Uusimmat blogit Uskon tunnustus on vaikeaa ?Asko Raita16.10.2017Olen kovasti miettinyt mikä tekee ihmiselle vaikeaksi tunnustaa olevansa kristitty ja uskovansa meidän kolmiyhteiseen Jumalaan ? En ole löytänyt mitään järjellistä syytä asian vaikeuteen, mutta silti siihen törmään jokapäiväisessä elämässä, niin omissa ajatuksissa kuin toisten sanoissa ja teoissa. Miksi ihminen ei uskonsa janossa voi mennä kuuntelemaan messua kirkkoon tai osallistua hengelliseen tilaisuuteen. Mitä pelättävää siinä meillä olisi ? – Ei sitten mitään, mutta… Tämä päivä on tuonnut tullessaan ihmisille käsityksen, että jokaisen pitää kuulua johonkin ryhmään ja tulla siinä hyväksytyksi. No ei siinäkään mitään pahaa ole, mutta sinulla on ympärillä niin paljon erillaisia ryhmittymiä, erillaisilla ideologeilla ja ohjeilla varustautuneita, että se sekoittaa keskiverto ihmisen ajattelukeskuksen. Niinpä hän yrittää kuulua samanaikaisesti moneen eri ryhmään ja elää autuaan tietämättömänä siitä mitä oikein elämältään haluaa. En ala kuitenkaan erittelemään erillaisia ryhmiä vaan pysyn uskovaisten keskuudessa. Itse olen uskovainen ihminen ja olen iloinen siitä, että minulla on Isä, joka huolehtii ja ohjaa minua, joskus kovastikin. Uskallan sen näin julkisesti kertoa, enkä näe siinä mitään ongelmaa. Elämääni kuitenkin mahtuu ajanjaksoja, jolloin kaikki ei ollut niin selvää minullekaan suhteissani Yläkertaan, vaan rimpuilin vastaan ja hairahduin. Monet niistä kerroista johtui halusta kuulua johonkin uskovien ihmisten ulkopuolella olevien ryhmään. Onneksi en sulkenut ovia missään vaiheessa niin suurella voimalla, että se olisi jumittunut eikä olisi enään auennut. Siitä voin pitkälti olla kiitollinen ympärilläni oleville ihmisille, jotka jaksoivat olla tukenani elämässä., silloin kun minulla usko oli liian laiha ja muiden ihmisten tarve lihava. Tuskin olen elämäni aivoitusten kanssa yksin, vaan kaltaisiani on paljon. Suuresti ihailemani laulaja Lynda Randle kertoo laulussaan: – Jumala on yhä Jumala huonoina aikoina, ja päivän Jumala on yhä Jumala yössä. Näinhän se on, ja näin minä sen haluan myös nähdä. Tänään vaan turhan paljon nojataan raadolliseen tarpeeseen miellyttää kaikkia, ja tehdä omasta olosta liian vaikea. Työelämäni aikana huomasin kuinka paljon uskosta on apua. Uskovaisista hyvin harvat aiheuttivat meille töitä, ja niillekin joilta usko meidän Herraamme puuttui, antoi oma usko voimia auttaa häntä monissa tilanteissa. Kouluissakin laillisuuskasvatustunneilla, kuten myös vanhempain illoissa mainitsin ihmisen heräämisen ja uskoon tulemisen olevan yksi useista mahdollisuuksista päästä eroon päihteista, rikollisuudesta ym. ongelmia tuottavista asioista. En minä tuolloinkaan niissä tilaisuuksissa julistanut uskoon tuloa keinona onnellisempaan elämään, koska minulta olisi melko pian kielletty kouluihin meno kokonaan. Olisin ilmeisesti saattanut loukata jonkun muun ihmisen ajatusta tai oikeaksi katsomaansa elämän suuntaa. Mainitsin sen vain yhtenä mahdollisuutena epätoivoisessa tilanteessa olevalle ihmiselle. Yksityisesti, jos minulta on vastaavasta asiasta kyselty olen kovastikin suositellut syvällistä pohdintaa, miksi teen asioita väärin, miksi minulla on niin paha ollaa, onko olemassa sellaista tahoa mistä saisi apua. Sen jälkeen olen kertonut ne maalliset mahdollisuudet mitä tiedän ja sitten kerron Taivaan Isän tarjouksesta ottaa vastaan hänen armonsa ja ohjeensa elämään maan päällä. Ei siitä vielä kukaan ole suuttunut, ja jos suuttuu mitä sitten. Olenhan ainakin tuonnut mahdollisuuden esille. Ihan tosi – uskokaa vaan ! ... Sodoman syntiHannu Lehdeskoski13.10.2017Jatkan Raamatun homoerotiikkaa sisältäviä tekstejä esitteleviä blogejani. Seuraavaksi paneudun kertomukseen, joka on muovannut paljon kristillistä käsitystä homoseksuaalisuudesta. Vanhasta testamentista löytyy kaksi hyvin samankaltaista kertomusta. Vanhempi kertomuksista on kertomus enkelien vierailusta Sodomassa ja siitä, mitä Lootin perheelle sitten tapahtui (1. Moos 19: 1-11). Toinen kertomus on leeviläisestä miehestä, hänen matkastaan Betlehemiin hakemaan sivuvaimoaan takaisin ja matkalaisten yöpymisestä benjamilaisen heimolle kuuluvassa Gibean kaupungissa (Tuom 19). Kerron lyhyesti, mitä Sodomassa tapahtui. Kertomus leeviläisen miehen matkasta seuraa Sodoma -kertomuksen tapahtumia, joten sitä ei tarvitse käydä erikseen läpi. Teen muutaman huomion siitä jäljempänä. Abrahamin vieraina olleet enkelit lähtevät Sodomaan katsoakseen, onko kaupunki todella niin syntinen kuin siitä kerrotaan. Enkelit saapuvat Sodomaan ja Loot on valmiina kaupungin torilla odottamassa enkelien tuloa. Loot on ainoa, joka on valmis auttamaan enkeleitä, sillä hänellä on kokemusta, mitä on elää muualta tulleena Sodomassa. Hän pyytää heidät taloonsa, koska tietää heidän olevan vaarassa. Kaupungin miehet lähtevät samana iltana Lootin luo ja piirittävät hänen talonsa. Piirityksen luonne paljastuu lukijalle siitä, että kaikki kaupungin miehet, niin vanhat kuin nuoretkin ovat mukana. Talo on siis paikallisten miesten piirittämä ja he alkavat käyttäytyä uhkaavasti. He vaativat Lootia tuomaan miehet ulos, jotta he voisivat maata heidät. Loot kauhistuu vaatimusta ja tarjoaa omia koskemattomia tyttäriään vieraittensa sijasta. Miksi kaikki kaupungin miehet tulevat Lootin talolle ja haluavat maata siellä vieraina olleet miehet ja miksi Lootin tyttäret eivät kelpaa miehille? Tuskin kyse on homoseksuaalisesta halusta, sillä onhan miehen kanssa makaaminen syntiä. Mutta antiikin ajan sotilaiden toimintatapa sopii hyvin miesten motiiviksi. Antiikin aikana taistelun voittaneilla sotilailla oli nimittäin tapana raiskata taistelun häviäjät. Näin he lisäsivät hävinneiden häpeää, olihan juuri naisen roolin ottaminen toisen miehen kanssa kauhistuttava teko. Sinä iltana enkelit saivat kaipaamansa todisteet Sodoman syntisyydestä ja he antoivat Jumalan tuhota kaupungin. Syntisyyden syy ei kuitenkaan ollut homoseksuaalinen hurjastelu, vaan vihamielisyys kaupunkiin tulleita vieraita kohtaan. Tuomarien kirjan kertomus kulkee samalla tavalla. Gibean miehet halusivat maata leeviläisen kanssa häpäistäkseen hänet. Lootille kävi hyvin, olihan hänelle enkeleitä vieraanaan. Leeviläisen sivuvaimolle kävi huonommin. Gibean miehet raiskasivat leeviläisen sivuvaimon kuoliaaksi. Tuomarien kirjan kertomuksen tarkoitus selviää sen lopussa. Leeviläinen leikkaa kuolleen sivuvaimonsa ruumiin kahteentoista osaan ja lähettää ne ympäri Israelia. Luvun viimeisessä jakeessa kerrotaan miksi. ”Kaikki, jotka tämän näkevät, sanovat: ’Mitään tällaista ei ole tapahtunut eikä ole nähty milloinkaan sen jälkeen, kun israelilaiset lähtivät Egyptistä.’ Harkitkaa nyt tarkoin ja sanokaa, mitä on tehtävä.” (Tuom 19:30) Kumpikin kertomus viittaa kaupungeissa rehottavaan vihamielisyyteen vieraita kohtaan. Ne kertovat, että Gomorassa ja Gibeassa oli ihmisiä, jotka eivät suvainneet muukalaisia ja halusivat häpäistä heidät. Kertomuksilla ei ole ollut tarkoitus sanoa mitään homoseksuaalisesta käyttäytymisestä siinä mielessä kuin me sen tänään tunnemme. Tarinoilla on kritisoitu Israelin piirissä muukalaisiin kohdistuvaa vihamielistä seksuaalisesta aggressiivisuutta.... Onko epäoikeudenmukaisuus oikein?Anna-Mari Kopo21.9.2017Lapset ovat tarkkoja siitä, että heitä kohdellaan oikein. Mutta mikä on oikein? Olin kansakoulun neljännellä luokalla, kun jouduin opettajan hampaisiin. Hän ei nimittäin tykännyt tytöistä, hänestä pojat oli helpompi saada kuriin. Eräänä päivänä luokassa oli kova hälinä, sillä olimme juuri saaneet rokotukset käsivarsiimme. Vertasimme rokotusjälkiä ja puhuimme kovaäänisesti pakotuksesta olkavarressa. Jostain syystä siinä metakan keskellä opettaja raivostui minuun, joka olin vielä tuolloin melko ujo oppilas. Hän ajoi minut käytävään, koska olin käyttäytynyt hänen mielestään häiritsevästi. Olin pakahtua häpeään, kun luokkakaverit tirskuivat minun, ujoimmasta päästä olevan tytön, osakseni saamaa kohtelua: ”Hei, kato, toi ajetaan ulos!”. Minusta opettaja ei toiminut oikeudenmukaisesti, koska vain yhtä rangaistiin, vaikka koko luokka hälisi. Tänä päivänä ilmiselvää epäoikeudenmukaisuutta perustellaan oikeamielisenä toimintana. Onko epäoikeudenmukaisuus oikein? Mutta mitä oikeudenmukaisuus tarkoittaa? Tuleeko enemmistön saada enemmän, vain koska heitä on enemmän? Kenellä on oikeus työpaikkaan, kotimaahan, uskontoon? Kenellä on oikeus palkankorotukseen? Kuka taas irtisanotaan? Kenen olisi maksettava eniten veroa? Kuka saa tikkarin? Kenen kanssa leikitään, kuka heitetään ulos? Miksi eniten ansaitsevien tulot nousevat, kun taas vähiten ansaitsevien verotusta kiristetään? Oikeudenmukaisuus on askarruttanut minua aina. Mutta mitä pidemmälle ihmisoikeuksia, luomakunnan oikeuksia, vähemmistöjen oikeuksia, luonnonoikeuksia tai muita oikeuksia menee, sitä hankalammaksi käy. Mitä on oikeudenmukaisuus? Oikeudenmukaisuutta on antaa ihmiselle se, mikä hänelle kuuluu. Mutta kuka määrittelee, mitä kenellekin kuuluu? Ei oikeudenmukaisuutta ilman armollisuutta Oikeudenmukaisuus ja armollisuus kuuluvat yhteen. Ei ole toista ilman toista. Oikeudenmukaisuus ilman armoa kääntyy epäoikeudenmukaisuudeksi. Oikeudenmukaisuutta ja armollisuutta ei voida erottaa ilman, että toinen niistä vesitetään. Kun ajattelen oikeutta ja epäoikeutta maailmassa, edessä on vain ongelmia. Mitä ajattelen köyhimpien maiden naisten osasta? Mitä mieltä olen palestiinalaislasten kohtelusta Israelissa? Mitä mieltä olen juutalaisten kohtelusta viime vuosisadalla? Mitä mieltä olen metsien hakkuusta? Mitä ajattelen kerskakulutuksesta ja ahneudesta, joka on suistamassa maailmamme radaltaan? Onko minulla oikeus fleecepusakkaan tai körryytellä joka paikkaan autolla? On helppo tuomita diktaattorit ja syrjintää harrastavat. Mutta millä tavalla itse voisin vaikuttaa? Mitä ajattelisi Nasaretin mies? Nasaretin Jeesuksessa on kiinnostavaa juuri se, ettei hän puolusta omasta mielestään oikein ajattelevia ja vanhurskaina pidettyjä. Nasaretin Jeesus puolustaa julkisyntisiä, väärintekijöitä, pahoja, hyljeksittyjä, syrjittyjä. Hän puolustaa niitä, joiden maine on vähintään kyseenalainen. Minä haluaisin puolustaa ikimetsiä, suomalaista luontoa, sademetsiä, syrjittyjä lapsia, nuoria, joilla ei ole turvallista kotia, lapsia, joilta puuttuu leipä, lapsia, jotka viety väkisin orjatyöhön. Haluan puolustaa naisia, joiden ei anneta puhua. Haluan puolustaa muutakin kuin rahaa ja rahan valtaa. Mutta mitä olen oikeasti valmis tekemään? Mistä olen oikeasti valmis luopumaan? Jos Nasaretin mies olisi täällä, miten hän toimisi? Keiden luokse hän menisi? Kenen kanssa hän valmistaisi nyhtökaurapullia? Vai söisikö hän häränfilétä? Kulkisiko hän sähköautolla vai polkupyörällä? Lähtisikö hän vastustamaan arktista öljynporausta vai auttaisi kaltoinkohdeltuja väkivallan uhreja? Vai olisiko hän kansainvälisen öljy-yhtiön hallituksessa? Oikeudenmukaisuudesta on väitelty kautta historian. Aristoteleen ajatukset oikeudenmukaisuudesta leimaavat yhä ajatuksiamme. Mutta emme näytä edes täällä Suomessa olevan yhtä mieltä siitä, mikä on oikein. Silti on jokaisen tehtävä pyrkiä kohti oikeutta ja armollisuutta. Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille, Matt. 7: 12. ... Enkelin kohtaaminenVirve Valkeavuori19.9.2017 Eräs ihminen kertoi enkelikohtaamisistaan. Hän ei ylihengellistänyt kokemuksiaan vaan kertoi rehellisesti ja realistisesti, kuinka on kohdannut ”enkelin” monta kertaa. Toisaalta hän on myös itse saanut olla enkelinä toiselle. Joskus ihan yllättäen ja joskus taas enemmän suunnitellusti. Nainen oli kaupan kassalla huomannut, että rahat eivät aivan riitä. Kahvipaketti, talouspaperi ja hoitoaine oli ainakin jätettävä tällä kertaa pois ostoksista. Takana oleva asiakas oli sen huomannut ja tokaissut, että hän voi kyllä maksaa ne. Ja näin myös kävi. Vielä yllättävämpää oli, kun eräs henkilö maksoi tuttuni kokonaisen ostoskärryn. Tämä enkeli oli ollut jonossa vasta viimeisenä, mutta kuullut pitkälle jonoon hämmentävästä tilanteesta. Jonoenkeli riensi apuun. Tuntuu käsittämättömältä, mutta totta joka sana. Enkeliasiakkaita on olemassa. Tämä nainen auttaa usein myös itse muita kanssakulkijoita. Hän käy ostoksilla puolesta ja vie lahjoitusruokaa huonojalkaisille. Hänen oppinsa on: Iloista antajaa Jumala rakastaa. Itse lisäisin tähän vielä, että antaessaan saa. Antaessaan saa vähintäänkin hyvän mielen ja hymyn kasvoille. Antaessaan saa kohtaamisen ja välittämisen tunteen. Ja antaessaan saa siunauksen. Oletko sinä joskus kohdannut enkelin tai oletko itse ollut toiselle enkeli? Miltä se on sinusta tuntunut? 1.10. vietämme enkelien sunnuntaita eli Mikkelinpäivää. Enkelien tehtävänä on opastaa meitä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Eli antaessaan saa ja iloista antajaa Jumala rakastaa.... Homoseksuaalisuus Raamatussa? Osa IHannu Lehdeskoski13.9.2017 Seksuaalivähemmistöjen oikeudet puhuttavat laajalti niin puolesta kuin vastaan. Kirkon piirissä heteroseksuaalisesta suuntautumisesta poikkeaminen on ollut kuuma peruna jo pitkään. Yhteiskunnan tekemä päätös tasa-arvoisesta avioliitosta sai lainvoiman viime keväänä. Kirkon piirissä tämä päätös on aiheuttanut hyvin tunnepitoista ja vahvaa keskustelua. Kirkon tulee lähitulevaisuudessa tehdä itse päätös , miten suhtautua tasa-arvoiseen avioliittoon. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tekee kirkko minkä päätöksen tahansa, kirkosta tulee taas eroamaan ihmisiä. Seksuaalisuus menee kirjaimellisesti meillä ihmisillä ihon alle, eikä kukaan jää kylmäksi, kun puhutaan seksuaalisuudesta. Kristillisissä piireissä homoutta on vastustettu kahden käden sormin laskettavilla raamatunkohdalla. Niiden käyttäjät uskovat, että ne osoittavat selvästi homouden olevan syntiä. Raamattua voi tulkita hyvin monella tavalla. Siten kuin homoseksuaalit tuomitsevat sitä lukevat tai siten kuin homoseksuaalien puolella olevat sitä tulkitsevat. Vastustajat ovat tuoneet selvästi esille oman kantansa ja perustelleet sen selkeästi. Itse kuulun niihin, jotka eivät tuomitse ihmisiä heidän seksuaalisen suuntautumisensa mukaan, varsinkaan Raamatussa olevat homoeroottisten tekstien perusteella. Tulen tässä ja seuraavissa blogeissa käsittelemään Raamatusta löytyviä homoeroottisia tekstejä niiden historiallisessa tekstiyhteydessään. Käyn läpi, mihin historiallisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin tekstit on kirjoitettu ja mitä niillä on haluttu niiden syntyaikana sanoa. Ensimmäiset kaksi tekstiä löytyvät 3. Mooseksen kirjasta. Laitan tekstit esille osana niiden asiayhteyttä, jotta niiden tarkoitus tulisi paremmin selville. Keskustelussa käytetyt tekstikohdat on lihavoitu. 3. Moos. 18:22, . . . 19. ”Älä yhdy naiseen, joka on kuukautistilansa vuoksi epäpuhdas. 20. Älä makaa toisen miehen vaimon kanssa, ettet tulisi saastaiseksi. 21. Älä uhraa lastasi Molokille, sillä jos niin teet, häpäiset oman Jumalasi nimen. 22. Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. 23. Älä yhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi. Älköön kukaan nainen paritelko eläimen kanssa, sillä sellainen on luonnonvastaista.” 3. Moos 20:13, . . . 11″Jos mies häpäisee oman isänsä makaamalla hänen vaimonsa kanssa, molemmat syylliset on surmattava; he ovat itse ansainneet kuolemansa. 12. Jos mies makaa miniänsä kanssa, heidät on molemmat surmattava. He ovat tehneet luonnottoman teon ja ovat itse ansainneet kuolemansa. 13. Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa. 14. Jos joku ottaa vaimokseen naisen ja hänen äitinsä tai naisen ja hänen tyttärensä, se on törkeä teko, jonka vuoksi sekä mies että molemmat naiset on poltettava. Sen kaltaista törkeyttä ei saa sallia teidän keskuudessanne.” Kyseiset raamatunkohdat kuuluvat israelilaisten Pyhyyslakiin, joka sisältää 3. Mooseksen kirjan luvut 17-26. 3. Mooseksen kirja on lakikokoelma, jossa israelilaisille annetaan ohjeita eri elämäntilanteisiin. Yksi erityinen osa-alue laissa on israelilaisten erottautuminen muista kansoista. Tästä aiheesta puhutaan kirjan luvuissa 18 ja 20. Luku 18 sisältää suoria, perusteltuja kieltoja. 20. luku taas koostuu tapauskohtaisista määräyksistä, joihin liittyy rangaistusseuraamuksia. Kumpikin yllä olevista teksteistä kuuluu pitkään seksuaalirikosten luetteloon. Samassa luettelossa mainitaan insesti, kuukautisten aikainen yhdyntä, aviorikos, eläimiin sekaantuminen, lapsien uhraaminen ”Molokille” ja vainaja- ja tietäjähenkiin turvautuminen. Näiden kieltojen merkitys avautuu pyyhyyslaille tyypillisistä niitä kehystävistä saarnoista: Moos 18: 3-5, 3. Älkää noudattako entisen asuinmaanne Egyptin tapoja älkääkä ruvetko seuraamaan niitä tapoja, joita noudatetaan Kanaanin maassa, minne minä teidät vien. Älkää eläkö vieraiden kansojen tapojen mukaan. 4. Noudattakaa minun lakejani, pitäkää minun käskyni ja eläkää niiden mukaan. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. 5. Pitäkää minun lakini ja käskyni. Jokaiselle, joka niitä noudattaa, ne antavat elämän. Minä olen Herra. Moos 18: 24-28, 24. ”Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajan pois teidän tieltänne, 25. ja myös se maa on tullut saastaiseksi. Siksi minä panen sen maan vastaamaan näistä pahoista teoista, ja se oksentaa ulos asukkaansa. 26. Pitäkää sen tähden minun lakini ja käskyni. Älköön kukaan teistä, olipa hän pysyvä asukas tai teidän keskuudessanne asuva siirtolainen, tehkö mitään näistä iljettävistä teoista. 27. Kaikkia näitä iljetyksiä ovat sen maan entiset asukkaat tehneet, ja näin he ovat saastuttaneet maansa. 28. Älkää te siis teoillanne saastuttako maata, ettei se oksentaisi pois teitäkin, niin kuin se oksentaa entiset asukkaansa. Moos 20: 7-8, 7. ”Olkaa puhtaat ja pyhät, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne. 8. Pitäkää kaikki minun lakini ja noudattakaa niitä. Minä Herra, olen pyhittänyt teidät omaksi kansakseni.” Moos 20: 23, 26, 23. Älkää omaksuko niiden kansojen tapoja, jotka minä ajan pois teidän tieltänne. Ne kansat ovat tehneet kaikkia näitä tekoja ja herättäneet minun inhoni. 26. Pysykää aina minulle pyhitettyinä, sillä minä, Herra, olen pyhä, ja minä olen tehnyt eron teidän ja muiden kansojen välillä ja ottanut teidät omaksi kansakseni. Kielto maata miesten kanssa näyttää siis liittyvän ennen muuta Israelin ja naapurikansojen kulttiin ja sen seksuaalisiin ilmenemismuotoihin. Lapsiuhrien ja vainajahenkien ja mainitseminen keskellä seksuaalirikosten sarjaa vahvistaa määräysten kultillista käyttötarkoitusta. Jos näitä kahta tekstiä lukee niiden alkuperäisessä tekstiyhteydessään, niissä ei puhuta mitään homoseksuaalisuudesta siinä merkityksessä kuin me sen tänä päivänä tunnemme. Voiko näitä tekstejä käyttää homoseksuaalisuuden tuomitsemiseen? Minun mielestäni ei.... Raamattu -lukupiiri kaupungin kirjastossaHannu Lehdeskoski9.9.2017Syksy saapuu ja Raamattu –lukupiiri kokoontuu jälleen pääkirjastolle. Edellisestä blogistani voi saada esimakua, millä tavalla lukupiirissä Raamattuun tutustutaan. Lukupiirissä otetaan todesta Raamatun historiallinen luonne. Se on ihmisten kirjoittama kirja ja siksi se liittyy myös tiettyyn aikaan ja tiettyyn kulttuuriin. Mitä enemmän tietää kyseisestä ajasta sen aikaisen maailman tapahtumista ja ihmisten elämästä, sitä syvemmälle pystyy Raamatun kirjoituksiin sukeltamaan. Lukupiirissä keskitytään miettimään Raamatun syntyhistoriaa ja ajan tapoja, joihin Raamatun tekstit liittyvät. Historiallisista lähtökohdista käsin mietimme, mitä tekstien kirjoittajat ovat halunneet kirjoituksillaan sanoa. Todennäköisesti sivuamme myös kirkon erilaisten tulkintojen kirjoa, mutta päähuomio on siinä, mitä Raamatulla itsellään on kerrottavaa. Viime kevään lukupiirissä käyneistä monet ihmettelivät sitä, miten paljon kirkon oma tulkinta Raamatun eri teksteistä eroaa tieteellisen tutkimuksen tuloksista. Itse painiskelin reilun kymmenen vuotta sitten tämän eron kanssa. Enemmän asiaa tutkittuani tajusin, miten kirkon 2000 vuotinen historia on kulkenut omaa tietänsä, eikä Raamatun ajan historia ja kulttuurin mukainen tulkinta ole aina ollut teologien pääasiallisena huolenaiheena. Lukupiirin lähestymiskulma Raamattuun ei millään tavalla pyri tyhjentämään koko pajatsoa. Raamatussa on paljon muitakin puolia, joita lukupiirissä ei käsitellä. Raamattu on kristittyjen pyhä kirja ja siten sen luonne on sakramentaalinen. Raamattu johdattaa meitä kohti pyhää, vaikkei varsinaisesti pyhä olekaan. Raamatun tekstien kautta meille avautuu se, miten ihmiset ovat Raamatun kirjojen aikana kokeneet pyhän läsnäolon elämässään. Voi olla, että tänä päivänä kokemus voi olla hyvin samanlainen, mutta se voi olla myös hyvin erilainen. Osallistumisessa on hyödyksi ennakkoluuloton ja kyselevä mieli. Tervetuloa kyselemään ja etsimään. Jos edellä esitetyn kaltainen lähestyminen Raamattuun kiinnostaa sinua, tervetuloa mukaan. Lukupiiri kokoontuu Lahden pääkirjaston toisessa kerroksessa 13.9, 27.9., 11.10., 8.11. sekä 22.11. klo 18.00. ... Kun Raamatussa ei olekaan kerrottu historiallista totuuttaHannu Lehdeskoski30.8.2017”Jos Raamattu on väärässä yhdessä asiassa, siihen ei voi luottaa enää ollenkaan.”. Tämä on monien kristittyjen kannattama näkemys. He lukevat Raamattua asettamiensa ehtojen mukaan ja odottavat Raamatun täyttävän ne. Raamattu on joko totta tai satuja, ei ole muuta vaihtoehtoa. Mutta mitä jos Raamatun tekstit eivät todellakaan kerro asioita niin kuin ne tapahtuivat? Tässä muutama esimerkki. Miten Abraham pystyi olemaan kamelien paimentaja, kun kamelit kesytettiin vasta useita vuosisatoja hänen jälkeensä? Entä lähtikö kaksi miljoonaa israelilaista Egyptistä jättämättä siellä olostaan mitään todisteita tai kuoliko Jeesus pääsiäispäivänä, niin kuin Markuksen evankeliumi kertoo vai pääsiäisen valmistuspäivänä, niin kuin Johanneksen evankeliumissa kerrotaan? Mielestäni Abraham -kertomusten takana on historiallinen ydin, mutta hän luultavasti paimensi aaseja. Abrahamin kerrotaan olleen kamelien paimentaja, koska Abraham – kertomukset on kirjoitettu aikana, jolloin kamelit oli jo kesytetty. Uskon pakkosiirtolaisuudesta vapautumiskertomuksen historialliseen ytimeen. Kertomusta lukiessa pitää kuitenkin muistaa, että antiikin aikaan käytettiin lukujen liioittelemista korostamaan tapahtumien merkitystä. Heprealaiset siis kyllä lähtivät Egyptistä, mutta heitä oli paljon vähemmän. Lähi-idän antiikissa historia nähtiin eri tavoin kuin nykyään. Tosiasioiden luetteloimisen sijaan ihmiset käyttivät historiaa opetuksellisiin tarkoituksiin. Siten historiallisella totuudella ei ollut niin suurta merkitystä kuin tänä päivänä. Entäpä sitten Jeesuksen kuolinpäivä? Jeesuksen kuolema saa erilaisen merkityksen riippuen siitä, minä päivänä hänen kerrotaan kuolleen. Markuksen evankeliumin kirjoittajalle Jeesuksen kuolema oli todennäköisesti uuden pakkosiirtolaisuudesta vapautumisen alku, jonka avulla ihmisiä johdatettiin uuteen Jumalan tahdon mukaisen elämään. Siksi Jeesus kuolee Markuksen kärsimyskertomuksessa pääsiäispäivänä. Johanneksen evankeliumin kirjoittajalle Jeesus taas oli ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” ja siksi hän kuoli pääsiäisien valmistuspäivänä. ”Mikä tässä tarinassa on kirjoittamisen arvoista?” Raamatun kirjojen kirjoittajien käsitys maailmasta ei sovi kovin usein yhteen valistuksen jälkeisen ajan ihmisen ajatteluun. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Raamatun voisi heittää romukoppaan. Se tarkoittaa, että meidän tulee vaihtaa kysymyksenasetteluamme. Sen sijaan, että kysyisimme, ”onko tämä todella tapahtunut?”, meidän pitäisikin kysyä ”mitä tässä tarinassa on ollut kirjoittamisen arvoista?” Yksi parhaista esimerkeistä tästä lähestymistavasta on pitkäperjantaihin liitetty kertomus Barabbaasta ja Jeesuksesta. Mark 15:6-15 kertoo, miten maaherralla oli pääsiäisen aikaan tapana vapauttaa yksi vanki. Kertomuksessa Pilatus antoi kansalle kaksi vaihtoehtoa, toinen oli Jeesus ja toinen oli Barabbas, murhaaja ja kapinallinen. Usein teksti luetaan ajatellen, että syyllinen mies pääsee vapaaksi samalla, kun syytön Jeesus tuomitaan kuolemaan. Tämä tulkinta liittää meidät Barabbaaseen: vaikka olemmekin syyllisiä, me pääsemme vapaaksi, koska Jeesus uhrattiin meidän puolestamme. Tämä on kaunis ja vahva tulkintatapa, ja erittäin tärkeä monille ihmisille. Kirjoittaja on tuskin kuitenkaan tarkoittanut tätä. ”Kertomuksella on siis oltava jokin toinen tähtäyspiste.” Tutkimuksissa on nimittäin käynyt ilmi, ettei roomalaisviranomaisilla ollut vuosittaista tapaa vapauttaa vankia pääsiäisenä. Kertomuksella on siis oltava jokin toinen tähtäyspiste. Markuksen evankeliumi on luultavasti kirjoitettu vuosina 66 jKr.- 70 jKr. Tämä on merkittävä tieto, sillä vuoden 66 aikana juutalainen seloottien lahko käynnisti kapinan Rooman valtakunnassa, toivoen sysäävänsä roomalaiset pois juutalaisten alueilta. Heillä oli sodassa lyhyellä aikavälillä menestystä, mutta lopulta vuonna 70 jKr. Rooman sotavoimat tuhosivat Jerusalemin temppelin taistelussa, joka vaati monien juutalaisten hengen. Markuksen evankeliumi on siis kirjoitettu kansannousun aikaan ja konfliktin laajentuessa Jeesuksen seuraajat ymmärsivät, että väkivalta synnyttää ainoastaan väkivaltaa. Markuksen evankeliumin kirjoittaja panee paljon vaivaa asettaakseen Pilatuksen Jeesuksen puolella. Kertomuksessa Pilatus yrittää vapauttaa Jeesusta, mutta väkijoukko vaatii murhaajaa vapaaksi. Näiden taustatietojen varassa voisi ajatella, että Markuksen evankeliumin kirjoittaja halusi kertoa Barabbaasta ja Jeesuksesta, jotta lukijat ymmärtäisivät, miten he olivat valinneet väkivallan ja hylänneet Jeesuksen osoittaman rauhan tien. Evankeliumin kirjoittaja lisäsi tämän omana aikanaan tapahtuneen tapahtuman evankeliumiinsa kertomuksen muodossa. Näin tehdessään hän myös antoi lukijoilleen ajatonta viisautta. Kun päättää vastata väkivaltaan väkivallalla, hylkää Jeesuksen osoittaman tien. ”Jos pitäydyn kirjaimellisessa lukutavassa, en anna Raamatun itse kertoa itsestään.” Pohtiessani edellä käsiteltyjä raamatunkohtia, muistan menneiltä vuosilta monia hetkiä, jolloin mietin, voinko minä pappina ottaa Raamatun historiallisuuden esille, kun ympärillä ajatellaan aivan toisella tavalla. Samalla kuitenkin käsitin, etten voi enää lukea Raamattua kirjaimellisena historia, kun historiallinen tutkimus on osoittanut tapahtumien kulun toisenlaiseksi. Jos pitäydyn kirjaimellisessa lukutavassa, en anna Raamatun itse kertoa itsestään. Ovatko kaikki Raamatussa kerrottu tapahtunut historiallisesti juuri niin kuin on kirjoitettu? En usko niin. Entä, kertovatko ne meille silti jotain totta? Kyllä, aivan varmasti. Löytääksemme kirjoittajien tarkoittaman totuuden meidän pitäisi haastaa Raamattuun liittyvät ennakkoasenteemme. Meidän pitää päästää irti kirjaimellisuuden kahleista ja antaa Raamatun kertoa, mitä sillä on kerrottavaa. Näin tehdessämme me voimme kuulla Raamatun syntyhistorian ajan ihmisten äänen ja kohdata Jumalan pyhän kirjamme sivuilla.... Hei anna minulle rahaa !Asko Raita24.8.2017” Hei anna minulle rahaa ! ” Kuului takanani. Oliko pyyntö tarkoitettu minulle vai jollekin toiselle ? Se oli tarkoitettu minulle ! Olin hetkeä aiemmin poistunut bussista asumani talon lähistöllä ja lähdin kävelemään kotikatua pitkin kohti kotia. Siinä kävellessäni kiinnitin läheisen ison parkkipaikan keskellä kävelevään lapsi kolmikkoon. He olivat tuollaisia ensimmäisen luokan molemmin puolin olevia. Pienin heistä heitteli mennessään ”kärrinpyöriä”. Taitava – ajattelin. Sen pidempään en heidän touhuja seurannut kunnes… kuulin tuon pyynnön:” Hei, anna minulle rahaa”. Kun ymmärsin pyynnön olevan osoitetun minulle pysähdyin ja käännyin ja hämmästyin. Vieressäni seisoi pikkuinen pojanvesseli, iältään tuskin kuin 6 – 7 vuotias. Hei tämähän on sama poika, joka heitteli kärrinpyöriä aiemmin tuossa parkkipaikalla. En nähnyt kuitenkaan hänen kavereitaan. ”Miksi minun pitäisi antaa sinulle rahaa ?” kysyin uteliaana ja vanhanmiehen arvokkaalla basso-äänellä. Hänen sanomansa mukaan minun olisi annettava rahaa hänelle kun hän sitä tarvitsi. Olin hänen kanssaan eri mieltä ja kyselin perusteita, miksi juuri minun pitäisi antaa hänelle rahaa. Kuulema ihan muuten vaan. Selvitin hänelle, että ei noin vain aleta rahaa jakamaan kenellekään, vaan jos rahaa saa, se pitää ansaita. Kysyin oliko hän tehnyt jotain sellaista, miksi minun pitäisi hänet siitä palkita. Vastaus oli yllättävä, – hän oli siivonut huoneensa ja laittanut astioita ym kotiaskareita !!! Äitikin kuuleman mukaan antaa rahaa siitä, mutta nyt ei äidillä ollut rahaa. Minua harmitti pojan asenne, ja ryhdyin kertomaan, että kotiaskareet ym. tehtävät kuuluu hänen tehdä ilman palkkiovaatimusta. Jos äiti joskus antaa rahaa siitä, ei se ole mikään automaatti rahansaantihomma. Kerroin äidin antavan hänelle ruokaa, vaatteita, kodin, rakkauden ym, eikä hän siitä lapsiltaan vaadi rahaa palkaksi, vaan hän tekee sen, koska rakastaa sinua. ”No annatko sinä rahaa vai ei ?” Poika oli loppuun asti tavotteidensa mukaisesti mukana tilanteessa. Sanoin, etten anna vaan sinun täytyy odottaa, että äidillä on rahaa seuraavan kerran sen verran, että katsoo sopivaksi antaa sitä myös sinulle. Pyysin häntä kuitenkin, ettei vaatisi rahaa edes äidiltäkään saati sitten muiltakaan. ” No ei sitten, terve vaan”. Hän lähti pois sen kummemmin rahan perään enään kinumatta. Seurasin katseellani pojan loittonevaa selkää ja hänen ollessaan läheisen koulun nurkalla ne kaksi poikaa liittyivät hänen seuraansa. Matkaa oli kuitenkin sen verran välillämme, etten kuullut minkälaista keskustelua siinä tavatessa käytiin. Tapahtuma jäi vaivaamaan minua kovasti, ennen kaikkea mikä oli pojan rahanpyytämisen motiivi. Oliko ne kaksi muuta pikkupoikaa laittaneet itseään pienemmän asialle, oliko se pojan oma ajatus, jota on harjoittanut jo pidemmän aikaa vai mikä. Niin paljon se asia jäi minua vaivaamaan, että seurailen nyt näitä kotinurkkia, jos vaikka näkisin pojan uudestaan ja saisin hänet selvittämään asian. Seuraavan yönä heräsin ja poika tuli mieleeni – en jaksanut ryhtyä aprikoimaan asiaa enempää vaan pyysin, että Taivaan Isä antaisi hänelle enkelin auttamaan elämän vaikeissa kohdissa. Lupaan minäkin tehdä parhaani, jos vielä hänet näen ja yritän ohjata häntä niin kuin tilanne vaatii !... Bachia baanalleAnna-Mari Kopo24.8.2017Pääsin sunnuntaina 20.8. Lahden Ristinkirkkoon urkukonserttiin, jossa urkuri Henri Hersta soitti Buxtehudea ja Bachia. Musiikki soitti sielun säveliä. Tuntui, kuin sielu olisi käynyt kylvyssä. Sielun pesu se oli. Taustalla olivat Turun traagiset perjantai-illan 18.8. tapahtumat. Mitä tekemistä urkumusiikilla ja ihmisten pahoinvoinnilla on? Urkujen sointi kuvasti kaikkia ihmisen tunteita, koko elämää ja sen sävyjä. Bachia baanalle ja taidetta työmaille. Jostain syystä ajattelin, että juuri tällä tavalla pitäisi asioita hoitaa. Ajatus oli tietenkin ihan valmistelematon ja raakile, mutta siinä on ehkä jotain itua. Eli ihminen tarvitsee muutakin kuin selviytymistä. Voisimmeko ottaa taiteen keinot käyttöön? Taiteella hyvinvointia? Luovilla keinoilla pahoinvoinnin lähteille? Kun ihminen tallusteli ensimmäisiä kertoja maapallolla, hän maalasi luolien ja kallioiden seiniin, muovasi savesta kauniita astioita, ehkäpä lauloi ja tanssi. Tämä kaikki on tarpeen tänäänkin. Tanssi, soitto, laulu, draama, käsityöt, liikunnan keinot, kuvataide, maalaaminen, piirtäminen, vesivärit, puutyöt, kaikki tällainen auttaa meitä elämään toistemme kanssa sovussa. Käsitöiden ja taiteen avulla voimme löytää tien toistemme luokse, ymmärtämään vieraita kulttuureita, vierautta ja outoutta. Niiden avulla voimme riisua ennakkoluuloja ja tulla tutuiksi. Toivon, että tässä maassa riittää intoa ja voimia jakaa taiteen keinoja yhteiseksi hyväksi. Toivon, että taiteen ja luovien menetelmien käyttöön turvataan myös riittävät resurssit, sillä taide kuuluu ihmisen perustarpeisiin. Ihminen on selviytynyt järkyttävistä oloista luovan ilmaisun keinoin. Henri Herstan urkukonsertti oli uskonpuhdistuksen eli reformaation merkkivuoden yksi tapahtumista. Uudistusta on tarvittu ennenkin. Martti Luther oli uudistaja, reformaattori. Luther oli myös taiteen ystävä, musiikin rakastaja. Lutherin sanojen mukaan musiikki karkottaa paholaisen. Joka laulaa virsiä, rukoilee kahdesti, sävelin ja sanoin. Reformaation tuloksena syntyi kotikirkkomme. Se oli osa muuta uudistusta 1500-luvun Euroopassa. Taide oli silloinkin sydämen sivistystä. Se oli tuolloinkin keino oppia ymmärtämään elämää ja outoja asioita. ... Diakonia voi auttaa myös opinnoissaVirve Valkeavuori11.7.2017Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus ja velvollisuus itsensä monipuoliseen kehittämiseen ja opiskeluun. Valitettavasti yli 100 000 suomalaislasta elää perheissä, joissa on varattomuutta ja suoranaista köyhyyttä. Alkusyksystä monissa perheissä kipuillaan, miten saadaan hankittua nuorelle kaikki välttämättömät opiskelutarvikkeet. Monissa opinnoissa vaaditaan myös tietokone. Pelastakaa lapset ry on näyttänyt mallia muun muassa Lahden seudulla, kuinka varoja ohjataan ajankohtaisiin tarpeisiin kampanjalla ”Yhtäkään lasta ei jätetä”. Tänä keväänä Lahdessa on autettu viittätoista lasta ja nuorta opiskelutarvikkeiden hankinnoissa. Hollolan seurakunnan diakoniatyössä haimme tästä toiminnasta mallia viime vuoden puolella ja varasimme kuluvan vuoden määrärahoihin pienen pesämunan. Keväällä hollolalaiset hyväntekeväisyysjärjestöt lahjoittivat lisäksi osan talkootuotoistaan diakoniatyölle samaan kohteeseen. Yhdessä diakoniatyö ja hyväntekeväisyysjärjestöt voivat nyt auttaa lapsia ja nuoria kokemaan itsensä arvostetuiksi ja pääsemään elämässä eteenpäin. Jos olet itse tämä perhe tai tiedät perheen, jossa on opiskelevia hollolalaisia nuoria lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa, ota rohkeasti yhteyttä tai kerro tästä pienestä kädenojennuksesta. Mietitään yhdessä, mitä voimme tehdä. Yhtäkään lasta tai nuorta ei haluta jättää ulkopuolelle lähimmäisenrakkauden puolesta. Diakonia voi auttaa myös opinnoissa. ... Tylsä RaamattuHannu Lehdeskoski9.7.2017Rippikoulu on taas takana ja monet oppitunnit pidetty. Tänä kesänä mieleen rippikoulusta jäi erityisesti se, että nuoret kuvasivat oppituntejani tylsiksi. Itse olin innostunut opettamisesta, varsinkin Raamattuun liittyvistä aiheista. Näin jälkikäteen minulle valkeni, miksi tuntini olivat nuorten mielestä tylsiä. Siihen on luultavasti kaksi syytä, ensinnäkin minä luennoin paljon ja toiseksi he eivät ymmärtäneet, mistä puhuin. Eihän sitä sitten sen enempää tylsään oppituntiin tarvitakaan. Mutta toisaalta, jos Raamattua lukee vähänkään enemmän, en yhtään ihmettele, että se tuntuu tylsältä ja sekavalta. Meille suomalaisille on opetettu pyhäkoulusta alkaen, että kaikki Raamatussa kerrottu on historiallisesti totta, ja jos haluaa pitää itseään kristittynä, sen historiallisuutta ei saa kyseenalaistaa. Minä olen myös suomalaisena oppinut ottamaan Raamatun tekstit totena, siis historiallisina tapahtumina. Jossain vaiheessa kuitenkin ajauduin tilanteeseen, jossa en vain enää voinut tehdä niin. Kun ristiriita Raamatun tekstien ja ympäröivän kristillisen yhteisön tulkinnan välillä kasvoi minulle kestämättömäksi, minun oli tehtävä valinta. Joko lähden tutkimaan Raamattua uudesta näkökulmasta tai jatkan Raamatun murjomista kristilliseen perinteeseen sopivaksi. Ja niin minä lähdin. Lähdin ottamaan selvää, mitä Raamatun teksteillä oikein alun perin haluttiin sanoa. Ratkaisuni oli unohtaa, mitä minulle on opetettu ja tutkia, mitä Raamatun kirjat itse kertovat itsestään. Vuosien varrella jouduin useamman kerran pysähtymään erilaisia raamattututkimuksista lukemieni ajatusten edessä miettimään, voinko minä kirkon pappina puhua ääneen lukemiani asioita. Pikkuhiljaa kuitenkin kasvoin luterilaiseksi. Opettihan Lutherkin, että Raamattu on ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava. Oppia ja kristillistä elämää pitää siis katsoa Raamatusta käsin, ei päinvastoin. Aloin ymmärtää raamattututkimuksen apukeinona Raamatun salaisuuksien avaamiseen. Ajattelin, että jos pystyn löytämään tietoa Raamatun kirjojen synnystä ja niiden kirjoittajien tarkoitusperistä, on niistä puhuminen paljon tärkeämpää kuin historian aikana syntyneiden oppien mukaisen raamattutulkinnan seuraaminen. Tästä ajatusprosessista syntyi kuitenkin ongelma, joka näkyi tänäkin kesänä rippikoulussa ja näkyy monissa saarnoissani ja kirjoituksissani. Miten voin kertoa omasta uskostani siten, etten tylsistytä kuulijoitani sillä tiedolla, jota ilman he eivät voi ymmärtää minua? ... Lasten lomamuistotVirve Valkeavuori6.7.2017Lasten lomamuistot Mistä on parhaat lomat tehty? Vietin suurimman osan kesäkuuta lomaillen tyttärieni kanssa. Jo varhaisessa vaiheessa keväällä kyselin heidän kesälomatoiveitaan. Ehkä hieman yllätyin, kun en saanutkaan vastaukseksi risteilyä tai automatkaa johonkin pidemmälle. Edes etelän lomakohde ei noussut pistesijoille lievän lentopelon takia. Mitä ne toiveet sitten olivat? Ollaan vaan kotona. Tehdään jotain kivaa yhdessä ja leikitään kavereiden kanssa. Asia selvä. Eräs minua viisaampi oli sitä mieltä, että kaikessa ei pidä mennä lasten ehdoilla, lomallakaan, mutta tänä kesänä minä päätin toimia toisin. Lasten ehdoilla. En tiedä, teinkö oikein vai väärin, mutta tein minulle sopivimmalla tavalla. Kahdella ensimmäisellä viikolla lapset kävivät liikuntakerhossa ja tapasivat kavereitaan. Itse sain tehtyä paljon kodin rästihommia ja kesään kuuluvia askareita. Mikäs sitä oli tehdessä, kun sää ei liiemmin rannalle houkutellut? Seuraavat viikot teimme sitten enemmän sitä ”jotain kivaa yhdessä”. Ykkösiksi nousivat vesipuisto, hoplop, trampoliinipuisto, järviuinti, mummolassa käynnit, serkkupoikien tapaamiset ja yhdessä tehty mansikkakakku. Näistä jälkimmäiset olivat lähes ilmaisia iloja, jotka ovat suurimmalle osalle perheistä mahdollisia. Kolme ensimmäistä ”iloa” sitä vastoin maksavat jotain. Useat kesätekemiset ovat maksullisia, mutta mikä kesälomassa silti eniten kuluttaa rahapussia? Mielestäni ruoka. Lapset syövät kaksi kertaa päivässä lämpimän aterian ja päivän retkillä tulee ostettua ylimääräisiä jätskejä, herkkuja ja juomia. Vähän liiankin hövelisti. Joku kirjoitti osuvasti siitä, kuinka vanhempien on hyvä miettiä ennen lomalle jäämistään, mistä ovat kesälomalla oikeasti lomalla? Ei kotiaskareet, pihan kunnostus, remontit, ruoanlaitot, saati oma perhe ja lapset mihinkään katoa lomallakaan. Lomalla ollaan lomalla palkallisesta työstä. Ajatukset pitäisi olla muualla, lepäämässä niistä asioista, joiden äärelle palaa loman päättyessä. Mitä muistoja meidän yhteisestä lomastamme jäi? Ajattelen, että ehkä niitä kaikkein arvokkaimpia. Yhdessä olemista ja yhdessä kokemista. Nuorempi tyttäreni kertoi Heinolan lintutarhassa käydessämme, että muistaa olleensa samassa paikassa noin kolmevuotiaana mummon ja papan kanssa. Muisto on seitsemän vuoden takaa, mutta edelleen hyvin kirkkaana mielessä. Kolmevuotiaan tytön mielestä oli kiva pysähtyä kotimatkalla lintuja katsomaan ja jäätelöä syömään. Uskon, että tämä pysäkki oli koko porukalle virkistävä kokemus. Sitä se oli tänäkin kesänä. On hyvä muistaa, että kesätekemiset ovat usein helppoja ja yksinkertaisia, mutta muistot rikkaita ja moninkertaisia.... Raamattu on kuin täytekakkuHannu Lehdeskoski1.7.2017 Olen suuri täytekakkujen ystävä. Olen unelma-ammatissa, sillä papin työssä saa maistella jatkuvasti toinen toistaan hienompia ja maukkaampia kakkuja. Hyvin kosteutetut hedelmillä tai marjoilla täytetyt kermakakut ovat ehdottomia suosikkejani. Täytekakku näyttää ennen ensimmäisen palan leikkaamista yhtenäiseltä ja kauniilta kokonaisuudelta. Kakun tekijä on peittänyt kakkupohjan ja täytteet esimerkiksi marjoilla, suklaalla tai kinuskilla ja kermavaahdolla. Kakku näyttää kauniilta, mutta sen täyteistä ei voi tietää mitään. Tilanne muuttuu, kun kakusta leikkaa ensimmäisen palasen. Kakun sisältä paljastuu erilaisia kerroksia. Siitä erottuvat kakkupohjan osat ja niiden väleihin laitetut täytteet, kermavaahto, hillo ja marjat tai hedelmät. Jos haluaa tutkia kakun sisältöä tarkemmin, voi ottaa täytteen kerrallaan erityistarkastelun kohteeksi. Esimerkiksi voi maistella, mitä punainen hillo on. Hilloa maistamalla selviää onko kyseessä vadelma- vai mansikkahillo. Samoin selviää, onko täytteessä oleva tumma marja mustikkaa vai mustaviinimarjaa. Jos haluaa saada tietää vieläkin enemmän kakkuun käytetyistä aineosista, voi tutkia kakun tuoteselostetta tai sitten voi ottaa keittokirjan esille ja lukea, millaisia aineita kakkupohjan ja täytteen tekemiseen ehdotetaan käytettäväksi. Keittokirjan ohjeista selviää myös käytettävien aineiden suhteet. Kakun koostumuksen tutkiminen ei pilaa kakkua. Sen maku ei muutu mitenkään, vaikka saisimmekin tietää, mistä aineosista se on tehty. Ennemminkin tieto, mistä osista kakku on tehnyt, voi tehdä kakusta vieläkin maukkaamman, sillä maistellessaan kakkua voi mietiskellä, miten eri aineosat sopivat yhteen. Miksi kerron täytekakusta ja sen rakenteen selvittämisestä? Siksi, että Raamattu on kuin täytekakku. Inhimillisenä, pitkän ajan kuluessa syntyneenä kirjana se koostuu monista kerroksista, joita tutkimalla päästää selvittämään, mitä milläkin Raamatun tekstillä on haluttu sitä kirjoitettaessa sanoa. Raamatun tutkijoita eli ekegeettejä on syytetty siitä, että he repivät Raamatun tutkimuksillaan. Eksegetiikan eli tieteellisen raamattututkimuksen tarkoituksena on katsottu olevan Raamatun sisällön hajottaminen pieniin osiin, niin että siitä ei enää välity sen oikea sanoma. Minä, monien muiden eksegeettien tavoin ymmärrän asian toisin. Minusta raamattututkimuksen tarkoituksena on tutkia, millaisista osista Raamatun kirjat koostuvat. Eksegeettisten metodien avulla ei edes pystytä repimään Raamattua. Ne eivät ole sorkkarautoja tai puskutraktoreita, vaan suurennuslaseja, joiden avulla voidaan selvittää Raamatun tekstien monikerroksisuutta. Niiden käyttäminen ei vaikuta mitenkään Raamatun sisältöön. Ainoa asia, mihin se voi vaikuttaa, on Raamatun alkutekstien sanamuotoihin ja sitä kautta seuraavan Raamatun käännökseen. Monet kristityt näkevät Raamatun harmonisena ja kauniina kokonaisuutena kuin leikkaamaton täytekakku. Sitä on hyvä katsella, sillä se on virheetön ja kauniisti koristeltu. Kun eksegeetti lähtee pohdiskelemaan Raamatun tekstien yhtenäisyyttä ja sisäisiä suhteita, hän toimii kuin täytekakun ensimmäisen palan leikkaaja. Nähdessään kakun sisälle, hän alkaa pohtia, mitä eri täytteitä leipuri on kakkuun oikein laittanut. Samalla tavalla tutkiessaan tekstejä eksegeetti pääsee katsomaan, minkälaisista lähteistä tekstit ovat koostuneet. Hän voi löytää samasta tekstistä eri aikakausilta olevia osia tai hän voi huomata, miten kirjoittaja on käyttänyt jotain lähdettä toisin kuin toinen samasta aiheesta kirjoittanut. Jos Raamatusta luetaan vain sen lopullista kirjallista muotoa, me toimimme kuin ihmiset, jotka ihastelevat täytekakun ulkoista kauneutta. Kukaan ei raaski ottaa ensimmäistä palaa, koska kaunis kakku särkyy. Ottamalla ensimmäinen palan päästään selvittämään eri tekstien syntyhistoriaa ja rakennetta ja sitten kun lähdetään keskustelemaan, mitä milläkin Raamatun tekstillä tarkoitetaan, päästään niihin makukysymyksiin.... Maailma – kulhollinen salaattiaAnna-Mari Kopo8.6.2017Säilytettävä viileässä Vihersalaatti, pastasalaatti, kalasalaatti… Emännät ja isännät kantavat kesäisin monia herkullisia salaatteja pöytiin. Salaatti on hyvää tarjoiltavaa, se maistuu yleensä kevyeltä ja raikkaalta. Herkullisten salaattien kanssa sopii tuore leipä, jolle voisin levittää vaikka tuorejuustoa. Vähän ripottelisin mukaan ruohosipulia ja rouhisin mustapippuria päälle. Salaatin päälle vielä aimo annos vanhan ajan majoneesia, kyllä kelpaa. Päälle voisin hörppiä vaikka louhisaaren juomaa tai raparperisimaa. Nami. Mukavien juhlien jälkeen vieraat palailevat koteihinsa. Sitten alkaa tapahtua kummia. Itse kunkin vatsassa alkaa poreilla ja kuplia. Se salaatinkastike, olisiko se ehtinyt pilaantua kesähelteellä tarjoilupöydässä? Maailma on kuin kulhollinen salaattia. Joukossa on monenlaista herkkua, mutta kaikki eivät sovi kaikkien kanssa. Yksi pilaantunut herkku joukossa voi saada paljon pahaa aikaan. Maailma eroaa salaatista sikäli, että täällä annoksen pilaavia aineksia on hirvittävän paljon enemmän. Meidän ihmisten on tultava toimeen keskenään. Populistinen öykkä ei loppupelissä hyödytä ketään, sillä yleensä populismi vain pistää mutkat suoriksi ja vähättelee asioiden syvällistä pohtimista. Isot elämään liittyvät pulmat ovat monimutkaisia ja niihin on hyvä paneutua. Mutkat suoriksi -asenteella poljetaan vakavia asioita eikä mihinkään löydy ratkaisua . Kirkko ei ole yhtään erityisasemassa, sitä koskettavat aivan samat lainalaisuudet kuin muitakin instituutioita. Kirkossakin on yritettävä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. On väärin kuvitella, ettei mitään pahaa satu, kun vain uskoo Jumalaan. Onko Jumala antanut joskus tällaisen lupauksen? Ei kukaan ole saanut takeita helposta elämästä. Mutta olemme saaneet toinen toisemme. Pahaa on ollut olemassa aina, samoin kärsimystä. Mutta on myös hyvää, sitäkin on ollut aina olemassa. Maailma on kuin salaattikulho, salaatti on hyvä säilyttää viileässä ennen tarjolle laittamista. Pilaantunut aines salaatissa turmelee makunautinnon. Vihapuhe voi olla juuri tuota pilaantunutta majoneesia. Voin vaikuttaa, mikä on minun heijastukseni ympäristöön. Turvallisessa ympäristössä pahaa mieltä voi purkaa, jotta paineet pääsevät ulos. Mutta kannattaa miettiä, ennen kuin möläyttää, etenkin sosiaalisessa mediassa. Jos alan suoltaa vihapuhetta, olen kuin pilaantunut majoneesi salaatissa. Kesäsalaatti on herkullista, kunhan ainekset on pesty puhtaassa vedessä ja se on säilytetty viileässä. Kastikkeeksi majoneesin sijasta voisi lorauttaa vaikka tilkkasen omenaviinietikkaa. Ei pilaannu niin helposti. Nautitaan heti tuoreen leivän kera. ... Raamattua lukemassaHannu Lehdeskoski5.6.2017Unelma toteutui. Kymmenen vuotta olen miettinyt keinoja saada ihmisiä kokoon Raamatun äärelle ja nyt se on totta! Löysin yhteistyökumppanin kirjastosta ja pyörät lähtivät pyörimään. Pidimme kevään aikana Lahden pääkirjastolla viisi kokoontumiskertaa sisältäneen Raamattu – lukupiirin. Ajatuksenamme oli koota Raamatusta kiinnostuneita ihmisiä yhteen, puhua Raamatun tekstien syntyhistoriasta ja kaunokirjallisesta merkityksestä. Ja paikalle tuli ensimmäisellä kerralla 25 kiinnostunutta. Aloitimme yhteistyökumppanini kanssa pohdiskelun keskustelemalla ensin kahden kesken omasta raamatuntulkinnastamme. Sen jälkeen olimme valmiit lisäämään keskustelijoiden määrää. Lähtökohtana oli tarkastella Raamattua kirjana, jossa ihmiset kertovat kokemuksiaan Jumalasta. Pohdimme, millä tavalla Raamattu on Jumalan sanaa, jos se on ihmisten kirjoittama. Peruslähtökohtana keskusteluissa oli tieteellisen tutkimuksen tulokset Raamatusta, sen syntyhistoriasta ja sen tekstien sosiaalisesta taustasta. Lähdimme siitä, että Raamattu ei ole sinänsä jumalallinen kirja, mutta kristilliselle kirkolle se on sitä. Taustalla oli ajatus, että Raamatulla on sakramentaalinen merkitys, se osoittaa kohti uskon kohdetta, Jumalaa. Paikalle tuli niittä, joille perinteinen raamatuntulkinta oli se oma tapa lukea Raamattua, niittä jotka olivat Raamattua lukiessaan törmänneet erilaisiin ongelmallisiin teksteihin ja halusivat saada selvyyttä niistää. Ryhmässä oli mukana myös kirjallisuudesta laajemminkin kiinnostuneita ihmisiä, joten yhdellä kerralla me lähestyimme Raamattua kaunokirjallisena teoksena. Esimerkkitekstinä meillä oli Joonan kirja. Pohdimme, mitä Joonan kirjan kirjoittaja on halunnut teoksellaan sanoa ja onko kirjaimellisuus oikea tapa lähestyä kirjaa. Ensimmäisellä keralla oli tullut toive, että käsittelisimme kristillisen uskon peruskäsitteitä Raamatun tekstien valossa. Kevään aikana pohdimmekin, mitä Raamatussa sanotaan uskota, pelastuksesta ja uudestisyntymisestä. Monille oli yllätys, että Raamatussa tekstit määrittelevät kristillisiä käsitteitä hyvin eri lailla kuin kirkossa on perinteisesti opetettu. Viimeiselle kerralla keskityimme Jeesukseen. Pyrimme selvittämään monien evankeliumien tekstien kautta, millainen kuva evankelistoilla oli Jeesuksesta. Monille oli yllätys, miten radikaalin kuvan evankelistat loppujen lopuksi maalaavat Jeesuksesta. Evankeliumeiden lisäksi esittelimme Jeesuksesta kertovia helppolukuisia tieteelliselle pohjalle perustuvia kirjoja ja Jeesuksesta kertovaa kaunokirjallista kirjallisuutta. Olimme parini kanssa innostuneita heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Ihmiset kertoivat avoimesti omista ajatuksistaan ja mielenkiinnon kohteistaan. Minulle itselleni keskustelusarja vahvisti ajatustani: ihmiset ovat edelleen kiinnostuneita Raamatusta muutenkin kuin vain perinteisen kristillisen tulkinnan pohjalta. Raamatusta voi siis tulla ihmisille merkittävä kirja, jos raamattuopetuksessa otetaan vakavasti Raamatun kirjojen ja tekstien syntyhistoria ja avataan ihmisille Raamatun ajan historiallisista ja sosiaalista todellisuutta. Monien raamattulukupiiriin osallistujat olivat yllättyneitä, miten inhimillisiä ja syvällisiä aiheita eri tekstit pitivät sisällään, kun ne liitetään niiden omaan sosiaaliseen ja historialliseen asiayhteytensä. Ja jatkoa on tulossa. Olemme jatkamassa kokoontumisia pääkirjastolla. Tarkoitus on keskittyä erilaisiin aiheisiin, mitä Raamatun kirjoissa puhutaan esimerkiksi luonnosta, väkivallasta, homoudesta, rauhasta ja erilaisista ihmiselämän kysymyksistä. Syksyn ensimmäinen kokoontuminen on sovittu Lahden pääkirjastolle 13.9. klo 18.00. Tervetuloa mukaan.... Murtunut kehräsluu sai kipsinAnna-Mari Kopo2.6.2017Onneksi oli kypärä Ajoin aivan liian kovaa pyörällä keskustassa. Tarkoituksenani oli nousta ajoradalta kanttikiven yli pyörätielle, mutta yritys epäonnistui ja etupyörä luiskahti ympäri. Lensin katuun, nilkka jäi alle ja sitten sattui. Huutohan siitä pääsi, ei sille mitään mahtanut. Arvasin, että jotakin särkyi enemmän tai vähemmän. Onneksi minulla oli kypärä, sillä vain nilkassa tuntui pahaa kipua. Puolisoni tuli nopeasti paikalle ja soitti apua. Sitä odotellessamme saimme kumpikin todistaa, että lahtelaiset ihmiset välittävät toisistaan. Tai oikeastaan, mistä minä tiedän, olivatko he kotoisin Lahdesta vai täällä vain käymässä. Joka tapauksessa kaikki ohikulkijat kysyivät, tarvitsimmeko apua. Autoilijat pysäyttivät, lähes kaikki. Sain kylmäpakkauksen eräältä autoilijalta ja rohkaisuja kaikilta. Eräs nuori pari jäi varmistamaan, että pääsen turvallisesti auton kyytiin ja matkalle kohti sairaalaa. Kiitos, hyvät ihmiset! Se tuntui äärettömän hyvältä. Kummasti usko ihmiseen ja tulevaisuuteen vahvistuu, kun saa itse kokea muilta ihmisiltä huolenpitoa ja myötätuntoa. Sain myös Päijät-Hämeen keskussairaalassa erittäin nopeaa ja ammattitaitoista apua. Kuvat otettiin, jalkaa tutkittiin ja murtunut kehräsluu sai kipsin ympärilleen. Viimeiseksi sain myös hyvät neuvot keppien käyttämiseen. Kiitos Akuutti 24:n henkilökunnalle, teidän työnne on arvokasta! Nyt opettelen kotona keppielämää. Tajuan, että tarvitsen apua toisilta ihmisiltä. Se on hyvä opetus, ei meistä kukaan täällä ihan yksin pärjää. Meidän kannattaa uskoa hyvään. Meidän on viisasta auttaa toisiamme ja tehdä hyvän ja kestävän kehityksen eteen lujasti töitä. Vaikka joku jättäisi koko homman ja vetäytyisi vastuusta, on aina niitä, jotka haluavat laittaa oman kortensa kekoon hyvän asian puolesta. Aina joku tulee mukaan, kun apua tarvitaan. On oltava silmät nähdä ja korvat kuulla, missä on minun paikkani auttaa. Ja aina voi kysyä, tarvitaanko täällä apua!... Hän säät ja ilmat säätää..Asko Raita20.5.2017Luonto kaikkine ominaisuuksineen on aina viehättänyt minua. Sitä on vuosien saatossa oppinut ihailemaan, vähän pelkäämäänkin, mutta ennen kaikkea kunnioittamaan. Tämän päivän ihmiselle on kasautunut niin paljon muuta yhteiskunnan luomaa ja keräämää kuormaa, ettei aina muistakaan kuinka mahtava paikka onkaan keskellä metsää, ilman auton, ihmisen, koneiden ääniä, ilman keinotekoisia tuoksuja ja katukivetyksiä. Luulisi luonnon olevan paljon suuremmassa roolissa ihmisen elämässä kuin mitä se on. Televisiosta en juurikaan katsele kuin luonto-ohjelmia, mutta niistäkin suurin osa on jo pilattu ihmisen ahneella kaipuulla väkivallasta, ja vertailusta ihmisen omaan luonteeseen ja city-ihmisen tarpeeseen. Mukavalla ja aidolla tavalla lähestyttäviä luonto-ohjelmia on melkoisen pieni osuus verrattuna siihen massaan, missä ihminen luomakunnan kruununa asettaa eläimet varsin outoihin tilanteisiin ja antaa katsojalle kuvan niiden kamalasta tavasta aiheuttaa vahinkoa ihmiskunnalle. Kun näen luonnossa vanhan lahoamassa olevan kannon, näen sen monen eläimen kotina, ruokakomerona ja luonnon koristeena. Ei se ole mikään ongelma, mikä pitäisi äkkiä saada jyrsityksi ja maa tasoitetuksi, että luonto olisi kauniimpi. Kun näen kaukaisella metsäisellä järvellä Sinisorsa- pariskunnan poikasineen, näen niiden olevan osan alkuperäistä, tarkoituksenmukaista luontoa. Toiset pitävät poikkeuksellisena sitä ja kantavatkin läheiselle ihmisen muovaamalle sorsalammikolle ämpärikaupalla pullan ja leivän murusia ajattelematta kuinka paljon tuolla toiminnalla vaikutetaan normaaliinn luonnonkulkuun. Kun näen metsässä valkovuokkoja vieri vieressä kukkimassa, olen haltioitunut siitä luonnon kauneudesta, joka reitilleni on sillä kertaa osunut. Toiset näkevät kurttulehtiruusut kaupunkilähiön ostarin kukkapenkissä kauniina ja luonnonmukaisena, jotta ostari ei olisi niin karu. Kun näen suolla avonaisen lätäkön, keskellä tupasvilloja ja suopursuja, näen monen sammakon ja hyönteisen mahtavan kotilätäkön, josta heidän perilliset ponnistelevat maailmaan jatkamaan luonnon omaa alkuperäistä tarkoitustaan. Ne , jotka eivät sinne suolle uskalla tai eivät viitsi mennä, katsovat mieluimmin kotipihallaan betonikivistä tehtyä lammikkoa, minkä reunoille on istutettu joitain monivuotisia kukkia. Vinkkki niistä, on saatu lukuisista turhista puutarhaohjelmista. Kun näen vanhemman puoleisen miehen järvellä laskemassa verkkoaan veteen veneestään, jonka hän on sinne soutanut, tulee mieleen suoda hänelle hyvää kalaonnea. Kun sen sijaan ihmetyttää miksi sinne pitää mennä kamalan näköisillä, ja lujaa kulkevilla muovipursilla, johon on kiinnitetty valtava määrä vapoja, saadakseen yhden tai kaksi alamittaista kuhaa tai haukea. Jos täysimittaisia saavat, jotkut heistä heittävät ne takaisin, kun on kuuleman mukaan kivointa vaan saada se kala sieltä saaliiksi. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon, sillä kaikesta huolimatta ja valtavasta ihmisen luonnon vahingoittamiseksi tehdystä toiminnasta on luontoa vielä paljon jäljellä, sen kunnioittamista ja ihailua varten. Saa luontoa myös hyödyntääkin, jos se tehdään oikealla tavalla. Pelkkä ihmisen tahto: ”Minä haluan tehdä näin”, ei voi olla oikeutus Luojamme meille antaman lahjan vahingoittamiseksi ja hävittämiseksi. Kun näen lähes koskemattoman luonnon, minulle tulee heti mieleen virren 462 sanat, johon 1923 Ilta Koskimies lisäsi kolmannen säkeistön kiitoksena Herrallemme taivaassa.... Minulla on unelmaVirve Valkeavuori19.5.2017Minulla on unelma, sinulla on unelma ja meillä on unelmia. Unelmat ovat erilaisia ja samanlaisia, silti yhtä tärkeitä ja samanarvoisia. Unelmakuukausi Toukokuu on minulle töissä ”unelmakuukausi”. Rippikoulun diakoniapäivässä Sovituksenkirkossa kohtasin rippikoululaisia ja ikäihmisiä unelmarastilla. Unelmoimme oman ikämme ja elämäntilanteemme mukaisesti. Ikäihmisten unelmissa korostuivat terveys, läheiset ihmiset ja Lapin lumo. Nuoret toivoivat rahaa, musiikkiuralla etenemistä, opiskelupaikkaa ja hyvää ammattia. Itse unelmoin veteraaniurheilusta kasikymppisten sarjassa. Se voi olla hyvin epärealistinen unelma tällä vammahistorialla. Mutta uskon Juhani-papan sanoihin: ”Unelma pitää oikeasti laittaa toteen eikä vain jäädä unelmoimaan”. Viulisti-urani jäi unelmointiasteelle. Ikäihmisten syntymäpäivillä jatkoimme unelmateemalla. Kysyin ohjelmaa varten etukäteen unelmista kolmasluokkalaisilta. Unelmat olivat hellyttäviä. Erityisesti mieleeni jäivät toffeenvärinen pupu, kolme lasta, jotka eivät riitele ja tulla miljonääriksi. Unelmat on tehty toteutettaviksi, lukuunottamatta ehkä tätä viimeistä toivetta. Ellei sitten ”halua miljonääriksi”. Lapsuuden leikkikaverini eli naapurin poika halusi miljonääriksi, eikä tämän unelman saavuttaminen jäänyt hänellä edes kovin kaukaiseksi haaveeksi. Diakoniatyöntekijän unelma Diakoniatyössä kohtaan ihmisiä, joiden unelmat ovat usein hukassa tai piilossa. Ihmisillä ei ole voimia unelmoida, koska heidän elämässään on jo riittävästi haasteita ja huolia. Usein kyse on omanarvontunnosta ja hyväksytyksitulemisen tarpeesta. Ihmisellä on tunne, että hän ei ole riittävän hyvä, koska ei jaksa. Juuri siinä tilanteessa tehtäväni on kannustaa, kuulla ja kysyä. Eli rohkaista puhumaan, kuulla elämäntarinaa ja haastaa kysymyksillä: Mikä sinun elämässäsi on hyvin ja miten sinä voit vahvistaa tätä hyvää elämässäsi? Ja Jeesuksen sanoin: Mitä minä voisin sinulle tehdä? Tavoitteena on saada ihmiselle kokemus ihmisarvosta omana itsenään. Sellaiseksi kuin hänet on luotu. Diakoniatyöntekijänä minulla on unelma avoimesta, yhdenvertaisesta ja palvelevasta seurakunnasta. Mikä on sinun unelmasi?... Keväisen lämmin RomaniaErkki Suhonen11.5.2017Minulla oli juuri mahdollisuus olla mukana pienessä ryhmässä, joka vieraili muutamien päivien ajan Romaniassa. Kylmän ja lumisen talven jälkeen maahan oli tullut lämmin jakso toukokuun alkaessa ja tästä saimme käyntimme aikana nauttia. Matkan tarkoituksena oli tutustua Bukarestissa tapahtuvaan auttamistyöhön sekä ystävyysseurakuntamme toimintaan lähellä Brasovia. Bukarestissa tutustuimme erään hollantilaisen naisen jo 1990-luvun alussa aloittamaan työhön köyhien ja kodittomien parissa. Vierailimme romaaniperheiden luona, jotka asuivat kaupungin laitamilla. Olot olivat todella karut ja kodit rakennusjätteistä kyhättyjä asumuksia. Vietimme eräässä asunnossa lämminhenkisen hetken kuunnellen heidän lauluaan. He olivat viimeisen vuoden aikana opetelleet monia hengellisiä lauluja. Eräässä kodissa oli vaikeaa syöpää sairastava perheen isä. Elinaikaa hänellä ei ollut paljoakaan jäljellä, mutta hän ja hänen perheensä turvautuivat vahvasti kristilliseen uskoon. Tämä antoi heille toivoa tuossa inhimillisesti toivottomassa tilanteessa. Vierailu jätti paljon ajateltavaa. Miten paljon meille Suomessa onkaan annettu, josta voimme olla kiitollisia. Vierailu osoitti kuitenkin meille, että kiitollisuus ja ilo eivät ole riippuvaisia ympärillä olevista olosuhteista. Bukarestista lähdimme vuokraamallamme autolla vajaan kahdensadan kilometrin matkan päässä olevaan Brasovin kaupunkiin. Kaupungissa asuu kolmesataatuhatta ihmistä ja se on merkittävä matkailukaupunki. Brasovin vanha keskusta on todella kaunis ja lähialueella on mielenkiintoisia historiallisia paikkoja ja upeaa vuoristoluontoa. Talvisin hotellit täyttyvät laskettelijoista, sillä alueella on useita hiihtokeskuksia. Etelä-Karpaattien vuoret kohoavat yli kahteentuhanteen metriin ja lunta rinteillä talvisin riittää. Keski-Lahden seurakunnalla on 1990-luvun alkupuolelta asti ollut ystävyystoimintaa Zizinin luterilaisen seurakunnan kanssa. Yhteys syntyi, kun kymmenet lahtelaiset vapaaehtoiset olivat kunnostamassa Brasovissa toimivaa lasten tuberkuloosisairaalaa. Projekti oli Kirkon ulkomaanavun johtama ja kesti useita vuosia. Itsekin olin tuolloin yhtenä vapaaehtoisena mukana tässä kunnostustyössä ja tutustuin moniin paikallisiin ihmisiin. Muutaman heistä tapasin matkamme aikana. Joutjärven seurakunta solmi kirkkoherra Seppo Hämäläisen sekä Romanian luterilaisen kirkon piispan Dezsö Adorjanin tapaamisen jälkeen ystävyysseurakunta- sopimuksen Brasovin rovastikunnan seurakuntien kanssa. Tämä tapahtui 2000-luvun alkupuolella. Tatrangin ja Joutjärven seurakuntien välinen yhteys on sopimuksen syntymisestä alkaen ollut kiintein. Sukupolvet seurakunnissa olivat vaihtuneet ja vierailumme päätarkoitus olikin tutustua uusiin vastuuhenkilöihin sekä luoda pohjaa yhteistyölle tulevina vuosina. Romanian luterilaiset seurakunnat ovat unkarinkielisiä ja jäseniä yhteensä on noin kolmekymmentätuhatta. Kirkon resurssit ovat luonnollisesti omaan kirkkoomme verrattuna pienet, mutta toiminta näyttää olevan siitä huolimatta vahvaa. Tatrangin seurakunnassa on 1260 jäsentä ja kolme palkattua työntekijää. Toimintaa johtaa pappi Alpar Gödri yhdessä kirkkoneuvoston kanssa. Seurakunnalla on kaksisataa vuotta vanha kivikirkko ja sitä lähellä sijaitseva pappilakiinteistö, josta löytyvät hyvät tilat seurakunnan monipuoliselle toiminnalle. Rakennukset olivat hyväkuntoisia ja niiden ylläpidossa on ollut mukana paljon vapaaehtoisia seurakuntalaisia. Suunnitelmia uuden rakentamiseen ja kiinteistöjen kunnostamiseen on paljon. Kuvassa näkyvä lautatapuli kuvastaa tätä määrätietoista toimintaa. Seurakuntaan voi tutustua Facbook-sivujen kautta osoitteessa https://www.facebook.com/www.tevlek.ro/ Tatrangi Evangelikus Lutheranus Egyhazközseg. Toivomme matkamme tuottavan hyvää hedelmää sekä täällä Lahdessa, että Romaniassa. Suunnitelmissamme on saada uusia ystäviämme vierailulle Lahteen mahdollisesti jo ensi vuonna. Voimme oppia monessa toinen toisiltamme ja tukea rukouksin seurakuntiemme työtä. ... GospelridersVirve Valkeavuori7.5.2017”Jalat pidän mullassa maailman, katseellani pyöriä (=taivasta) tavoitan”… Moottoripyöräily – moottoripyörät En ole koskaan innostunut moottoripyöräilystä. En kyydissä kykkimisestä, saati sitten varsinaisesta ajamisesta, prätkän kovasta äänestä tai polttoaineen katkusta. Moottoripyöriä tykkään kyllä ihailla ja ihmetellä. Varsinkin Lahden sataman rantabulevardilla kauniina kesäpäivänä, lämpimässä tuulen vireessä ja pyörien kiiltäessä kilpaa auringon kanssa… Yhteisvastuun kiitosmessu Ei ne ajokit yhtään hullumman näköisiä olleet tänään Sovituksenkirkon pihassakaan. Ajajat olivat myös ystävällisiä ja lämminhenkisiä. Kukaan ei vaikuttanut pelottavalta, vaikka vaatetus oli karua ja mustaa. Kyseessä olivat Lahden gospelriders-kerholaiset. He olivat tulleet mukaan toteuttamaan yhteisvastuun kiitosmessua. Motoristipastori PeeTee osallistui myös saarnantekoon ja kertoi mielenkiintoisella tavalla ”ikkunoita” gospelridersien toiminnasta. Lähimmäisenrakkauden puolesta Mieleeni jäivät erityisesti kristittyjen motoristien kouluyhteistyö kiusaamista vastaan sekä lähimmäisen auttaminen kaikissa tilanteissa, erityisesti tien päällä. Motoristi ei koskaan jätä toista motoristia pulaan. Eikä myöskään toista ihmistä. He pyrkivät aina hyvään, eivätkä salli minkäänlaista eriarvoisuutta. Yhteisvastuun ihmiskaupan vastainen toiminta kulki heidän mutkaisilla teillään matkassa koko kampanjan ajan. Olin hyvin vaikuttunut ja suhtautumiseni motoristeja kohtaan nousi erittäin korkealle. Diakonia – Gospelriders Miten nämä liittyvät toisiinsa? Diakoniakaan ei erottele ihmisiä, ei kulje ohi, eikä arvostele. Se pyrkii aina riittävän hyvään. Diakonia on myös rohkeaa vaikuttamista yhteiskunnan heikoimpien äänitorvena. Eli se ottaa kyytiin, mutta ei aja puolesta. Diakonia on jatkuvaa matkalla olemista eli tiellä kulkemista. Tie ei ole tasainen eikä suora. Se on kuoppainen ja mutkikas. Suunta on kuitenkin sama ja selvä, oli kyseessä gospelriders –toiminta tai diakonia. ”Tiedän minne matkaani tehdä saan, olen motoristi (=kansalainen) kahden maan.” Niin ja pappapyörälläkin pääsee… ... Hiljaisen viikon tunnelmiaErkki Suhonen20.4.2017Asumme vaimoni vanhalla sukutilalla ja olemme harrastuksenamme pitäneet navettarakennuksessa muutamia kanoja ja alkuvuodesta hankimme sinne kaksi nuorehkoa suomenlammasta, Martti-pässin ja Taika-uuhen. Vaikka olimme osanneet asiaa jo aavistella, maanantaiaamuna meitä odotti iloinen yllätys, kun karsinaan oli ilmestynyt uusi asukas. Tulokas sai nimekseen Hilja, alkaneen hiljaisen viikon mukaan. Innokkaita vieraita on käynyt viikon aikana paljon tervehtimässä uutta asukasta. Eikä ihme, kun katsoo kuvan pienokaista! Raamatussa lampaat ja karitsat ovat monessa sen kohdassa esillä. Olihan lampaankasvatus tärkeä tuon ajan elinkeino, joka antoi villaa kankaisiin ja syötävää ruokapöytään. Juutalaisuuteen liittyi tunnetusti myös eläinuhrikäytäntö. Kristinuskossa puhutaan Jeesuksesta myös Karitsana. Kirkon hiljaiselle viikolle valitsemissa raamatunkohdissa kuvataan Jeesuksen viimeisten päivien tapahtumia. Luterilaisia on sanottu pitkäperjantaikristityiksi, koska kirkossamme on korostettu vanhastaan Golgatan tapahtumien keskeisyyttä, mutta pääsiäisaamun ilo ja toivo kuuluvat myös meille. Minulla oli seurakuntapappina mahdollisuus olla monessa tapahtumassa mukana viikon aikana. Oli laitoshartauksia ja iltakirkkoja. Ikimuistoista oli myös olla mukana lastenkirkkohetkissä, jossa seurakuntalaisten ja työntekijöiden muodostama näytelmäryhmä esitti kuvaelmaa hiljaisen viikon ja pääsiäisen tapahtumista. Kuvaelman edetessä laulettiin väliin tuttuja pääsiäisen ajan lastenlauluja. Erityisesti minua puhutteli se, kuinka hyvin lapset näyttivät elävän tapahtumien ja laulujen tunnelmissa mukana. Myös näytelmäryhmä oli suurella antaumuksella mukana, kun seitsemän esitystä vietiin yhdessä läpi. Minusta on hienoa, että meillä on mahdollisuus kerran vuodessa rukoillen miettiä näitä uskomme kaikkein tärkeimpiä tapahtumia. Niiden varassa on hyvä lähteä kohti kevättä ja kesää.... Olkaamme siis kuuliaisia !Asko Raita20.4.2017Meillä kaikilla on johtajamme, niin kotona, työpaikalla, vapaa-aikana, harrasteissa ym. Johtajalle tärkeä työkalu on annetut säännöt ja ohjeet, joiden kanssa hän pitää alaisistaan huolta. Näin on tarkoitettu. Minun elämässäni on ollut johtajia paljon. Heistä osa on jo siirtynyt johtotehtäviin kuuliaisempien joukkoon. Lapsesta asti on ollut selvä ykkösjohto kotona Äiti ja Isä, niin kuin on ”kymmenessä käskyssä” määrätty. Tietysti heidänkin yläpuolella on ollut koko ajan ja myöhemmin Ylijohtaja – Isä, Jumala – taivaan ja maan valtias. Tämä kolmikko oli minua varten, niin ja tietysti myös muitakin meidän kakaroita varten., Lapsena annettujen käskyjen ja ohjeiden noudattaminen oli joskus vaikeaa, ja aivan kun kokeeksi seuraamuksista huolimatta piti tehdä jotain ohi ohjeistuksen. No siitähän seurasi aina huono omatunto ja maalliset rangaistukset vanhemmilta. Lapsena sitä vaan on niin lapsellinen ja typerä, että tutkainta vastaan pitää kiukutella, vaikka ne säännöt ja ohjeet ovatkin meidän parhaaksi. Koulussa oli sama homma. Johtaja oli tietysti opettaja. Tuo viisas ja kaiken oppinut, jota katsottiin aina alhaalta päin ja kyseenalaistaminen hänen ohjeitaan vastaan ei olisi tullut kuuloonkaan. No siitäkin huolimatta rangaistuksen kärsien sitäkin tuli kokeiltua, – typerä ja lapsellinen kun olin. Elämän vaiheessa oli seuraavaksi teini-ikäisten elämän koulu, eli rippikoulu. Pappi-setä oli ehdoton auktoriteetti ja selvitti meille ripin hyvää vaikutusta elämänlaatuun, ym. hyödyllistä. Armeija-aika putkahti melkein rippikoulun perään. Kakaramainen 17 vuotias koulunsa lopettanut nuorukainen meni vapaa-ehtoisena sotaväkeen. Olin kuullut kyllä, että sielläkin on esimiehiä ja siellä sitä vasta pitääkin totella. No minähän tottelin, olinhan minä tehnyt sotilasvalan Jumalan nimeen, enkä siten esimiesteni käskyjä jättänyt noudattamatta. Tämä nuhteettomuus palkittiin sittemmin muutaman vuosikymmenen jälkeen ylennyksenä reservin korpraaliksi. Sen jälkeen ammatin haalintaa, – kokeilemalla ja kouluttautumalla. No poliisihan minusta tuli ja työpaikka puolisotilaallisessa organisaatiossa jatkoi siitä mihin jo olin tottunut. Esimiehiä oli jonossa ja Ykkös-Johtajan nimissä tein valan palvella laillista yhteiskuntajärjestelmää ja olla kuuliainen suomalainen poliisi. Ikää tuli koko ajan lisää ja sitä huomasi näiden maallisten johtajien olevan joskus väärässäkin. No harmittihan se, mutta ei siitä nyt kannattanut alkaa valtakunnallista kampanjaa järjestämään, saati mieltänsä osoittamaan Poliisiaseman etuovelle. No poliisiauton eteen olisi voinut mennä pitkälleen, kun se oli minunkin työväline. Onneksi ymmärsin, että ura olisi tyssännyt siihen, joten en tehnyt sitä. Opin elämäni aikana ennen kaikkea sen, että vaikka joku tekisi asian kuinka pieleen, se ei antanut minulle oikeutta ottaa asioita omiin käsiin, vaan se on laillisen yhteiskuntajärjestelmän tehtävä. Se voi tuntua liian hankalalta ja pitkäkestoiselta, mutta silti se on oikeudenmukaisin tie. Lopputulos tätäkin kautta saattaa olla väärä ja joidenkin mielipiteiden vastainen. Sekään ei silti anna meille oikeutta olla lakia ja yhteiskuntajärjestelmää vastaan. Toisin sanoen, me emme saa taantua takaisin pikkulapsen tasolle ja heittäytyä selälleen lattialle tai maahan ilmaisemaan vanhemmilleen ( johtajille ) mielipahaamme, vaan yritämme edelleen saada asiat kuntoon järjestelmän määräämällä tavalla. Tärkeää on myös hyväksyä, että meidän toimintamalli ei olekaan aina ja ainoa oikea ja hyväksyttävä, jolloin siitä tulisi luopua itsensäkin kohdalla. Nyt kun olen eläkkeellä, vanhempani ovat poissa johtamasta minua, olen heidän sijassaan omia lapsiani ja lapsenlapsiani kohtaan. En yritä olla heidän johtajansa vaan jonkun verran enemmän elämää kokenut vanhempi, joka ajattelee vain heidän parastaan. Kristinuskon kautta olen saanut siihen valtavasti apuja, ja olen siksi valtavan iloinen, että minulla on edelleen jäljellä yksi JOHTAJA, jolle haluan olla kuuliainen, vaikka se joskus vaikealta tuntuu. Raamattu on lakikirjani, johon myös ihmiskunnan laki perustuu. Olkaa siis kaikki kuuliaisia, vaikka kurittomuus tuntuukin olevan tänä päivänä suosiossa meidän yhteiskunnassa. ... Kristus on ylösnoussut – Totisesti ylösnoussutHannu Lehdeskoski16.4.2017 Jeesuksen kärsimys kuolema on sävyttänyt kristillistä pääsiäistä vuosisatoja ja sitä se tekee vieläkin. Minusta on monesti tuntunut, että hiljaisen viikon jälkeen pääsiäinen on juhlittu. Pitkänperjantain jälkeen ei enää löydy uutta vaihdetta päälle, vaikka pääsiäisyönä ilon pitäisi olla suurimmillaan. Hiljaista viikkoa ei seuraakaan juhla niin kuin pitäisi. Hiljaisen viikon tunnelmat pettymys, suru ja ahdistus avautuvat helpommin evankeliumeiden kertomuksista kuin ylösnousemuksen ilo. Varsinkin, kun evankeliumeissa ei hehkuteta ylösnousemusilolla, siitä on vaikea saada otetta. Evankeliumien ylösnousemuskertomusten vire on ilon sijaan pelokas ja hämmentynyt – lukuun ottamatta ehkä kertomusta Emmauksen kulkijoista. Mutta sitten tajusin, että ylösnousemuskertomuksia lukiessa on muistettava, että evankeliumit on kirjoitettu aikana, jolloin ylösnousemus oli jo todellisuutta. Tajusin, että osa evankeliumien kertomukset Jeesuksen ja ihmisten kohtaamisista ovat kertomuksia ihmisten ylösnousemuskokemuksista. Evankeliumeiden kertomukset kertovat siitä muutoksesta, jonka ylösnousseen kohtaaminen oli saanut aikaan. Evankeliumit ovat pullollaan parantumiskertomuksia ja kertomuksia ihmisten arkisen elämän muutoksesta. Evankelistat kertovat nimeltä esimerkiksi Sakkeuksesta, Martasta, Mariasta ja heidän veljestään Lasaruksesta, tullimies Matteuksesta sekä sokeasta Bartimaioksesta. Samoin he kertovat monista nimettömiksi jääneistä ihmisistä, kuten samarialaisesta naisesta Syykarin kaivolla, aviorikoksesta tavatusta naisesta ja ryöväristä ristillä. Näille kaikille ihmisille on yhteistä, että heidän elämänsä muuttui heidän kohdattuaan Jeesuksen. Sakkeus tajusi rahan kirouksen, Lasarus siskoineen sai kokea, että Jumala on kuolemaakin voimakkaampi, tullimies Matteus sai kokea, että hänet hyväksytään hänet ammatistaan huolimatta, sokea Bartimaios sai nähdä maailman kirjaimellisesti uudessa valossa. Nainen Syykarin kaivolla sai kokea, miten ihmisten asettamat rajat eivät ole Jumalan rajoja ja aviorikoksesta tavattu nainen sai konkreettisen oppitunnin armosta. Nämä kertomukset kertovat ilosta. Ne ovat kertomuksia toivosta, uudesta elämästä, myötätunnosta. Ne kertovat etsimisestä ja löytämisestä, ne kertovat eksyksissä olemisesta ja uuden suunnan löytämisestä, juuri niistä asioista, joita jokainen toivoisi omalle kohdalleen tulevan. Kertomusten ihmiset ovat kuin kuka tahansa meistä ilon hetkellä. Kaiken lisäksi nämä tunteet ovat yhtä tosia ja yhtä syviä kuin Jeesuksen seuraajien suru ja ahdistus heidän joutuessaan hautaamaan Mestarinsa. Ylösnousemuksessa Jeesuksen jakama myötätunto sai uuden muodon. Jeesuksen seuraajien kokema rakkaus kesti Mestarin kuoleman ja se alkoi elää uutta elämää Jeesuksen seuraajien keskellä. Tästä ulospäin suuntautuvasta rakkaudesta syntyi yhteisö, josta on kirjoitettu ihmetellen, miten he rakastavatkaan toisiaan. Evankeliumeissa elää samalla kertaa muisto Nasaretin Jeesuksen elämästä ja usko ylösnousseeseen Kristukseen ja juuri siksi evankeliumit ovat niin tärkeitä. Evankeliumeista huokuu Jeesuksen ihmisiä kohtaan tuntema myötätunto ja kokemukset, että tämä sama myötätunto eli Jeesuksen kuoltua seurakunnan keskellä. Jos halua löytää evankeliumeista ylösnousemusiloa, ei tarvitse siis muuta kuin kääntää muutama lehti hiljaisen viikon tapahtumista taaksepäin ja lukea ihmisten kokemuksista. Siinä on ylösnousemusiloa, vaikka muille jakaa! Kristus on ylösnoussut – totisesti ylösnoussut! ... Kodin siunaaminenVirve Valkeavuori12.4.2017Tiedän paikan armahan, rauhallisen ihanan. Jos on olo onnekas, elo tyyni suojakas. Kodin siunaaminen on ollut yksi harvinaisista työtehtävistä työurani aikana. Tänään sain olla toteuttamassa kodin siunaamista vasta toista tai kolmatta kertaa. Pitkäaikainen asiakkaani, seurakuntalainen, oli nähnyt erään seurakunnan esitteessä tarinaa kodin siunaamisesta. Hän on tosin asunut jo pitkään samassa kodissa, mutta koki nyt tarvetta vielä saada kodilleen siunausta. Hiljainen viikko sopi siunaamishetkelle täydellisesti. Oma kotini siunattiin muutama vuosi sitten. Koin sen erittäin merkityksellisenä tilaisuutena. Yhtä lailla koen, että kodin siunaaminen on perustehtävääni diakoniatyössä. Tätä toimitusta kysytään silti liian harvoin. Se ehkä mielletään enemmän papin toimittamaksi, vaikka yhtä lailla kuka tahansa seurakunnan työntekijä voi siunata kodin, jopa seurakuntalainen. Mietin yhdessä työtoverini kanssa, miten tämän ”palvelun” tietoisuutta voisi levittää ihmisille? Päädyimme siihen, että aina kun kuulemme asiakkaiden muutosaikeista ja muutoista, kerromme kodin siunaamisesta. Myös tämän blogin avulla toivon sanan leviävän. Millainen merkitys kodilla on sinulle? Onko sinun kotisi siunattu? Sinuaa Herra kotini, rauhan levon paikaksi. Anna armon valon loistaa, huolet, murheet täältä poistaa. Asu tässä kodissa, voimana ja valona. Virsi 831:1 Hyvää hiljaista viikkoa kodeissa ja matkoilla sekä siunattua pääsiäistä! ... Jeesus kärsi meidän puolestammeHannu Lehdeskoski12.4.2017Koska minulla ei ole tilaisuutta pitää hiljaisen viikon puhetta työtehtävien kautta, kirjoitan sen tänne. Hiljaisen viikon tapahtumat vievät meidät pohtimaan omaa suhdettamme toisiin ihmisiin mielenkiintoisella tavalla. Evankeliumien tapahtumissa ei mielestäni ole tärkeää, mitä Jeesukselle tapahtuu, vaan se, miten kertomuksessa olevat henkilöt kohtelevat Jeesusta. Voisimme passiivisen vastaanottajan sijasta asettua Jeesuksen pilkkaajien ja kuulustelijoiden rooliin. Hiljaisen viikon tapahtumia voi kokonaisuudessaan lähestyä siitä näkökulmasta, että Jeesus kärsi meidän puolestamme, jotta me pysähtyisimme Jeesuksen kärsimyksensä edessä ja katsoessamme hänen vangitsijoitaan ja teloittajiaan, näkisimme itsemme heidän tilallaan. Kristillisessä perinteessä on keskitytty hyvin paljon Jeesuksen kärsimykseen, mutta mitä, jos evankelistojen tarkoitus olikin saada lukija pohtimaan itseään ja omaa tapaansa toimia. Ehkä heidän tarkoituksensa olikin kertoa, että Jeesus kärsi meidän puolestamme, jotta me voisimme oppia jotain todellisesta ihmisyydestä. Näin ajatellen Jeesus kärsi meidän puolestamme, jotta me voisimme tunnistaa itsemme sotilaissa, jotka pilkkasivat Jeesusta. Jotta me huomaisimme ne tilanteet, jolloin me itse käyttäydymme ylimielisesti toisia ihmisiä kohtaan vain siksi, että meillä on valtaa tai mahdollisuus tehdä niin. Jeesus kärsi meidän puolestamme, jotta voisimme tunnistaa itsemme juutalaisissa johtajissa, jotka olivat jääneet omien ennakkoluulojensa vangeiksi. Onhan paljon helpompaa elää oman elämänsä kuplassa ja katsoa siitä käsin maailmaa kuin astua toisen ihmisen vierelle ja todella yrittää ymmärtää hänen elämäntilanteensa. Jeesus kärsi meidän puolestamme, jotta me huomaisimme, että me olemme Pilatuksen vierellä niitä, jotka eivät uskalla tehdä oikeudenmukaisia päätöksiä, vaan seuraavat massaa. On aivan eri asia seurata ulkoapäin tulevia ärsykkeitä kuin muodostaa oma mielipide ja pitää siitä kiinni loppuun asti. Jeesus kärsi meidän puolestamme, jotta me huomaisimme olevamme Herodeksen joukoissa viihdyttämässä itseämme toisten ihmisten kustannuksella. On paljon helpompaa nähdä toiset ihmiset oman toiminnan kohteina kuin oman elämänsä subjekteina. Jeesus kärsi, jotta me pysähtyisimme miettimään omaa toimintaamme. Jotta me huomaisimme oman julmuutemme ja rakkaudettomuutemme ja olisimme valmiit lähtemään sille tielle, jonka Jeesuskin kulki, tielle kohti todellista ihmisyyttä. Jeesus siis kärsi, jotta me oppisimme elämään ihmisiksi. Ihmisen ominaisuus on oppia virheistä, kantapään kautta. Kasvua ja kehitystä tapahtuu niissä hetkissä, jolloin me joudumme pysähtymään ja miettimään omaa elämäämme, toimintatapojamme ja vaikutteitamme. Meidän mahdollisuutemme kasvaa on niissä hetkissä, jolloin peilistä näkyy todellinen minä, sillä se kuva ei ole kaunis. Hiljainen viikko asettaa meidät selkä seinää vasten pohtimaan, kuka minä olen ja olenko minä sellainen kuin todellisuudessa haluaisin olla? Niin kauan kuin me emme pysty asettamaan itseämme toisen ihmisen paikalle, me olemme kuin nuo sotilaat, juutalaiset johtajat, Pilatus tai Herodes, jotka eivät pystyneet näkemään toista ihmistä ihmisenä. Havaitessamme ristiriidan, olemme oikealla tiellä. Tuhannen taalan kysymys on, mitä me tuolle ristiriidalle teemme. ... Mistä saan halvalla hyvää ja maukasta ruokaa?Virve Valkeavuori10.4.2017Kohtuullista mielihyvää Näin paastonajan lopussa ja hiljaisen viikon alkaessa on hyvä pohtia sitä, mikä on kohtuullista, mutta myös sitä, mikä tuottaa mielihyvää. Siis ruokaa. Ruoka ja syöminen on välttämätöntä kaikille elollisille, mutta tuottaa samalla myös paljon nautintoa. Ruoka ja tunteet Ruoka saa aikaan monenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Ruoka maistuu makealta tai suolaiselta, on rasvaista, terveellistä, piristävää ja täyttävää, lisää mielihaluja, antaa energiaa ja myös väsyttää. Syöminen on sosiaalista, juhlallista, arkista ja yksinäistä. Se on mussuttamista, mässyttämistä, rouskuttamista ja joskus nyrpistelyä. Hyvää, terveellistä ja maukasta? Mutta ruoka ei ole mikään itsestäänselvyys. Se ei ole tänä päivänä yhtään liian edullista. Siksi haastankin sinua miettimään seuraavaa kysymystä: Mistä saan halvalla hyvää ja maukasta ruokaa? Mikä on hyvää ja terveellistä, mutta samalla edullista? Teen työtä ihmisten parissa, jotka pohtivat usein sitä, miten hyvä ja terveellinen ruoka on kallista. Samaan aikaan he pohtivat myös sitä, että terveellinen ja halpa ruoka on ”pahaa”; Kaurapuuro yököttää, salaatti on pupun ruokaa, kasvissosekeitto ei maistu miltään ja jopa, että leivässä perunassa on liikaa hiilihydraatteja. Mistä siis saan halvalla hyvää ja maukasta ruokaa? Kommentoi rohkeasti ja auta samalla minua sekä lähimmäistäsi.... Seurakunnan laidalleVirve Valkeavuori4.4.2017Seurakunnan laidalle Työviikkoni käynnistyi maanantai-aamuna reissupäivällä. Ajelin tapaamaan Tarjaa. Hän on yksi diakoniatiimimme jäsen Kuhmoisissa eli Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunnassa. Matka oli yllättävän pitkä, varsinkin väli Padasjoelta Kuhmoisiin. Ajattelen lämmöllä Tarjaa ja kumppaneita, jotka ovat jo nyt ajelleet monia kertoja Hollolaan ja muihin Hollolan seurakunnan kappeleihin. Onneksi kimppakyydit ja puhelimet ovat arkipäivää ja skypet ja lyncit keksitty. Kuhmoisten raitilla Kuhmoisten seurakuntakoti on kaunis ja kirkko kohoaa somasti mäelle. Kävelimme myös kirpputorin ja EU-ruokajakopisteen ohi sekä poikkesimme satamassa lounaalla. Monelta vastaantulijalta saimme hymyjä ja tervehdyksiä. Työtoverini on tuttu ja ystävällinen näky Kuhmoisten raitilla. Poikkesimme myös seurakuntatoimistossa ja sain hyvästellä yhden työntekijämme uusiin haasteisiin. Hollolan seurakuntaa Päivä päättyi varsinaisen diakoniatyön äärelle. Tarja piti veteraanien päiväkahvilla pääsiäisaiheisen hartaushetken ja jutustelimme aiheesta sekä aiheen vierestä. Mieleeni jäi erityisesti iäkäs pariskunta, joka oli muutama vuosi sitten muuttanut Hollolan Heinäsuolta Kuhmoisiin, tutulle mökkipaikkakunnalleen. Asunto oli nyt Kuhmoisten keskustassa kerrostalossa, mutta mieli ja ajatukset vielä Hollolan Heinäsuolla. Siellä pariskunta oli käynyt ahkerasti Suojapirtin eläkeikäisten kerhossa ja muissa toiminnoissa. Nyt heistä oli jälleen tullut Hollolan seurakuntalaisia. Hymy oli herkässä ja itsellekin jäi hyvä mieli. Ehkä koimme kaikki kolme sillä hetkellä häivähdyksen yhteenkuuluvuutta?... Joen kertomusAnna-Mari Kopo4.4.2017Mitä, jos elämäni olisi joki? Millainen se olisi? Mistä se sai alkunsa? Millaisten maisemien ja vaiheiden läpi se on virrannut? Se oli ihan aluksi ehkä pieni puronen, osana muuta virtaa. Ehkä joki sai alkunsa pienestä tunturilähteestä tai pohjaveden maanalaisesta virrasta. Elämän lähteestä alkoi kuitenkin sen elämä ja joki alkoi virrata. Ensin se oli pienen pieni lillittävä puropahanen, joka ei edes itse tiennyt olevansa olemassa. Joki oli tyytyväisenä osa muuta isompaa virtaa. Vähitellen siitä alkoi kehittyä ihan oma virta, kun se haarautui isommasta uomasta. Joki sai uutta vettä ja se kasvoi. Se lähti kulkemaan omia reittejään. Välillä se virtasi iloisena pulputen. Sen rannalla kukkivat erilaiset kukat, kasvit, pensaat ja puut. Yhteiselämä sujuu ja elämä jatkuu. Joessa ui kaloja, sammakoita, vesikirppuja ja veden kasvit viihtyivät joen pohjassa. Joen kulku on ollut vaihtelevaa. Välillä se on juossut ja syöksynyt kallioiden lomista vaahtoavana koskena rauhoittuen taas. Se on ollut vähällä tyrehtyä omaan mahdottomuuteensa kuivien erämaiden keskellä. Mutta jostain joki on aina saanut uutta vettä uomaansa. Se on joutunut myös sulkuun, jossa on sekä edessä että takana portti, tiukasti lukittu. Suuntaa ei näy enempää eteen kuin taaksekaan päin. Mutta sitten sulkuportti aukeaa ja joki jatkaa matkaansa. Joen matkalla on ollut seisovia lammikoita, joissa joen vesi on alkanut haista. On myös kirkkaita tunturimaastoja, joissa joen vesi on huikaisevan kirkasta. Joen vettä voivat matkalaisetkin juoda. Jokeen on liittynyt toinen joki, siitä on lähtenyt omille teilleen puolestaan omia purosia. Jotkut joet ovat jo päätyneet meren suureen syliin. Ne ovat päässeet perille. Elämää voi kuvata jokena. Siitä voi piirtää kuvia, sen reittejä voi mielessään katsella, kuunnella, aistia matkan varrella tapahtuneita asioita. Joen tarina jatkuu, en tiedä miten. Ei tarvitsekaan. Sillä joki saa elämänsä muualta. Anna-Mari Kopo ... Kylmää kyynisyyttä, vai lämmintä lahjan antamista ?Asko Raita3.4.2017Toimiessani Yhteisvastuu-kerääjänä olen surukseni huomannut, että yhä enemmän aikuiset kuluttavat energiaa kiertääkseen kerääjän, ja hänen ajokoirailmeensä saadakseen lippaaseen edes muutaman kolikon kilahtamaan. Ja ne kerrotut syyt miksi ei auttava käsi ojennu on jotain ihan uskomattomia. Yleisin vastaus on, ettei ole käteistä rahaa. No se varmasti pitääkin useamman kohdalla paikkansa. Kun vaihtoehdoksi tarjoaa pankkisiirtoa, tulee vastauksiin mukaan jo muutakin selittelyä, joita en kehtaa tähän kirjoittaa. Miksi ei nämä kieltäytyjät vaan yksinkertaisesti sano: ”Ei kiitos tällä kertaa”. Ehkä siksi, että hänellä on jossain siellä sisällä jokin sisäinen tahto joka aiheuttaa pahan mielen, jos ei keksi riittävän hyvää tekosyytä. Uskon olevani melko avarakatseinen ja hyväksyn kyllä kieltäytymisen reilusti esitettynä, mutta kiertävä vilppi ei ole minuun makuuni. Avarakatseisuuteni sallii myös itseriitoiset kehut ihmiseltä kun hän väittää riittävästi hoitaneen yhteisvastuun elämänsä aikana. Näitäkin on muutama tullut vastaan, mutta annan anteeksi heidän ajatuksensa, koska tiedän ettei meistä kukaan ole riittävin määrin hoitanut yhteisvastuutaan. Joten annetaan heidän uskoa omaan erinomaisuuteensa. Miksi on niin vaikeata luopua jostain toisen hyväksi ? Siinäpä vasta kysymys. Meitä on Isossa Kirjassa opetettu antamaan vähästäkin, mutta nykyinen meno entistä enemmän kasvattaa ihmisiä eroon näistä jaloista raamatun opeista. Jos ihminen, jolla on vähemmän kuin autettavalla on valmis luopumaan vähäisestäänkin voidaan puhua pyyteettömästä auttajasta. ”Kun paljon antaa, niin paljon saa”. Näin sen vaan pitäisi mennä, mutta se unohdetaan helposti. Tunne siitä, että on pystynyt auttamaan jotain toista, on niin pistämättömän hyvä olotila, että sen vuoksi kannattaa toimia. Vaikka globaali maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana, jotkut asiat eivät muutu, – eli totuus. Omatunto on totuus ja sitä pitää ruokkia, ei ruoskia. Tähän meidän kannattaa satsata, ei kyyniseen kylmyyteen, ylimieliseen ylpeyteen. Tämän yhteisvastuukeräyksen yhden miellyttävimmän uhrauksista koin, kun Salpakankaan yhtenäiskoulun oppilaat pitivät myyjäiset koulussa ja vielä discohetken Uimahallin nuorisotiloissa. Saadun tuoton he ohjasivat Yhteisvastuukeräykseen, JA SE EI OLLUT MIKÄÄN PIENI RAHASUMMA. Kiitokset teille kaikille jotka olitte mukana tässä oppilaitten keräystempauksessa. Heidän ilostaan auttaa muita ihmisiä, pursuaa varmastikin voimaa muiden Yhteisvastuu-toimijoiden ylle. ... Kun hätä on suurinVirve Valkeavuori29.3.2017Nälkä Monella ihmisellä on oikeasti tänä päivänä nälkä. Perheillä ei ole riittävästi varaa terveelliseen ja monipuoliseen ruokaan, jokapäiväisiin pesuaineisiin tai käyttövaatteisiin eli perustoimeentulosta tingitään. Leipäjonot kasvavat ja eri yhteisöjen ja seurakuntien ruoanjakopäivät on kysyttyjä. Mikä ilmiö? Tästä huolimatta keskustelin tänään työtoverini kanssa siitä, kuinka diakoniatyössämme näkyy alkuvuoden ruuhkan jälkeen taloudellisen avun kysynnän notkahdus. Mistä se johtuu ja mikä tämä ilmiö on? Ihmisten hätä ei ole poistunut, sen me kyllä tiedämme muun avun tarpeen kautta. Työtä riittää muun muassa yksinäisyyden, sairauksien, ihmissuhdemurheiden ja surun kanssa kamppailevien ihmisten parissa. Avustuksia ei silti ole haettu enää yhtä paljon kuin esimerkiksi viime vuonna. Laaja perustehtävä Ensimmäisenä tuli mieleemme, että ennen sosiaalitoimen kautta ohjautui asiakkaita diakoniatyön vastaanotolle. Nyt Kela hoitaa perustoimeentulotuen päätökset. Ehkä Kelan henkilöstö ei ole vielä riittävän tietoinen diakoniatyön taloudellisen avustamisen mahdollisuudesta? Vai onko kyse siitä, että olemme itse sanoittaneet perustehtävämme painopistettä enemmän sielunhoidolliseen kohtaamiseen, tukemiseen ja ohjaamiseen. Perustehtävämme on laaja. Se kattaa henkisen, hengellisen ja aineellisen avun. Ja tarkoituksena on kokonaisvaltainen ja kristillisen humaani auttaminen ja tukeminen. Huoli ihmisistä Suunta ei ole huono näinkään, mutta huoli herää. Näitä ihmisiä on. Missä he ovat, ketkä oikeasti tarvitsisivat aineellista tukea? Ne, ketkä eivät ole osanneet hakea toimeentulotukea, eivät ole jaksaneet hakea, eivät ole oikeutettuja hakemaan tai ovat saaneet kielteisiä päätöksiä? Kun hätä on suurin Sinä, joka luet tätä, vietkö viestiä eteenpäin diakoniatyön Kirkkojärjestyksessä täsmennetystä taloudellisen avustamisen auttamismenetelmästä. Se on edelleen olemassa niitä varten, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin riittävästi auteta. ... Kirkko keskelle toriaVirve Valkeavuori28.3.2017Kammarilta torille Kammarilla on vilskettä jo heti aamusta. Maikki tekee omaehtoisesti leipiä, Erkki keittää kahvia ja työtoverini etsii kuumeisesti pahvimukeja sekä lusikoita. Itse asettelen kärryä tarjoilukuntoon ja riemuitsen aurinkoisesta säästä. Tänään Luoja muistaa meitä ulkotyöntekijöitä sekä torilla liikkuvaa kansaa. Alkamassa on Arvokärry-päivä. Mikä on arvokärry? Hollolan seurakunnan diakoniatyössä aloitettiin säännölliset arvokärry-päivät viime syksynä. Kärryn lahjoitti Lahden Diakonialaitos eli Dila, joka otti mallia Tukholman Santa Claran seurakunnan toiminnasta. Hollolan diakoniatiimikin sai olla mukana syksyllä vuonna 2012 tutustumassa Santa Claran kirkkoon ja diakoniseen seurakuntaan. Tukholman toreilla kärry liikkuu säännöllisesti ja sen ympärille kerääntyy ihmisiä kahvittelemaan, kuulemaan Sanaa ja laulamaan yhdessä. Oman toimintamme siemen kylvettiin jo matkalla itämään ja nyt sen sato saa kasvaa hiljalleen vakiintuneessa toiminnassamme. Ajattelen, että meidän työmme on matalankynnyksen diakoniaa eli tekoja ennen ja jälkeen sanojen. Elämän leipää Diakoniatyön tehtävä on mennä sinne missä ihmiset ovat, olla heidän rinnallaan ja myös ”etsiä” ihmisiä. Työn ydin on ihmisten kohtaaminen, kutsuminen ja Elämän leivän tarjolla pitäminen. Elämän leipä on sekä suussa maistuvaa että sielua lohduttavaa. Kärrypäivä mahdollistaa nämä kaikki ulottuvuudet. Kirkonseutulehdenkin voi napata mukaansa, jos se ei jostain syystä postilaatikkoon kolahtanut. Kärrypäivät torilla Seuraavat kärrypäivät Hollolan torilla ovat perjantaisin ennen puoltapäivää 28.4. ja 19.5. Jälkimmäinen päivä pidetään Hollolan Hyvä Fiilis – päivän yhteydessä. Tervetuloa mukaan ohikulkijana tai vapaaehtoisena! ... Suomi – maailman viidenneksi onnellisin maaPauliina Hatakka28.3.2017Suomi on maailman viidenneksi onnellisin maa – näin ainakin tämän vuoden onnellisuusraportin mukaan. World Happiness Report on YK:n laatima raportti, joka julkaistaan kerran vuodessa. Onnellisuuden mittareina on käytetty taloutta, väestön terveyttä, elinajanodotetta, yksilönvapautta, sosiaalisia turvaverkkoja ja korruption vähäisyyttä. Tänä vuona voiton vei Norja – ja muiden Pohjoismaiden kärkiviisikkoon kiilasi ainoastaan Sveitsi (sijalle neljä). Mielenkiintoista on se, että yksi mittarina käytetty asia oli anteliaisuus. Kärkikymmenikön maista Suomi on vähiten anteliain. Mistä se kertoo? Ainakin siitä, että suomalaiset lahjoittavat vähemmän rahaa hyväntekeväisyyteen kuin muut maailman onnellisimmat maat. Myös yhteiskunnan kehitysyhteistyövaroja on leikattu rajusti viimeisen vuoden aikana. Leikkausten vaikutus näkyy jo monissa kansalaisjärjestöissä. Ruohonjuuritasolla tehtävästä työstä nimenomaan vähemmän onnellisissa maissa on jouduttu vähentämään työvoimaa, resursseja ja jopa lakkauttamaan joitakin lupaavasti alkaneita hankkeita. Samaan aikaan YK:n kehitysjärjestö UNDP julkaisi oman inhimillisen kehityksen raporttinsa. Sen mukaan ihmisten elämänlaatu on kohentunut kaikilla elämänalueilla lähes joka puolella maailmaa. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä on vähentynyt lähes kolmannekseen siitä, mitä se oli vielä 27 vuotta sitten. Raportin riemua hillitsee kuitenkin se, että köyhyyden talttumiseen maailmassa on vielä pitkä matka. Joka yhdeksäs maailman ihminen kärsii yhä nälästä ja joka kolmas on aliravittu. Myös lapsikuolleisuus ja äideille kohtalokkaat synnytykset ovat arkipäivää monissa maailman maissa. Huolestuttavaa on se, että myönteinen kehitys köyhyyden poistamiseen on hidastunut tällä vuosikymmenellä. Äärimmäinen köyhyys, korruptio, yksilönvapauden rajoittaminen, nälkä, aliravitsemus, lapsikuolleisuus ja äitien kuolemat synnytysten yhteydessä ovat kaikki tosiasioita niissä maissa, jotka sijoittuivat onnellisuustutkimuksessa häntäpäähän. Vähiten onnellisten maiden joukossa on paljon maita Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Kaikissa häntäpään maissa on myös epävakaa poliittinen tilanne tai sotatila. Olisiko meillä, maailman viidenneksi onnellisimmilla ihmisillä, peiliin katsomisen paikka? Yksi pieni teko on vain pisara. Mutta jos näitä pisaroita on paljon, kasvaa niistä valtameri. Jokainen teko on tärkeä, jokainen pisara arvokas. Sillä myös jokainen ihminen on arvokas.... Kirkon kupeessa kasvanutAsko Raita26.3.2017 Tervehdys teille lukijat. Olen Kirkonseudun bloggari, ja poikkean lehden muista bloggareista, että en ole virassa missään seurakunnassa. Virattomaksi en kuitenkaan itseäni seurakuntatyössä tunne, vaan aina tällaiselle puuhaajalle virka löytyy vapaaehtoistyöstä Jospa lyhykäisesti kerron itsestäni ja suhteesta kirkkoomme. Olen saanut äidiltäni vahvan uskon Korkeimman voimaan ja anteeksiantoon. Enhän minä sillä ylpeilemään ole päässyt, ja helpostihan ne äidinkin opit ovat vuosien varrella tilanteesta johtuen laitettu sivummalle. On se kumma miten helposti sitä Pietari kieltää Herransa, vaikka ei satuta sillä kuin itseään. Lapsuuden haaveeni oli tulla papiksi, mutta jo keskikoulussa havaitsin, etten ole lukumiehiä. Oli sitten katsottava jotain muuta työtä tulevaisuuden täyttämiseksi. No sitten kävi niin, että pääsin ”saarnaamaan” virkatyönä ihmisille heidän avuksi ja ohjeeksi laillisuuden teille. Nyt on poliisihommat taakse jäänyttä elämää ja viides eläkevuosi antaa minulle aikaa olla kaiken muun minulle tärkeiden asioiden parissa, kuten lähimmäisteni. Eläkkeellä ollessani olen alkanut miettimään oman kirkkoni tarkoitusta minulle. Olen huomannut sen olevan vain entistä enemmän tärkeämpänä ajatuksissani. Niin ei minua se, mitä kirkon ympärillä tai sen sisällä kuhistaan ja suhistaan, anna suhteelleni Kirkkoon oikeastaan mitään. Minulle on paljon tärkeämpää kirkon antama vapaus uskoa johonkin sitä johtavaan Voimaan. Minulla ei ole tarvetta arvioida kuka on oikeutetumpi sanomaan kenellä on oikeus olla jotain mieltä. Minulle riittää kirkko ja sen raamatullinen sisältö. Kirkon tarjoama mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä on yksi hienoimmista lahjoista kirkolta ihmiselle. Siinä saa uusia ystäviä, kokee mukavia yhdessäolon hetkiä ja unikin tulee helpommin illalla. Kyllä myöntää täytyy, että elämäni ilman kirkon suomia mahdollisuuksia olisi melko rauhatonta ja mielenrauhan kannalta negatiivista. Saamani lohtu hankalissakin asioissa ja vastaavasti lohduttamalla läheisiäni näissä vapaaehtoistyö kuvioissa on sellainen lottovoitto pääkopan sisälle, ettei sitä ihan aina muista kiittää tarpeeksi. Tällä hetkellä minulla on Yhteisvastuu-keräys asiat ykkös-asiana vapaaehtoistyössäni. Ikäväkseni vain olen saanut huomata tämän yhä enemmän kyynistyvän ja kylmenevän ihmismielen sulkevan toisen ihmisen hädän ja avuntarpeen pois ajatuksista. Toinen tärkeä mieleni rauhoittaja on lauluporukkamme ”Sopivat”. Sopivasti laulamalla ja asioista keskustelemalla on harjoituksistamme tullut varsin mahtava tilaisuus puhaltaa ja puhista ulos aiemmin sisälle kasautuneet ahdistuksen täsmäpommit. Kun harjoitusten jälkeen on lähtenyt kotiin, niin mieli on niin rauhallinen ja valtava hyvän olon tunne on vallannut koko ukkelin. Eli lyhykäisesti esiteltynä tällainen seurakuntalainen minä olen tässä Suuressa seurakunnassa. Asko Raita... PYSÄKKIPAIKKAVirve Valkeavuori16.3.2017Odottamista Hakemuspaperit ovat hävinneet, päätös on viivästynyt, jonotusta on takana yli kolme tuntia ja puhelinyhteydet ovat jumissa… Vastaanotolleni on hakeutunut tänä talvena entistä enemmän juuri niitä ihmisiä, jotka ovat aiemmin olleet diakonian avun piirissä ja nyt sinnitelleet pienellä perustoimeentulotuella. Toimeentulotuen muutos Kelaan ei ole sujunut suunnitelmien mukaan ja nyt monet ihmiset odottavat jopa yli kuukauden omaa perustoimeentuloaan. Juttelin tänään kahden perheen äidin kanssa. Toisella oli kokemusta yli kolmen tunnin jonottamisesta ja hakemuspapereiden häviämisestä sekä toisella päätöksen odottamista kolme ja puoli viikkoa. Molemmilla on perustoimeentulona väliaikaisesti toimeentulotuki. Puolisot ovat sairaseläkkeellä ja osa-aikatyössä. Lapset ovat joko pieniä tai tukea tarvitsevia alakoululaisia. Voimattomuutta Nämä perheet ovat kyenneet itse täyttämään paperinsa, mutta sitten on myös niitä, jotka eivät jostain syystä tähän pysty. Ei ole näköä, kuuloa, tietokonetta, tulostinta, osaamista, tietoa, taitoa, terveyttä tai edes voimia hoitaa hankalia paperiasioita. Näitä ihmisiä olen kannustanut kysymään apua läheisiltä, tutuilta ja sosiaalitoimelta. Olen myös tarjoutunut tulostamaan monisivuisen hakemuksen tai mahdollisuuksien mukaan jopa täyttämään sitä heidän apunaan. Palvelua Diakoniatyössä budjetti on pieni eikä avustaminen ole samalla tavalla lakisääteistä kuin yhteiskunnan tukimuodot. Perustehtävämme on kohdata ja tukea eri elämäntilanteissa eläviä ihmisiä ja perheitä sekä pitää tarjolla hengellisyyttä. Palvelu pitää sisällään erityisesti niiden auttamisen, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta riittävästi. Tämä lupaus tulee Kirkkolaista, jota Kirkkojärjestys täsmentää. Diakoniatyön kautta voi avustushakemuksen perusteella saada ostoluvan ruokakauppaan tai akuutissa tilanteessa lääkkeeseen tai pieneen laskuun. Tuemme myös mielellämme seurakunnan retki- ja leiritoimintaan osallistumista sekä teemme Kirkon diakoniarahaston ja tukikummien hakemuksia. Pysäkkipaikka Merkittävänä työssäni pidän välittämisen kokemuksen saavuttamista, mikä syntyy yhdenkin ihmisen aidossa kohtaamisessa. Diakoniatyöntekijänä pysähdyn, kuuntelen, otan todesta ja osoitan myötätuntoa. Olen samalla myös rehellinen ja realistinen. Muistan myös sen, että saan olla johdatetusti Toivon Asialla omalla pysäkilläni.... Kaunis yksinkertaisuusVirve Valkeavuori13.3.2017 Sain viettää viime viikolla kolme päivää erityisryhmän leirillä Parinpellon leirikeskuksessa. Hälytys tuli nopeasti. Yhtä nopeasti kuin elämä välillä myös yllättää. Tässä työssä ei ole rutiineja muutenkaan. Kiitos myös kollegalle, joka teki yökön työt. Yhtä nopealla varoituksella. Turvallisuus oli näin taattu. Yhdessäoloa Parinpellossa nautimme yhdessäolosta, ulkoilusta, laulamisesta, hyvästä ruoasta ja saunan lämmöstä. Viimeisenä päivänä kyselimme ohjaajan kanssa, mikä oli leirissä parasta. Yllättävää kyllä, ensin vastattiin, että ulkona oleminen ja pilkkiminen. Heti perään mainittiin kotoa poissa oleminen, ystävät, hyvä olo ja sauna. Lopuksi muistettiin vielä maittava ruoka ja uudet tuttavuudet. Iloa ja riemua Olisitko sinä maininnut ensimmäiseksi perusulkoilun? Tai pilkkimisen? Entä kairaamisen? Tälle leiriväelle tärkeää oli kävellä järven jäällä ja kairata jäähän mahdollisimman monta reikää. Kaloja saimme vain yhden, mutta siitä yhdestäkin riemuitsimme. Ajattelen, että iloitsimme samalla tavoin kuin Jeesus iloitsi Raamatussa siitä yhdestä kadonneesta lampaasta, jonka hän löysi. Eli juuri sinusta ja minusta! Kaunista ja yksinkertaista Opin itse paljon tämän muutaman leiripäivän aikana. Koin, että elin leirillä merkittäviä hetkiä perusasioiden äärellä yksinkertaisen helposti, mutta samalla hyvin täydesti. Toivon myös, että me kaikki olemme toisillemme kauniin yksinkertaisesti jotain vähän enemmän. Sitä kautta voimme kokea asioita yksinkertaisen kaksinkertaisesti.... Salitreeniä hiljaisuudessaPauliina Hatakka13.3.2017Käyn kuntosalilla pari kertaa viikossa. Useimmiten salilla pauhaa radio, jossa soitetaan tämän hetken kuumimpia hittejä. Puhetta ei juurikaan ole, ainoastaan mainoksia kappaleiden välillä. Minulla on mukanani myös oma soitin ja laitan kuulokkeet korviin silloin, kun haluan itse valita taustamusiikin treenien ajaksi. Viimeksi salilla käydessäni oli aivan hiljaista. Oli unohtanut omat kuulokkeet kotiin eikä radiokaan ollut päällä. Ainoat äänet salilla olivat kuntolaitteiden kolke ja treenaavien naisten ähinä. Mitä lepoa korville tuo tunnin hiljaisuus olikaan! Treeni kulki ja satunnaiset ajatukset vaelsivat mielessä. Viereisellä laitteella olevan kuntosalikaverin kanssa totesimme, miten mukava olikaan kuntoilla ilman taustahälyä ja ärsyttäviä radiomainoksia. Yksi tämän vuoden kasvava teknologiatrendi on häiriöttömyyden kaipuu. Se lähtee liikkeelle siitä, että ihmisen mieli pystyy ottamaan vastaan vain tietyn määrän erilaisten laitteiden hälyä ja piippauksia. Markkinoilla on jo laite, johon ihmiset voivat laittaa kännykkänsä ja elektroniset laitteensa lukon taakse tunnin ajaksi. Onkin mielenkiintoista miettiä, mihin käyttäisin itse tuon ylimääräisen tunnin. Ehkä toiseen hiljaiseen salitreeniin, joka muuten sopii mitä parhaiten paastonaikaan. Olen tänä vuonna yrittänyt sitkeästi vähentää ihanasti koukuttavien nettisarjojen katselua. Ja niinä iltoina, kun olen siinä onnistunut, aikaa on jäänyt lehtien tai kirjojen lueskeluun, iltapalan syömiseen oman perheen kanssa tai nukkumiseen. Myös naamakirjan käytön vähentäminen on lisännyt omaa ilta-aikaa ja helpottanut unen tuloa. Voisiko paastonaika olla juuri sitä, että yritän raivata elämästäni pois jotakin turhaa? Sellaista, joka sitoo aikaani ja vie voimiani. Tilalle voi tulla ehkä enemmän hiljaisuutta, aikaa levolle, tärkeille ihmisille ja asioille. Ja toivon mukaan myös Jumalalle.... Onko peli jo menetetty?Päivi Pulakka3.3.2017Lahdessa on menossa hiihdon MM-kisat. Ihmiset jännittävät, kuinka oma maa pärjää kisoissa. Useissa lajeissa on niin, että jo ensimmäisten kisaminuuttien aikana pystyy arvioimaan, että, kuka kisan voittaa ja ketkä taas häviävät. Jo muutamassa sekunnissa voidaan sanoa, että tämän urheilijan peli on jo menetetty. Joskus tässä virassa kohtaa ihmisiä, joiden elämä on hyvin rikkinäistä ja särkynyttä. Joidenkin ihmisten elämä on ensi metreillä jo surua ja pelkoa täynnä. Määrittääkö ihmisen ensi metrit koko ihmisen? Onko peli jo menetetty? Kun pidän lasta sylissäni kasteen jälkeen näen hänessä Jumalan armon ja hyvän tahdon. Vaikka tämän pienen ihmisen elämä voi meidän silmin olla särkynyttä, niin Jumalan silmissä hän on suuri ihme. Vaikka meidän silmissä joku ihminen on häviäjä, rikkinäinen, menetetty, pelokas, surullinen, kaipaava, sairas tai syntinen, niin Jeesuksen silmissä on hän pelastettu, armahdettu ja rakastettu. Saksalainen teologi Dietrich Bonhoeffer on sanonut näin: ” Minussa on pimeyttä, mutta sinun kanssasi olen täynnä valoa. Olen yksin, mutta sinä et minua jätä. Sydämeni on arka, mutta sinä et minua jätä. Olen levoton, mutta sinun kanssasi, minulla on rauha. Minussa on katkeruutta, mutta sinun kanssasi saan uutta kärsivällisyyttä. Sinun tiesi käyvät yli ymmärryksen, mutta sinä tunnet minun tieni.” Tässä on mielestäni jotain äärimmäisen lohdullista. Minussakin on pimeyttä ja valoa yhtä aikaa, limittäin kuin sormet rukousasennossa. Minunkin peli olisi jo useasti ollut menetetty. Silti olen tässä levollisena ja armahdettuna. Minulla on toivoa. ... Uuden avioliittolain tultua voimaanHannu Lehdeskoski3.3.2017Sinä olet aina toinen. Sinä olet toinen, koska sinä et pysty ymmärtämään elämääni samalla tavalla kuin minä. Sinä olet toinen, koska tulkitsen sinua aina oman elämäni kautta. Kasvonpiirteesi, ihonvärisi, pukeutumistyylisi, ajattelusi ja puhetapasi saavat merkityksen aina aikaisemmin tapaamieni ihmisten kautta. Elämän aikana tapahtuneet kohtaamiset ja lapsuuden perheen vaikutus ohjaavat asennoitumistani muihin ihmisiin. Elämänkokemukset pettymyksineen ja epäonnistumisineen muovaavat koko ajan minua ja vievät minua kauemmas itsestäni. Mitä kauempana olen itsestäni, sitä vaikeampaa minun on asettua toisen viereen. On oikeastaan aika nurinkurista, että minun pitää lähteä tutustumisretkelle itseeni, voidakseni oppia tuntemaan muita ihmisiä. Eniten omaan suhtautumiseen toisiin ihmisiin vaikuttaa omien vanhempieni tapa elää kanssani. Olen imenyt vanhempieni asenteet itseensä ja näen todellisuuden vanhempieni silmien läpi. Todellisuus, jonka olen lapsena omaksunut, ei siis ole minun todellisuuteni, vaan se on vanhempieni todellisuus. Onneksi minulla on mahdollisuus kasvaa aikuiseksi ja ottaa elämäni omaan haltuuni. Helppoa se ei ole, sillä vanhempieni sieluuni painama jälki on vahva. (Onneksi on myös vanhempia, jotka ovat kyenneet antaneet lapsillensa tilaa kasvaa omaksi itsekseen jo lapsuuden ja nuoruuden aikana niin, ettei lasten tarvitse tehdä tätä matkaa aikuisena. Olen onnellinen niin näiden vanhempien kuin heidän lastensakin puolesta.) Toisaalta kehittymiseeni on vaikuttaa myös ne yhteisöt ja ryhmät, joiden jäsenenä olen ollut aikuistumiseni vuosina. Nuorten yhteisöt muokkaavat jäseniään ja siksi nuorten kanssa työtätekevillä on suuri vastuu nuorten tulevaisuudesta. Tutkimusmatkalla itseeni voin pikkuhiljaa päästä syvemmälle ja alkaa erottaa oman elämäni pelot, toiveet ja unelmat vanhempieni elämästä, heidän peloistaan, toiveistaan ja unelmistaan. Näin pystyn elämään aina täydemmin omaa elämääni, pelätä omia pelkojani ja unelmoida omia unelmiani. Oman itsensä löytämistä voisi kuvata uskonnollisella termillä uudestisyntyminen. Vanha minä kuolee, kun ulkoapäin asetetut toiveet ja tavoitteet menettävät otteen minusta. Samalla, kun alan tuntea itseäni, alan myös ymmärtää eron itseni ja toisten ihmisten välillä. En enää ajattele toista ihmistä omien elämänkokemusteni kautta, vaan alan ymmärtää, että toisilla ihmisillä on oma elämänsä. Minulla ei ole oikeutta aliarvioida niitä, vaan heidän täytyy saada elää elämäänsä, jotta hekin voisivat syntyä uudestaan. Sinä olet toinen ja vain sinä olet oman elämäsi asiantuntija, niin kuin minäkin olen oman elämäni asiatuntija. Kunnioittamalla sinun elämäsi ainutlaatuisuutta, voin löytää jotain ainutlaatuisuutta myös itsestäni ja antaessani sinulle tilaa olla oma itsesi, minustakin tulee täydellisempi minä. ... Tukikummit 10 vuotta!Virve Valkeavuori28.2.2017Miten poikani tai tyttäreni voi jatkaa harrastustaan? Hän on innoissaan ja edistynyt. Joukkueessa ja bändissä on syntynyt hyviä, saman henkisiä kaverisuhteita. Uusia turnauksia on tulossa ja konsertteja suunnitellaan. Keväällä on vuositutkinto ja kesällä kisoja. Vaan miten nämä kaikki kustannetaan? Varusteet, kausimaksut, esiintymisasut, kisamatkat… Harrastaminen on kallista Lasten harrastaminen on kallista. Harrastaminen ei ole kaikille mahdollista. Onneksi kivaa, maksutonta tai lähes maksutonta tekemistä on paljon tarjolla. Seurakunnat järjestävät kerho- ja leiritoimintaa, pulkkamäkiin on vapaa pääsy, kirjastossa saa viihtyä maksutta koko päivän ja ystävien kanssa voi viettää ilmaista aikaa. Perustoimeentulo? Monissa perheissä kipuillaan ruoan ja taloustarvikkeiden riittävyyden, laskujen ja lasten vaatteiden ostamisen kanssa. Ei ole varaa edes lapsen petivaatteisiin puhumattakaan hyvästä sängystä tai koulutuolista. Erilaiset kirpputorit ovat monesti suurena apuna, mutta ensin pitää olla käteistä, millä ostot voi saman tien maksaa. Tukikummit auttaa Kirkkohallituksen ylläpitämän Kirkon diakoniarahaston sisällä toimii tukikummit. Tukikummit ovat yksityisten lahjoittajien rahasto vähävaraisten perheiden tukemiseen kertaluonteisesti. Tukikummihakemuksen tekee paikallisseurakuntien kirkon diakoniatyöntekijä yhdessä asiakkaan ja perheen kanssa. Tukikummeilta voi anoa avustusta muun muassa lapsen harrastuksen kausimaksuihin, varusteisiin ja koulutarvikkeisiin. Avustus annetaan välineinä ja palveluna, ei rahana. Tukikummit ovat toimineet jo kymmenen vuotta Suomessa. Toivotaan ainakin yhtä monta vuotta vielä lisää!... Jumala löytyy maailmastaHannu Lehdeskoski27.2.2017 Tiedonhalu on Jumalan lahja ja avoimet kysymykset arvokkaampia kuin ehdottomat totuudet. Kaikille uskonnoille on ominaista, että niiden avulla etsitään vastauksia kysymyksiin, joihin ihmiset eivät ole muuten löytäneet vastauksia. Uskon avulla on kautta ihmiskunnan historian pyritty löytämään vastauksia esimerkiksi kysymyksiin kuolemasta ja kärsimyksestä. Uskontojen piiristä onkin löydetty vastauksia, mutta on huomattava, että eri aikakausina samankin uskonnon piirissä on vastattu samoihin kysymyksiin eri tavoin. Uskon kautta ihmiset etsineet vastauksia elämäänsä liittyviin kysymyksiin kertomalla kertomuksia elämästä. Kertomukset ja kielikuvat ovat uskon kieltä. Jumalasta, uskosta tai elämästä ei voi oikeastaan puhua millään muulla kielellä, sillä kenelläkään ei ole lopullista totuutta elämästä. Me länsimaiset ihmiset olemme modernin ajan lapsenlapsia, mikä merkitsee sitä, että yhteisömme on elänyt ajan, jolloin objektiivisen totuuden löytäminen kuviteltiin olevan mahdollista. Uskottiin, että tiede on keino saavuttaa kaikki lopullinen tieto maailmasta. Modernin ajan kuvaan kuului myös, että kaikki mahdollinen on tutkittavissa tieteen keinon. Tieteen vallankumous valistuksen aikana muutti ihmisten arkielämää teollistuneissa maissa. Uusien keinojen löytyminen ympäröivän maailman tutkimiseen on avannut näkymän maailmaan, josta aikaisemmin ei edes pystytty haaveilemaan. Uteliaisuus ympäristöään kohtaan on vienyt ihmisen nuotiotulilta kuuhun ja kansan yhteisestä tajunnasta yksittäisen ihmisen mielen syvyyksiin. Luterilaisuuden keskiössä on usko, että Jumala ilmoittaa itsestään Raamatussa, Jeesuksessa, luonnossa ja ihmiskunnan historiassa. Uskon, että tutkiessaan ympäristöään, maailmaa ja itseään, ihminen tutkii Jumalaa. Maailmassa ei ole paikkaa, josta Jumala ei löytyisi. Jumala näyttäytyy luonnossa ja ihmisten kohtaloissa. Jumalan todellisuus avautuu ihmiskunnan historiassa. Ihmiskunnan historia todistaa, että Jumalan todellisuus valtaa alaa. Rakkauden ja toisten ihmisten hyväksynnän ja kunnioittamisen lisääntyminen on osoitus Jumalan toiminnasta maailmassa. Jumala on siis koko maailmankaikkeuden kokoinen, eikä siinä vielä kaikki: Jumala on vielä maailmankaikkeutta äärettömästi suurempi. Jumalan äärettömyys merkitsee, ettei ihminen voi tietää lopullista totuutta Jumalasta. Varsinkin, kun vilkaisu maailmankartalle osoittaa, miten monin eri tavoin Jumalasta puhutaan eri puolilla maailmaa, kenelläkään ei ole oikeutta sanoa, että minun uskoni on ainoa oikea. Tähän ajatukseen liittyen ei siis pitäisi etsi lopullisia totuuksia, vaan ennemminkin erilaisia tapoja elää Jeesuksen opetuksia todeksi. Jos jonkin muun uskonnon piirissä opetetaan samoin kuin Jeesus opetti, heillä ei ole mitään syytä epäillä, etteikö Jumala olisi tavoitettavissa myös tämän uskonnon piirissä. Avoimuus Jumalan toiminnalle maailmassa on siis tärkeämpää kuin lopullisten totuuksien etsiminen. Ihmisen uteliaisuus ympärillä olevaa maailmaa kohtaan on Jumalan lahja. Jumala salaisuus avautuu tutkiessamme ympärillä olevaa todellisuutta. Totuuden sementointi antiikin ajalla kirjoitettuun kirjaan sementoi myös Jumalan antiikin aikaan. Mutta jos inhimillistä todellisuutta ollaan valmiita tutkia kaikilla mahdollisilla keinoilla, myös tässä ajassa läsnä olevan Jumalan todellisuus alkaa avautua. ... Diakonia?Virve Valkeavuori27.2.2017Mikä ihmeen diakonia ja mitä ihmeen diakoniatyötä kirkko tekee seurakunnissa? Olen tällä viikolla menossa keskustelemaan diakoniasta ja diakoniatyöstä päivärippikoululaisten kanssa. Viime vuosina olen pohtinut erityisen tarkkaan, mitä ja miten kerron diakoniasta nuorille. Mikä on riittävää ja mikä koskettaa juuri tämän päivän nuoria? Pidän tavoitteena sitä, että nuori tietää mitä diakonia tarkoittaa ja mitä on kirkon diakoniatyö. Vähemmän on enemmän. Tiedätkö sinä, mitä diakonia ja diakoniatyö on? Katsele ja kuuntele Korson seurakunnan video nuoren äänellä diakoniatyöstä ja diakoniatyöntekijän arjesta, niin tiedät vähän enemmän.... Kunnioittakaa kilvan toinen toistannePauliina Hatakka24.2.2017Olin viime viikolla mukana kunnioittavan keskustelun illassa Launeen kirkolla. Aiheena oli paljon kirkkoakin eri suuntiin repinyt tasa-arvoinen avioliittolaki. Illan tarkoitus oli tulla yhteen ja keskustella aiheesta kunnioittavasti. Mielessäni oli etukäteen turhautumista ja suruakin siitä, että tähän asti keskustelu aiheesta oli ollut niin repivää. Miten minä pystyisin kuuntelemaan toisella tavalla ajattelevia? Pystyisinkö antamaan toisille tilaa kertoa omista ajatuksistaan ilman omia ennakkoluuloja ja halua tuomita? Kun olimme saman pöydän ääressä, eri tavalla ajattelevat ihmiset, jouduimme kohtaamaan toisen ihmisen, aidosti. Oli oltava valmis dialogiin eli vuoropuheluun toisen kanssa. Dialogi ei ole väittelyä vaan pyrkii yhteyteen ja ymmärrykseen. Kun antaudumme vuoropuheluun, joudumme myös itse katsomaan peiliin: mitä minä oikeasti ajattelen, miltä minusta tuntuu. Olenko valmis avaamaan mieleni ja sydämeni erilaisuudelle ja erilaisille mielipiteille ja näkemyksille? Illan jälkeen tunsin helpotusta ja iloa. Helpotusta siitä, että olin uskaltanut sanoa pienryhmässä omia ajatuksiani ääneen. Iloinen siitä, että keskustelu sujui kunnioittavassa ja arvostavassa hengessä. Tarkoituksena ei ollut saavuttaa aiheesta yksimielisyyttä tai painostaa ketään toista ajattelemaan samalla tavalla kuin itse ajattelen. Keskustelussa vallitsi vapauden ja kunnioituksen ilmapiiri. Ehkä jopa pieni ymmärryksen siemen jäi itämään omaan sydämeeni. Uusin silmin palasin tuttuun roomalaiskirjeen jakeeseen ja erityisesti kirkkoraamatun vanhaan käännökseen (Room.12:10): ”Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.”... Lapset! OI lapset!Päivi Pulakka23.2.2017Onnea kaikki lapset ja lapsenmieliset! Lapsiin ja nuoriin panostamalla me rakennamme tulevaisuutta – kaikkialla maailmassa. Lapset on minun mielestäni niin mahtavia, että ajattelin kertoa teille muutamista hassuista sattumuksista työssäni lasten kanssa! CASE #1: Yhden kerran menin pitämään aamunavausta yhteen alakouluun. Koulun pihalla tuli vastaan pieni ja suloinen tokaluokkalainen poika. Näin eteni meidän keskustelumme. – ”Oletko sinä pappi?” – ”Joo, olen! Tulen pitämään teille aamunavausta!” – ”Sitten minä halaan sinua!” (Tämän jälkeen pieni poika halasi minua ja minä halasin takaisin.) – ”Sinähän olet ihana poika!” – (Pieni poika katsoo syvälle silmiin) ”Ja sinä ihana tyttö!” Sydämeni suli. CASE #2: Oli kahden pienen lapsen kastejuhlat. Minä olin pukeutunut albaan ja kastetut kastemekkoihin. Kastettujen isoveli huutaa kesken kastejuhlan. ”Äiti, katso meidän olohuoneessa on kolme enkeliä!” (Toisaalta olen myös kuullut, kuinka kastejuhlassa minua on kuvailtu möröksi tummissa vaatteissa ja albassa kummitukseksi.) 😀 CASE #3: Menin messun jälkeen seurakuntakeskukselle ja siellä oli haahuilemassa eräs kastejuhlan vieras, pieni ja tomera poika. Siinä sitten rupateltiin ja kerrottiin toisillemme unelmakodeistamme. Tämän veitikan unelmakodin katto olisi suklaakekseistä, ovet vohvelia, sohvat vaahtokarkkia ja lattia lakupötköjä. Isän tullessa etsimään poikaansa poika esitteli meikäläisen: ” Isi tässä on uusi ystäväni.” Ehkä nopein ystävyyssuhteeni ikinä. CASE #4: Vastaanottokeskuksessa olen tavannut pieni lapsia paljonkin. Ensimmäiset tulijat tulivat varvassandaaleissa ja sukatkin olivat aivan uusi tuttavuus. Nyt nämä veitikat kadulla kulkiessa vilkuttavat kovasti ja hymyilevät niin, että kaikki hampaat näkyvät. CASE #5: Kaupassa käydessäni eräs pieni koululainen halasi yllättäen ja sanoi: ”Hyvää iltaa rouva neiti pastori!” Samoin olen saanut paljon siunauksen toivotuksia juuri lapsilta kaupungilla kävellessäni! CASE #6: Koululaiskirkkojen jälkeen kävin lenkillä paikallsessa puistossa. Siellä koululaiset tulivat nykimään hihasta ja sanoivat: ”Päivi, et sä ole se pappi? Oot tosi kiva. Ja tänään oli kanssa tosi kivaa!” Hetken ajan leikimme puistossa erästä Nooa rakenna- leikkiä. CASE #7: Kastejuhlassa sanoin, että kastetun neljä vuotiaalla veljellä on tärkeä rooli isoveljenä. Siihen isoveli tomerasti: ”Minä lupaan pitää huolta!” Silloin taisi koko juhlaväki kyynelehtiä. Aitous. Sympaattisuus. Rakkaudenosoittaminen. Siinä olisi sanoja, joilla haluaisin, että itseänikin voisi välillä edes kuvailla.... Katso, kaunis sinä olet!Päivi Pulakka22.2.2017Olen keskellä Helsingin ruuhkaisinta tietä. Ihmiset juoksevat ratikoihin, kiirehtivät töistä kotiin, kodista töihin. Minä olen keskellä ihmisvilinää, ilman yhtäkään kohtaamista. Meille ihmisille on välillä vaikeaa kohdata toisiamme. Kohtaaminen tarkoittaa sitä, että avaamme silmämme ja hiukan sydäntämme ja annamme tilaa toiselle ihmiselle elämässäni – edes hetkeksi aikaa. Olen itse aika sosiaalinen ja puhelias ihminen, joka tarvitsee ihmisiä ympärilleen. Siksi muuttaminen Vantaalta Heinolaan papin viran perässä kolmisen vuotta sitten ei tuntunut ollenkaan hassummalta ajatukselta. Ihmiset moikkailevat kadulla, yksin ei tarvitse oikeastaan mennä minnekään ja saan työkseni kuunnella ihmisten tarinoita ja kertoa: ”Sinä olet äärimmäisen tärkeä. Sinun ei tarvitse jäädä yksin. Sinä olet kaunis!” Jokainen meistä on nähnyt elämässä pimeitä päiviä ja kokenut kärsimystä. Tärkeää elämässä jaksamisessa on se, ettei riipu pimeydessä vaan näkee elämän kauneuden sen pimeydenkin keskellä. Rakastamalla voi oikeasti parantaa maailmaa. Rakastamalla voi hetkeksi luoda valoa yhden ihmisen elämään. Minua voidaan pitää naiivina, mutta minä uskon, että maailmaa parannetaan enemmän hyvillä asioilla kuin huonoilla. Minä saan olla valonkantaja. (Joku nuori sanoisi tähän: peace!) Oikeastaan yksi kohtaaminen tulee mieleen ensimmäisestä syksystä pappina. Pehmeä, vanha nojatuoli kutsuu istumaan. Edessä on vastakeitettyä kahvia kermatilkalla ja vieressä istuu miehensä menettänyt leskirouva. Katse käy vuorotellen kyyneleiden kirkastamissa kasvoissa ja vuoroin lesken sylissä olleessa valokuva-albumissa. Lukemattomia muistoja- hymyileviä kasvoja- mustavalkokuvia, jotka sivujen jälkeen alkavat saada väriä. Pidän tämän rouvan kädestä kiinni ja yritän päästä kiinni tuon valokuvissa hymyilevän miehen elämänhistoriaan. ”Hyvin rakastettu ja rakastava ihminen.” Leski sanoi: ”Minä haluan olla hyvä niille ihmisille, jotka ovat lähelläni nyt. Ei minulla ole muuta- tämä koti, mutta paljon rakkautta. Minä sentään osaan vielä rakastaa.”... Miksi meitä on niin moneksi?Hannu Lehdeskoski22.2.2017 Kävimme seurakuntayhtymän työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa kunnioittavaa keskustelua tasa-arvoisesta avioliitosta. Niin kuin moni tietää, tasa-arvoinen avioliitto jakaa mielipiteitä. Kunnioittavalla keskustelun mallin avulla pyritään opettelemaan toisten kuuntelemista. Se on yritys ymmärtää, miksi toinen ajattelee ja uskoon niin kuin ajattelee ja uskoo Omassa ryhmässäni mietimme kysymystä, miten Raamattua voi lukea niin monella ja ristiriitaisella tavalla kuin menneinä vuosina ja kuukausina on nähty. Jokaisella näyttää olevan oma totuutensa, eikä yhteistä ymmärrystä tunnu löytyvän millään. Olen joutunut tuon kysymyksen eteen useasti viimeisten vuosien aikana. Miksi toiset eivät voi ajatella niin kuin minä ajattelen? Olisihan elämä silloin paljon helpompaa! Minulle tulee mieleen kaksi kokemusta, jotka ovat antaneet ymmärrystä tuon kysymyksen edessä. Ensimmäinen on 1990 -luvulta, jolloin kävin raamattuteologian pastoraalikurssia. (Pastoraalitutkinto on kirkon järjestämä lisäkoulutus papeille.) Emeritus piispa Wille Riekkinen toimi silloin kirkon koulutuskeskuksen opettajana ja oli kouluttajamme. Yhtenä päivänä hän esitteli erilaisia tapoja tulkita Raamattua. Hän kertoi, miten Raamattua voi lukea mm. kirjaimellista, eksistentiaalista, pelastushistoriallista ja fundamentaalista tulkintaa. Minut, Uutta testamenttia pääaineenaan opiskelleen ja eksegetiikan pauloissa olevan papin pysäytti Riekkisen lause, että yksikään näistä ei kerro lopullista totuutta Raamatusta. Toinen pysähtymisen paikka minulle tuli viime vuoden lopulla. Kaikki alkoi noin kymmen vuotta sitten, kun jouduin pysähtymään miettimään omaa uskontulkintaani. Pysähtyminen oli tarpeen, sillä koin, että kirkon julistama tulkinta ei enää elä minulle. Pysähtyessäni miettimään omaa uskoani huomasin, etten ole yksin kysymykseni kanssa, vaan monet ihmiset ovat kokeneet kirkon julistuksen itsellensä vieraaksi. He ovat tehneet omat ratkaisunsa ja jättäneet kirkon. Minä jouduin kymmenen vuotta sitten osaltani etsimään vastausta tuohon kysymykseen. Mietin monesti olisiko minulla edessä alan vaihto? Onneksi on ystäviä, jotka auttavat miestä mäessä. Yhden tällaisen avulla löysin toisenlaisen tavan elää kristittynä. Tämän minulle uuden uskontulkinnan kautta sain myös uuden näkökulman kunnioittavan keskustelun ryhmässä nousseeseen kysymykseen. Uskon nimittäin nyt, että jokainen sana Jumalasta on likiarvo. Oikeastaan jokainen sana, minkä sanomme, on likiarvo, sillä sanat, joita käytämme saa merkityksensä meidän elämämme ja kokemustemme kautta. Ilman lukijaa sanat ovat vain kirjainjonoja. Samalla tavalla kuin me luomme kuvan todellisuudesta oman elämänkokemuksemme kautta, me luomme myös kuvan Jumalasta. Tästä syystä en usko, että kenelläkään voisi olla lopullista tietoa Jumalan todellisuudesta, ei edes minulla, vaikka se oikealta minusta tuntuukin. Koska ajattelen näin, en voi myöskään arvottaa omaa uskontulkintaani toisia paremmaksi, olemmehan me kaikki samassa veneessä. Näiden kahden kokemuksen kautta olen tullut siihen lopputulokseen, että uskontulkintojen oikeellisuudesta ei kannata tapella. Ne ovat asioita, joiden totuudellisuutta ei voi mitata objektiivisesti. Jokainen uskoo, niin kuin uskoo. Toisen päätä ei voi kääntää järkisyin, ei historiallisin tai muin todistein! Olen tajunnut, että ihminen muuttaa käsitystään todellisuudesta vasta silloin, kun hän huomaa, että hänen ajatuksensa ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa. Ristiriidan huomatessaan on hänen päätettävä, elääkö hän mieluummin ristiriidan keskellä vai ottaako hän askeleen kohti tuntematonta, mutta eheämpää todellisuutta. Me ihmiset olemme erilaisia ja koemme todellisuuden eri tavalla. En usko, että me tulemme me koskaan ymmärtämään toisella tavalla ajattelevia ihmisiä. Minusta perimmäinen kysymys on, pystymmekö me elämään tämä tosiasian kanssa.... Unelmana metsäAnna-Mari Kopo21.2.2017Tulin lenkiltä tulevan ohikulkutien paikoilta. Käyn usein Porvoonjoen varrella katselemassa lintuja ja seuraamassa vuodenaikojen vaihtelua ja luonnontapahtumia. Käpytikka nakutti puussa, tiaiset ja punatulkut pitivät seuraa. Porvoonjoki on jäässä vedenpuhdistuslaitoksen yläjuoksulla, mutta tuon laitoksen jälkeen joki on sulana. Sula vesi houkuttelee lintuja. Viime keväänä siellä oli pulmusparvi levähtämässä matkalla pohjoiseen. Nyt lumessa näkyi kauriin jälkiä ja papanoita. Mutta pian tässä on asfalttia. Väitetään, että uusi tie on parempi pohjaveden kannalta, sillä nykyinen valtatie 12 kulkee juuri pohjavesialueen päältä. Pitää myös päästä liikkumaan, liikenteen on sujuttava. Milloin asfalttia on kylliksi? Kumpi on parempi, vanha vai uusi tie? Mitä yhä tiheämpi Etelä-Suome n tieverkosto aiheuttaa ilmastolle, maalle, vesistölle? Voisiko Suomessa määritellä ylärajan asfaltille? Mikä olisi asfaltin enimmäismäärä? Milloin Etelä-Suomessa on teitä tarpeeksi? Jos tarvitaan uusi tie, voisiko jonkun vanhan asfaltin purkaa ja antaa tilaa luonnolle? Vai onko tämäkin haihattelua? Toisaalta mikään ei korvaa luontoa, viheralueita, metsiä, joenvarsia. Etelä-Suomessa ei ole liikaa metsiä ja liian vähän moottoriteitä. Jotain kertoo sekin, että aivan Lapakiston luonnonsuojelualueen vierestä on metsä hakattu paljaaksi. Oliko pakko? Mistä unelmoit? Jo pieni pyrähdys metsässä parantaa oloa, sillä on hyvä vaikutus terveyteen. Serkkuni sairastui syöpään. Kun tauti eteni ja elämän rajat alkoivat hahmottua, serkkuni alkoi kertoa toiveistaan. Ne eivät olleet maailmanympärimatkoja tai muuta mullistavaa. Serkkuni tahoi sienimetsään, sillä tuolloin oli syyskesä. Ehdin viedä hänet kaksi kertaa metsään. Hän hengitti kaikkea sitä. Metsää, puita, pensaita, lintuja, eläinten jälkiä, sammalta, kanervikkoa, kiviä, kallioita, muurahaisia. Hän sai koriinsa kivan kasan sieniä, rouskuja, vahveroita, suppiloita, torvisieniä. Sen jälkeen olo alkoi huonontua ja ennen joulua tuli hänen aikansa täyteen. Lähimmät perheenjäsenet saattelivat serkkuni tästä elämästä. En voi tietää, mitä itse mahdan toivoa vastaavassa tilanteessa, mutta retki luonnohelmaan ei kuulosta hullummalta. ... Alati Aimo ArmollinenVirve Valkeavuori21.2.2017Meille on muuttanut Aina Inkeri Ankeinen. Onneksi vain määräajaksi. Hän saapui viikonloppuna ja lähtee kotiin jo ennen seuraavaa viikonloppua. Että hei hei ja hyvästi! Vahinkoja sattuu kaikille ja ne eivät aina tunnu kivoilta. Onneksi monet vahingot korjaantuvat nopeasti tai ainakin helpottavat ajan myötä. Elämän ankeudet ovat totista totta monille ihmisille. Sitä ei voi kiistää. Ankeudet ovat joko ohimeneviä tai läpielämän vaikuttavia. Viime viikolla katselin ja kuuntelin ihmistä, joka kotiutettiin liian aikaisin sairaalasta. Vaiva, joka korjattiin, oli parantumassa, mutta vanha vaiva ärtyi toimeenpiteessä. Sille tietylle osastolle ei ollut enää mahdollista jäädä eikä muuallekaan siirretty. Vaikka kotona olisi jotenkin vielä pärjännyt, tilanteen teki ankeammaksi taloudellinen huoli. Mistä lääkkeet vaivan hoitoon? Mistä ruokaa seuraavaksi viikoksi? Ja mistä ihmistä henkiseksi tueksi? Sairaalareissusta ei jäänyt tällä kertaa ruusuista kuvaa. Ihminen oli kokenut vuorovaikutuksen ja tuen huonoksi. Kokemus oli hänen omansa. Jopa aamupuuro loppui kesken. Kysymyksiä ei jaksettu kuunnella eikä vastauksia ehditty antaa. Itse jäin miettimään, kuinka paljon aikaa olisi vienyt selvittää, paljonko määrätty lääke maksaa apteekissa? Kaikki selvittelytyö, tuki ja jatkohoito jätettiin omaisille, joita on vähän ja jotka ovat itse kiinni omissa huolissaan. Aina Inkeri Ankeinen on humoristinen persoona. Se on juuri sen takia ”hauska”, että se on niin totta. Kuinka paljon meissä ihmisissä elää tätä Inkerin ankeisuutta ja joustamattomuutta niin omassa arjessa kuin työelämässä? Miten kohtaamme toisiamme kiireen ja paineen keskellä? Voi Luoja, ota minut jo pois? Ei sentään vielä. Vasta sitten, kun on sinun aikasi. Ennen sitä: Ole minulle Alati Aimo Armollinennn…... Riitän.Päivi Pulakka19.2.2017Meillä on rovastikunnan kerho-ohjaajapäivät ensi vuonna täällä Heinolassa. Aiheeksi olemme miettineet sanaa: Riitän. Joskus sitä miettii, kuka minä oikein olen? Joo, olen pappi. Joo, olen harrastanut teatteria. Olen iloinen, sosiaalinen ja positiivinen. Mutta kuka minä olen? Miksi minun on helppo luottaa juuri tietynlaisiin ihmisiin? Miksi pidän juuri tällaisista elokuvista? Miksi ystävinäni on juuri nämä tyypit kaikista maailman ihmisistä? Miksi olen juuri tällä tiellä, tässä virassa? Mitä nämä kaikki reaktiot elämän eri tilanteissa kertovat juuri minusta? Ja miten minusta tuli juuri tällainen? Elämässäni on ollut lukemattomia avonaisia ovia, miksi olen valinnut nämä ovet? Koen tällaisen itsetutkiskelun positiivisena. On minusta virkistävää välillä pysähtyä ja kohdata itsensä juuri sellaisena kun tällä hetkellä on. Ja oikeastaan mitä enemmän itseäni pohdin, sitä enemmän ajattelen, että aika vähän minä olen ovia avannut elämän tielläni. Ne ovat avautuneet vain edessäni. Joku muu on ne minun puolestani valinnut ja avannut ne minulle jo valmiiksi. Minä saan vain luottaa siihen, että riitän. Me ihmiset olemme monisyisiä tyyppejä. Meissä on kerrostumia, erilaisia kerroksia. Oma sisäinen maailma saattaa joskus tuntua kuin roskatunkiolta tai pieneltä kaaokselta. Ilot, surut, taakat ja levähdyksen hetket iloisen kaoottisessa sekamelskassa. Mitä enemmän tunnen itseäni, omia heikkouksiani, unelmiani, hyviä puoliani ja pettymyksiäni, sitä enemmän löydän tilaa elämässäni myös muille. Jos elämäni vain pyörii oman elämäni kaoottisuuden keskellä, niin huomaanko kaikki ne ihmiset ympärilläni? Tämän minulle opetti siirtyminen opintojen parista papin virkaan. Opiskellessa mielenkiinto on ennen kaikkea siinä, mitä MINÄ haluan oppia, mistä minä olen kiinnostunut, mitä minä haluan elämältäni. Mutta nyt työssäni suuntani on muut ihmiset. En mieti ennen kaikkea, mitä minä haluan, vaan mietin työkseni, kuinka voin lohduttaa, tukea, ravita, tuottaa iloa ja riemua muille ihmisille? Suunta ei ole minä itse, vaan minä osana yhteisöä, minä osana tätä kaikkea. Minä osana rakkautta. Onneksi minun ei tarvitse elää yksin. Onneksi on aina Yksi minua suurempi. Yksi minua vahvempi. Yksi minua armollisempi. Yksi minua rakastavampi. Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan – siihen luotan yhä tänäänkin.... RanskanleipiäPäivi Pulakka18.2.2017Kaupassa käydessäni pysähdyn aina leipähyllylle. Etsin katseellani ranskanleipiä ja ne nähdessäni alan hymyilemään. En edes hirveästi pidä ranskanleivästä, mutta jo olemassaolollaan ne muistuttavat minua kaupassakin Jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä. Kaikki alkoi pari vuotta sitten. Pitkän opiskelupäivän jälkeen kiirehdin ruokakauppaan. Lappasin tavaroita ostoskoriin ja menin kiireen vilkkaa kassoille päin. Päädyin kassajonoon, joka oli lyhyt, mutta se meni oudon hitaasti. Katsoin eteeni ja näin kassojen luona, edessäni pienen ja hyvin vanhan mummon. Mummo laittoi värisevin käsin, hitaasti ranskanleipiä hihnalle. Katsoin tarkemmin ja näin, että suurensuuri ostoskärry oli täpösen täynnä ranskanleipiä. Mummo laittoi leivät yksitellen ja varovasti kassahihnalle, eikä puhunut mitään. Myyjä oli hämmentyneen oloinen nuori kesätyöntekijä ja muut kassajonossa olijat alkoivat olla ärsyyntyneen oloisia. Mikä siinä nyt kestää? On tässä muillakin kiire! Myönnän, että itsekin laskin, että taidan myöhästyä kotiin menevästä bussista, kun tässä kestää nyt näin pitkään. Lopulta mummo sai laitettua kaikki leivät hihnalle ja maksoi ostoksensa. Kassalle hän sanoi: Kiitos kun jaksoit odottaa. Haluan vain, että läheisen puiston linnutkin saavat jokapäiväisen leipänsä. Niin olen saanut minäkin Jumalalta. Kassajono hiljeni. Mummo pakkasi leivät neljään suureen ostoskassiin ja lähti kulkemaan pois kyyryselkäisenä reikäisissä ja likaisissa vaatteissa. Minäkin kiireen ja väsymyksen keskellä hiljenin. Paljoa kokenut mummo jaksoi pitää huolta vielä läheisen puiston linnuista. Samoin jaksaa Jumala pitää huolta meistä syntisistä ja kaikin puolin rikkonaisista ihmisistä. Jeesus tuli maailmaan vaatimattomassa asussa, syntyi pieneen talliin, hankki tavallisen ammatin, ratsasti aasilla kaupunkiin ja keräsi opetuslapsikseen kalastajia ja auttoi niitä kaikkein vähäisempiä ja köyhimpiä ja sai nöyryyttävän kuoleman. Jeesus tuli antamaan meille leipää, joka antaa meille toivon, lohdutuksen, rakkauden, anteeksiannon ja iankaikkisen elämän. Siellä missä eletään kaukana läheisistä, kuoleman vaarassa, väkivallan keskellä – siellä toivon ja lohdutuksen sanalla on tärkeä merkitys. ... Ihmisen puolikasPäivi Pulakka17.2.2017Radiossa paljon soitetussa Ellinooran laulussa sanotaan: Tänään ihmisen puolikas on huomenna leijonankuningas. Nuorisotyön pappina kohtaan paljon nuoria, joiden elämässä on ollut paljon rikkinäisyyttä, surua ja kipua. Yksi nuori sanoi, että tuntee elämässään olevansa kuin norsu lasikaupassa. Aina kun saa uuden kivan asian, se aina menee rikki. Silloin voi tuntea olevansa kuin ihmisen puolikas. Nykymaailmassa mediassa kerrotaan paljon sankaritarinoita, joissa ihminen on noussut hienolla tavalla elämän kivuista iloon ja riemuun. Mutta entä jos oma elämä tuntuu siltä, ettei sieltä kivusta ja surusta ole pelastustietä pois? Me emme tiedä, miksi maailmassa on niin paljon pahuutta, kipua ja keskeneräisyyttä. Mutta uskon pappina ja kristittynä, että vaikka omin silmin tai muiden silmin näyttäisi olevan ihmisen puolikas, olemme kolmiyhteisen Jumalan silmissä (jos ei leijonankuninkaita niin ainakin) ihmeitä ja armahdettuja syntisiä. Hän sanoo meille: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.” Jumala tuli maailmaan meidän keskellemme, keskelle kipua ja surua. Että me tuntisimme itsemme epätäydellisyydenkin keskellä kauniiksi ja armahdetuiksi. Kristittyjä kutsutaan vaeltajiksi tai kotiin palaajiksi. Vaikka elämämme tässä maailmassa on välillä kivuliasta, niin saamme uskoa, että kerran saamme kutsun Taivaan kotiin. Taivaan kodissa on kaikki hyvin, siellä ei ole kipua, tuskaa tai kyyneltä, siellä on vain rakkautta. Kuten Ilmestyskirjassa meille luvataan: ”Ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” ... KotiinpaluuPauliina Hatakka17.2.2017Kävin katsomassa elokuva Lion. Se on tarina intialaisesta Saroosta, joka viisivuotiaana joutuu eroon perheestään ja ajautuu tuhansien kilometrien päähän kotoaan. Monien vastoinkäymisten jälkeen pieni poika saa uuden kodin Australiasta. Monia vuosia myöhemmin Saroo alkaa etsiä omia juuriaan ja perhettään apunaan Google Earth. Elokuva on taianomainen tarina ihmeestä yhden pienen ihmisen elämässä. Sitä voisi helposti pitää kliseisenä ja epäuskottavana, ellei se perustuisi toistarinaan Saroo Brierlyn elämästä. Sama tarina kerrotaan omaelämäkerrassa A Long Way Home. Lion on kaunis elokuva. Erityisen koskettavaa oli katsella pienen Saroon selvitymistä Kalkutan suurkaupungissa, jossa kukaan ei pysähtynyt kadulla nukkuvan lapsen vierelle. Tarinassa kävi selväksi, miten vähän lapsella on arvoa isojen ja pahojen ihmisten maailmassa. Saroolle kävi hyvin ja tarina päättyi onnellisesti. Kaikille maailman eri puolilla olevien kaupunkien kaduilla nukkuville lapsille ei käy yhtä hyvin. Sydäntä särkien itkin näiden lasten puolesta. Miten kukaan voi kävellä heidän ohitseen? Maailman ja ihmisten pahuus voi helposti lamaannuttaa. Enhän minä voi tehdä mitään, olen vain pieni pisara suuressa ihmismeressä. Mutta eikö juuri yksi pieni teko, ojennettu käsi, ystävällinen sana, hymy voi olla toiselle pelastus? Siksi tarvitaan myös onnellisia loppuja, tarinoita toivosta ja ihmeistä elämässä. Sillä niitäkin onneksi tapahtuu, joka päivä.... Vähän huumoria päivään!Päivi Pulakka16.2.2017... Ystävänpäivän jälkeenVirve Valkeavuori15.2.2017Elämässä on hyvä olla riittävästi juhlaa. Oli se sitten pientä tai suurta. Ajattelen, että ystävän muistaminen, vähintäänkin ystävänpäivänä, on mitä suurinta rakkautta ja välittämistä. Vaikka ystävänpäivä ei ole kristillinen juhlapäivä, sen sanoma on hyvin kristillinen. Sanoma lähimmäisenrakkaudesta ja lähimmäisen huomaamisesta. Diakoniatyön esitteessä muistutamme itseämme ja toisiamme, että toimimme lähimmäisenrakkauden puolesta. Tänään juhlimme eri työmuotojen kanssa yhdessä ikäihmisiä yhteisillä syntymäpäivillä Sovituksenkirkossa. Muistimme ja huomioimme päivänsankareita juhlaohjelmalla ja kahvitilaisuudella. Jokainen juhlavieras sai vielä kotiin viemiseksi ruusun. Ruusun, joka muistuttaa siitä, että jokaisella on oma erityinen paikka tässä elämässä ja juuri niin ainutlaatuisena kuin on. Ainutlaatuisuutta kuvastaa myös lasteni saamat ystävänpäiväkortit kavereiltaan. Niitä tuli yllättävän paljon. Korttiperinne elää edelleen ja ystävää halutaan muistaa. Välittäminen on käsin kosketeltavaa. Saimme myös ystävältä kolme ruusua, yhden jokaiselle perheenjäsenelle. Yhteinen kahvihetki ja ruusut toivat arki-iltaamme juhlahetken. Lahjoillasi meitä siunaat, kaiken annat ajallaan, opeta oi Herra meitä, omastamme jakamaan.... Reformaatio. Nyt!Hannu Lehdeskoski12.2.2017 Elämme reformaation 500 -vuotisjuhlavuotta. Suomen kirkko on aloittanut juhlavuoden heti vuoden alusta erilaisin tilaisuuksin. Hyvä näin. Mieleeni on kyllä hiipinyt epäily, miten juhlatuulta riittää koko vuodeksi. Sana reformaatio tulee latinan kielen sanasta reformare, muotoilla uudestaan. Uudistaminen ei tarkoittanut keskiajalla vain jonkin aivan uuden ja ennen näkemättömän kehittämistä, vaan se sisälsi vahvan ajatuksen palaamisesta alkuun. Reformi nähtiin 1500 -luvulla tarpeellisena, sillä katolinen kirkko oli monin tavoin väärentänyt alkuperäisen uskon. Reformaattorien mielestä oli aika palata joko Jeesuksen esikuvaan, apostolien aikaan, alkukirkkoon tai sääntökuntien varhaisiin vaiheisiin. Meille 1500 -luvun tapahtumilla on suuri merkitys. Luther muokkasi vahvasti katolisen kirkon oppia ja käytänteitä. Lutherin ajattelu on edelleenkin lukemisen arvoista tekstiä, mutta mielestäni niitä lukiessa on muistettava, että hän kirjoitti 500 vuotta sitten. Luther ja kumppanit elivät aivan toisenlaisessa maailmassa. Luther ei esimerkiksi hyväksynyt aurinkokeskeistä maailmankuvaa. (Katolinen kirkko hyväksyi sen vasta 1820 -luvulla.) Luther ei tiennyt myöskään mitään naisten äänioikeudesta, saati naisten pappeudesta. Lutherin tapa lukea Raamattua oli myös erilainen. Hänellä ei ollut samoja ongelmia Raamatun tekstien historiallisuudesta, niin kuin monilla meidän aikamme kristityillä. Luther ajatteli Raamatun olevan uskon ylin auktoriteetti, koska se sisälsi Jumalan ilmoituksen. Kirkon perinne ja muut lähteet olivat taas, Raamatun arvovaltaista tulkintaa, ”inhimillistä perinnettä”. Niitä oli voitava korjata, jos ne ajautuivat ristiriitaan Raamatun kanssa. Raamatun sisällä taas Jeesuksen sanat ja teot määrittelivät sen, mitä kristityt pitävät sitovana ja mitkä esimerkiksi Vanhan Testamentin periaatteista ovat aikasidonnaisia. Oikeaa kristillistä elämäntapaa etsiessämme meidän tulee siis keskittyä tutkimaan Jeesuksen sanoja ja tekoja. Meidän tulee tehdä reformaatio, palata alkuun ja etsiä sieltä vastauksia. Mutta entäpä, jos Jeesus ei ole sanonut mitään meidän aikamme päivänpolttavista kysymyksistä? Mitä sitten, onko silloin lupa etsiä vastauksia muulta Raamatusta? Onneksi Luther lisäsi Jeesuksen sanojen lisäksi Jeesuksen teot. Näin meillä on mahdollisuus rivien välistä lukea, miten Jeesus suhtautui meidän aikamme tilanteisiin. Meidän ei tarvitse löytää juuri samanlaista tilannetta, vaan voimme katsoa Jeesuksen toimintaa kokonaisuudessaan. Lukiessamme, miten Jeesus kohtaa roomalaisen upseerin, aviorikoksesta tavatun naisen, publikaanien esimiehen tai sokean kerjäläisen, jotka kaikki olivat juutalaisessa yhteisössä syrjittyjä, voimme saada esimerkin, miten meidän pitäisi kohdata oman yhteisömme syrjityt. Reformaation juhlavuoden kunniaksi voisi aloittaa oman, henkilökohtaisen reformaation. Sen voisi aloittaa miettimällä, ovatko minun elämänarvoni ja -asenteeni ristiriidassa Jeesuksen opetusten kanssa. Jos huomaan näin olevan – selitysten ja kiemurtelujen sijaan – minun pitäisi rohkeasti käydä prosessiin itseni kanssa, ottaa härkää sarvista ja mietti, miten Jeesus toimisi niissä tilanteissa, joihin itse joudun (tai pääsen) kohdatessani erilaisia ihmisiä. Niin ja tietenkin tehdä tarvittavat säädöt omaan ajatteluun. Perimmäinen kysymys kuitenkin on, haluanko lähteä tälle matkalle vai en.... Vuosi lisää elämää ja yhteisvastuutaVirve Valkeavuori10.2.2017Asioilla ja ihmisillä on tapana vanheta. Se ei tarkoita sitä, että jokin menisi huonompaan suuntaan tai pilaantuisi. Vuosien kertyminen voi myös uudistaa. Vuodet tuovat mukanaan kokemusta ja näkemystä, levollisuutta ja viisautta. Tänään täyttäessäni taas vuoden lisää, ajattelen että olen juuri nyt sopivan ikäinen. Olen oppinut elämästä, koulutuksista ja työstä. Opin koko ajan lisää. En ole valmis enkä halua valmistua koskaan tästä elämänkoulusta. 67.Yhteisvastuukeräys on hieman iäkkäämpi kuin minä. Omaa kokemusta keräyksestä on karttunut liki 17 vuotta. Yhteisvastuukeräys on tämän vuoden jälkeen uudistumassa ainakin kokeilumielessä. Muutokset tuovat mukanaan mahdollisuuksia kehittää asioita. Vuonna 2018 tuotto kohdentuu enemmän paikallisseurakuntiin ja heidän tarpeisiinsa. Kotimainen erityiskohde jää pois. Paikallisseurakunnat saavat tuotonjaossa 20 %, Kirkon diakoniarahasto 20 % ja ulkomaankohde 60 % Kirkon Ulkomaanavun kautta. Tänä vuonna kerätään vielä vanhoilla periaatteilla. Lipaskeräys tempaa meidät viikonloppuna mukaansa. Menen tänään lasten kanssa Hollolan kirkonkylän Salelle aloittamaan ja vapaaehtoiset jatkavat iltaan saakka. Kaikkien Hollolan kauppojen edessä näkyy perjantain ja lauantain aikana paljon eri-ikäisiä valkoliivisiä arkienkeleitä. Paljon onnea Yhteisvastuukeräys 67 vuotta!... Rakkautta, rakkautta vaan!Hannu Lehdeskoski9.2.2017Kuuntelin tässä muutama päivä sitten opiskeluajan lempimusiikkia ja se pysähdytti jälleen kerran miettimään kaikkein suosituinta laulunaihetta kautta historian, nimittäin rakkautta. Ihmiset ovat kirjoittaneet rakkauslauluja ja runoja koko olemassa olonsa ajan. Monet rakkauslaulut kertovat onnellisesta rakkaudesta, mutta vielä suurempi osa kertoo kuitenkin rakkauden kaipuusta tai pettymyksistä rakkaudessa. Nämä laulut ja runot kertovat ihmisen luonteeseen kuuluvasta rakkauden ja hyväksynnän tarpeesta. Jokainen ihminen kaipaa tunteen rakastettuna olemisesta. Laulujen aiheita tarkastellessa kuitenkin näyttää siltä, että hyvin harvoin ihminen saa osakseen rakkautta. Tietenkin voi olla myös niin, että pettymyksistä ja kaipauksesta syntyy helpommin lauluja kuin onnellisuudesta. Tunne pettymyksestä, hylkäämisestä tai epäonnistumisesta on vahva. Siksi juuri näistä aiheista onkin niin paljon lauluja. Epäonnistuminen rakkaudessa voi johtaa myös heijastamaan rakkauden antajan tämän todellisuuden ulkopuolelle. Jos ihmiset eivät kerran epätäydellisyydessään pysty osoittamaan ja antamaan tarpeeksi rakkautta toisilleen, niin inhimillisen käsityskyvyn yläpuolella oleva Jumala kyllä pystyy. Yli-inhimillinen Jumala jakaa rakkauttaan ja hyväksyntää niille, jotka sitä tarvitsevat. Kautta historian ihminen on pyrkinyt säätelemään luonnonvoimia, kohtaloaan ja tulevaisuuttaan maanitellen luonnonvoimia ja jumaliaan toimimaan niin, että hänen toiveensa toteutuisi. Mutta, mitä sitten, kun asiat eivät sujukaan, niin kuin pitäisi? Miksi rakastava ja kaikkivaltias Jumala ei toimikaan, niin kuin kaiken logiikan mukaan hänen pitäisi toimia? Sitä joko tyytyy toteamaan, että Jumalan tiet ovat tuntemattomia tai unohtaa koko Jumalan. Monet aikamme ihmiset unohtavat Jumalan, sillä yliluonnollinen Jumala ei ole tänään kovin varteenotettava vaihtoehto. Mutta on olemassa myös kolmas vaihtoehto. Kolmas vaihtoehto on unohtaa yliluonnollinen Jumala ja ajatella, että miljoonat rakkauslaulut eivät puhukaan vain inhimillisestä rakkaudesta, vaan myös Jumalan rakkaudesta. Monet sanovat, että tämähän on pelkkää humanismia, eikä mitään jumalauskoa. Mutta jos Jumala onkin kohdattavissa juuri siinä, mitä me kaikesta sydämestämme kaipaamme, toisessa ihmisessä? Jumalaan kohdistetaan kaikki toiveet, mitä olemme elämämme aikana kaivanneet, rakkauden ja hyväksynnän. Etsimme Jumalassa sitä syliä, jota ilman olemme elämässämme jääneet, sitä myötätuntoa, mitä epäonnistuessamme toivoisimme jonkun osoittavan. Kohdistamme ikävöintimme Jumalalle, koska kukaan muu ei sitä meille anna. Me ajattelemme, että Jumala tekee ihmeitä, mutta me itse olemme se ihme. Ihmisen elämäntehtävä on olla rakkauden jakaja, ei vain passiivinen vastaanottaja, mihin meitä on viimeisen 1000 vuoden ajan opetettu. Jos jokainen ihminen ottaisi tehtävänsä Jumalan unelman toteuttajana vakavasti, maailma näyttäisi toisenlaiselta ... Matkalla syntynytPauliina Hatakka9.2.2017Talvisin kaipaan Afrikan auringon alle, missä asuin perheeni kanssa kuusi vuotta. Angolassa ja Namibiassa riitti lämpöä ja valoa läpi vuoden. Myös ihmiset olivat valoisia ja meidät otettiin lämpimästi vastaan monessa kodissa ja kirkossa. Kun olimme lähdössä ensimmäiseltä työkomennukseltamme Angolasta takaisin koti-Suomeen, meille järjestettiin lähtöjuhlat. Asiaan kuului, että matkalle lähtijöitä kokoonnuttiin yhdessä saattelemaan rukousten, laulujen ja puheiden kera. Olin kuullut jo aiemmin tavasta, jonka mukaan kyläläiset antoivat meille suomalaisille ”valkonaamoille” lempinimiä. Tuo lempinimi oli usein osuva ja viittasi ulkonäköön tai johonkin luonteenpiirteeseen. Noita lempinimiä ei meille kerrottu – ehkä siksi, että ne eivät aina olleet suomalaisten mielestä kovin imartelevia. Lähtöjuhlassa sekä minä että mieheni saimme kumpikin nkumbinkieliset nimet. Minä sain nimekseni Meme Nandjila, Matkalla syntynyt. Se viittasi nkumbi-kuninkaaseen ja oli selvästi arvokas ja tärkeä nimi, osoitus siitä, että olin onnistunut löytämään paikkani Angolan luterilaisen kirkon työyhteydessä, Shangalalan kylässä ja raamattukoulun opettajien yhteisössä. Olen myöhemmin miettinyt paljon tuota nimeä. Mihin olen matkalla? Mikä matkan teossa on tärkeää? Kenen kanssa haluan taittaa yhteistä matkaa? Tästä matkalla olemisesta haluan jakaa ajatuksia blogissani sinunkin kanssasi, hyvä lukija. Matkalla olemisessa tärkeintä ei ole päämäärä vaan matkalla oleminen. ... Kahvikonsertti kotikäynnilläVirve Valkeavuori6.2.2017Päivän piristyksenä sain nauttia tänään ”kahvikonsertista” kotikäynnillä tutun pariskunnan luona. Iäkäs herrasmies ottaa enää satunnaisesti haitariaan esille ja soittelee. Aiemmin harrastus oli ollut tärkeä, sosiaalinen osa hänen elämäänsä. Muutto toiselle paikkakunnalle, soittajakavereiden puute ja iän tuomat esteet olivat vähentäneet luonnollisesti tätä soittoharrastusta. Saimme kuulla Lehdettömän puun, Valkean ruusun ja moneen kertaan hänelle kaikista rakkaimman kappaleen, Kristallivirran. Siellä mä uusin kielin kiitän, kirkkaana siellä kannel soi. Kauas on jääneet päivät taistelujen, Herra kun kaiken uudeks loi. Elämän virran kirkkaan äyräillä saan, yhtyä lauluun valtavaan. Kristallivirta on monen ikäihmisen toive eläkeikäisten kerhoissa ja leireillä. Se tuo monia muistoja mieleen ja antaa samalla turvaa iankaikkisuudesta. Musiikki saa aikaan mielihyvää, tukee ja vahvistaa muistia sekä vie ajatukset hetkeksi muualle. Musiikki luo lohtua, iloa ja toivoa. Martti Lutherin sanoin: Jos mielesi on murheellinen, ala laulaa ja soittaa suloista laulua. Kotikäyntityöllä on vahva perinne seurakuntatyössä. Se perinne elää myös kantaseurakuntamme diakoniatyössä. Viime vuosien tilastojen perusteella eniten asiakaskontakteistamme tapahtui kodeissa. Nopeasti reagoiva ja kiireetön kotikäyntityö on mielestäni yksi diakoniatyön luovuttamaton perustehtävä ja koko seurakuntatyön rikkaus.... Mummot ja mammat yhdessäVirve Valkeavuori2.2.2017Limpsin lampsin jalkapatikalla, patikalla joo…vai eikö? Ei, tällä kertaa tarvittiin autoa matkalla Sovituksenkirkolta Vesikansan seurakuntakodille. Mutta tämä laululeikki siellä raikui silti. Vietin tiistai-iltapäivää Vesikansassa ”mummokerhon” ja vauvakerhon vieraana. Kaivoimme soittimet esiin ja lauloimme alkuun ja loppuun rytmin säestyksellä Kynttilänpäivän laulun Vanha vanha Simeon. Moni rohkeni ottamaan soittimen ja muut lauloivat reippaasti. Itseänikin innosti soittaa rytmimunaa taas pitkästä aikaa ja jammailla mukana. Vauvojen syntymäpäiväkakun päälle ei ole sytytetty vielä yhtäkään kynttilää, kun taas Simeonin kynttilät oli jo kaikki sytytetty. Onneksi Vanhan Simeonin toive ehti täyttyä ja hän tapasi Jeesuksen viime hetkellä. Jumalan kirkkauden säteily jäi hänelle suureksi lahjaksi ja muistoksi. Hänestä tuli entistä onnellisempi mies. Kerhossa näin paljon onnellisia ja hymyileviä kasvoja. Itkut ja murheet eivät tähän hetkeen ulottuneet. Ne oli hetkeksi pyyhitty pois. Voi kumpa näitä hetkiä olisi meillä kaikilla joka päivä? Eihän unohdeta hassuttelua ja hymyjä? Eräs opiskelukaverini terveydenhoitajakoulusta kommentoi päivitystäni sosiaalisessa mediassa: ”On sulla ihana työ!”. Vastasin: ”On kyllä, luova ja monipuolinen. Ei kahta samanlaista päivää. Elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten ... Syrjittyjä lintuja kaupungissaAnna-Mari Kopo1.2.2017Jos olisit lintu, mikä lintu olisit? En ainakaan pulu, en ehkä varpunenkaan. Pulu ja varpunen ovat olleet vähän syrjittyjä lintuja. Lapsuuteni Helsingissä pulut pesivät kerrostalomme räystään alla ja likasivat tietenkin talon seinän. Erään kaverini suuhunkin pulu pääsi pudottamaan jätöksensä, koska tyttö seurasi taivaan tapahtumia tuijottaen yläspäin suu auki. Varpusia tirskutti joka puolella. Ne olivat lintumaailman mustia lampaita. Puluja tai varpusia ei arvostettu, kunnes alettiin puhua varpusten vähenemisestä. Puluja ei arvosteta vieläkään. Mutta ei herätä kovin suurta ihastusta, jos kerron nähneeni pulun tai varpusen. Niitähän nyt on. Pulujen touhua on silti hupaisaa seurata. Niilläkin on omat omituiset tapansa, kuten meillä kaikilla. Nimet uusiksi Isääni moinen aliarvostaminen harmitti. Hän tunsi paljon lintuja, kasveja ja eläimiä eikä hänen mielestään toinen ollut toista vähäarvoisempi. Niinpä hän antoi uudet nimet puluille eli kesykyyhkyille sekä varpusille. Koska pulut pesivät räystäiden alla ja varpuset mekastivat pensasaidoissa, isäni nimitti pulun isoksi räystäslinnuksi ja varpusen pieneksi pensasaitalinnuksi. Minulle nämä nimitykset ovat hyvin kelvanneet. Uudet nimet muuttivat asennettani näihin lintuihin. Isot räystäslinnut ja pienet pensasaitalinnut ovat oppineet sopeutumaan elämään kaupungeissa. Pulu sairaalassa Olin Lahden kaupunginsairaalan ala-aulassa eräänä aamuna, kun avoimista ovista tupsahti pulu sisälle. Aika rennon oloisena se tepasteli vahtimestarin luukulle. Siellä se tutki ihmisten kenkiä ja etsi lattialta ehkä murusia. Ei tuntunut pululla olevan hätäpäivää. Mutta me ihmiset toki kauhistuimme, pulu sairaalassa! Pulu ei antanut ottaa itseään kiinni, kai se halusi tutkia uutta olinpaikkaansa. Silloin eräs topakka nainen tuli, johdatti pulun kulmaukseen ja otti sen rennosti syliinsä tottuneesti ja hellävaroen mutta napakasti. Pulu pääsi sairaalasta ulos helposti. Tapahtuma oli sympaattinen, pulu, jonka napakka nainen johdatti ulos. Jotenkin näihin lintumaailman reppanoihin on alkanut itselläni kehittyä uusi suhde. Iso räystäslintu (pulu) ja pieni pensasaitalintu (varpunen)ovat lajinsa vähemmän arvostettua porukkaa. Enpä minäkään nyt mikään kuningaskalastaja tunne olevani, helpompi on samastua varpuseen. Tai jos pitää valita, olisinko kotka vai kesykyyhky, niin en ainakaan koe olevani kotka. Jokaisella on paikkansa, niin kotkilla ja kuningaskalastajilla kuin isoilla räystäslinnuilla ja pienillä pensasaitalinnuillakin. ... Aamuhetki A-killassaVirve Valkeavuori1.2.2017Otatko kahvia? Nyt olisi tarjolla hyviä leipiäkin. Katso nyt, miten hyvät täytteet! Vastaanotto on jälleen lämmin ja mutkaton. Istahdan pöydän ääreen. Hollolan kunnan varikolla sijaitsee monen kulkijan päihteetön tukikohta A-kilta. Paikka on avoinna jokaisena arkipäivänä. Kynnys on matala ja katto korkealla. Ketään ei ajeta pois ilman syytä. Viikon aikana jokainen saa ilmaista leipää ja juttuseuraa. Jäsenille on tarjolla lisäksi ruokakassi kolmena päivänä viikossa huokeaan hintaan. Hollolan seurakunnan diakoniatyö tukee toimintaa vuokra-avustuksella sekä työntekijän tuella. Tarjolla on henkilökohtaista keskustelutukea, retkiä, saunailtoja ja leirejä. A-killan väki taas on vastavuoroisesti mukana seurakunnan erilaisissa vapaaehtoistehtävissä, viimeksi kaiken kansan jouluaaton aulamiehinä. Etsikää, niin te löydätte ja kolkuttakaa niin teille avataan. Sillä etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Ja muistakaa myös, että antaessaan saa. Tätä on ihmisten kohtaaminen ja eri toimijoiden yhteistyö parhaimmillaan. Molemminpuolista jakamista, vertaistoimintaa ja vuorovaikutusta. Kahvit on juotu ja on hyvä mieli jatkaa eteenpäin. Leipiä jäi vielä monelle ovenavaajalle ja kuumaa juomaa ladataan tarvittaessa lisää. Ulkona paistaa kirkas aurinko ja aamupäivä on jo pitkällä. Toivotan turvallista ja siunattua päivää kaikille ja hyppään auton rattiin.... Rakastatko sinä minua?Päivi Pulakka1.2.2017Kävimme rippikoululaisten kanssa hautausmaalla viime kesänä. Rippikoululaiset saivat tehtävän etsiä hautakivistä symboleita. Nuorten kiertäessä hautausmaata he löysivät hautakivistä muun muassa ristin, kukan ja kyyhkysen kuvat. Risti kuvaa Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta, kukka ihmiselämän haurautta ja kyyhkynen Pyhä Henkeä ja iankaikkisen elämän toivoa. Joskus minulta on kysytty, että miksi on tärkeää, että rippikoulussa nuoret, joilla kaikki on vielä edessä, on tärkeää miettiä tällaisia asioita? Nuoret ihmiset, joilla on unelmia, haaveita, nuoruuden intoa, enemmän vuosia edessä kuin takana? Rippikoulun tarkoituksena on luoda tukipilareita elämään. Sellaisia pilareita, jotka pysyvät, vaikka elämä välillä riepottelisi ja tuntuisi epäoikeudenmukaiselta. Me elämme maailmassa, missä kuolema on läsnä. Voimme lukea lehdistä maailmalla tapahtuneista ikävistä asioista, mutta myös omassa elämässä tulee hetkiä, jolloin omassa sydämessä on kaipaus ja suru rakkaasta poisnukkuneesta läheisestä. Omassa työssäni kohtaan kuolemaa viikoittain. Kuoleman todellisuuden tiedostaminen on pakottanut itseni miettimään, mikä omassa elämässäni kaikkein tärkeintä. Mistä minä saan rakkautta ja iloa elämääni? Mieleen nousevat perhe, läheiset, ystävät, mutta myös usko. Vaikka elämässäni jokin tärkeä asia murtuisi, vaikka kohtaisin surua ja kipua, voin tukeutua siihen, että minusta pidetään huolta. Se, että ymmärrän, että elämä on kuin tuulen henkäys, pakottaa keskittymään olennaiseen. Jokainen päivä on silloin arvokas, mutta se luo myös toivoa. Saan uskoa ja luottaa siihen, että minulla on kolmiyhteinen Jumala, joka siunaa ja varjelee minua. Ja joka kuljettaa minut kerran iankaikkiseen elämään. Keran saamme kulkea sinne, missä ei ole kyyneleitä, ei kipua, ei sairautta vaan pelkästään rakkautta. ... Yhteisvastuu – Toivon AsiallaVirve Valkeavuori30.1.2017”Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen, on puhdas niin kuin hanki helmikuisten aamujen”, laulaa Yö-yhtyeen Olli Lindholm. Lumi on edelleen valkoista ja puhdasta, vaikka tänä talvena taivaalta leijailevaa kultaa on saatu erityisen vähän. Eilen illalla lenkkeillessäni maahan sateli sentään pari milliä uutta lunta. Tänä aamuna luin, että finlandiahiihto järjestetään sittenkin normaalimatkoilla vain reittejä muutellen. Hollolan seurakunnan finlandialatukahvila Heinsuolla siis toteutuu. Toivossa on ollut hyvä elää. Rakkaus on toisesta ihmisestä välittämistä. Tätä välittämistä kutsutaan lähimmäisenrakkaudeksi. Kynttilänpäivänä käynnistyvä valtakunnallinen yhteisvastuukeräys nostaa lähimmäisenrakkauden puhtaalle jalustalle. Yhteisvastuu torjuu ihmiskauppaa tukihenkilötoiminnan ja etsivän työn avulla Suomessa. Kansainvälinen työ keskittyy Syyrian pakolaisnuorten koulutukseen ja tukemiseen Kirkon Ulkomaanavun kautta. Työllä pyritään puhdistamaan likaantunutta lunta ja kirkastamaan ihmisoikeustuntemusta. Ihmisarvoinen ja valoisa elämä kuuluu kaikille. Meillä tämän päivän ihmisillä on usein turhan aikataulutettu kalenteri. Aikataulujen viedessä ihminen ja ihmisen arvo usein unohtuu. Tärkein kaikista olet sinä itse ja sen jälkeen läheisesi. Jeesus opetti meitä rakastamaan lähimmäisiämme niin kuin itseämme. Hän on antoi meille tehtävän: huolehtia toisistamme. Lähimmäisiä on lähellä, mutta myös kauempana. Yhteisvastuu tavoittaa ihmisiä kaikkialla maailmassa. Löydätkö sinä vain pienen hetken aikaa yhteisvastuukeräykselle? Kirkonseudun levikkialueen seurakunnista voit kysyä suoraan, mitä tehtäviä on tarjolla tai jakaa omia hyviä ideoitasi. Lipastempaus on helpoin tapa tulla mukaan. Tuntikin riittää ja tunnissa ehtii. Tule mukaan, Toivon Asialle!... Hyvää huomenta maailma!Päivi Pulakka26.1.2017”On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä.” Elämä on aika ihmeellistä. Näen sen työssäni ja elämässäni joka päivä. En saa tarpeekseni auringonlaskuista, metsän rauhasta tai puhtaan kodin tuoksusta. Ympärilleni on suotu hieno liuta ihmisiä, jotka saavat minut nauramaan, hymyilemään ja välillä itkemäänkin. Jokainen päivä on mahdollisuus uuteen. Työssäni pappina saan kohdata joka päivä erilaisia ihmisiä ja kuulla uskomattomia elämäntarinoita. Ja tuoda ehkä ripauksen valoa kaiken arjen ja juhlan keskelle. Maailmassa on pimeyden lisäksi paljon valoa. Ja siihen haluan blogissani keskittyä. Siis elämän hyviin puoliin, niihin armon ja rakkauden pilkahduksiin. Ja siihen, että meillä saa olla unelmia ja toivoa. Lisäksi nuorisotyönpappina blogissani kerron nuorten arjesta ja elämän kysymyksistä. Olen haaveillut bloggaamisesta vuosia. Olin muutaman vuoden kirjoittajana muutamalle eri seurakunnan sivustolle ja pidin vuoden verran blogia hiukan ujosti- kenellekään kertomatta. Mutta ajattelen, että nyt on aika perustaa ihan oikea blogi. Nyt on aika uudelle alulle. Ethän sä ikinä kadota tuota katsetta? Mitähän sä vielä kantaa voit korkealla kun noin sä soit Ei mitään tuu niin painavaa et se sinut musertaa Kaunis pieni ihminen Sä olet ainutlaatuinen Mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan. – Johanna Kurkela, Ainutlaatuinen... JunaelämääAnna-Mari Kopo26.1.2017Matkustin K-junalla Helsingistä Vantaalle. Tikkurilasta junaan nousi hälisevä nuorisojoukko. He puhuivat kovaäänisesti, nauroivat muiden matkustajien kustannuksella ja aiheuttivat levottomuutta. Muistan, kuinka minua alkoi pelottaa poikien vihamielisyys ja levottomuus. Yksi ja toinen markustaja kaivautui yhä syvemmälle takkinsa uumeniin tuijottaen tiukasti ikkunasta pimeää ohi kiitävää maisemaa. Pian joukko alkoi sättiä ja töniä erästä poikaa, joka yritti olla olematta. He tönivät ja tuuppivat häntä, nauroivat ja mollasivat. Poika yritti jotenkin suojautua tönimiseltä. Touhu ahdisti minua ja mietin, mitä tehdä. En ollut silloin paljon nuorisoa vanhempi, eikä minulla ollut tarvittavaa auktoriteettia komentaa poikia. Kondyktööriä ei näkynyt. Yks kaks eräs pojista nousi seisomaan ja sano: ”Lopettakaa tuollainen!” Silloin koko joukko asettui aloilleen ja kiusattu sai matkustaa rauhassa, olla yksi porukasta. Nuoret alkoivat leppoisasti jutella. Mitä ihmettä tapahtui? Ilmapiiri junassa rentoutui. Melkein pystyin kuulemaan kuinka hartiat ja kireät kasvolihakset rentoutuivat. Poika, joka sai muun joukon rauhoittumaan, oli yksi heistä. Hän rohkeni ottaa riskin tulla itsekin kiusatuksi. Hetki oli hieno, sain todistaa jotain ainutlaatuista. Tapahtuma on ollut mielessäni vuosikausia. Mnäkin voin tehdä jotain, voin vaikuttaa tilanteen kulkuun, jokaisella ihmisellä on sekä valtaa että vastuuta. Tämä tarina päättyi tällä erää hyvin, mutta edelleen se puhuttelee. Asioihin voi vaikuttaa, kun on tarpeeksi rohkeutta. ...
