joki on sulana. Sula vesi houkuttelee lintuja. Viime keväänä siellä oli pulmusparvi levähtämässä matkalla pohjoiseen. Nyt lumessa näkyi kauriin jälkiä ja papanoita. Mutta pian tässä on asfalttia. Väitetään, että uusi tie on parempi pohjaveden kannalta, sillä nykyinen valtatie 12 kulkee juuri pohjavesialueen päältä. Pitää myös päästä liikkumaan, liikenteen on sujuttava. Milloin asfalttia on kylliksi? Kumpi on parempi, vanha vai uusi tie? Mitä yhä tiheämpi Etelä-Suome n tieverkosto aiheuttaa ilmastolle, maalle, vesistölle? Voisiko Suomessa määritellä ylärajan asfaltille? Mikä olisi asfaltin enimmäismäärä? Milloin Etelä-Suomessa on teitä tarpeeksi? Jos tarvitaan uusi tie, voisiko jonkun vanhan asfaltin purkaa ja antaa tilaa luonnolle? Vai onko tämäkin haihattelua? Toisaalta mikään ei korvaa luontoa, viheralueita, metsiä, joenvarsia. Etelä-Suomessa ei ole liikaa metsiä ja liian vähän moottoriteitä. Jotain kertoo sekin, että aivan Lapakiston luonnonsuojelualueen vierestä on metsä hakattu paljaaksi. Oliko pakko? Mistä unelmoit? Jo pieni pyrähdys metsässä parantaa oloa, sillä on hyvä vaikutus terveyteen. Serkkuni sairastui syöpään. Kun tauti eteni ja elämän rajat alkoivat hahmottua, serkkuni alkoi kertoa toiveistaan. Ne eivät olleet maailmanympärimatkoja tai muuta mullistavaa. Serkkuni tahoi sienimetsään, sillä tuolloin oli syyskesä. Ehdin viedä hänet kaksi kertaa metsään. Hän hengitti kaikkea sitä. Metsää, puita, pensaita, lintuja, eläinten jälkiä, sammalta, kanervikkoa, kiviä, kallioita, muurahaisia. Hän sai koriinsa kivan kasan sieniä, rouskuja, vahveroita, suppiloita, torvisieniä. Sen jälkeen olo alkoi huonontua ja ennen joulua tuli hänen aikansa täyteen. Lähimmät perheenjäsenet saattelivat serkkuni tästä elämästä. En voi tietää, mitä itse mahdan toivoa vastaavassa tilanteessa, mutta retki luonnohelmaan ei kuulosta hullummalta. ... Alati Aimo ArmollinenVirve Valkeavuori21.2.2017Meille on muuttanut Aina Inkeri Ankeinen. Onneksi vain määräajaksi. Hän saapui viikonloppuna ja lähtee kotiin jo ennen seuraavaa viikonloppua. Että hei hei ja hyvästi! Vahinkoja sattuu kaikille ja ne eivät aina tunnu kivoilta. Onneksi monet vahingot korjaantuvat nopeasti tai ainakin helpottavat ajan myötä. Elämän ankeudet ovat totista totta monille ihmisille. Sitä ei voi kiistää. Ankeudet ovat joko ohimeneviä tai läpielämän vaikuttavia. Viime viikolla katselin ja kuuntelin ihmistä, joka kotiutettiin liian aikaisin sairaalasta. Vaiva, joka korjattiin, oli parantumassa, mutta vanha vaiva ärtyi toimeenpiteessä. Sille tietylle osastolle ei ollut enää mahdollista jäädä eikä muuallekaan siirretty. Vaikka kotona olisi jotenkin vielä pärjännyt, tilanteen teki ankeammaksi taloudellinen huoli. Mistä lääkkeet vaivan hoitoon? Mistä ruokaa seuraavaksi viikoksi? Ja mistä ihmistä henkiseksi tueksi? Sairaalareissusta ei jäänyt tällä kertaa ruusuista kuvaa. Ihminen oli kokenut vuorovaikutuksen ja tuen huonoksi. Kokemus oli hänen omansa. Jopa aamupuuro loppui kesken. Kysymyksiä ei jaksettu kuunnella eikä vastauksia ehditty antaa. Itse jäin miettimään, kuinka paljon aikaa olisi vienyt selvittää, paljonko määrätty lääke maksaa apteekissa? Kaikki selvittelytyö, tuki ja jatkohoito jätettiin omaisille, joita on vähän ja jotka ovat itse kiinni omissa huolissaan. Aina Inkeri Ankeinen on humoristinen persoona. Se on juuri sen takia ”hauska”, että se on niin totta. Kuinka paljon meissä ihmisissä elää tätä Inkerin ankeisuutta ja joustamattomuutta niin omassa arjessa kuin työelämässä? Miten kohtaamme toisiamme kiireen ja paineen keskellä? Voi Luoja, ota minut jo pois? Ei sentään vielä. Vasta sitten, kun on sinun aikasi. Ennen sitä: Ole minulle Alati Aimo Armollinennn…... Riitän.Päivi Pulakka19.2.2017Meillä on rovastikunnan kerho-ohjaajapäivät ensi vuonna täällä Heinolassa. Aiheeksi olemme miettineet sanaa: Riitän. Joskus sitä miettii, kuka minä oikein olen? Joo, olen pappi. Joo, olen harrastanut teatteria. Olen iloinen, sosiaalinen ja positiivinen. Mutta kuka minä olen? Miksi minun on helppo luottaa juuri tietynlaisiin ihmisiin? Miksi pidän juuri tällaisista elokuvista? Miksi ystävinäni on juuri nämä tyypit kaikista maailman ihmisistä? Miksi olen juuri tällä tiellä, tässä virassa? Mitä nämä kaikki reaktiot elämän eri tilanteissa kertovat juuri minusta? Ja miten minusta tuli juuri tällainen? Elämässäni on ollut lukemattomia avonaisia ovia, miksi olen valinnut nämä ovet? Koen tällaisen itsetutkiskelun positiivisena. On minusta virkistävää välillä pysähtyä ja kohdata itsensä juuri sellaisena kun tällä hetkellä on. Ja oikeastaan mitä enemmän itseäni pohdin, sitä enemmän ajattelen, että aika vähän minä olen ovia avannut elämän tielläni. Ne ovat avautuneet vain edessäni. Joku muu on ne minun puolestani valinnut ja avannut ne minulle jo valmiiksi. Minä saan vain luottaa siihen, että riitän. Me ihmiset olemme monisyisiä tyyppejä. Meissä on kerrostumia, erilaisia kerroksia. Oma sisäinen maailma saattaa joskus tuntua kuin roskatunkiolta tai pieneltä kaaokselta. Ilot, surut, taakat ja levähdyksen hetket iloisen kaoottisessa sekamelskassa. Mitä enemmän tunnen itseäni, omia heikkouksiani, unelmiani, hyviä puoliani ja pettymyksiäni, sitä enemmän löydän tilaa elämässäni myös muille. Jos elämäni vain pyörii oman elämäni kaoottisuuden keskellä, niin huomaanko kaikki ne ihmiset ympärilläni? Tämän minulle opetti siirtyminen opintojen parista papin virkaan. Opiskellessa mielenkiinto on ennen kaikkea siinä, mitä MINÄ haluan oppia, mistä minä olen kiinnostunut, mitä minä haluan elämältäni. Mutta nyt työssäni suuntani on muut ihmiset. En mieti ennen kaikkea, mitä minä haluan, vaan mietin työkseni, kuinka voin lohduttaa, tukea, ravita, tuottaa iloa ja riemua muille ihmisille? Suunta ei ole minä itse, vaan minä osana yhteisöä, minä osana tätä kaikkea. Minä osana rakkautta. Onneksi minun ei tarvitse elää yksin. Onneksi on aina Yksi minua suurempi. Yksi minua vahvempi. Yksi minua armollisempi. Yksi minua rakastavampi. Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan – siihen luotan yhä tänäänkin.... RanskanleipiäPäivi Pulakka18.2.2017Kaupassa käydessäni pysähdyn aina leipähyllylle. Etsin katseellani ranskanleipiä ja ne nähdessäni alan hymyilemään. En edes hirveästi pidä ranskanleivästä, mutta jo olemassaolollaan ne muistuttavat minua kaupassakin Jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä. Kaikki alkoi pari vuotta sitten. Pitkän opiskelupäivän jälkeen kiirehdin ruokakauppaan. Lappasin tavaroita ostoskoriin ja menin kiireen vilkkaa kassoille päin. Päädyin kassajonoon, joka oli lyhyt, mutta se meni oudon hitaasti. Katsoin eteeni ja näin kassojen luona, edessäni pienen ja hyvin vanhan mummon. Mummo laittoi värisevin käsin, hitaasti ranskanleipiä hihnalle. Katsoin tarkemmin ja näin, että suurensuuri ostoskärry oli täpösen täynnä ranskanleipiä. Mummo laittoi leivät yksitellen ja varovasti kassahihnalle, eikä puhunut mitään. Myyjä oli hämmentyneen oloinen nuori kesätyöntekijä ja muut kassajonossa olijat alkoivat olla ärsyyntyneen oloisia. Mikä siinä nyt kestää? On tässä muillakin kiire! Myönnän, että itsekin laskin, että taidan myöhästyä kotiin menevästä bussista, kun tässä kestää nyt näin pitkään. Lopulta mummo sai laitettua kaikki leivät hihnalle ja maksoi ostoksensa. Kassalle hän sanoi: Kiitos kun jaksoit odottaa. Haluan vain, että läheisen puiston linnutkin saavat jokapäiväisen leipänsä. Niin olen saanut minäkin Jumalalta. Kassajono hiljeni. Mummo pakkasi leivät neljään suureen ostoskassiin ja lähti kulkemaan pois kyyryselkäisenä reikäisissä ja likaisissa vaatteissa. Minäkin kiireen ja väsymyksen keskellä hiljenin. Paljoa kokenut mummo jaksoi pitää huolta vielä läheisen puiston linnuista. Samoin jaksaa Jumala pitää huolta meistä syntisistä ja kaikin puolin rikkonaisista ihmisistä. Jeesus tuli maailmaan vaatimattomassa asussa, syntyi pieneen talliin, hankki tavallisen ammatin, ratsasti aasilla kaupunkiin ja keräsi opetuslapsikseen kalastajia ja auttoi niitä kaikkein vähäisempiä ja köyhimpiä ja sai nöyryyttävän kuoleman. Jeesus tuli antamaan meille leipää, joka antaa meille toivon, lohdutuksen, rakkauden, anteeksiannon ja iankaikkisen elämän. Siellä missä eletään kaukana läheisistä, kuoleman vaarassa, väkivallan keskellä – siellä toivon ja lohdutuksen sanalla on tärkeä merkitys. ... Ihmisen puolikasPäivi Pulakka17.2.2017Radiossa paljon soitetussa Ellinooran laulussa sanotaan: Tänään ihmisen puolikas on huomenna leijonankuningas. Nuorisotyön pappina kohtaan paljon nuoria, joiden elämässä on ollut paljon rikkinäisyyttä, surua ja kipua. Yksi nuori sanoi, että tuntee elämässään olevansa kuin norsu lasikaupassa. Aina kun saa uuden kivan asian, se aina menee rikki. Silloin voi tuntea olevansa kuin ihmisen puolikas. Nykymaailmassa mediassa kerrotaan paljon sankaritarinoita, joissa ihminen on noussut hienolla tavalla elämän kivuista iloon ja riemuun. Mutta entä jos oma elämä tuntuu siltä, ettei sieltä kivusta ja surusta ole pelastustietä pois? Me emme tiedä, miksi maailmassa on niin paljon pahuutta, kipua ja keskeneräisyyttä. Mutta uskon pappina ja kristittynä, että vaikka omin silmin tai muiden silmin näyttäisi olevan ihmisen puolikas, olemme kolmiyhteisen Jumalan silmissä (jos ei leijonankuninkaita niin ainakin) ihmeitä ja armahdettuja syntisiä. Hän sanoo meille: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.” Jumala tuli maailmaan meidän keskellemme, keskelle kipua ja surua. Että me tuntisimme itsemme epätäydellisyydenkin keskellä kauniiksi ja armahdetuiksi. Kristittyjä kutsutaan vaeltajiksi tai kotiin palaajiksi. Vaikka elämämme tässä maailmassa on välillä kivuliasta, niin saamme uskoa, että kerran saamme kutsun Taivaan kotiin. Taivaan kodissa on kaikki hyvin, siellä ei ole kipua, tuskaa tai kyyneltä, siellä on vain rakkautta. Kuten Ilmestyskirjassa meille luvataan: ”Ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” ... KotiinpaluuPauliina Hatakka17.2.2017Kävin katsomassa elokuva Lion. Se on tarina intialaisesta Saroosta, joka viisivuotiaana joutuu eroon perheestään ja ajautuu tuhansien kilometrien päähän kotoaan. Monien vastoinkäymisten jälkeen pieni poika saa uuden kodin Australiasta. Monia vuosia myöhemmin Saroo alkaa etsiä omia juuriaan ja perhettään apunaan Google Earth. Elokuva on taianomainen tarina ihmeestä yhden pienen ihmisen elämässä. Sitä voisi helposti pitää kliseisenä ja epäuskottavana, ellei se perustuisi toistarinaan Saroo Brierlyn elämästä. Sama tarina kerrotaan omaelämäkerrassa A Long Way Home. Lion on kaunis elokuva. Erityisen koskettavaa oli katsella pienen Saroon selvitymistä Kalkutan suurkaupungissa, jossa kukaan ei pysähtynyt kadulla nukkuvan lapsen vierelle. Tarinassa kävi selväksi, miten vähän lapsella on arvoa isojen ja pahojen ihmisten maailmassa. Saroolle kävi hyvin ja tarina päättyi onnellisesti. Kaikille maailman eri puolilla olevien kaupunkien kaduilla nukkuville lapsille ei käy yhtä hyvin. Sydäntä särkien itkin näiden lasten puolesta. Miten kukaan voi kävellä heidän ohitseen? Maailman ja ihmisten pahuus voi helposti lamaannuttaa. Enhän minä voi tehdä mitään, olen vain pieni pisara suuressa ihmismeressä. Mutta eikö juuri yksi pieni teko, ojennettu käsi, ystävällinen sana, hymy voi olla toiselle pelastus? Siksi tarvitaan myös onnellisia loppuja, tarinoita toivosta ja ihmeistä elämässä. Sillä niitäkin onneksi tapahtuu, joka päivä.... Vähän huumoria päivään!Päivi Pulakka16.2.2017... Ystävänpäivän jälkeenVirve Valkeavuori15.2.2017Elämässä on hyvä olla riittävästi juhlaa. Oli se sitten pientä tai suurta. Ajattelen, että ystävän muistaminen, vähintäänkin ystävänpäivänä, on mitä suurinta rakkautta ja välittämistä. Vaikka ystävänpäivä ei ole kristillinen juhlapäivä, sen sanoma on hyvin kristillinen. Sanoma lähimmäisenrakkaudesta ja lähimmäisen huomaamisesta. Diakoniatyön esitteessä muistutamme itseämme ja toisiamme, että toimimme lähimmäisenrakkauden puolesta. Tänään juhlimme eri työmuotojen kanssa yhdessä ikäihmisiä yhteisillä syntymäpäivillä Sovituksenkirkossa. Muistimme ja huomioimme päivänsankareita juhlaohjelmalla ja kahvitilaisuudella. Jokainen juhlavieras sai vielä kotiin viemiseksi ruusun. Ruusun, joka muistuttaa siitä, että jokaisella on oma erityinen paikka tässä elämässä ja juuri niin ainutlaatuisena kuin on. Ainutlaatuisuutta kuvastaa myös lasteni saamat ystävänpäiväkortit kavereiltaan. Niitä tuli yllättävän paljon. Korttiperinne elää edelleen ja ystävää halutaan muistaa. Välittäminen on käsin kosketeltavaa. Saimme myös ystävältä kolme ruusua, yhden jokaiselle perheenjäsenelle. Yhteinen kahvihetki ja ruusut toivat arki-iltaamme juhlahetken. Lahjoillasi meitä siunaat, kaiken annat ajallaan, opeta oi Herra meitä, omastamme jakamaan.... Reformaatio. Nyt!Hannu Lehdeskoski12.2.2017 Elämme reformaation 500 -vuotisjuhlavuotta. Suomen kirkko on aloittanut juhlavuoden heti vuoden alusta erilaisin tilaisuuksin. Hyvä näin. Mieleeni on kyllä hiipinyt epäily, miten juhlatuulta riittää koko vuodeksi. Sana reformaatio tulee latinan kielen sanasta reformare, muotoilla uudestaan. Uudistaminen ei tarkoittanut keskiajalla vain jonkin aivan uuden ja ennen näkemättömän kehittämistä, vaan se sisälsi vahvan ajatuksen palaamisesta alkuun. Reformi nähtiin 1500 -luvulla tarpeellisena, sillä katolinen kirkko oli monin tavoin väärentänyt alkuperäisen uskon. Reformaattorien mielestä oli aika palata joko Jeesuksen esikuvaan, apostolien aikaan, alkukirkkoon tai sääntökuntien varhaisiin vaiheisiin. Meille 1500 -luvun tapahtumilla on suuri merkitys. Luther muokkasi vahvasti katolisen kirkon oppia ja käytänteitä. Lutherin ajattelu on edelleenkin lukemisen arvoista tekstiä, mutta mielestäni niitä lukiessa on muistettava, että hän kirjoitti 500 vuotta sitten. Luther ja kumppanit elivät aivan toisenlaisessa maailmassa. Luther ei esimerkiksi hyväksynyt aurinkokeskeistä maailmankuvaa. (Katolinen kirkko hyväksyi sen vasta 1820 -luvulla.) Luther ei tiennyt myöskään mitään naisten äänioikeudesta, saati naisten pappeudesta. Lutherin tapa lukea Raamattua oli myös erilainen. Hänellä ei ollut samoja ongelmia Raamatun tekstien historiallisuudesta, niin kuin monilla meidän aikamme kristityillä. Luther ajatteli Raamatun olevan uskon ylin auktoriteetti, koska se sisälsi Jumalan ilmoituksen. Kirkon perinne ja muut lähteet olivat taas, Raamatun arvovaltaista tulkintaa, ”inhimillistä perinnettä”. Niitä oli voitava korjata, jos ne ajautuivat ristiriitaan Raamatun kanssa. Raamatun sisällä taas Jeesuksen sanat ja teot määrittelivät sen, mitä kristityt pitävät sitovana ja mitkä esimerkiksi Vanhan Testamentin periaatteista ovat aikasidonnaisia. Oikeaa kristillistä elämäntapaa etsiessämme meidän tulee siis keskittyä tutkimaan Jeesuksen sanoja ja tekoja. Meidän tulee tehdä reformaatio, palata alkuun ja etsiä sieltä vastauksia. Mutta entäpä, jos Jeesus ei ole sanonut mitään meidän aikamme päivänpolttavista kysymyksistä? Mitä sitten, onko silloin lupa etsiä vastauksia muulta Raamatusta? Onneksi Luther lisäsi Jeesuksen sanojen lisäksi Jeesuksen teot. Näin meillä on mahdollisuus rivien välistä lukea, miten Jeesus suhtautui meidän aikamme tilanteisiin. Meidän ei tarvitse löytää juuri samanlaista tilannetta, vaan voimme katsoa Jeesuksen toimintaa kokonaisuudessaan. Lukiessamme, miten Jeesus kohtaa roomalaisen upseerin, aviorikoksesta tavatun naisen, publikaanien esimiehen tai sokean kerjäläisen, jotka kaikki olivat juutalaisessa yhteisössä syrjittyjä, voimme saada esimerkin, miten meidän pitäisi kohdata oman yhteisömme syrjityt. Reformaation juhlavuoden kunniaksi voisi aloittaa oman, henkilökohtaisen reformaation. Sen voisi aloittaa miettimällä, ovatko minun elämänarvoni ja -asenteeni ristiriidassa Jeesuksen opetusten kanssa. Jos huomaan näin olevan – selitysten ja kiemurtelujen sijaan – minun pitäisi rohkeasti käydä prosessiin itseni kanssa, ottaa härkää sarvista ja mietti, miten Jeesus toimisi niissä tilanteissa, joihin itse joudun (tai pääsen) kohdatessani erilaisia ihmisiä. Niin ja tietenkin tehdä tarvittavat säädöt omaan ajatteluun. Perimmäinen kysymys kuitenkin on, haluanko lähteä tälle matkalle vai en.... Vuosi lisää elämää ja yhteisvastuutaVirve Valkeavuori10.2.2017Asioilla ja ihmisillä on tapana vanheta. Se ei tarkoita sitä, että jokin menisi huonompaan suuntaan tai pilaantuisi. Vuosien kertyminen voi myös uudistaa. Vuodet tuovat mukanaan kokemusta ja näkemystä, levollisuutta ja viisautta. Tänään täyttäessäni taas vuoden lisää, ajattelen että olen juuri nyt sopivan ikäinen. Olen oppinut elämästä, koulutuksista ja työstä. Opin koko ajan lisää. En ole valmis enkä halua valmistua koskaan tästä elämänkoulusta. 67.Yhteisvastuukeräys on hieman iäkkäämpi kuin minä. Omaa kokemusta keräyksestä on karttunut liki 17 vuotta. Yhteisvastuukeräys on tämän vuoden jälkeen uudistumassa ainakin kokeilumielessä. Muutokset tuovat mukanaan mahdollisuuksia kehittää asioita. Vuonna 2018 tuotto kohdentuu enemmän paikallisseurakuntiin ja heidän tarpeisiinsa. Kotimainen erityiskohde jää pois. Paikallisseurakunnat saavat tuotonjaossa 20 %, Kirkon diakoniarahasto 20 % ja ulkomaankohde 60 % Kirkon Ulkomaanavun kautta. Tänä vuonna kerätään vielä vanhoilla periaatteilla. Lipaskeräys tempaa meidät viikonloppuna mukaansa. Menen tänään lasten kanssa Hollolan kirkonkylän Salelle aloittamaan ja vapaaehtoiset jatkavat iltaan saakka. Kaikkien Hollolan kauppojen edessä näkyy perjantain ja lauantain aikana paljon eri-ikäisiä valkoliivisiä arkienkeleitä. Paljon onnea Yhteisvastuukeräys 67 vuotta!... Rakkautta, rakkautta vaan!Hannu Lehdeskoski9.2.2017Kuuntelin tässä muutama päivä sitten opiskeluajan lempimusiikkia ja se pysähdytti jälleen kerran miettimään kaikkein suosituinta laulunaihetta kautta historian, nimittäin rakkautta. Ihmiset ovat kirjoittaneet rakkauslauluja ja runoja koko olemassa olonsa ajan. Monet rakkauslaulut kertovat onnellisesta rakkaudesta, mutta vielä suurempi osa kertoo kuitenkin rakkauden kaipuusta tai pettymyksistä rakkaudessa. Nämä laulut ja runot kertovat ihmisen luonteeseen kuuluvasta rakkauden ja hyväksynnän tarpeesta. Jokainen ihminen kaipaa tunteen rakastettuna olemisesta. Laulujen aiheita tarkastellessa kuitenkin näyttää siltä, että hyvin harvoin ihminen saa osakseen rakkautta. Tietenkin voi olla myös niin, että pettymyksistä ja kaipauksesta syntyy helpommin lauluja kuin onnellisuudesta. Tunne pettymyksestä, hylkäämisestä tai epäonnistumisesta on vahva. Siksi juuri näistä aiheista onkin niin paljon lauluja. Epäonnistuminen rakkaudessa voi johtaa myös heijastamaan rakkauden antajan tämän todellisuuden ulkopuolelle. Jos ihmiset eivät kerran epätäydellisyydessään pysty osoittamaan ja antamaan tarpeeksi rakkautta toisilleen, niin inhimillisen käsityskyvyn yläpuolella oleva Jumala kyllä pystyy. Yli-inhimillinen Jumala jakaa rakkauttaan ja hyväksyntää niille, jotka sitä tarvitsevat. Kautta historian ihminen on pyrkinyt säätelemään luonnonvoimia, kohtaloaan ja tulevaisuuttaan maanitellen luonnonvoimia ja jumaliaan toimimaan niin, että hänen toiveensa toteutuisi. Mutta, mitä sitten, kun asiat eivät sujukaan, niin kuin pitäisi? Miksi rakastava ja kaikkivaltias Jumala ei toimikaan, niin kuin kaiken logiikan mukaan hänen pitäisi toimia? Sitä joko tyytyy toteamaan, että Jumalan tiet ovat tuntemattomia tai unohtaa koko Jumalan. Monet aikamme ihmiset unohtavat Jumalan, sillä yliluonnollinen Jumala ei ole tänään kovin varteenotettava vaihtoehto. Mutta on olemassa myös kolmas vaihtoehto. Kolmas vaihtoehto on unohtaa yliluonnollinen Jumala ja ajatella, että miljoonat rakkauslaulut eivät puhukaan vain inhimillisestä rakkaudesta, vaan myös Jumalan rakkaudesta. Monet sanovat, että tämähän on pelkkää humanismia, eikä mitään jumalauskoa. Mutta jos Jumala onkin kohdattavissa juuri siinä, mitä me kaikesta sydämestämme kaipaamme, toisessa ihmisessä? Jumalaan kohdistetaan kaikki toiveet, mitä olemme elämämme aikana kaivanneet, rakkauden ja hyväksynnän. Etsimme Jumalassa sitä syliä, jota ilman olemme elämässämme jääneet, sitä myötätuntoa, mitä epäonnistuessamme toivoisimme jonkun osoittavan. Kohdistamme ikävöintimme Jumalalle, koska kukaan muu ei sitä meille anna. Me ajattelemme, että Jumala tekee ihmeitä, mutta me itse olemme se ihme. Ihmisen elämäntehtävä on olla rakkauden jakaja, ei vain passiivinen vastaanottaja, mihin meitä on viimeisen 1000 vuoden ajan opetettu. Jos jokainen ihminen ottaisi tehtävänsä Jumalan unelman toteuttajana vakavasti, maailma näyttäisi toisenlaiselta ... Matkalla syntynytPauliina Hatakka9.2.2017Talvisin kaipaan Afrikan auringon alle, missä asuin perheeni kanssa kuusi vuotta. Angolassa ja Namibiassa riitti lämpöä ja valoa läpi vuoden. Myös ihmiset olivat valoisia ja meidät otettiin lämpimästi vastaan monessa kodissa ja kirkossa. Kun olimme lähdössä ensimmäiseltä työkomennukseltamme Angolasta takaisin koti-Suomeen, meille järjestettiin lähtöjuhlat. Asiaan kuului, että matkalle lähtijöitä kokoonnuttiin yhdessä saattelemaan rukousten, laulujen ja puheiden kera. Olin kuullut jo aiemmin tavasta, jonka mukaan kyläläiset antoivat meille suomalaisille ”valkonaamoille” lempinimiä. Tuo lempinimi oli usein osuva ja viittasi ulkonäköön tai johonkin luonteenpiirteeseen. Noita lempinimiä ei meille kerrottu – ehkä siksi, että ne eivät aina olleet suomalaisten mielestä kovin imartelevia. Lähtöjuhlassa sekä minä että mieheni saimme kumpikin nkumbinkieliset nimet. Minä sain nimekseni Meme Nandjila, Matkalla syntynyt. Se viittasi nkumbi-kuninkaaseen ja oli selvästi arvokas ja tärkeä nimi, osoitus siitä, että olin onnistunut löytämään paikkani Angolan luterilaisen kirkon työyhteydessä, Shangalalan kylässä ja raamattukoulun opettajien yhteisössä. Olen myöhemmin miettinyt paljon tuota nimeä. Mihin olen matkalla? Mikä matkan teossa on tärkeää? Kenen kanssa haluan taittaa yhteistä matkaa? Tästä matkalla olemisesta haluan jakaa ajatuksia blogissani sinunkin kanssasi, hyvä lukija. Matkalla olemisessa tärkeintä ei ole päämäärä vaan matkalla oleminen. ... Kahvikonsertti kotikäynnilläVirve Valkeavuori6.2.2017Päivän piristyksenä sain nauttia tänään ”kahvikonsertista” kotikäynnillä tutun pariskunnan luona. Iäkäs herrasmies ottaa enää satunnaisesti haitariaan esille ja soittelee. Aiemmin harrastus oli ollut tärkeä, sosiaalinen osa hänen elämäänsä. Muutto toiselle paikkakunnalle, soittajakavereiden puute ja iän tuomat esteet olivat vähentäneet luonnollisesti tätä soittoharrastusta. Saimme kuulla Lehdettömän puun, Valkean ruusun ja moneen kertaan hänelle kaikista rakkaimman kappaleen, Kristallivirran. Siellä mä uusin kielin kiitän, kirkkaana siellä kannel soi. Kauas on jääneet päivät taistelujen, Herra kun kaiken uudeks loi. Elämän virran kirkkaan äyräillä saan, yhtyä lauluun valtavaan. Kristallivirta on monen ikäihmisen toive eläkeikäisten kerhoissa ja leireillä. Se tuo monia muistoja mieleen ja antaa samalla turvaa iankaikkisuudesta. Musiikki saa aikaan mielihyvää, tukee ja vahvistaa muistia sekä vie ajatukset hetkeksi muualle. Musiikki luo lohtua, iloa ja toivoa. Martti Lutherin sanoin: Jos mielesi on murheellinen, ala laulaa ja soittaa suloista laulua. Kotikäyntityöllä on vahva perinne seurakuntatyössä. Se perinne elää myös kantaseurakuntamme diakoniatyössä. Viime vuosien tilastojen perusteella eniten asiakaskontakteistamme tapahtui kodeissa. Nopeasti reagoiva ja kiireetön kotikäyntityö on mielestäni yksi diakoniatyön luovuttamaton perustehtävä ja koko seurakuntatyön rikkaus.... Mummot ja mammat yhdessäVirve Valkeavuori2.2.2017Limpsin lampsin jalkapatikalla, patikalla joo…vai eikö? Ei, tällä kertaa tarvittiin autoa matkalla Sovituksenkirkolta Vesikansan seurakuntakodille. Mutta tämä laululeikki siellä raikui silti. Vietin tiistai-iltapäivää Vesikansassa ”mummokerhon” ja vauvakerhon vieraana. Kaivoimme soittimet esiin ja lauloimme alkuun ja loppuun rytmin säestyksellä Kynttilänpäivän laulun Vanha vanha Simeon. Moni rohkeni ottamaan soittimen ja muut lauloivat reippaasti. Itseänikin innosti soittaa rytmimunaa taas pitkästä aikaa ja jammailla mukana. Vauvojen syntymäpäiväkakun päälle ei ole sytytetty vielä yhtäkään kynttilää, kun taas Simeonin kynttilät oli jo kaikki sytytetty. Onneksi Vanhan Simeonin toive ehti täyttyä ja hän tapasi Jeesuksen viime hetkellä. Jumalan kirkkauden säteily jäi hänelle suureksi lahjaksi ja muistoksi. Hänestä tuli entistä onnellisempi mies. Kerhossa näin paljon onnellisia ja hymyileviä kasvoja. Itkut ja murheet eivät tähän hetkeen ulottuneet. Ne oli hetkeksi pyyhitty pois. Voi kumpa näitä hetkiä olisi meillä kaikilla joka päivä? Eihän unohdeta hassuttelua ja hymyjä? Eräs opiskelukaverini terveydenhoitajakoulusta kommentoi päivitystäni sosiaalisessa mediassa: ”On sulla ihana työ!”. Vastasin: ”On kyllä, luova ja monipuolinen. Ei kahta samanlaista päivää. Elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten ... Syrjittyjä lintuja kaupungissaAnna-Mari Kopo1.2.2017Jos olisit lintu, mikä lintu olisit? En ainakaan pulu, en ehkä varpunenkaan. Pulu ja varpunen ovat olleet vähän syrjittyjä lintuja. Lapsuuteni Helsingissä pulut pesivät kerrostalomme räystään alla ja likasivat tietenkin talon seinän. Erään kaverini suuhunkin pulu pääsi pudottamaan jätöksensä, koska tyttö seurasi taivaan tapahtumia tuijottaen yläspäin suu auki. Varpusia tirskutti joka puolella. Ne olivat lintumaailman mustia lampaita. Puluja tai varpusia ei arvostettu, kunnes alettiin puhua varpusten vähenemisestä. Puluja ei arvosteta vieläkään. Mutta ei herätä kovin suurta ihastusta, jos kerron nähneeni pulun tai varpusen. Niitähän nyt on. Pulujen touhua on silti hupaisaa seurata. Niilläkin on omat omituiset tapansa, kuten meillä kaikilla. Nimet uusiksi Isääni moinen aliarvostaminen harmitti. Hän tunsi paljon lintuja, kasveja ja eläimiä eikä hänen mielestään toinen ollut toista vähäarvoisempi. Niinpä hän antoi uudet nimet puluille eli kesykyyhkyille sekä varpusille. Koska pulut pesivät räystäiden alla ja varpuset mekastivat pensasaidoissa, isäni nimitti pulun isoksi räystäslinnuksi ja varpusen pieneksi pensasaitalinnuksi. Minulle nämä nimitykset ovat hyvin kelvanneet. Uudet nimet muuttivat asennettani näihin lintuihin. Isot räystäslinnut ja pienet pensasaitalinnut ovat oppineet sopeutumaan elämään kaupungeissa. Pulu sairaalassa Olin Lahden kaupunginsairaalan ala-aulassa eräänä aamuna, kun avoimista ovista tupsahti pulu sisälle. Aika rennon oloisena se tepasteli vahtimestarin luukulle. Siellä se tutki ihmisten kenkiä ja etsi lattialta ehkä murusia. Ei tuntunut pululla olevan hätäpäivää. Mutta me ihmiset toki kauhistuimme, pulu sairaalassa! Pulu ei antanut ottaa itseään kiinni, kai se halusi tutkia uutta olinpaikkaansa. Silloin eräs topakka nainen tuli, johdatti pulun kulmaukseen ja otti sen rennosti syliinsä tottuneesti ja hellävaroen mutta napakasti. Pulu pääsi sairaalasta ulos helposti. Tapahtuma oli sympaattinen, pulu, jonka napakka nainen johdatti ulos. Jotenkin näihin lintumaailman reppanoihin on alkanut itselläni kehittyä uusi suhde. Iso räystäslintu (pulu) ja pieni pensasaitalintu (varpunen)ovat lajinsa vähemmän arvostettua porukkaa. Enpä minäkään nyt mikään kuningaskalastaja tunne olevani, helpompi on samastua varpuseen. Tai jos pitää valita, olisinko kotka vai kesykyyhky, niin en ainakaan koe olevani kotka. Jokaisella on paikkansa, niin kotkilla ja kuningaskalastajilla kuin isoilla räystäslinnuilla ja pienillä pensasaitalinnuillakin. ... Aamuhetki A-killassaVirve Valkeavuori1.2.2017Otatko kahvia? Nyt olisi tarjolla hyviä leipiäkin. Katso nyt, miten hyvät täytteet! Vastaanotto on jälleen lämmin ja mutkaton. Istahdan pöydän ääreen. Hollolan kunnan varikolla sijaitsee monen kulkijan päihteetön tukikohta A-kilta. Paikka on avoinna jokaisena arkipäivänä. Kynnys on matala ja katto korkealla. Ketään ei ajeta pois ilman syytä. Viikon aikana jokainen saa ilmaista leipää ja juttuseuraa. Jäsenille on tarjolla lisäksi ruokakassi kolmena päivänä viikossa huokeaan hintaan. Hollolan seurakunnan diakoniatyö tukee toimintaa vuokra-avustuksella sekä työntekijän tuella. Tarjolla on henkilökohtaista keskustelutukea, retkiä, saunailtoja ja leirejä. A-killan väki taas on vastavuoroisesti mukana seurakunnan erilaisissa vapaaehtoistehtävissä, viimeksi kaiken kansan jouluaaton aulamiehinä. Etsikää, niin te löydätte ja kolkuttakaa niin teille avataan. Sillä etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Ja muistakaa myös, että antaessaan saa. Tätä on ihmisten kohtaaminen ja eri toimijoiden yhteistyö parhaimmillaan. Molemminpuolista jakamista, vertaistoimintaa ja vuorovaikutusta. Kahvit on juotu ja on hyvä mieli jatkaa eteenpäin. Leipiä jäi vielä monelle ovenavaajalle ja kuumaa juomaa ladataan tarvittaessa lisää. Ulkona paistaa kirkas aurinko ja aamupäivä on jo pitkällä. Toivotan turvallista ja siunattua päivää kaikille ja hyppään auton rattiin.... Rakastatko sinä minua?Päivi Pulakka1.2.2017Kävimme rippikoululaisten kanssa hautausmaalla viime kesänä. Rippikoululaiset saivat tehtävän etsiä hautakivistä symboleita. Nuorten kiertäessä hautausmaata he löysivät hautakivistä muun muassa ristin, kukan ja kyyhkysen kuvat. Risti kuvaa Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta, kukka ihmiselämän haurautta ja kyyhkynen Pyhä Henkeä ja iankaikkisen elämän toivoa. Joskus minulta on kysytty, että miksi on tärkeää, että rippikoulussa nuoret, joilla kaikki on vielä edessä, on tärkeää miettiä tällaisia asioita? Nuoret ihmiset, joilla on unelmia, haaveita, nuoruuden intoa, enemmän vuosia edessä kuin takana? Rippikoulun tarkoituksena on luoda tukipilareita elämään. Sellaisia pilareita, jotka pysyvät, vaikka elämä välillä riepottelisi ja tuntuisi epäoikeudenmukaiselta. Me elämme maailmassa, missä kuolema on läsnä. Voimme lukea lehdistä maailmalla tapahtuneista ikävistä asioista, mutta myös omassa elämässä tulee hetkiä, jolloin omassa sydämessä on kaipaus ja suru rakkaasta poisnukkuneesta läheisestä. Omassa työssäni kohtaan kuolemaa viikoittain. Kuoleman todellisuuden tiedostaminen on pakottanut itseni miettimään, mikä omassa elämässäni kaikkein tärkeintä. Mistä minä saan rakkautta ja iloa elämääni? Mieleen nousevat perhe, läheiset, ystävät, mutta myös usko. Vaikka elämässäni jokin tärkeä asia murtuisi, vaikka kohtaisin surua ja kipua, voin tukeutua siihen, että minusta pidetään huolta. Se, että ymmärrän, että elämä on kuin tuulen henkäys, pakottaa keskittymään olennaiseen. Jokainen päivä on silloin arvokas, mutta se luo myös toivoa. Saan uskoa ja luottaa siihen, että minulla on kolmiyhteinen Jumala, joka siunaa ja varjelee minua. Ja joka kuljettaa minut kerran iankaikkiseen elämään. Keran saamme kulkea sinne, missä ei ole kyyneleitä, ei kipua, ei sairautta vaan pelkästään rakkautta. ...
